Tämä ei nyt kuin liippaa synnytystä, mutta en ole tottunut muualle kirjotteleen, enkä muita palstoja lukemaan.
Mietin tässä taas, että onkohan minulla yhtään kanssasisaria, joilla olisi samanlaisia ajatuksia lapsista ja perheestä. Meillä on ihana 4-vuotias poika ja pikkua odotamme saapuvaksi elokuussa. Nyt tullessani äidiksi toista kertaa ajattelen edelleen, kuin ennen lapsia; mies ja yhteinen rakkautemme on elämäni keskipiste.
En kokenut romanssia lapsen kanssa, vaikka sydämeni pohjasta hänen tulostaan iloitsinkin. Olin työni tilanteen vuoksi kotona puoli vuotta ja mieheni oli toiset puoli, jonka jälkeen lapsi meni ryhmäperhepäivähoitoon. Jo hänen ensimmäisinä kuukausinaan annoimme hänet isovanhempien hoitoon yöksikin ja otimme omaa aikaa. Osaamme toki olla yhdessä perhettä lapsenkin kanssa, mutta tietyt asiat ovat vain meidän välisiä.
Koen vierauden tunnetta, kun keskustelen hiekkiksellä tai vanhempainilloissa toisten äitien kanssa. Mietin, ovatko he tosissaan vai esittävätkö he jotain ihanneäitiä. Vauva sun muita lehtiä en pysty edes lukemaan, koska niissä esitettävä äitiys äklöttää. Kuulostaako tutulta?
Mietin tässä taas, että onkohan minulla yhtään kanssasisaria, joilla olisi samanlaisia ajatuksia lapsista ja perheestä. Meillä on ihana 4-vuotias poika ja pikkua odotamme saapuvaksi elokuussa. Nyt tullessani äidiksi toista kertaa ajattelen edelleen, kuin ennen lapsia; mies ja yhteinen rakkautemme on elämäni keskipiste.
En kokenut romanssia lapsen kanssa, vaikka sydämeni pohjasta hänen tulostaan iloitsinkin. Olin työni tilanteen vuoksi kotona puoli vuotta ja mieheni oli toiset puoli, jonka jälkeen lapsi meni ryhmäperhepäivähoitoon. Jo hänen ensimmäisinä kuukausinaan annoimme hänet isovanhempien hoitoon yöksikin ja otimme omaa aikaa. Osaamme toki olla yhdessä perhettä lapsenkin kanssa, mutta tietyt asiat ovat vain meidän välisiä.
Koen vierauden tunnetta, kun keskustelen hiekkiksellä tai vanhempainilloissa toisten äitien kanssa. Mietin, ovatko he tosissaan vai esittävätkö he jotain ihanneäitiä. Vauva sun muita lehtiä en pysty edes lukemaan, koska niissä esitettävä äitiys äklöttää. Kuulostaako tutulta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä myös rakastan miestäni aivan valtavasti, oikein ihmetyttää näin monen yhteisen vuoden jälkeen!
Rakkaus lapseen ja mieheen on erilaista, mutta jos täytyisi joku valinta tehdä niin kyllä mies jäisi hopealle.
Minusta tuntuu, ettet ole saanut (halunnut?) olla lapsesi kanssa riittävästi, vai miksi kuvittelet muiden äitien ESITTÄVÄN jotain? Minusta oman lapsen rakastaminen on maailman luonnollisin ja helpoin asia.
Ota ihmeessä asia puheeksi esim. seuraavalla neuvolakäynnillä. Koen kirjoituksesi perusteella, että voisit saada paremmankin suhteen lapseesi.
Rakastan lastani, mikä voisi olla paremmin? Hän on kuitenkin oma yksilönsä ja aika näyttää, minkälainen hänestä kasvaa. Mieheni olen valinnut, koska hän miellyttää minua sellaisena, kuin on. Ajattelen, että lapseni olemukseen voin vaikuttaa, mutta kaikesta en voi päättää. Lapsestani saatta tulla persoona, josta en pidä. Elämäni pitkäaikaisin suhde on kuitenkin mieheni. Lapseni siiryvät aikanaan omiin perheisiinsä, mutta mieheni kanssa jaan elämäni.
Ajattelen, että lapsi on meillä vain lainassa. Hän kasvaa rakkaudessamme, kunnes on valmis elämään omaa elämäänsä. Koska lapsi on vain lainassa, on mieheni minulle tärkein. En halua omia lastani maailmalta, jonne hän oikeasti kuuluu.
En ole ajatellut hypoteettisestikaan, että pitäisi valita, mutta jos johonkin vertaa, niin kun mieheni on paikalla, en ikävöi lastani niin paljon, kuin ikävöin miestäni, kun lapsi on paikalla.
Neuvolasta en ole koskaan saanut mitään, en koe olevani samalla aaltopituudella.
Ei elämän rakkauksista ei noin vain voi sanoa että kuka "jää hopealle".. Mun elämässä ainakin kaikki perheen ihmiset yhtä rakkaita, eri tavoin vain..
Meidän lapsi on syntynyt minun ja mieheni rakkaudesta toisiimme ja meidän rakkautemme välitämme lapsellemme, kaikki ollaan ihan riippuvaisia toisistamme ja yhtä rakkaita kaikki :D
Olen samaa mieltä edellisen kanssa!
Lapsi syntyy rakkaudesta mieheen, näin ainakin meillä ja lapset ovat minulle kaikki kaikessa!
mun mielestä toi kuulostaa ihan terveeltä =) ja noin itsekkin ajattelen. toki mies on sulle "rakkain" ja lapset tulee sitten. Sun ja miehesi rakkaudesta syntyi uusi elämä jota voitte yhdessä rakastaa, mutta ilman teidän keskinäistä rakkauttanne ette voisi yhdessä rakastaa...
Suhtautumisesi kuulostaa mielestäni oikeinkin hyvältä ja terveeltä. Itsekin esitin samantapaisia ajatuksia jollakin näistä palstoista noin vuosi sitten ja sain kyllä huutia äideiltä ja iseiltä.
Mielestäni vaimoni ja minun välinen rakkaussuhde on koko perheemme ydin ja lähtökohta. Me olimme yhdessä ennen lasta ja jäämme yhteen, kun lapsi lentää pesästään.
Itse uskon että lapsien on hyvä ja turvallinen kasvaa perheessä, jossa vanhempien suhde on vahva ja jossa lapsetkin tietävät että isi ja äiti ovat erottamattomat eikä edes lapsi pysty lyömään kiilaa heidän väliinsä. (lapsetkin ovat joskus mustasukkaisia toisesta vanhemmasta ja saattavat ruveta omimaan toista vanhempaa, vrt. oidipaalivaihe jne)
Tämä ei tietenkään tarkoita ettenkö rakastaisi lapsiamme ehdoitta ja rajattomasti, rakkaus kun ei ole rajallinen elementti.
Onnea teidän perheellenne ja mukavia odotushetkiä sinulle!
Asiaa kirjoitit hyvä isä! Lapset vain ovat lainassa ja perheen pohjana on miehen ja naisen välinen rakkaus.
syntyy, jos on syntyäkseen. Se tulee humauksena ja huumana tai niinkuin minulla keskimmäisen kanssa pikkuhiljaa kasvaen. Ei se ole paha, jos tiedostaa itsessään erilaisuuden. En minäkään ole koskaan hiekkalaatikoilla viihtynyt. Olen muualla viettänyt aikaani lasten kanssa. Tai sitten mummulan pihan hiekkalaatikolla, missä ei tarvitse jakaa "äitiyttään" muiden kanssa.
Pääasiahan on, että lapset ovat rakastettuja.