Tutkiskelin sitä Octaviaa siinä autoliikkeen pihalla ja oikeastaan se ensivaikutelmani vanhusten pappamallista vähän hälveni. Tämä teknisesti vanhanaikainen ja kehittymätön auto pikkuturboineen on pudonnut suosiossaan jo mallitilaston kuudennelle sija.
Octavian yksinkertaisuus on aina iskenyt suomalasiin. Tätä kansanautojen perikuvaa on valmistettu jo pitkään ja tuotu Suomeen. Skodan mainehan alkoi aikoinaan hiipua ja siitä tuli leimallisesti vanhahtava auto, joka leimautui väsähtäneiden eläkeläisten ja puhdittomien köröttelijöiden ajopeliksi.
Skodahan on selvästi suosituin automerkki vanhemman väen keskuudessa. Sitä pidetään Suomessa ennen kaikkea automerkkinä, jonka päätehtävä on ainoastaan siirtyminen paikasta A paikkaan B. Skodalla on myös sellainen vahva työläistausta, joten tuo merkki sopii siinä mielessä minulle oikein hyvin.
Skodan konservatiivisuuden ansiosta ohjaamoon on helppo kotiutua. Hyväksyin siinä koeajolla myös sen tosiseikan, että tällä Octavialla ei ole tarkoitus revitellä vaan ajella leppeän rauhallisesti. Väittävät että vaihteisto nykii, mutta kun ajelee siististi niin ei se niin pahasti nylkytä.
Mietin, että muuttaako tämän kohtaaminen käsitystäni Skodasta ja kyllä se oikeastaan muutti ja alkoi kiinnostaa. Kaverinikin oli mukana ja sanoi, että ei se hänen käsitystään muuttanut ja miksi sen pitäisi muuttaa.
Se oli perinteinen Skoda hyvine ja huonoine puolineen. Mietin kyllä, että ei kuitenkaan vedä vertoja Toyotan ja Corollan tapaisille nykyaikaille autoille.
Terveisn Harry ja Arttu.
Koeajoin kansan suosionsa menettäneen Octavian
471
5213
Vastaukset
- Anonyymi
Prius-insinöörit nyrpistävät nenäänsä tulossa olevan uuden Octavian kevythybriditekniikalle.
https://autotoday.fi/tassa-laaja-tietopaketti-uudesta-skoda-octaviasta/
Juuri tuolle kevythybriditekniikalle Prius-insinöörit nyrpistävät nenäänsä tämän TM:n tekstin mukaan:
https://tekniikanmaailma.fi/kommentti-sahkoautoja-ja-hybrideja-lupaavat-nyt-kaikki-kannattaa-kuitenkin-lukea-lupausten-pieni-prantti/- Anonyymi
On siinä meillä uutuus:
Leike tuosta TM:sta.
"YKSI TÄRKEÄ pointti tässä sähköistämisten rintamassa on myös se, että osa uusista moottorimalleista on sellaisia hybridejä, joille Toyotan Prius-insinöörit varmasti nyrpistävät nenäänsä. Yksinkertaisimmillaan uutuusmalleissa moottori on aivan tavallinen bensiini- tai dieselkone, jonka laturi on korvattu moottori-generaattorilla, ja johonkin kohtaa autoa on piilotettu muutaman maitopurkin kokoinen lisäakku.
Tällaisella autolla kun lähtee vuokra-autohallista lomamatkalle, ei asiaan perehtynytkään asiakas heti tiedä ajavansa hybridillä, kun polttomoottori pyörii lähes kaikissa tilanteissa normaaliin tapaan." - Anonyymi
Suosio hiipuu. Toukokuun rekisteröintililastossa Octavia oli vasta kuudentena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siinä meillä uutuus:
Leike tuosta TM:sta.
"YKSI TÄRKEÄ pointti tässä sähköistämisten rintamassa on myös se, että osa uusista moottorimalleista on sellaisia hybridejä, joille Toyotan Prius-insinöörit varmasti nyrpistävät nenäänsä. Yksinkertaisimmillaan uutuusmalleissa moottori on aivan tavallinen bensiini- tai dieselkone, jonka laturi on korvattu moottori-generaattorilla, ja johonkin kohtaa autoa on piilotettu muutaman maitopurkin kokoinen lisäakku.
Tällaisella autolla kun lähtee vuokra-autohallista lomamatkalle, ei asiaan perehtynytkään asiakas heti tiedä ajavansa hybridillä, kun polttomoottori pyörii lähes kaikissa tilanteissa normaaliin tapaan."Kysyn vaan että kuka haluaa edes vuokrata käsivaihteisen auton? Käsivaihde on menneisyyttä vaikka siihen lisättäisiin maitopurkkihybrid.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosio hiipuu. Toukokuun rekisteröintililastossa Octavia oli vasta kuudentena.
Lieneekö tuolla suurtakaan merkitystä?
- Anonyymi
Yleensä elämän koululaiset ajelee näillä.
Pirkka-Audi
- Anonyymi
Vanhanaikainen ja teknisesti kehittymätön pätee vain ja ainoastaan toyotaan.
- Anonyymi
Ja eikös pakasta vedetty Corolla ottanut kuokkaan tältä historialliselta Oculta?
Eli joku ei vaan osaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja eikös pakasta vedetty Corolla ottanut kuokkaan tältä historialliselta Oculta?
Eli joku ei vaan osaa.Näin voi lukea TM 15/2019. Uunituore Corolla oli reilut neljä tonnia kalliimpi kuin eläkkeelle siirtyä Octavia mutta silti Corolla oli htaampi, pienempi ja meluisampi. On selvää että Octavia voitti tuon vertailun kun Corollassa oli noin suuria ongelmia. Varsinkin melu oli iso probleema.
Nyt kun Octaviasta on uusi malli niin Corollat jäävät kauaksi taakse. Octaviasta on tarjolla myös lataushybridi. Corollasta sellaista ei saa kuin joskus 10 vuoden päästä. Tojo on niin perässähiihtäjä. - Anonyymi
Milläs helvatalla Toyotalla on markkinoiden vähäpäästöisimmät vehkeet ja vastavuoroisesti nettiauton eniten ajetut? En omista toyoa mutta ei tätä faktaa noin vaan kierretä, seuraava auto saattaa olla toyo.
Anonyymi kirjoitti:
Näin voi lukea TM 15/2019. Uunituore Corolla oli reilut neljä tonnia kalliimpi kuin eläkkeelle siirtyä Octavia mutta silti Corolla oli htaampi, pienempi ja meluisampi. On selvää että Octavia voitti tuon vertailun kun Corollassa oli noin suuria ongelmia. Varsinkin melu oli iso probleema.
Nyt kun Octaviasta on uusi malli niin Corollat jäävät kauaksi taakse. Octaviasta on tarjolla myös lataushybridi. Corollasta sellaista ei saa kuin joskus 10 vuoden päästä. Tojo on niin perässähiihtäjä.Jos katsot suomalaisten autolehtien tekemiä vertailuja, niin voittaja on 9/10 tapauksessa VAG-tuote. Se on aivan sama mikä siellä on vastassa niin saavat aina leivottua VAG tuotteen voittajaksi. Niissä HARVOISSA missä VAG ei voita niin on kakkonen ja pisteen kymmenys ehkä eroa.
Surullista, että lehteä avaamatta tietää voittajan ilman että testiä tarvitsee lukea.
- Anonyymi
No nythän Toyotan omasetä on vauhdissa ja mielikuvitus laukkaa. Aloitus on kylläkin todella nolo ja jopa säälittävä yritys dissata luokkansa voittajaa joka on tullut juuri ennakkomyyntiin. Ehkäpä hän on juuri siksi aloittanut dissaus kampanjansa toivoen, että se vaikuttaisi johonkin. Voin sanoa ettei vaikuta kuin korkeintaan siihen, että Toyotan omistajien arvostus laskee entisestään.
- Anonyymi
Aloitus on valitettavasti aivan tosiasiaa. Ajat ovat muuttuneet. Paluuta entiseen ei enää ole.
- Anonyymi
Voi voi kumpa tavan Skodan koeajaja saisikin samat voitelut kuten "autolehtien" testaajat. mutta ei saa, paitsi naurut automyyjältä, kun kaupat on surkeasta uliskosta tehty
- Anonyymi
Tämä "koko kansan suosion menettänyt " Skoda Octavia on heti Toyota Corollan jälkeen toiseksi ostetuin malli. On totta että mikään automalli ei ole 'koko kansan suosiossa*.
- Anonyymi
Otsikossa ei lue "koko kansan." Pysy totuudessa.
- Anonyymi
Onhan se sellainen mummoin ja pappain avtomalli.
- Anonyymi
Skodan ratissa näkee usein pullonpohjalaseissa ajelevan maalaisen karvahattu päässä. Punainen nenä.
- Anonyymi
Onhan hienoa että Suomessa voi valita itselleen sopivan automallin kukin varojensa mukaan. Skoodaakin saa jonottamatta kaiketi nykyään, Trabanttia joutui jopa kaksi vuotta odottamaan Itä-Saksassa. Eikä autoja silti myyty kaikille varsinkin jos oli puolueen kanssa eri mieltä.
Skooda on erinomainen auto sille joka aloittelee autoilua pitkän sosialistisenharmaan kauden jälkeen. Pieniin ja suurimpiinkin puutteisiin turtuu ja kun on tarpeeksi vaurastunut voi hankkia parasta hybriditekniikkaa pullollaan olevan markkinajohtajan. Siitä alkaa miltei hekuman huipulla olevan mielentilan kaltainen autoilu.- Anonyymi
Selityksesi on jotenkin tarkoitushakuista ja epäjohdonmukaista. Jos kaltaisesi ajelevat Toyotalla, niin pysyn visusti erossa siitä automerkistä.
- Anonyymi
Ei Octavia suosiotaan ole menettänyt, vaan vanhan mallin saatavuus on kovin rajattua, eikä uutta vielä ole saanut ja useimmat odottaa tätä uutta.
Todella onneton aloitus jälleen kerran Toyota hönöltä ja pelko on kova kuinka se Ocu syö sen aasialaisen ruostujan suosiota.- Anonyymi
Rajattu saatavuus, kuten venäläiselle "ylellisyys-hyödykkeelle" sopiikin. Politrukit ajelee ylväästi Volgalla ja tavan Puolueen uskollinen jonottaa Skodaa...
- Anonyymi
Autoliikkeet ovat pullollaan Octavioita. Kuudes sija toukokuun ensirekisteröintitilastossa osoittaa, että suosio on kadonnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoliikkeet ovat pullollaan Octavioita. Kuudes sija toukokuun ensirekisteröintitilastossa osoittaa, että suosio on kadonnut.
Sovitaan sitten niin. Ihan sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoliikkeet ovat pullollaan Octavioita. Kuudes sija toukokuun ensirekisteröintitilastossa osoittaa, että suosio on kadonnut.
Juuri näin, käytetyt automaatit ei mene kaupaksi.
- Anonyymi
Aika entinen ei koskaan enää palaa ja kansa nauraa Skodan kevythybrideille.
- Anonyymi
Nauravatko ruoka suussa ravintolassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nauravatko ruoka suussa ravintolassa?
Kyllä, aina naurattaa Skoda, erityisesti ravintolassa syödessä.
Aina naurattaa, mikähän siinä on... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, aina naurattaa Skoda, erityisesti ravintolassa syödessä.
Aina naurattaa, mikähän siinä on...Onhan se aikamoinen vehjes, kun pistää pojat hekottelemaan.
- Anonyymi
Huhtikuun mallitilastossa näkyy olevan vasta kuudennella sijalla ja ja tulee nyt kevythybridinä, joilla ei tee mitään, niin kysyntä loppuu kokonaan.
- Anonyymi
Terävästi päätelty. Et ole mikään eilisen teeren poika.
- Anonyymi
Ottakaa ihmiset selvää kuinka surkea on kevythybridi. Se on näin surkea:
Polttoainetaloudellisuuden kannalta kevythybridijärjestelmillä on vain pieni vaikutus, joten sitä ei kannata pitää erityisen suuressa painoarvossa ostopäätöstä tehdessä.
Toyotan täyshybridit ovat kevythybridejä hieman kehittyneempiä sähköisen ajon osalta. Täyshybridiautolla on mahdollista ajaa lyhyitä matkoja myös pelkän sähkömoottorin voimalla, mutta akun kapasiteetti riittää tyypillisesti vain muutaman kilometrin matkoihin. Pieni akku tarkoittaa toisaalta myös sitä, että sen lataaminen tyhjästä täyteen liike-energiantalteenotolla sekä polttomoottorilla generoimalla on nopeaa.
Hybridiautojen kevyempää päätä edustavat nimensä mukaisesti niin sanotut kevythybridit. Ne ovat autoja, joissa on tyypillisesti pieni ajoakku sekä sähkömoottori, joka avustaa polttomoottoria liikkeellelähdöissä.
Kevythybridi ei oikeastaan koskaan kulje pelkän sähkömoottorin voimin, mutta voimalinjan sähköistäminen mahdollistaa monissa kevythybridimalleissa sen, että polttomoottori voidaan sammuttaa esimerkiksi liikennevaloihin hidastettaessa jo esimerkiksi 30 km/h nopeudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottakaa ihmiset selvää kuinka surkea on kevythybridi. Se on näin surkea:
Polttoainetaloudellisuuden kannalta kevythybridijärjestelmillä on vain pieni vaikutus, joten sitä ei kannata pitää erityisen suuressa painoarvossa ostopäätöstä tehdessä.
Toyotan täyshybridit ovat kevythybridejä hieman kehittyneempiä sähköisen ajon osalta. Täyshybridiautolla on mahdollista ajaa lyhyitä matkoja myös pelkän sähkömoottorin voimalla, mutta akun kapasiteetti riittää tyypillisesti vain muutaman kilometrin matkoihin. Pieni akku tarkoittaa toisaalta myös sitä, että sen lataaminen tyhjästä täyteen liike-energiantalteenotolla sekä polttomoottorilla generoimalla on nopeaa.
Hybridiautojen kevyempää päätä edustavat nimensä mukaisesti niin sanotut kevythybridit. Ne ovat autoja, joissa on tyypillisesti pieni ajoakku sekä sähkömoottori, joka avustaa polttomoottoria liikkeellelähdöissä.
Kevythybridi ei oikeastaan koskaan kulje pelkän sähkömoottorin voimin, mutta voimalinjan sähköistäminen mahdollistaa monissa kevythybridimalleissa sen, että polttomoottori voidaan sammuttaa esimerkiksi liikennevaloihin hidastettaessa jo esimerkiksi 30 km/h nopeudessa.Nyt oli kyllä niin aivokuollut kommentti, että taisi tohjoterolla mennä pala kurkkuun ja itkua tihrustaa kun kilpailijat tekevät aina vaan parempia autoja kuin ona nitisevä ja natiseva isoruokainen tolloloota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt oli kyllä niin aivokuollut kommentti, että taisi tohjoterolla mennä pala kurkkuun ja itkua tihrustaa kun kilpailijat tekevät aina vaan parempia autoja kuin ona nitisevä ja natiseva isoruokainen tolloloota.
Näkyy kylläkin olevan asiantuntijan tekstiä. Ei tuossa mitään aivokuollutta ole.
- Anonyymi
Jahas, taas työttömät komukat dissaa Toyotaa, tuota virheetönta autoa ja maailman parasta valmistajaa. Toiset vain osaa, niin se on ja tämä on fakta. Skoda taas, no ei siitä sen enempää...
- Anonyymi
Tuossa edellä viitattiin palstalla öin päivin roikkuvaan aivokuolleeseen, joka on kylläkin skodisti. Jemkemi-höyryt Skodan homeisessa kabiinissa ovat tehneet tehtävänsä, mutta vakaumuksellisen kommunistin kiihkolla jatkuu taistelu kapitalisteja vastaan viimeiseen mahorkan henkoseen saakka...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa edellä viitattiin palstalla öin päivin roikkuvaan aivokuolleeseen, joka on kylläkin skodisti. Jemkemi-höyryt Skodan homeisessa kabiinissa ovat tehneet tehtävänsä, mutta vakaumuksellisen kommunistin kiihkolla jatkuu taistelu kapitalisteja vastaan viimeiseen mahorkan henkoseen saakka...
Hajut lähtee Skodan penkeistä kerran vuodessa tehtävällä otsonoinnilla.
Eipä ole vaikeaa jos ei ole voitu hölmö.
- Anonyymi
Osallistuin audiclubin kahvittelutapaamiseen Octavia RS:llä eikä kukaan nauranut. Kehuivat autoa tyylikkääksi, tykkäsivät myös 19" vanteista.
Ihanaa porukkaa!- Anonyymi
Ukkisi Skoda, johon soinä olet mennyt laittamaan 19" vanteet ja lasten läpyskärenkaat, joita kukaan ei enää nykyään osta.
- Anonyymi
Kahvittelua hyvinkin... annoitko kaikille?
- Anonyymi
Kyllä myynti kääntyy uuden mallin myötä vahvaan nousuun. Hintaa lasketaan eikä tekniikan silloin tarvitse olla viimeistä huutoa.
Imagoa samalla terävöitetään selkeämmin vastaamaan asiakaskohderyhmää eli itäautojen ostajakuntaa. Asiakas ensin! - Anonyymi
Aloituksessa on osuvasti kerrottu kenen autosta on kysymys.
- Anonyymi
Mää en sit ikin Sokotaa ost.
Naapurinäijä nauraa jos mää Sokotal aja.- Anonyymi
Antaa nauraa, laitat pipon ja aurinkolasit.
- Anonyymi
Skoda?Mikä se on ???
- Anonyymi
Oletko jenkki vai sipulijenkki?
- Anonyymi
Veit sanat suustani! Ummikkona kyselen onko se ominaisuus, vika, ongelmajäte vai peräti auto?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veit sanat suustani! Ummikkona kyselen onko se ominaisuus, vika, ongelmajäte vai peräti auto?
Riippuu vuosimallista.
- Anonyymi
Skodien, erityisesti octavian kansansuosio on tosiaan vähentynyt. Nyt ostetaan enemmän länsiautoja. Onko vihdoinkin runsasvikaisuus, tyylittömyys ja kolhous huomattu, sekä se ,miten kalliiksi tämä skoota loppuviimein tuleekaan omistajalleen? Tai oikeammin, haltijalleen, velkapossuthan näitä skoodia ostelee.
- Anonyymi
Oma Skoda mulla. Halpoja kilometrejä.
- Anonyymi
Vanha priimium on kallein ylläpidettävä. Siis huonoin valinta käyttöautoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha priimium on kallein ylläpidettävä. Siis huonoin valinta käyttöautoksi.
Ja hävettävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hävettävän.
Kyllä enemmän saa hävetä upouutta skeidaa, kun vaikkapa 10v vanhaa Bemaria tai Meseä. Kateus, skodistit, se on se, joka vie jopa kalatkin vedestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä enemmän saa hävetä upouutta skeidaa, kun vaikkapa 10v vanhaa Bemaria tai Meseä. Kateus, skodistit, se on se, joka vie jopa kalatkin vedestä.
Siinähän häpeilet mitä häpeilet. Jos ei hävetä, niin hyvä niin. Ehkä joku häpeää puolestasi.
- Anonyymi
Koeajoni aamulla vahvisti aloituksen teksin. Juuri tuollainen auto.
- Anonyymi
Skoda on taaksejäänyttä elämää kuin Eldankajärven jää. Tuskin on kauaa enää markkinoilla.
- Anonyymi
Heh. Octavia on ollat automallien ykkönen jo monen vuoden ajan, ja trendi jatkuu edelleen. Tsekatkaa vaikka kesäkuun ensirekisteröinnit.
- Anonyymi
Onko tullut uusi auto merkki markkinoille? Corolla
- Anonyymi
Corollalla voi kohta ajaa sinne olemattomalle Eldankajärven jäälle.
- Anonyymi
Eivät osaa tehdä Toyotan kaltaisia laadukkaita täyshybridejä niin on tyydyttävä valmistamaan kevythybridejä.
- Anonyymi
Skoda nyt ei osaa mitään, tyytyy olemaan säälittävä ja hävettävä kaalivankkuri, jolla ei kehtaa edes maantiellä ajaa.
Toyota sen sijaan on virheetön auto ja paras valmistaja. Ei koskaan vikoja!
- Anonyymi
Tekniikaltaa ja muotoilultaa täysin vanhanaikainen auto. Niin sisältä kuin päältäkin.
- Anonyymi
Hihii, mikä Toyotahönö.
Uusi malli tulee juuri maahan ja myynti on alkanut. Palkittua muotoilua ja tekniikkaa, kerro toki mihin perustat mielipiteesi? Veikkaan kateuteen ja pelkoon Toyotan kyykkäyksestä? - Anonyymi
Jos pitäisi valita muotoilun ja luotettavuuden ja kestävyyden perusteella, niin kyllä valinta olisi ylivoimaisesti Toyota Corolla. Skoda octavia ei olisi vielä toisellakaan sijalla. Näinhän tuo taitanee mennä ihan maailmanlaajuisestikin. Miksi olisin poikkeus? Eihän noista vanhoista kommarimaista koskaan ole tullut muuta kuin kakkoslaatua halvalla, mutta Skoda ei laatuunsa nähden ole edes halpa ja muotoilu jostain viime vuosituhannen loppupuolelta. Corollassa on tyyliä. Skodakompikin näköjään matkinut takavalot farkkucorollasta mtta Skoda se silti vaan on
- Anonyymi
Olen eläkeläinen. Valitsen Skodan, sillä minun mielestä se on itselleni sopiva merkki. Ei mikään auto miellytä kaikkia. Yrittäkää ymmärtää tämä ja lopettakaa turha riitely. Eläkkeeni on sen verran hyvä, että voin ostaa jopa uuden auton. Kyllä minäkin nuorempana himoitsin takavetoisia sporttisia urheiluautoja, mutta vanhemmiten ne eivät enää kiinnosta samalla tavalla. Kun elätte vanhaksi, niin toivottavasti viisastutte. Näin minulle on käynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihii, mikä Toyotahönö.
Uusi malli tulee juuri maahan ja myynti on alkanut. Palkittua muotoilua ja tekniikkaa, kerro toki mihin perustat mielipiteesi? Veikkaan kateuteen ja pelkoon Toyotan kyykkäyksestä?Sehän se vasta noloa onkin, että jo IV kopan Öktaaviaa pukkaa mutta muotoilu on edelleen jäljessä VW Boraa, josta tämä "läsnimaistettu" kommariskooda kopioitiin jo ysärillä. Toiset ei vaan osaa, mutta Volkkarin sedät nauraa, kun köyhät ostaa laadutonta bulkkipaskaa näennäisen edullisesti, mutta tuotantokustannukset ovat alhaiset vanhentuneesta tekniikasta ja muotoilusta johtuen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen eläkeläinen. Valitsen Skodan, sillä minun mielestä se on itselleni sopiva merkki. Ei mikään auto miellytä kaikkia. Yrittäkää ymmärtää tämä ja lopettakaa turha riitely. Eläkkeeni on sen verran hyvä, että voin ostaa jopa uuden auton. Kyllä minäkin nuorempana himoitsin takavetoisia sporttisia urheiluautoja, mutta vanhemmiten ne eivät enää kiinnosta samalla tavalla. Kun elätte vanhaksi, niin toivottavasti viisastutte. Näin minulle on käynyt.
Minusta ainakin tulee ylpeä Mersu-pappa, ellen saa armokuolemaa aikaiseksi, mikäli pääsisin vanhenemaan. Oikea Automies ottaa ennemmin myrkkypiikin, kuin päätyy ajelemaan seniilinä seniorina jollain Skodaloodalla. Ja tämä on fakta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta ainakin tulee ylpeä Mersu-pappa, ellen saa armokuolemaa aikaiseksi, mikäli pääsisin vanhenemaan. Oikea Automies ottaa ennemmin myrkkypiikin, kuin päätyy ajelemaan seniilinä seniorina jollain Skodaloodalla. Ja tämä on fakta.
Oikea Automies onkin naurettavinta, mitä ajatella saattaa..haha..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea Automies onkin naurettavinta, mitä ajatella saattaa..haha..
Ei pidä nauraa vähä-älyisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen eläkeläinen. Valitsen Skodan, sillä minun mielestä se on itselleni sopiva merkki. Ei mikään auto miellytä kaikkia. Yrittäkää ymmärtää tämä ja lopettakaa turha riitely. Eläkkeeni on sen verran hyvä, että voin ostaa jopa uuden auton. Kyllä minäkin nuorempana himoitsin takavetoisia sporttisia urheiluautoja, mutta vanhemmiten ne eivät enää kiinnosta samalla tavalla. Kun elätte vanhaksi, niin toivottavasti viisastutte. Näin minulle on käynyt.
Kun elää liian vanhaksi, sammaloituu, kuten Skoda.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun elää liian vanhaksi, sammaloituu, kuten Skoda.
Ei liian vanhaksi voi elää.
Automausta voi sensijaan olla eri mieltä.
Toki tuo rationaalinen lähestyminen voi olla monella tulevaisuutta eläkepäivillä mutta se tarkoittaa jokaiselle eri asiaa.
Useimmille Skoda ei ole tuo vastaus.
- Anonyymi
Hyvin vanhakantainen autohan tuo Sko0da on. ei siinä mitään modernia näy.
- Anonyymi
Hyvin vanhakantainen olet jos ihan tosissaan olet, mutta epäilen että ärsytyksen vuoksi on mukava kirjoitella kaikenlaista.
- Anonyymi
Kevythybridi on samaa tasoa kuin dynamo fillarissa. Paitsi että fillarissa dynamosta on edes jotain hyötyä.
- Anonyymi
Aloitus kuvaa hyvin sen kenen auto Octavia oikein on.
- Anonyymi
Vanhanaikainen , teknisesti vanhentunut, vanhemman väen ja työväen konservatiivinen autohan se on. Ei sille mitään voi.
- Anonyymi
Testi kertoo ettei uudessa Oktaavissakaan ole saatu rengasmelua vähennettyä. On se kumma ettei.
- Anonyymi
Ei ollenkaan, se on konsernijohdon kertomaa halpuutusta se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollenkaan, se on konsernijohdon kertomaa halpuutusta se.
Valitettavasti Tojota halpuuttaa vielä enempi rengasmelua selvästi enempi mitä Skodassa.
- Anonyymi
Menestystarina on saanut jatkoa, vai miten tuon testin voi tulkita?
https://www.nettiauto.com/artikkeli/skoda_octavia_combi_tekniikkaa_ja_tyylia_koko_rahan_edesta- Anonyymi
"kohtuullisen voimakas rengashumina matkanopeuksissa" no niinpä tietysti.
- Anonyymi
Jos okku on vanhakantainen niin mikä saman hintainen perheauto sitten ei ole?
Kyllä nuo kaikki perusautot on ihan samanlaisia ja samanlaiselle kohderyhmälle suunniteltuja. Erojankin on tietysti kuten kaikissa tuotteissa ja hyvä niin koska silloin jokainen löytää (toivottavasti) itselleen sopivan kulkineen.
Ei autosta kannata tehdä itselle ego-kysymystä puoleen eikä toiseen kuten tässäkin ketjussa aika moni tuntuu tekevän. Se vain osoittaa lapsellisuutta. ja henkistä kehittymättömyyttä, Joskus myös se kertoo heikosta koulutuksesta. - Anonyymi
Ei ole mikään ihme etteivät nämä vanhanaikaisilla polttomottoreilla varustetut autot mene kaupaksi.
- Anonyymi
Myös nämä Octaviat ja Corollat juuri alkaa olla pappakansan autoja kun selvästo jo valmistajien panostukset malleihin vähentynyt kun nyt katumaasturit tärkein autoluokka myynniltään.
- Anonyymi
Tojoleirin hätä on jo käsin kosketeltavaa. Ladattavat ja sähköautot ajavat molemmilta puolin ohi uuden 5,5 litraa kuluttavan Corolla 2.0 hybridin.
- Anonyymi
Täällä Hangossa lastataan neljän laivan tuomia Toyotia autonkuljetusautoihin. Koronaviisvästyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä Hangossa lastataan neljän laivan tuomia Toyotia autonkuljetusautoihin. Koronaviisvästyksiä.
Mistäköhän kaukaa se laivasto on tullut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäköhän kaukaa se laivasto on tullut?
Itäauto ja Turkistahan ne toitsut tulee.. Osa Englannista ja ranskanrapeaa loput. (Yaris)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itäauto ja Turkistahan ne toitsut tulee.. Osa Englannista ja ranskanrapeaa loput. (Yaris)
Melkoinen maihinnousu, mutta eiköhän kodinturvajoukot ohjaa kolonnan sivuraiteelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoinen maihinnousu, mutta eiköhän kodinturvajoukot ohjaa kolonnan sivuraiteelle.
Ja sitten päätyvät peltilehmät loppusijoituspaikkaansa, eli maatumaan tojopappojen autotalleihin.
- Anonyymi
Voi tuota teknisen jälkeenjääneisyyden perikuvaa Octaviaa. Peräkylän lippahattuiselle vanhalle pojalle sopiva.
- Anonyymi
Tuokin vanha Octavia voitti vertailutesti Toyotan upouudesta ja uusimmasta tekniikasta mennen tullen, se vasta oli noloa.
- Anonyymi
Konaervatiivinen ja vanhanaikainen Octavia sopii hyvin lippahattupäille.
- Anonyymi
Uusi Octavia on kyllä aika vanhanaikainen auto,
- Anonyymi
Perusteleppa väitettäs millä lailla vanhanaikainen??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perusteleppa väitettäs millä lailla vanhanaikainen??
Ennen tehtiin uusia autoja, mutta nykyään vanhoja.
- Anonyymi
2009 Octaviaa tässä maalaillut muutaman päivän, viimeksi maalasin samaa autoa 3 vuotta sitten. Jumalauta, ei sellaista paikkaa, mistä ei maali kuplisi irti. Toi VAG konsernin "sinkitys" on kyllä niin vihoviimeinen keksintö, mitä voi olla.
- Anonyymi
Sinkin päällä kun ei maali tahdo pysyä varsinkaan nämä nykyajan vesimaalit..
- Anonyymi
Mulla on Passat ja siinä ruoste nostaa maalin kaikkialta irti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on Passat ja siinä ruoste nostaa maalin kaikkialta irti.
Sama vika mulla Octaviassa, 2017.
- Anonyymi
Suomalaisilla vanhuksilla on edelleen mielikuva edullisesta Skodasta, mutta Skoda on nykyisin aika kallis auto varusteluunsa nähden.
- Anonyymi
Kato kun hyvää ei halvalla saa näinhän se menee.. Skodahan on se uusi malli jo ihan premium luokan auto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kato kun hyvää ei halvalla saa näinhän se menee.. Skodahan on se uusi malli jo ihan premium luokan auto.
Lippalakin lippa osittaa kaakkoiselle taivaalle ja itsekääritty sätkä suussa. Niin sitä Octavialla mennään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lippalakin lippa osittaa kaakkoiselle taivaalle ja itsekääritty sätkä suussa. Niin sitä Octavialla mennään.
Venäjältä halapaa pensaa ja limppua hermeettinen takaloosteri täyteen. ja hapankaalia...
- Anonyymi
Nyt Skodamiehet vapisee. Toyotalta on tulossa täysin uusi hybridi. Ohjaamon jalkatilaan asennetaan ketjukäyttöinen shimanon kehittämä poljinratas jota polkemalla dynamo lataa akkua. Polttomoottori on tullut tiensä päähän, sitä ei enää trvita. Urheilullisempaan malliin tulee poljinsysteemi myös apumiehen puolelle. Näin saadaan Toyotaan tuplateho ja parempi kiihtyvyys. Tämä lisää myös lifttarien määrää teillämme, sillä he tietävät yksinäisen toyo kuskin ottavan kyytiläisen mielellään kyytiin avustamaan polkemisessa.
Taas on- Anonyymi
edistetty vihreää ajattelua ja lyöty luu kurkkuun vw konsernin tuotteille. Toyota on ratkaisunsa myötä saanut vähennettyä myös Toyotoiden jo taakaksi tullutta meluongelmaa.
Idästä nousee aurinko ja Toyota poikkeuksellisine ratkaisuineen ponnahtaa uuteen menestykseen kaikkien punalippujäsenkirjan omaavien towereiden joukossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
edistetty vihreää ajattelua ja lyöty luu kurkkuun vw konsernin tuotteille. Toyota on ratkaisunsa myötä saanut vähennettyä myös Toyotoiden jo taakaksi tullutta meluongelmaa.
Idästä nousee aurinko ja Toyota poikkeuksellisine ratkaisuineen ponnahtaa uuteen menestykseen kaikkien punalippujäsenkirjan omaavien towereiden joukossa.Ai saanut vähennettyä meluongelmaa. Nyt rupesit oikein vitsailemaan. Niin tietysti jos käyttää kuulosuojaimia. Tuleeko ne kaupassa mukana, vai onko ostettava erikseen.
- Anonyymi
Alkaa olla vissiin menneisyyden merkki.
- Anonyymi
Saksan moottoriteille tehty kivireki.
- Anonyymi
Aloituksessa on hyvä kuvaus Skodasta ja niiden omistajista. Täysin oikea.
- Anonyymi
Juuri tuollaisia ne ovat. Täsmälleen.
- Anonyymi
Uudesta Octaviasta ovat hävineet papparaisilta ne pyöriteltävät nappulat.
- Anonyymi
Sinultako ne eivät ole hävinneet?
- Anonyymi
Skodan omistaminen tuntuu vähän köyhälle ja jälkeen jääneelle. Tekniikka on vanhaa ja työn laatu on taattua itäblokin slaavilaisen kaltaista suurin piirtein normit täyttävää.
On varmasti vaikeaa ihmisen, normaalin ihmisen ymmärtää tämmöisen auton hankkinutta vähäosaista. - Anonyymi
Siis yleensäkin, mitä vittua me teemme skodalla, matkansa voi taittaa muullakin paljon paremmalla ajopelillä, kuten vaikkapa hevoskärryillä!
- Anonyymi
Skodan juuri koeajaneena olen täysin samaa mieltä.
- Anonyymi
Vanhojen pappojen keskuudessa eli kuvitelma että Octavia on halpa auto. Sehän on yksi kalleimpia luokassaan.
- Anonyymi
Papat nielevät aina alkaen hinnan ja maksavat kymppitoniin lisää huomaamattaan.
- Anonyymi
Hieno on Skoda nykyään. Parasta myöntää. Muuten olet vaikeuksissa.
- Anonyymi
Surkeita kevythybridejä ovat uudet Octaviat
- Anonyymi
Daatsia on saanut kovan kilpailijan uudesta skooda oktaavista.
Itäautoja molemmat. - Anonyymi
Skoda ei enää kelpaa yksinkertaisille papoillekaan.
- Anonyymi
Ei Skoda kelpaa typerille jätkillekään.
- Anonyymi
Siinä yllä loistava joukko vaippaan vielä liruttelevien asiantuntevia kirjoituksia. Ilman mitään kokemusta ja tietoa on niin pirun kiva heitellä tänne typeryyksiä ja taas pikkusen lirahtaa onnesta muutenkin jo niin täyteen vaippaan. Vaihtakaa nyt edes se, kun auton hankintaan ette pysty.
- Anonyymi
Kukaan ei halua ostaa noita Skodan kevythybridejä.
- Anonyymi
Skodistien vaipat jäätyvät siellä hyisessä itäauton kabiinissa istuessa. Sitten mennään Kelan maksamalla taksilla lääkäriin ja me laadukkailla & sporttisilla takavetoisilla oikeilla länsiautoilla ajavat maksamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skodistien vaipat jäätyvät siellä hyisessä itäauton kabiinissa istuessa. Sitten mennään Kelan maksamalla taksilla lääkäriin ja me laadukkailla & sporttisilla takavetoisilla oikeilla länsiautoilla ajavat maksamme.
Skoda Octavia on kyllä aika kylmä auto talvella.
- Anonyymi
Jos oikeasti ymmärrät autoista et tuollaista kirjoittelisi, mutta ehkä joku toyotalla maksaa sinulle, mitään muuta syytä en keksi.
Oma kokemus tosin ei uusista ko. merkeistä esim. 2010 corolla automaatilla . miksi automaatti turboton tehoton kulkine ei jatkon eikä aikuisille.
2009 mallin octavia no olihan se isompíkin ja kaikin puolin uudempi . parempi ja varsinkin hiljaisempi vaikka kiihtyi aivan erilailla kuin toyota paremmassa luokassa kuin edellinen corolla jota pitäisi verrata skodan fabiaan tuossa ikäluokassa tai volkkarin poloon.
Näistä autoista kokemus viimeviikolta, ei jatkoon se toyota.- Anonyymi
Ilmankos ne ajelevat tojolla lippahattu kumman syvällä päässä.
- Anonyymi
Octaviasta ei ole talviautoksi.
- Anonyymi
Eli just päin vastoin. Ocu on hyvä talviauto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli just päin vastoin. Ocu on hyvä talviauto.
Skoda Octavia ei ole auto ensinkään. Ei ole länsimainen, sporttinen, takavetoinen, ei mitään paitsi kylmän kalsea itäpulkka.
- Anonyymi
Aloituksessa on hyvin kuvattu ketkä ajavat Toyotalla.
- Anonyymi
Älä valehtele.
- Anonyymi
Varmaan vetää vertoja Toyotalle! Morris marinakin ruostuu vähemmän.
- Anonyymi
Kumma kun missään muualla ei puhuta Toyotan ruostumisesta.
- Anonyymi
Kuinka kaikkein suosituin auto ruostuisi. vain valehtelijat yrittävät saada Toyotan ruostumaan. Kai peittääkseen Octavian ruosteongelmat.
- Anonyymi
Jokohan DSG ongelmat on selätetty Skodassa?
- Anonyymi
DSG on maailman suosituin automaattivaihteisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DSG on maailman suosituin automaattivaihteisto.
Nykivä sellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykivä sellainen.
Pieni nykiminen piristää.
- Anonyymi
Ei osta enää papatkaan Octaviaa. Ei.
- Anonyymi
Juurikas näin. Mistä näitä väittöjä Skodan "kansan suosiosta" sikiää?
Taitaa olla vain Pietarin trollien propagandaa, mikä sopii hyvin täysin venäläisen auton ollessa kyseessä. Dacia sentään on jo melkein länsiauto, mutta Skoda on vain 100% itäkippa-kaalivankkuri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikas näin. Mistä näitä väittöjä Skodan "kansan suosiosta" sikiää?
Taitaa olla vain Pietarin trollien propagandaa, mikä sopii hyvin täysin venäläisen auton ollessa kyseessä. Dacia sentään on jo melkein länsiauto, mutta Skoda on vain 100% itäkippa-kaalivankkuri.Se on totta. Skoda ei ole ollut koskaan kansan suosiossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta. Skoda ei ole ollut koskaan kansan suosiossa.
Fakta se on. Älä sekoita totuutta tähän.
- Anonyymi
Skodan on pappojen mielikuva edullisesta hinnasta, vaikka Skoda on yksi kalleimpia autoja kun sen varustelee.
- Anonyymi
Näin. Eihän Skodassa ole vakiona edes kääntyviä etupyöriä, koska kaalipellolla ajallaan vain suoraan sarkoja pitkin.
- Anonyymi
Kyllä on toyota teroilla nyt kova hätä.
Olkaa nyt vaan tyytyväisiä itätoyotaanne. Mikä teitä siinä niin harmittaa. Onhan puoluekin määritellyt toyotan ihan hyväksyttäväksi kulkineeksi körötellä.
Ei kannata nyt enää harmitella ja unelmoida skodasta. Se on menetetty länsiautoksi jo viime vuosituhannella. Ei asialle mahdeta mitään. Pärjäähän se toyotakin ihan mukavasti länsiautojen kanssa. Viimeksikin sijoittui ihan mukavasti peräti neljänneksi. - Anonyymi
Kahden tuttavani skodissa on vilppiwaagenin valmistamat öljyä syövät moottorit. Sanoivat huoltoasemalla tarkistavansa aina bensan ja lisäävänsä öljyä.
- Anonyymi
Yhdellä niistä ei ole edes varaa maksaa tuota omaa 2000 euron osuutta korjauksesta jota korjaamo vaatii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdellä niistä ei ole edes varaa maksaa tuota omaa 2000 euron osuutta korjauksesta jota korjaamo vaatii.
Heh, Koko Skodanpaaskan arvo on 200€....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, Koko Skodanpaaskan arvo on 200€....
...eikä tämä uusin ole mitenkään entisestä parantunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...eikä tämä uusin ole mitenkään entisestä parantunut.
Se on pelkkä kevythybridien prototyyppi.
- Anonyymi
Koeajojen perusteella nuo kevythybridi-Skodat eivät säästä polttoainetta lainkaan.
- Anonyymi
Vanhaa taakse jäänyttä ja saastuttavaa tekniikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhaa taakse jäänyttä ja saastuttavaa tekniikaa.
Pikkuturbot olikin huijaus, joka paljastui kun uusi WLTP-päästömittaustapa tuli käyttöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkuturbot olikin huijaus, joka paljastui kun uusi WLTP-päästömittaustapa tuli käyttöön.
Noihin surkeisiin vinkujiin on nyt yhdistetty surkea kevythybridijärjestelmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noihin surkeisiin vinkujiin on nyt yhdistetty surkea kevythybridijärjestelmä.
Onneton kevythybridiratkaisu kun eivät koskaan oppineet rakentamaan Toyotan kaltaista hybridiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneton kevythybridiratkaisu kun eivät koskaan oppineet rakentamaan Toyotan kaltaista hybridiä.
Kevythybridillä ei tee yhtään mitään. Surkea keksintö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kevythybridillä ei tee yhtään mitään. Surkea keksintö.
Kehitetty siksi, että ostajat luulisivat niitä samanlaisiksi kuin Toyotan täyshybridit ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitetty siksi, että ostajat luulisivat niitä samanlaisiksi kuin Toyotan täyshybridit ovat.
Ostajille pitää kertoa totuus.
- Anonyymi
Kehnot olivat Octavian lukemat marraskussakin. Työläispapat pvat hylänneet Octavian.
- Anonyymi
Kun eläkeputki poistetaan nuo kommariskodistipapparaiset joutuu kävelemään leipäjonoon. tähän saakka ovat törsänneet verorahoja Skodaan ja hakeneet sillä reteesti apetta taas verorahoilla kustannetuista noutopisteistä. Viimein laitetaan häpeämättömälle ahneudelle stoppi ja samalla saadaan Skoda hävitettyä!
Ja hieno homma että työnantajapuoli on pysynyt kovana: ei mitään irtosanomiskorvauksia tai tukiaisia skodakommareille. Monoa perseeseen ja kävelemään!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun eläkeputki poistetaan nuo kommariskodistipapparaiset joutuu kävelemään leipäjonoon. tähän saakka ovat törsänneet verorahoja Skodaan ja hakeneet sillä reteesti apetta taas verorahoilla kustannetuista noutopisteistä. Viimein laitetaan häpeämättömälle ahneudelle stoppi ja samalla saadaan Skoda hävitettyä!
Ja hieno homma että työnantajapuoli on pysynyt kovana: ei mitään irtosanomiskorvauksia tai tukiaisia skodakommareille. Monoa perseeseen ja kävelemään!!Se pitää vielä lisätä, ettei nuo skodistipapparaiset mitään työuria pysty pidentämään, että se siitä. Mutta minun verorahoillani ette juhli!
- Anonyymi
Papat eivät suostu käyttämään sitä taulua siinä ohjaamossa. Pitäis kuulemma olla nappuloita kuten 1950-luvun Ore-radiossa.
- Anonyymi
Nuoruuten kampaus, nuoruuden vaatetus, nuoruuden nappulat, Sitä se on. Ei ne ajan mukana muutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuoruuten kampaus, nuoruuden vaatetus, nuoruuden nappulat, Sitä se on. Ei ne ajan mukana muutu.
Elvis-kampaus. Taaksepäin ja Suavella rasvattu.
- Anonyymi
Uudet Octaviat eivät mene enää kaupaksi. Syy: Se on kevythybridi.
- Anonyymi
Näi. Isolohko Korolla on kaikilla osaalueilla parempi. Iso diesel käy hyvin myös, mutta hybridi on ihan nou nou. Näin ollaan tuolla kylän korjaamolla tosissaan puhuttu, niilä äijillä on kymmenien vuosien kokemus autoista, meinaan oikeista sellasista...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näi. Isolohko Korolla on kaikilla osaalueilla parempi. Iso diesel käy hyvin myös, mutta hybridi on ihan nou nou. Näin ollaan tuolla kylän korjaamolla tosissaan puhuttu, niilä äijillä on kymmenien vuosien kokemus autoista, meinaan oikeista sellasista...
Viimekuussa myytiin hybridejä kaikkien aikojen suurin määrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimekuussa myytiin hybridejä kaikkien aikojen suurin määrä.
Perushybridejä yli 1800 autoa.
- Anonyymi
hirvi pysyy skoda menee
uusi vahva sanonta - Anonyymi
Älä osta Skodan surkeaa kevytnhybridiä. Siitä on jo muutenkin paljon vaivaa.
- Anonyymi
Kevythybridien vuoksi Skodan myynti laskee rajusti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kevythybridien vuoksi Skodan myynti laskee rajusti.
Joulukuunkin myynti aika surkea.
- Anonyymi
Octavialla ei ole enää paluuta suosittujen autojen joukkoon.
- Anonyymi
Kurjasta autosta tehty vielä kurjempi.
- Anonyymi
Siiten kun harri ja arttu saatte ajokortin niin ajelkaa vasta sitten, asiallista tekstiä ja hyvin kirjoitettu mutta asiat vaan vähän väärinpäin tekniikastakin opitte siiten aikuisena jotain ja joudutte toteamaan olleenne väärässä,,, vaikka väittämissänne omasta miele, stä olisittekin oikeassa ei se muuta sitä että kertomaan olisi totta.
- Anonyymi
Kyllä Skodalla omat aateautoilijat löytyvät. Löytyivät ne Ladallekin. Aikansa kutakin ja nyt on Skodan aika vasuripiireissä. Sekin on ikäänkuin hieman kapitalisoitunut kun neuvostoliiton sijaan huijari on vaihtunut konserniin mutta samat vasurijäärät sitä kuitenkin harsivat kasaan .
Pikkuruinen nyrkkipaja vanhassa varsovanliiton maassa mullistaa markkinoita vanhoissa kommarimaissa.
- Anonyymi
Octavia ei ole ollut missään massa kansan suosiossa.
- Anonyymi
Ei ainakaan massi-kansan suosiossa...
- Anonyymi
Haluan maksimoida kurjuuden joten valitsen Skodan.
- Anonyymi
Eikö tuo vikaisuus vaan mene perille. Usko parempaan kun ei auta. Ei ne miksikään muutu.
- Anonyymi
Kävin koeajamassa. Siinä on semmoinen ihmeruutu siinä ohjaamossa. En mitä sellaisesta ymmärrä. Pitäisi olla pyöritettäviä nappuloita.
- Anonyymi
Papat hylkäsivät.
- Anonyymi
Mulla on vielä myös Elvis-kampaus.
- Anonyymi
Älkää hyvät ihmiset erehtykö ostamaan Skodan kevythybridiä, Siitä ei ole mitään hyötyä eikä se kulje metriäkään sähköllä. Toypoptan täyshybridit säästävät paljon polttoainetta, koska ottavat talteen jarrutussähkön ja kulkevat välillä sähkön voimalla.
- Anonyymi
Niinhän se kevythybridikin ottaa talteen, mutta siitähän sinä et mitään ymmärrä. Ei kukaan ole edes luvannut, että kevythybridi kulkisi metrin sähköllä. Avustaa kuin 50Nm:n voimalla lähdössä ja kiihdytyksissä.
Sellainen neropatti olet että jatka vaan, saadaan naurut... :-D - Anonyymi
Kvyt hybridi= suuri kulutus
- Anonyymi
Onhan se kummallista kansan suosion menettämistä kun on kuitenkin tammikuun eniten rekisteröity automalli.
Aloituksen otsikko näyttää ihan trumpin retoriikalle.- Anonyymi
Olihan se tammikuun, mutta ei enää helmikuun.
- Anonyymi
Olen kuullut varmoilta tahoilta että octavian koneissa on sulaneita mäntiä usein pikkuisenkin kiihytyksen jälkeen motarilla. Kone myös leikkaa kiinni kun ei öljy kierrä kunnolla varmaan kanavissa samoin nokka ketju katkeaa kun se alkaa tehdä piiska ilmiötä kun se venyyyy. Tulpat sulaa samalla kun männät reikiintyy seoksen mennessä laihalla. paloherkkiäkin ovat konetilastaan kun johto sarja hankaa runkoon itseään. Elektroniikka särkyy kun saa staattisia iskuja kankaasta ja siihen jää skodiakki. Iskuvaimentimet vuotaa usein ja on vaikeita vaihtaa. vaihdelaatikko sorvaa ja pitää monessa yksilössä todella kahiseva ääntä kun metallialastua kiertää mukana . Penkki katkeaa vasemmalta puolen kun se rasittuu enemmän ja on heikkoa materiaalia. Penkkien "osanahassa" on usein madonreikiä kun nahka ostetaan halvimmalta teurastomolta. ratti akseli on ironnut joistain kun sitä pitää koko ajan väännellä että pysyisi tiellä. Keula syö alatukivarsia kuin leipää kun raskas muinainen kone on liian painava suunnitelluille osille. Takapenkki on pilallinen.
- Anonyymi
Voi toyotisti ressukkaa. Sulla on tosiaankin vaikeaa. Onko corollamiehellä pahakin coronavirus, vai onko se corollavirus. Aiheuttaa kuiteskin vaikea-asteista harhaisuutta.
- Anonyymi
Minä en koeajanut. Enkä koskaan tule ajamaankaan Volkswagen-konsernin vikaisia autoja.
- Anonyymi
Moisia varsinkaan kevythybridejä ei pidä kenenkään koeajaa.
- Anonyymi
Octavia, rahvaan kansan rahvas auto.
- Anonyymi
Aloittajalle tiedoksi: Skoda Octavia oli Suomessa tammi-helmikuun eniten ostettu auto.
- Anonyymi
Mallina taaviskootaa myytiin vain tammikuussa emmän kuin corollaa. Helmikuu olikin jo yhtä syöksyä ja sukellusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mallina taaviskootaa myytiin vain tammikuussa emmän kuin corollaa. Helmikuu olikin jo yhtä syöksyä ja sukellusta
Monet harmittelevat kun vasta oston jälkeen tajusivat, että Skodat ovat kevythybridejä eivätkä täyshybridejä kuten Toyotat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet harmittelevat kun vasta oston jälkeen tajusivat, että Skodat ovat kevythybridejä eivätkä täyshybridejä kuten Toyotat.
Todella leväperäisesti koottuja autoja. Välyksiä joka paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet harmittelevat kun vasta oston jälkeen tajusivat, että Skodat ovat kevythybridejä eivätkä täyshybridejä kuten Toyotat.
Skodan kevythybridissä 50Nm lisävääntöä. Tarvetta olisi myös lisäväännölle 1.8 Corollan hybridin avuksi, mutta kun ei niin ei. Ollaan n i i n "täyshybridiä"...
- Anonyymi
Tuulilasi-lehdessä Arttu tutkii aika uusia Skodia, jotka ovat aivan ruosteessa. Katso niitä videoita.
- Anonyymi
Viestini poistettiin, kun kerroin faktat Skodasta! Pietarin valvontavirasto asialla?
- Anonyymi
Juuri kas näin. Kaalivankkurin iljettävyys pitää salata, jotta mahdollisimman moni ryhtyisi Skodaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri kas näin. Kaalivankkurin iljettävyys pitää salata, jotta mahdollisimman moni ryhtyisi Skodaan!
Tojohönöt väittää että Skodan DSG laatikko nykii.Ainoa nykiminen on Toyota kuskin korvienvälissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tojohönöt väittää että Skodan DSG laatikko nykii.Ainoa nykiminen on Toyota kuskin korvienvälissä.
Nykii, nykii ja räjähtää. Niin on Skodan motti ja laatikko kuin ne kuuluisat Jokisen eväät Piikkiön suoralla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykii, nykii ja räjähtää. Niin on Skodan motti ja laatikko kuin ne kuuluisat Jokisen eväät Piikkiön suoralla...
Vaihteisto nylkyttää ikävästi. Kyyti ei ole tasaista ja mukavaa.
- Anonyymi
Skoodan dsg laatikko loikittaa kuten jänistä kevätaamuna, hihii.
- Anonyymi
Ruotsalaislehti on laittanut kaikki DSG-vaihteistolla varustetut autot mustalle listalle.
https://www.verkkouutiset.fi/tassa-on-autokorjaamojen-musta-lista-valta-naita-autoja/#b7dd8a0f- Anonyymi
Teidänkin korjaamoa kuulemma haastateltiin.
- Anonyymi
Ohoh! Mustalle listalle. Kova juttu.
- Anonyymi
tuttavani vaihtoi hyvän autonsa vuosimallin 2013 öljyä rajusti syövään Octaviaaan. Korjaus maksaa 7000 euroa.
- Anonyymi
Joo vaikka terot mitä yrittää Skoda Octavian mollaamiseksi niin:
Joulukuu 1. Skoda Octavia
Tammikuu 1. Skoda Octavia
Helmikuu 1. Skoda Octacia
Maaliskuu 1. Skoda Octavia
Sehän on ihan järkyttänyt tämän toverituotteen Toyotan omistajat. Parjauskampanja on huipussaan ja kokoajan pitää keksiä uutta haukuttavaa kun oma valinta pännii niin pirusti.
On se kumma. Minä ajelen tuoreella mersulla, eikä minua mikään pänni, varsinkaan toisten autovalinnat. Eikä se mersukaan ole autoa kummempi. Ompahan nyt vaan alla. Ovat nuo toyohöröjen kirjoittelut vaan niin perseestä, että pistää naurattamaan. Niin pari ocuakin on ollut omistuksessa, eikä kummastakaan pahaa sanottavaa. Molemmat pelasivat ilman mitään remontteja. Ei lauennut vaihteistot, ei tarvinut öljyjä lisäillä, ei pettänyt nokkaketjut, lämmitys pelasi hyvin ja arvostamani tavaratila oli ruhtinaallinen ja olivat hyviä ajaa, ei heilutellut kovat tuulet, eikä muitakaan murheita ollut. C mesessäni nyt paljon pienempi tavaratila mutta farkkuna menee.
Nuo toyokirjoittelut ja muiden merkkien mollimiset vaan aiheuttavat sen, etten kyllä kovin helpolla Toyotaa itselleni hanki. Vaan vannomatta paras. Eihän sitä koskaan tulevaisuudesta pidä sanoa, että ei koskaan.- Anonyymi
Samaa olen ajatellut. Täytyy siinä Toyotassa olla vikoja ja huonoja ominaisuuksia paljon, kun sitä noin raivokkaasti puolustellaan ja muita merkkejä haukutaan.
Jo tällä pohojalla jää kyllä toyotaliikkeen ovi avaamatta. Ei tosiaan kiinnosta ja kun vielä yhdistetään tuo merkki kovasti tuohon toveriaatteeseen.
- Anonyymi
Onpahan aloituksessa upea kuvaus siitä keiden auto Skoda on.
- Anonyymi
Minäkin koeajoin. Yritin ainakin. Siinä ei ollut nappuloita niin en ymmärtänyt siitä mitään.
- Anonyymi
Papparaiset, joilla on paljon rahaa eivät enää niitä osta.
- Anonyymi
Skodan "käyttöliittymä" on reaalisosialismin kiteytymä: ei mitään turhaa poroporvarillista, vain välttämättömin työkansan tarpeisiin.
Ratti, mekaanisin välityksin toimivat polkimet ja nopeudenrajoitin (moottorin hajoamisen viivyttämiseksi, ei siksi että Skodalla voisi ajaa ylinopeutta). Avattava luukku moottoritilaan lämmitysilmalle, josta se johdetaan hyiseen kabiiniin. Valot on poistettu, koska pimeällä liikkuvat vain politrukit ja nkvd:n joukot Volgalla& Gazilla sekä Skodan erikoismallilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skodan "käyttöliittymä" on reaalisosialismin kiteytymä: ei mitään turhaa poroporvarillista, vain välttämättömin työkansan tarpeisiin.
Ratti, mekaanisin välityksin toimivat polkimet ja nopeudenrajoitin (moottorin hajoamisen viivyttämiseksi, ei siksi että Skodalla voisi ajaa ylinopeutta). Avattava luukku moottoritilaan lämmitysilmalle, josta se johdetaan hyiseen kabiiniin. Valot on poistettu, koska pimeällä liikkuvat vain politrukit ja nkvd:n joukot Volgalla& Gazilla sekä Skodan erikoismallilla.Tuo on niin totta. Venäläinen vehjes ja venäläiset vipstaakit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skodan "käyttöliittymä" on reaalisosialismin kiteytymä: ei mitään turhaa poroporvarillista, vain välttämättömin työkansan tarpeisiin.
Ratti, mekaanisin välityksin toimivat polkimet ja nopeudenrajoitin (moottorin hajoamisen viivyttämiseksi, ei siksi että Skodalla voisi ajaa ylinopeutta). Avattava luukku moottoritilaan lämmitysilmalle, josta se johdetaan hyiseen kabiiniin. Valot on poistettu, koska pimeällä liikkuvat vain politrukit ja nkvd:n joukot Volgalla& Gazilla sekä Skodan erikoismallilla.Nythän toveri kuvailee uuden venäläisvalmisteisen sähköauton Toyota Sputnik S:n varustusta ja ominaisuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on niin totta. Venäläinen vehjes ja venäläiset vipstaakit.
Joo näinhän se on Toyota on paljolti venäläinen. Nyt Camryt ja Rav nelkut tehdään venäjällä ja kohta myös se uusi sähköauto. Osia on tietysti samoja kuin ladoissa ja gatzeissa. Alihankkijoiltahan nuo osat tulevat, moneen merkkiin.
- Anonyymi
Tärkeintä, että auto on aatteen mukainen. Vikojen määrällä ei ole mitään väliä.
- Anonyymi
Joo siksihän nää kommaritoverit laajasti suosii Toyotaa ja onhan se myös puoluetoimiston määräys. Toverit ostavat itäautoja.
- Anonyymi
Vappumarssille lähteneniden Skodia oli parkkipaikka täynnä.
- Anonyymi
Aloituksessa kehutaan, mutta tässä Skoda pyydetään siirtämään kaatopaikalle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/skodansa-kunnolliselle-asuinalueelle-pysakoinyt-julia-loysi-tuulilasistaan-tylyn-viestin-toivottavasti-et-pahastu-mutta/8143616#gs.1kgq8j- Anonyymi
Niin. Kun täällä Suomessa saataisiin kaiken ikäiset kaiken merkkiset ruosteraadot ensin pois näkyvistä, niin puututaan sitten Skodiin.
- Anonyymi
Työläisten itäblokin auto.
- Anonyymi
Hara ja ara taas kemikaalipäissää kirjoottelee. Octaavia on hiano auto ja kanasan suasikki.
- Anonyymi
Aloitus kertoo Skodasta totuuden.
- Anonyymi
Toyota tuo mielenrauhan
Onnellisen Toyotan omistajan ei tarvitse kärsiä vioista ja ruosteesta kuten muiden huonojen merkkien omistajat. Toyota on aina luotettava ja katsastusvarma maailman paras, halutuin ja luotettavin auto eikä mikään vikapesä. - Anonyymi
Minulla oli työsuhdeautona Skoda Octavia. Annoin sille kunnolla kenkää, ei kestänyt paikat, jatkuvia ongelmia. Samaten Korealaiset renkaat kesti hädintuskin13000tkm. Täysi paskat. Auto sekä renkaat.
- Anonyymi
Hahahahaha. Sitmä heräsin ja kaik olikin vaan unta 😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahahahaha. Sitmä heräsin ja kaik olikin vaan unta 😀
Etkö usko , että revittämällä saa auton loppuun.
- Anonyymi
Octavilla ajavat maaseudun lippahattupäiset maaviljelijät sätkä suussa. Tuttu näky minulle.
- Anonyymi
Kesäkuussa rekisteröitiin enää vain muutama Octavia.
- Anonyymi
Yrityksetkään eivät ostaa enää niitä työsuhdeautoiksi.
- Anonyymi
Vaikka vuoden vaihteessa tuli uusi malli niin Octavioita myytiin kesäkuussa vain 360 autoa.
- Anonyymi
Sä et ole uutta Octaviaa edes ajanut, sun puheista huomaa sen, kateuden, sulla itsella vanha BMW pommi.
Köyhä jätkä tulee tänne haukkuun varakkaiden autoja, ei siinä, mulla ei ole Skodaa vaan uus Audi.
Skodaa olen ajanu ja on todella hieno auto ajaa jos ei rengasmelua huomioida ja paskoja audioita.- Anonyymi
Heh, itse tilailet Kelan piikkiin taksikyytejä "audilla". Kehu vaan sitä Skoodaa. Taksi-kuskisi on varmaankin kertonut, että "tää Skoda on ihan sama kuin Audi". Jus just , toki toki... :-D
- Anonyymi
Sattumoisin käytössäni on useita enintään 3 vuotta vanhoja autoja mm. octavia ja suberb sekä a6 audi ja 5-bmw.... myös muutama muu uudenkarhea vekotin ml. RAV4 ja yksi ranskis. Autojen määrä ei ole suuri sen vuoksi, että osa olisi jatkuvasti pajalla (vag) vaan aivat muut syyt.
Mitä tulee tuohon pajatarpeeseen, niin vuosien saatossa ja kokemuksella voin sanoe, että nyky-japsien (noin vuodesta 2015 eteenpäin) ja muiden valmistajien kesken ei juuri ero ole. Ns. vanhoja hyviä autoja ei vain nykyisin enään ole, jos autoja käytetään ns. ammattikäytössä ja niillä ajetaan paljon. Tallissa ja kauppareissuajossa kestää mikä vain.
Niin tuohon octaaviaan (tiedän palstan tason eräiden kirjalijoiden osalta, mutta kunhan tässä kirjalen) liittyen.... hyvä auto kaikin puolin paitsi äänekäs ja se lisääntyy valitettavasti vuosien saatossa. Saman tekee myös suberb ja esim RAV4. Kyseistä ilmiötä ei ole esim audilla tai bmw:llä, joissa verhoilu ja eritykset on tehty paremmin. Ajoltaan skoda on kuitenkin hyvä, vaikka uuden octaavian muotokieli ei ole aivan omaan makuuni. Ei Tojokaan nykyisin huono ole ajaa. Ne ajat ovat menneet kun japseja pitä todellakin "ajaa".
Kymmenniä autoja omistaneena voisi sanoa, että mitä enemmän laitat tiskiin dollareita, sitä miellyttävämmän auton saat allesi. Hinta ei korreloi kestävyyden kassa millään tasolla vaan toimii jopa päin vastoin. Jos haet miellyttävää matkakumppania, käänny 60keur hintaluokassa "saksalaiseen" tai "ranskalaiseen". Myös jenkit tässä hintaluokassa ovat kivoja.
Halavalla ei edelleenkään saa hyvää, mutta kyllä sillä käyttäkelpoisen saa! Octavia on hinta-laatusuhteeltaan hyvä ja sen ovat huomanneet tuhannet suomalaiset.- Anonyymi
Näin. Skodan osalta kiteytit homman nimen. Mutta koska tämä on viihdepalsta, on sisältökin yleensä sen mukaista.
Että hyvä välihuomio tämä, nyt voidaan taas jatkaa "aina hajalla ja pajalla olevasta venäläisetä Skoodasta" niitä "faktoja"... ;-)
- Anonyymi
Skoda ja Octavia ovat nykyisin kansan hylkiöitä ja se näkyy edellä olevissa automyyjien kirjoituksissa.
- Anonyymi
Tämän palstan kirjoitusten perusteella tuo on varmasti tosi kuin vesi.
- Anonyymi
------Skoda
Aina hajalla ja pajalla. - Anonyymi
------Skoda
Aina hajalla Aina pajalla. - Anonyymi
Uuusi Octavai on vikaisa ja meluisa.
- Anonyymi
.....ja aloituksessa on hyvä kuvaus siitä mikä Toyota on.
- Anonyymi
Aloituksessa on hyvä kuvaus siitä millainen Octavia on. Täysi kymppi kirjoittajalle.
- Anonyymi
Vanhanaikainen, konservatiivinen vanhusten ja työläisten auto. Sellainen se Octavia on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhanaikainen, konservatiivinen vanhusten ja työläisten auto. Sellainen se Octavia on.
Ei kelpaa enää edes eläkeläisille. Liian kallis halppisliisinkiinkin moppikauppiaille.
- Anonyymi
Vanhojen kommareitten suosikki skooda kas kun ei ladaa enää saa. Simplileeveri thats it.
- Anonyymi
Juu. Pääkaupunkiseudulla on paljon köyhiä kommunisteja, joten kaalivankkureita riittää. Maakunnassa taas on isänmaallisia kansalaisia, jotka ei Skoodalla aja, vaan heillä on kunnon länsiauto Toyota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Pääkaupunkiseudulla on paljon köyhiä kommunisteja, joten kaalivankkureita riittää. Maakunnassa taas on isänmaallisia kansalaisia, jotka ei Skoodalla aja, vaan heillä on kunnon länsiauto Toyota.
Onpa erikoinen näkenys isänmaallisuudesta.
- Anonyymi
Aika vahvasti ovat skodat sidoksissa entisiin vasemman laidan puolueisiin. Se on tosiasia.
- Anonyymi
Vähän on näköjään myyty Octavioita heinäkuussakin rajuista mainossatsauksista huolimatta. Bisnote Marketing.
- Anonyymi
Niin on. Uusi malli eikä sekään kiinnosta ostajia.
- Anonyymi
Hyvä, että koeajoit ja kerroit niin ei minun tarvitse kiinnostua tuosta autosta.
- Anonyymi
Kiitos.
- Anonyymi
Octavia on juuri tuollainen auto kuin aloituksessa kerrotaan.
- Anonyymi
Erittäin hyvin kirjoitettu aloitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvin kirjoitettu aloitus.
Erinomainen kuvaus Octaviasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erinomainen kuvaus Octaviasta.
Et voi olla tosissasi. Aloitus on selvä provo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et voi olla tosissasi. Aloitus on selvä provo.
Provo??? Eihän siinä ole mitään provoa!
- Anonyymi
no jos riittää että pääsee pisteestä a pisteeseen b niin miksi ostaa joku tolkun kallis peltilaatikko..
- Anonyymi
Niin, ostat Toyotan.
Skoodalla EI pääse paikasta a pisteeseen b. Jättää tielle, räjähtää jos huonosi käy.
Kaalipellon sarkaa päästä päähän se on tehty kulkemaan. eihän Skoodassa ole ollut edes kääntyviä etupyöriä kovinkaan pitkää aikaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ostat Toyotan.
Skoodalla EI pääse paikasta a pisteeseen b. Jättää tielle, räjähtää jos huonosi käy.
Kaalipellon sarkaa päästä päähän se on tehty kulkemaan. eihän Skoodassa ole ollut edes kääntyviä etupyöriä kovinkaan pitkää aikaa...Eläkeläisten ja työmiesten ajokki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläisten ja työmiesten ajokki.
Octavian kuskina on aina mies, jolla on maalaislippalakki päässä ja itsekääritty sätkä suussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Octavian kuskina on aina mies, jolla on maalaislippalakki päässä ja itsekääritty sätkä suussa.
Maan äijät ajelee Skoodalla. Sekatyömiehiä ja työttömiähän nuo ovat...
- Anonyymi
Nyt elokuussakin Octavia jäi neljänneksi mallitilastossa ja miinukset verrattuna heinäkuuhun ja viime vuoden elokuuhun ovat pitkät.
- Anonyymi
Octavia ei ole enää suosittu työsuhdeautonakaan.
Anonyymi kirjoitti:
Octavia ei ole enää suosittu työsuhdeautonakaan.
"Octavia ei ole enää suosittu työsuhdeautonakaan."
Kerroppa sitten uudempi lista.
Itse kyllä pidän Skodaa parhaana, sen ajon helppouden ja turvallisuuden takia, eli valitsimme vaimolle Skodan. Perheen pää auto , ainoa oikea tietysti MESE:
Nyt on viisasta ostaa auto johon varmaan saa varaosia vielä 10 ja 15 vuoden kuluttua jokaisesta varaosaliikkeestä.
Harvinaisten autojen varaosa tarjonta heikkenee.
Mitkä olivat Suomen suosituimpia automerkkejä
Suomen suomituimpia automerkkejä olivat Skoda, Toyota, Nissan, Ford, Volvo, Volkswagen ja Kia.
Skoda Octavia
Toyota Yaris
Nissan Qashqai
Ford Focus
Volkswagen Golf
Volvo V60
Volvo XC40
Volvo XC60
Toyota C-HR
Toyota RAV4
Kia Rio
Kia Ceed
Skoda Superb
Ford Fiesta
- Anonyymi
Volkswagen-konsernin kevythybridit ovat osoittautuneet susiksi.
- Anonyymi
Octavia on auto, jota ei kannata edes koeajaa.
- Anonyymi
Mahorkka-miesten auto.
- Anonyymi
Octaviasta tuli alkuvuodesta uudet mallit, mutta kansa ei pidä niistä. Kevythybridiys on suurin syy.
- Anonyymi
Vain Toyota osaa tehdä pienikulutuksiset täyshybridit.
- Anonyymi
Kansa nauraa kevythybrideille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa nauraa kevythybrideille.
Tuo kevythybridiys oli todella iso virhe.
- Anonyymi
Meillä on sellainen tilauksessa, käykö kateeksi, kun vanhempaa tytärtä odottaa uusi skoda tallissa kun hän saa kortin lokakuussa.
Mikä olisi parempi opiskelijalle kuin Octavia farkku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on sellainen tilauksessa, käykö kateeksi, kun vanhempaa tytärtä odottaa uusi skoda tallissa kun hän saa kortin lokakuussa.
Mikä olisi parempi opiskelijalle kuin Octavia farkkuVoi, voi sääliksi käy. Eikö kauppaa voi perua.
- Anonyymi
Surullisen hahmon ritarit ajavat Octavialla.
- Anonyymi
Taidat tero olla kateellinen tojo-kuski!
- Anonyymi
Toyotalle ovat kaikki kateellisia.
- Anonyymi
Octavia vajoaa koko ajan oli nyt enää mallitilaston yhdeksäs.
- Anonyymi
Vanhanaikainen auto pikkuturboineen,
yksinkertaisuuden perikuva,
vanhusten auto,
työläistausta.
Köröttelijöiden auto. - Anonyymi
Tällä hetkellä vasta 9. sija mallitilastossa. Ihmiset ovat tajunneet auton jääneen kehityksestä jälkeen.
- Anonyymi
Octavia on auto, jota ei kannata edes koeajaa.
- Anonyymi
Ocu on oikeastaan sama runko kuin Golf. Kattelin eilen Golf GTE:tä ja kaupat jäivät tekemättä kun autossa on niin pieni tavaratila. Onko Skodalla Ocu plug-in hybridiä vai onko tästä tehty joku tila-auto?
- Anonyymi
Skoodalla on ladattava sähköauto, jossa farkun hermeettisen iso takaloosteri on täytetty lyijyakuilla. Luvattu käyttösäde n. 20 km yhdellä min 12 tunnin latauksella. Tarkoitettu "työmatkaliikenteeseen" kolhoosistsa kaalipellolle ja takasin. tosin itsepurkamisen vaikutuksesta akut voivat olla jo pitkän päivän iltana tyhjentyneet, vaikka pellolle olisi vain viiden kilometrin matka.
Hybridiversiossa autossa on myös polttomoottori . Voimansiirron yhteensovittamisessa on tovereilla vielä "vähän" haasteita, eikä tilaakaan oikeastaan ole edes jäljellä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skoodalla on ladattava sähköauto, jossa farkun hermeettisen iso takaloosteri on täytetty lyijyakuilla. Luvattu käyttösäde n. 20 km yhdellä min 12 tunnin latauksella. Tarkoitettu "työmatkaliikenteeseen" kolhoosistsa kaalipellolle ja takasin. tosin itsepurkamisen vaikutuksesta akut voivat olla jo pitkän päivän iltana tyhjentyneet, vaikka pellolle olisi vain viiden kilometrin matka.
Hybridiversiossa autossa on myös polttomoottori . Voimansiirron yhteensovittamisessa on tovereilla vielä "vähän" haasteita, eikä tilaakaan oikeastaan ole edes jäljellä...Menneen ajan auto.
- Anonyymi
Tyylikäs
- Anonyymi
Kevythybridillä ei ole mitään tulevaisuutta.
- Anonyymi
Auto on myös erittäin vanhanaikainen .
- Anonyymi
Mitäpä muuta ne pikkuturbot voisivat olla kuin erittäin vanhanaikaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä muuta ne pikkuturbot voisivat olla kuin erittäin vanhanaikaisia.
Pikkuturbo om kaukaa automaailman historiasta.
- Anonyymi
Lokakuussa Octavia ei ole edes kymmenen ostetuimman mallin joukossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä syystä;
https://www.vagarena.fi/index.php?topic=47084.0Järkyttävää luettavaa viisi vuotta uutena ostetulla Toyotalla ajavalle, jossa ei ole ollut pienintäkään ongelmaa saatikka vikaa.
- Anonyymi
Tietyt lehdet on laitettu nostamaan Octavia takaisin kymenen suosituimman automallin joukkoon. Ei onnistu. Aika on ajanut vanhanaikaisen, vanhusten, työläisten ja köröttelijöiden auton ohi.
- Anonyymi
Tojohönöt on syytä poistaa liikennettä tukkimasta.
- Anonyymi
Kansan suosion menetys näkyy siinä, että Octavia oli kadonnut 10 suosituimman auton joukosta lokakuussa.
- Anonyymi
Nyt ajetaan sähköautolla ei vanhanaikaisilla pikkuturboilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt ajetaan sähköautolla ei vanhanaikaisilla pikkuturboilla.
Kaikilla on nykyisin sähköautot, monilla jopa kaksi tai kolmekin. Ei enää mitään Skoodia.
Toyotan sähköautot ovat virheettömia!
- Anonyymi
Pikkuturbot höystettynä muka kevythybridiydellä ovat kaukaista historiaa.
- Anonyymi
Uskomatonta kuinka nopeasti nuo pikkuturbot romahtivat suuriksi saastepesiksi. WLTP:n tulo paljasti kuinbka paljon ne saastuttavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskomatonta kuinka nopeasti nuo pikkuturbot romahtivat suuriksi saastepesiksi. WLTP:n tulo paljasti kuinbka paljon ne saastuttavat.
Kuinka nekin onnistuttiin nostamaan muka ympäåristöystävällisiksi vaikka nyt uuden mittaustavan mukaan ovat kaikkein saastuttavimpia.
- Anonyymi
Pikkuturbo kevythybridillä on kaukaa saasteisesta menneisyydestä.
- Anonyymi
Tuossa alussa on monta hyvää viestiä siitä kuinka Skoda on lähdenyt harhaiselle tielle.
- Anonyymi
Uudet Octaviat on pantu pilalle.
- Anonyymi
Aloitus on todella hyvä kuvaus Octaviasta.
- Anonyymi
Diesel-Octaviat ovat historian havinaa. Vain Katainen ajaa sellaisella.
- Anonyymi
Tuota vanhanaikaissta autoa ei kannata edes koeajaa.
- Anonyymi
Octavia on kadonnut listoilta kokonaan.
- Anonyymi
Kumma, että marraskuun listoilla ei näy lainkaan Octaviaa. Kansa on sen hylännyt täysin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma, että marraskuun listoilla ei näy lainkaan Octaviaa. Kansa on sen hylännyt täysin.
Vanhanaikainen auto, Anna olla.
- Anonyymi
Elämäni on menetetty, on autoni huono. Ostan Toyota Aygon, sillä pääsee.
- Anonyymi
Koeajoin. Nastarenkaat pitivät hirveää ääntä meno kuin kivireessä.
- Anonyymi
Niin se TM:kin kirjoitti.
- Anonyymi
Octavia on tunnetusti meluisa. Katso koeajot.
- Anonyymi
Vanha, vanhanaikainen ja konservatiivinen auto.
- Anonyymi
Sopii venäjälle.
- Anonyymi
Ei ole enää tämän ajan autoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole enää tämän ajan autoksi.
Itäblokin auto.
- Anonyymi
Prius-insinöörit nyrpistävät nenäänsä tulossa olevan uuden Octavian kevythybriditekniikalle.
https://autotoday.fi/tassa-laaja-tietopaketti-uudesta-skoda-octaviasta/
Juuri tuolle kevythybriditekniikalle Prius-insinöörit nyrpistävät nenäänsä tämän TM:n tekstin mukaan:
https://tekniikanmaailma.fi/kommentti-sahkoautoja-ja-hybrideja-lupaavat-nyt-kaikki-kannattaa-kuitenkin-lukea-lupausten-pieni-prantti/ - Anonyymi
Koeajoin tänään. Nastarenkaat ja pikkuturbo pitivät kovaa meteliä.
- Anonyymi
Niin on. Aika äänekästä menoa.
- Anonyymi
Onneton auto, Ei sitä kannata kenenkään edews koeajaa.
- Anonyymi
Turbo huutaa niin s**tanasti. Onkohan siitä laakerit menny, ajettu jokerran moottoritiellä?
- Anonyymi
Kun aloituksen lukee, niin tietää ettei itse tarvitse koeajaa.
- Anonyymi
Octavia on auto, jota ei kannata edes koeajaa.
- Anonyymi
Joulukuussa Octavia oli tippunut jo yhdeksänneksi myydyimmäksi automalliksi.
- Anonyymi
Koko ajan painunut alaspäin ja aloitus kertoo syyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko ajan painunut alaspäin ja aloitus kertoo syyn.
Ladan kohtalo odotettavissa?
- Anonyymi
Octavia on kaikkein konservatiivisin auto.
- Anonyymi
Venäjä ei ole suosittu ja venäläisten kaveritkin haluaa ajaa Mersulla, kuten se VenäjäKäskeeKremlistä-puolueen Ano.
- Anonyymi
Skoda Octavia ja Superb on 2020-luvulla nuorehkojen menevien leasing-miesten kaahausväline. RS etenkin edellyttää sakkonopeuksia ja provosoimista. Kovin paketti 2022 olisi Ocu RS 2,0 tdi 200 hv 4X4 koska se kiihtyy rivakasti, vääntää, syö kohtuuvähän ja neliveto poikaa. Olisi suosikkini seuraavaksi autoksi.
- Anonyymi
Retu Kivisen ajoki koko Octavia.
- Anonyymi
Kivireki oli kun koeajoin.
- Anonyymi
Surkeimmista surkein, karuimmista karuin auto.
- Anonyymi
Tämän tammikuun ensirekisteröintitilastosta ei Octaviaa enää löydy.
- Anonyymi
Eikä paljon Volkswageneitakaan.
- Anonyymi
Pappamalli. Tämä teknisesti vanhanaikainen ja kehittymätön auto pikkuturboineen.
Köröttelijoiden ajopeli. Konservatiivinen auto. Tosi on.- Anonyymi
Tässä tammikuussa ei ole enää kukaan koeajanut eikä ostanut.
- Anonyymi
Kyllä se Iltasanomat kuitenkin Skodan kuvan rekisteröintien fuutiseen laittaa, vaikka Octavioita ei olisi enää myyty ainuttakaan.
- Anonyymi
.....ja Tekniikan Maailma myös.
- Anonyymi
Aloituksessa on todella hyvä kuvaus Octaviasta.
- Anonyymi
Ei helvetti kyl te Toyota pellet jaksatte mollata paljon parempaa.
Ite en edes viitsi ajaa Toyotaa koska tiedän tasan tarkkaan sen etä on äänekäs, muovinen, huono ajettava ja mauton paska.- Anonyymi
Köyhä ja katkera autoneitsyt.... Joo Fabia "Scout"-koristella on parempi maasturi kuin Toyota Land Cruiser
- Anonyymi
Etkö ole saanut tammikussa myytyä yhtään Octaviaa, Ainakaan 30 myydyimmän mallin joukosta ei Octaviaa löydy.
- Anonyymi
Mottorina pikkuturbo ja lisänä kevythybridiviritys, Mennyttä aikaa. Ei kiitos.
- Anonyymi
Tammikuun ensirekisteröintilastosta Octavia on kadonnut.
- Anonyymi
Octavian tarina on lopussa.
- Anonyymi
Niin on. Yritystenkin mielenkiinto Octaviaa kohtaan on loppunut.
Skooda on romahtanut lopullisesti. Ennustin tämän 2015-2016 ja minulle vain naurettiin.
"Jostain syystä" nämä trollit, eli jormat, skodajoket ja kolmeraajaarikki ovat kadonneet täältä häpeissään.- Anonyymi
Alkavat nöyrtyä pikku hiljaa totuuden edessä.
- Anonyymi
Kallis auto josta elää ikivanha mielikuva halvasta autosta.
- Anonyymi
Ollut jo pitkään poissa mallitilaston kärjestä.
- Anonyymi
Mukava kun olet jaksanut odottaa. Ei sinulle naurettu. Trendihän oli selvä, seuraavalla kvartaalilla loppuu Skooda kokonaan. Vuodesta ei ilmeisesti ollut niin tarkkaa. Tarkkaa on kirjoittaa Skooda, kahdella o-kirjaimella. Silloin tietää missä rinnakkaistodellisuudessa taas seikkaillaan...
Mites tuo Ukrainan tilanne ja Trumpin varastettu vaalivoitto, oles siitä varmaankin kirjoitellut? Meidän Venäjän uutisissa on sinun tyylistäsi tarinaa paljon...
- Anonyymi
Papat tykkää vanhanaikaisesta autosta.
- Anonyymi
Kauppakeskuksissa sen huomaa.
- Anonyymi
Tämä se on sellainen roska-auto ettei toista löydy.
- Anonyymi
Tammikussa vasta seitsemäs mallitilastossa. Tippuu koko ajan.
- Anonyymi
Katoaa tilastoista niinkuin Golf.
- Anonyymi
Tämä helmikuun ensirekisteröintitilasto onkin tosi mielenkiintoinen. Siellä ei Golfia eikä Octaviaa näy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä helmikuun ensirekisteröintitilasto onkin tosi mielenkiintoinen. Siellä ei Golfia eikä Octaviaa näy.
Hyvä niin. Ne ovat historiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä niin. Ne ovat historiaa.
Pikkuturbo. Voiko olla mitään antiikkisempaa?
- Anonyymi
Vanhahtava auto, joka leimautui väsähtäneiden eläkeläisten ja puhdittomien köröttelijöiden ajopeliksi. Näin se on.
- Anonyymi
Toyota on hiljainen ja mukava, minäkään en kuule mitään ja Toyotassa on mukava istua parkkipaikalla.
- Anonyymi
Toyota on nykyaikainen ja teknisesti kehittynyt Octaviaan verrattuna,
- Anonyymi
Ei tuota kotteroa kannata kenenkään koeajaa.
- Anonyymi
Octavia on pudonnut helmikussa 30 suosituimman auton listalta.
- Anonyymi
Octavian yksinkertaisuus ja konservatiivisuus on aina iskenyt suomalasiin.
- Anonyymi
Kyllä, punaisen puoluekirjan haltijat arvostavat veivattavia ikkunoita *reps* XD
- Anonyymi
Köyhän työläiskansan auto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhän työläiskansan auto.
.....ja vanhusten auto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.....ja vanhusten auto.
vanhusten vanhanaikainen auto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vanhusten vanhanaikainen auto.
............ja pelkkä muisto autoilun surkeudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
............ja pelkkä muisto autoilun surkeudesta.
Konservatiivisten vanhanaikaisten ihmisten kärry.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, punaisen puoluekirjan haltijat arvostavat veivattavia ikkunoita *reps* XD
Mitä o ko Togotissa vielä veivi-ikkunat. Ihan tosi. Nehän on sitten kuin 1970 luvun skodissa. Voi ihme.
- Anonyymi
Ei ole riemulla rajaa kun Toyotalla ajaa ja nautiskella saa. Minä aina huudan ja irvistelen tien penkoilla röhnöttäville skodille ja muille romuautoille ja niiden kuljettajille, kerran yksi skodisti yritti heittää kivellä mutta ohi meni.
- Anonyymi
Pitäähän se irvistelemään, kun Tohotan jytkytyksessä saa kipeitä peräpukamia.
- Anonyymi
Skoda on pian historiaa Suoimessa. Niin antiikkisia sen autot ovat.
- Anonyymi
Miten niin. Aina muutaman askeleenToyotaa edellä. Aina.
- Anonyymi
Kävin Autokeskuksessa koeajamassa ja suositten että sitä ei pidä kenenkään ajaa. Vanahanaikainen ja rasittava ajettava.
- Anonyymi
Kansan suosion?? Onko se joskus ollut kansansuosiossa?? Todellisuudessa kalliskin vielä, mutta vanha mielikuva halvasta autosta elää.
- Anonyymi
Se on halpa auto, mutta maksaa paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on halpa auto, mutta maksaa paljon.
Skoda on ns. kallis halppis. Vaikka uuden Ocun saakin alle 22000 eurolla, epäluotettavat DSG ja TSI tekevät ensimmäisten 3-4 vuoden aikana jopa 14000 euron lisälaskun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skoda on ns. kallis halppis. Vaikka uuden Ocun saakin alle 22000 eurolla, epäluotettavat DSG ja TSI tekevät ensimmäisten 3-4 vuoden aikana jopa 14000 euron lisälaskun.
Voi vitsi mikä hupiukko. Valehteleekin vielä kuin Putin ja Larionov.
- Anonyymi
Maaliskuussa ei ole myyty enää ainuttakaan Octaviaa.
- Anonyymi
Luotan täysin noihin kaveruksiin, jotka ovat tuon aloituksen koeajon tehneet.
- Anonyymi
Tässä maaliskuussa Skoda on kadonnut kokonaan listoilta.
- Anonyymi
Octaviat kuuluvat sarjaan Antiikki.
- Anonyymi
Skodia on saatavana heti ajoon. Kukaan ei osta vanhanaikaisia pikkuturboja surkealla kevythybridivirityksellä.
Octa-vian oikea nimi on Stalinez "Berija-Hoboro-Donbass" 1917 GLX
- Anonyymi
No Kyykman. Otapas toweritrolli taas lääkkeesi, niin kateus ja katkeruutesi helpottaa
- Anonyymi
Autokeskus haali aikoinaan Skodan mallistoonsa. Nyt varmaan harmittaa.
- Anonyymi
Koeajo jatkuu vaan.
- Anonyymi
Sentään koeajetaan, mutta ei osteta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sentään koeajetaan, mutta ei osteta.
Kyllä kateus on karmivaa Toyota miehen mielenterveydelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kateus on karmivaa Toyota miehen mielenterveydelle.
Skoda ja Octavia ovat pelkkää historiaa Suonmessa tästä eteenpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skoda ja Octavia ovat pelkkää historiaa Suonmessa tästä eteenpäin.
Huhtikuun myyntilukemat ovat todella surkeat.
- Anonyymi
Tämä varmasti ollut esillä mutta kysyn kuitenkin. Jään pian eläkkeelle ja harrastan puutarhaviljelyä! Kaalia olisi tarkoitus viljellä. Mitä Skodaa suosittelette?
- Anonyymi
Hoboro-Superbiin mahtuu eniten peltoa. Kodiaqiin myös teoriassa, mutta siellä joutuu viljelemään penger-tekniikalla.
- Anonyymi
Octaviahan se on tuohon sopivin.
- Anonyymi
Maaliskuussa on ensirekisteröity ainoastaan muutama Octavia.
- Anonyymi
Kansan epäsuosiossa oleva auton irvikuva. :D
- Anonyymi
Sattuvasti sanottu.
- Anonyymi
Jäänyt pahasti jälkeen kehityksestä.
- Anonyymi
Elähän aja.
- Anonyymi
Ei kannata koeajaa. Minä ajoin. Surkea auto kaikin puolin.
- Anonyymi
Kansa on todellakin hylännyt Octavian. Ennen sitä myytiin dieselinä paljon. Se oli ennen se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa on todellakin hylännyt Octavian. Ennen sitä myytiin dieselinä paljon. Se oli ennen se.
Tuli niin iljettävä olo ajaa diesel-Octavilla joten myin sen pois.
- Anonyymi
Onpa upea aloitusteksti. Hävisi kiinnostus ostaa Octavia.
- Anonyymi
Moni on sen luettuaan tullut ymmärtäväiseksi.
- Anonyymi
Tänään julkistetussa huhtikuun ensirekisteröintien tilastosta ei löydy Skoda Octaviaa.
- Anonyymi
Niitä rekisteröitiin huhtikuussa vain 9 kappaletta.
- Anonyymi
Konservatiivinen, vanhoillinen ja vanhanaikainen vanhusten kulkuväline.
- Anonyymi
Joku kysyy, että millainen. No ylempää selviää.
- Anonyymi
Aloitus on erittäin hyvä kuvaus Octaviasta.
- Anonyymi
Koeajoinhan sen minäkin. Juuri siksi en ostanut.
- Anonyymi
Ketkä tuhosivat Skodan ja Octavian myynnin?
- Anonyymi
Skodan myynti on tippunut vuoden takaisesesta lähes puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skodan myynti on tippunut vuoden takaisesesta lähes puolella.
Tippuuhan se, vanha auto, vanha moottori, vanha muotoilu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tippuuhan se, vanha auto, vanha moottori, vanha muotoilu.
Pahasti ajastaan jälkeenjäänyt.
- Anonyymi
Octavia on erittäin huono auto
- Anonyymi
Aloitus kertoo kaiken oleellisen Octaviasta ja Skodasta.
- Anonyymi
4040 ostamatta jäänyttä Octaviaa.
- Anonyymi
Volkswagen-konserni on jäänyt pahasti muita jälkeen teknisessä kehityksessä ja Skodassa se näkyy erittäin selvästi.
- Anonyymi
Nyt toukokuussa on myyty vasta kahdeksan Corollaa.
- Anonyymi
Octavian myynti on kuivunut uskomattoman pieneksi.
- Anonyymi
Aika uusi malli, mutta uskomattoman vanhanaikainen.
- Anonyymi
Muotoilu on tehty , ainakin yritetty tehdä "klassiseksi" .....
- Anonyymi
Laatikoksi.
- Anonyymi
Pelkkä surkea vanhusten ja työväenluokan kulkuväline.
- Anonyymi
Octavioiden rekisteröintejä on koko alkuvuosi kerätty toukokuulle, mutta häviää silti kirkkaasti Toyotalle.
- Anonyymi
Octavialla ajavat vanhat lippahattu päässä ja sätkä suussa olevat miehet.
- Anonyymi
Olen tehnyt aivan saman huomion.
- Anonyymi
Olipa sitten kysymyksessä pääkaupunkiseutu tai kirkonkylä.
- Anonyymi
Paikasta A paikkaan B siirtyjä ei muunlaista autoa tarvitse. Siirtymisen onnistuminen lienee epävarmaa.
- Anonyymi
Mites nää:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsalaislehti-tylyttaa-volkswagenia-jakoketju-helvetista/3ng3yC2u
http://www.tuulilasi.fi/uutiset/volkswagenin-tsi-moottorien-jakoketjuongelmat
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=6771.0
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/27/autojen-maahantuojat-panttaavat-tietoja-vioista
http://www.iltalehti.fi/autot/2015051119668901_au.shtml
http://www.autostadium.fi/index.php?topic=2698.0- Anonyymi
Niin, se siityminen oikein onnistu.
- Anonyymi
Loput Octaviat on myyty varastoista alehinnoin kun kukaan ei osta niitä.
- Anonyymi
Yrityksetkin ovat hylänneet ne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrityksetkin ovat hylänneet ne.
Siltä näyttää. Kesäkuussakaaan kysyntä ei ole ollut kummoinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siltä näyttää. Kesäkuussakaaan kysyntä ei ole ollut kummoinen.
Pienikututuksisesta ja teknisesti nykyaikaisesta Toyotasta on tullut ostajien suosikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienikututuksisesta ja teknisesti nykyaikaisesta Toyotasta on tullut ostajien suosikki.
Tarkoitat Auris, Corollaa ja C-HR mallia 1.2T Koneella?
Toyota Corolla
Touring Sports 1,2 T Life
Teho: 85 kW / 116 Hv
CO2-päästöt: 143 g/km
Huippunopeus: 195 km/h
Omamassa: 1 380 kg
Kokonaismassa: 1 850 kg
Vetomassa (jarrullinen): 1 300 kg
Vetomassa (ei jarruja): 450 kg
Onhan tou melkoinen laite huippu Toyota tosiaan. Noita on runsaasti myynnissä.
Eniten myytyä on runsaasti tarjolla vähänajettuina. Mutta miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat Auris, Corollaa ja C-HR mallia 1.2T Koneella?
Toyota Corolla
Touring Sports 1,2 T Life
Teho: 85 kW / 116 Hv
CO2-päästöt: 143 g/km
Huippunopeus: 195 km/h
Omamassa: 1 380 kg
Kokonaismassa: 1 850 kg
Vetomassa (jarrullinen): 1 300 kg
Vetomassa (ei jarruja): 450 kg
Onhan tou melkoinen laite huippu Toyota tosiaan. Noita on runsaasti myynnissä.
Eniten myytyä on runsaasti tarjolla vähänajettuina. Mutta miksi?195kmh on ihan riittävän/ tarpeeksi nopea suoritus huippunopeudeksi.
- Anonyymi
Skoda suorastaan syöksyy kuin ohjus mutkasta kun painaa kaasupoljinta, se on tunne joka täytyy itse kokea joka solulla, sen jälkeen ei mikään muu tunnu enää miltään.
- Anonyymi
Ei tunu. Ei. Kaulasta alaspäin.
- Anonyymi
Noitta "kuin hauki kaislikosta"-isolohko-RS-skodia näkee usein liikennevaloissa. Länsiautoilija sen sijaan voi keskittyä naatiskelemaan.
- Anonyymi
Älkää kukaan erehtykö ostamaan Skodaa.
- Anonyymi
Ajastaan jälkeenjäänyt vanhusten auto.
- Anonyymi
Octaviat ja dieseautot ovat autoliikkeissä pihan perimmäisinä. Kukaan ei osta niitä.
- Anonyymi
Molemmat ovat autoliikkeiden suuria ongelmia.
- Anonyymi
Octavia roikkuu tilaston reunalla viimeisenä.
- Anonyymi
Katoaa heinäkuussa tilastoista kokonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katoaa heinäkuussa tilastoista kokonaan.
Niin, niin, Trendi on selvä, jo vuodesta yksi ja kaksi Skooda on sakannut ja romahtanut seuraavan kvartaalin puolella lopullisesti häviten kokonaan.
Ja venäjä on vapaa demokratia, joka vapauttaa meidät kaikki globalisti-, woke-, nwo-pakkovallasta.
Eläköön komissaari Kyykman ja Landlordin johtama venäläinen vallankumouskaarti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, niin, Trendi on selvä, jo vuodesta yksi ja kaksi Skooda on sakannut ja romahtanut seuraavan kvartaalin puolella lopullisesti häviten kokonaan.
Ja venäjä on vapaa demokratia, joka vapauttaa meidät kaikki globalisti-, woke-, nwo-pakkovallasta.
Eläköön komissaari Kyykman ja Landlordin johtama venäläinen vallankumouskaarti!Kamuxkin tajunnee, että diesel-Skodat ovat mennyttä maailmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kamuxkin tajunnee, että diesel-Skodat ovat mennyttä maailmaa.
Erikoista, että autoliikkeetkään eivät oikein tajua missä kohti ajassa mennään.
- Anonyymi
Octavian valmistus menneen ajan autona lopetettaneen pian.
- Anonyymi
Octavia, lippa vinossa ja sätkä suussa.
- Anonyymi
Heinäkuun listoilta Octavia on kadonnut kokonaan.
- Anonyymi
Niin se loppu tulee sillekin.
- Anonyymi
Octavissa tuntee itsensä roska-auton kuskiksi.
- Anonyymi
Väittävät että vaihteisto nykii, mutta kun ajelee siististi niin ei se niin pahasti nylkytä.
- Anonyymi
Teknisesti vanhanaikainen ja kehittymätön auto pikkuturboineen.
- Anonyymi
Octavian yksinkertaisuus on aina iskenyt suomalasiin.
- Anonyymi
Juu, pikkuturboja ei käytä kukaan muu. Täysin vanhentunutta tekniikkaa.
T: nimimerkillä Iso lohko Tojo 1.6 Viipurista
- Anonyymi
Ocgtaavia on köyhälistölle tarkoitettu.
- Anonyymi
Toyota oli ykkösenä viimeksi. Viikon päästä nähdään että voittokulku jatkuu.
- Anonyymi
Tämä kärry se on yksi halavatun kivireki.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808