Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Usan mustien ongelma on sama kuin mikä

Anonyymi

on Afrikan mustienkin ongelma, eli suuri osa heistä on laiskoja. Ja toisekseen mustat eivät ole keskimäärin kovin älykkäitä, heistä ei ole kouluja käymään, lukuunottamatta sitä pientä osaa jolla kyvyt riittää.

Eihän totuudesta pääse.

43

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vähän vaikea rasti. Hyvinkin on jokin yhteinen nimittäjä, miksi musta Afrikka on etupäässä kehitysmaata, Haiti takapajula ja USA:n mustat enempi sosiaalisissa vaikeuksissa kuin valkoiset. Jos olisi joku vastaesimerkki, niin sitten voisi puhua sattumasta, muttei minulla ole tietoa sellaisesta kansakuntatasolla.

      • Anonyymi

        Tuttavani kävi muutama vuosi sitten Haitissa, missä kaikki asukkaat ovat mustia. Hän kertoi, että heti näki tulleensa maailman köyhimpään valtioon. Rajan toisella puolella on valkoihoisten asuttama Diminikaaninen tasavalta. Siellä elintaso oli kuten Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttavani kävi muutama vuosi sitten Haitissa, missä kaikki asukkaat ovat mustia. Hän kertoi, että heti näki tulleensa maailman köyhimpään valtioon. Rajan toisella puolella on valkoihoisten asuttama Diminikaaninen tasavalta. Siellä elintaso oli kuten Suomessa.

        Dominikaanitkin ovat kyllä aika ruskeita.

        Mutta hauskaa on kun teeveessä tuli joku ranskalaisten dokumentti jossa kerrottiin että Haitin ja Dominikaanisen tasavallan raja näkyy satelliiteistakin, Haitin puolella maa on raiskattu ja metsät poltettu ja dominikaanien puolella vihertää


      • Anonyymi

        Se olisi euroopan etu että USA muuttuisi afrikaksi, euroopan kilpailukyky paranisi.


    • Anonyymi

      Tarvitseeko maailma mustia mihinkään, taitavat olla pelkkä vitsaus maapallolla?

    • Anonyymi

      Niin, suurin osa usassa rikoksista on afroamerikkalaisten tekosia..mutta yllätys on se että heidän tekemät henkirikokset kohdistuu yleensä samaan etniseen ryhmään kuuluvaan.

    • Anonyymi

      Voi teitä ressukoita. Olette samassa liemessä kuin amerikan värilliset. Sosiaalinen, kultturellinen ja taloudellinen riisto on sukupolvien asia.
      Nämä mustia mollaavat ovat meidän heikompiosaisia, vaan mistähän se amerikoissa on peräisin.
      Ihmiset on väkivalloin revitty juuriltaan, lyöty, mollattu ja aina pidetty huonompana. Hakattu orjina tapettu orjina raiskattu orjina. On siinä ponnistamista, että semmoisesta pystyy nousemaan.
      Miksi meidän pitää sellaiseen irvistelyyn langeta. Itsetunto ja empatia on johonkin myyränkoloon valunut.
      Voi meitä poloisia.

      • Anonyymi

        Sinulla empatia ohittaa järjen ja rehellisyyden, sellaisella ei ongelmia ratkaista. Olen melko varma, että puolustelet myös isis-kalifaatin terroristien tuontia suomeenkin. Tuollainen toimintamalli tuhoaa oman maamme, kaikessa empaattisuudessaan. Röyhkeät ihmiset käyttävät sellaista hyväkseen.


      • Anonyymi

        Täällä puvavihreä eliitti tekee kaikkensa sortaakseen kantasuomalaisia.


      • Anonyymi

        Joo Etelä-Afrikka alkoi kukoistamaan heti kun olivat tappaneet valkoiset ja saivat vallan itselleen, samoin Zimbabwe.


    • Anonyymi

      Amerikka pahin riistovaltio ainakin tämän presidentin aikana. Uskovaisena miehenä pitäisi tietää, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia naamanväristä riippumatta. Mutta on tainnut Trampillakin mennä Raamatun lukuharjoitukset lukihäiriön piikkiin. Teatteria kaikki tyynni. Toivottavasti loppunäytös alkaa pian.

      • Anonyymi

        Tasa-arvon nimissä voisivat sitten tehdä ihan oikeita töitä elättääkseen sillä itsensä.


      • Anonyymi

        No voi kauheaa sentään kommari.


      • Anonyymi

        miksi Obama ei laittanut heimonsa asioita kuntoon eikö älli piisannut


      • Anonyymi

        Kyse ei ole mistään muuta kuin ihmisen teoista, joko tekemättömistä tai tehdyistä. Siinä ei ole rasismin häivää jos vääriä tekoja vastustetaan. Teot ratlkaisee suhtautumisen ihmiseen ei mikään muu. Milloin te suvakit tämän sisäistätte?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole mistään muuta kuin ihmisen teoista, joko tekemättömistä tai tehdyistä. Siinä ei ole rasismin häivää jos vääriä tekoja vastustetaan. Teot ratlkaisee suhtautumisen ihmiseen ei mikään muu. Milloin te suvakit tämän sisäistätte?

        Jos ihminen ei tee töitä elääkseen, ja elätyttää toisilla itseään, sekin on väärä teko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen ei tee töitä elääkseen, ja elätyttää toisilla itseään, sekin on väärä teko.

        Jos ihminen levittää vaarallista uskontoa, sekin on väärä teko. Näitä vastaan saa olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen levittää vaarallista uskontoa, sekin on väärä teko. Näitä vastaan saa olla.

        Kristinusko ei ole kenellekään vaaraksi jos Jeesuksen oppeja noudatetaan. Jeesuksen ohjeet ovat tärkeimmät ohjeet joita ihmisen kuuluisi noudattaa. Ihminen ei vaan tahdo noudattaa niitä. Jeesus vaikuttaa vain rakkautta, lämpöä, hyvää oloa lähimmäisiin jos Hänen ohjeita sovelletaan käytäntöön. Uskovat pyrkivät auttamaan lähimmäistä, mutta uskovan ei kuulu edistää vieraan, vihamielisenkin uskonnon leviämistä maahan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko ei ole kenellekään vaaraksi jos Jeesuksen oppeja noudatetaan. Jeesuksen ohjeet ovat tärkeimmät ohjeet joita ihmisen kuuluisi noudattaa. Ihminen ei vaan tahdo noudattaa niitä. Jeesus vaikuttaa vain rakkautta, lämpöä, hyvää oloa lähimmäisiin jos Hänen ohjeita sovelletaan käytäntöön. Uskovat pyrkivät auttamaan lähimmäistä, mutta uskovan ei kuulu edistää vieraan, vihamielisenkin uskonnon leviämistä maahan.

        Katolinen kirkko ei ole Jeesuksen vaikuttama uskonnollinen yhteisö, vaan kaikkea muuta. Se kirkko ei ole noudattanut Jeesuksen ohjeita ainakaan lähimmäisenrakkaudessa. Sen kirkon kontolla on hirvittävä määrä ihmisten murhauttamisia ja muuta pahuutta. Näin ei Jeesuksen seuraajat toimi. Toimiko Aposatolit tuolla tavoin kuten se kirkko toimi ja osin toimii vieläkin? Ei sinnepäinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi Obama ei laittanut heimonsa asioita kuntoon eikö älli piisannut

        Obama on puoliksi valkoinen, valkoisen äitinsä kasvattama,etuoikeutettu. Hankki mustan vaimon poliittisista syistä,oli rakastunut valkoiseen mutta laskelmoi ettei saa mustien ääniä ilman mustaa vaimoa. USAssa on aina ollut myös mustien keskinäistä rasismia.Siitä kertoi mm.eräs vaaleampi ihoinen musta naisnäyttelijä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi Obama ei laittanut heimonsa asioita kuntoon eikö älli piisannut

        Ei yksi mies voi korjata vuosisatojen vääryyksiä 8 vuodessa. Varsinkin kun publikaanit vastustavat kaikkea. Älliä on moninkertaisesti verrattuna seuraajaan.


    • Anonyymi

      Nautin joka päivä kun tiedän että musta joutuu vankilaan Amerikassa.

      • Anonyymi

        Niinpä, Mitäs tekevät niin perkeleesti rikoksia.


    • Anonyymi

      Länsi-Afrikan Liberialla oli erinomaisen hyvä alku.
      Populaatio jenkeistä. Jenkkidollareilla oma valtio. Jenkkitausta, kokemukset ja kotoutuminen.
      Miten on käynyt?
      Samanlaista, kaoottista paskaa kuin muutkin valtiot samalla alueella.

      Kaukoidän matut ovat jenkeissä täysin eri maata. Tunnollisia, ahkeria opiskelua arvostavia, yhteiskuntaan kotoutunutta jengiä. Yliopistokoulutuksen yleisyys huimasti suurempi kuin afroamerikkalaisilla.
      Olisikohan etnisissä ryhmissä eroa ja omalla panoksella osuutta erilaiseen tulokseen?

    • Anonyymi

      Kädellisiltä ei voi odottaa omaa valtiota jossa olisi järjestys ja lait sekä oma elinkeino jolla elävät! Mellastus ja väkivalta kuuluu mustien geneettiseen selkärankaan!

    • Anonyymi

      Bongo-rumpujen soitto onnistuu.

    • Anonyymi

      Mustat on juurikin älykkäämpiä kuin valkolaiset,he ei pistä riķkaa ristiin jos ei ole aivan välttämätön pakko ,vain valkoinen ajaa itsensä työperäiseen stressikuolemaan ,ei koskaan musta. Siinä se älykkyyden ero mustien hyväksi,tietenkin rahaa yrittävät hankkia mistä ja miten pystyvät ,mahdollisimman pienellä rasituksella,mokä oikein onkin. Mitä on elämä ,sopii valkolaisten kysyä vain itseltään? Jos on niin hullu että stressaa itsensä hautaan ,ei voi auttaa,sorry,bye,bye vaan.

      • Anonyymi

        hahahhaaa, olet selvästi mustalainen. Mutta jos valkolaiset olisivat samalaisia kuin te ja afrot, kuka rakentaisi ja maksaisi teille asunnot, vaatteet ja ruuat, täällä kun ei kasva banaanipuita?


    • Anonyymi

      Vaikka USA:ssa jaettaisiin tänään kaikille sama määrä omaisuutta, niin olen varma, että jo vuoden lopulla valkoisella porukalla olisi suurin osa omaisuudesta.

      • Anonyymi

        Niinpä, mustista ei vaan ole mihinkään.


    • Anonyymi

      USAn mustien ongelma on edelleenkin JÄRKYTTÄVÄ RASISMI ja järkyttävän mielisairas presidentti!

      • Anonyymi

        Miksi ei Obama korjannut asiaa?


      • Luin Hesarista pari päivää sitten, että Yhdysvaltojen väestöstä runsas 13 % on mustia ja koko väestön henkirikoksista 52,5 %:ssa tekijä löytyy tuon 13 %:n joukosta... Sikäläisen poliisin suhtautuminen mustiin ei kai sittenkään ole mikään ihme? Mellakoimisen sijasta mustien ja muidenkin pitäisi miettiä, miten tämä kaikkia mustia koskeva ongelma korjataan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei Obama korjannut asiaa?

        No siksi tietenkin kun on puoliksi valkoinen etuoikeutettu.


    • Anonyymi

      Mustien ja kaikille ihmisoikeuksia vaativien mitta tullut täyteen presidentti!!! Trumpin lietsovaa rasismia.

    • Anonyymi

      Juu kyllä välillä peiliin katsominenkin auttaisi asiaa, mutta uhriutuminen on niin helppoa ja vielläpä nykypäivänä niin in.

    • Anonyymi

      Aloittajan mielestä mustat ovat persuja!!!

      • Anonyymi

        Miksi mustaihoisten hallitsemat valtiot ovat niin köyhiä ja kehittymättömiä vaikka länsimaat ovat avustaneet niitä vuosikymmeniä valtavasti. Onko siihen joku järkevä selitys?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi mustaihoisten hallitsemat valtiot ovat niin köyhiä ja kehittymättömiä vaikka länsimaat ovat avustaneet niitä vuosikymmeniä valtavasti. Onko siihen joku järkevä selitys?

        Siihen on yksinkertainen syy. Kun valkoihoiset on niin laiskoja, että ei ole mennyt tekemääm sinne töitä. Laiskottevat vaan ja yrittäv laittaa kaikki tummaihoisten syyksi


    • Anonyymi

      Miksi sitten näitä laiskoja ja muita jopa laittomia siirtolaisia tarvitaan Jenkeissä. Talous romahtaa ilman heitä.

      • Anonyymi

        Tarkoittanet Mexikolaisia. Nämä orjathan vetää rassekortin ja elävät jenkkien fattasta.


    • Anonyymi

      Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia

    • Anonyymi

      Tatu Vanhasen maailmalla arvostetut tutkimukset rotujen välisistä älykkyyseroista ei anna hyvää kuvaa mustista ja lähi-idän hemmoista.

      Ei älykkäämpi rotu ja tyhmempi helpolla tule toimeen.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe