Saksalaisen Der Spiegel lehden mukaan venäläinen orjalaiva on jo kadonnut maisemista, eikä hukkaputki ole edennyt tuumaakaan.
Loppuiko into vai osaaminen, vai upposiko purkki?
Tai ehkä iigori masentui kun kuuli että Saksa alkaa ensi vuonna tuomaan kaasunsa muualta, samaan sopimukseen tulee koko Eurooppa liittymään.
Ja idässä alkaa itkun aikakausi.
Loppuiko into vai osaaminen, vai upposiko purkki?
Tai ehkä iigori masentui kun kuuli että Saksa alkaa ensi vuonna tuomaan kaasunsa muualta, samaan sopimukseen tulee koko Eurooppa liittymään.
Ja idässä alkaa itkun aikakausi.
Vastaukset 537
Vanhimmat
Tiesihän tuon, ei tullu lasta eikä...….
Ei venäläisten eväillä.
Niinkö luulet taidat erehtyä
Venäläisten kaasuputki on rautaa.
Kestää roudan .
Ehkei venäläinen natsiputki kestä kuutenkaan Putinin myrkkykaasuja?
Saksalaiset alko ymmärtää et Venäläine kaasu onkii kloorii ja niihää se onkii kii.
E ioo kloorii se on KUIVATELAKKAAAAA joka uppoOOOO
Kontaminoidun öljyn myynti on Venäjän ydinosaamista.
Eihän sieltä tullut kuin pierua ja klooria. Kumpaakin erikseen.
Verkkosiionista luin.
Kloori öljynkö? ;)
Toivottavasti veivät putkensa mennessään.
Se jää paikoilleen ja yhdistetään saksan kaasuasemaan ja sillä siisti
Tuskin yhdistetään jos Saksa toteaa että pitäkää tunkkinne, silloin tulee nasseleilla suru puseroon.
Vaan minkäs teet?
"Tuskin yhdistetään jos Saksa toteaa että"
Miksi Saksa niin toteaisi? Onhan Venäjän kaasusta hyötyä koko Euroopalle. Vain idiootti kieltäytyisi sitä ottamasta vastaan nykyisenä ilmastonmuutoksen aikakautena.
No vaikka siksi että on tehnyt sopimuksen jenkkien kanssa ja siihen liittyy pian monta muuta maatakin.
Apinathan täälläkin jo uhkailevat kuinka rysäläiset pistävät hanat kiinni, eihän niin epäluotettavan sakin kanssa kauppaa kannata tehdä.
"No vaikka siksi että on tehnyt sopimuksen jenkkien kanssa ja siihen liittyy pian monta muuta maatakin."
No koskas se jenkkien putki on odotettavissa Euroopan puolelle? Siinä tulee jo jonkin verran pumppauskustannuksiakin, kun 5000 - 6000 km pumpataan kaasua tulemaan.
Vai lirahtiko kommentoijalta pikku paska palstalle eikä sellaista jenkkien kaasua ole olemassakaan Euroopassa? Tuliko ihan päästä asti?
Onko kukaan puhunut mitään jenkkien kaasuputkesta, onko sinulla mitään käsitystä liuskekaasusta ja sen kuljetuksesta?
Ota vähän selvää asioista ettei itselläsi lirahda palstalle pelkkää paskaa.
Laivalla nesteytettynä kuljetettu kaasu on oleellisesti kalliimpaa kuin putkessa kuljetettu perille saapuessaan. Lisäksi "Luonnonsuojelujärjestö WWF kehottaa jättämään liuskekaasuvarannot käyttämättä EU:ssa, niiden kielteisten ympäristövaikutusten takia".
Ehkä kommentoijan kannattaa lukaista linkattu artikkeli (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003488269.html), niin kommentoijankin tietämys kaasunkuljetukseen liittyvistä asioista kasvaa. Mahdollisesti. Itse olen ollut rakentamassa artikkelissa mainittua laivaa, joten saatan tietää yhtä jos toistakin kaasun pumppaamisesta, lastaamisesta, purkamisesta ja kuljetuksesta.
Mainittakoon, että vaikka "Turussa on panostettu yli 200 miljoonaa markkaa erityisesti alumiinisten kaasupallojen vaativaan valmistustekniikkaan", niin tuon laivasarjan rakentamisen jälkeen ei Turussa rakennettu enää muita kaasunkuljetuslaivoja . Kaasulaivojen kysyntä oli vähäistä ja ne harvat laivat, joita maailmassa tähän tarkoitukseen tehtiin ja tehdään tänäkin päivänä, tilattiin kaukoidän telakoilta, joilla oli /on huomattavasti parempi kilpailukyky tällaisella teollisuuden sektorilla.
Olen edelleen sitä mieltä, että USA:n liuskekaasu ei ole Venäjän putkikaasun varteenotettava kilpailija.
Voi sinua reppanaa, se pointti kun karkaa ihan yhtenään.
Kyllä kaikki tajuavat että se liuskekaasu maksaa enemmän eikä kukaan ole muuta väittänytkään.
Mutta se pointti on se ettei kukaan oikeasti ole riippuvainen venäläisestä kaasusta kun sama kaasu saadaan muualtakin, tässä tapauksessa sitä kauppaa tehtäisiin liittolaisten kesken ja se raaka fakta unohtuu aina näiltä ryssälän palvojilta.
Eiväthän ne tajua edes sitä että se kauppa on Venäjälle elinehto ja sen lopettamisella Venäjä pistetään polvilleen muutamassa viikossa.
Luuletko tosiaan että Natomaat jatkavat Venäjän tukemista jos lännen etu muuta vaatii?
Yritä ajatella asioita kokonaisuuksina.
Venäjän saastuneen öljyputken puhdistus kestää kuukausia
Venäjällä pohditaan, kuka on vastuussa saasteesta, joka pysäytti neljänneksen maan öljynviennistä.
https://yle.fi/uutiset/3-10762029
Kannattaako pohtia kuka on vastuussa koska Putte , Heikki Metrinen.
Rysäpöksylle lienee selvä vastaus.
Sielähän se putkea laskee edelleen. Verkkosiioni taisi valhehdella?
Aku Ankastako luit, oliko kuvia kanssa?
Ainakaan USA:lle ei kuulu hyvää. Sehän on ainoa joka Nord Stream putkea ja sähkökaapeleita vastustaa. :)
Putki valmistuu tänä vuonna, juurikin nyt toisella kvarttaalilla.
Ihan toisella kvarttaalillako, kyllä taitaa jäädä valmistumatta.
Vielä kun tietäisit mikä se ''kvarttaali'' on?
USA uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne oikeasti on.
Kaasuputkea ei kaipaa kuin venäjän palkkaamat lopparit.
Nyt sekin on loppu.
No se toinen kvartaali loppui eilen eikä mitään ole tapahtunut, ilmeisesti aikataulua siirretään taas.....
Huutonaurua!!!!
Taktinen veto jälleen kerran Venäjältä ja sen suurmieheltä, Puttelta.
Kaasuputki suljettiin suunnitellusti.
Mallikkaasti ja hienolla tavalla.Aikataulu_toistaiseksi korjauksiin tiistaisksi, keskiviikko tai tortdagen
Vuosi?
Venäjän suurmies Putin ryssinyt kaiken. Venäläisten tulevaisuus on pilattu. Valoa ei näkyvissä.
Ei Putin nyt ehdi hoitaa muuta, kun täytyy muuttaa lakeja niin, että saa vielä istua tsaarin penkillä muutaman kymmenen vuotta.
En vain ymmärrä, miten hän saa venäläiset äänestämään tuon lain puolesta. Onko venäläiset peloteltu nurkkaan ja pakkoäänestys.
Laiva lähti merelle putkenlaskuun niin siksi se on kadonnut satamasta.
Hyvää kuuluu Nord Stream 2 hankkelle.
Se on jo tulevana syksyllä valmis ja kaasua venäjältä keski-eurooppaan alkaa virrata vain entistä enemmän.
Ja nyt sitten esimerkiksi ukrainalaiset jäävät sitten vain nuolemaan näppejään, kun Venäjä sulkee tuon Venäjältälähtevän ja Ukrainan läpi kulkevan kaasuputken vallan kokonaan.
Tuo on sitä optimismia ja se on aina mukavaa, vaikkei sillä olisikaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Venäjän kaasu
Jää Venäjälle, Natomaat ostavat kaasunsa muualta jo ensi vuonna.
Olet todella outo.
Sillä miksi ihmeessä sinua nyt harmittaa noinkin kovasti tuo Nord Stream 2 hankkeen eteneminen ja uudestaan alkaminen?
Sehän on nyt todellakin vain erittäin hyvä asia että tuo Nord Stream 2 kaasuputki tulee valmiiksi, ja sitten keski-eurooppalaiset voivt ostaa todella edullista venäläistä kaasua.
Kaivas nyt se nekkus loppuun äläkä laita sormea suuhusi, pikkulapsi.
Miksi sinua harmittaa, jos ne ostavat kaasunsa mistä itse haluavat?
Miksi sinua harmittaa, jos ne ostavat kaasunsa mistä itse haluavat?
Minulle se on yhdentekevää.
Miksi se on sinulle niin hirveää jos NATOmaat ostavat kaasunsa Venäjältä?
Minusta tuo on pelkästään todella lapsellista.
Missä muka olen kritisoinut Venäjältä ostamista? Kirjoitin juuri, että he ostavat mistä itse haluavat.
''Sillä miksi ihmeessä sinua nyt harmittaa noinkin kovasti tuo Nord Stream 2 hankkeen eteneminen ja uudestaan alkaminen?''
Totta onhan se todella outoa paljastaa pikku ryssien valheet, todellisuudessa kun se hanke ei etene pätkääkään eikä ole alkanut uudestaan.
Sitä on aika vaikea ymmärtää että mikä mahtaa olla ryssälän lemmikkiapinoiden motiivi noihin valeuutisiin, ei se kaasukauppa Eurooppaan sillä jatku että sinä siitä täällä valehtelet.
Saksan ehto Nordstream II:lle on, että Venäjä kuljettaa edelleen Ukrainan putken kautta edelleen kaasua, koska sillä on Euroopalle strateginen merkitys. On putinistien haaveunia, että Venäjä voisi kiristää Ukrainalta myönnytyksiä Nordstream II:lla. Nykyisin Eurooppaan kuljetetaan kaasua myös Norjasta ja sieltä valmistuu pian taas uusi kaasuputki.
Mistä ostavat, kerro.
Opettele lukemaan.
Eihän sieltä tullut kuin pierua ja klooria. Kumpaakin erikseen.
Verkkosiionista luin.
Minäkin olen juutalainen
Oletteko te tiltut kaikki uusnatseja?
Nord Stream 2 "yhdistetään saksan kaasuasemaan" ja sillä siisti.
Suomalaiset ovat osallisina hankkeessa.Trumppi ei uskalla panna Suomelle pakotteita kun pelkää että Suomi ei liity Natoon. Vaikka eihän me muutenkaan tuohon kylmänsodan jätökseen liityttäisi. ;)
Kaasuputki tulee valmiiksi kun vesi saadaan ulos putkista,
Luonnon laki. Noin 2325 alustavasti venäjän pettävän kalenterin mukaan.
Ja pieni runo piristämään tiltusten päivää.....
Hui hai hukkaputki jatku se ei, uutinen tiltusilta järjen taas vei.
Tämä on totuus kovin karu, siihen päättyy kaasukaupan taru.
Mistä nyt Kremlin pojille lisää rahaa, no pöllimällä ei siinä mitään pahaa.
Saa jatkaa...…...
Kaasuputken veto jatkuu...ja lähestyy Saksan rantaa
Kun kaasuputki saksan rantaan jysähtää niin suomen trumpetistit maahan parkuen lysähtää, Trumpin kaasu laivat joutuu takaisin Nykiin palaamaan ja Suomen trumpetistit toisiaan epätoivoisesti alkaa halaamaan kun liuskekaasut kalliit jäi jenkkilään ja taalat suuntasi itään kohti Venäjää.
Osaat sitten varmaan kertoa että missä kohtaa sen putken pää on tällä hetkellä, tai edes missä meressä?
Ja kerro vielä että montako metriä on putkeen tullut viimeisen puolen vuoden aikana?
Putken valmistumista pystyy seuraamaan reaaliajassa. Sinulla vaan tuskin on siihen tarvittavaa sovellusta.
Hys Hys! Keine Informationen für umstehende Personen.
Eli ETS-status. Tai yrittäkää udella UNIPERilta?
Heh heh, tuskin on sinullakaan siellä kun ei reaaliajassa tapahdu yhtään mitään.
Ei tunnu Der Spiegelin sivuilta löytyvän "Nord Stream"-tagin alta moista uutista. Onkohan russifobi nyt nähnyt vaan kosteat päiväunet?
Hys Hys!
Onhan siellä ja kuvien kanssa, ei vaan ryssänasselin eväät riitä etsimiseen.
Sitä se tekee kun on venäläinen koulutus, sossusta ruinaus kyllä sujuu mutta kengännauhojen kanssa onkin sitten jo ongelmia.
Älä ulise elämänkallu vaan laita sitä linkkiä tulemaan. Turhaa ulinaa. Yritäpä itse hakea Der Spiegelin sivuilta hakusanalla "Nord Stream" ja kerro mitä löytyy?
Ei tässä mitään denialisteja olla ja aihe kiinnostaa, pelkät faktat. Eli laita linkkiä ja lopeta uikutus.
Jos et tuon vertaa osaa itse hakea niin pitäydy sen Aku Ankan parissa. on se vaan kumma kun kaikki muut löytävät helposti.
Amisviiksi lukee Nord Stream - satuja Akkarista ja jatkaa ulinaansa. Linkkiä ei löydy, kun elämänkallu on tajunnut mokanneensa ja fantasioi jälleen kerran rinnakkaistodellisuutensa märkiä uniaan tosielämän tapahtumiksi. Voi reppanaa, taitaa rouhia neuroleptejä ryssänpelossaan ja unet ovat siten taattua laatua.
Surkea avuttomuus, sehän on sitä venäläistä osaamista.
Noloa vaan on sen kuuluttaminen kaikille.
Heh heh.....
Minä kyllä löysin mutta osaankin etsiä
Et löytänyt kunnet laittanut linkkiä
No et laittanut sinäkään, etkö osannut?
Kiinnittäkääpä muuten vähän huomiota näiden itäkätyreiden tiedottamiseen, kun ei mitään hajua todellisuudesta ole niin jokainen valehtelee eri tavalla ja samassa ketjussa.
Huuhaa 1. Hukkaputki valmistuu tämän vuoden toisen kvartaalin aikana.
Huuhaa 2. Hukkaputki valmistuu tämän vuoden syksynä.
Huuhaa 3. Hukkaputki valmistuu vuoden 2021 alussa.
Vaikuttaako olevan tietoa vai silkkaa mielikuvitusta?
Mutta koska se kenkälaatikon kokoinen ydinvoimala oikein valmistuu, kun vieläkään ei siitä ole mitään tietoa, ei kenelläkään ja bostikkitonttu on sitäkin jo vuosikaudet mainostanut.
Jos et tiedä niin kysele vauvapalstalta tai sitten viranomaisilta, siellä kyllä tiedetään.
Mutta kerro toki oma hukkaputki huuhaasi, ne kun tuntuvat kovasti kansaa naurattavan.
Niin on venäläistä tietoa, jokainen keksii ajankohdan omasta päästään ja hukkaputki se vaan lilluu lätäkön pohjassa.
Saa nauraa...
Et se näytä sinäkään uskaltavan, vai onko kaikki tusina rekattua nikkiä jo bannattu?
No ilman bostikkia sitä ei ole olemassakaan, niin että väliäkös hälläkään.
Putken valmistuminen riippuu siitä milloin putken laskua jatketaan ja laskettavan putken pituudesta. Muistelen että putkea on laskematta 156 km ja sitä lasketaan 3 km vuorokaudessa eli siihen menee 52 vuorokautta. Eli se voi olla tänä vuonna valmis jos heti aloittavat tai ensi vuonna jos aloittavat loppuvuodesta.
Venäläisillä on uudet tehokkaammat hitsausrobotit käytössään. Hitsausaika puolitetaan aiemmasta.
heinä-elokuussa alussa alkaa putken lasku olla bueno ja pääsevät ranta hommiin?
''Eli se voi olla tänä vuonna valmis jos heti aloittavat tai ensi vuonna jos aloittavat loppuvuodesta.''
Tai sitten ei koskaan jos eivät osaa sitä tehdä.
Keine Informationen für umstehende Personen
Mutta oletteko Nato Tiltut tiedustelleet Uniperilta putken etenemisestä. Fortum tietää asiasta myös. ;)
Kaasuputki on jo kokomatkalta valmis, viimeviikolla asiasta uutisoi 112 international.
Yleensä tuohon numeroon soittaa alaikäinen poikaystävä.
Totta kai uutisoi.
Outoa vaan etteivät venäläiset itse uutisoi valmiista putkesta.
Huutonaurua!!!!!
Venäläiset lopetti tiedottamisen kaasuputkesta USA sabotoinnin takia.
911 international oli toista mieltä ja Verkkosiioni oli sen kanssa samaa mieltä.
No eipä noihin Ukrainalaisiin uutisiin paljon ole uskomista kun ovat kaikessa niin kovia valehtelijoita.
Tiedottamisen???
Eli väsyivät siis valehteluun, jäi sekin vähäpäisten kätyreiden kontolle.
No mistä se Ukraina sitten saa tietonsa, rysänasseleiden runkkiringistäkö?
Venäläisessä kaasuputkessa soljuu ensimmäisinä vuosina vesi ja viimeiset sammet.
Ne menee Puttelle kaviaarin lypsämiseen.
Putte on Venäjän arvostetuin sekä paras lypsyjakkaran kuluttaja. Tarun mukaan Putte lypsää tuhansilla käsillä.
https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/83c06df4-64bd-480e-b807-352f6bdd3ac5
No siellä on niin hyvät aineet että lypsykin sujuu paremmin kuin muualla.
Ja onhan se treenannut Lierovin kanssa, olisikohan bostikkitonttu ollut lypsettävänä?
Onko taas niin epätoivoinen yritys vaihtaa aihetta, voi näitä dopingporsaita.
"Venäläisillä on uudet tehokkaammat hitsausrobotit käytössään. Hitsausaika puolitetaan aiemmasta."
No ihan varmasti. Sujuu kuin tanssi . Onko rysäpöksyt koskaan ajatelleet mitään?
Hitsausrobotin moovit ei vakuuta.
https://www.youtube.com/watch?v=GsL_vPxQUMA
Onhan se ihan hitsarin näköinen poju, mahtaako kimittää Kremlin kuorossa?
Alkaa olla valmista manner liittymiseen.
Quadrant prognosis approximately in time.
Paikka ja aika.
ETS!
"Venäläisillä on uudet tehokkaammat hitsausrobotit käytössään. Hitsausaika puolitetaan aiemmasta."
No ihan varmasti. Sujuu kuin tanssi . Onko rysäpöksyt koskaan ajatelleet mitään?
Hitsausrobotin moovit ei vakuuta.
https://www.youtube.com/watch?v=GsL_vPxQUMA
Hyvältähän tuo näyttää, siinä on monta saumaa mitkä ovat kyrillisessä hitsauksessa kullan karvaisia.
Venäläinen kuivatelakkakin upposi kun ukrainalaiset eivät hitsanneet.
F-22 KUIVATELAKKA ei siitten ollut Ukrainalaisten hitsaama? :D :D :D
Kaasuputki on pahemmin kontaminoitunut kuin Putten virtsanäyte.
Ja se otettiin vielä siitä paremmasta osasta, yläpäästä.
Kyllä se putki valmistuu kun jenkeissä pressa vaihtuu Ja Melania ukolle vaippoja vaihtaa :D
Nord Stream2 aikataulussa. J.O.T.
Niin paitsi että se aikataulu meni umpeen jo kuukausi sitten, lisää yliaikaa tulee joka päivä ihan maailman tappiin saakka.
Ja siksi se Gazpromin purkkikin on jo kotimatkalla.
No ehkä tekevät homman etätyönä ja käyttävät sitä tanssivaa robottia, tai ihan ajatuksen voimalla?
Heh heh,,,,,
Joko ne sai putken valmiiksi
Ei ne putkea saaneet valmiiksi ainoastaan toteamuksen, vattu me tälle mitään osata tehdä ja hitsirobotti makaa kaatokännissä tanssikengät väärissä jaloissa.
Hys Hys!
Venäjä on erikoistunut levitoiviin kaasuputkiin. Barentsin merellä heidän putkensa
yllättivät ...kenet se yllätti?
https://thebarentsobserver.com/en/2019/11/suddenly-two-gazproms-underwater-pipelines-came-surface-arctic-bay
GasProm ei tiedota valtioterroristi USAn takia.
Älä valehtele, kyllä Gazprom tiedotti jo Tammikuussa etteivät venäläiset pysty sitä putkea rakentamaan itse, ei ihan eväät riitä.
Ja tuo oli sen toimitusjohtajan lausunto KV-haastattelussa.
Se oli tilanne tammikuussa mutta nyt tilanne on muuttunut kun GasPromin asennuslaiva tullut putkineen asennuspaikalle. Kylläpä tuo pystyy kun parhaillaan putkea asentaa Itämerellä.
Ei muuten asenna, on jo kotisatamassa.
Ei varmasti ole kun se on Vladivostokissa josta monen kuukauden purjehduksen jälkeen tuli Saksaan.
Sä oot ny nähäny unta.
Ja taas on mäyrällä tieto hanskassa, heh heh....
Ensinnäkin se purkki seilasi Vladivostokista Kiinaan jossa siihen asennettiin putken laskualusta, tosin matkalla Saksaan selvisi ettei se toimi, tai sitä ei osata käyttää.
No siitä kuitenkin lähdettiin kotimatkalle.
No siitä huolimatta tälläkin palstalla yksi ruudinkeksijä seuraa sen putken laskua ihan reaaliajassa ja venäläisen vekkarin mukaan 26 tuntia vrk.
Päättelyä vain mutta eilen GasPromin pääjohtaja kertoi putken laskun jatkuvan
Kertoi että putken lasku jatkuu, kunhan löytyy joku sitä jatkamaan omat eväät eivät riitä edelleenkään.
Sielä on nt myös paremmat hitausrobotit.
Mahtaako olla tanssivien robottien henkilökunnalla?
Heh heh, silloinhan se työkin kävisi kuin tanssi.
Saamme tietä kun Sergei Korshkov saa raivattua tiensä sinne. Hän on matkalla kuvaamaan tilannetta.
https://gorshkov-sergey.livejournal.com/12783.html
Mainittak on että voi myös googlata sergein luontokuvia. Mielettömän hienoja mutta kun näkee Venäjän tekemät luonnonraiskaukset niin ei voi olla ottamatta kantaa niihin.
Puolueen mukaanhan kaikki on aina hienosti...heleveti hienosti paremmin kuin missään muualla.
Kumma että Venäjä jättää luontoon miljoonittain öljytynnereitä puhumatta muustakaan romumetallista. Saman verran vuodessa jätetään luontoon vuosittain kuin on Suomen uusien F-35 hinta käyttökulut 40 vuodelta.
Normaalisti kun kommunisti näkee vaikka haponkestävän saranan hitsattuna tv-tornin huippuun niin seuraavana yönä hän irrottaa sen jyrsimällä ainolla hampaallaan.
Ja on aamusta torilla kauppaamassa sitä.
Yksityisyrittäjät yrittää, valtio keskittyy kommunismin ylistämiseen.
Kylähullun horinoita
Pääsi lurahtamaan 21 000 tonnia dieseliä jokeen ja maastoon.
Värjää kivasti veden mutta jokiasukkaat eivät tykkään. Holtitonta luonnon tuhoamista!!!
Teollisuudelta aina lurahtelee ja öljy oli vain varapolttoainetta kun tehdas käyttää kaasua energian tuotanossa ja sen takia öljysäiliöiden kuntoa ei niin tarkasti valvottu ja myös ja ikuisen jään pettäminen on säiliön paalutuksessa on vuodon todennäköisin syy. Yhtiö kuitenkin maksaa joen puhdistuksen öljydtstä että nyt muistaa tarkastaa ja valvoa varaöljysäiliötä ettei tapahtuma pääse toistumaan.
Tietääkö trolli paljonko 21000 tonnia on.
Jopa Putin tietää koska julisti alueelle hätätian.
Trollilta lurahtelee housuihin jatkuvasti.
Puhutko nyt niistä Pennsylvanian öljykentillä käytetyistä puisista BARRELEISTA, vai minkä suuruisista barreleista on kysymys?
DWT-vai DTW-tonneista?
Paljos muuten Gallona on noin niinku oikeesti?
Öljysäiliöt omistaa välillisesti Norjalainen Norilsk Nickel -kaivosjätti.
Presidentti Vladimir Putin on määrännyt yhtiön korvaamaan aiheuttamansa valtavat tuhot. Norja pyytää Natolta 5. artiklan suojaa, jottei sen tarvitse maksaa korvauksia.
Niin on tyypillistä venäläisten touhua.
Ensin apinat sählää ja rikkoo omat vehkeensä ja sitten yritetään maksattaa oma hölmöily naapurin ihmisillä.
"Öljysäiliöt omistaa välillisesti Norjalainen Norilsk Nickel -kaivosjätti. "
No ei omista. Wikipedia:
"Norilski nikel (ven. ГМК «Норильский никель», engl. MMC Norilsk Nickel) on suuri venäläinen metallurgia-alan osakeyhtiö."
"Norilski nikelin pääomistaja on oligarkki Vladimir Potanin. Yhtiön johtoon kuuluvat Andrei Klišas, Mihail Prohorov ja Igor Komarov. Potaninin merkittävä kilpailijansa on Rusalia hallitseva Oleg Deripaska, joka osti neljänneksen yhtiöstä Prohorovilta, joka on edelleen merkittävä yhtiön omistaja."
Tiltu vain ei edelleenkään kykene mitenkään puhumaan totta.
Hildusella taitaa lurahtaa vähän väliä öljyt housuihin kun vuotaneen öljyn tilavuus on 4x5x1,1 m3 eli ei paljon paskaakaan vaan vähemmän kuin pihan kylpytynnyri sisältää vettä.
Öljybarreli määrältään 159 litraa, idiootti.
U.S. Gal. = 3,78 litraa
Imp. Gal. = 4,54 litraa
Gallona on selkeästi enemmän kuin kykenet ymmärtämään.
Kyllä nyt on niin, että suoli24:n pikku trollilla on mittasuhteet täysin päin "sitä itteensä".
21 000 t = 21 000 000 kg. Kuvittelemas kylpytynnyris on 1/10 siitä, saata*nan tunari.
Kun Dieselöljyn tiheys on 15 C lämpötilassa 0,8kg / dm3, ko vuoto on litroina reilu 26 MILJOONAA litraa. Se on jopa slobon mittapuulla paljon.
kas, kas .... "21 000 t = 21 000 000 kg. Kuvittelemas kylpytynnyris on 1/1181 26 000 000 litrasta, saata*nan tunari." piti olla
Joo näinhän se menee....
Terveisin Moskovan yliopiston matematiikan desantti, tiltu kätyri rysäläinen.
Huutonaurua!!!!!
Nato sössi taas!
Norilsk Nickel Harjavalta Oy.
Mitä Vittua!
Tais tulla Suomellekin tosi kallis SAMPA?
Pelkästään sen kerjäläisporukan naapurina asuminen on Suomelle tosi kallis sampa.
Se ei maksa Suomelle mitään toisin kuin USAn vahingot eli f35t.
Ei maksa mitään, oletko idiootti?
Joka vuosihan tuo naapuri kerjää meiltä rahaa kädet ojossa.
Oli ennen Outokummun tehdas ....
Vuoto on hallinnassa kertoivat ttrollit Pietarin......
Leviämistä estävät öljypuomit asennettiin väärin tai liian myöhään.
SIPERIASSA tapahtunutta öljyvuotoa yritetään pysäyttää epätoivoisesti. Leviämisen estämiseksi paikalle on laitettu öljypuomeja, jotka eivät ole estäneet vuodon etenemistä halutulla tavalla.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006534914.html
Homma lähti käsistä mikä ei ole ko maassa ihme. Sardiineja öljyssä saa kohta naapurimaan asukkaat edukkaasti.
Joku öljy liru tuolla ei nyt vaikuta mihinkään. Se on kohta haihtunut.
Totta ei se enää vaikutakaan, johan tuo maailman suurin maa on myös ylivoimaisesti saastunein, ei se tuosta enää helpolla huonommaksi mene.
Kaasuputki on kohta puhallettu KLORIDISTA puhtaaksi ja kohta alkaa GAS-GAS-GAS virrata Saksan krematorioihin.
Kappas vaan, vuosi sitten mennyt kun arvioivat 2 viikkoa.
Nyt varmaankin tähtäävät joulukuuhun? Siitä tulee monta 2 viikon jaksoa jotka ovatkin vuoden
mittaisia.
Valtion nimi voi silloin olla Ukraina tai todennäköisemmin Tsetseenia. Tsetseeneille ei venäläiset kontaminoi.
Kassotaan nyt mitä virtaa ja mihin, se saattaa Saksa allekirjoittaa USA:n kanssa kaasusopimuksen jo 01.09.2020, siihen tulevat kaikki muutkin maat sitten liittymään pikimiten.
F-35 kalkkunaa on kehitetty kohta 30 vuotta eikä se toimi vieläkään. :D
Ai että tämä se vasta tekisi hyvää venäjälle.
Toiveajattelua nyt vain sinulta.
jenkkien toimittaman liuskekaasu on noin viisi kertaa kalliimpaa tavaraa kuin venäläisten toimittama kaasu. Ja sitten tulevat vielä kaikki kuljetuskustannukset päälle.
Joten se siitä.
Ei ole viittä kertaa kalliimpaa.
Ekä ko 10 kertaa...
Ja+taas+se+venäläinen+koulutus,+ei+ihme+että+ne+karkaa+Natomaihin+opiskelemaan.
Todellisuudessahan+se+Jenkkien+kaasu+on+noin+10%+kalliimpaa+kuin+rysälän+sekundakaasu.
USA+on+myös+valmis+tulemaan+hinnassa+vastaan+jos+niitä+ostajia+alkaa+löytymään+myös+Saksan+naapurimaista+ja+nyt+näyttää+siltä+että+kyllä+löytyy.
Alkavat+nämä+sivistysmaat+kyllästyä+sietämään+sitä+venäjää.
Kun maassa on suuret luonnonvarat ja johto kommunistinen niin tekniikka ei kehity vaan jää pronssikauden tasolle.
Aluksi kaikkli näyttää menevän hyvin mutta sitten nämä VenezuelaVenäjät siirtyvät retardien joukkoon.
Eivät osaa oikein rakentaa mitään eivätkä huoltaa, vastuullisuus puuttuu koko kansalta. Talous menee nurin ja infaatio kaksinkertaistuu joka päivä.
Pian kananmuna maksaa 800 000 rublaa. Ongelma on sekin että kaikki kanat syödään ensin, johtajat sanoo että hyvinkö maistuu. Mutta unohdetaan jättää munivia yksilöitä jäljelle.
Ja sekös rysäpöksyjä naurattaa....kaikkien tavaroiden kanssa käy samoin...
Venäjällä on trollien mukaan viisi kertaa halvempi kaasu kuin USA:lla.
Se on hyvä asia , silloinhan venäläisten tulotaso on maailman kärkiluokkaa.
....Sviddu nyt lirahti itsellä housuun.
Lirahtaminen on sun juttu, ei matematiikka missään muodossa.
Venäjällä on imua. Jota toinen vuosi sinne muuttaa suomalainen, ei tosin pysyvästi.
Kiitos hyvää.
Muttei sen enempää siitä.
Hys Hys!
NordStream2 yhtiö on ilmoittanut ettei kommentoi rakennustöitä mitenkään ennen kuin ne on valmiit.
No sittenhän siitä ei tarvitse puhua enää koskaan.
Ei puhdisteta öljyä päivässä eikä kahdessa. Sammen tärkein alalaji kuolee sukupuuttoon ja mustaa kaviaaria ei tule.
Rysäpäsyt laittaa lahnan mätiä tunkiolle mustumaan pariksi päiväsi ja sitten naatitaan taas. Ensin 2 pulloa votkaa ettei kaviaarin paska maistu suussa.
Nami Nami Pruiskis!
Nami Nami Pruiskis!
Rysäpöksylän putkihitsarit sanoi että hanska ei pidä!
"Toinen sanoo sitä ja toinen toista että ota siitä sitten selvää mutta pääasia että yhtiö siivoaa jälkensä ja johan tuo on vedestä nostanut öljyä 5000 tonnia."
Höpö höpö. TASSin uutisissa öljyporvari kertoi että menee ensi vuoteen.
Eli ei koskaan.
Puhdistus kestää 2-3 viikkoa ja öljyvuodon laajemisreitit ympäröiviin vesistöihin on tukittu kertoi NorilskNickelin pääjohtaja tänään.
Kertoi, tarkoitat varmaan että valehteli?
Mutta rysäpöksy kirjoitti täällä että vain vähän lirahti, kaikki haihtui ja asia on hoidettu hyvin, Buahahahaa
Siperian öljyvuotoa tutkiva komitea on ottanut kiinni lämpövoimalan johtajan ja kaksi insinööriä
Kiinni otettujen uhkana on jopa vuosien vankeusrangaistus.
Siperian mittavaa öljyvuotoa tutkiva komitea kertoo ottaneensa kiinni onnettomuuteen yhdistetyn lämpövoimalan johtajan ja kaksi voimalan insinööriä. Kiinni otettujen epäillään rikkoneen ympäristönsuojelumääräyksiä.
Jos epäiltyjä vastaan nostetaan syyte, he voivat saada jopa viiden vuoden vankilatuomion.
Lämpövoimalan öljysäiliöstä Norilskin länsipuolella valui toissa viikolla 15 000 tonnia dieselöljyä Ambarnaja-jokeen ja 6 000 tonnia maaperään. Komitean mukaan öljysäiliö olisi vaatinut mittavia korjauksia jo vuodesta 2018 lähtien.
Öljyä riittää mutta ei ole rahaa säiliön korjaukseen koska....jokainen tietää!
se johtuu kapitalismista
Rysäpöksyt ryyppäsivät ja katsoivat työmaan ainoan videon: Volgan lauttari (1956, MV). Saivat idean kuljettaa öljyn jokea pitkin.
Ei oikein täsmää kun niiden olisi pitänyt kuljettaa öljysäiliö lautalla siinä tapauksessa.
Unohdit alkoholin ja perinteisen rysäpöksyn ÄO yhteisvaikutuksen.
Ei tietenkään, venäläisissä yliopistoissahan opetetaan että tulee halvemmaksi uittaa se öljy ilman mitään säiliöitä, siitähän voi sitten tislata sen veden pois.
Taitaa olla perähikiän yliopiston aate.
Paitsi ettei siellä ole yliopistoa, mutta jos olisi niin varmasti pärjäisi paremmin kuin yksikään venäläinen leikkiyliopisto KV-vertailussa.
No eihän venäläistä koulutusta noteerata missään, ei muuten kuin vitsinä.
Kyllä sitä noteerataan paitsi teillä
No kerrohan että missä sitä jätepaperia noteerataan, niin saadaan nauraa porukalla.
Tosin saahan siitä kehitysmaasta ja sen leikkiyliopistoista vaikka maisterin paperit viikossa, eikä maksa kuin sata euroa.
Ja venäläiset nuoret lähtevät Natomaihin opiskelemaan, ainakin ne joilla on edes pieni mahdollisuus päästä siitä sirkuksesta pois.
Takaisin eivät palaa mistään hinnasta.
Mistäköhän mahtaa johtua?
Et ole sitten vieläkään paljastanut että missä niitä venäläisiä yliopistoja arvostetaan.
TV2:lla menossa Nato-aiheinen elokuva.
Siellä menee nyt Tom of Finland
Tomppa antoi Neukuille kunnon kyytiä soluttautuneena kaukopartiomiehenä .
Salskeiden kuulasotsaisten nuorukaisten kansaa korsussa? Meno oli Nato-Tompalla vientiä ja vikinää?
Kaksi museota kiinnostunut #TomofRussia-kokeilusta
Postimuseolla on seurattu mielenkiinnolla Yle Tampereen #TomofRussia-kokeilua, jossa toimitus lähetti kaksi kirjettä ja kaksi pakettia Venäjälle testatakseen sikäläisen tullin ja postin suhtautumista homoeroottisiin postimerkkeihin. Lähetyksistä kolme on mennyt perille Pietariin ja Moskovaan ongelmitta, mutta yksi kirje on edelleen matkalla.
Luulisi kaasuputkien olevan helppo nakki koska rikkain suomalainen on mukana...
Maailman rikkain suomalainen on 65-vuotias Gennadi Timtšenko, Putinin hyvä ystävä, jolla on sekä Suomen että Venäjän kansalaisuus. Timtšenkon omaisuuden arvo on Forbesin mukaan noin 13,3 miljardia euroa, hän löytyy listan sijalta 59.
Gennadi Timtšenko asui Suomessa 1990-luvulla venäläisen öljynvientiyhtiön Urals-Finlandin edustajana ja on esitetty epäilyjä, täyttikö hän Suomen kansalaisuuden saatuaan vaatimuksena olleen viiden vuoden pysyvän oleskelun maassa – puhumattakaan suomen tai ruotsin kielen taidosta.
https://www.paivanlehti.fi/han-on-todellisuudessa-maailman-rikkain-suomalainen-oligarkkilistalla-erikoinen-yhteys-venalaisen-kaasuputken-rakentamiseen/
Nato-kokoomus järkäsi Gennadi Timtšenkolle Suomen kansalaisuuden "tiskin alta"?
Nato LUOPIO PELKÄÄ!
Miksi Natoon kuuluva Norjakin PELKÄÄ?
Norja pelkää että Venäjä hyökkää. :D
Norja pelkää Venäjän vievän Barentsin meren öljyn. :D :D :D
Mikäs ihme tuokaan olisi, kyllä viisas pelkää varasta ja tässä tapauksessa täysin aiheesta.
Ei kaasuputki halua kaveerata nato LUOPIOIDEN kansa. Kukaan ei halua. LUOPIO on "palkkansa" ansainnut!
Heh heh, rysänasseli se vaan kaveeraa kaasuputken kanssa.
Joko saadaan kihlajaisia odotella, häissä kai on sitten sulhaspoikana paras kaverisi se tiiliskivi, joka asuu sänkysi alla?
No ollaanhan sielä Nato leirissä sitten puheväleissä ainakin rakennusmateriaalien kanssa!
Ja niin se rysänasseli sekosi omiin sukkiinsa, taas kerran.
Huutonaurua!!!!!
Nordstream2 on päättänyt ettei se keskustele kenenkään kanssa ennenkuin on valmista
Lisää kaasua saksaan! Yeah!
Nikolay Patrušev on lukenut suomi24 palstaa????
Kansallisen turvallisuuden päällikkö hätääntynyt: Ulkomaalaiset saattavat käyttää tundran öljyvuotoa Venäjän kunnian loukkaamiseen. He haluavat häiritä Venäjän arktista politiikkaa.
Venäjän turvallisuusneuvoston voimakkaan sihteerin mukaan Norilskin polttoainesäiliöpuistossa tapahtuva onnettomuus ei aiheuta vain vakavia ekologisia vaurioita ja aineellisia kustannuksia. Se saattaa myös vaikuttaa niiden ihmisten käsiin, jotka haluavat diskreditoida Venäjää ja sen arktista politiikkaa, hän korosti tällä viikolla pidetyssä neuvoston kokouksessa.
”Onnettomuus […] osoittaa, että kaikkien tekijöiden ja mahdollisten uhkien väärät arviot, mukaan lukien ilmastomuutokseen liittyvät, johtavat vakaviin ekologisiin seurauksiin ja aineellisiin kustannuksiin, ja voivat myös olla ase niiden käsissä, jotka aikovat vääristää Venäjän arktista politiikkaa. , ”Patrušev sanoi.
Pankaas nyt tuulemaan siinä puhdistamisessa ja tehkää yhteiskunnalle iso rakennemuutos niin ei tarvitse keskittyä miettimään nauraako länkkärit Teille kaiken aikaa.
No, nauretaanhan me.
Ei kuulu mitään ennenkuin kaasuputki on valmis. Kevyt öljy siperiassa kerätään ja se myös haihtuu ilmaan jos on lämmin kesä eli sekin on hallinnassa päinvastaisista vätteistä huolimatta.
No muutaman sanan vaihdoin kaasuputken kanssa ja se kertoi öljyputken kertoneen että kalkkunoilta lähtee jalat alta! KAU HEEE'E TAAA'A!
t. Moloch h.
No kuinka se hukkaputki etenee reaaliajassa sen venäläisen sovelluksen mukaan, on robotit tanssinu ahkerasti?
Tuossahan se etenee, USA:n sisällissodan katveessa vaivihkaa. :D :D :D
Kaasuputki toimii kuin Su-57 kertoi Lavrov haastattelussa.
Mutta se Lierovihan valehtelee jokaisen kommenttinsa, ihan todistetusti.
Mihin tuossa nyt uskoo?
Kaasuputki on vely hai teknik look in no lait sanoi rysäpöksy.
Kasuputki valmis aikatauku
Ei ole hukkaputki valmis aikatauku sen kertoi hukkapätkä ja aikatiuku.
Suoliputki valmistunee n 2022 Rysäpöksyjen mukaan
Siihen asti kaasu on kannettava ämpäreissä,
Mikä sinänsä ei ole uutta.
Woikoskelta halvin ....
Kaasuputki daa.daa
Hyviä uutisia NATO makarooneiile.
Kaasuputkesta tulee ilmaa
Niinkauan kunnes kaasuputki on kytketty kaasuasemaan Saksassa jonka jälkeen putkesta tulee pelkkää kaasua
Eli ei koskaan.
Hän nekee ken kokee?
Venäläisten reidet on rautaa.
Kestää roudan .
Vain virtsatietulehdus estää katastroofin.
Töttöröö, uutta öljy vesistöön!
Mielenkiintoista miten Suomessa puolustetaan USAn luontoa tuhovan liuskekaasun rahtaamista nesteytettynä Eurooppaan joka on lisäksi monin verroin kalliimpaa kuin kaasuputkessa virtaava luonnon kaasu.
''Monin+verroin+kalliimpaa''
Noin+10%+eroa+hinnassa.
Ei+siis+ihme+että+venäläisnuoret+haluavat+Natomaihin+opiskelemaan,+eihän+tuo+venäläisten+yliopisto+matematiikka+ole+missään+tekemisissä+todellisuuden+kanssa.
Jos näin olisi niin ei usa vastustaisi niin voimakkassti nord stream 2
Venäjä on tunnettu luonnonsuojelun mallimaana.
Öljyä menee kaikkialle muualle paitsi siihen ruosteiseen reikäputkeen.
Kyllä sitä öljyä ja kaasua kulkee putkessa venäjältä eurooppaan, lähiitään, kiinaan ja intiaan biljoonia kuutiota
Mutta kysymys kuuluukin että kuinka kauan?
Heh heh.
Niin kauan kun sitä riittää ja sitä riittää sillä ei tuhansien kilometrien kaasuputkia muuten kannattaisi rakentaa
Tänään olimme valmiita mutta sitten alkoi satamaan vettä.
Niin onko mitään ikävämpää kuin vesisade, varsinkin jos työskennellään merenpohjassa?
Kombinaatti 57 viettää kesälomaa pioneerileirillä.
Osa uudelleenkoulutuksessa.
Syksyllä pitää kerätä sienet talveksi.
Katsotaan ensi vuonna.
Kombinaatti 57 viettää kesälomaa pioneerileirillä.
Osa uudelleenkoulutuksessa.
Syksyllä pitää kerätä sienet talveksi.
Katsotaan ensi vuonna.
Putte on kuulema seuraavat 100 v pressana
Putten balsamointia uusitaan juuri.
Näyttää 20v nuoremmalta.
Ei uusita, Putin syntyy aina uudelleen.
On se kumma että vaikka jatkuvasti rasvataan niin ei sitä pituutta vaan tule lisää.
haaveet kaatuu, mutta...
https://www.youtube.com/watch?v=41P8UxneDJE
Ehkei venäläinen rautaputki kestä Putinin natsi-fasistisia myrkkykaasuja?
Kyllä saksalainen putki kestää kun niillä on kokemusta hitlerin nazifaziztizizta myrkkykaasuista.
Onkiihan sekkii ja niihää se onkii kii.
Ei se valmistu, ko ei ole urakoitsijaa.
Mikään yritys ei lähde rakentamaan putkea, jonka valmistuttua kukaan maailmassa ei halua tehdä yhteistyötä ja yrityksen tilit jäädytetään, maksut välittänyt pankki menettää toimilupansa jne.. Ei edes venäläinen alan toimija.
Venäjän valtio urakoi.
Ne on mukavia nuo anonyymit hallintarekisterit. ;)
Putinin rööri ja vuoto ky tekee halavalla.
Ja hyvin, kertoi kaasuputki kun sen kuulumisia aamusella kyselin Verkkosiionin artikkelia varten.
Aamumuroilta tulee myös Nato väelle tuoreimmat kuulumiset.
Joo tekeehän se halvalla mutta tuppaa ne keikat vaan jäämään lyhkäsiksi, tulee sutta ja sekundaa.
Kyseessä juuri nimenomaisesti on hukkaputki. Koska siellä mitään ikinä valmiiksi olisi saatu?
:D :D :D :D Puolivalmisteenakos ne sitä klkkunaa sitten myy, vaiko täysin toimivana USA:n kauppamiehet?
Putte on poikkeuslailla vielä kauan kauan pressana, kertoi kaasuputki.
Aamumuroja tuo seikka tietysti vitutti, eikä saanut tänä aamuna sanaa suustaan. Muuten on aina niin suulas aamupalapöydässä.
Kremlin tynkä on Sota-Saatanan ruhtinas ja pimeyden valitsema veripää.
Suomen PygmiPätkä taas keksii naapurille ilkeitä nimityksiä vaikka itse on SotaPerkele ja VeriPääMokkeri
Olivatko nuo onnettomat väkisin väännetyt hönöilyt muka ilkeyksiä?
Sallikaa mun nauraa - MUAHAHAHAHAHAHAHAHA
Ajatteles ja kaiken tuon lisäksi maksaa vielä verovaroistaan teikäläisten ruokkimisenkin.
Itse kun ette siihenkään kykene.
Kohta alkaa oleen valmista?
Pidetään sitten paraati.
Putte lupasi että jos valitsette hänet uudestaan pressaksi niin hän hitsaa vaikka itse koko kaasuputken.
Alle viikossa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2ceaf8e6-1f49-4b59-90e6-3a997eaac7b3
Ei se ehdi, nyt kun se asuu koronaputkessa ja pelkää omaa varjoaankin.
Ei ne toiset päämiehet sentään.....
Heh heh......
"Ei se ehdi, nyt kun se asuu koronaputkessa ja pelkää omaa varjoaankin.
Ei ne toiset päämiehet sentään.....
Heh heh......"
Onko muuten tuon toisen suurvallan valtionpäämiehestä kuulunut pihaustakaan sen viimeisen katastrofilausunnon jälkeen?
Prinssi Edward oli käynyt Jffrey Epsteinin mökillä ja sielähän se Trumppi oli ollut kellarissa koronaa paossa ja jussia viettämässä. Appelsiini suussa ja nippusiteissä tuoliin sidottuna - alasti.
Joku nahkahuppupäinen jannu siinä oli muna pystyssä pyörinyt ympärillä.
Olisiko Trumppi PANTU lausunnonantokieltoon jos appelsiini oli työnnetty suuhun ja kädetkin olivat sidotut?
On sulla sairaat haaveet......
Joo. Puhe oli blokattu ja twiittaaminen tehty mahdottomaksi.
Nyt puuttuu enää reiän poraus putkeen.
Mihin lie Divari Trumppia porannut?
Pistääköhän Trumppi Fortumin banniin kun Fortum on NordStream 2n yksi omistajista. Silloin suomalaisten sähkön saanti loppuu ja joudutaan kynttilän valossa lukemaan.
Onko Jeffrey Epsteinin mökiltä kuulunut mitään uutta? Joko Trumppia on porattu kaasuputkeen?
Putte ainakin letkuttaa kaikki vierailijansa.
Jeffrey Epsteinin mökiltä virallisia vaihtoehtoisia uutisia kaikelle Natoväelle taas huomenna ilman anaali juttuja.
Venäjä ilmoitti että on kerännyt öljyt takaisin säiliöön.
Mistä ne karkasi uudestaan koska oli rikkinäinen. Vely soli no informatione.
Putte kertoi lehdistölle että kaikki tehtiin mitä voitiin, seuraavat vuosikymmenet syövät mulkerot Sorvaa.
Venäjän viranomaiset suunnittelevat "joustavan putkilinjan" rakentamista myrkyllisen polttoaineen pumppaamiseksi arktisen kaikkien aikojen suurimman öljyvuodon alueelta.
Yli 21 000 tonnia dieselöljyä vuoti maaperään ja jokiin sen jälkeen kun polttoainesäiliö romahti 29. toukokuuta voimalaitoksella lähellä Siperian Norilskin kaupunkia. Virkamiesten mukaan puhdistus saattaa viedä vuosia ja että vuoto on alueella ennennäkemätöntä.
Omituista koska Palstan rysäpöksyjen mukaan pieni vuoto ei haittaa ja sampea öljyssä on helpompi purkittaa.
Jos Venäjän viranomaiset puhuvat vuosista niin länsimaissa normaalit ihmiset ymmärtävät heti. Siitä ei tule lasta eikä Puttea.
Kevyt polttoöljy haihtui jo.
Jos Venäjän viranomaiset puhuvat vuosista niin länsimaissa normaalit ihmiset ymmärtävät heti. Siitä ei tule lasta eikä Puttea.
Rysäpöksyn imppaama öljy haihtui.
Halpaa kuin mansikat talvella.
Norilsk Nickel estimates the amount of damages to the Arctic waterways at 100 billion rubles ($1.4 billion).
Halpaa kuin mikä tuo venäläisten luonnonsuojeluun paneutuminen.
Sillä rahalla maksetaan huolto- ja käyttökulut n. 6 vuoden ajalta F-35 hävittäjistä.
Saman rahan edestä hävittäjät saastuttaa suomen ilmaa kuutena vuotena.
Missä massa?
NordStream2 asennus jatkuu heinäkuun puolivälissä koska Tanskan on hyväksyttävä uusi alus asennukseen aluevesillään jossa putken pää vielä on
Tanskan yli kävellään vauhdilla kuin natsiarmeija.
Ei mene putki Tanskan läheltäkään.
Niin vaikkei sitä ''alustakaan'' ole vielä löydetty.
Se on harhautusputken pää.
Sitä linjaa tehdään toisaalla.
Kyllä se menee Tanskan aluevesien kautta ja Tanska jo eka kerralla viivytteli lupaa USAn painostuksesta ja miten käynee nyt. Alus on jo siirtynyt lähelle putken laskupaikkaa putkiproomun kanssa.
Tanska pantiin kontilleen huulet ympyriisenä jo viime vuonna.
Ei riittänyt Tanskan kantti taaskaan. ;)
Kerro nyt vielä että mikä alus sinne on siirtynyt, tai edes että kenen alus?
1.4 miljardia on iso raha, varsinkaan kun se ei riitä ja sillä maksetaan vain omia munauksia öljyputken kanssa. Se on suoraa , puhdasta katetta pois Puttelta.
Ihanaa.
Putttttttttttttttteltahan se...
Onhan se iso raha putkesta jolla ei tule olemaan mitään käyttöä.
Kyllä Fortum sen kautta tuo kaasua Uniperin Saksan voimalaitoksille.
No niin varmasti, heti kunhan Valio on puhaltanut kaikki vanhat juustot toiseen suuntaan.
Paljonko teit turskaa?
Kaasuputki, Hjuva putki. Paljo kaasua, paljon vuotoa.
Sopii meille, Puthin sanoi. Ensi talvi lämmin talvi.
Vittu tule lasta eikä paskaa ensi vuonnakaan kaasuputkesta. Lähren Suomeen!
Pessimisti ei pety
Kaasua tulee komissaario Putin
Vedä naamari päähän....
Komissaario Putin: Kaasua tulee
Vedä sionisti hönkää syvään ....
Se kaasu taitaa tulla taas Saksassa chambereihin, niinkuin kaikki aktiivi sionistit ehkä muistavat? :)
NordStream1 valmistui 2011.
Kyyyyllähän sitä kaasua tulee Saksaan. Kohta tulee enemmän.
Mitees tuo epäonnistunut kaasuputki puuhastelu nyt noin Nato ammattilaisia huolestuttaa?
Iloitkaa oi te siionin lapset kun kaasuputki hanke Venäjältä Saksaan epäonnistui.
Kipa päähän ja kosheria pöytään.
Saksa ei saa enää Zykl... maakaasua.
Saksassa nauretaan jo koko kaasuputkea, siellä sitä ei kaipaa enää kukaan.
Ovat ymmärtäneet ettei hukkapätkän hukkaputkeen ole luottamista.
Vaan ei taida sitä venäläistä paidatonta hobittia paljon naurattaa, sitä kun pilkataan jo ihan kokonsakin puolesta.
Saksan kaasun jakeluyhtiö kaipaa NordStream2a ja myös kaasun kuluttajat.
Vain sinun mielessäsi, saksalaiset tietävät että kaasua saa muualtakin ja paljon varmemmilta toimittajilta.
Niin ettei sitä tarvitse palkkatappajilta ostaa.
Ostaahan ne nytkin kaasua terroristivaltio USAlta.
No voi voi sentään......
USA on liittolainen ja ystävä, kun taas Venäjä on rikollinen ja vihollinen.
Mieti nyt oikein ankarasti kumman kanssa Saksa tekee kauppaa loppupeleissä?
Maltappa hetki niin saat sotkea rysäpöksysi ja ryhtyä parkumaan kloorikaasua.
Kaasua sanoi komisario Palmu eikä mitään kloorikaasua.
Kaasuputki liikkuu Saksaa kohti sitämukaa kun USA liukuu kohti Atlantia ja sen toiselle puolelle.
”Saksan on aika panostaa Euroopan puolustukseen”
veteraanipoliitikko kehottaa nyt parlamentin puhemiehenä Saksaa ja Eurooppaa satsaamaan merkittävästi aiempaa enemmän sotilaalliseen puolustukseen."
Tervetuloa Europuolustus!
Bye Bye Nato!
Heh heh......
Kohta ne nuokin haaveet kaatuvat.
En hetkeäkään epäile etteivätkö USA ja Britit yritä kaikin tavoin Europuolustusta sabotoida, mutta kyllä se nyt vaan tulee.
Bye Bye Nato!
Kaasu on luonnon vara jota sivistynyt Venäjä jakaa putkissaan.
Se ei uusiudu. Buahahahahaaaa
Russia Says 'Years' Needed to Clean Up Arctic Spill
Viimein meni Viranomaisten jakeluunkin. Öljytuhojen siivous kestää vuosia.
Trollit kertoivat jöpö tohkeissaan että tuntien homma.
USA:ssa todettiin ennätysmäärä uusia koronavirustartuntoja.
Vaikuttaako USA:n kaasuntuotantoon?
USA:n energiaministeriö suunnittelee metaanikaasun talteenottoa höyryävistä ja visvaisista ruumiskonteista. Kaasu on tarkoitus kuljettaa LNG laivalla sitten Saksaan ja myydä se kalliilla.
Lähde: Corpse Gas Corporation (CGC).
Jumala koronallaan USA:n tuskaa lisätköön!
Kauppa se on joka kannattaa ja sitä tehdään ystävien kanssa, ei venäläisten.
Jumala on meidän puolella, ei sionistien.
Nato-yhteensopivaa:
"No mitä kuuluu kaasuputkelle??? hukkaputki ole edennyt tuumaakaan."
Hello There.
Maaailma on siirtynyt jo -70 luvulla virallisesti SI-järjestelmän käyttään ja siksi teille tuuma-tolloille ei oikeun kaasuputken simensiot aukene, ei mihinkään suuntaan.
Hyvää jatkoa vaan sinne idioluution edelläkävijöiden USAaan, jaardien, eekkerien ja varttigallonien pyhään maahan. :D :D :D
No montako senttiä tuli putkeen mittaa tuolla nokkeluudella?
Putki kasvaa 20 kerrallaan
Metriä nimittäin
No paljonko on kasvanut tällä viikolla, tai edes tänä vuonna?
Heh heh......
Kasvoi 2 senttiä kun oikein panin parastani.
Irina ei ollut tyytyväinen ja lähti baariin.
Kaasuputken valmistuttua kymmenet miljoonat venäläiset loikkaa sen kautta eurooppaan ja USA:han.
Ja todistettavasti Putin piilotteli koko tynkänsä mitalla kaasuputken sisällä koronaa hysteerisesti paossa.
"No mitä kuuluu kaasuputkelle???"
Aivan. Ollaan taas ongelman keskiössä vai mitä tuumailevat Suomea edustavat ihmiset ja Natoa edustavat imbesillit?
Kaasu putki kommentoi että hyvää kuuluu ja jatkoa on luvassa kunnes se liitetään kaasuasemaan Saksassa. Sitä ennen putki ei kommentoi
Saksalaisilta kun kysyttiin hukkapätkän hukkaputkesta niin epäilivät venäläisten ilmavaivoja ja nauroivat päälle, ketään ei kiinnostanut palkkamurhaajien hölmöilyt.
Saksa ilmoitti Venäjälle ettei se edes keskustele asiasta ennen kuin Siberian öljytuhot on siivottu.
Saksa ostaa PUHDASTA energiaa!
Niin eivätkä ne putkeen liittyvät sopimuksetkaan enää sido saksalaisia millään tavalla, ne meni jo yliajalle.
Kyllä sopimukset sitoo saksalaisia yhtiöitä ja suomalaista Fortumia niin kauan kun putki valmistuu ja kaasu toimitus alkaa ja jatkuu
Ja höpö höpö, ei muuten sido millään lailla sitovuus päättyi 01.05.2020 kun ei hukkaputki valmistunut ajoissa.
Eikä Fortumilla mitään juridisia sitoumuksia ole siihen koskaan ollutkaan, oli ainoastaan ''aiesopimus'' jota ei ei koskaan realisoitu.
Niin että voi voi, hahaaahhaahaaa...........
Poika vetelee omasta päästä vaikka minkälaisia sopimuksen päättymisehtoja mutta.sopimus on ikuinen niin kauan kun rakentamisvaihe kestää ja kaasua virtaa kuluttajille. Sopimus sisältää myös force major laukkeen odottomattomien tapahtumien varalta eikä putki olisi alkuperäistenkään suunnitelmien mukaan ollut valmis 01.05.2020. Merkel on luvannut panna USAn kaasulle tuontitullien roimat korotukset jos USA aikoo asettaa pakotteita Saksan kaasualan yhtiöille.
Vaikka yksinkertainen oletkin niin ei sitä tarvitse joka kommentissa mainostaa...
Ja ikuisia sopimuksia kun ei ole olemassakaan, ei ainakaan sivistyneessä maailmassa.
Jos tarkoitat ''force majeure'' lauseketta niin sitä ei tuossa sovelleta, se kun edellyttää molemmista osapuolista riippumatonta viivettä.
Ja nythän on kysymys ainoastaan venäläisten kyvyttömyydestä hoitaa omat velvoitteensa, niin ja totta kai aina sopimuksia tehtäessä sovitaan myös päivämäärät jolloin ehtojen on toteuduttava, niin myös tässä tapauksessa.
Niin että älä väännä itseäsi selvästi parempien kanssa.
Ainoa puhdas asia mitä Venäjä myy on paska.
Venäjä ei myy puhdastakaan paskaa mutta muuta puhdasta kyllä
Suomalaisilla on oikeus tehdä kaasuputkeen Oksa Suomea varten koska se kulkee meidän alueella.
Suomeen on tullut haara jo viime vuosisadalta lähtien
Kaiva korvaas. Siitä on oksa jo lähtenyt, pelkkä reikä josta näkyy lahoa puuta.
2. putki on valmistumassa Saksaa hetkenä minä hyvänsä.
Mutta ainoastaan tiltusten haaveissa.
Tulet taas niin säälittävän katkerasti pettymään ... mutq ... mutq
Tänään+tulee+tiltuilta+pärisyttäviä+uutisi+Venäjän+kierresaumaputkesta.
Johtuen+Force+Majeure+tyyppisistä+ongelmista+putki+on+vedetty+Gdanskin+edustalle.
Se+on+venäläisten+mukaan+95%+valmis+ja+rahat+voisi+pulittaa+Puttelle+nyt+eikä+heti.
Muuten+voipi+tulla+isoja+ongelmia+Saksalle+kertoo+Sputnik+News.
Nord+Stream+2+-kaasuputken+rakentamiselle+ei+ole+löytynyt+jatkajaa.+Rakentaminen+pysähtyi+joulun+tienoilla,+kun+Yhdysvallat+määräsi+pakotteet+kaasuputkea+rakentavia+yhtiöitä+kohtaan.+Putkea+asentanut+svetsiläinen+Allseas-yhtiö+keskeytti+työt+saman+tien.
Venäjä+on+luvannut+saattaa+kaasuputken+valmiiksi.+Putkesta+on+valmiina+jo+yli+90+prosenttia+eli+rakentamatta+on+enää+pieni+pätkä.
Yksikään+eurooppalaisyhtiö+ei+uskalla+uhmata+amerikkalaissanktoita,+joten+kaasuputken+pääomistaja,+venäläinen+Gazprom+joutuu+etsimään+rakentajaa+Venäjältä+tai+Kiinasta.
Kiina+ei+suostunut+ja+Venäjä+ei+osaa.
Toistaiseksi+Venäjä+ei+ole+löytänyt+rakennustyölle+jatkajaa.+Putkityömaa+on+seissyt+kuusi+kuukautta.
''Muuten voipi tulla isoja ongelmia Saksalle kertoo Sputnik News.''
Niin Venäjähän voi lopettaa kokonaan kaasutoimitukset Saksaan tai uhata Natomaata sodalla, todennäköisesti jatkaa kuitenkin voimatonta kiukutteluaan ja uhriutuu säälittävästi koko maailman silmissä.
Että silleen.......
Ollos huoleton, kaasuputki koht valmis on....
Väärät paperit kuin amerikkalaisilla on tapana. Mukavuuslippulaivat, matkalla purettavaksi pakistanin. Muukavat kaasuputkiasentajat vie homman maalin.
Oleteko kuulleet pöytälaatikkofirmoista. Nii'in.
No kenelleUSA:n sanktiot?
Anonyymille hallintarekisterille?
Mikä on rysäpöksyn määritelmä "näillä hetkillä"
-minuutteja, tunteja, päiviä, kuukausia,vuosia, kymmeniä vuosia, satoja vuosia?
Sitä rakentaa GasPromtällä hetkellä itse ja tiedottaa asiasta vasta kun selviää USAn uusien pakotteiden vaikutukset putken valmistumiseen.
Ei muuten rakenna, kun ei osaa.
Ovat sen itsekin myöntäneet jo monta kertaa.
No voe rähmän rähmä.
Kyllä rakentaa ja osaa rakentaa kun he ovat sitä tehneet Venäjällä oman kaasuputken rakentamisessa tyynen meren saarilleen.
Älä kerro satuja, ei ole Venäjä itse rakentanut ensimmäistäkään meren pohjassa kulkevaa putkea, eivät osaa ja myöntävätkin sen.
Saksan kansa odottaa kaasua, milloin Venäjä toimittaa sen?
Vuoroin vieraissa?
Ota Nord stream 1
Se on tämä hukkaputki taas loistava osoitus Venäjän luotettavuudesta kauppakumppanina, ei jatkoon.
Vittuako mariset, Ei USA edes osta Venäläistä maaakaasua. Niillä on ne omat luonnontuhoamis öljyt ja visvakaasut.
Taidat olla aika yksinkertainen...
''Ei USA edes osta Venäläistä maaakaasua''
Eihän tuollaista ole selittänyt kuin yksi idiootti, se löytyy sieltä lähimmästä peilistä.
Ja ihan pienenä kuriositeettina sellainen fakta että huomattavasti suuremmat ympäristötuhothan se Venäjä aiheuttaa omilla toimillaan.
Jenkkitekniikkaan voit aina luottaa. Maximaalliset tuhot.
https://fi.wikipedia.org/wiki/M/T_Exxon_Valdez
Edelleen Jenkkitekniikan YLIVOIMAA!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Meksikonlahden_öljyonnettomuus_2010
Eikös noiden tuhojen pääsyyllinen ollut se venäläissyntyinen kippari joka sähläsi kännissä?
Haeppa Nato kanadan kansalaisuutta.
Mietihän pikku nilli että kannattaako yhteiskunnan elätin yrittää häätää yhtään veronmaksajaa pois Suomesta?
Katsos kun sinua ruokitaan vain niin kauan kuin joku maksaa veroja tässä maassa.
Kaasupotkelle kuuluu vain iloisia asioita.
Se ruostuu kuten vain Venäläinen putki osaa parhaimmillaan.
Hitsasin itselleni ja toveripiirille oksan joten äkkiä sitä kaasua. Kohta tuloo talvi!
Minulla on perustuslaillinen oikeus tehdä vieraan vallan putkeen reikiä.
Kaasuputki valmistu. :(
Hitsasin itselleni ja Natomielisselle toveripiirilleni tukevan oksan, johon ripustaudumme. Hyvästi Hornet, Hyvästi Kalkkuna!
Kohta tavataan Jeffrey Epstein sen helvetin residenssillä.
Nyt kun kaasuputkikaan ei valmistu ja viljaa ei ole myytäväksi niin doping sakkoihin ei riitä rahat joten kaikki venäläiset suljetaan yleisurheilukisoista.
Loppuiäksi!
Venäjän yleisurheiluliitto jätti valtavat dopingsakot maksamatta – urheilijoita uhkaa totaalinen kilpailukielto
Venäjän yleisurheilu liitto ei saa rahaa kaasusta ja viljasta että jätti periaatteesta maksamatta
Arktisten alueiden öljyn porauskaan ei tunnu onnistuvan.
Öljy-yhtiö Rosneft aikoo porata öljyä Taymyrin niemimaalla suojelualueilla koska muuten kiintiöitä ei saada täyteen.
"Se on nykypäivän globaalin öljyteollisuuden suurin projekti", Sechin korosti Putinille.
Presidentin kannalta Vostok Oilin resursseja pidetään elintärkeinä, jotta hän saavuttaa toivotun 80 miljoonan tonnin tavaraliikenteen Pohjanmerellä vuoteen 2024 mennessä.
Eli seuraava suojelualue tuhotaan.
Onneksi kiinalaiset poraa jo kahdella nykyaikaisella lautalla ja ottavat öljyä talteen puhtaasti kun taas venäläisiltä lipsahtelee jatkuvasti,
Olisi varmaan syytä viedä Venäjältä luvat porauksiin kun ne ei onnistu.
Exxon Valdezin öljyonnettomuus tapahtui Alaskassa Prince William Sound -lahdessa 24. maaliskuuta 1989. Öljylastissa ollut säiliöalus Exxon Valdez törmäsi Bligh Reefin riuttaan ja vuosi 260 000–850 000 barrelia raakaöljyä mereen. Öljy saastutti lopulta 2 100 kilometriä rantaviivaa ja 28 000 neliökilometriä merta. Onnettomuutta pidetään yhtenä suurimmista ihmisen aiheuttamista ympäristökatastrofeista.
Pikkujuttu. Muutama hylje ja pari jäkarhuu? Mitä tosta.
Itkekää sit ku me porataan etelänaval öljyy. Sit menee niit söpöi pingviinetkiiii.
Ei ehkä tullut putsattua, eikä maksettua liioin? Jenkkimeininki.
Noe ei mutta ESSO tunnetaan nykyään vain ecstasynä bilepiilreissä.
Kyllä se puhdistettiin.
Mutta.
Kenelle siitä olisi pitänyt maksaa?
Loppu rahat. Ei voitu maksaa edes urheilijoiden tobing rahoja ...
No sinä tietysti, heti kun sossun tukiaiset tilille tulla tupsahtaa, nyt jää bostikit ostamatta.
Pohjoisen napajään alla on jenkkien ydinvoimala, jonka avulla lämmittetään mm. mannerjään alaiset USA:n sotilaalliset yinase tunnelit. Jäänalaiset mittaamattoman suuret dieselvarastot ovat sortumaisillaan.
No sviddu pysyyhän se sielä jään sisällä!
Se pikkuinen öljyliru trollien mielestä.....kustannukset halpatyövoiman kehdossa nousevat korkeiksi.
Venäjän viranomaiset ovat vaatineet kaivos jättiläistä Nornickeliä "vapaaehtoiseksi" 2 miljardin dollarin korvauksiin arktisen alueen kaikkien aikojen suurimman öljyvuodon aiheuttamien ympäristövahinkojen kattamiseksi.
Jos ei makseta vapaaehtoisesti niin Putte vie kaiken. Vie se muutenkin eikä ne siivoa luontoa... vanha venäläinen sanonta.
No mutta Nord Strean 2 on juurikin valmistumassa
Joko se taas valmistuu???
Huutonaurua!!!
Putken alkupäästä on jo karannut kaikki kaasut!
Kaasuputkesta tulee kaasua.
Kaasuputken asennus siirtyy 3.8.2020 asti koska uudet asennuslaivat vaati uuden lupakäsittelyn Tanskassa ja päätöksen valitusaika päättyy 3.8.2020. Siitäkin asennuksen aloitus voi siirtyä jos joku USAn lahjoma Madsen valittaa luvasta.
Kannattaako noita höpöjuttuja yrittää keksiä jos ei ymmärrä mitään koko asiasta?
Pienenä vinkkinä ettei edellisilläkään laivoilla mitään lupia ollut, se lupa kun alun alkaenkin annettiin sille projektille ei niille laivoille.
Niin että yritä edes käyttää vähäistä järkeäsi.
Aluevesien kautta kulkeva putki tarvitsee joka maalta luvan jonka aluevesien kautta putki kulkee, myös Suomi on luvan myöntänyt. Tanska on USAn narttuna viivyttänyt putken asennusta lupakäsittelyllään ja tekee sitä nytin.
USAn lahjoma Madsen istuu paloittelumurhasta vankilassa.
Höpö höpö, luvat on kunnossa on olleet jo kauan, mutta ongelma on se ettei sille putkelle ole laskijaa.
Venäjä ei itse osaa eikä niiden harvojen osaajien joukosta löydy yhtään halukasta tekijää.
On se huvittavaa että venäläiset itse myöntävät tuon tosiasian mutta rysänasselit yrittävät katkeraan loppuun asti keksiä uusia valheita, joista jäävät jatkuvasti kiinni.
On aika noloa.
Simppelisti näin:
Yhteenvetona voidaan todeta, että Yhdysvaltojen vanhat / uudet pakotteet Nord Stream 2: ta vastaan voivat estää putken valmistamisen tai sen toiminnan aloittamisen.
https://biznesalert.com/nord-stream-2-is-over-at-least-in-theory-analysis/
..jos voivat...
Totta, Yhdysvallat on taas tehnyt Venäjästä pienen narttunsa, heh heh.......
Tanska on USAn pieni narttu ja USA sen sutenööri, jotka Venäjä taas pistää järjestykseen.
Venäjän tiltu uhoaa rauhallista ystävämaatamme kohtaan Venäjän sotavoiman kiihottamana.
Toi vankilaslanggi on lyönyt leimansa takapuoleesi. Tiedät mistä puhut.
USA:ssa on menossa sisällissota ja sotilasvallankaappaus. SE SIITÄ RAUHALLISESTA YSTÄVÄSTÄSI.
Ismo Leikola tulee isäntämaastasi pois sen rauhattomuuden ja epäterveellisyyden takia.
"USA:ssa on menossa sisällissota ja sotilasvallankaappaus. SE SIITÄ RAUHALLISESTA YSTÄVÄSTÄSI."
Niinkö Sputnikilla tänään väitettiin? Harmillista, ettei oikeat uutislähteet siitä kerro mitään.
Aika paha se on mitään pistää järjestykseen kun ei edes yhtä kaasuputkea pystytä rakentamaan kun parempi sanoi että EI......
Huutonaurua!!!!!!!
Tiedän toki, kuten kaikki muutkin jotka osaavat lukea päivän uutisia.
Valtaosa venäläisten esi-isistä on jo aikanaan koulittu nöyräksi nartuksi, se on niillä jo geeneissä.
Mutta miksi ESSO tunnetaan nykyään vain ecstasynä bilepiilreissä?
Rysäpöksyn esson vetäjä voi yrittää hahmottaa asian sitten pää selviää.
"Yhteenvetona voidaan todeta, että Yhdysvaltojen vanhat / uudet pakotteet Nord Stream 2: ta vastaan voivat estää putken valmistamisen tai sen toiminnan aloittamisen."
Nord Stream 2 lähestyy maalia hetki hetkeltä, putki putkelta ...
Seuraava tapahtuma sillä putkella on se kun GazProm alkaa purkamaan sitä, sillä on jo valmiit suunnitelmat.
Kuten Kummelissakin todettiin, kylä lähtee........
Saksalaiset ovat kaasuputkea vastaan mutta skeittiratana sen toivotaan jatkavan.
Skeitti ammattilaiset tosin toivoisivat venäläisiltä parempia hitsaussaumoja!!
https://www.bbc.com/news/world-europe-48299297
Suomen olympiatoivo Lizzie Armanto harjoittelee myös kaasuputkessa ja hän on tyytyväinen että se jää skeittiharrastajien käyttöön.
Saksalaiset+kuten+kaikki+euroopan+sivistyneet+maat+ovat+kääntyneet+fossiilisia+polttoaineita+vastaan+eli+Venäjän+mahdollisuudet+menivät+vuosien+tumpelointiin.+Muuten+olisivat+onnistuneet+myrkyttämään+muunkin+euroopan.
Putkesta+kannattaisi+leikata+sopivasti+pala+pois+Venäjälle+menevästä+osuudesta+ja+vetää+Saksan+putki+alkamaan+Suomesta.+
Sen+jälkeen+Saksa+saa+meiltä+puhdasta+biokaasua+ja+me+saamme+Saksalta+puhdasta+GELDi+valuuttaa+eli+saksalaista+EUROA+.
Biokaasu+on+vihreä+valinta!
Suomen+Kaasuenergian+asiakkaana+voit+korvata+maakaasun+kokonaan+100+%+uusiutuvalla+biokaasulla.+Biokaasu+on+maakaasua+ympäristöystävällisempi+energiamuoto+ja+sitä+voidaan+käyttää+siellä+missä+maakaasuakin.+Tee+valinta+kestävän+kehityksen+puolesta+ja+vaihda+biokaasuun!
Lahoavasta ja bio-hajoavasta - VISVAANTUVASTA Nato Tiltusta muodostuu Bio-kaasua.
Kiitos hyvää kuuluu kaasuputkelle.
Skeittaajat pääsee pois piriputkesta EHKÄ joskus.
Venäjän kaasuputki, maailman mahtavin Skeittirata.
-Putte alkaa Hip Hoppaamaan ensi kaudella.
Venäjä vetäytyy Krimiltä? kysyy lehdistö.
Kädet ylhäällä, pikkusormi ja etusormi ylhäällä, muut nyrkissä:
Putte vastaa kylmän vlleästi:
KYLLÄ LÄHTEE!
Ei lähde kun Krim on osa Venäjää
No kyllä lähtee, kun läntisten kauppasuhteiden hiipuminen on Venäjän osa.
Outellaan ihan rauhassa niin kyllä putki siitä valmistuu aikanaan
Outellaan vaan, ihan sama valmistuu eli ei Saksa kun ostaa jatkossa kaasunsa muualta kuin venäjältä.
Uusi biokaasuputki rakennetaan länsimaiden toimesta.
Itäritsa jää nuorison skeittiradaksi.
Ei mikään valtio panosta enää päätuotantoaan fossiilisiin, paitsi Venäjä.
Putten päähän.
Tuosta venäläisten kaasuputkestahan saisi varsinaisen komediahitin, Rus. ja hukkaputkea huumorilla.
Toinen yhtä hyvä tv-sarja olisi:
Ajetaan me mossella.
-ydinfyysikot jätesäkeissä peräkontissa.
Niin tai hassun hauska tietovisa, arvaa kuka ydinfyysikko nyt säteilee??
Joo mutta yksi on kuitenkin ylitse muiden.
(ikkunoista ulos) Lentävät lääkärit joka kertoo epätoivoisesta taistelusta koronaa vastaan.
"Pieni laskeuma ei tee kenestäkään kääpiötä."
Valdimir Putin. 1986, tsernobyl
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kylmiva-raportti-venajan-ydinvoimaloista-aftenposten-31-uhkaa/b5874db3-e0bb-36f4-a753-085bd9ffd904
Vaan mikä teki Putinista kääpiön, huonot aineetko?
Kaasuputki --- no etenee hitaasti
MUTTA TÄÄLLÄ EDISTYTÄÄN VAUHDILLA!
Yhdysvallat
Vahvistetut 3,11 milj. Lisäystä 62 425
Kuolemat 134 t. Lisäystä 810
Onnea Yhdysvallat. Olette kärjessä, mutta vielä voitte kiristää tahtia.
Nyt+on+ihan+pakko+nauraa......
Saksalaisen+Die+Weltin+teettämän+kyselyn+02.07.2020+tuo+venäläisten+väkisin+väkertämä+kaasuputki+kiinnosti+edes+jossain+määrin+noin+3%+vastaajista+ja+vastaajia+oli+20+000+ihmistä.
Ja+tiltuset+julistavat+kuinka+tärkeä+se+putki+on+Saksalle,+kovin+tuntuu+olevan.
Huutonaurua!!!!!
On+ollut+pitkään+tiedossa+ettei+Turkin+siirtolaisia+kaasun+saanti+Saksassa+kinnosta.+Sama+kaasun+pelko+kuin+Sionisteilla+ja+sitä+tuotaan+parkuen+julki+aina+hologrammin+muistopäivänä,+vaikka+nykytekniikka+on+paljon+varmempaa+kuin+silloin+enne+vanhoina+hyvinä+aikoina.
3%+oli+siis+kaasua+haluavien+määrä+lähi-itä+taustaisten+joukossa.
Niin eihän siinä kyselyssä puhuta mitään siirtolaisista, joten aika säälittävä selitys.
Tuo+3%+on+aika+hyvä+mittari+Venäjän+kannatuksen+suhteen+Saksassa.
Ja sekin yläkanttiin.
Sielä ne on Nord Stream 1. ja -2. rinnakkain kuin Lahtinen ja konekivääri....
Ei valmistu, ei.
Lahtinen ainakin oli aivan valmis...
Harjoituksen lentotoiminta käynnistyy maanantai-iltana Suomen aikaa ja päättyy 19. lokakuuta. Suomesta mukana on noin 70 sotilasta ja kuusi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää. Koneet siirtolennettiin ilmatankkausten tukemana Suomesta Yhdysvaltain ilmavoimien Eielsonin tukikohtaan Alaskaan syyskuun lopulla.
https://ilmavoimat.fi/-/red-flag-ilmaoperaatioharjoitus-tayteen-vauhtiin-alaskassa
Jos tuo on totta niin Hornet kaupahan on jopa parempaa kuin Lada kauppa. Ryssä osti huonot Ladat takaisin sika hintaan ja jos nyt USA tekee saman, olakseen parempi ja ostaa runkovammaiset hornetit takaisin, niin menkööt, ennekuin Suomi hankkii uutukaiset GRIPENIT.
JIPPI AIJJJEEEEEEEEEEEEE!
Kaasuputkella menee hyvin, siellä skeitaallaan.
Mutta asiaan,.
https://books.google.fi/books?id=5pkuDwAAQBAJ&pg=PA266&lpg=PA266&dq=russians surfing in gas pipe&source=bl&ots=RHy29fWZbM&sig=ACfU3U1Kk7BxwFYbcmyzg97kxBKN2Gs41Q&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjQtqytmcPqAhXh0aYKHeo4CdcQ6AEwAHoECAgQAQ#v=onepage&q=russians surfing in gas pipe&f=false
Kaasuputkessa asuu onnellisia venäläisiä perheitä.
skeittailevia ja pössytteleviä? JUU ES EI JUU ES Ei...
Pikku pöllyssä kuten Venäjällä on tapana.
Holodomar tulossa?
"Jos tuo on totta niin Hornet kaupahan on jopa parempaa kuin Lada kauppa. Ryssä osti huonot Ladat takaisin sika hintaan ja jos nyt USA tekee saman, olakseen parempi ja ostaa runkovammaiset hornetit takaisin, niin menkööt, ennekuin Suomi hankkii uutukaiset GRIPENIT."
Ilmeisesti romukauppaa kaikesta huolimatta?
Kannattavaa romukauppaa?
JUU ES EI JUU ES Ei...
Juu.......Ei tullut kaasuputkea.......
Tirsk, tirsk.......
Venäjän pisin skeittiputki.
Täynnä vasemmisto hörhöjä.
Putki on pitkä ja kiero.
Ootko katsonut mitä kautta se on vedetty. Suora putki olisi mahdoton myös lämpötilavaihteluiden takia.. Tämä mutkitteleva on kohta valmis.
NAto Tiltut voivat ottaa nessut esiin.
Ei kuulu hyvää kaasuputkelle, Elokuussa alkaa sen purku.
Jäi hukkaputki rysänasseleiden haaveiden tasolla, mahtaa siitä nyt tulla suuri suru......
Eikös sitä ole jo useampi vuosi purettu? Vai mikä se oli? Vai kuka sitä purki?
Nord Stream 2 on valmistumassa aivan juuri näillä hetkillä. ;)
Ja kuka sen mahtaa valmistaa?
Hys Hys!
Suomalaiset sen tekee. Meillä on nyt varaa kuseksia USA:n kengille, kun niin kovasti Suomea halajavat Naton jäseneksi. Ei tule sanktioita. Eikä ne sisällissodaltaan ja sotilasvallankaappauksensa sekaannuksessa muutenkaan ehdi vittuilemaan muulle maailmalle.
Hyvä urakka on aina tervetullut.
No ei tee......
Huono valhe on aina yhtä lapsellinen.
Hyvä urakka on aina kusemisen väärtti!
Anonyymi halintarekisteri mahdollistaa monenmoisen koijauksen.
Tässä tapauksessa tarkoitus on kuitenkin YLEISHYÖDYLLINEN.
Bornoholmin eteläpuolella ollaa lähel maalii.
Täl hetkel ollaa bissel Bornholmis. Vedettii jotai viis kilsaa tuubii tänä ku parikaapelii tiäkste.
Ja unen näit taas.......
Viiden kilon tuubi vedettiin omatekoisesta pöntöstä ylös lattialle ku se ei mennyt alas.
Putki valmistuu vaikka vain Trumpin kiusaksi
Nyt se on valmis!!!
Noin 45 tonnia lentopolttoainetta on vuotanut putkilinjasta, jota venäläinen kaivos jättiläinen Norilsk Nickel's Norilsktransgaz käyttää. Tämä on viimeisin vuoto nopeasti lämpenevälle arktiselle alueelle, koska Nornickelin tehtaalta vuotoi toukokuun lopulla 21 000 tonnia dieselöljyä.
Putkilinjat lienee hitsattu venäläisten piirustusten mukaan koska niistä sattuu tulemaan ulos tavaraa johon niitä ei ole suunniteltu.
Vain onko tämäkin Putten jokin erittäin salaperäinen mutta mahtavan viisas idea jälleen kerran Pietarin poikien mielestä?
Nornickel kertoi ilmoittaneensa hätäministeriölle ja suorittavansa vuotoa koskevan sisäisen tutkimuksen. Paikalliset virkamiehet julistivat hätätilan ja alueelliset tutkijat aloittivat rikosostutkimukset.
Onnettomuus tapahtui viikkoa sen jälkeen, kun toinen Nornickelin tytäryhtiö Norilsk-Taymyr Energy Company 20 000 tonnia dieselöljyä vuosi maaperään ja vesiin .
Tämä vuoto tapahtui sen jälkeen, kun polttoainesäiliön alla oleva maa oli sulanut, vahingoittaen sen perustaa. Ilmastomuutoksen aiheuttaman sulavan ikiroudan uskotaan olevan katastrofin taustalla.
Eli kun routa sulaa niin Venäläisten putket hajoavat Siperiassa.
''Nyt se on valmis!!!''
Siis uusi katastrofi....
Heh heh.....
No Puttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttenhan se täytyy olla.
Katastrofin uusi KV-termi on Venäjä.
Trollit lähti piknikille pohtimaan kaasuputkea.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006570652.html
Ja samalla kyvykkyydellä syntyvät myös venäläiset häviäjät ja muut sotakoneet, sekä koko maailman naurama kaasuputki.
Trolli löytänyt itsestään uusia kykyjä
No mitä uusia kykyjä olet löytänyt?
"Ilmastomuutoksen aiheuttaman sulavan ikiroudan uskotaan olevan katastrofin taustalla."
Putte teettää helvatanmoisen hiilihappojäätehtaan ja jäädyttää Siperiaan uuden ikiroudan?
Ilmasto kun muuttuu hiukan lämpöisemmäksi niin Venäjältä loppuu vilja ja Holodomor on valmis!
Niin se loppuu Suomeltakin
Jos loppu-ISI. Putin jäädyttä-ISI _ISI , -ISI, -ISI ...
No ei lopu meillä on kepu ja järjettömät tukiaiset, niin että kyllä täällä vilja kasvaa vaikka pikitiellä.
On hyvin tiedossa, että alueen tundra on useiden vuosien ajan kokenut suurta lämpenemistä ja että ikirouta sulavaa ennennäkemättömästi.
Venäjän luonnonsuojeluvirasto Rosprirodnadzor arvioi heinäkuun alussa ympäristövahinkojen kustannuksiksi noin 148 miljardia ruplaa (1,85 miljardia euroa).
Tämän jälkeen yritys kiisti vahingon suuruuden.
Kahden öljytuotevuodon lisäksi Nornickel myönsi kesäkuun lopulla myös, että teollisuusjätevedet oli viety paikallisille vesistöön.
Venäläiseen tapaan kiistetään ja kiemurrellaan kuin Pietarin trolli öljykattilassa.
Jätehuolto-Harasoo!
https://thebarentsobserver.com/sites/default/files/styles/full_width/public/spill.taymyr-rosprirodnadzor.jpg?itok=vYry3lml
"On hyvin tiedossa, että alueen tundra on useiden vuosien ajan kokenut suurta lämpenemistä ja että ikirouta sulavaa ennennäkemättömästi."
Sulaa kuin pohjoine napajää Thulen tukikohdan ympäristä?
Sielä se vaan Yardi Yardilta, jalka jalalta, tuumasta toimeen valmistuu.
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo uhkasi keskiviikkona uusia pakotteita Venäjän rakentaman Saksan Nord Stream 2 -putkilinjan pysäyttämiseksi.
"Odotamme, että jatkuvaan projektiin osallistuvat tarkistetaan mahdollisten seurausten varalta", Pompeo kertoi tiedotustilaisuuteen.
Presidentti Donald Trump allekirjoitti viime vuonna kongressin lain, joka kohdistuu urakoitsijoihin, jotka työskentelevät 10 miljardin euron (11 miljardin dollarin) hankkeen parissa, sekä toiseen Venäjän kaasuprojektiin TurkStreamiin.
Pompeo ilmoitti, että Trumpin hallinto on nyt sisällyttänyt myös Nord Stream 2: n Yhdysvaltojen vastustajien vastustamista pakotteiden nojalla koskevan lain nojalla, joka on erillinen laki, jossa määrätään sanktioista Venäjän, mukaan lukien Venäjän, kanssa toteutettaviin liiketoimiin.
"Lisäämme äänemme nykyään niihin eurooppalaisiin ääniin, jotka ovat huolissaan Venäjän aggressiosta", sanoi Venäjää käsittelevä vanhempi Yhdysvaltain diplomaatti Chris Robinson.
"Työkalut, jotka olemme tänään asettaneet saataville, auttavat vahvistamaan tätä viestiä", hän sanoi.
Jalka jalalta, tuuma tuumalta puretaan Putki.
Mutta ainahan Venäjä voi muuttaa politiikkaansa, poistua Krimiltä jne...???
Voi itku! Ei ne purakkaan sitä. Merkel pani USA:lle pakotteet.
Hui hai, purkutuomion putki sai.
Ei ne USAn pakotteet vaikuta putken rakentamiseen kun kaasuntuottaja itse sen rakentaa. Trumppi ei uskaltanut asettaa saksalaisille yhtiöille kun Merkel uhkasi laittaa USAn kaasun tuonnille tullimaksut.
''Ei ne USAn pakotteet vaikuta putken rakentamiseen kun kaasuntuottaja itse sen rakentaa''
Tässä tapauksessa Venäjä joka ei pysty sille putkelle muuta tekemään kuin asiaa päivittelemään, niin ja ovat itse tuon myöntäneet jo monta kertaa.
Ei ole myöntäneet muuta kuin sinun mielikuvituksessa, Putin sanoi että putki rakennetaan valmiiksi
Useassa eri haastattelussa GazPromin toimitusjohtaja on sanonut että putki rakennetaan valmiiksi, jos vaan löytyy se rakentaja eli on siis paljon rehellisempi mies kuin Putin.
Tosin voisihan Putin itse sen putken käydä rakentamassa, se kun tunnetusti osaa mitä vaan niin kuin osasi myös sen diktaattori kollega Pohjois-Koreasta.
Niin että taitaa taas olla vika omassa mielikuvituksessasi?
GasPromin toimitusjohtaja on samaa mieltä Putinin kanssa että putki rakennetaan valmiiksi ja samoin myös Merrkel
Ilmeisesti tuokin ''uutinen'' löytyy sieltä pienestä mielestäsi, eikä tarvitse laittaa linkkiä.
Merkel totesi viikko sitten BBC:n haastattelussa ettei aio pidättää henkeään sitä putkea odotellessa, hän myös totesi ettei Saksan kaasutarve ole Venäjästä riippuvainen millään tavalla.
Yardi Yardilta - Jalka Jalalta - Tuumasta toimeen ja putki on valmis.
Tuolla vauhdilla siitä on tulossa tuhat vuotinen urakka. Taitaa kaasut karata ennen valmistusta.
Mutta vaikuttaisi ensimmäiseltä pitkäjänteiseltä projektilta mitä Venäjällä on tehty.
Korruption , kansan ryöstämisen ja vähemmistö kansalaisten tuhoamisen lisäksi.
Noinko Puttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttelassa?
Valmista tämän vuoden aikana
Todellakin valmista. ;)
Johan se on valmis, siis purettavaksi.
Ei muuta kuin putki rullalle ja kohti uusia pettymyksiä nöyryytysten kera.
Rysäpöksyt lähtevät töihin ja kaasuputki on hetkessä valmis!
https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000005902019.html
Tuleeko Puttesta suurin ympäristö aktivisti ?
" Venäjän Siberian tundra ei saa sulaa huutaa Putin kaasuputki kokouksessa!"
Rysäpöksyt huutavat NATOa apuun.
NATO vastaa: Emme toimita kylmälaitteita emmekä WC pönttöjä.
Samalla lisäten: Osaamme tottakai kuitenkin kylmentää johdon. Siellä se vika yleensä on.
Sionistit myi kylmälaitteet USA:n ruumiskonteista ja nyt VISVA VIRTAA.
Lisää pakotteita Venäjälle:
USA:lta pakotteita Pietarin trollitehtaan rahoittajalle
Vladimir Putinin luottomies on rahoittanut myös Wagner-palkkasoturiyhtiötä.
Yhdysvallat on asettanut uusia pakotteita Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvalle vaikutusvaltaiselle liikemiehelle Jevgeni Prigozhinille, kertoo Radio Free Europe.
No vooi voi kun Venäjä pistää vastapakotteet Pompeolle ja Bidenille ja niitä tukeville miljardööreille.
Ja millä se Venäjä muka voisi ihmisiä pakottaa, kieltää venäläisten huipputuotteiden viennin maailmalle vai?
Huutonaurua!!!!!!
No toi HUUTONAURU vois olla sellanen specialiteetti?
Niin että Putin kieltää ihmisiä ''huutonauramasta'' Venäjälle ja jos kieltoa rikotaan tulevat Putinin turistit kyläilemään vai?
Jo vain mahtaa kaikki nauru maailmasta loppua kun puolitoista metrinen antaa mahtikäskyn ja nakkaa paidan nurkkaan, hui hui.....
HUUTONAURUA!!!!!!
Ei Venäjälle vaan voi olla nauramatta, missään asiassa se ei oikein pärjää ja kaikessa se on muita jäljessä.
Koskahan tuo jenkkiregimen "war-freedom" leviää USA:n sisäiseksi kansantaudiksi?
Nopea leviäminen olisi suotava.
Tai sitten leviää samalla vauhdilla kuin kaasuputki valmistuu, eli ei koskaan....
Jenkkien sisällissota ei koskaan valmistu kun jenkit painaa lisää taaloja ja jakaa niitä työttömille mutta kaasuputki kyllä valmistuu aikanaan mutta aikaisintaan tämän vuoden lopussa.
Ja höpö höpö.....
"No mitä kuuluu kaasuputkelle???"
Tutkassa näkymättömälle kaasuputkelle?
Kiitos hyvää.
Siitä surullisesta kaasuputkesta kuulemma puuttuu parikymmentä kilometriä putkea välistä. joku kasakka vienyt.
Joka ainoa päivä kun se putki makaa siellä merenpohjassa täynnä vettä maksaa Venäjälle rahaa ja paljon, siihen päälle vielä kaikki sakot sopimusrikkeistä niin kalliiksi tulee.
JA NIIHÄÄ SE MAKSAISKIIIIII?
Ja juuri sinun pusseista kaikki?
No paineella sadaan putki tyhjäksi sitten kun se liitetään mantereen putkeen.
Ootko Nati Dildo paine-erosta koskaan...?
Kunhan nyt saisit edes sen oman putkes tyhjäks ilman äites apuja.
Ei taida rysänasseli ihan ymmärtää ettei mitään ''paine-eroa'' pääse syntymään jos putkesta puuttuu parinkymmenen kilometrin pätkä välistä?
Varmasti tulee kalliiksi Venäjälle, mutta parasta on se että Saksa on nyt vapautunut kaikista velvoitteistaan sen putken suhteen.
Joten tyhmimmälle jäi taas ''musta pekka'' käteen.
Jos ei kaasuputki valmistu vähän äkkiä niin Putte ei saa urheilijoita kisoihin.
Aikataulullisesti kaikki meni jo pieleen mutta helvetin isolla lahjuksella olisi ehkä mahdollisuus.
Vai tajusiko Putte että parempi kun eivät näe Venäjän tasoa enää hänen valtakautenaan?
Maa kiinni kuin P-Korea ja sormet korviin jos joku mainitsee kaasuputken?
Kaasuputki valmistuu lopullisesti vuodenvaihteessa, ettekö ole tietoisia aikatauluista?
Vaikea siitä on tietoinen olla, se kun muuttuu päivittäin ja aina vaan myöhästyy pahemmin.
Että vuodenvaihteessa, kuka sen rakentaa valmiiksi?
No Huhtikuussa sen piti olla valmis luovutettavaksi.
Olisi ollut jos hollannikkaat oli tehneet sen valmiiksi.
Petyitkö?
No Putin heittää paidan pois ja sukeltaa hitsaamaan, kuulemma sinne pääsee joku rysänasseli puikon pitäjäksi.
Putki valmistuu ja Trumpetisteja kiukuttaa
Hyvin menee, jo 3 putinin kätyriä poistui sen kautta uusilla nimillä,
Tais lähteä koko kööri
Niinhän se totesi entinen "Business" mieskin että hautuumaa on nimiä täys. ;)
Naton kaltaisissa "sivitysmaissa" syntmäaika ja paikka on pelkkää plussaa? :D :D :D
Jos Ahmed pystyisi seuraamaan uutisia länsimaista niin ymmärtäisi paremmin.
Ei ne olleet Putinin kätyreitä vaan CIAn asiamiehiä jotka Venäjltä lähetettiin kaasun paineella Tanskan aluevesille jossa putken pää on. USAn uskollinen NATOsoturi Tanska on korjannut putkesta pulpahtaneet CIAt talteen.
Ei ole jatkunut putkihommat. Katotaan ens kesänä mikä on tilanne.
Kyllä ne jatkuu tänä vuonna jos jatkuu ollenkaan mutta putken jatkamisen takana on sekä Putin ja Merkel.
Putken teko loppui eikä Putten itkupotkuraivarit auta.
Ikävän nyt kerron teille, PUTKEN ASENNUS JATKUU!
Se teki täyden U:n ja jatkaa kohti kotia.
Jatkuuhan se, mutta ainoastaan uuden pakoputken asennus Putinin ladaan.
Muuten onkin hiljaisempaa.
20.7.2020 10:06
USA uhkaa laajentaa Nord Stream 2 -putken pakotteita myös rahoittajiin, tulilinjalla Fortum – ”Häipykää heti tai kannatte seurausten riskit!”
Heheheheeeeeee
Se+on+110%++varmaa+ettei+Fortum+lähde+taistelemaan+The+United+States+of+Americaa+vastaan.
Maailman+suurinta+talousmahtia.+Nyt+vaan+suunta+uusiksi.+Venäjä+menetti+pelin.
Merkel aikoo taistella Fortumin puolesta ja Fortum toimii pääasissa Suomessa, Saksassa ja Venäjällä niin sitä ei USAn pakotteet haittaa kun se ei tarvitse taaloja toimintaansa.
Jo vain se Fortum ottaa rahat Venäjältä dollareissa ja Saksasta euroina.
Vai luuletko että joku olisi niin tyhmä että hyväksyisi ruplia maksuksi?
Fortum saa Venäjältä rahansa myös euroissa kun Venäjä on siirtymässä euroon ulkomaan ksupassaan.
Katsotaan nyt siirtyykö ja koska, ainakin toistaiseksi se maksuväline on dollari.
Ikävän taas kerron teille, PUTKEN ASENNUS JATKUU!
Koska ja kenen toimesta?
HYS HYS!
Oho, lipsahti.
PUTTEN MASENNUS JATKUU!
Oma masennuksesi näyttää jatkuvan
Ja hyvästä syystä, eikä ihan heti lopukaan.
Putkea ei todellakaan rakenneta jos ei ole rahoittajia.
Fortum yms eivät ota riskiä että jäävät vuosiksi USA:n pakotelistalle.
Venäläiset saavat olla listalla. Sillei ole väliä.
Eri mieltä.
Ei millään jenkkien pakottelilla ole enää mitään väliä yhtään missään.
Sillä jenkeissähän on alkamaisillaan jo sisällissota ja jenkkien talous siinä sitten romahtaa vallan kokonaan.
Ei niillä pakoitteilla ole väliä jos valtiot Saksa ja Venäjä haluua putken valmiiksi ja nehän haluavat ja pistää vastapakotteet USAn kaasulle ja muille tuotteille.
Omituista sopertamista rysäpöksyiltä koska kaasuputken seisahtuminen johtuu USA:n pakotteista eikä siinä auta vaikka trolli alkaa itkemään ja sätkimään.
Heh heh......
Kerro nyt ihan oikeasti että mitä pakotteita se Venäjä pystyy pistämään USA:lle, tai millekään länsimaalle?
Ja Saksahan ei lähde siihen leikkiin edes mukaan, se tuplaa jenkkikaasun tilaukset jo tänä vuonna.
Kannattaa lukea muitakin uutisia kuin tämän palstan rysänasseleiden päiväunia.
Kyllä Merkel on sanonut että USAn liuskekaasun laitetaan lisää tuontitullia jos Saksan yrityksiä bannataan. Merkel EUn puheenjohtajanamaana johtajana voi esittää USAn allianssista eroamista ja myös Euroopan NATOn perustamisesta.
USAn imperiumi on murenemassa ja kukaan ei välitä sen banneista tuon taivaallista.
Venäjä pistää USAn tuonnille lisätullit ja myy lisää taalapohjaisia USAn velkakirjoja.
Jestas mikä mielikuvitus, ymmärrätkö ollenkaan kuinka tyhmiä kirjoitat?
Pitkällä tähtäimellä on erinomaista ettei kaasuputkea tule.
Venäjän pisin syömähammas on katkaistu. Nyt vaan kovaa piippuu ja Venäjälle putken hallittuun purkamiseen tiukka aikataulu.
Ei tuollaista määrää romua jätetä Itämeren pohjaan!!!!!
Pitttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttkällä tähtäimellä on osattava panna riittävästi teitä riviin.
Masennan taas kerran teitä, PUTKEN ASENNUS JATKUU!
Sirpillä ja vasarallako teet sen?
Ethän sinä ketään masenna, mutta paljon saat naurua aikaiseksi.
Kertokaapa rysäpöksyt kuka sen asentaa ja millä aikataululla??
Heheeeee
Päivän RaMaVit (RamaseeMasentaaVituttaa) annos:
PUTKEN ASENNUS JATKUU!
Fortum saa Venäjältä rahansa myös euroissa kun Venäjä on siirtymässä euroon ulkomaan ksupassaan.
Tuli kirjotusvirhe: po. kupassaan.
Putken rakentaja Nord stream 2 ag on Sveitsistä ja kun USA jyrähti niin Sveitsiläiset juoksivat välittömästi alppien sisään imemään sukkaa.
Sveitsi ei ota mitään riskiä. USA on sille paljon tärkeämpi kumppani kuin idän basaarimaa. Siellä ajatellaan järjellä, ei tunteella.
Siksi Gripenkin käännytettiin rajalta vaikka heijaa heijaa kansalaiset olivatkin jo matkustaneet Saksaan asti.
Luulisi olevan trolleillekin selvää että kaasuputki jatkuu vasta kun USA antaa luvan.
Ensin hoidetaan vaalit tai paritkin, katsotaan sitten
Myös Suomen talous kärsii tuosta mainitsemastasi kyseisestä asiasta todella paljon ja kovasti.
Sillä täysisn valtio-omisteinen energiayhtiö Fortum omistaa noin 47 prosenttia saksalaisesta Uniperista, joka on yksi NS2-hankkeen päärahoittajista.
Joten todellakin nyt ihan kaikki suomalaiset veronmaksajatkin maksavat tuota NS 2 kaasuputkea vain entistä enemmän, kun sen valmistuminen on nyt viivästynyt Usan asettamien pakotteiden vuoksi.
Ei sillä ole väliä vaikkei valmistuisi. Neukku politrukki Paavo Lipponen se tienasi miljoonia rublia säästötililleen putkella.
Jos tehdään virheitä niin niistä maksetaan.
Kansantalon poikien kannattaisi ymmärtää tämä. Kaikki nämä asiat tiedettiin jo vuosia sitten.
Luuliko joku muu että Venäjä muuttuisi demokraattisempaan suuntaan? Lipposen poika varmaan taputti käsiään tunnin kun Venäjä hyökkäsi Krimille....
Kyllä minua ainakin näin Suomen kansalaisena ja suomalaisena veronmaksajana nyt henkilökohtaisesti harmittaa todella kovasti maksaa ansaituista tuloistani lisää veroja jonkin Usan asettamien täysin turhien pakotteiden vuoksi.
Venäjä jatkaa kaasuputkea itse koska tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Akademik Cherskiy on 50 v alus, alunperin Jascon 18 jonka Venäjä osti. Arvaaatte varmaan miltä maalta.
https://de.wikipedia.org/wiki/Akademik_Cherskiy_(Schiff)
Sillä olisi tarkoitus jatkaa.
On se huomattavasti pienikokoisempi kuin vaikkapa Allseas groupin
https://en.wikipedia.org/wiki/Solitaire_(ship)
tai
https://en.wikipedia.org/wiki/Pioneering_Spirit_(ship)
Katsotaan kuinka käy. .....
Jahkailu jatkuu ei muuta, se putki ei vaan valmistu.
Enpä huomannut mutta yksi 0 tuli aluksen ikään liikaa joten korjataan. ....