Suomalaisetkin toimittajat haukkuvat USA:n presidenttiä kukin vuorollaa; toistelevat vain ulkomaisten vasemmistolehtien tai kiinalaisten palkkalistoilla olevien toimittajien juttuja kääntämällä ne suomen kielelle.
Olisi maksaville asiakkaille, lukijoille, kohtuullista, jos mukana jutuissa olisi tutkimusta ja analyysiä, pohdintaa syistä ja seurauksista.
Esim Kiina: on meidän suomalaistenkin etu, että edes jokin taho, USA Trumpin johdolla, hidastaa tämän hirvittävän diktatuurin maailman valloitus strategiaa.
Esim USA:n rotumellakat: jos suhteeellisesti suurin osa rikollisista on kautta historian ollut mustia ja latinoita ja on sitä edelleen, niin on ymmärrettävää että valkoihoiset ja polisiit ovat yliherkällä moodilla. Saman tilanteen koemme yhä useammin myös Suomessa ns ”pakolaisten” raiskatessa ja tehdessä rikoksia. On täysin selvää, ettei maan presidentti voi tehdä toimittajia miellyttäviä yksioikoisia kannanottoja poliisien toimista.
2.6. Hesarissa on surullisen paljon Trumpin arvostelua ilman minkäänlaista syveällisempää asiantuntemusta tai halua ymmärtää maan tilannetta.
Se, että,1700-1800 luvulla meidän eurooppalaisten Amerikkaan muuttaneet sukulaisemme tekivät rajuja moraalisia ratkaisuja selvitäkseen ja menestyäkseen uudella mantereella, ei ole nykyamerikkalaisten syytä. He vain yrittävät luovia annetun todellisuuden mukana ja pikkuhiljaa luoda yhä parempaa Amerikkaa.
Trumpia haukkuvat toimittajat kuin älyvapaa rakkilauma
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä!
Esim: on täysin selvää, että poliisit USA: ssa ovat äärimmäisen stressaantuneita ja yliluöntejä ja virheitä tulee. Myös naapuristoon yht’äkkiä ilmestyvä hahmo herättää vaistot maassa, jossa rikoksia tekevät tietyt tahot yhä häikäilemättömämmin.
Muutos parempaan on valitettavan hidasta. Trumpin typerä haukkuminen ei edistä muutosta millään lailla. - Anonyymi
No, luettele edes sinä joitain noista "salatuista" hyvistä päätöksistä, joita Trump on tehnyt. Ja oletko hyvä ja jätät sellaiset teot luettelematta, joihin sinulla ei ole antaa todisteen todistetta
- Anonyymi
Kiina: Trump on aktiivisin taho, joka hidastaa Kiinan mieletöntä valloituspolitiikkaa. ”Make the world China” politiikka koituu meidänkin kohtaloksemme, jollei kiinalaisia saada kuriin. Tähän Trump tarvitsee meidänkin apuamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiina: Trump on aktiivisin taho, joka hidastaa Kiinan mieletöntä valloituspolitiikkaa. ”Make the world China” politiikka koituu meidänkin kohtaloksemme, jollei kiinalaisia saada kuriin. Tähän Trump tarvitsee meidänkin apuamme.
Heikentämällä USA:ta ja länsidemokratioiden yhteistoimintaa Trump on antanut avaimet käteen Kiinalle ja Putistanille. Kiinasta on niiden käyttäjäksi, ja röyhkeästi.
Sikäli olet oikeassa tulevaisuus on Kiinan ja islamistien. Jos venäjällä ja nyt USA:ssa olisi ollut edistyksellinen johto niin ne olisivat voineet olla osa ratkaisua eikä osa ongelmaa.
- Anonyymi
Trump:lla on huonohko ukosanti ja käytös, minkä vuoksi hänen ajamansa hyvätkin hankkeet kohtaavat pelkkää vastatuulta.
Koska tulisi fiksu ja muutosvalmis pressa? - Anonyymi
Trump on osoittautunut heikoksi johtajaksi menneillä olevan kriisin aikana.
- Anonyymi
Trumpin tappion päivä häämöttää. Silloin nousee meillä lippu tankoon. Tehkää muut ajattelevat ja tuntevat ihmiset samoin! Tämä on haaste.
- Anonyymi
Toimittajat ovat oikealla asialla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6748161Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672392Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342380- 1471924
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301515Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201307Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511263Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.821059Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65870Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7840