Entä yli 70-vuotiaiden ihmisoikeudet, ihmisarvo?

Tätä monet vanhukset päivittäin yksinäisyydessään pohtivat.

Jos haluat lukea enemmän, niin laitan linkin tämän loppuun.

"Koronan riskiryhmiin kuuluvien määrä on Suomessa suuri. Heitä on yhteensä 1,2 miljoonaa ja heistä yli 70-vuotiaita on yli 800 000. On kohtuutonta, että yli miljoona ihmistä suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Kyse on myös ikäihmisten ihmisarvosta. Kategorinen yhteen ikärajaan liittyvä suositus eristäytyä lähes karanteenin omaisiin olosuhteisiin tai vierailukiellot hoivakoteihin horjuttavat oikeusvaltiomme ihmisoikeuspohjaa. Oikeusministeriön tulisi arvioida vanhuksiin kohdistuvia vaikutuksia myös oikeudellisesta näkökulmasta. Riskiryhmiin kuuluvien sosiaalisia kontakteja, palveluita ja liikkumista on rajoitettu maaliskuusta lähtien koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Vierailut vanhustenhoidon yksiköissä, sairaaloissa ja ympärivuorokautisissa hoitolaitoksissa ovat olleet pääsääntöisin kiellettyjä STM:n antamien vierailurajoitusten takia. On tehnyt pahaa katsoa niitä televisiopätkiä uutisista, joissa pariskunnat tapasivat toisiaan lasin takaa. Tämäkö on arvokasta vanhustenhoitoa? Missä ovat perusteet ikäihmisten ja riskiryhmien eristämiselle?

Pahiten rajoitukset ovat koskettaneet sairaalahoidossa olevia ja ympärivuorokautisessa hoidossa asuvia. Heidän kohdallaan omaisten vierailuja ei ole sallittu lainkaan, poikkeustilanteita lukuun ottamatta.

Vaikka koronatilanne on ollut Suomessa rauhallinen ja koronasta johtuvia rajoituksia on päästy purkamaan, yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmiin kuuluvien rajoituksiin ei tullut suuria muutoksia eteenkään hoitolaitoksissa asuvien osalta. Jo ennen uusien ohjeistusten tuloa THL:N terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen arvioi HS:n haastattelussa 16.5, että hyväkuntoisten, itsekseen asuvien vanhusten ohjeistaminen pysymään karanteenissa on kyseenalaista.

Uusien ohjeistuksien 18.5 päälinjana on, että yli 70-vuotiaat voivat tavata muita ihmisiä, kuten lapsenlapsiaan, kunhan tapaamiset hoidetaan pääsääntöisesti ulkona ja huolehditaan hyvästä hygieniasta ja kahden metrin etäisyydestä. Miksi hoivakotien ja sairaaloiden vierailuihin ei puututtu lainkaan? Nämä ihmiset ovat edelleen yksin huoneissaan." US

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mialaiho/koronan-varjolla-ei-saa-polkea-ihmisten-perusoikeuksia/
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu