Markku Rauramo on hyvä toimitusjohtaja. Olisihan muitakin ollut tietenkin. Sellainen, joka osaa kehittää ja uudistaa pörssiyhtiöitä.
0Äänestä
Anonyymi00016
Mutta rauramolle kelpaa raha helvetin rahan ahne. Näyttäis hyvää esimerkkiä ja alentaisi palkkioitaan.
0Äänestä
Anonyymi
Ohisalo tai muu kettulikka,
0Äänestä
Anonyymi
Mitä mieltä olette Markus Rauramosta? Jaakko Rauramon poika on nimittäin.
0Äänestä
Anonyymi
fortum tarvitsee johtajan joka toimii oikein ja osaa kouluttaa työntekijät oikein. Minulla on ongelmia fortumin kanssa eivät halua antaa vahvistus viestiä tekemästä muutoksesta laskutuksessa. fortum ei osaa antaa erillistä laskua 3 eri osoitteesta. mutta jos laskut yhdistetään onnistuu laskutus kaikki samalla eräpäivällä? kummallista kun sanoivat ettei erä päiviä voi mukama muuttaa? sidoin itseni 2 vuoden sopimukseen sillä ehdolla että voin irtisanoa jos syntyy liikaa muutoksia fortumin puolelta sekä jos myymme yden asunnon niin saamme irtisanoa sopimuksen siihen asuntoon. Pelkään pahoin että fortum tekee tässä jälleen omia muutoksiansa. ajattel asiakspalvelussa se poika kehtasi sanoa ettei lähetä vahvistusta tekemästään muutoksesta ja sitten ei kuulema tee mitään muutoksia?? OHO OLIPAS siinä uhkailua kerrakseen. tämä poika voisi siirtä toisiin tehtäviin kun ei osaa kunioittaa suomen alkia. suomessa pitää antaa vahvistus sähköpostitse tai kirjitse aj joku asiakaspalvelija leikki olevansa jotain kun ei halunnut antaa vahistusta alskujen yhdistämisestä tai epäilen ettei ole sittenkään sitä edes tehnyt. kauhea poika..... eivät ole edes ymmärtäneet kun olen 3 kk aikana yrittänyt ilmoittaa SÄHKÖPOSTINI ON MUUTTUNUT. en ymmärrä.....
0Äänestä
Anonyymi
Sinun älyllinen rajoitteisuus ei suoranaisesti liity Fortumin johdon vaatimuksiin.
0Äänestä
Anonyymi
Toimitusjohtaja ei kouluta työntekijöitä!
0Äänestä
Anonyymi
Olisiko samantyylinen känninen hullu kuin Lähitapiolassa Tampereella ?
0Äänestä
Anonyymi
sellaisen joka lypsää valtion kassasta rahaa ?
0Äänestä
Anonyymi
lundmarkin poika, pyssyt haettiin pois jo niin ehtii välillä tehdä taas töitäkin
0Äänestä
Anonyymi
Viime päivien tapahtumien jäljiltä pitäisi toimitusjohtajaksi valita poliittisella pelillä T. Tuppurainen. Saa nimittäin huononkin sopimuksen kuulostamaan hyvältä vaikka kyseessä on miljardit.
0Äänestä
Anonyymi
Ekäpä joku poliittisesti vapaa ideologi joka antaa puolet palkastansa sekä bonuksistansa varattomille.
0Äänestä
Anonyymi
Tai sitten valita joka kuukausi satunnainen työtön hoitamaan hommaa. Saadaan työllistettyä 12 henkeä kun kuukauden palkka riittänee palkkioiden kanssa mainiosti koko vuoden elämiseen. Jos jotain menee pieleen niin aina valtio tulee apuun.
0Äänestä
Anonyymi
Minusta entinen Talvivaaran johtaja Pekka Perä olisi pätevin kaikista. Liekö missäpäin mailmaa ? Hänellä on kokemusta mm. konkurssista.
0Äänestä
Anonyymi00014
Pekka Tässä ..mutta posti peku ehe ehe.Mitäs läksit sulla on mun LUONNE.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Markku Rauramo on hyvä toimitusjohtaja. Olisihan muitakin ollut tietenkin.
Sellainen, joka osaa kehittää ja uudistaa pörssiyhtiöitä.
Mutta rauramolle kelpaa raha helvetin rahan ahne. Näyttäis hyvää esimerkkiä ja alentaisi palkkioitaan.
Ohisalo tai muu kettulikka,
Mitä mieltä olette Markus Rauramosta?
Jaakko Rauramon poika on nimittäin.
fortum tarvitsee johtajan joka toimii oikein ja osaa kouluttaa työntekijät oikein. Minulla on ongelmia fortumin kanssa eivät halua antaa vahvistus viestiä tekemästä muutoksesta laskutuksessa. fortum ei osaa antaa erillistä laskua 3 eri osoitteesta. mutta jos laskut yhdistetään onnistuu laskutus kaikki samalla eräpäivällä? kummallista kun sanoivat ettei erä päiviä voi mukama muuttaa? sidoin itseni 2 vuoden sopimukseen sillä ehdolla että voin irtisanoa jos syntyy liikaa muutoksia fortumin puolelta sekä jos myymme yden asunnon niin saamme irtisanoa sopimuksen siihen asuntoon. Pelkään pahoin että fortum tekee tässä jälleen omia muutoksiansa. ajattel asiakspalvelussa se poika kehtasi sanoa ettei lähetä vahvistusta tekemästään muutoksesta ja sitten ei kuulema tee mitään muutoksia?? OHO OLIPAS siinä uhkailua kerrakseen. tämä poika voisi siirtä toisiin tehtäviin kun ei osaa kunioittaa suomen alkia. suomessa pitää antaa vahvistus sähköpostitse tai kirjitse aj joku asiakaspalvelija leikki olevansa jotain kun ei halunnut antaa vahistusta alskujen yhdistämisestä tai epäilen ettei ole sittenkään sitä edes tehnyt. kauhea poika..... eivät ole edes ymmärtäneet kun olen 3 kk aikana yrittänyt ilmoittaa SÄHKÖPOSTINI ON MUUTTUNUT. en ymmärrä.....
Sinun älyllinen rajoitteisuus ei suoranaisesti liity Fortumin johdon vaatimuksiin.
Toimitusjohtaja ei kouluta työntekijöitä!
Olisiko samantyylinen känninen hullu kuin Lähitapiolassa Tampereella ?
sellaisen joka lypsää valtion kassasta rahaa ?
lundmarkin poika, pyssyt haettiin pois jo niin ehtii välillä tehdä taas töitäkin
Viime päivien tapahtumien jäljiltä pitäisi toimitusjohtajaksi valita poliittisella pelillä T. Tuppurainen. Saa nimittäin huononkin sopimuksen kuulostamaan hyvältä vaikka kyseessä on miljardit.
Ekäpä joku poliittisesti vapaa ideologi joka antaa puolet palkastansa sekä bonuksistansa varattomille.
Tai sitten valita joka kuukausi satunnainen työtön hoitamaan hommaa. Saadaan työllistettyä 12 henkeä kun kuukauden palkka riittänee palkkioiden kanssa mainiosti koko vuoden elämiseen. Jos jotain menee pieleen niin aina valtio tulee apuun.
Minusta entinen Talvivaaran johtaja Pekka Perä olisi pätevin kaikista. Liekö missäpäin mailmaa ? Hänellä on kokemusta mm. konkurssista.
Pekka Tässä ..mutta posti peku ehe ehe.Mitäs läksit sulla on mun LUONNE.
Kaikki ovat helvetin rahan ahneita.
Ahneus on bisneksessä hyve