Saksanpaimenkoira on oikein pidettynä paras rotu mitä tiedän. Meillä oli niitä kaksi kerrallaan kymmenisen vuotta,
Ihania Koiria. Paljon hyviä muistoja ja lukemattomia kuvia.
Koiran elinikä on noin 12 vuotta. Omani lähentlee 70.
Niinpä viimeisen sakumme lopetuksen jälkeen päädyin pieneen virolaiseen koiraan mistä kukaan ei pentuna osannut sanoa mikä se on. Nyttemmin se on osottautunut selväksi Havannankoiraksi .
Tämän vuoden ison seinälalenterin koirakalenterin maaliskuun koira on on ihan kuin omamme mutta kuvan koiralla on vaaleammat silmät, omallamme silmät ovat melkein mustat.
Kaikki sakumme
9
207
Vastaukset
- Anonyymi
Sakemannista on vähän kokemusta. Kerran hyokkäsi oman isohkon koirani kimppuun. Totteli kun käskin, Ihan tolkku koira. Havannankoirakin on ollut, kahdesti. Ensin 16 vuotta, toinen vain neljä.
Hei voisitko kertoa vähän Havannankoirasta. Sen ominaisuuksista ja omituisuuksista. Tiedän kyllä miltä se näyttää. Entä turkinhoito. Miten luonne.
Oma serobi/havanna on superkiltti. Rakastaa lapsia ja muita koiria. Ainoa on sen arkuus joka on selätetty jonkin verran mutta ei kokonaan.
Virosta tuotu 3,5 kk se tuli meille. Pelkäsi kyllä kaikkia ja kaikkea. Ikään kuin olisi jossain tynnyrissä kasvanut eikä tiedä ulkomaailmasta mitään,
Hienosti on menty eteenpäin mutta täyttäähän se syyskuussa jo 3 vuotta. Ihana ja rakas koira ja viimeinen minulle.
- Anonyymi
Mulla ollu sakuja yht.4,kaikki eri aikaan ja viimeistä lukuunottamatta aivan mahtavia.Tällä viimeisellä valitettavasti hermot ei kunnossa ja se lopulta johti siihen,et oli pakko päästää pois nuorena,stressas joka asiaa ja kävi jatkuvasti ylikierroksilla.Lopetuspäätös yhdessä ongelmakoirakouluttajan kanssa.Koiran parasta ajatellen.
- Anonyymi
Tuo on valitettavan yleistä rodussa nykyään.Keskittymiskyvyttömiä,rauhattomia,yli suojelevia.Kunnollisen löytäminen hankalaa.Vanhempien näkeminen,kun rähjäävät ja levottomina piippaavat pysymättä hetkeäkään paikoillaan,saa harkitsemaan muita rotuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on valitettavan yleistä rodussa nykyään.Keskittymiskyvyttömiä,rauhattomia,yli suojelevia.Kunnollisen löytäminen hankalaa.Vanhempien näkeminen,kun rähjäävät ja levottomina piippaavat pysymättä hetkeäkään paikoillaan,saa harkitsemaan muita rotuja.
Totta on,eli tarkkaan tutkittava vanhempien taustat,luonteet, ja ihmisiin ja koiriin suhtautuminen.
- Anonyymi
Jos ei papereita,on seropi.
Havannan tunnistaa rekisteripapereista.Sekotukset voi näyttää vähän siltä,mutta ne on aina sekotuksia.Eli sekarotusia,jos ei ole rekisteröityjä.Joo omani on serobi muttaHavannaa siinä on enemmän kuin muuta.
En tiedä Havannan turkista muuta kuin että se on pitkä. Mutta onko se myös paksu. Omallani on hirveän paksu turkki pitkien karvojen alla. Trimmasimme sen pari kuukautta sitten, se olisi kesäkuumassa tukehtunut.
Olemme lähdössä meren rannalle mökille juhannuksena. Onko ne uimareita vai välttävätkö vettä. Olen miettinyt että osaako se uida kun tiedän että kaikki koirat eivät osaa.
Vedessäolo on tietty vapaaehtoista mutta katsotaan menisikö siellä olevien kavereiden (kaksi lapinkoiraa) perässä.
Kaikki sakumme ovat olleet kovia uimaan mutta kovia myös heitettävän kepin perään. Tämä ei mistään kepeistä välitä tuontaivaallista, pallosta kyllä.- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Joo omani on serobi muttaHavannaa siinä on enemmän kuin muuta.
En tiedä Havannan turkista muuta kuin että se on pitkä. Mutta onko se myös paksu. Omallani on hirveän paksu turkki pitkien karvojen alla. Trimmasimme sen pari kuukautta sitten, se olisi kesäkuumassa tukehtunut.
Olemme lähdössä meren rannalle mökille juhannuksena. Onko ne uimareita vai välttävätkö vettä. Olen miettinyt että osaako se uida kun tiedän että kaikki koirat eivät osaa.
Vedessäolo on tietty vapaaehtoista mutta katsotaan menisikö siellä olevien kavereiden (kaksi lapinkoiraa) perässä.
Kaikki sakumme ovat olleet kovia uimaan mutta kovia myös heitettävän kepin perään. Tämä ei mistään kepeistä välitä tuontaivaallista, pallosta kyllä.Se on tosi hyvä,ja turvallista ettei kepit kiinnosta.Monet saa koiransa ihan sekaisin kepeistä,ja jotkut koirat seivästävät itsensä niillä.Kun keppi painuu kitalaesta läpi...
Eli,ei koskaan keppejä koiralle,vaan turvallisia heittoleluja. Anonyymi kirjoitti:
Se on tosi hyvä,ja turvallista ettei kepit kiinnosta.Monet saa koiransa ihan sekaisin kepeistä,ja jotkut koirat seivästävät itsensä niillä.Kun keppi painuu kitalaesta läpi...
Eli,ei koskaan keppejä koiralle,vaan turvallisia heittoleluja.Olen samaa mieltä. kerran sakullani jäi keppi takahampaiden väliin ja se rupesi raivoisasti raapimaan kuonoaan. Se ei sinänsä estänyt esim. hengitystä mutta oli varmaan kamala tunne kun ei saanutkaan suuta kiinni.
Tajusin heti mistä oli kyse ja puhuin sille rauhallisesti. Otin sen kuonosta kiinni ja se itse ikään kuin auttoi minua aukaisemalla suunsa mahdollisemman isoksi.
Keppi oli juuttunut sinne mutta ei kamalan tiukasti. Olisi voinut olla tiukemmassakin. Minua liikutti sen tapa toimia että ei karkuun vaan paikalla niin kuin sanoin.
Jos se olisi laittanut hanttiin en todennäköisesti olisi saanut sitä pois. Loppu hyvin kaikki hyvin. Näin siinä koiran luottamuksen itseeni että autan sitä. Se tuntuu pirun hienolta vaikka tilanteen tullessa ensin tulee tietty pelästys.
Väitän että ihmisellä on jossain selkäytimen (tai jossain) valmius ja rohkeus toimia kun joku on pulassa. Saatikka että se oli minulle niin rakas koirani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741390Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13937Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90798Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51694- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45605Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134588Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547