Marjanpoimijat

Anonyymi

Ulkomaalaisten poimijoiden keräämien marjojen osuus Suomessa ostetusta marjasta on ollut viime vuosina noin 90 prosenttia.
Tänä vuonna thaimaalaisia ei tule. Hyvä juttu. Nyt on suomalaisilla työttömillä tuhannen taalan paikka lähteä marjametsään ja pistää rahoiksi.

177

9954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näyttää tulevan hyvä mustikkasato.

      • Anonyymi

        Aina sotaa ennen..

      • Anonyymi

        No kiva. Mulla on nyt vanha selkävaiva äitynyt niin ikäväksi että taitaa jäädä marjat mettään. Marjastaminen olis tosi kivaa. Tykkään marjojen puhdistuksestakin. Se pyöreä ravistettava sihvilä on paras malli. Kun en pääse mettään, niin täytyy avittaa ystävää puhdistuksessa niin hän pääsee vähän paremmille liksoille.

      • Anonyymi

        Myös lakka, hilla ja suomuurain sadosta tulee hyvä.

      • Anonyymi

        "Ulkomaalaisten poimijoiden keräämien marjojen osuus Suomessa ostetusta marjasta on ollut viime vuosina noin 90 prosenttia.
        Tänä vuonna thaimaalaisia ei tule. Hyvä juttu. Nyt on suomalaisilla työttömillä tuhannen taalan paikka lähteä marjametsään ja pistää rahoiksi."

        Miten kun ei ne 14 tuntia poimivat thaimaalaisetkaan ole pistäneet rahoiksi? 14 tunnin päivätyöstä 20 euron takuupäiväpalkka ei ome suuren suuri, runsas euro tunnilta.
        Ja osa thaimaalaisista on lennätetty takaisin kotimaahansa veronmaksajien laskuun kun marjanpoimintatyö ei tuottanut edes matkakulujen hintaa. Ulkomaisen maataloushalpatyön riisto pitäisi lopettaa ja kriminalisoida hetimiten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marjanpoiminta kannattaa vain itselle poimiessa tai itse kuluttajille myydessä, marjafirmat maksavat niin vähän ettei niille poimiminen tai myyminen ole millään tavalla kannattavaa suhteessa poimintaan käytettyyn aikasn tai vaivaan.

        Nytpä ne joutuukin maksamaan pomijalle 5€ kilo johan rupes kannattamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös lakka, hilla ja suomuurain sadosta tulee hyvä.

        Entä valokin satonäkymät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina sotaa ennen..

        Ennen sotia pitää saada liukasta pillus ja mustikoita, sitten vasta jaetaan kiväärit.

      • Anonyymi

        Mutta tuttvat odottavat ilmaisia marjoja eivät halua maksaa pyydettyä hintaa. Voi voi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytpä ne joutuukin maksamaan pomijalle 5€ kilo johan rupes kannattamaan.

        Lakoista makseaan tosi vähän mutta välittäjät myy hurjaan hintaan eteenpäin kauppa se on mikä kannattaa. Ihan hyvä jos thaimaalaiset ei tule joka vuosi alkaa sama valitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös lakka, hilla ja suomuurain sadosta tulee hyvä.

        Pitää tehdä kampanja että suuri loisijsryhmä lähtee metsään. Sossu katkaisee tuet jos et lähde. Voi reppanoita.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti marjanostajat ja nämä thaimaalaisten tuojat onnistuneet polkee hinnat niin alas ettei valkoihoisen ole kannattanut lähteä mettään.

      • Anonyymi

        Toimii silti sivu bisneksenä, koska jokainen on vapaa keräämään Suomessa marjoja metsässä.
        Vero vapaata rahaa siis, eikä tarvitse myydä edes jobbareille.
        Itse ajattelin tätä tehdä parin ystävän kanssa.

        Miksi keräisin lähes ilmaiseksi marjoja marjanbisneksen vetäjälle?

        Syön itse omat marjani. Kerään myös lähipiirille. Ihan omaksi iloksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi keräisin lähes ilmaiseksi marjoja marjanbisneksen vetäjälle?

        Syön itse omat marjani. Kerään myös lähipiirille. Ihan omaksi iloksi.

        Minäkin kerään itselle sen minkä jaksan. Ja vanhuksille voin. Muut kerätkööt perkule ite.

        Onnea vaan yritykselle. Minä olen poiminut marjoja ja sieniä 40 vuotta myyntiin. Korvasienistä karpaloihin ja suppiksiin. Koko kesän metsässä lähes asunut. Puhdas tuotto 4-5 kuukaudessa yhteensä 2000€. Täytyy tuntea mestat ja olla hyvä kunto tähän hommaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi keräisin lähes ilmaiseksi marjoja marjanbisneksen vetäjälle?

        Syön itse omat marjani. Kerään myös lähipiirille. Ihan omaksi iloksi.

        Ok. Ottaa marjat itselleen, kun muut makaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea vaan yritykselle. Minä olen poiminut marjoja ja sieniä 40 vuotta myyntiin. Korvasienistä karpaloihin ja suppiksiin. Koko kesän metsässä lähes asunut. Puhdas tuotto 4-5 kuukaudessa yhteensä 2000€. Täytyy tuntea mestat ja olla hyvä kunto tähän hommaan.

        Sä oot jo sitä parasta a-ryhmää. Onnittelut! Jää muuten monelta ämpärikin keräämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä oot jo sitä parasta a-ryhmää. Onnittelut! Jää muuten monelta ämpärikin keräämättä.

        Puhdasta 5300€ viime kesänä talvel ulkomailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin kerään itselle sen minkä jaksan. Ja vanhuksille voin. Muut kerätkööt perkule ite.

        Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi keräisin lähes ilmaiseksi marjoja marjanbisneksen vetäjälle?

        Syön itse omat marjani. Kerään myös lähipiirille. Ihan omaksi iloksi.

        Minä ostan marjani Prismasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ostan marjani Prismasta!

        Jos ulkolaiset marjat kelpaavat niin mikäs siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea vaan yritykselle. Minä olen poiminut marjoja ja sieniä 40 vuotta myyntiin. Korvasienistä karpaloihin ja suppiksiin. Koko kesän metsässä lähes asunut. Puhdas tuotto 4-5 kuukaudessa yhteensä 2000€. Täytyy tuntea mestat ja olla hyvä kunto tähän hommaan.

        Älä puhu pas...a,ei sulla häävit mestat oo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin kerään itselle sen minkä jaksan. Ja vanhuksille voin. Muut kerätkööt perkule ite.

        En ole marjoihin koskenut sitten lapsuuden poimintareissujen. Vitamiinit saa purkista ja metsäteillä on mukava ajella ilman punkkipusikoissa rämpimistä. Imekööt syöpälaiset muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea vaan yritykselle. Minä olen poiminut marjoja ja sieniä 40 vuotta myyntiin. Korvasienistä karpaloihin ja suppiksiin. Koko kesän metsässä lähes asunut. Puhdas tuotto 4-5 kuukaudessa yhteensä 2000€. Täytyy tuntea mestat ja olla hyvä kunto tähän hommaan.

        2000€ koko kesän marjan poiminnoistam morjens..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimii silti sivu bisneksenä, koska jokainen on vapaa keräämään Suomessa marjoja metsässä.
        Vero vapaata rahaa siis, eikä tarvitse myydä edes jobbareille.
        Itse ajattelin tätä tehdä parin ystävän kanssa.

        Ei noita kotimaisia marjanpoimijia näy kesäisin metsissä. harmi kun näitä ulkolaisia kerääjiä ei tule. monene vuotena ostin marjat kun oli näitä poimijia, jollekkin paikkakuntani nuorelle tarjosin hyvää maksua jos oisi poiminut minulle ja tuttavalle, kun olen itse vähän vaivainen, Ei kiinnosta sanottiin purkkaa jauhaen . En kuitenkaan jäänyt marjoitta, Onneksi asuu paikkakunnalla ahkeria ulkomaalaisia ihmisiä joilta ostanut marjat. hyvin siivotut ja hyvät marjat, Enemmän tänne asumaan näitä työtä pelkäämättömiä ihmisiä, auttavaisia. ystävällisiä joilta uskaltaa pytää jos pientä apua tarvitsee, kokemusta,,,,,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ulkolaiset marjat kelpaavat niin mikäs siinä.

        Ulkolaiset marjat kelpaavat oikein hyvin...kuten ulkolainen ruoka yleensä kelpaa oikein loistavasti. Suomalainen ruoka ole yhtään sen parempaa kuin ulkomaalainenkaan...sitä vain täällä propadandan omaisesti toitotetaan...suosi suomalaista, se on parasta ja puhtainta maailmassa. Ja pah...en usko moiseen sontaan. Minulle on aivan sama..siis AIVAN SAMA, että mistä se ruoka tulee kunhan sitä on pöydässä syötävänä. Kotimaisuus ei merkitse hevonv.ttuakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ulkolaiset marjat kelpaavat niin mikäs siinä.

        Puolalaisista pakastemarjoista löytyi salmonellaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea vaan yritykselle. Minä olen poiminut marjoja ja sieniä 40 vuotta myyntiin. Korvasienistä karpaloihin ja suppiksiin. Koko kesän metsässä lähes asunut. Puhdas tuotto 4-5 kuukaudessa yhteensä 2000€. Täytyy tuntea mestat ja olla hyvä kunto tähän hommaan.

        Saan töissä 2 vkossa saman eikä tarvitse kuin istua. Niin eikä käy selän päälle eikä tarvitse hyvää kuntoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä oot jo sitä parasta a-ryhmää. Onnittelut! Jää muuten monelta ämpärikin keräämättä.

        Oletko jonottanut ilmaisia ämpäreitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ostan marjani Prismasta!

        Minä en osta suomalaisten tuottajien sen enempää marjoja kuin vihanneksiakaan. Suomalaiset tuottajat ovat orjatyön teettäjiä eivätkä suosi kotimaista työvoimaa. Siispä pitäkööt tunkkinsa. Minä ostan ulkomaalaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noita kotimaisia marjanpoimijia näy kesäisin metsissä. harmi kun näitä ulkolaisia kerääjiä ei tule. monene vuotena ostin marjat kun oli näitä poimijia, jollekkin paikkakuntani nuorelle tarjosin hyvää maksua jos oisi poiminut minulle ja tuttavalle, kun olen itse vähän vaivainen, Ei kiinnosta sanottiin purkkaa jauhaen . En kuitenkaan jäänyt marjoitta, Onneksi asuu paikkakunnalla ahkeria ulkomaalaisia ihmisiä joilta ostanut marjat. hyvin siivotut ja hyvät marjat, Enemmän tänne asumaan näitä työtä pelkäämättömiä ihmisiä, auttavaisia. ystävällisiä joilta uskaltaa pytää jos pientä apua tarvitsee, kokemusta,,,,,,,

        "Onneksi asuu paikkakunnalla ahkeria ulkomaalaisia ihmisiä joilta ostanut marjat."
        Haista sinä kusipääsuomalainen pitkä vittu!

      • Anonyymi

        Marjanostajat riistävät poimijoita ihan hulluja hintoja maksavat. En ikimaailmassa myy marjanostajille marjoja sitten valittavat kun ei ole poimijoita. Tulee mieleen orjaajat. Ilmankos ei yhtään muslimia ole marjametsässä. Rätit kastuisivat jos viitsisivät mennä metsään

    • Anonyymi

      Nyt olisi monelle työttömälle töitä tiedossa. Ilmaista rahaa ei ole.

      • Anonyymi

        Kelahan ei siis noista saa tietää, jos siis työtön menee kerää marjoja. Nuo tulee tukien päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelahan ei siis noista saa tietää, jos siis työtön menee kerää marjoja. Nuo tulee tukien päälle.

        Kela ja työkkäri rankaisee kyllä marjastajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela ja työkkäri rankaisee kyllä marjastajaa.

        Kyllähän kelat ja työkkärit saa mustan pekan kintaaseensa. Myyn marjat naapureille in cash eikä raha sukan varressa rasita pankkiakaan, joten kela semmin kuin työkkärikään ei pääse osallisiksi marjastuksella saamiini lisäansioihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela ja työkkäri rankaisee kyllä marjastajaa.

        Päinvastoin Kela maksaa 9 euroa että lähdet sinne!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelahan ei siis noista saa tietää, jos siis työtön menee kerää marjoja. Nuo tulee tukien päälle.

        Kyllähän se niin on että jos työtön menee poimimaan marjayrittäjälle marjoja niin se on palkkatyö. Ja työttömyys loppuu siihen ja korvaukset. Ja nyt en ota edes kantaa siihen onko palkka marjanpoimimisesta riittävä edes.

        Sen sijaan jos työtön poimii marjoja omatoimisesti. Niin silloin se ei ole palkkatyö. Ei vaikka myisi ylimääräiset marjat, joita ei itse tarvitse vaikka jollekin mummolle. Mummot saattaa ostaa mielellään ja ehkä enemmänkin jos vaan myyt. Lisäksi mummot maksaa paremmin kuin marjanpoimija yrittäjä. Koska mummo tietää, että se marjojen poiminta ei ole niin kevyttä homma kuin luulisi. Helppoa ehkä mutta ei kevyttä ei.

        Kysymys kuuluukin miksi poimia marjoja joillekin riistäjä yrittäjille, kun vähän vihjaamalla vaikka jollekin mummolle voi olla, että saisit poimia mummoille sen jälkeen marjoja hyvällä korvauksella niin paljon kuin jaksat ja viitsit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelahan ei siis noista saa tietää, jos siis työtön menee kerää marjoja. Nuo tulee tukien päälle.

        No niinpä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän kelat ja työkkärit saa mustan pekan kintaaseensa. Myyn marjat naapureille in cash eikä raha sukan varressa rasita pankkiakaan, joten kela semmin kuin työkkärikään ei pääse osallisiksi marjastuksella saamiini lisäansioihin.

        Mitä nyt naapurin pojat on kateellisia , mutta vittuako siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela ja työkkäri rankaisee kyllä marjastajaa.

        Marjanpoiminnasta saadut tulot verotonta ja laillista tuloa. Kukaan ei maksa veroa niistä työttömät saavat mennä jos jaksavat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se niin on että jos työtön menee poimimaan marjayrittäjälle marjoja niin se on palkkatyö. Ja työttömyys loppuu siihen ja korvaukset. Ja nyt en ota edes kantaa siihen onko palkka marjanpoimimisesta riittävä edes.

        Sen sijaan jos työtön poimii marjoja omatoimisesti. Niin silloin se ei ole palkkatyö. Ei vaikka myisi ylimääräiset marjat, joita ei itse tarvitse vaikka jollekin mummolle. Mummot saattaa ostaa mielellään ja ehkä enemmänkin jos vaan myyt. Lisäksi mummot maksaa paremmin kuin marjanpoimija yrittäjä. Koska mummo tietää, että se marjojen poiminta ei ole niin kevyttä homma kuin luulisi. Helppoa ehkä mutta ei kevyttä ei.

        Kysymys kuuluukin miksi poimia marjoja joillekin riistäjä yrittäjille, kun vähän vihjaamalla vaikka jollekin mummolle voi olla, että saisit poimia mummoille sen jälkeen marjoja hyvällä korvauksella niin paljon kuin jaksat ja viitsit.

        Samaa mieltä👍

        Onneksi marjoissa on väriä kun taloutesi on perin harmaata.

        Mistäs lähtien metsämarjojen pointa on muuttunut palkka työksi......
        Kela tosin on kiinnostunut kaikesta rahasta mitä työtön saa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelahan ei siis noista saa tietää, jos siis työtön menee kerää marjoja. Nuo tulee tukien päälle.

        Sehän on verovapaata tuloa, kannattaa vaikka ois mitkä tulot ennestään.

    • Anonyymi

      Taitaa olla muutaman prosentin luokkaa marjasadosta, mitä ihmiset saavat kerättyä, joten on aivan sama vaikka olisi tullut sata koneellista thaimaalaisia marjanpoimijoita. Aika harvat enää nykyään marja- ja sienimetsään viitsii lähteä.

      • Anonyymi

        Hyvä ettei Thaimaalaiset tule. Jää työttömälkekin edes kotimatkat. Thait kulkee Suomalaisten perässä hyvään Marokkoon ja 8 henkilöä autossa niin pian on 100 m välein vieraita metsässä. Ulkomaalaiset sää tulla vain firman väljemmille. Jokamiehen oikeus ei ulotu ulkomaalaisiin business poimijoihin. Leivälle tee etsiä. Seuraavat ulkomaalaiset sää marjasta Arkadianmäellä

      • Anonyymi

        Alueet josta voi kuvitella että kukaan poimii on muutamia kilometrejä tiestä metsään. Ei kukaan kävele 30 km metsään ja poimi sieltä. Iso osa marjoista on siis alueilla joista niitä ei ole käytännöllistä poimia. Poimittavissa olevista marjoista poimitaan ihan varmasti enemmmän kuin muutama prosentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ettei Thaimaalaiset tule. Jää työttömälkekin edes kotimatkat. Thait kulkee Suomalaisten perässä hyvään Marokkoon ja 8 henkilöä autossa niin pian on 100 m välein vieraita metsässä. Ulkomaalaiset sää tulla vain firman väljemmille. Jokamiehen oikeus ei ulotu ulkomaalaisiin business poimijoihin. Leivälle tee etsiä. Seuraavat ulkomaalaiset sää marjasta Arkadianmäellä

        Mitä ihmettä sinä selität?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmettä sinä selität?

        Kännykän tekoäly vääntää "oikeita" sanoja. Korjaus pitäisi ottaa pois päältä. En minäkään ole sitä kohtaa löytänyt. Aika vähän tunnen Android-kännykän saloja.

        PC:llä ei tule noin karkeita virheitä.

    • Anonyymi

      Olen niin iloinen. Menköön marjagrynderit itse metsään

      • Anonyymi

        Tosi.

        Näkevät siinä kuinka kannattavaa on työnteko heidän palkoillaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lainaus linkistä:
        "Verovapaata marjojen myynti on silloin, kun henkilö kerää luonnonvaraisia marjoja ja myy ne itse joko suoraan yksityishenkilölle tai esimerkiksi leipomolle tahi tukkuostajalle.

        Marjastaminen ei saa myöskään olla päätoimista. Sen pitää siis olla harrastelijamaista ja satunnaista. Verovapaus edellyttää myös sitä, ettei marjoja jatkojalosteta esimerkiksi makeuttamalla, survomalla tai pakastamalla."

      • Anonyymi

        Kela leikkaa aina ja varmasti, kun voi.
        "Kela tarkastelee asiaa sen mukaan, onko poiminta harrastelijamaista vai onko sillä tarkoitus ansaita.

        – Lähtökohtaisesti mustikoiden poiminta on harrastustoimintaa. Ennen kuin se olisi ansiotoiminnaksi katsottavaa, tulojen olisi oltava erityisen suuret ja myös tarkoituksena pitäisi olla ansaitseminen. Rajan vetäminen on haastavaa, ja sen takia isommat summat ovat aina tapauskohtaisesti tarkasteltavia."

        Kelan mielestä marjat siis pitäisi antaa ilmaiseksi.

        Entä,kun tuttava kalastaa ja myy kalat tutuille. Toki hänelä on kalastusluvat ja kalastusvälineisiin on uponnut rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainaus linkistä:
        "Verovapaata marjojen myynti on silloin, kun henkilö kerää luonnonvaraisia marjoja ja myy ne itse joko suoraan yksityishenkilölle tai esimerkiksi leipomolle tahi tukkuostajalle.

        Marjastaminen ei saa myöskään olla päätoimista. Sen pitää siis olla harrastelijamaista ja satunnaista. Verovapaus edellyttää myös sitä, ettei marjoja jatkojalosteta esimerkiksi makeuttamalla, survomalla tai pakastamalla."

        Kahtena päivänä peräkkäin metsään on jo muuta kuin satunnaista marjastamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan mielestä marjat siis pitäisi antaa ilmaiseksi.

        Sano tuo ministerille ja hallitukselle
        Työtön on aktiivinen kun kukaan ei ota työhön Korkman vuoksi eikä työikäistä ollenkaa. Uskokaa jo. Katri joutaa nyt työkkärikurssille kun hommat lopetti. Siellä opetetaan esiintymään työvoimatoimistossa. Kun ei ole mitään asiaa ei tartte esiintyä itkupillinö ruudun takaa. Paavo ei voi maksaa isoja summia esiintymisestä kysy verottajalta. Maksa Paavo opintopäivät kaikille kun niin haluat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela leikkaa aina ja varmasti, kun voi.
        "Kela tarkastelee asiaa sen mukaan, onko poiminta harrastelijamaista vai onko sillä tarkoitus ansaita.

        – Lähtökohtaisesti mustikoiden poiminta on harrastustoimintaa. Ennen kuin se olisi ansiotoiminnaksi katsottavaa, tulojen olisi oltava erityisen suuret ja myös tarkoituksena pitäisi olla ansaitseminen. Rajan vetäminen on haastavaa, ja sen takia isommat summat ovat aina tapauskohtaisesti tarkasteltavia."

        Silti on syytä jättää kertomatta marjonen myynnistä jos jotain sossutukia saa myös. Tilillä ei saa olla oikein mitään rahaa, jos ns. sossusta (nykyään KELA) haluaa myös tukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainaus linkistä:
        "Verovapaata marjojen myynti on silloin, kun henkilö kerää luonnonvaraisia marjoja ja myy ne itse joko suoraan yksityishenkilölle tai esimerkiksi leipomolle tahi tukkuostajalle.

        Marjastaminen ei saa myöskään olla päätoimista. Sen pitää siis olla harrastelijamaista ja satunnaista. Verovapaus edellyttää myös sitä, ettei marjoja jatkojalosteta esimerkiksi makeuttamalla, survomalla tai pakastamalla."

        Noin kai jos ei sitä tulkita elinkeinonhajoittamiseksi TE-toimessa sekä veroviranomisessa?
        Kela kas kunei itse päätä näissä asijoissa vaan vaatii työmarkkinapoliittisenpäätelmän ennen maksatusta ja saa myös nykyään suoraankin verottajalta mm .ansijotuloverotietoja ynnä muuta mukavaa,
        Arvata vaa saa kunka paljon kauemmin kuin vaikkapa lainsäätämä asijoitten pallottelu vois kestää nyky virka kojeistossa kauemmin kun laki määrää? Siis vaikka kaikki olis OK ja kunnassa?
        Käytännös etenkin verottajan mielestä liki kaikki on verotettavaa jopa talontalkoissa syöty makkara pitäisi ilmottaa hälle ehkä luontaisetuna omassa veroehdotuksessa vaikka sen
        arvo ylittää sen mitä alittaa , samoin joulupukin kuitit ja maksut ynnä muut vaikka olis mite pimee pukki jouluna,,
        Kokonaan toinen stoori ompi mitä kansaneläkelaitos ja sosiaalitoimi pitää merkittävänä riittävänä raha sumana köyhälle kuka ei voikkaan elää sillä rahalla ku he määrää?
        Kokeilisivat joskus vaikka itte elää sillä ja niin myös moni muukin kiva palkkanen ketä
        valehtelee tulevansa niin vähällä toimeen että, se on mahdotonta ilmanmuuta.

    • Anonyymi

      Ei. Olen mies enkä mikään marjanpoimija.
      T: Työtön vuodesta 1990

    • Anonyymi

      Kela:
      "Kela kuitenkin voi tutkia, mikäli tulot nousevat kovin korkeiksi. Silloin marjastamisesta ansaitsemansa tulon saattaa joutua sovittelemaan, mikäli marjastaminen katsotaan työksi, joka on jatkunut yli kaksi viikkoa." IS

      Siinä meni lisätulon ansaintasuunnitelmat pieleen.

      • Anonyymi

        Heh.
        "Kela kuitenkin voi tutkia, mikäli tulot nousevat kovin korkeiksi. Silloin marjastamisesta ansaitsemansa tulon saattaa joutua sovittelemaan, mikäli marjastaminen katsotaan työksi, joka on jatkunut yli kaksi viikkoa." IS

        Jo 300 euroa on Kelalle paljon. Niin myös köyhälle.

        Melkein satanen menee jo saappaisiin. Se oli siinä se haave saada jotain hyvää marjanpoiminnalla.

        Jos metsään haluat mennä nyt, niin hanki itsellesi oma pakastin.

        "– Jos katsotaan poiminta ansiotoiminnaksi, niin 300 euroa vähennetään kokonaistulosta, sillä siihen asti saa poikkeuksetta tienata. Ylimenevästä osasta huomioidaan 50 prosenttia, joka pienentää työttömyysetuuden määrää. Leikkuri ei siis ole joko tai, vaikka marjatulot katsottaisiinkin ansiotoiminnaksi." IS

      • Anonyymi

        Entä,jos joku ottaa käteisenä marja/kala/pilkun myynti rahat. Mistä kela ne näkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä,jos joku ottaa käteisenä marja/kala/pilkun myynti rahat. Mistä kela ne näkee.

        Ei mistään. Käteinen tosin kannattaa kuluttaa pikkuhiljaa käteismaksuina eikä tallettaa tilille rahoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mistään. Käteinen tosin kannattaa kuluttaa pikkuhiljaa käteismaksuina eikä tallettaa tilille rahoja.

        Pankki voi kysellä jo 500€ talletuksesta, että mistä rahat ovat tulleet.
        Voisi vastata, että olen myynyt persettä.

        Ei kannata rahoja laittaa pankkiin, jos aikoo myös sossun toimeentulotukea nostaa. Pankissa ei saa olla tilillä montaakaan kymppiä.

      • Anonyymi

        Mistä kela saa tulotiedot - elatusmaksutkin nostetaan kelan etuuksina;)

    • Anonyymi

      Suomi on hieno maa.

      "Kela ei tee päätöksiä siitä, onko työtön tosiasiassa työtön.

      Näin ollen niin pitkään, kun marjanpoimija katsotaan TE-toimistossa työttömäksi työnhakijaksi, Kela ei katkaise etuutta.

      Toisin sanoen marjatulojen loppuessa Kela maksaa jälleen täyden työttömyysetuuden, jos TE-toimisto ei ole antanut esteellistä lausuntoa." IS

    • Anonyymi

      Kelan mukaan marjat pitää myydä ilmaiseksi.

      "– Turvallisin mielin voi kerätä mustikoita. Muutaman ämpärillisen voi ilman muuta myydä, eikä se vaikuta mihinkään. Viesti on se, että marjoja voi kerätä." IS

    • Anonyymi

      Nut voitaisiinkin tehdä sellainen kokeilu, että maksetaan poimijoille suomalaista eikä thaimaalaista palkkaa, niin jokohan tekijöitä alkaisi löytymään?

      • Anonyymi

        Kyllä.

      • Anonyymi

        No mutta sittenhän voitot jäävät pienemmiksi ja yrittäjä saattaa joutua jopa itse töihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta sittenhän voitot jäävät pienemmiksi ja yrittäjä saattaa joutua jopa itse töihin!

        Yrittäjyyttä parhaimillaan - saa itse tehdä!

    • Anonyymi

      Ihan höpöä, että marjanpoiminnalla voi tienata lisää.

      "Toimeentulotuella olevan kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Silloin pienikin tulo voi vaikuttaa toimeentulotukeen vähentävästi." IS

    • Anonyymi

      Verottajakin on tarkkana, että saa omansa.

      "Marjoja voi myydä verovapaasti silloin, kun marjat myy itse. Jos marjojen poiminnasta saa palkkaa eli siitä on tehty työsopimus, tulo on veronalaista. Silloin siitä verotetaan ansiotulon veroprosentin mukaan.

      Verovapaata marjojen myynti on silloin, kun toiminta on satunnaista ja harrastelijamaista. Marjat saa myydä itse asiakkaalle, ravintolalle tai tukkuostajalle." IS

      • Anonyymi

        Tyhjän määrin kanssa sää juosta marjoissa kun Thaimaalaiset puhdistavat haravoivat metsiä jo aamu 6

    • Anonyymi

      Työttömän marjanpoimijan kannattaa käyttää vanhaa mummoa bulvaanina joka hoitaa marjojen myynnin ja rahansiirrot

      • Anonyymi

        Haa!
        Nyt löyty mummoille käyttöä!

        Mitäs hyötyä pappoista olisi?

    • Anonyymi

      En kerää marjoja kerjuurahoista, kerään kesässä 100-300 kiloon marjoja ja sieniä, nuo on kiloina huomioikaa se.
      Marjat ja sienet pakastan, kuivatan, jaa suvulleni ja hyville kavereilleni.
      Minä et verta ja hikeäni tarjo tälle paskavaltiolle nimeltä suomi.

      • Anonyymi

        Hyvä sinä!

        Jos joku haluaa marjoja, maksakoon niistä käyvän hinnan, jos ei itse pysty keräämään.

        Miksi marjoja pitäisi poimia toisille ilmaiseksi?
        Miksi sukkia pitäisi kutoa toisille ilmaiseksi?

      • Anonyymi

        Sossun luukun anti tältä paskavaltiolta sulle kuitenkin ilmeisesti kelpaa mainiosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossun luukun anti tältä paskavaltiolta sulle kuitenkin ilmeisesti kelpaa mainiosti.

        Kela se nykyään hoitaa tt tuenkin ja minä otan kaiken mitä irti saan,Suomi on niin hanurista enkä minä oo pyytänyt tänne syntyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossun luukun anti tältä paskavaltiolta sulle kuitenkin ilmeisesti kelpaa mainiosti.

        Sähän oot vapaa lähtee nykimään tästä "paskavaltiosta". Ei sua kukaan tänne kerjää jäämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossun luukun anti tältä paskavaltiolta sulle kuitenkin ilmeisesti kelpaa mainiosti.

        Vanhanajan ihmiset eivät suostu ottamaan KELA:lta rahaa. Voi vain olla, että tuollaiset ihmiset ovat nykyään hyvin harvassa, ja jos heitä löytyy, niin vanhoja eläkeläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä sinä!

        Jos joku haluaa marjoja, maksakoon niistä käyvän hinnan, jos ei itse pysty keräämään.

        Miksi marjoja pitäisi poimia toisille ilmaiseksi?
        Miksi sukkia pitäisi kutoa toisille ilmaiseksi?

        Kun on lapsesta asti poiminut marjoja siitä on tullut joka kesäinen hyvä harrastus ja erinomainen kuntoilu muoto, viime kesänä 40 poimin sankollista. Osan möin, kysyntää olisi ollut paljon suuremmalle määrälle. Toivottavasti tänä kesänäkin tulee hyvä marjavuosi .

    • Anonyymi

      Minä saan omat marjani pomittua itse.

      Ilmaista työtä en tee kenellekään.

    • Anonyymi

      Marjoja voi myydä torilla ja siellä saa hyvän hinnan niistä. Minä ostan aina torilta mustikat, vaikka en niitä ilmaiseksi saakkaan. Maksan mielelläni poimijoille marjoista.
      Itse en voi niitä poimia. Kymmenen litraa riittää minulle, ei se kauhean kalliiksi tule, kun ei niitä marjoja ympäri vuoden ostella!

      • Anonyymi

        Niin siis miksi täällä ihmiset nyt änkyröi ettei voi kerätä? Mun äiti kerää joka kesä marjaa, ilmoittaa torissa ylimääräisistä ja ostaja tulee käteisellä marjat maksamaan ja hakemaan. Äitini ei siis etuuksia nosta, mutta miksi etuuksien nostajien pitäisi ne rahat ottaa tilille kun sen marjan ostajan varmasti tapaa kasvotusten? Vai meinasko joku täällä ruveta marjoja postittelemaan?

        Poimija ei ainakaan vie niitä marjoja kaupunkilaisherrasväen kotiovelle. Älkää unta nähkö. Kerätkööt ite marjansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poimija ei ainakaan vie niitä marjoja kaupunkilaisherrasväen kotiovelle. Älkää unta nähkö. Kerätkööt ite marjansa.

        No kyllä me ollaan viety. Liki 500 km päässä pk-seudusta kerätty ja viety ostajille hki-espoo-vantaa akselille. Reissu tehtiin sukulaisia moikkaamaan ja samalla tienattiin pari sataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siis miksi täällä ihmiset nyt änkyröi ettei voi kerätä? Mun äiti kerää joka kesä marjaa, ilmoittaa torissa ylimääräisistä ja ostaja tulee käteisellä marjat maksamaan ja hakemaan. Äitini ei siis etuuksia nosta, mutta miksi etuuksien nostajien pitäisi ne rahat ottaa tilille kun sen marjan ostajan varmasti tapaa kasvotusten? Vai meinasko joku täällä ruveta marjoja postittelemaan?

        MARJAT KÄYPIHAKEMASSAKYLLÄSEONHYVÄASIA

    • Anonyymi

      Miksi luulet että työttömät lähtis metsään hyttysten syötiksi kun rahaa saa kotona makaamalla? :D

      • Anonyymi

        Miks ei lähtis? Tää työtön ainakin lähtee. Sehän on vaan extraa työkkärin rahan päälle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks ei lähtis? Tää työtön ainakin lähtee. Sehän on vaan extraa työkkärin rahan päälle!

        Käyn muutenkin samoilemassa metsässä, lenkkeilen, samalla siinä marjatkin kerää. Käyn myös kalassa sekä kerään tölkkejä ja pulloja,pyöräillen. Ei mitään ongelmaa ja olen hyvässä kunnossa pysynyt sekä normaalipainoisena. En juo enkä polta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyn muutenkin samoilemassa metsässä, lenkkeilen, samalla siinä marjatkin kerää. Käyn myös kalassa sekä kerään tölkkejä ja pulloja,pyöräillen. Ei mitään ongelmaa ja olen hyvässä kunnossa pysynyt sekä normaalipainoisena. En juo enkä polta!

        Hyvä juttu! Ite kyllä tupakoin mutta tuossahan marjoja kerätessä se kunto tosiaan paranee. Viime vuonna tippui useampi ylikilo.

    • Anonyymi

      No mikä ettei 50€ tunti puhtaana niin vois harkita vähän harhailla metässä

      • Anonyymi

        No kovaa vauhtia kun keräät niin voihan tuo onnistuu. Mustikkasankosta voit aivan hyvin pyytää sen 50€, tänä vuonna luultavasti enemmänkin, joten vain taivas on sun rajana. Anna palaa!

    • Anonyymi

      Jos on hyvä puolukka vuosi niin mikä niitä on kerätessä,kyllä pari ämpäriä päivässä
      on helppo nakki,jos siitä saa 25e ämpäri niin ihan riittävä korvaus.

      • Anonyymi

        Millonhan joku tasa arvo hemmo nostaa rasimi syytteen ulkolaisten työntekijöitten alistamisesta,jos maksettas sama palkka kun muista töistä,kannattavuus ois aika huono

      • Anonyymi

        50 euron päiväpalkka on kova.
        Kuukausiansio on jo tuhat euroa.

    • Anonyymi

      Onko joku mobiili-appi, josta näkisi että mistä löytyy hyvin mitäkin marjoja? Jos ei yhtään tiedä paikkoja, niin on kyllä aika hankalaa....

      • Anonyymi

        Katkaisee marjatertun ja huomaa sen olevankin sammuneen suomalaisjuopon pennies

      • Anonyymi

        Esimerkiksi mustikka ja puolukka kasvaa koko maassa. Jos vaan meet metsään niin jostakin sieltä löytyy varmasti marjaa. Meidän perhe tekee niin että käydään eri metsäalueilla 50 km säteellä ja painetaan mieleen missä on mitäkin marjaa eli milloin sinne kannattaa mennä. Seuraavina vuosina käydään samoissa paikoissa ja laajennutaan vähän pidemmälle. Eli jos ihan ensikertalainen oot niin ei se oikein auta kuin lähteä etsimään tai kysellä jos joku tietää "varman paikan". Esimerkiksi mustikoita löytyy eniten kuusikoista ja havupuuvoittoisista metsistä. Puolukka sitten on enemmänkin kuivien paikkojen marja. Meillä on tässä lähellä paikka josta poimitaan mustikoita varjoissa ja siinä tien toisella puolella on sitten kuiva aukea josta muutamaa viikkoa myöhemmin poimitaan puolukat 😁

      • Anonyymi

        Kuules; sitähän se marjastus on että pitää nähdä vähän vaivaa... ja ne marjapaikat pitää ensin löytää. Ei muuta kuin ämpäri kouraan ja mettään. Sun pitää varoa karhuja susia ilveksiä käärmeitä ampiaisia itikoita ja punkkeja. Ei saa kerätä suvenmarjoja ja pikkulintujen paskomia marjoja. Sit ois hyvä tarkkailla ette keräile ämpäriisi mustikkamatoisia (mustikka on tällaisissa tapauksissa hivenen pienikokoinen ja siinä on reikä ja voi olla pieni toukka mustikan sisällä) marjoja. Onnea marjamatkaasi mobiiliapplettaja !

        Ai ampiaisia pitää varoa metsässä 😂 voin kertoa etten koskaan ole marjareissuillani tavannut edellämainituista kuin itikoita ja punkkeja. Eläimet väistää ihmistä. Käärme ei pysty iskemään korkealle, joten varrelliset kumisaappaat/ maiharit kyllä suojaa. Eikä todellakaan tarvitse varoa poimimasta mitään tietynlaista mustikkaa, oli siihen sitten pissannut lintu tai susi. Tien vierestä ei kannata poimia, muuten voi kypsän mustikan poimia, oli se millainen tahansa. Sä et oo ikinä tainnut edes metsässä käydä?

      • Anonyymi

        Kannattaa hommata semmoinen hyttyspäähine niin ei haittaa hirvikärpäset eikä muutkaan ötökät. Motonetistä ainakin sai viime vuonna edullisesti.

      • Anonyymi

        Luonnonvarskeskud

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai ampiaisia pitää varoa metsässä 😂 voin kertoa etten koskaan ole marjareissuillani tavannut edellämainituista kuin itikoita ja punkkeja. Eläimet väistää ihmistä. Käärme ei pysty iskemään korkealle, joten varrelliset kumisaappaat/ maiharit kyllä suojaa. Eikä todellakaan tarvitse varoa poimimasta mitään tietynlaista mustikkaa, oli siihen sitten pissannut lintu tai susi. Tien vierestä ei kannata poimia, muuten voi kypsän mustikan poimia, oli se millainen tahansa. Sä et oo ikinä tainnut edes metsässä käydä?

        Älä viiti. Ainakin 40kesää olen mustikat ja puolukat metästä poiminut. Kokemusta siis on. Karhuun ja ilvekseen en ole törmännyt (jälkiä nähnyt hiekkatiellä) mutta kaikki muut olen kohdannut metikössä. Ne kyytkin ovat olleet ihan samoissa marjamättäissä kun olen kättäni ojentanut. Poimin marjani käsin. Kyyn pistoilta olen onneksi välttynyt. Maa-ampiaispesään törmääminen ei ole niitä ihan hauskimpia juttuja. Nopea poistuminen tien varressa olevaan autoon pelasti pahimmilta pistoilta. Punkkeja olen joutunut poistamaan useina vuosina. Jonain kesinä on ollut erityisen paljon matosia mustikkapaikkoja. Se on kuules kääriäisperhosen toukka kun mustikkasatoa pilaa. Voihan niitä tietysti syödä niin saa proteiinit samalla. Hirvetkin on ihan tuttu juttu. Siellä ne pikkulinnutkin paskoo samoilla marja-apajilla. Olehan vaan tarkkana.

        No sulla on kyllä huono munkki käynyt jos oot käärmeisiin, hirviin ja susiin törmännyt marjastaessa, ite en vuosien aikana oo niitä marjareissuillani tavannut, en myöskään ampiaispesiin törmännyt saati joutunut niitä karkuun juoksemaan. Eläinten ulosteita kyllä löytyy (itse törmään ulostekasoihin aika usein, sekä marjastaessa kuin koiraa lenkittäessä) mutta todennäköisesti se eläin on jo kilometrien päässä silloin kun ihminen sen kasan havaitsee. Vaatetuksella pystyy aika paljon vaikuttamaan siihen kuinka paljon ötökät pääsee syömään tai punkit kiinnittymään, muhun ei yksikään punkki ole kiinnittynyt. Luonnonvarainen eläin väistää AINA ihmistä jos kyseessä ei ole sairas yksilö. Tuollainen yli-pelottelu on aivan turhaa, siellä metsässä on turvallisempaa käydä kuin vaikka autolla ajo.
        Turvallisia marjastuksia 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules; sitähän se marjastus on että pitää nähdä vähän vaivaa... ja ne marjapaikat pitää ensin löytää. Ei muuta kuin ämpäri kouraan ja mettään. Sun pitää varoa karhuja susia ilveksiä käärmeitä ampiaisia itikoita ja punkkeja. Ei saa kerätä suvenmarjoja ja pikkulintujen paskomia marjoja. Sit ois hyvä tarkkailla ette keräile ämpäriisi mustikkamatoisia (mustikka on tällaisissa tapauksissa hivenen pienikokoinen ja siinä on reikä ja voi olla pieni toukka mustikan sisällä) marjoja. Onnea marjamatkaasi mobiiliapplettaja !

        Kyllähän nämä marjagrynderit katselee marjapaikat valmiiksi antaa autot ja peräkärryt käyttöön, mutta marjoista eivät maksa paljon mitään. Olen katsellut vuosia kun thaimaalaisia hyväksikäyetään tekevät sitä 14 tuntia päivässä, saavit selässä ja haravat. Valitettavasti haravat pilaavat varvuston kun monena vuonna ollaan samoilla paikoilla.. olen iloinen kun eivät tule, linnuille jää ruokaa ja marjoista tulee uutta varvukkoa. Marjat ei ikinä mätäne metsään niinkuin moni asiaatuntematon sanoo. Tämä thaimaalaisten hyväksikäyttö on tuntunut pahalta ollaanhan sentään sivistysvaltio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi mustikka ja puolukka kasvaa koko maassa. Jos vaan meet metsään niin jostakin sieltä löytyy varmasti marjaa. Meidän perhe tekee niin että käydään eri metsäalueilla 50 km säteellä ja painetaan mieleen missä on mitäkin marjaa eli milloin sinne kannattaa mennä. Seuraavina vuosina käydään samoissa paikoissa ja laajennutaan vähän pidemmälle. Eli jos ihan ensikertalainen oot niin ei se oikein auta kuin lähteä etsimään tai kysellä jos joku tietää "varman paikan". Esimerkiksi mustikoita löytyy eniten kuusikoista ja havupuuvoittoisista metsistä. Puolukka sitten on enemmänkin kuivien paikkojen marja. Meillä on tässä lähellä paikka josta poimitaan mustikoita varjoissa ja siinä tien toisella puolella on sitten kuiva aukea josta muutamaa viikkoa myöhemmin poimitaan puolukat 😁

        Maaseudulla tarkoituksella salataan hyvät marjapaikat.
        Minulle ei oikein sovi mustikoiden poiminta, se on hankalampaa kuin puolukoiden poiminta.

        Mustikoita on täällä etelässä minun vanhalla kotipaikkakunnani aika vähän. Puustoa on hakattu kokonaan pois ja marjapaikat ovat hävinneet, etenkin mustikka. Vadelmia voisi joskus tällaisiltakin paikoilta saada. Joskus alkaa vain pitkää heinää ja koivikkoa kasvamaan hakkuuaukioille. Villejä vadelmia ei taida juuri kukaan myydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai ampiaisia pitää varoa metsässä 😂 voin kertoa etten koskaan ole marjareissuillani tavannut edellämainituista kuin itikoita ja punkkeja. Eläimet väistää ihmistä. Käärme ei pysty iskemään korkealle, joten varrelliset kumisaappaat/ maiharit kyllä suojaa. Eikä todellakaan tarvitse varoa poimimasta mitään tietynlaista mustikkaa, oli siihen sitten pissannut lintu tai susi. Tien vierestä ei kannata poimia, muuten voi kypsän mustikan poimia, oli se millainen tahansa. Sä et oo ikinä tainnut edes metsässä käydä?

        Hirvikärpäset alkavat vaivata loppukesästä. Niitä on aika vaikeaa tappaa, ovat pirun sitkeitä. Niitä ei läpsäisemällä tapeta. Ne on saatava kynsien väliin, muuten eivät kuole!

        Vaatetus tietysti pitäisi olla kunnollinen. Mielellään jonkinlainen hyttyssuojapäähine verkkoineen. Sekin pitäisi saada tiukasti istumaan vaatetuksen päälle alaosastaan.
        Hirvikärpäset kyllä etsivät vaatteista raon ja kutittavat inhottavasti iholla.

        No tää on joo totta. Hirvikärpäset on veemäisin asia mitä (mun mielestä) joutuu sietämään marjareissuilla. Joku tuolla mainitsikin verkkopipot ja kasvosuojat, näitä käytän itsekin. Tiheällä kammalla pitää reissujen jälkeen hiukset käydä läpi ja vaatteet tarkastaa. Paarmat on myös sellaisia paskiaisia että sattuu kyllä jos puree. En tiedä onko mitään tilastoja kuinka moni marjastaja törmää noihin aiemmin mainittuihin petoeläimiin, itse en tosiaan koskaan ole onneksi törmännyt enkä tunne yhtäkään joka olisi (ja oon siis "marjastajasukua") joten luulen ettei se kovin yleistä ole.

    • Anonyymi

      Hahahaaa, uskotko tuohon itsekkään, että suomalainen työtön lähte marjametsään...

    • Anonyymi

      Hyvä nuo rikkurit pysyy pois pitäs kaikilta loisilta kieltää maahan tulo ajavat takseja ja linja autoja banaani palkalla hyi vittu mudat

    • Anonyymi

      Mutku EI JAKSA. Haukotusta....

      • Anonyymi

        Vähän vaikeaa on, jos on ikää ja ylipainoa paljon molempia.
        Olen 180cm/115 kg mies, 64v. Aika vaikeaa on täällä minun vanhoilla kotikonnuillani marjoja löytää.

        Jostain Itä-Suomesta alkaa marjoja löytymään jo hyvin. Tuttava on sinne mennyt kotoaan Helsingistä. Matkaa on 180 km ja saman verran takaisin. Siellä on hänellä toistaiseksi suvun kesämökki. Aika kovat matkakulut tulee, vaikka vuokraa halvimman romuauton minkä Helsingistä löytää.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä asia, että thaimaalaiset eivät tule Suomeen marjoja poimimaa. Saavi harava-systeemi tuhoaa marjojen varvut ...ryöstöpoimintaa. Thaikut tulevat melkein tonteilta mustikoita noukkimaan, ovat käyneet keräämässä jopa puutarhamarjoja. Tulevat lähialueille, joista paikalliset; esim. mummot ja papat, ovat sukupolvien ajan marjansa keränneet.

      Keräävät marjat säkkeihin. On käyty katsomassa mitä säkki sisältää; märkiä marjoja, sammalta, käpyjä, hirvenpapanoita ja iso joukko pörrääviä kärpäsiä. Hygieniasta ei tietoakaan. Näitä firmat ostavat ja tekevät tuotteita, joita ihmiset syövät. Säkkitarkastuksen jälkeen emme ole ostaneet enää mitään, mikä sisältää esim. mustikoita.

      • Anonyymi

        Älä valehtele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele.

        Totta joka sana. Taidat olla joppari, thaikkujen hyväksikäyttäjä tai agentti, joka käy etukäteen merkkaamassa pyykkipoika/muovinauha systeemillä marjapaikat hyvien kulkuyhteyksien reiteiltä. Juurikin helppojen kulkuyhteyksien marjapaikat ja asutusten lähialueet merkataan ensimmäisiksi poimintapaikoiksi niin, että paikallisille asukkaille ei jää mitään muuta kuin irtirevittyjen kasvien varsia.

        Tuotahan tuo on. Ympäristöministeriön pitäisi säätää laki haravoimisen kieltämiseksi. Mustikka on herkkä varpukasvi ja vaurioituu haravoinnista.

    • Anonyymi

      Marjanpoiminta on maailman parasta hommaa.

    • Erinomainen harrastus olla metsässä keräämässä marjoja ja tietty voi myös kuka tahansa kerätä pikku tienestiä myös taskuun.
      Suomessa kun saa melko vapaasti marjastaa ja hyvä niin siis kellä siihen mahdollisuus.
      Sitte ne suomen marjat ,mitkä menee suuhun on todella todella hyviä ja terveellisiä...siinä sitä arvoa.

    • Jos omaa maata ja vettä mielellään myös niin mustikka,vadelma.omena .ehkä tyrni..mustaherukka puskia ja puita niin johan on rikkautta ihmisellä.
      Se vaan monesti ,että niitä vaan ei osata arvostaa.

    • Anonyymi

      Vaikka olenkin nyt työtön, ei selkäni kestä marjanpoimintaa kahta tuntia enempää ja sen jälkeen se onkin kipeä pari päivää. Jotta se siitä "tuottoisasta työstä". Antaa vain ulkomaalaisten pienikokoisten ihmisten keräillä, jos heillä vain selät kestää. Tuleepahan ainakin näin marjat kerättyä.

      • Anonyymi

        Ei. Jos sinä et pysty muut suomalaiset tarttee itse marjansa

    • Anonyymi

      Jos pääkaupunkilainen lähtee marjamaille niin siitä tulee niin paljon menoja , että -0 on arvo.
      Asia täytyy tehdä ammattimaisesti ja porukalla yhdellä autolla jne,
      Pitäisi yöpyä vieraalla paikkakunnalla jne.
      Muutenhan se on hyvää liikuntaa raittiissa ilmassa

      • Anonyymi

        Pääkaupunkilainen on hyvä vaan ja ostaa ne marjansa kauppatorilta kerääjää arvostavaan hintaan.

    • Anonyymi

      Isännät eivät nyt saa tiukkaa taikkua, täytyy tyytyä lorttoon svetaan.

      • Anonyymi

        Etpä ole nähnyt thaimaalaisia marjanpoimijoita. Ovat melkein aina nelikymppisiä maanviljelijämiehiä. Noista ei ole vaimoiksi, kuin ehkä jollekin ministerimiehelle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpä ole nähnyt thaimaalaisia marjanpoimijoita. Ovat melkein aina nelikymppisiä maanviljelijämiehiä. Noista ei ole vaimoiksi, kuin ehkä jollekin ministerimiehelle!

        Ainakin yksi sirojen tyttösten katras pyöri meidän metsissä. Kävin niitä vähän vikittelemässä, mutta ne sano että olen liian vanha :(

    • Anonyymi

      Kuulkaapas. Joku tolkku intoilussa ja kadehtimisessa. Jotta marjojen keruusta myyntiin tulee ylipäätään jotain, niin kerääjän täytyy asua suht lähellä marjamaita. Kuka helkkarissa lähtee ajelemaan kymmeniä kilometrejä kerätäkseen myyntiin pari ämpäriä marjoja. Itselle kyllä.

    • Anonyymi

      Verotonta rahaa nyt metsään ansaitsemaan.
      Yksityisille myynti suoraan.
      On paljon ihmisiä jotka haluavat marjametsään.

    • Anonyymi

      On näitä voinut kerätä vaikka on ollut Thaimaalaisia keräämässä. Marjoja metsissä on riittänyt ja tänä vuonna mustikkaa tulee paljon ja jää keräämättäkin.

      • Anonyymi

        Eipäs nuolaista. Vielä voi halla viedä mustikkasadon.

    • Anonyymi

      Meillä on noita Pakolaisia vastaanottokeskuksissa toimettomina ja saavat täysmääräiset avustukset.He voisivat lähteä marjanpoimintaan.Jos suomalaiset eivät halua.

      • Anonyymi

        No joo jos kehtaavat eli jos viitsii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo jos kehtaavat eli jos viitsii

        Suomi on itseasiassa varsin hyvä sesonki poimintaan. Alkukesän korvasienistä alkaen,mansikoihin,mustikoihin,puolukoihin,arvosieniin,hillaan,karpaloihin asti. Yrttejä ja käpyjä siinä välillä. Voisikohan näistä saada niin paljon rahaa,että niillä eläisi koko vuoden? Syrjäseuduilla maalaismökissä voisi viljellä ruokansa ja kalastella vähän lisuketta pannulle tai pienimuotoisesti myydä tuotteita lähi ympäristöön.

    • Anonyymi

      Juu tilauksia otetaan mustikasta vastaan
      200 euroa/ 10 litraa Turun seutu:)

      • Anonyymi

        Ei taida kauppoja syntyä. Ehkä joku voisi lähemmäs 50€/10 L maksaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida kauppoja syntyä. Ehkä joku voisi lähemmäs 50€/10 L maksaakin.

        nyt korona aika- jo 3 vuotta sitten maksettiin laadukkaista marjoista 75 eur/ ämpäri kotiin toimitettuna. Myin 200 litraa

    • Anonyymi

      Mitä hei siis oikeesti?
      Lähtevätkö suomalaiset työttömat siis poimimaan 5€ tuntipalkalla
      poimimaan marjoja?

      No ei todella lähe.
      Mikäli suomen laki ei velvoita sitä?

      Romanit pääsevät eläkkeelle heti kun täyttävät 16?!1
      Suomen laki velvoittaa sen?

      Kysykää vielä kuka kehtaa: "miksi et äänestä"?

      Ette kehtaa koska olen oikeassa!!1

    • Anonyymi

      Tienaako paremmin kuin tölkin keräyksellä josta saa 12000 euroa vuodessa?

    • Anonyymi

      Marjatilalliset Vinkkaa raha apua valtioltä. Parempi olis I antaa poimijoiden tienata verottomana tulonsa. Menisi tuki silloin oikeille vähävaraisille. Marjat on hyviä.

    • Anonyymi

      Työttömät marjametsään, muuten korvaukset leikkuriin. Hyvä ja helppo idea!

      • Anonyymi

        Ja, jos saa tuloja, korvaukset veke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja, jos saa tuloja, korvaukset veke.

        eläkkeellä hyvä olla- kun lapsen etu- ja oikeudet eivät Raision kaupungin "lastensuojelun" menettelyssä tarkoitushakuisesti toteutuneet-- kuinka kauan pelleillään???

    • Anonyymi

      Varmasti löytyy yrittäjiä. Totuus on kuitenkin se, että kaupan pakastealtaat ovat ensi talvena tyhjiä. Niin halvalla kun eivät suomalaiset tee työtä.

    • Anonyymi

      Kuka järjestää kuljetuksen metsään? Voi olla aika harvassa marjapaikat Etelä-Suomessa. Eihän marjoja voi lähteä kilometrien päästä kantelemaan kotiin, vaikka tietäisi marjastuspaikat.

      Olen Kanta-Hämeessä mökillä ja pitää olla aika tietäjä, jos voi sanoa mistä marjoja löytyy. Aika paljon on metsää hakattu, ns. paljaaksihakkuuta harrastetaan lähes 100%.
      Näihin voi tulla jonkun vuoden päästä vadelmia, ehkä puolukkaakin, mutta mustikan ilmestymiseen menee tosi kauan. Jotain heinää ja koivuja kasvaa ensin alkuun, ja tietysti istutettuja puita, täällä ne ovat lähes aina kuusia.

    • Anonyymi

      Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.

    • Anonyymi

      Mun on helppo poimia marjoja, koska
      mulla on niin pitkät kädet, jottei tarvi kyykkiä
      marja mättäillä, kävelen vain sormet harallaan metsässä
      ja silloin tällöin tyhjään kädet marjoista sankoon.
      Viime kesän marjarahoilla olin kuukauden
      "rantalomalla" Pattajalla.

    • Anonyymi

      Taimaas ompi ihan aivan erimoinen hinta palkka ja vaikkapa osin lähes olematon verotaso kute vaikkapa monessa muussakin ulkomaassa missä rahanostovoima on huomattavasti suurempi kute vaikka Suomessa tai Estoniassa kun lähes kaikissa maissa kaikki on halvempaa muille paitsi turisteille oletteko ollenkaan tietoisia tästä?
      Joskus tulee mieleen et täällä Suomessa luullaan olevansa kute jossain merkittävämmässäkin suurmahdissa, vaikkei tosiasiassa täällä päätetä enää oikeasti edes omista asijoista enää nykysin ja ulkomaalaiset omistaa lähes kaiken salaa Suomessa tai jos eivät nii ainakin
      välillisesti määräävät kaikesta Suomessa.
      Tämmönen marjastaja jos se tienaa vähänkio enempi Suomessa on lähes miljarloordi kuka rakennuttaa helposti talon niillä palkkatuloilla taimaaseen jote
      jotaki suhteellisuuden tajua puutuu eräiltä.
      Mutta voihan köyhempiki Suomalinen esittää siirtomaaherraa ulkomailla sopivassa ulkomaassa helpostikkin sillä vähällä millä kotimaassa ehkä ei pärjääkkään niin hyvin.

      • Totta Suomessa nykyään lähes kaikki on älytöntä sekä kallista ja ostovoima rahalla tai velaksi on sitä mitä on.

    • Anonyymi

      Näin on. Esim.somalinaisista on ilman työtä n. 80% ja somalimiehistäkin n. 50%. Että heille tuo on lottovoitto👍, kun thaimaalaisia ei tule.

    • Anonyymi

      Joo hyvä kun käytte marjoja poimimassa ja sieniä myös metsässä. Ikävä sitten usein takaa tuleville ja itse marjapuskille että marjat on riivitty niin puskista että yhtään lehteäkään ei ole puskissa enää jäljellä. Enpä tiedä tuleeko niihin enää mitään marjoja sitten ensi vuonna kun puskat on noin paljaaksi vedetty?mutta no ehkä niihin tulee?.(saattavat kuolllakkin?).Toinen ihmetyksen paikka on että jos toisaalta luontoystävällisesti esim käsin aikaa yksi kerrallaan poimiia jotain mustikoita ja puolukoita esim jolloin lehdetkään pikku pensaista ei lähde mukaan niin helposti.Niin silloin on sitten osalla selkävaivat tulevaisuudessa mahdollisesti tulossa vaivaksi?tai kuluneet käsinivelet yms jotka kumpikaan eivät esim ole ollemkaan mukavia vaivoja vaan kipua riittää loputtomiin. Joo ja tiedän ettå liikuntaa aina kaikille tuputetaan loputtomiin mutta oikeasti siinäkin liika on vaan liikaa.. Että näitä voi mieiskellä sitten esim mutta rauhallinen ja ahnehtimaton poiminta voi olla nautintoa mutta itsellå jäi kyllä jo lapsuudessa vähän tuskaisa kuva mustikoiden poiminnasta ettå on käsin äärettömän hidaata ja illalla oli selkäkipu.Mutta no kaikilla ei ole tietenkään skolioosia selässä.Mutta itselle pitäisi yleisesti olla aika armelias siellä metsäreissulla että poimii vaan omien jaksamisten mukaan ja Pitää taukoja ja muista ottaa vettä ja ehkä joku leipäkin esim mukaan. Ja ottaa mielellään varmuudeksui esim kartta ja kompassi esim mukaan jos tunetemattomampi korpi on.. Hyttysöljystä voi olla kanssa apua nyt taitaa hyttysiä olla tänä kesänä suht paljon?.Hyviä poimintoja!

    • Anonyymi

      Työttömät kun sattuu olemaan suurin osa yli 50 vuotiaita eikä aina niin hyvässä kunnossa että vois painella pitkin mettiä.

    • Anonyymi

      Ainakin viime kesänä myytiin toreilla ulkomaista mustikkaa kotimaisena, jos myyjällä käry kävi homma jatku entiseen malliin, kauppa kävi silti, jäivät kiinni useasti, kun keksivät paikkakunnan mistä ne muka oli noukittu. Paikkakunnan torimyyjät tiesivät kyllä tarkaan, että missä toripaikassa myydään piraattimustikkaa. Hyvä kuitenkin, että kaikki saivat mustikkansa myytyä ja siitä oli jopa pulaa.

    • Anonyymi

      Kuka teki marjanpoiminnasta kalliin työn ja marjoista kalliita ostaa? Valtio.

      Kuka rahoittaa markkinoiden manipuloinnin eli säädökset kuten kurkkudirektiivien tuomat kustannukset ja muut järkevät päätökset? Valtio.

      Jos valtio rahoittaa, kuka rahoittaa valtion?

      Kuka velkaannuttaa SUOMEN valtiota kovalla tahdilla? Keskuspankit, maailmanpankki, IMF & FED.

      https://lbry.tv/@DollarVigilante:b/Lies-Fear-and-Chaos:b

      Saavuttaaksemme vauras ja hyvinvoiva ahkera Suomi on siirtyä pois keskuspankkien rahanluontimonopolista. He luovat rahaa ja kiristävät enemmän kuin mitä heille on mahdollista maksaa? Kyllä.

      Keskuspankit vaativat enemmän rahaa vastineeksi kuin ovat luoneet? Kyllä, velkarahaa on enemmän kuin mitä on mahdollista teoriassakaan maksaa takaisin.

    • Anonyymi

      Työttömillä ja opiskelijoilla olisi aikaa keräillä marjoja. Saisivat maksaa edes vähän loiselämäänsä takaisin. TE-keskus voisi velvoittaa poimimaan vaikka 5 litraa päivässä. Tekisi hyvää laiskoille sohvaperunoille. Itse en reilun seitsemän tunnin TYÖNI jälkeen metsään mene kun rahoitan laiskojen loiselämisen. Marjat voisi antaa vaikka meille veronmaksajille ja töissäkäyville uhrauksistamme yhteiskuntaa kohtaan. Onneksi pian on vaalit ja valta vaihtuu. Sitten loppuu työttömien palvominen kun MESTARI johtaa.

      • Anonyymi

        Näin n.
        Työnvieroksujat metsään vaan! Kaikenlainen selkäkipuiset makaa kotona itsensä työkyvyttömäksi. Siellä se koukku selkä suoritetun kun päivän poimii marjoja eikä makaa! Sydänvaivaisille nitro purkki kouraan ja sanko toiseen ja eikun päiväksi metsään. Jos on jalka amputoitu niin yhdellä jalallakin marjametsässä pärjää, kun ei koikkelehdi.

    • Anonyymi

      Itse ainakin myyn kaiken pois Suomesta ja muutan Kreikkaan! Tuhansia mukaan!
      Lähdetään AURINKOON!

    • Anonyymi

      Tilin tekevät ne jälleenmyyjät jotka maksaa ensin almut kerääjille ja sitten se oikeasti muuttuu tilin tekemiseksi!

      Tehkää itsellenne palvelus/ tiliä ja käykää pari tunti viikossa keräämässä satoa talteen ihan vain vaikka kuntoilun ja erilaisen tekemisen syystä!
      itse kerätty marja on varmaa tietoa mistä peräisin ja siitä ei ole tehty välitiliä ties monta kertaa.

      • Anonyymi

        Niinpä niin, ketää vaan marjasi. Teetkö sitten yugurtit ja muut tuotteet itse niistä itse keräämistäni marjoista?

        Se on kuule niin että ensi talvena syödään ruokana ulkomaalaisten ulkomailla keräämiä marja tuotteita, jos ei vasemmisto saa lupia ulkomaalaisille kerääjille.

        Suomen työttömistä ei siihen kertakaikkiaan ole. Tämän maan väki on joko menettänyt taidon kerätä marjoja tai maksaa niin hyvin tukia, etteivät Suomalaiset metsään lähde.

        Antaa marjojen pilaantua pelloille ja metsiin. Saavat sitten vasemmistolaiset ja persut ostaa esimerkiksi Puolalaisia puhtaita marjoja.

    • Anonyymi

      Marjastaminen ja sienestäminen kielletty maillani ankarasti! T. Kauko Pellikka. Kitee

    • Anonyymi

      Olen innoka marjanpoimija mutta tuttavat odottavat saavansa halvalla metsämarjoja. Itse määräävät marjojen hinnan en viitsi tehdä ilmaista työtä laiskoille naapureille

    • Anonyymi

      Ei kannata kerätä marjoja pakkaseen, kun ei ole varaa pitää pakkasia päällä.

    • Anonyymi

      Suurta huijausta, tänä vuonna maksavat lainaralla 120 000 bht, lähes 5000 euroa, suomalainen marjayrittäjä kusettas heti valuutan vaihdossa, virallindn kurssi 36 bht/€, antaa vain 30bht/€.
      Marjapaikat pitää löytää itse, täysiä rosvoja nämä marjayrittäjät, saavatko vielä maataloustukia!

    • Anonyymi

      Nyt pidädetty tem virkamies luottamusaseman väärinkäytöstä, no meillä on samasta rikoksesta tuomion saanut puolustusministerinä, miksi ei häntä ole vangittu?

      No asiaan, kaikki jotka ovat joutuneet asioimaan suomen bangkokin lähetystössä, tietävät ettei asiat etene ilman kirjekuorea jossa on riittävästi bahteja.
      Mukana rahaa keräämässä ovat niin suomalaiset kuin thaimaalaiset virkailijat, asiat hoituu kun maksaa heti tarpeeksi. Jos et heti hokaa maksaa, tulee hylky ja joudut käyttämään thaimaalaista asiamiestä ja taas maksaa lisää.

    • Anonyymi

      Mutta ahneet isot firmat eivät maksa poimijoille kuin kitupalkan siks myyn vaan tutuille. Paljon enemmän saan rahaa ihan hyvä jos thaimaasta ei saa tulla jospa oppisivat käytöstavoille. Mutta ei ne opi

    • Anonyymi

      Me marjanpoimijat mennään lakkoon. ...Ei, kun siis lakkaan. Heti kun ne kypsyvät.

      Me ei kerätä lakkoja raakoina ja myydä ihmisille pas-kaa, eli raakoina kerättyjä ämpärissä kypsyneitä marjoja. me ei olla sutkien riistoporvareiden orjakarjaa.

    • Anonyymi

      Ajatella kun kaikki suomen mamut lähtee metsään niin saalis on iso. Mutta on pirun laiskaa porukkaa loisivat mieluummin ostareissa. Mites muslimi voi pyllistellä metsässä kun ei tiedä missä päin on mekka. Ja rukousmatto pitää olla mukana. Hullua porukkaa.

    • Anonyymi

      Hei, vesittäjä täällä.
      Mustikoista saa ihanaa piirakkaa, smoothieta, voi laittaa puuron tai jugurtin sekaan. Näin saamme jutun siirrettyä pois olellisesta.

    • Anonyymi

      Minkä vuoksi nuoria hyväkuntoisia työttömiä ihmisiä ei kiinnosta kävellä metsässä pitkävartisen poimurin kanssa? Saahan siitä edes jotain, eikä sesonki kauan kestä.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      347
      8709
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2561
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2338
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe