Valtiovalta käy kiivasta keskustelua kannabiksen laillistamisesta.Nyt vaan nämä vastustajat puuhaavat todella epäilyttävällä tavalla itselleen asetta tuota laillistamista vastaan.Seurannut sivusta tätä ja jos keinoja haetaan noin epätoivoisesti ja väärillä perusteilla niin on meillä melkoinen valtiovalta.
Itse en ole puolesta enkä vastaan mutta jos mennään noin epärehellisin keinoin niin alan kallistumaan laillistamisen puolelle koska en ainakaan halua kuulua tuohon epärehellisten joukkoon.
Suomessa ei ole rekisteröity yhtään kannabis kuolemaa ja maailman laajuisestikin vain joitain ja siihenkin liittynyt aina jotain muuta.Tiedän nyt yhden kuoleman tapauksen joka koitetaan vääntää kannabiskuolemaksi väkisin ja selvitykset vähintäänkin epäilyttävät.Poliisi ei ole edes tutkinut mitä tavaraa tapauksen yhteydessä ottivat talteen.Olettamus että kannabista perustuu poliisipartion "elämänkokemukseen". Asiaa ei edes sen kummemmin tutkittu miltään osin.Oikeuslääkäri oli päätöksessään sitä mieltä että kuoleman aiheutti kannabis mutta myöntänyt että syy voi olla joku muukin mutta siitä huolimatta kirjattiin kuolemansyyksi kannabis.Oikeuslääkäri oli sitä mieltä että noita kannabiskuolemia on enemmänkin vaikka muut tahot aina huumetyötä tekeviä myöten myöntävät etteivät tiedä tapauksia.Nyt tuo kuolemansyy lähtee eteenpäin ja uudelleen arvioitavaksi.
Täytyy rehellisesti sanoa että koko jupakka perustuu liian paljon noihin olettamuksiin eikä kylmiin tosiasioihin.
kannabis kuolemat
Anonyymi
0
61
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085