Kulmunikin sai, miksi on epätasa-arvoista ettei Hallis sitä saa?
Voisiko ministeriö maksaa Halla-alholle esiintymiskoulutusta?
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kukin puolue hoitakoon itse asiansa. Ei ole valtion tehtävä. Kepun pitäisi maksaa laskunsa itse jälkikäteen.
Mutta tietysti, jos joku puolue saa, niin sitten pitää kaikkien saada tasapuolisuuden nimissä.
Jep. Rautakangen nielemiseste, nieleskelyn estoläppä ja kilo puuteria punastelun peittämiseksi.
Ihmisen pilkkaaminen punastumisen perusteella onkin todella kypsää. Oikeastaan se, että Halla-aho on lähtenyt mainitsemistasi ominaisuuksista huolimatta politiikkaan, jossa on jatkuvasti esillä, korostaakin hänen rohkeuttaan, kaikkien irvileukojen harmiksi. Kun kyseessä on vielä älykäs ja loogisesti asiansa esittävä ihminen, niin sehän harmittaa vielä enemmän.
Minä nyt sitten vain nieleskelen todella äänekkäästi ja kovasti täysin tulipunaiseksi punastuen tuon sinun todella huvittavan ja hauskan kommenttisi jälkeen.:-))
Armeijaan ei mennyt. Syytä ei ole kertonut. Kai siihen joku "erityinen syy" oli.
Tuollaiset "erityiset syyt" Halla-aho mainitsi kaasutuskirjoituksessaan, tarkemmin sitäkään erittelemättä, mitä nuo "erityiset syyt" olisivat, joilla ihmisiä kaasutettaisiin hengiltä.
Melko breivikmäistä?
"kaikkien irvileukojen harmiksi"
Irvileuoista niin tiedä, mutta ei minua ainakaan harmita, jos persut valittaa oppositiossa istumapaikoista alkaen. Pikemminkin huvittaa.
Krräähhhkräähhhkräähh
Krräähhhkräähhhkräähh-kommenttisi ilmentää hyvin vihervasemmistolaisille tyypillistä lapsenomaisuutta.
Halla-ahoa kritisoivia kommentteja kun lukee, niin huomaa, että pääosassa ovat kommentit, jotka eivät liity mitenkään politiikkaan vaan henkilöön. Ne kommentit, jotka liittyvät poliittisiin mielipiteisiin ovat lähinnä näitä hatusta vedettyjä Goebbels-juttuja.
Ja persutko eivät ole menneet henkilökohtaisuuksiin arvostellessaan istuvaa hallitusta?!! Tytöttelyä sun muuta paskaa. Persut kylvävät epäsopua maahamme.
On myös epätasa-arvoista, ettei Jussi ole päässyt Voguen haastatteluun. Tässä taas nähdään vasemmistolaisten kieroilu ja syrjintä perussuomalaisia kohtaan.
Mutta eipä ole Sanna päässyt Breivikin manifestiin. Jussi on.
Se Jussille kunniaksi katsottakoon. Hih.
Breivikin manifestissa Jussi ja persut ovat hyvin ylpeitä. Manifesti on nykyään puolueen pyhä kirja. Soinin Raamattu on heltetty katuojaan kesällä 2017.
Breivik sopii paremmin nykypersujen arvopohjaan. Ihmisten vihaaminen ja halveksiminen on persujen ykkösasia.
Ministeriö maksaa vain henkilökuntansa koulutuksen ja ministeri on ministeriön päällikkö, joten eiköhän ole ihan reilua että ministeri saa työnantajalta koulutusta.
Halla-Ahon pitäisi ensin päästä siihen asemaan, että voisi saada ministeriöltä jotain terapiaa pakkoliikeisiinsä.
Kulmunille kurssi ”miten hillitsen esiintymisjännitystä”.
Halla-Aholle kurssi ”miten näytän vähemmän natsilta”
Turtiaiselle kurssi ”miten pidän turpani kiinni”.
Kaikille persuille kurssi "vihan hallitseminen muuttuvassa maailmassa".
Viha pitää joo ottaa hallintaan. Siitä pitää tehdä työkalu. Vaalivoiton instrumentti. Tämän opetti jo Goebbels aikoinaan.
Perutaan se kurssi sitten.
Hakkaraiselle kurssi: miten kieltäydyn alkoholi tarjoilusta.
Taviolle: maantiedon alakoulun opiskelu-kurssi.
Huhtasaarelle: miten hillitsen hermostunutta tekopirteyttä.
"miksi on epätasa-arvoista "
Ei se ole epätasa-arvoista. Ei Halla-aho ole ministeri.
Jokainen suomalainen saa esiintymiskoulutusta viimeistään työkkärin työnhakukurssilla. Jussi sopisi hyvin mukaan.
EX-persu Jari "aktiivimalli" Lindströmin seurassa.
Halla-Aho on älykäs keskustelija, mutta on eri asia ovatko hänen motiivinsa ja tavoitteensa kovin järkeviä tai kunniakkaita. Ainakin hän esiintyi jollakin videolla, jossa oltiin sitä mieltä, että koko koronapandemia on pelkkää kuvittelua ja harhaan johtamista. Tosin ei saanut selvää oliko nimenomaan Halla-Aho samaa mieltä. Joka tapauksessa tuo oli huonoa mainosta Halla-Aholle riippumatta siitä onko hän samaa mieltä kuin se video. Olisiko Trump esikuva. Arvelen kyllä että siellä presidentti vaihtuu... PS on kyllä aina kompastunut samalla tavalla ennen pitkää - taitaa nyt käydä samoin. Siellä on takana niin kirjavaa porukkaa, kuten se nuorisijärjestö. Ei herätä luottamusta!
Ei Suomi voi kaikille persuille maksaa esintymis kurssia, menis rahat taivaan tuuliin.
Ministeriö voisi samalla maksaa plastiikkakirurgiasta.
Anon tyyli on nyt persulassa pop. Pari voimailijanappia poskeen, ei siinä muita kursseja tarvita.
Mitä ministeriötä aloittaja tarkoittaa? Pitääkö aloittaja Halla-ahoa ministerinä?