Vuosi sitten erottiin, takana vuosikymmenien parisuhde. Meillä oli nk. hyvä ero ja sopuisasti kaikesta sovittiin. Mutta nyt on alettu toisiamme vihaamaan ja inhoamaan, ei voida olla samassa tilassa samaan aikaan. Lasten kannalta harmillista, vaikka aikuisia ovatkin. Mä luulen, että tämä on kuitenkin tarpeellista, katkeaa ne viimeisetkin napanuorat. Ja sitten kun ei enää tunnu miltään, on jäljellä vain välinpitämättömyys eli ei yhtään mitään. Sitten ollaan vapaita, mutta ilman vihaa ei sitä vapautta voi kai saada.
Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys
Anonyymi
2203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis että kun vihaatte, niin vielä myös rakastatte??
En tiedä rakastamisesta, mutta jotain kuitenkin. Ajattelin suruprosessia vaiheineen ja miten se vihan tunnekin siihen prosessiin kuuluu. Ja toisaalta, voiko sitä kuitenkaan totaalisen välinpitämättömästi tuntea ihmistä kohtaan, jonka kanssa on elänyt suurimman osan elämästään. Toisaalta voi olla niinkin, että kun minut haukuttiin pystyyn ja nimiteltiin rumasti, oli se juuri sitä välinpitämättömyyttä, johon en ole vielä itse päässyt. Sitä se varmaankin oli, vaikka en mielestäni sitä kaikkea ansainnutkaan.