Aikoi maksaa itse koulutuksensa, tullaankin tilanteeseen maksaako muutkin ministerit koulutuksensa ? Näin se politiikassa pian kääntyy toisinpäin asiat.
Epäilen ettei ainakaan sosialistit ja vasurit maksa ministeriensä koulutuksia.
Siinä olisi taas saumaa pätevälle toimittajalle kysymyksineen !
Asiantuntija: Rinteen eroon johtanut esiintyminen oli selvästi harjoiteltu.
Joutikin tuollainen pääministeri sivuun, samoin se toinenkin joka parani hetkessä kun pääsi takaisin.
Tiistaina 3 joulukuuta 2019 pääministeri Antti Rinne erosi pääministerin tehtävistä.
Kulmunilla oli keskeinen rooli Rinteen eroamisen taustalla.
Pääministeri Rinne ja Kulmuni tapasivat aamulla 3. joulukuuta. Kulmuni kertoi medialle eduskunnassa, että hän oli antanut keskustan kannan epäluottamuksesta kirjallisesti pääministeri Rinteelle, kuten Rinne oli vaatinut. Tämän jälkeen Rinne meni SDP:n ryhmähuoneeseen kokoukseen, jonka jälkeen Rinne kertoi lähtevänsä viemään kirjettä Mäntyniemeen.
Kaikki sai alkunsa, kun Posti-kohuun liittyen keskustan eduskuntaryhmä kokoontui pohtimaan 2. joulukuuta, minkä kannan se ottaa pääministerin asemaan ja hallitusyhteistyöhön.
Kulmuni ilmoitti kokouksen jälkeen, että ”keskusta on erittäin sitoutunut hallituspohjaan, mutta meillä on henkilöön liittyvä epäluottamus.”
– Meillä on epäluottamusta tällä hetkellä olemassa, ja keskusta on erittäin tyytyväinen hallituspohjaan, hallituspuolueisiin ja keskusta haluaa, että meillä on toimintakykyinen hallitus tässä maassa, Kulmuni sanoi.
Keskustan puoluehallitus oli koolla kello 17 alkaen. Kokouksen jälkeen Kulmuni astui median eteen ja toisti samaa viestiä kuin eduskunnassa.
– Meidän luottamus on vahvaa viiden puolueen koalitiolle, tälle hallitusohjelmalle, mutta meidän luottamus on horjunut hallituksen toimintakykyyn ja toivomme, että sosiaalidemokraatit palauttaisivat sen, Kulmuni sanoi.
Hän väisteli sanomasta suoraan, että keskusta vaatii Rinteen eroa ja korosti, että keskustan luottamus on vahvaa hallituskoalitioille ja hallitusohjelmalle. Kulmuni toisti, että Suomi tarvitsee toimintakykyisen ja luottamusta herättävän hallituksen. Kulmuni myös toisti, että sosiaalidemokraatit toivottavasti tekevät johtopäätökset tilanteesta. Myös selvästi etukäteen harkittua, ettei Kulmuni ryhdy vaatimaan Rinteen eroa, vaan painottaa epäluottamusta hallituksen toimintakykyyn.
– Olisi vahva henkilötason hyökkäys, jos vaatii suoraan pääministerin eroa puolueen puheenjohtajana. Keskustalle oli tärkeää säilyttää yhteistyökyky hallituksen sisällä, joten tällainen kompromissi on ihan toimiva.
On tämä hallitus nyt kyllä vakaudessaan ja talouden näkökulmasta poikkeus, kun totuttu Sipilän hallituksen aikaan asioita parantamaan talouden ja työllisyyden kautta, nyt jo tänä vuonna 20 miljardia uutta lainaa. Kuka nut maksaa takaisin, näillä ei siihen vasemmistossa ole kykyjä.
Katri oli hintansa väärti
5
109
Vastaukset
- Anonyymi
Tuskin sellaista nähdään että itse maksaisi sosialistit tai vasurit. Tuossakin olisi takaisin perintää, rosvo presidenttejä piti menä tapaamaan.>
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html Kiuru tössykkäkin saisi jotain kurssia käydä.
Tarkoitatko tätä 8500 euron arvoista esiintymiskoulutusta, jonka valtioneuvoston viestintäosasto järjesti ministereille liittyen Suomen puheenjohtajakauteen Helsingissä 17. – 19.6.2019?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006528584.html
Mielestäni koulutus liittyi siinä määrin ministereiden työvelvollisuuksiin, että valittamatta maksan siitä oman osuuteni. Mutta sopisi minulle sellainenkin järjestely, että ministerit maksavat sen vajaan tonnin kukin osaltaan itse. Eihän ketään ole pakotettu ryhtymään ministeriksi ja vieläpä Suomen puheenjohtajakautena.- Anonyymi
Maanvaiva jäi housut kintussa kiinni.
- Anonyymi
Nyt kaikki kepu ministerit poliisin tarkastamiksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2081530Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441154Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617
