jälleen ministeri kärysi, ja tilalle toinen aikanaan nuorisosäätiö kohussa ryvettynyt ukko. Pitäisi olla instanssi joka pystyisi erottamaan suomen suurimmat viholliset.
Naurettavaa touhua
2
62
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä on sellaista pelleilyä hallituksen suhmurointi, että oksat pois. Tämän hallituskauden aikana on eronnut kolme ministeriä, onneksi tämä painajainen loppuu tämän vuoden aikana.
- Anonyymi
Se on sitä ku 200 kansanedustajaa, joista suurinosa ajaa vain omia etujaan, toiset istuvat hiljaa, ja toiset muuten vaan juo kahvia ja tekee mitä ihmeellisimpiä päätöksiä ristiin jos toiseen. Kyllä varmasti ulkomailla paljon naureskellaan meidän rakkaiden suomalaisten asioita. Kuivat oksat ja avustajat vaan heivattaisiin pois, samaten heidän sopeutumiseläkkeet otettaisiin pois ja pistettäisiin heidän omat menot todella tarkkaan seurantaan niin johan alkaisi erilaisia tuloksia näkymään hallituksessa. Aina ihmiset mussuttavat, mutta mitään kuitenkaan eivät ole valmiita tekemään oikeiden valintojen eteen mitään. Toki jotku, mutta vain harvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760