Lieksalainen, ja osaelämänmenonpohdinta piilo-ohjein

Anonyymi

Tällä Lieksa palstalla on ollut muutama hyvä kirjoittaja. Nykyisin harvempi, mutta näyttää ja jaksaa silloin tällöin muutama toki vielä anonyyminä kirjoitella kommentteja. Aloituksia harvemmin. Veikkaan, että nykyinen epäselvä mediastrategia ja sen monimuotoiset ja sekavat juonteet ovat aiheuttaneet näille tietyille kertakaikkisen kyllästymisen olla aktiivinen ajattelija tämän palstan kuvioissa. Helposti samaistan myös itseni siihen suuntaan.

Olin nimimerkilläni (eräällä toisella myös) jokin aika sitten aktiivikirjoittelija. Nyt en enää tunne riittävää motivaatiota. Tämä ”kaksnelonen” on menettänyt tietyllä tavalla merkityksensä. Myös muusa täältä puuttuu, mutta se on vain oman etsintäni vika, ei kenenkään muun vikaa tai syytä.

Lieksalaisille, ja kaukaisille muille ystäville, ei nyt ole paljon muuta sanottavaa, kuin aforistia, erästä Markkua lainaten.

”Raukkamaisinta elämässä ovat hitaan, osittaisen itsetuhon muodot. Apatia, kyynisyys, laiskuus, juoppous, toivottomuus.
Niissä toteutuu kaksinkertainen pelkuruus. Sekä elämän että kuoleman pelko.”

Lainasin Envallilta;)

PS. Pelkurit eivät aloita hyvää keskustelua, vielä suuremmat pelkurit sen aloituksen poistattavat tai poistavat;)

Loppukevennys uusintana;)
https://www.youtube.com/watch?v=ts_Lw3qrTfM

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiallinen kirjoitus.

      • Anonyymi

        Pienikin huomio on mukavan tuntuista. Olet harvoja jatkuvasti jaksavia täällä. Sitä vain mietin, miten jaksat edelleen huumorin pilke silmäkulmassa. En ehkä ole täysin väärässä jos mietin, miten sinä mietit arvoja ja syitä osallistua tämänkaltaisen foorumin mielenkiintoihin?
        Toki on viisaus suuri, suuren ihmisen tuntee siitä, miten hän kohtelee pieniä ihmisiä. Mielestäni kohtelet jaksavasti, sekä suuria, että pieniä.

        Tämän keskustelupalstan kestopersoonallisuuksiin kuuluu mielestäni myös asiantuntija, alias pankko. Hänellä on pehmeä elonkatsomus, etten sanoisi suorastaan suursivistynyt tulevaa suurhyvyyttä kohtaan. Hänen teoreettinen on mielestäni aivan ok. Hyvää, vaikka en kaikkea allekirjoita käytännössä. Toki kaikki on nähtävää, tulevassa. Sitä emme vielä tiedä. Kyllä iltapäivälehdet ja muut viisaat sen meille täsmällisesti kertovat, sitten ajallaan.

        PS. Etsin edelleen omia salasanojani ja tukehdun kohta vilkkuluomestani, tai sen takaa tulviviin huvin kyyneleisiin. Kohta, tai ei nyt hetikään, enää isketä silmää.

        Kuitenkin. Pitäkäähän ihmisinä ihmisistä ja inhimillisyydestä kiinni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      65
      5103
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      4937
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      3846
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      19
      3502
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3388
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      45
      3252
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3163
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2849
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2575
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2319
    Aihe