Huyndai 1,6 gdi. Nakuttava ääni voimistunut vuoden aikana, korvakuulolta taajuus ja ääni voisi olla kuin jonkun yksittäisen venttiilin (tässä kiinteät nostimet, ei hydrauliset) välys olisi liian suuri.
Kierroksista riippumaton, kuuluu kaikilla kierroksilla, lämpimänä ja kylmänä.
Kannen kopan päältä stetoskoopilla kuunnellessa pakopuolen nokka-akselin puolelta tuntuisi kuuluvan, imupuolelta ei juuri lainkaan. Pakopuolella pakonokasta voimansa saava suurpainepumppu kopan päällä kiinni, voisiko tulla siitä? Huonoin vaihtoehto jonkun sylinterin/männän kuluminen joka aiheuttaisi nakuttavaa ääntä männän kolistessa sylinterissä mutta ääni siis tuntuisi kuuluvan samaan tahtiin kuin venttiilin toiminta. Oudommaksi havainnon tekee se että nakutus alkaa kuulua vasta n. 5 sekunnin kuluttua käynnistyksestä silloin kun kone on ollut pysähdyksissä esim yön yli tai muuten kauemman aikaa. Eli öljyn paineen nousun mukana alkaa nakutus? (Öljynpaineella ajoitusta muuttava nokkapyörä)
Mutta lämpimänä tai kylmänä käynnistettäessä pienemmän tauon jälkeen nakutus alkaa kuitenkin heti. Hyviä arvauksia, kiitos. Romikselle osaan viedä itsekin, sitä ei tarvitse korjaukseksi ehdottaa.
Moottorin nakutus
Anonyymi
1
269
Vastaukset
- Anonyymi
Venttiilien välyksett tarkistaa tulkilla, ettei oo liian suuret ja karstaa motissa jos nafta on mustaa säiliössä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2452811Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31574- 1011164
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231141Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531012- 64974
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 63861
- 132858