Puolueen nousu alkaisi välittömästi. Kansa kun ei tuota kurjistavaa mulkkua unohda. Hankkiutukaa eroon siitä.
Ystävällinen ohje Keskustalle. Erottakaa Sipilä
Anonyymi
87<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 87
Vanhimmat
rakkaamme suomen imaami
kumarretaan
kumpi on pahempi, julkisesti häseeräävä sipilä vai kulisseissa naruja vetelevä sipilä? sanokaa ei lestoille ja ottakaa avosylinvastaan oikea jeesuksen sanoma ev.lut.
Edellistä hallituskautta suurempi ongelma kepulla on nykyinen... Rahaa poltetaan kymmeniä miljardeja, mitä saa pienet ja keskisuuret kaupungit ja maaseutu:
- polttoaineveron korotuksen
- liikennerahat kuudelle suurimmalle kaupungille
- satoja miljoonia demareiden ay-liikkeille
- kaikenlaisia pysyviä menoluonteisia "uudistuksia" velkarahalla, jotka seuraavat hallitukset maksaa
Kepu ei ole saanut hallituksessa aikaan mitään! Ovat häpäisseet vanhan puolueen ottamalla hallituksessa sylkykupin roolin, kun olisi pitänyt lujasti sanoa, että nyt tehdäänkin näin.
Kuka hullu tuollaista nahjusjoukkoa viitsii enää äänestää. Ne, jotka haluaa edesvastuutonta politiikkaa, äänestää perinteisesti vihervasemmistoa.
Keskustan taru alkaa olla lopussa. Milloin pidetään muistojuhla?
Lähestymiskieltoa kaikkiin puolue- ym. hallintorakennuksiin...??
https://www.verkkouutiset.fi/asiantuntijat-ylelle-nama-olivat-ministerin-eron-taustalla/#391e964a
koska keskusta myöntää sipilän asiat?
Rehula liten viittasi kun joutu työttömäksi
Sipilä oli yksi itsenäisen Suomen parhaista pääministereistä. Sen osoittaa jo vallassaoloaikakin, joka on ennätys. Itse erosi. Sai paljon aikaa. SDP mustamaalasi Sipilän ja yhdessä SAK:n kanssa haukkui ja sai aikaan kansanliikkeen, joka oli isänmaan vastainen. Vallankumousbanderolit heiluivat ja Eduskuntaa uhattiin lakoilla. Se ei ole demokratiaa. Se on anarkiaa.
SDP ei hallituksessa uskalla tehdä mitään työllisyyden parantamiseksi, koska SAK vastustaa. SAK on hyvinvoinnin pahin vihollinen. Kansa tietää. Sen takia SAK:n liittojen jäsenmäärä on laskenut jyrkästi. YTK:n noussut, koska on pakko kuulua kassaan, että saisi ansiosidonnaisen. Se on perustuslain vastaista, koska Suomessa on liittymisen vapaus ja ansiosidonnainen maksetaan valtion budjetista. Sitä ei maksa SAK eikä kassat vaan valtion budjetista tulee. Sen takia se tulisi kuulua kaikille.
kumma että unohtuu maahanmuutto ja suomen kärsimykset
laitappa googleen= maahanmuutto sipilä
Tiedätkö että SAK:n jäsenet työllään käytännössä elättää Suomen, ja taatusti ainakin sinut Ikäsi työtä vieroksuneen Pankkopölhön.
kajautteli kutsuhuutoja al jazzeeraan
Se maksoi suomalaisille 2 miljardia verovaroista
PUHUT ASIAA!
Suomessa on nyt ainakin tähän mennessä pitänyt maksaa kassajäsenyydestä saadakseen ansiosidonnaista. Miksi ansiosidonnainen pitäisi siis ulottaa sellaisillekin henkilöille, jotka eivät maksa kassajäsenyyttä? Sehän on itsemaksettua lisävakuutta työttömyyden varalta yleisen työttömyysvakuutuksen päälle ja jokainen sitä itse haluava maksaa siitä. Se ei siis ole mitenkään pakotettu asia. Sinä siis jakaisit ansiosidonnaisen kaikille työttömille? Jos kassat lakkautettaisiin ja siirrettäisiin maksuvastuu tyystin Kelalle, niin Kelalta loppuisivat rahat. Se tietäisi verotuksen pakkokiristämistä.
Väitteesi SAK:laisten jäsenien määrän laskusta ja YTK:laisten noususta on vanhentunutta tietoa ja oletettavasti myöskin poliittinen kannanotto. Koronapandemia käänsi asian toisinpäin, kun julkisuuteen kerrottiin YTK:n hankaloituneesta tilanteesta käsitellä uusia työttömyyskorvaushakemuksia. Tällöin SAK:laisiin kassoihin alkoi siirtyä kassanvaihtajia YTK:sta. Jokainen vähänkään asiaa oikein ymmärtävä tajuaa, ettei kerran vuodessa maksettavalla, kiinteällä vajaan satasen jäsenmaksulla voida kattaa työttömyysturvamenoja ja varsinkaan silloin, kun työmarkkinoille iskee voimakas häiriötekijä, kuten koronapandemia on. SAK:laiset liitot kun ovat hankkineet itselleen likviditeettiä esim. asuntosijoittamisen kautta, niin tällaisessa tilanteessa heidän kassansa eivät ole vastaavanlaisessa tilanteessa kuin millaiseen YTK on joutunut.
Sanonpa näin 30-vuotta työntekijänä olleena ja ilman yhdenkään puolueen jäsenkirjaa. Tutustupas Yhden SAK:laisen työttömyyskassan ja YTK:n jäsen- sekä työttömyyskorvausehtoihin. Ne eivät suinkaan ole samat, vaikka oletettavasti toisin tulet väittämään. Esim. lakkotilanteessa ne poikkeavat jo toisistaan. SAK:lainen saa lakonajalta korvausta, mutta YTK:lainen ei. Otetaanhan tavallisia vakuutuksiakin hyvin erilaisista lähtökohdista, jolloin niiden kattavuus on riippuvainen siitä, millaisen vakuutussopimuksen olet tehnyt ja minkä verran siitä maksat. Lisävakuudet eivät kuulu normivakuutusten piiriin vaan jokainen katsoo itse, minkä verran haluaa vakuuttaa. Henk.koht. olen ottanut henkilökohtaisiin vakuutuksiini lisäturvaksi sairauspäivärahavakuutuksen. Se korvaa silloin, mikäli sairasloma venyy niin pitkäksi, että ns. Kelan päivät alkavat, niin sairauspäiväraha tuo lisäturvaa ansiotason pudotessa. Näissä kassatapauksissa YTK on pikemminkin perustason turva ja SAK:n kassa perusturvaa lisäturvalla. Siksipä se maksaakin enemmän, mutta kattaakin enemmän.
Miten se oarantaa työllisyyttä e t ä oteen köyhiltä ja annetaan rikaille vaan.
Sipilä ei leika n n u t yh t ään rikkailta.
Työpaikat joita muka loi olivat temputyöllstyksiä .
Sipilä tuhosi kansan ostovoiman josta kärsinyt yrittäjät kun ei ole ostovoimaa ei kansalla ei yrittäjäkään elä kuin sosiaalituella.
kunnon mies
Lisätalousarviossa annetaan kuusisataa miljoonaa euroa tukea työttömyyskassoille ansiosidonnaisen työttömyysturvan kuluihin.
Tämä asettaa kansalaiset epätasa-arvoiseen asemaan, koska jos valtio maksaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kuluja, pitäisi valtion maksaa ansiosidonnaista myös niille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä.
https://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2020&lang=fi&maindoc=/2020/ltae4/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&id=/2020/ltae4/hallituksenEsitys/YksityiskohtaisetPerustelut/33/20/50/50.html
"Sipilä oli yksi itsenäisen Suomen parhaista pääministereistä."
Juuri näin on. Vaikka en ole koskaan ollut mikään kepu-fani, Sipilän hallitus oli minun makuuni. Eli talous edellä. Eikä niin, että hallitus olisi joku rahanjakokonttori.
hävitti 400000 ääntä
Jorma Korhonen vihjaili
ai sak käski kutsua 35000 miestä
Saarikkoa ei ministeriksi, jos halutaan keskustan vielä nousevan...
Joo saarikko on kuin helvetinportin vartija,karmea rääkyvä närhen ääni ja kansan selkäänpuukottaja T:hiihtäjä 47 härmästä
Miltähän osastolta on aloitteen julkaista karannut.. Päivän typerin aloitus.
Ministeri tulee olemaan ennemmin tai myöhemmin besserwisse , puhuva papukaija Saarikko
Kun Massiivinen Annika istuu valtion rahakirstun päällä niin takuuvarmasti ei kansi vuoda euroja joutavuuksiin. Häntä on myös erittäin vaikea ohittaa mistään suunnasta. Valintamme on siis Annika Katrin seuraajaksi
Totta että ohitettavuus on heikkoa ainakin ahtaammissa sisätila interiööreissä
ettei vain,
koko kirstu,
humpsahatisi persuuksiin,
maalaisliitto-mtk:n mafia,
ryöstää surutta suomea...
Katri ohittaa rinnanmitalla.
uskaltaako mulli tulla ouluun kesällä kokoustamaan?
suomen parhaat otsikot suomi 24
Ja parhaat tai järkyttävimmät huijarit Kepussa.
annika saarikko < hmm
mika lintilä
antti kaikkonen
kas kun ei sebastian tynkkynen
keskusta ei uskalla?
konkarit vihjaili jo ek vaalien jälkeen asiaa
Juha-Lesta Sipilä on keskustan alamäen takuumies, joten parempi vain jos naamaansa tv:ssä vilautellaan.
Puolet keskustan kannatusluvuista on Sipilän ansiota. Ja syntyvyys takaa niiden lukujen nousun.
Kohun synnytti Suomen Kuvalehden toimittaja Jarno Liski, joka aiemmin kirjoitti YLE:ssä salaliittoteorioita Sipilästä ja Terrafamesta muka "uutisina".
Jäljet johtavat siis syntyy tehtaalle valeuutisten tekijä Jarno Liskiin. Taustalla tod.näk. SDP ja vihr., jotka katkeroituivat Rinteen kultapoju Luoman kansliapäällikkönimityksen estämisestä. Marin ja Rinne ohjastamassa jahtia.
Vasureita kuumottaa, kun heidän epärehellisyyttään paljastetaan.
Epärehellisyyttään paljastetaan? Ai persujen itsekeksimillä vaihtoehtoisilla totuuksilla vai? Onko ihme, että PS-puolueen kannatus kulkee kohti auringonlaskua? Ikuinen oppositiopuolue.
Liskin salaliittoteoriat sipilästä siirsi oikeuskanslerikin "paskapuheiden" nappiin Lin kielikuvia käyttäen.
Demarit ovat itse sopan aloittaneet. Rinne ja Paatero valehtelivat tekemisistään. Katkeroituneina halusivat estää vm:n kansliapäällikkönimityksen. Vastineeksi keskusta esti demareiden kultapoju luoman nimittämisen kansliapäälliköksi.
Nyt sitten demarit levittivät valeuutiskirjoittajansa (Jarno Liski) välityksellä "väritettyä" totuutta koulutuksista. Tarkoitus:
- kostaa kepulle marinin ja rinteen puolesta
- peitellä satojen miljoonien avustusta demareiden ay-"järjestöille", joka on lisäbudjetissa.
Sinun katkeruutesi lienee jo siirtynyt sairauden tasolle?
Tuliko mieleen, että kassojen tilannetta saatetaan nyt pönkittää juurikin siksi, että varmistetaan mahdollisesti työttömiksi joutuvien putoaminen taloudelliseen ahdinkoon? Ovathan yrityksetkin saaneet koronatukea, jotta estettäisiin tarpeettomia konkursseja.
Ei ansiosidonnaisen perusosan ylittävää osaa voi maksaa valtion tai työttömyyskassa ihon kuulumattomien varoista vain kassojen jäsenille.
Mutta demareille muiden rahat on aina omia ja oikeudenmukaisuus tuntematon käsite. Siksi kavaltavat valtion kassaan kavereilleen.
Aivan kerros ihan omin sanoin mitä kaikki työssä käyvät maksaa? Ja jos joudut työttömäksi mitä saat? Plus jos ole älynnyt maksaa työttömyyskassaan saat mitä? Mutta veikkaan et älysi ei............
Aloittaja on täysin oikeassa!
erottakaa
maahanmuutto ja luokkajako
Sekä aluepolitiikassa metropolikeskeisyys ja työllisyyspolitiikassa kiky ja aktivointimalli.
Kulmuni on ahne,vallanhimoinen tyranni.
Haluaa keisariksi keisarin paikalle,vaikka väkisin.
Kulmunia uhattu jo valtakunnanoikeudella,
kun meni omat ja vieraat sekaisin.
KEPU kulkee katastrofista toiseen.
Vaalirahasotkut.Taulukaupat.Nuorisosäätiö.
Kehittyvät maakunnat.Kehittynyt Suomi.
Kehittyvien maakuntien Suomi.
Faxi Anneli,se tuli,yllätys,yllätyksenä.
Latakasa Masa ja tuppeensahatut.
Kepulaiset paskantaa omaan laariinsa jatkuvasti.
Johan tässä Virolaisen jussikin pyörii haudassaan.
maahanmuutto 2015 ja keisari oli autonomiassa kuka
Listasta ei kannata unohtaa Ahon hallituksen maanpetosta sekä Ahon aloittamia talouden alamäkiä: Nokia, Hiihtoliitto, Venäjän kaupat jne.
Persut.
maahanmuutto sipilä
Mikä on mahdollinen syyte,jos Kulmuni vedetään valtakunnanoikeuteen.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006532543.html
Maanpetos.Valtionvarojen kavaltaminen.Oman edun tavoittelu.
Sipilästä ei ehkä tarte olla huolissaan, koska hänhän itse sanoi, ettei häntä enää "kusitolppa" hommat kiinnosta.
No mutta eihän Masaakaan kiinnostanut. Ei pidä uskoa kaikkea mitä sanotaan. Voi olla että mieli muuttuu ;D
puoluekokous oulussa?
rikospaikalle tulo?
käsky
rehula
ainoa tie
kustolppa
kirjoituksia arabian lehdissä?
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/253117
kaatuu se-häpeä suomelle
kyllä
Tääläpä esiintyy todella lahjakas persu. Saa kaiken mahtumaan yhteen sanaan, nimittäin täydellisen typeryytensä.
Väyrysen joukkue voisi ottaa siniset mukaan kepuun, uusi perskepu. Sitten vaikka ajaa maaseudun nuorisoa hirteen, jos ei hoitokokouksissa saa kopeloida munia.
Kansanrintamalle täydellinen voitto myös ekolleista.
lapsella vain voi silmät niin loistaa lintuja kun hän katsella saa
irakissa poliittinen tulevaisuus?
tolppa
Jääskeläisestä uusi puheenjohtaja, aito ja rehti sellainen!
mamutolppa
Älkää nyt ihmeessä kannatusloukuttavaa kutsuhuutotoloppaa erottako...
hyvällä asialla suomen kansa
Keskustan kannalta olisi lottovoitto, jos korona hoitaisi Sipilän, mutta tavallisen kansan ja äänestäjien kannalta on hyvä, että Sipilä pysyy muistutuksena keskustan lestalahkolaisuudesta...
soini sanoo mitä Sipilästä?
Sipilä on saanut niin paljon pahoinvointia aikaiseksi suomen köyhälistölle, että on häpeä kun hän saa edelleen vedellä naruja.
POIS POIS POIS. POIS SIPILÄ.
Sipilä piti lähipiiristään niin hyvää huolta, ettei sellaiseen ole kukaan muu yltänyt.
Taatusti kukaan lähipiirilaisensä ei sano pahaa sanaa Sipilästä. Hän järjesti tutuille ja sukulaisille jättisopimukset ja edut, avasi Pandoran lippaan omilleen.
Sipilä on paras mies oman suvun kannalta!
hyvää tapahtuvaksi
Paavo Väyrynen takaisin keisariksi keisarin paikalle.
2015
oulu
turku jne
äänestä Halla-Ahon puolesta
PS
kyllä
Totuus, että Kepun ei olisi ikipäivänä pitänyt ottaa Sipilää riveihinsä, koska Sipilä puolitti puolueen kannatuksen ensin epäonnistumalla pääministerinä ja sitten ohjaamalla Kulmunia" korvanappikuulokkeeseen mikrofoninsa kautta".
Kaiken tämän takana on Vanhanen, joka myös toi Perheyritysten Liitosta esimiehensä, liiton puheenjohtan Bernerin. Siis toisiasiassa Vanhasen tulee lähteä puolueesta.
Parempi olisi, että Vanhasen, Bernerin ja Sipilän lisäksi muukin "liberaalisiipi" lähtisi siten, että vain alkiolaiset jatkaisivat kepun jäseninä ja kannattajina.
Toiveesihan on ainakin osittain toteutumassa, sillä molemmat sekä Vanhanen että Sipilä jättäytyvät tämän kauden jälkeen pois Arkadianmäeltä. Se voinee avata silloin mahdollisuuden puolueessa perinteisemmälle kepulaisuudelle.
Viellä parempaa, tartuttakkakaa korona Sipilään marjanpoimijoilla:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/e718163d-a7ad-4b54-b66e-793e91cb4e28
No entäs ne lestaadiolaiset ...?
helkamallah ajeleen
Rikospaikalle kokoukseen
syysterveisin
hahhahahah
hillamies
Miehellä joka itsekin pitää itseään kansakunnan kusitolppana ei pitäisi olla minkäänlaisia luottamustehtäviä, ei edes keskustassa.