Toivottavasti Juha Sipilä tulee Kulmunin tilalle!

Anonyymi

Juha Sipilä olisi Keskustan pelastus. Hänellä on oikeasti kokemusta ja viisausta. Hän osais myös jarruttaa hallituspuolueiden leväperäistä rahankäyttöä. Sipilä on kaikista asiantuntevin poliitikko mitä eduskunnassa on. Sipilän johdolla saadaan Keskusta taas uuteen nousuun; olihan Keskusta hänen kaudellaan ylivoimaisesti suurin puolue. Vasemmisto vain halusi kaikin tavoin mustamaalata Sipilän. Sipilä on äärimmäisen varma ja sanavalmis ihminen, jota ei jännitä tukalatkaan tilanteet. Hän osaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa viileästi! Vahva kannatus Sipilälle!

33

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lesta-Sipilä on kamala. Kiusasi ihmisiä ihan tarpeeksi ! Toivotaan että koko hirveä hallitus pian kaatuu.

      • Anonyymi

        Sipilä ei ketään tahallaan kiusannut. Hän osasi tehdä ikäviäkin päätöksiä, muttei hän niitä piruuttaan tehnyt. Ne toimenpiteet oli vain pakko tehdä. Ilman Sipilää Suomi olisi nyt kusessa!
        Sipilää käy kiittäminen siitä, miten ylipäänsä Suomella on olosuhteisiin nähden tällä hetkellä varsin hyvin asiat!


    • Anonyymi

      Vaikea kuvitella Sipilää ja jarruKiurua samaan hallitukseen, mutta olisi toki hyvä valinta. Jämäkkä jätkä.

      • Anonyymi

        Sipilä on Huono Jätkä. Köyhien ja kärsineiden kiusaaja nro1. Ja haali sukulaisilleen etuja ja rahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä on Huono Jätkä. Köyhien ja kärsineiden kiusaaja nro1. Ja haali sukulaisilleen etuja ja rahaa.

        Just, tänne ei tarvita Sutinia ketkuilemaan ja pysymään vallassa forever.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä on Huono Jätkä. Köyhien ja kärsineiden kiusaaja nro1. Ja haali sukulaisilleen etuja ja rahaa.

        Kyllä. Ja lestalahkolle hän suhmuroi. Onneksi muualla Suomessa ei ole näitä valkoisia juutalaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä on Huono Jätkä. Köyhien ja kärsineiden kiusaaja nro1. Ja haali sukulaisilleen etuja ja rahaa.

        Sipilä ei jakanut omilleen rahaa. Ihan kukkupuhetta sellainen!


    • Anonyymi

      Kiky aktiivimalli /lomarahanleikkaaja sipilää huonompaa ketkua ei olekkaan.

      • Anonyymi

        Vastuuministerinä kiky- kuviossa ja lomarahaleikkauksissa oli perussuomalaisten Lindström. Tämä on fakta, jonka hän on itsekin tunnustanut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuuministerinä kiky- kuviossa ja lomarahaleikkauksissa oli perussuomalaisten Lindström. Tämä on fakta, jonka hän on itsekin tunnustanut.

        Nykyhallitus leikka kesälomia. 2 viikkoa kesäloma-aikana, loput syksyllä. Kiitos demareille.


    • Anonyymi

      Sipilän kaltaisia vatuloivia insinöörejä ei tarvita politiikassa.

    • Anonyymi

      Eipä kerkiä Sipilä kun mamut on hällä kotonaan täyshoidossa. Ettekö muista

      • Anonyymi

        Muistetaan, etteivät ole.


    • Anonyymi

      Väyrysen Pate on syytä vetää kehiin, ylivoimainen tyyppi.

      • Anonyymi

        No on ja sitten kohti pressanvaaleja. Kulmunilta ryhdikäs teko Sipilän tapaan, vaikkakin eri aiheesta👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on ja sitten kohti pressanvaaleja. Kulmunilta ryhdikäs teko Sipilän tapaan, vaikkakin eri aiheesta👍

        On se vaan kumma että kepuministerit suorastaan joutuu pakon ajamana lähtemään hallituksesta. Ei se ole ryhdikkyyttä vaan vääriä tekoja ennen eroamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se vaan kumma että kepuministerit suorastaan joutuu pakon ajamana lähtemään hallituksesta. Ei se ole ryhdikkyyttä vaan vääriä tekoja ennen eroamista.

        Tuosta hallituksesta lähti ekana demari, Rinne.


      • Anonyymi

        Se suvussa on vielä lestadiolaisia.


    • Anonyymi

      Sori, tytöt ei ota sitä, ei kelpaa, tarvitaan oikea viisikko.!

    • Anonyymi

      Kyllä meille Sipilä sopii oikein hyvin. Saadaan kepusta alle 10%:n puolue alta aikayksikön. Päästään samaan kuin muualla Euroopassa, että agraaripuolue on jotenkin kuriositeettinä mukana.

      • Anonyymi

        Joo sipilän lesta valtionvarainministeriksi, niin saadaan kepu pois päiviltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo sipilän lesta valtionvarainministeriksi, niin saadaan kepu pois päiviltä.

        Sipilä olisi ylivoimaisesti pätevin siihen virkaan! Asia vain sattuu nyt olemaan näin. Silti veikkaan, että Kulmunin tilalle tulee kuitenkin Mika Lintilä. Ei sekään huono vaihtoehto ole!


    • Anonyymi

      kyllä

      kaikki PS äänestäjät odottaa julkisuuteen maahanmuuttokeisaria

      • Anonyymi

        Ei ministereiksi eikä muutenkaan rikollisten, huumeiden, väkivaltaisten, ilkivaltaisten hyysääjiä.


    • Anonyymi

      EI IKINÄ ENÄÄ SIPILÄÄ

    • Anonyymi

      Keitä siihen hyvään hallitukseen kuuluisi? Sanonpa että oli ketä hyvänsä niin aina haukutaan.

    • Anonyymi

      syyskuussa puoluekokous oulussa

      sataako taivaalta kiviä oulun raiskuiden jälkeen?

      eikö kannata mennä ahvenanmaalle?

    • Anonyymi

      Saatiin uusi syntipukki Kulmunin tilalle. Matti Vanhanen. Kelpaako ?

    • Anonyymi

      Vispilää ei tarvita sotkemaan enää mitään asioita. Toivottavasti tajuaa pysyä siellä suviseuroilla huseeraamassa, eikä sotkeudu täyspäisten asioihin.

      • Anonyymi

        Ei käy suviseuroilla, ei ole koskaan käynyt. Käy rauhansanalaisten kesäjuhlissa.
        Terv PerukanPate


    • Anonyymi

      miksi dementia honka vanhanen rupes hommaan?

    • Anonyymi

      Sipilähän siellä on jo koko ajan ollutkin.
      Sipilä junaili asiat tähän malliin, koska ei lestadiolaisena kestä sitä, että naisia on päättäjien paikoilla.
      Sipilä häärii nyt Vanhasen takana ja vetelee naruja.

    • Anonyymi

      tuleekin se antikristus kaikkien paikoille ja tiloille, kunhan aika on

      on ollut hitleriä, mussolinia, stalinia ja vaikka mitä, nyt on jussoliinin valtakausi, pahan valtakausi

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      665
      8071
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2330
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2270
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1843
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1364
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1248
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1234
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      901
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      861
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      794
    Aihe