Media on suitsuttanut hallituksen tukea yrittäjille koronakriisin alkuvaiheessa. Tukea myös jaettiin varsin avokätisesti monille eri toimialoille ilman mitään tarkastelua tuen tarpeesta. Ilmainen raha kelpasi Vappu Pimiälle ja Petri Sarvanmaan kaltaisille julkuille , kuten myös Hesen omistaja Salmelalle joka kahmi tukea miljoonia. Halpakorkoinen laina ei kelpaa yrittäjille , ainoastaan ilmainen raha. Ruotsinlaivoja ei saada liikkumaan ilman satojen miljoonien vuotuista tukea ja nyt lisää syydetään koska matkustajia ei riitä laivoille ja rahtiakaan ei riitä. Pakko saada saastuttavat laivat merelle väkisin vaikka sitten veronmaksajien lisätuella.
Media on hiljalleen heräämässä kuka tuon massiivisen lisävelan maksaa , koska velkaa otetaan niin paljon yritystukiin että yksi hallituskausi ei riitä siitä selviytymiseen. Kokoomusvetoiset markkinakommunistit haluavat haittaverot käyttöön polttoaineille , sähkölle ja kaikelle elämisen kannalta oleelliselle kuluttamiselle. Myös rajut leikkaukset hyvinvointiyhteiskunnan tukiin , muihin kuin yritystukiin , ovat kärkihankkeita Sipilän esikunnassa.
Saksassa , oikeassa demokratiassa ja markkinatalousmaassa , kaikki menee toisin. kuin kotosuomessa. Siellä lapsiperheiden ostovoimaa parannetaan maksamalla 300 euroa lapsesta joka ohjautuu kulutukseen suurimmaksi osin . ALV alennetaan reilusti määräajaksi millä saadaan ostovoimaa kuluttajille ja markkinat aktivoituvat. Sähkön hintaa alennetaan toisin kuin Suomessa Caruna nostaa siirtohintaa ja valtio sähköveroa. Autojen hankintaa tuetaan että ihmiset pääsevät töihin , meillä nostetaan töihinpääsyn kustannuksia. Muutenkin eläminen Saksassa on jo nyt paljon halvempaa kuin Suomessa vaikka meillä on Euroopan suurimpiin kuuluvat maataloustuet.Suomen yritykset elävät tukijaisilla eivät yrittämisellä.
Talouseliitti markkinakommunistisessa Suomessa on koronapandemian selvä voittaja
14
65
Vastaukset
- Anonyymi
On selvää miten media uutisoi rahanjaosta. Jos raha menee yrityksiin , vaikka kannattamattomiin on se investointi tulevaisuuteen kuten tuo saastuttavien laivojen liikuttaminen verorahoilla. Myös panostaminen koulutukseen on investointi , vaikka koulutettaisiin suoraan työttömyyskortistoon kuten humanistelle käy.
Nyt hallitus ei lisää lääkäreiden koulutusta AY mafian vaatimuksesta. Jos tulisi lisää lääkäreitä ei AY mafia voisi kiristää palkankorotuksia itselleen. - Anonyymi
Suomi on menestymättömien yritysten hautausmaa missä verovaroilla saattohoidetaan yritysten omistajat varhaiseläkkeelle.
Suomen yritystuen väitetään luovan uutta , mutta terveydenhuollon tarvitsemia maskeja valmistavat koneetkin piti tuoda Kiinasta , ei saatu aikaiseksi Suomessa. - Anonyymi
Tallink Silja vähentää 1000 työpaikkaa Virossa , Ruotsissa , Latviassa koska liikennemäärät laskeneet, Suomessa ei tarvitse vähentää vaikka ei ole kannattavaa liiketoimintaa , koska palkat maksaa Suomen valtio verorahoilla. Näin kannattamaton turha ja saastuttava liikennöinti voidaan pitää toiminnassa tukirahoilla , toisinkuin muissa maissa.
- Anonyymi
Miksi Suomalaiset yrittäjät vaativat tukea kannattamattomalle yritystoiminnalle verovaroista. Miksi veronmaksajien pitää tukea verovapaita osinkokoja , eihän markkinaralous toimi näin. Yritysten tulisi tuottaa voittoa ja aktivoida taloutta investoinneilla. Merenkulkuun on upotettu jo 4 miljardia viimeisen vuosikymmenen aikana , maatalous samassa kokoluokassa.
Työttöminä namä yrittäjät olisivat 60% halvempia veronmaksajalle kuin yrittäjänä.- Anonyymi
Virkamiesten palkkoihin menee 4 miljardia kuukaudessa. Jos lomautettaisiin puolet jäisi 2 miljardia palkanmaksua 1,25 miljardia työttömyysturvaan. Tuosta työttömyyspäivärahasta menee veroa 30% joten valtiolle palautuu 400 miljoonaa. Siis työttömyys maksaa vain noin 800 miljoonaa veronmaksajalle , 2 miljardin sijaan. Vuodessa verorahaa säästettäisiin 14,5 miljardia , millä lyhentäisi velkaa enemmän kuin työttömyysturvan lopetuksella.
Hallitus tarvitsee uutta luovaa ajattelua , miten jättivelka maksetaan.
- Anonyymi
Kannattamaton yritystoiminta on valtava rasite veronmaksajille. Halvemmaksi tulee pitää ihminen työttömänä kuin maksaa sille verovaroin palkkaa. 6000 euron kuukausipalkasta saa 2000 euroa työttömyyskorvausta kuukaudessa siis 4000 euroa säästöä joka kuukausi kun virkamies tai verotuella elävä työntekijä tekee vapaaehtoistyötä päivärahalla.
- Anonyymi
Sanna Marinin hallitus on epäonnistunut täysin.
- Anonyymi
Kyllä Lintilä onnistui antamaan Petri Sarvanmaalle 100000 euroa tukea saman sai Vappu Pimiä ja muut julkimot
- Anonyymi
Ennen nykyistä hallitusta Suomessa oli 20 vuotta porvarivetoisia ja enemmistöisiä hallituksia, yritys tuet ja valtion velka lisääntyi tänäaikana aivan räjähdysmäisesti! Mutta ei mitään tottakai kaikki sekin on nykyhallituksen syytä.........
- Anonyymi
Sanna Marinin hallitus on ollut noin puoli vuotta,
Marinin hallitus on tehnyt velkaa lähes 20 miljardia eli 20.000 miljoonaa euroa.
Mikään hallitus Suomen historiassa ei ole tehnyt velkaa niin paljon ikinä.- Anonyymi
Yritystukiin on kaikki mennyt. Sipilän verovapaa kuori kohta poksahtaa niin paljon siellä on veronmaksajien lainarahaa rikkaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritystukiin on kaikki mennyt. Sipilän verovapaa kuori kohta poksahtaa niin paljon siellä on veronmaksajien lainarahaa rikkaille.
Kohta alkaa vääntö kuka velat maksaa , vai maksaako kukaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritystukiin on kaikki mennyt. Sipilän verovapaa kuori kohta poksahtaa niin paljon siellä on veronmaksajien lainarahaa rikkaille.
– Vaikka lomautukset ja taloudellisen tilanteen heikentyminen koskettavat suurta osaa väestöstä, poikkeusajan rajoitukset ovat iskeneet vakavimmin kotitalouksiin, joilla on jo valmiiksi toimeentulo-ongelmia. Erityisesti monissa lapsiperheissä on ollut tiukkaa, sillä lasten kotonaolo on vaikuttanut myös perheen ruokamenoihin. Tämä voi osaltaan näkyä ruoka-avun tarpeen kasvussa, kertoo THL:n erikoistutkija Merita Jokela tiedotteessa.
Talouseliitin yritystuella eläisi monta vähempiosaista. Petri Sarvanmaa tuskin tarvitsi saamaansa 100000 euroa ruokaan tai vuokraan , ja vaikka Jetro Turun yöstä on laihtunut , ei hän kyllä nälkää ole nähnyt rahanpuutteen vuoksi.
- Anonyymi
Köyhät eivät tee töitä joten hakekoot ruokansa jonosta. Yrittäjä tekee töitä ja tervitsee tukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802