Lapsiperheiden omatoiminen evakuointi kasvukeskuksiin on väliaikaisesti pysäytetty positiivisella koulupäätöksellä. Sysmästä ei ehkä sittenkään tule vain seniileille tarkoitettua avomuseota.
Kokoomuksen ja SDPn lösseissä jotkut kasvatti sentin verran selkärankaa, mutta en kuitenkaan innostu Karolaa, Juholaa ja Hiltusta ylitsevuotavasti kiittelemään. Kaikki jotka on Kitkiöjoen ja Järvisen korruptiokerhoon alunperin liittyneet ja muuten heitä matkan varrella avustaneet ovat tehneet sen muun kuin yhteisen hyvän takia.
Sysmään tarvitaan seuraavissa kunnallisvaaleissa suuri puhdistus. Koulu äänestystuloksen ja valtuustossa käytettyjen puheenvuorojen perusteella ainoastaan nämä nyky-valtuutetut ovat kelpoja ja luotettavia järkihenkilöitä edustamaan Sysmäläisiä seuraavallakin valtuustokaudella:
KELPAA: Aromaa Timo (ps.), Hopeasaari Juho (kesk.), Kotolahti Veikko (kesk.), Lehtosalo-Lönnberg Eevakaisa (kesk.), Palvaila Jaakko (kesk.), Sinisalo Maija (kesk.), Virolainen-Nurminen Eija (kesk.) Kantonen Vesa (kesk.).
Hiltunen Arja (sd. ehkä), Karola Lilli (kok. ehkä/tai ehkä ei sittenkään, liian vellihousuinen), Juhola Hannu (kok. ehkäpä ei, taitaa olla liian korruptoitunut sittenkin, yli 5 vuotta vanhoja mersuja ajavat miehet on narsisteja eikä fiksuja kansanmiehiä).
EI KELPAA MIHINKÄÄN: Järvinen Mika (kok. kuspäinen ex-kuningas), Ahlgrén Bror (kok. höppänä menneisyyden mies), Bruun Esko (sit. natsi-sika), Nurminen Jukka (sd. pelle), Jutila Tuomas (kok. äänetön yhtiömies), Koskinen Veli-Pekka (sd. HyväVeli), Salo Heta (sd. outolintu), Streng Virpi (kok. aivopesty kokoomuslainen), Tommola Mia (kok. miss korruptio).
Erityisesti ihmetyttää Heta Salon äänestysratkaisu. Kiristikö Kokoomuslainen Apteekkari työnantaja Saloa vai onko hän jonkunlainen outolintu? Tommola ja Nurminen on taas niin läpeensä korrutoituneita puudeleita että he äänestää juuri niin kuten kuningaspari käskee.
Sysmän "Sitoutumattomien" Veijo "Vekkuli" Kare äänesti taktisesti tyhjää - oli tainnut pallit jäädä kotiin ja aivot unohtua narikkaan? Tyhjänpäiväinen "mies", muka ex-opettaja!?
Sysmän "Sitoutumattomien" politrukki Bruun piti käskyttävän öyhötys puheenvuoron homemyllyn puolesta, mutta käskyt ei mennyt perille ilman muiden ohimolle painettua Kalashnikovia. Bruunille sopiva sähläyspaikka on joko vankila tai SS-juokot (rivimies).
LISÄKSI: KUNNANJOHTAJA JA REHTORI PIHALLE ja UUTTA VERTA PAKKIIN!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nimen omaan huruukot ja akat vain vaihtoon ettei tule enempää vahinkoa !
Eihän täällä ole ketään nimetty mutta kehityksen jarruja ei kaivata kyllä Sysmänkin pitää olla jo 2000 luvulla eikä menneisyydessä !
No tästä aloituksesta ainakin saadaan rikosilmoitus kunnianloukkauksesta.
Voiko olematonta kunniaa loukata?
Kerro ennemmin Äitille
Alkaa konstit loppumaan diktaattori pariskunnalta! Hyvää yötä molemmille! Ei tuu kellään kuntalaisella olemaan teitä ikävä.