Palaute Sanna Antikaisen toilailuista eduskunnassa näyttää saavan puitteet, joihin vain Antikainen itse voi vaikuttaa. Kyllä hänen nyt kannattaa pysähtyä kokovartalopeilin eteen ja olemaan siinä hetken ihailemassa itseään. Hän voi kysyä itseltään, olenko kansanedustajan rooliin sopiva? Pystynkö esiintymään asiallisest provosoitumatta välihuudosta eduskuntasalissa. Kannattaa muikistella suutansa, haraista hiuksiaan ja antaa itselleen lupaus, että edustan kansan syviä rivejä rauhallisesti leidimäisellä arvokkuudella, mikä tyyli minulle saattaa sopia, varsinkaan kun en ole esiintymiskoulutuksesta saanut nauttia,? Olen imenyt uuden imagon itseeni muöhäsyntyisesti omin avuin. Eduskuntatalon iso sali ei ole mikään pelleareena, vaan niin kuin puhemies Eerola eilen huomatti, että sali on arvokkaasti käyttäytyvän kansan kerman hillitty keskusteluareena.
S.A:n kannatta pysähtyä?
34
583
Vastaukset
- Anonyymi
Seuraava Perussuomalaisten lähtijä on maa-kuntamme edustaja. Asuu pienessä PK. n kunnassa. Tieto on varma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ooppas Sininen höpöttelemättä. Siniset menossa Kokoomukseen, eli ei kansan köyhän asialle.
Kyllä Kansa Tietää.
Vennamon sanoin.
- Anonyymi
Kerrankin täällä oikeaa asiaakin.
- Anonyymi
Sannan kannattaa miettiä tulevaisuuttaankin ennen eroa tavalla tai toisella kun rupeaa edukunnassa syyttelemään edustajia
- Anonyymi
Ei se mieti, olen lapsesta asti tuntenut. Vaikuttaa siltä että nyt hän apua tarvitsisi muuten tuo johtaa pahempaan suuntaan ja sama puidaan täälläkin taas mikä ei johda mihinkään tuon kohdalla.

Olen minäkin löyhkän tuntenut, en ole missään tekemisissä vaikka nään välilä Okussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin löyhkän tuntenut, en ole missään tekemisissä vaikka nään välilä Okussa.
Ooppas Sininen höpöttelemättä Sannan kannatus vahvistuu samoin kuin Persujen. Persut on rehellisiä ja eivät petä äänestäjiään. Se kuuluu kunniana sinisille
Sanna sai 6000 ääntä ja revi siitä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ooppas Sininen höpöttelemättä Sannan kannatus vahvistuu samoin kuin Persujen. Persut on rehellisiä ja eivät petä äänestäjiään. Se kuuluu kunniana sinisille
Sanna sai 6000 ääntä ja revi siitäKeskustalle täydet pinnat nyt kun tiedetään tippunut puoluekkin on paljon helpompaa. Se on vaan niin että toinen tippui pois kannatus tilastoista omalla esiintymisellään. Aikaisemmin oli täällä linkki puheenvuoron käyttöihin niin siellä Keskusta oli vahvasti mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustalle täydet pinnat nyt kun tiedetään tippunut puoluekkin on paljon helpompaa. Se on vaan niin että toinen tippui pois kannatus tilastoista omalla esiintymisellään. Aikaisemmin oli täällä linkki puheenvuoron käyttöihin niin siellä Keskusta oli vahvasti mukana.
Keskusta putoaa pysyvästi alle RKP:een kannatuksen 4 % puolue. Ketkuilut ja verorahojen ryövääminen monilla konsteilla koituu kohtaloksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mieti, olen lapsesta asti tuntenut. Vaikuttaa siltä että nyt hän apua tarvitsisi muuten tuo johtaa pahempaan suuntaan ja sama puidaan täälläkin taas mikä ei johda mihinkään tuon kohdalla.
Mistäs sie antikaasen tunnet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs sie antikaasen tunnet?
Se kuule ei sinulle kuulu, tunnen paljon muitakin ihmisiä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin löyhkän tuntenut, en ole missään tekemisissä vaikka nään välilä Okussa.
Olen minäkin löyhkän tuntenut, en ole missään tekemisissä vaikka nään välilä Okussa.
Punanaisen löyhkänkö?
Outokumpu on aina ollu kaivosperillisten SKP/SKDL kannattaja valtio valtiossa.
Tiedän, että Outokummussa maesittiin SKDL/SKP TYÖVÄEN liput liehuen 70 luvulla.
Minne se punaisuus olisi Suomen Pohjois-Koreasta hävinny. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kuule ei sinulle kuulu, tunnen paljon muitakin ihmisiä..
Se kuule ei sinulle kuulu, tunnen paljon muitakin ihmisiä..
Tunneko Viinijärven myhkyrän kaverin ja töpselin sekä kalattoman kalastajat:)
- Anonyymi
Eipäs Antikainen kirjoittanut omaa mielipidettään Karjalaisessa olleen asiallisen jutun takia•
Ois ollut vastauksen paikka tai sit osu ja uppos!- Anonyymi
Se on semmoinen höyryke että uppoo taatusti, olen äänestänyt monesti Persuja mutta lopetan tähän SA esiintymisiin äänestykseni. Annan ääneni Keskustalle tulevissa vaaleissa varmasti kun Outokumpulaisten asioita hoitaa oikea edustava edustaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on semmoinen höyryke että uppoo taatusti, olen äänestänyt monesti Persuja mutta lopetan tähän SA esiintymisiin äänestykseni. Annan ääneni Keskustalle tulevissa vaaleissa varmasti kun Outokumpulaisten asioita hoitaa oikea edustava edustaja.
Kepulaisilla 10 prosentin kannatus. Siksi Antikaisen kimpussa.
Kepulaisten talous epäselvyydet ovat jo arkipäivää.
Siksi en äänestä Keskustaa koskaan. Koijarien puolue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on semmoinen höyryke että uppoo taatusti, olen äänestänyt monesti Persuja mutta lopetan tähän SA esiintymisiin äänestykseni. Annan ääneni Keskustalle tulevissa vaaleissa varmasti kun Outokumpulaisten asioita hoitaa oikea edustava edustaja.
Se on semmoinen höyryke että uppoo taatusti, olen äänestänyt monesti Persuja mutta lopetan tähän SA esiintymisiin äänestykseni. Annan ääneni Keskustalle tulevissa vaaleissa varmasti kun Outokumpulaisten asioita hoitaa oikea edustava edustaja.
Sinun lesti pääministeri salli massiivisen laittoman maahantunkeutumisen..
Äänestä vaan taas lestadiolasuus keskustaa..minä en ikinä!
Kun katsot aikaa taaksepäin,ainahan keskustalaiset on tehnyt väärin.
Tieto ja uskonto menee sekaisin..
Otetaan esimerkiksi paskaputket mitä yrittivät pakottaa kokokansalle.
Ei onnistunut:) sairas ihmisten rahastaminen.. - Anonyymi
Suora palaute joka osui ja upposi.
Sanna jäi sanattomaksi jäätyään rysän päältä kiinni tai ei ymmärtänyt lukemaansa.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on semmoinen höyryke että uppoo taatusti, olen äänestänyt monesti Persuja mutta lopetan tähän SA esiintymisiin äänestykseni. Annan ääneni Keskustalle tulevissa vaaleissa varmasti kun Outokumpulaisten asioita hoitaa oikea edustava edustaja.
Sinun lesti pääministeri salli massiivisen laittoman maahantunkeutumisen..
Äänestä vaan taas lestadiolasuus keskustaa..minä en ikinä!
Kun katsot aikaa taaksepäin,ainahan keskustalaiset on tehnyt väärin.
Tieto ja uskonto menee sekaisin..
Otetaan esimerkiksi paskaputket mitä yrittivät pakottaa kokokansalle.
Ei onnistunut:) sairas ihmisten rahastaminen..Kepulien aika meni. Pikkupuolue jatkossa. Ei kepuleita enää tarvita. Aitoviertä kiertää Kokoomuslaiset viljelijät. Kepu on KAPUT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulien aika meni. Pikkupuolue jatkossa. Ei kepuleita enää tarvita. Aitoviertä kiertää Kokoomuslaiset viljelijät. Kepu on KAPUT.
Oikein tulkittu, eihän Keskustaa enää mihinkään tarvita. Haperoitunut entisten riihennurkkien koputteljiapuolue. Kukas sellaista enää kaipais. Juu juu.
- Anonyymi
Olen joskus aiemminkin maininnut, että Persut eivät koskaan ole paikalla, kun juna lähtee, vaan he lähtevät resiinalla perään. Mä kysyn vaan, mitä Persut tekevät äänisaaliillaan? Jos olisin äänestänyt Persuja, häpeisin niin poskettomasti sitä, kuinka äänelläni tehdään pohjatonta valhepropakandaa vailla mitään realismia. Luin jostakin, että paikalliset Persut olivat loistaneet poissaolollaan kaupungin valtuustoseminaarista. Kyllä paikallinen politiikka pitää olla jokaisen valtuutetun mielessä, kun kotiseutua kehitetään. Kun laiminlyönnit lähtevät kyläpolitikoinnista, ei ole ihme, jos jälkiviisas räksytys saa huvittavia piirteitä valtakunnanpolitiikossa.
Ei ole kuin runsas viikko siihen, kun taas poimitaan keski-ikäisiä miehiä järvestä ja todetaan heidän olleen hukkuessaan humalassa ja sepalus avoimena. KORONAVAPAATA JA KOSTEATA JUSSINAIKAA ITSE KULLEKIN JUMALAKUVALLE PUOLUEESTA RIIPPUMATTA!- Anonyymi
Kuulen kommunismin tuomaa vaikerrusta..he joilla ei ole ymmärrystä.
- Anonyymi
onhan sitä huonompia persuja tilalle joilla rikosrekisteri pitempi kun nälkä vuosi. Keskustassa ei moisia ole
- Anonyymi
Keskustassa on tosi rosvot. Aina palkansaajien verorahoja kyttäämässä. Rosvojen puolue tuo keskustakonnat
- Anonyymi
Kuinka voisikaan apuhoitaja-sairaanhoitaja esiintyäkään arvokkaasti, kn on kaiken kukkuraksi Persujen edustajana eduskunnassa?
- Anonyymi
Joko rokkivelalat ja muut velat maksettu. Liperi ei ketkuja huoli
- Anonyymi
Mitä velkaa Sanna on rokista?
Onko pääsylippu jäänyt joskus maksamatta?
- Anonyymi
Siniset voi pysähtyä jos pystyvät, ja se vaatii älykkyyttä olla kirjoittamatta tänne.
Siniset ei pääse valtuustoon näillä Sannaa haukkuvilla jutuilla.
Sannan henkilöön käy älykkäät Siniset kiinni.
Säälittävää ja huonointa politiikkaa Sinisiltä pettureilta.
Säälittävää.- Anonyymi
kannattaa itse miettiä miten puolustaa muutaman paikallisen hyötyjän puoluetta, kun johtopersut vetää sultakin osuudet lopulta ja kaveri jätetään niin kun persuilla on tapana toimia! siinäs selität satuja samalla levyllä joita päähäsi on upotettu joissa ei perää jonka tiedät pienessä kuppaisessa kuupassasi itsekkin
- Anonyymi
Sdp petti kaikki lupaukset. Keskusta Sipilä toi 38500 vierailijoita,vasemmistoliitto on häpeä koko yhteiskunnalla.
Sitä pahempaan lasketaan vielä nämä Vihreät isis kannatajat..
On jännää,kun punaisesta Outokummusta nousee PS edustaja.!!
Ei se Oku taida olla niin,kuin ennen..kun Sannalla on äänestäjiä!
Sanna on hyvä edustaja,tuo mieli piteen esille hyvin,kun toiset hallitus puolueen edustajat salassa tekevät maskikaupat..vain 10 milj.€. mitä muuta,Kulmunin änkytyskoulu 50.000€ ja edelleen muistetaan Sipilä pääministerinä,entä Sdp.n harhautukset eläkeläisille 100€.. EI PIDÄ LUVATA,EI VALEHDELLA!
Hallitus jakaa meidän veronmaksajien rahaa ulkomaille sikamaisen paljon.
Netistä löytää,miten ovat avokätisiä veroeurojen suhteen jotka kuuluvat Suomen kansalle,ei tälle hallitukselle,ei edelliselle,ei kelleen ellei osata.
Meillä on vanhukset,he tekivät Suomen ja heitä pitää auttaa.
En ymmärrä,miksi rahat annetaan ulkomaille?
MIKSI,ne on meidän Suomalaisten veroja ja muita valtiota ei tartte auttaa,kun meillä asiat on ihan paskasti.
Pysähdy sinä aloittaja ja mieti, oletkoSuomalainen?- Anonyymi
Eduskuntaan ei mahdu viidettä itserakasta naispolitiikkoa, Sanna Marin, Pekka Haavisto ,Maria Ohisalo sekä Li Andersson riittävät. Sanna , vaihda tyyliäsi eri suuntaan.
- Anonyymi
Ei kukaan uskokaan että ymmärtäisit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan uskokaan että ymmärtäisit
Johtopersut värvää onnettomia aatteeseensa mukaan haukkumaan, että omatili pysyisi plussalla muuten ovat hiljaisia poikia tulevaisuutensa suhteen.
- Anonyymi
Kyllä persut ajavat ihmeellistä politiikkaa???????
Kun katselee outokumpulaisten ja yleensä suomalaisten asumistasoa ja autoilua, niin jokainen näkee miten suomalaisilla olisi paljon annettavaa heikommassa osassa olijoille. Ei ulkomaalaisilla ole näin mukavat olot kuin suomalaisilla. Persut ovat itsekästä porukkaa pitäessään kynsin ja hampain kiinni vain suomalaisten eduista ja hyvinvoinnistä. Missä on vastuu?? Ulkomaalaisille tulee antaa mahdolisuus hyvässä elintasossa elämiseen.
Onneksi meillä on nyt hyvä hallitus, joka ei persuile, vaan huomioi muidenkin maiden vaikeuksia erikoisesti tänä korona aikana. Vasemmistopuolueet tietävät kurjan ihmisen aseman ja osaavat toimia heidän auttaakseen. Olipa ihminen suomalainen tai ulkomaalainen. Koko pohjois-karjala tulisi olla ylpeitä tästä keskusta vasemmistohallituksesta.
Maaima muuttuu paremmaksi.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794