Keskustan pitäis nyt pistää ranttaliksi ja saada uudet vaalit aikaan.

Anonyymi

Sipilä ja Kulmuni toimillaan saaneet sen aikaan että tulisi takuulla Suomen ja suomalaisten osalta hyvä vaalitulos. Keskusta voisi käyttää vaalikentillä Sipilän ja Kulmunin lisäksi Ahoa ja Jäätteenmäkeä. Jos tuo nelikko ei saa Keskutalle vaalivoittoa niin ei sitten kukaan. Rehellisiä itsensä peliin laittavia, pelkästään suomalaisia ja Suomea ajatelevia, eikä heillä oma etu ja hyöty mene yhteisten asioiden edelle.

44

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uudet vaalit tappaisivat Keskusta lopullisesti ja sen tietää jokainen normaalijärkinen vähänkin politiikkaa seurannut.

      • Anonyymi

        Sittenhän se äärimmäisen oikeistolainen Sipilä olis tehnyt tehtävänsä loppuun, kun Keskustan kannatus jäisi alle viiden prosentin ...

      • Anonyymi

        Roskaa. Kepun tappaa varmasti vain suomalaisvihamielisen, vihervasemmistolaisen politiikan takuumiehenä toimiminen.

    • Anonyymi

      Nyt heti uudet vaalit.
      Eihän näin voida jatkaa.
      Sipilästä on muistot ja nyt Kulmuni.
      Nykyinen hallitus munannut itsenä koronakriisissä, kansaa kuolee että ruottalaistekin nauraa meidän hallitukselle.
      SDP kiittää uusita vaaleista.

      • Anonyymi

        Nykyinen Suomen Kuvalehden, entinen Ylen, valeuutistehtailija Jarno Liski kirjoitteli aikanaan salaliittoteorioita sipilästä ja terrafamesta muka "uutisina". Oikeuskansleri totesi nuo salaliittoteoriat hyvin nopeasti (Lin sanoin) "paskapuheeksi".

        Demarit ovat itse sopan aloittaneet. Rinne ja Paatero valehtelivat tekemisistään. Katkeroituneina halusivat estää vm:n kansliapäällikkönimityksen. Vastineeksi keskusta esti demareiden kultapoju luoman nimittämisen kansliapäälliköksi.

        Nyt sitten demarit levittivät valeuutiskirjoittajansa (Jarno Liski) välityksellä "väritettyä" totuutta koulutuksista. Tarkoitus:
        - kostaa kepulle marinin ja rinteen puolesta
        - peitellä satojen miljoonien avustusta demareiden ay-"järjestöille", joka on lisäbudjetissa.

        Satojen miljoonien lahjoittaminen ay-liikkeille on kavallusta ja moraalitonta jos jokin.

    • Anonyymi

      Jos kepu olisi noveha niin tämä hallitus nurin, Väykkä remmiin ja persujen kanssa uusi hallitus pystyyn.

      • Anonyymi

        Persuilla se näkyy tuo hallitusfantasia yhä elävän mielessään, mutta todellisuus on ihan muuta ikuiselle oppositiopuolueelle.

    • Anonyymi

      Kyllä me aidot kepulaiset jotka katsomme ylöspäin Ahoa Juhantaloa Jäätteenmäkeä Sipilää ja Kulmunia niin oikeasti toivomme että nyt uudet vaalit niin Keskusta tule samaan vaalivoiton ja on Suomen suurin puolue.

      • Anonyymi

        Sipilistiset aidot kepulaiset? Justiinsa joo. Listasta ei puutu kuin Kiviniemi, niin siinäpä onkin silloin kirjailtuna Keskustan vaikeuksiin saattaneet poliitikot.

    • Anonyymi

      Aloitukseen viitaten, sarkasmi on hieno laji.

      • Anonyymi

        Ollaan Keskustan palstalla, kyllä se on tehty vahvalla Keskusta ajattelulla. Ja miksi ei olisi kun katsoo nykyistä Suomen tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaan Keskustan palstalla, kyllä se on tehty vahvalla Keskusta ajattelulla. Ja miksi ei olisi kun katsoo nykyistä Suomen tilannetta.

        Vahvaa keskusta-ajattelua poimia kaikki epäonnistujat ja ylistää heitä? No jo on asiat heikoissa kantimissa.

    • Anonyymi

      Oisko kanki Kaikkonen seuraava jolle nauretaan, ja ilmeisesti hänkään ei tajua.
      No tuo oli vitsi, kohta Keskusta hallitsee Venääjäkin. Aho jo hoitamassa ettei mene kauaa tuohon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Ei siellä konttaa kukaan. Joko sipilistinen tai oikeistopopulistinen näkemys asiasta. Marin osaa olla kova luu. Nähtiinhän se jo, kun hän oli Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Sai persupässit näyttämään ihan totaalisilta idiooteilta heidän yrittäessään hankaloittaa valtuustotyötä.

        https://www.youtube.com/watch?v=KUBaOJBslXc

    • Anonyymi

      Se viimeksi nauraa joka pelaa pelin oikein ja parhaiten nauraa. Uutisten mukaan keskusta oikeasti suunnittelee hallituksen kaatamista ja uusia vaaleja.
      Mites nyt naama laitetaan demarit.

      • Anonyymi

        Uudet vaalit vaan niin saadaan lestakepulipuolue viimeinkin todelliseksi pienpuolueeksi ja kärpäsen jätökseksi Suomalaisessa politiikassa.

    • Anonyymi

      Harmitta jotta isotisu tylleröä ei enää näy telkussa riippatisu andessonin ja kotka korppikotka marinin rinnalla.

      • Anonyymi

        Marin näyttää joltain kauhuelokuvan naaraalta.

    • Anonyymi

      Uudet vaalit heti niin nähdään mitä kansaa haluaa. Ja kaikkihan tietää että kansa halua keskustapuoluetta.

    • Anonyymi

      Ainoa oikea teko, että ensin Juha Sipilä Keskustan puheenjohtajaksi ja sitten uudet eduskuntavaalit.
      Muuten meidän puolue lopullisesti tuhoutuu.

      • Anonyymi

        Seuraavat vaalit 2023. Eiköhän hoideta toi korona eka

      • Anonyymi

        No tuolla vaatimuksellasi Keskustalle varmasti kävisikin ennustamallasi tavalla. Sipilä karkottaisi äänestäjät lopullisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavat vaalit 2023. Eiköhän hoideta toi korona eka

        Keskuta Kokoomus Perussuomalaiset ja Presitentti jo hoitanut koronan ja ihan ilman mitään asiatuntijoita. kun osaamista ja ymmärrystä löytyy muutenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskuta Kokoomus Perussuomalaiset ja Presitentti jo hoitanut koronan ja ihan ilman mitään asiatuntijoita. kun osaamista ja ymmärrystä löytyy muutenkin.

        Epätoivoisen pölhöpopulistin puhetta. Tuolla porukalla ei olisi tullut muuta kuin iso riita ja paljon ruumiita.

    • Anonyymi

      Pistetään vaan ranttaliksi. Pannaan kilju pihisemään ja lähetään naisiin.

    • Anonyymi

      Liikuttavia nuo keppanat hallituksessa pysymisestä: juupas, eipäs ja vaarin housut

    • Anonyymi

      Tämä hallitus on saanut itsensä ja koko kansan asiat niin suohon, ettei heillä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin jatkaa. Oppositiolla ei ole minkäänlaista halua edes kaataa hallitusta, koska eivät pitkällä tikullakaan halua osallistua tähän sotkuun ;D

      Kuvaavaa on ettei keskustasta löydy halukasta edes valt.var. ministeriksi.

      Kulmuni saa "arvoisensa paikan", niinkuin Rinnekin, eduskunnan puhemiehistöstä. Mistä Vanhanen väistyy.

      Jee, hallelujaa, meillä on maailmalla kadehdittu naishallitus ;D
      Olemme niin ylpeitä ;D

      • Anonyymi

        Tämä hallitus on oikeasti hoitanut asiat hyvin. No tietysti Keskustan tutut toimet antaa miinuksen mutta siihenhän jo totuttiin Sipilän hallituksen aikana ja ei tulleet nytkään yllätyksenä.
        Suomessa aina kun Keskusta ja/tai Kokoomus on päättämässä saa aikaan tunteita ja tuoksuja. Menevät täytteenä hallituksissa mutta heillä se toinen puoli joka tuli nyt Kulmunin osalla ja etenkin Sipilä/Orpo hallituksen osalla selvästi esiin. Se tietysti selvää jo historiastakin että koko yhteiskunnan kannalta aina paras ollut kun demarit hallituksessa. Kuka enää oikeasti haluaisi Aho/Viinanen tai Sipilä/Opro hallituksia jotka jää historiaan murheellisimpina aikoina suomalaisille sitten sotien.

    • Anonyymi

      Jos nyt saataisiin uudet vaalit.

      SDP 29-35%
      Kepu 3-6%
      Muutama puolue tuossa välissä. Se kuitenkin selvää että Perussuomalaiset ja Kokoomus menettäneet kannatustaan.

    • Anonyymi

      Opposiittiö vonkaa kovasti hallituksen kaatamista keinolla millä hyvänsä.
      Tänä iltana A-Studiossa oikein hävetti Petteri Orpon nolo Vanhasen nuoleminen moneen kertaan saman jankutuksen kanssa! Petteri vaan unohti, että Kokoomus ei ole hallituksessa, ja Matti Vanhanen aloittaa valtiovarainministerinä huomenna Sanna Marinin hallituksessa!

    • Anonyymi

      Meillä Suomessa on järkevin hallitus vuosikymmeniin!
      Sipilän hallituksen kaltaista sirkuskatastrofia ei Suomen kansa halua enää ikinä valtaan.

      • Anonyymi

        Vaihtaisin kuten suurin osa tuon sirkuskatasrofin ryöstökatasrofiin. Mutta se nyt selvää ettei kukaan normaalijärkinen kuitenkaan ei enää koskaan eikä millonkaan halua Suomen historiaan Sipilän hallituksen kaltaista hallitusta.

        Uudet vaalit tietysti nopeuttaisi Keskustan matkaa Sipilän perustaman sinisen tulevaisuuden tiellä kohti loppuaan

      • Anonyymi

        Joo meillä on nyt niin hyvä hallitus, ollut vuoden vallassa. Työttömiä työnhakijoita lähes puol miljoonaa, lomautettuja yli 150 000, Suomen talous lamassa, Valtion velka kasvanut 20% ja tämän hallituskauden lopulla arvioitu jopa 50%.
        Jep, ja pohjia ei ole vielä edes nähty.

        Vau, kuinka hyvä hallitus.... Vuoden aikana; Pääministerin Rinteen sekoilu, ero ja arvolleen sopivasti varapuhemieheksi, Uudeksi pääministeriksi puolue eliitin päättämä Marin, Samassa sotkussa Paateron erottaminen ja takaisin ministeriksi samantien, Haaviston toimet krp;n tutkittavaksi Al-Holi sotkussa ja saa jatkaa ulkoministerinä, Ohisalon kannabis lailliseksi puheet tai mahdotonta sulkea valtion rajoja. Kiurun varmuusvarasto sotkuista virkamiehelle potkut, tiedon pimittämisiä ja salailua eduskunnalta, STMn ja TEMn sotkut, Anderssonin satanen kaikille.....
        Viiden puolueen hallituksessa jo kaksi pj:tä eronnut sotkujen takia, eikä ole päättämässä hallituksen asioista...vau, todellakin hyvä ja järkevä hallitus. Ei todellakaan mitään sirkuskatastrofi, vaan järkevää kansan tahtomaa vakaata asioiden hoitoa, turvattua tulevaisuutta. Just joo.

        Sipilä sentään osasi oikeasti tuhota Suomen ja suomalaiset nousukautena.

        Nykyinen hallitus joutui heti tuon kaiken Sipilän aiheuttaman katastrofin jälkiä paikkaaman sai hoitaakseen vielä koronakriisin josta teki haastavamman muihin maihin nähden Sipilän hallituksen tekemät tuhot.

        Hommahan on kansainvälisestikin ajatellen ja uutisoituna koronankin osalta Suomessa hoidettu todella mallikkaasti kuten tiedetään. Nyt tietysti hallituksen osalta tuo Suomen murheenkryyni Keskusta Sipilän opetuslapsien osalta tuo omat mausteensa, mutta nekin osattiin odottaa.

        Ja taas Keskusta kuten ennenkin. Sipiläkin vielä ihmettelee miksi hänkin on kusitolppa vaikka onnistui tuhoamaa paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo meillä on nyt niin hyvä hallitus, ollut vuoden vallassa. Työttömiä työnhakijoita lähes puol miljoonaa, lomautettuja yli 150 000, Suomen talous lamassa, Valtion velka kasvanut 20% ja tämän hallituskauden lopulla arvioitu jopa 50%.
        Jep, ja pohjia ei ole vielä edes nähty.

        Vau, kuinka hyvä hallitus.... Vuoden aikana; Pääministerin Rinteen sekoilu, ero ja arvolleen sopivasti varapuhemieheksi, Uudeksi pääministeriksi puolue eliitin päättämä Marin, Samassa sotkussa Paateron erottaminen ja takaisin ministeriksi samantien, Haaviston toimet krp;n tutkittavaksi Al-Holi sotkussa ja saa jatkaa ulkoministerinä, Ohisalon kannabis lailliseksi puheet tai mahdotonta sulkea valtion rajoja. Kiurun varmuusvarasto sotkuista virkamiehelle potkut, tiedon pimittämisiä ja salailua eduskunnalta, STMn ja TEMn sotkut, Anderssonin satanen kaikille.....
        Viiden puolueen hallituksessa jo kaksi pj:tä eronnut sotkujen takia, eikä ole päättämässä hallituksen asioista...vau, todellakin hyvä ja järkevä hallitus. Ei todellakaan mitään sirkuskatastrofi, vaan järkevää kansan tahtomaa vakaata asioiden hoitoa, turvattua tulevaisuutta. Just joo.

        Tuo tilanne olisi sama, vaikka Suomessa istuisi ihan minkä tahansa värinen hallitus. Pandemia kun ei valitse kohteitaan, mutta joillekin se suo mahdollisuuden luoda vaihtoehtoista totuutta, koska eihän syyllä ole mitään väliä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Uusien vaalien jälkeen syksyllä uusi hallitus joka puhuu niin totta kun osaa.

      Aho Sipilä Jäätteenmäki Kulmuni Orpo Katainen Stubb Haavisto ja muutama muu unohtamatta ruottalaisia hallitusten kietopalkinota.

      • Anonyymi

        Keskustaa ei pelasta mikään muu kuin keksittyminen juurilleen, maanviljelijöiden asiaa ajamalla. Pitämällä huolta, että Suomi tekee ihan konkreettisia asioita ilmaston muutokseen varautuen. Ottamalla puolueen 1 asiaksi maatalouden päästöjen vähentämisen rakentamalla maalämmöllä läpiäviä tuotanto- ja asuintiloja joissa hyödynnetään aurinkosähköä.
        Huolehtimalla, että maatalouteen koulutetaan kotimaisia työntekijöitä, kehittämällä uusia rehuntuotantomenetelmiä ILMAN muovia.
        Kun näistä asioista huolehditaan huolehditaan huoltovarmuudesta ja maatalouskoneiden muuttaminen sähköisiksi niin kuin autot edellä esitetyn lisäksi puolueella on ympäristöohjelmakin valmiina, joka todella toimii ja tuottaa tulosta ei vain ole mustia merkkejä valkoisella paperilla.

        Muuten Keskusta häviää puoluekartalta.

        Keskustan pitää enneminkin profiloitua pienten ja keskisuurten kaupunkien sekä maaseudun puolustajana. Kaikki nuo ovat samassa veneessä kuutta suurinta kaupunkia vastaan.

        Järkevä pk-yritysten kannalta oikeudenmukainen talouspolitiikka on pitäisi myös olla keskustan leipälaji. Onhan keskustalla entisaikaan tullut hyviäkin rakenteellisten uudistusten avauksia. Esim. Esko Ahon työreformi, joka alkaa nyt olla toteutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustaa ei pelasta mikään muu kuin keksittyminen juurilleen, maanviljelijöiden asiaa ajamalla. Pitämällä huolta, että Suomi tekee ihan konkreettisia asioita ilmaston muutokseen varautuen. Ottamalla puolueen 1 asiaksi maatalouden päästöjen vähentämisen rakentamalla maalämmöllä läpiäviä tuotanto- ja asuintiloja joissa hyödynnetään aurinkosähköä.
        Huolehtimalla, että maatalouteen koulutetaan kotimaisia työntekijöitä, kehittämällä uusia rehuntuotantomenetelmiä ILMAN muovia.
        Kun näistä asioista huolehditaan huolehditaan huoltovarmuudesta ja maatalouskoneiden muuttaminen sähköisiksi niin kuin autot edellä esitetyn lisäksi puolueella on ympäristöohjelmakin valmiina, joka todella toimii ja tuottaa tulosta ei vain ole mustia merkkejä valkoisella paperilla.

        Peruskepulihan on nykyään suolistosyövän kourissa kituva laiskiainen, terveellã Kärnälläkin iso osa ajasta menee keskijalan esittelyyn.

    • Anonyymi

      Keskutan laulut on laulettu ja kaikki tietää syyn. Kokoomukselainen Keskustaa edustava Juha Sipilä. Sitten vielä Kulmuni ymmärsi että koskee häntä samoin kun Sipilää rahan siirto.
      Antoiko Sipilä kasvot Keskustalle. Eipä suuremmin ole puolueesta kuulunut sitäkään että olisi irtisanoutunut Sipilän kokoomukselaisesta politiikasta.

      • Anonyymi

        Siis uudet vaalit. Näen jo Jäätteenmäen vaalimainoksen. Puhumme niin totta kun osaamme.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8122
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2359
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2337
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1897
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1451
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1283
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1261
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      997
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      822
    Aihe