Kaikki ministerit ovat olleet valmennuksessa.

Jokainen ministeri on käyttänyt jotain maksullista ohjausta tehtävässään, jokainen. Ainakin ministerit ajelevat veronmaksajien laskuun miniteriautoillaan, joissa on autonkuljettajat, jotka käyvät jopa tankkaamassa ministerin puolesta.

Monet ministerit ovat olleet kielikoulutuksessa. Maksetut avustajat kirjoittavat puheita ja vievät ja hakevat vaatteita pesulasta. Pari päivää sitten minusteri Kiuru oli haastettelussa, jossa hän asetti sanojaan aivan eri tavoin kuin puuromaisessa normaalipuheessaan. Hän oli varmaan käynyt viestintäkonsultin tunneilla.

Kulmuni ei ole tehnyt mitään imeellistä. Pitää valtiovarainministerin, kuten kaikkien ministerien osata esiintyä, Jos siihen kaipaa apua, sitä pitää järjestää kuten muuhunkin tehtävään, Kuka hoitaa Sanna Marinin lasta ja kenen laskuun, kun Marin hoitaa valtion tehtäviä.

HÄVETKÄÄ Kulmunin jahtaajat. Piru teidät perii, kuten sanotaan. Saatte ansionne mukaan.
10145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Toki lähes kaikki ministerit sun muut "hallitusherrat" on suuria rosvoja, roistoja ja ryökäleitä. Kulmunista kuitenkin sikäli poikkeavat, että ovat osanneet hoitaa suhmurointinsa niin etteivät omat ja valtion rahat näytä sotkeutuneen kuten Kulmunille kävi.

Äänestä
  • Miten niin omat ja valtion. Kaikille ministereille on tarjottu valmennusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin omat ja valtion. Kaikille ministereille on tarjottu valmennusta.

    Siten, että Kulmuni sai ja otti esiintymiskoulutusta silloin kun ei vielä ollut ministeri vaan haki keskustan puheenjohtajaksi. Tämä koulutus kuitenkin maksatettiin veronmaksajien varoilla. Joten omat ja valtion rahat meni Kulmunilta sekaisin josta oikeutetusti seurasi mitä seurasi.

    Äänestä

Mutta se kulminin rahoitus ?! 50 000 ja laskun maksoi.

Äänestä
  • Kulmuni on saanut tukea valmennuskoulutukseen kahdelta ministeriöltä, molempien ministeritehtävien aikana. Kaikki ministerit saavat erilaisia tehtäviensä hoitamiseen liittyvää koulutusta. Sen on työpaikkakoulutusta. Hakkaraisenkin pitäisi sellaista ottaa, että osaisi edustaa Suomea Brysselissä. Ehkä on saanutkin ohjausta pukeutumiseen ja asialliseen käyttäytymiseen, etiketin noudattaminen? Kuka sen on maksanut!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulmuni on saanut tukea valmennuskoulutukseen kahdelta ministeriöltä, molempien ministeritehtävien aikana. Kaikki ministerit saavat erilaisia tehtäviensä hoitamiseen liittyvää koulutusta. Sen on työpaikkakoulutusta. Hakkaraisenkin pitäisi sellaista ottaa, että osaisi edustaa Suomea Brysselissä. Ehkä on saanutkin ohjausta pukeutumiseen ja asialliseen käyttäytymiseen, etiketin noudattaminen? Kuka sen on maksanut!

    Kerrothan luotettavan linkin kera tuosta Teuvon saamasta koulutuksesta?
    Kas kun tuo sinun mielipide, että jonkun pitäisi saada jotain ei kuitenkaan ole kovin luotettava argumentti siihen että kyseinen europarlamentaarikko olisi suosittamaasi ohjausta saanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulmuni on saanut tukea valmennuskoulutukseen kahdelta ministeriöltä, molempien ministeritehtävien aikana. Kaikki ministerit saavat erilaisia tehtäviensä hoitamiseen liittyvää koulutusta. Sen on työpaikkakoulutusta. Hakkaraisenkin pitäisi sellaista ottaa, että osaisi edustaa Suomea Brysselissä. Ehkä on saanutkin ohjausta pukeutumiseen ja asialliseen käyttäytymiseen, etiketin noudattaminen? Kuka sen on maksanut!

    Hankinnat ylittivät euromääräisesti ministeriön ohjeen. Hankintoja ei kilpailutettu. Nämä molemmat seikat ovat piittaamatonta valtion varojen käyttöä. Lisäksi Kulmuni yritti salata sen, muta kun asia tuli ilmi, niin yritti pelastaa tilanteen lupamalla maksaa itse koulutuksen. No miksei alunperin ajatellut maksaa itse koulutustaan? Veromaksajien harhautusta!

    Äänestä

Ei ollut mikään salaisuus Margaret Thatcherin saama koulutus. Ja ihan tavallista tuo on ns. normaaleissa työpaikoissakin; esim. meikäläiselle tarjottiin työpaikan toimesta vastaavaa koulutusta, mutta en ottanut.

Äänestä
  • Olisiko koulutuksesi maksu mennyt valtion varoista?

    Äänestä

Haavisto se vasta on töppäillyt ja KRP:n tutkinnassa ja äijä ei ymmärrä erota! Ei tee hyvää vihreiden maineelle tuollainen,
Erotkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jokainen ministeri on käyttänyt jotain maksullista ohjausta tehtävässään, jokainen. Ainakin ministerit ajelevat veronmaksajien laskuun miniteriautoillaan, joissa on autonkuljettajat, jotka käyvät jopa tankkaamassa ministerin puolesta.

Monet ministerit ovat olleet kielikoulutuksessa. Maksetut avustajat kirjoittavat puheita ja vievät ja hakevat vaatteita pesulasta. Pari päivää sitten minusteri Kiuru oli haastettelussa, jossa hän asetti sanojaan aivan eri tavoin kuin puuromaisessa normaalipuheessaan. Hän oli varmaan käynyt viestintäkonsultin tunneilla.

Kulmuni ei ole tehnyt mitään imeellistä. Pitää valtiovarainministerin, kuten kaikkien ministerien osata esiintyä, Jos siihen kaipaa apua, sitä pitää järjestää kuten muuhunkin tehtävään, Kuka hoitaa Sanna Marinin lasta ja kenen laskuun, kun Marin hoitaa valtion tehtäviä.

HÄVETKÄÄ Kulmunin jahtaajat. Piru teidät perii, kuten sanotaan. Saatte ansionne mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu