Hallitus ylenkatsoo SuPon varoituksia

Anonyymi

Olisi kyllä syytä ottaa neuvosta vaarin :
"Suojelupoliisin mukaan on todennäköistä, että leiriltä palaavat verkostoituvat ja jatkavat ääriuskonnollisen, väkivaltaisen aatteensa levittämistä ja heistä tulee ”osa Suomeen jo muodostunutta jihadistien alamaailmaa”.

Oppositio on syyttänyt jo hallitusta salailusta palaajien suhteen. Oppositio on vaatinut avoimia tietoja kaikesta, mitä palautukseen liittyy. Vaatimukseen on syytä yhtyä. Jos turvallisuuspoliisi pitää palaajia kansakunnan kannalta vaarallisina, kansalaistenkin on syytä saada asiasta niin laajat tiedot kuin mahdollista. Yksi kysymys on, maksoiko hallitus palaajien matkat. Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pekka Puustisen mukaan tulijat maksavat matkakulunsa itse, mutta tätä monet epäilevät.

Hallituksen kannalta tilannetta mutkistavat al-Holin kotiutuksiin liittyneet salamyhkäisyys ja peittely, jonka Ilta-Sanomat paljasti syksyllä. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimintaa ulkoministeriössä selvittää esitutkinnassa parhaillaan perustuslakivaliokunnan pyynnöstä keskusrikospoliisi – ja tutkinta koskee juuri al-Holin palautuksiin liittyvää operaatioita."
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006526525.html

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotain on salattu. En tiedä mitä. Mutta salattu on. Tai ainakin yritetty salata.

      Epäilen, että asiassa on jotain lainvastaista. Epäilen. Ja välillä myös arvailen.

      Kansalla on oikeus saada tietää!

      Terveisin lööppilehden päätoimittaja, jolla on pulaa uutisaiheista.

      • Anonyymi

        Missä tahansa länsimaassa olisi moisen myllytyksen aikaansaanut ministeri jo aikoja sitten itse eronnut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tahansa länsimaassa olisi moisen myllytyksen aikaansaanut ministeri jo aikoja sitten itse eronnut

        Persujen tapaisen joutvan mölinan takia ei eroa kukaan missään maassa. Tunnetut rikolliset esiitävät turhia tutkintapyyntöjä, etteä huomio kiinnittyisi heidän omista rötöksistään pois.


    • Anonyymi

      Hallitus on asioista paremmin perillä kuin Suomen Uutisista valeita lukutikun kanssa tavaavat persut.

      • Anonyymi

        Hallitus tarjoaa erikoiskohtelua jihadisteille eipä olisi Kekkosen aikana ikinä kuvitellut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus tarjoaa erikoiskohtelua jihadisteille eipä olisi Kekkosen aikana ikinä kuvitellut!

        Kekkonenhan lähetti Ryssistä paenneet takaisin, tätä persu kaipaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus tarjoaa erikoiskohtelua jihadisteille eipä olisi Kekkosen aikana ikinä kuvitellut!

        Persu valehtelee tapansa mukaan. Ei ole mitään erityiskohhtelua siinä, että Suomen kansalainen päästetään maahan, olkoon mikä hihhuli tahansa.


    • Anonyymi

      Taas tyhmä ja lapsellinen aloitus. Millä tavalla muka ylenkatsoo? Kerrankin konkretiaa pöytään, öyhöttäjät! Meillä viranomaiset hoitaa näiden äitien kuulustelut ym. asiat. Sanon vielä sen, että hallitus ei päästä ketään maahan vaan rajaviranomsiset, jotka noudattavat eduskunnan säätämiiä lakeja.
      Toivottavasti tyhminkin öyhöttäjä alkaa ymmärtämään.

      • Anonyymi

        Suomen ei pidä mennä puuttumaan paikallisten oikeusviranomaisten kesken oleviin oikeusprosesseihin vaan ne jihadistit kuuluu tuomita siellä paikan päällä ei missään tapauksessa rahdata tänne veronmaksajien rahoilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ei pidä mennä puuttumaan paikallisten oikeusviranomaisten kesken oleviin oikeusprosesseihin vaan ne jihadistit kuuluu tuomita siellä paikan päällä ei missään tapauksessa rahdata tänne veronmaksajien rahoilla

        Et sinä tuolla kuitenkaan saa kumotuksi sitä lainkohtaa, jossa ilmaistaan selvästi suomalaisten oikeus palata aina koti-Suomeen. Jos on valitettavaa, niin ei kun esitystä kehiin lain muuttamiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ei pidä mennä puuttumaan paikallisten oikeusviranomaisten kesken oleviin oikeusprosesseihin vaan ne jihadistit kuuluu tuomita siellä paikan päällä ei missään tapauksessa rahdata tänne veronmaksajien rahoilla

        Paikan päällä tuomitsemistahan hallituskin pitää parhaana. Nyt tullet ovat kuitenkin jot äällä laillisesti ja mahdolliset oikeudenkäynnit pidetään Suomessa. Ketään ei toistaiseksi ole tuotu valtion kustannuksella.
        Persut muuten mölöttävät aina populistisesti veronmaksajien rahoista. Ne eivät ole veronmaksajie rahoja, vaan valtion varoja, jotka saatu veronmaksajilta tai lainattu.


    • Anonyymi

      Supon varoitukset kaikuvat kuuroille korville, kun vihervasemmistosta on kysymys. Islamistin oikeudet ovat pääasia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13608
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4940
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      154
      3726
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe