Kuinka montaa eri osaketta omistat ja miksi?

23245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei ole tullut laskettua. Ei kaikkia rahoja kannata pitää sukassa tai pankissa. Sijoitusasuntokin oikeassa kaupungissa ja oikeassa kaupunginosassa on ihan hyvä ajatus.

Äänestä

Parin indeksin ohella nykyisellään 5 kpl. Tarkoituksena olisi saada indeksistä poikkeavaa tuottoa tuolle osalle salkusta, joten sillä noin pieni määrä. Indeksistä pokkeamisen suunta voi sitten (harmi kyllä) tietty olla kumpi vaan.

Äänestä

En ole edes laskenut. Yli 20. Tämä nyt on tällainen vinksahtanut harrastus. Ostelen vähän mitä sattuu enkä oikeastaan ikinä myy.
Vähän Sulo Vilenin tyylillä mennään.

Äänestä

Kai noin 45, en edes tiedä. Mukana todellisia sijoituksia ja todella pieniä.
Se on minun harrastukseni. Tykkään lukea firmoista, käydä tilaisuuksissa, vuosikokouksissa jne.. tärkeä osa sosiaalista elämääni. Mukava jutella toisten säästäjien kera in real life ja tavata yritysten johtajia ja suuromistajia.
Kaikki ovat AINA käyttäytyneet asiallisesti, vastanneet kysymyksiini. Sekin on tärkeää: kun on hauskan avoimin mielin liikkeellä saa myös sitä takaisin.
Tämä monen yhtiön omistamien on kasvattanut minua tosi paljon ja hauskaa on ollut!
Luonnollisesti myös huonoja sijoituksia . Niitä ei voin välttää.
Mutta varakkaaksi olen myös tullut.
Tämä kevät tosin tärkeä muistutus talouden muutoksista.
Tavallinen päivästyö myös jota noin keskipalkka, jota sitäkin on erittäin vaikea saada käytettyä.
Minulta on tosin mennyt monta hyvää firmaa alta, kun niitä ostette pois pörssistä. Se tietysti kismittää vaikka olen niistäkin saanut hyvän maksun.

Äänestä

En omista osakkeita koska pandemia 20-21 (30) suosii vaan kiinteistösijoittamista ja turvautumista säästövarallisuuteen. Pitkällä tähtäyksellä trendi on pois lyhyen voiton tavoittelusta ja sijoittaminen perusvarallisuuteen ja hengelliseen pääomaan.

Äänestä

Itse olen huomannut, että noin kymmenen on sopiva kompromissi: riittävän monta riskienhallinnan kannalta, ja toisaalta riittävän vähän jotta pysyy kärryillä firmojen tilanteista.

Äänestä
  • Nyt 0, möin pois.

    Oottelen seuravaa dippiä.

    Äänestä

Tällä hetkellä kymmenen firman osakkeita, mutta vähän. Eikä ole kyllä ollut mikään menestystarina, tälläkin hetkellä vain neljä firmaa plussan puolella ja kokonaisuutena salkku tappiolla yli sata euroa.
Huonosti meni jo ns. hyvinä aikoina. Minä en vain osaa tätä peliä, enkä menesty muutenkaan näköjään missään. Tämä maailma ei näköjään sovellu minulle, olen häviäjä joka asiassa, teinpä jotain tai en, aina häviän!
Saatana että minua vituttaa kaikki tämä paska, hukkaan menee kaikki parannusyrityksetkin. Perkeleen perkeLE!!!

Äänestä
  • jos tuo oli huumoria niin huonoa sellaista

    jos taas olit tosissasi niin ne tuottavat osakkeet on oikeasti aika helppo löytää, joten järki käteen ja mieti mieti ja mieti

    jos et keksi senkään jälkeen kun olet pari vuotta pyörittänyt mennyttä dataa excelissä niin sitten ei voi mitään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jos tuo oli huumoria niin huonoa sellaista

    jos taas olit tosissasi niin ne tuottavat osakkeet on oikeasti aika helppo löytää, joten järki käteen ja mieti mieti ja mieti

    jos et keksi senkään jälkeen kun olet pari vuotta pyörittänyt mennyttä dataa excelissä niin sitten ei voi mitään

    Jos tarkoitat tuottavalla osakkeella osinkoja, ne kyllä löytää, mutta osakkeiden oston oikea ajoitus on se vaikea asia. Nordnetissä jos ei osta mitään joka kuukausi, kulut nousevat nopeasti niin että sitten jos -mielestään- on osakkeen kurssi vajonnut ostopaikkaan, rätkäisee Nordnet 9 euroa kuluja siihen päälle, joka sitten kohottaa osakkeen hinnan taas niin korkeaksi, että voiton puolelle päästäkseen osakkeen arvon tulisi kohota epärealistisen korkeaksi. Ja sitten vielä myydessä menee toiset 9 euroa, eli osakkeen nimellisarvoon pitää lisätä vielä peräti 18 euroa ennenkuin todellinen "kurssi" selviää. Se on niin paljon että harva osake nousee koskaan niin paljon että palkkioineen pääsisi voiton puolelle!!

    Ne ainoat osakkeet, jotka mulla on voiton puolella, tuli ostettua alkuaikoina kun palkkio oli alkajaisiksi vain 3 euroa per osto!

    Yhtä saatanan kusetusta koko systeemi!!!

    Ei ole kusetusta mutta olet selvästi pihalla asioista ja pelaat nappikauppaa.

    No ei ole rahaa riittävästi hukattavaksi osakepelleilyyn... tuuliviiri määrittää osakkeiden arvon, ei mikään järkevä peruste.

    Äänestä

  • Ai koko salkku tappiolla peräti SATA EUROA?

    AI GAUEETA! Hirveä tappio!

    XD

    Äänestä

  • Mitä osakkeita omistat ja hajautatko eri maihin ja aloille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tarkoitat tuottavalla osakkeella osinkoja, ne kyllä löytää, mutta osakkeiden oston oikea ajoitus on se vaikea asia. Nordnetissä jos ei osta mitään joka kuukausi, kulut nousevat nopeasti niin että sitten jos -mielestään- on osakkeen kurssi vajonnut ostopaikkaan, rätkäisee Nordnet 9 euroa kuluja siihen päälle, joka sitten kohottaa osakkeen hinnan taas niin korkeaksi, että voiton puolelle päästäkseen osakkeen arvon tulisi kohota epärealistisen korkeaksi. Ja sitten vielä myydessä menee toiset 9 euroa, eli osakkeen nimellisarvoon pitää lisätä vielä peräti 18 euroa ennenkuin todellinen "kurssi" selviää. Se on niin paljon että harva osake nousee koskaan niin paljon että palkkioineen pääsisi voiton puolelle!!

    Ne ainoat osakkeet, jotka mulla on voiton puolella, tuli ostettua alkuaikoina kun palkkio oli alkajaisiksi vain 3 euroa per osto!

    Yhtä saatanan kusetusta koko systeemi!!!

    Kasvu osakkeet ovat paljon parempia kuin osinko osakkeet.

    Ei niitä osakkeita kannata millään parilla kympillä ostella vaan suuremmilla summilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei ole rahaa riittävästi hukattavaksi osakepelleilyyn... tuuliviiri määrittää osakkeiden arvon, ei mikään järkevä peruste.

    Jos ostat korkean riskin osakkeita voit yli kymmenkertaistaa tuottosi (tai menettää kaiken)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ostat korkean riskin osakkeita voit yli kymmenkertaistaa tuottosi (tai menettää kaiken)

    Mulle käy poikkeuksetta joka asiassa aina se huonompi vaihtoehto eli menetän kaiken.
    Jotkut väittää että ei ole olemassa ns. tuuria mutta minä väitän omien kokemusteni nojalla että kyllä on. Ainakin huonoa tuuria ja vain joillakin. En tiedä miksi näin on mutta näin vaan on. Eikä sille huonolle tuurille mahda itse mitään kun vaikka mitä tekisit, kaikki menee aina pieleen. On suorastaan irvokasta ja oksettavaa kuulla väitteitä että "kaikki on itsestä kiinni". Huono tuuri tai jokin kirous, en tiedä mikä, mitätöi kaiken työn mitä koetat tehdä oman asemasi parantamiseksi, etkä mahda sille mitään vaikka tässäkin maassa joku markkinataloususkonto yrittää niin väittää.
    Ikää on jo 40-50 välillä enkä ole onnistunut menestymään elämässäni millään lailla. Peli on jo menetetty, tulee jo mieleen että mitä tässä paskassa maailmassa enää kärvistelee, tämä paikka ei ole osoittautunut minulle hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tarkoitat tuottavalla osakkeella osinkoja, ne kyllä löytää, mutta osakkeiden oston oikea ajoitus on se vaikea asia. Nordnetissä jos ei osta mitään joka kuukausi, kulut nousevat nopeasti niin että sitten jos -mielestään- on osakkeen kurssi vajonnut ostopaikkaan, rätkäisee Nordnet 9 euroa kuluja siihen päälle, joka sitten kohottaa osakkeen hinnan taas niin korkeaksi, että voiton puolelle päästäkseen osakkeen arvon tulisi kohota epärealistisen korkeaksi. Ja sitten vielä myydessä menee toiset 9 euroa, eli osakkeen nimellisarvoon pitää lisätä vielä peräti 18 euroa ennenkuin todellinen "kurssi" selviää. Se on niin paljon että harva osake nousee koskaan niin paljon että palkkioineen pääsisi voiton puolelle!!

    Ne ainoat osakkeet, jotka mulla on voiton puolella, tuli ostettua alkuaikoina kun palkkio oli alkajaisiksi vain 3 euroa per osto!

    Yhtä saatanan kusetusta koko systeemi!!!

    Ostappas Nordnetin superrahastoja. Minimisijoitus 15€. Ei osto- tai myyntikuluja. Huono puoli on että kestää melko monta päivää kun toimeksianto toteutuu. Ei sovi päiväkauppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostappas Nordnetin superrahastoja. Minimisijoitus 15€. Ei osto- tai myyntikuluja. Huono puoli on että kestää melko monta päivää kun toimeksianto toteutuu. Ei sovi päiväkauppaan.

    Kerrotko miksi niitä pitäisi ostaa?

    Äänestä

Kannattaa kerätä salkkuun tupakantumppeja. Vähän kun valitset, löydät pienimmistä yhtiöistä ne helmet ja tulevat tenbaggerit. Pienen firman on paljon helpompi tuplata liikevaihtonsa kuin ison firman.

Äänestä
  • ja mitkä ovat ne firmat joiden kanssa olet onnistunut?

    paljollako löit pitkässä juoksussa indeksin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja mitkä ovat ne firmat joiden kanssa olet onnistunut?

    paljollako löit pitkässä juoksussa indeksin?

    ei vastausta

    voimme päätellä miten hyvin kirjoittaja on siis onnistunut pienten firmojen kanssa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuinka montaa eri osaketta omistat ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu