32- vuotiaana elämä on enemmän solmussa kuin koskaan. Lääkäriin siis mars. Lääkäri parantaa! Sympaattisen oloinen psykiatri kertoo minulle fiksun kuuloisesti unenrakenteesta ja mielialasta. Nopea käynti saattaa minut ulos resepti kourassa. Nyt olantsapiinia. Nyt on hyvä. Tämä toimii. Ei toimikkaan. Huomaan nopeasti, että jalkojen motoriikka ei enää toimi. Alkaa ahdistaa. En pysty kauppaan. Vapisen yksin kodissani ja pelkään. Olo on kauhea. Pelottaa ja soitan äidilleni ja kerron, että pelkään kuolevani. Ahdistaa niin jumalattoman paljon.
Aika on minulle pelkkää mössöä. Vuodet vaihtuvat. Ketipinoria määrätään: Turvottaa. Sekavuutta. uneliaisuutta. Peilikuva näyttää oudolta. Sitten määrätään Lyricaa, on kuulemma hyvä molekyyli jossa ei ole ollenkaan haittavaikutuksia. Hassusti jotkut siihenkin kuolevat.
Vaikean masennuksen lisäksi olen ehtinyt sairastumaan jo vuosien varrella yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, sekä dissosiaatiohäiriöön. Elämässä on tapahtunut jo paljon kaikkea pahaa. Kylmänkankea psykiatri tuumaa, että tätä taistelua en voi voittaa. Toivoa ei enää anneta. Yritän toki puhua, mutta lääkäri ei jaksa kuunnella. Sen sijaan ehdotetaan uutta lääkettä. Se on erilainen. Toivo. Toivo syttyy.
Voxra on uusi ihmelääke. Minusta tuntuu, että nyt paranen! Herään aikaisin aamulla. Saan asioita aikaiseksi. Lenkillä tunnen suorastaan sairaalloista hyvänolontunnetta. Juoksen kuin hullu. Pidän tauon ja tuumaan, että voi tätä hyvän olon tunnetta. Tuntuu kuin minuun olisi vaihdettu uusi, tuliterä paristo. Minä jaksan! Kannatti vielä yrittää. En nuku, kuin kolmisen tuntia yössä ja olen valmis taas tekemään ja suorittamaan. Voi, että minä jaksankin. Huomaan kohta, että en tarvitse edes juurikaan unta. En tarvitse myöskään ruokaa. Teen, juoksen, ja treenaan. Nyt on hyvä. Onko?
Pian huomaan, että olen täynnä vihaa. Oma rakas ärsyttää suunnattomasti. Oma rakas syö purukumia liian äänekkäästi. Se katsoo väärin. En kestä enää ihmisiä. Lenkillä tekee mieli hyökätä muiden ihmisten kimppuun. Onnipilleri on kääntynyt minua vastaan. On pakko lopettaa, taas. Havahdun. Kuin olisin herännyt sumuisesta unesta. Tuntuu oudolta taas. Tuntuu kuin olisin hukannut itseni jo kauan sitten kemikaalimyrskyyn.
Taas lääkärissä. Innostun kun lääkäri kertoo tarjota ihan uutta "erilaista" parantavaa pilleriä. Brintellix. Minua pelottaa. Pelottaa kaikki mitä on jo koettu. Olen kuitenkin niin pohjalla, että on pakko. Tuttu tarina alkaa alusta. Herään aamulla. Päässä humisee. Kummallinen olo. Käveleminen huimaa. Se menee ohi. Muutun taas. Naureskelen hassuille asioille. Asiatonta käyttäytymistä. Itsetuhoisia ajatuksia, joita en pelästy tällä kertaa. Jään vain pohtimaan niitä. Maha on joka päivä sekaisin. Pakko lopettaa taas.
Pitkän matkan jälkeen minulle selviää, että minua ei paranneta aivokemiaa muuttavilla pillereillä. Luultavasti minussa on vikana liian pahat ja käsittelemättömät elämänkokemukset, jotka minä itse tajusin liian myöhään. Mutta minulta ei niistä koskaan kysytty. Jos joskus itse yritin niistä puhua, ne sivuutettiin. Ei minulle terapiaa ole tarjottu. Minulla on takanani erittäin vaikea, turvaton, alkoholismin ja väkivallan varjostama lapsuus. Myöhemmällä iällä väkivaltainen, liian ptkään kestänyt parisuhde, sekä muita traumaattisia ihmissuhteita sekä tapahtumia.
Nyt 36-vuotiaana olen päästäni enemmän sekaisin kuin koskaan. Julkiselta puolelta on lähes mahdoton saada oikeaa apua. Minut on tyyliin kirjattu toivottamaksi tapaukseksi.
Saa kommentoida omia kokemuksia!
Minun lääkehistoria 2-osainen tarina osa 2
19
262
Vastaukset
- Anonyymi
En voi sanoa oikeastaan kauniimmin kuin että kiitä onneasi kun olet saanut joka kerta vain yhtä lääkettä kerrallaan kokeiltavaksi.
N. 30 vuotta sitten antoivat pikkasen isompia määriä, oli samaan aikaan 5-6 eri lääkevalmistetta, joskus enemmänkin.
Pelkästään neuroleptejäkin saattoi olla kolmea erilaista samaan aikaan, siihen masennuslääkkeet, bentsot ja unilääkkeet lisäksi.
Kyllä niistä tuli maniaa, masennusta, psykoosia, itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja, aggressiivisia ajatuksia, myös fyysisiä vaivoja.
Sitten kun samaan aikaan veti vielä alkoholia ja joskus kannabistakin niin jo oli vielä deliriumkin päällä.
Ihme että siitä kaikesta on selvinnyt näinkin hyvin.
Vaikka paremmin menisi jos ne lääkehuuruiset vuodet olisivat jääneet väliin kokonaan. - Anonyymi
Noinhan se menee. Onneksi olet nuori vielä. Ja tiedät mistä vaikeutesi juontavat - elämänkokemuksista. Voit saada terapiaa, jos jaksat taistella. Vaadi julkiselta lähete Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan tai sairaanhoitopiirin maksamaan ostopalveluterapiaan. Kun pääset jompaankumpaan, valitse terapeutti huolella. Onnea ja voimia sinulle, ja kiitos että jaoit kokemuksesi.
- Anonyymi
Niinpä, kiitä onneasi ettei sinulle ole määrätty lääkkeitä päällekäin. Oma elämäni koki syöksykierteen, kun erehdyin hakemaan apua suljetulta osastolta. Napsin aamu, päivä ja iltalääkkeet ja olin sekavampi kuin koskaan, ja lääkkeet lisäsi levottomuutta ja itsetuhoisia ajatuksia, samaan aikaan vieden normaalin kognition ja ajattelukyvyn pois lamaten minut. Mutta mitäs siellä tehtiin? " Tarvit lisää lääkettä." Lääkkeitä vaihdettiin myös ja olo muuttui oudommaksi joka hetki. Onneksi en kuollut, olisin voinut käydä niinkin. Oman käden kautta olisin lähtenyt koska olo oli niin järkky että en olisi tuossa olossa halunnut elämääni viettää. Luulin että se olo johtui minusta ja ongelmistani mutta eipäs johtunutkaan. Kun alasajoin lääkkeitä, olin taas oma itseni, tosin haitat tuntui pitkään kehossa kun minulle oli syötetty jonkin aikaa koktailia haitallisia lääkkeitä joita en sietänyt.
Vieroitusoireet lääkkeistä mitä käytin pitkään oli kuin sisäistä kidutusta. Tajusin lääkekokemusteni perusteella että psyykenlääkkeet ja vieroitus voi sotkea unta, aiheuttaa kamalaa sisäistä levottomuutta, aggressiivisuutta, mielialanvaihteluita jne jne kun välittäjäaineita ja keskushermostoa sotketaan noilla lääkkeillä
Kokemukseni jälkeen suhtaudun psykiatriseen hoitoon typeryytenä. Ei noita lääkkeitä tutkita mitä ne ihmisille päällekkäin syötettynä tekee mutta silti niitä ollaan innolla työntämässä muka todella tärkeänä hoidon osana
Kuten sanon ei huumeille, sanon ei psykiatrian tarjoamille huumaaville lääkkeille.
Tapa jolla määrätään yksi lääke kerrallaan on turvallisempi mutta jos saa yhden tosi huonon lääkereaktion se voi johtaa helposti siihen että kohta syö jotain muutakin sivussa. Joissain huonoissa tapauksissa se johtaa siihen että potilss joutuu osastolle. - Anonyymi
Sinulla on ihmeellinen tapa syyttää aina muita ongelmistasi. Auta itseäsi niin kuin parhaaksi näet. Miksi menet lääkäreitä kiusaamaan, jos he eivät mielestäsi osaa sinua auttaa?
Onhan vaihtoehto, että jäät loppu elämäksesi satuilemaan netin syövereihin. Näyttää siltä, että sinulla ei muuta vaihtoehtoa enää ole. Onhan se tietenkin vähän surullista, mutta paremmin voiminen on asennekysymys ja ja vaatii oivaltamisen, että pystyy otamaan apua vastaan.- Anonyymi
Eiköhän moni mene lääkäriin saadakseen apua ongelmiinsa. Valitettavasti he eivät tiedä että lääkärit eivät juuri tiedä määrämiensä lääkkeiden haitoista tai ainakaan eivät koe velvollisuutta niistä kovin valistaa, joten haitat tulee sitten opittua kantapään kautta ihan itse ja mietittyä - miksi minä tähän kelkkaan lähdinkään?. Ja normaaleja elämän reaktioita lääkitään hyvin helposti, kaikenlainen hetkellinenkin alakulo ja suuri stressi saa aikaan sen että lääkäri kirjoittaa pillerireseptin. Viimeiset vuosikymmenet psykiatria on ollut hyvin lääkekeskeistä ja Suomen Käypähoitosuositus masennuksen hoidossa on ollut maailman lääkekeskeisin, mikä on heijastunut siihen että myös asioidessaan yleislääkäreillä on helposti lähtenyt resepti kourassa veks. Tässä ketjussa olevat ihmiset ja harmia saaneet ihmiset on tämän hoitomallin tulosta ja tuskin vain ovat ihan ainoita. Ihmisiä on yleislääketieteen puolella laitettu täyttämään masennuskyselylomakkeita vaikkei sinne sillä tein ole mennytkään. Fyysisiäkin vaivoja voidaan lääkitä masennuslääkkeillä, koska joidenkin lääkärien mielestä masennuslääke tuntuu auttaavan vaivaan kuin vaivaan, näin kärjistäen tai ainakin vika jos mitään ei löydy heti, niin on mielialassa. Masennuksen alle voi niputtaa vähän kaikkea. Vaikkei omaisikaan masennusdiagnoosia, saattaa saada jotain psyykenlääkkeiksi luokiteltavia lääkeaineita myös muihin tiloihin, esim. unettomuudesta kipuun. Samaten voi saada siis niiden haittoja.
Mitä tarkoitat tällä että paremmin voiminen on asennekysymys? Itse olen yrittänyt ainakin auttaa itseäni lääkehaittojen jälkeen parhaimmalla m ahdollisella tavalla.
Mitä apua tarkoitat? Apu kun on monesti hyvin lääkekeskeistä. Siinä vaiheessa kun harmit on saatu niin ei niin lämmitä muutkaan avun muodot.
Olen itse todentotta ottanut paremmin voimisessani vastuun omiin käsiini, koska luottamus lääkäreihin on mennyt. Sitä ei enää ole.
Sitä ei ole, koska lääkärit eivät ota vastuuta siitä mitä määräävät ja mitä harmeja siitä syntyy, vaikka eivät mainitsisi puolella sanallakaan harmeista määräyshetkellä. En ainakaan itse tykkää enää tuollaista venäläistä rulettia harrastaa. En tiennyt että sellaiseen lähdin nuorena, nykyään kun olen vähän taustatyötä tehnyt niin ymmärrän paremmin lääkkeisiin sisältyvät riskit ja harmit - sekä tietenkin oppinut ne kantatpään kautta. - Anonyymi
Voishan ne psykiatrit olla rehellisiä ja sanoa että me määrätään nyt väärää lääkettä tai lääkettä minkä toimivuudesta ei ole hajuakaan. Jos psykiatrit / lääkärit olisi rehellisiä niiltä menis työ tai ainakin palkka alenis.
- Anonyymi
Ymmärrän, mitä haet takaa. Kommenttisi kuulostaa siitä huolimatta vähän ilkeältä.
Ainahan sitä sanotaan, että pitää uskaltaa puhua ongelmistaan ja hakea apua. On joku sanontakin siitä, että jakamalla taakka tuntuu pienemmältä tai jotain sen suuntaista. Välillä joku tuttava kysyy, että oletko harkinnut hakevasi apua. Viisi tai kymmenen vuotta kuitenkin sinnittelet ennen kuin toteat, että olet kuluttanut itsesi loppuun. Et enää jaksa keksiä uusia keinoja koettaa. Aiemmin usvaiset toiveet kuolemasta muuttuvat yhtäkkiä konkreettisiksi ja alkaa pelottaa. Tässä vaiheessa "avun hakeminen" onkin sitten jo viimeinen oljenkorsi.
Ja tässä tilanteessa sitä helposti luulee, että kun apua hakee, sitä myös tarjotaan. Koska aina on kuullut puhuttavan siitä. "Hae apua. Mene juttelemaan jollekin. Pitäiskö sun käydä lääkärissä?" Aiemmin on käynyt lääkärissä vain hakeamassa nopeasti jonkin lääkekuurin akuutimpaan masennuskauteen. On turruttautunut siihen ajatukseen, että eihän tässä vielä mitään hätää ole, soitan apua vasta sitten kun menee huonommin. Tässä vaiheessa olet asunut jo omissa oloissasi vuosia tapaamatta kavereita tai laittamatta ruokaa, vain selviytyen niistä pakollisista sosiaalisista kohtaamisista, joita työssäkäynti tai muu siihen verrattava toiminta ja kaupungilla asioiminen vaativat. Kun sitten kunnallisesta terveydenhuollosta viimein pyydät lähetteen psykiatrian puolelle ja aloitat hoidon sitoutuaksesi siihen täysiaikaisesti, huomaatkin ettei mitään apua tule.
Vuoden jälkeen olet edelleen samassa pisteessä kuin alkutilanteessa. Olet kokeillut kahta uutta lääkitystä, joista ei ole tullut apua. Mitään psykologisia testejä tai haastatteluja tai fyysisiä tutkimuksia ei ole tehty. Kuinka toimit? Katkaisetko hoitosuhteen vai sinniteletkö henkesi pitimiksi siinä toivossa, että jonain päivänä hoito etenee? Itse olen päättänyt pitää hoitosuhteen, sillä koen että tämä on ainoa tilaisuuteni näin varattomana saada mitään hoitoa. Odotuksiini kuuluu, että jonain päivänä kyseiseen rakennukseen astelee töihin vielä sellainen lääkäri, joka tietää mitä tekee.
On selvää, että minulla ei ole varaa valita tai hakeutua yksityiselle. Muutoin kävisin tietenkin läpi psykiatrian erikoisosaajia niin kauan että löytyisi se, joka näkee lävitseni ja osaa painaa oikeaa nappulaa. Koska juuri sitä näen ammattitaidon tällä alalla olevan: kykyä tunnistaa ihmisistä tiettyjä taipuvaisuuksia ja sitten osoittaa kohti oikeita tutkimuksia, jotta asia saadaan vielä paperillekin. Näitä ammattiosaajia on kuitenkin jostain syystä äärimmäisen harvassa. On siis pakko kiusata asiaansa perehtymättömiä lääkäreitä niin kauan kuin itse jaksaa pysytellä elävien kirjoissa. Tällä välin sitten tulee kokeiltua erilaisia lääkityksiä, koska välillä lääkärit tai Kela sitä vaativat ja siihen pakottavat.
Otan apua vastaan, kun sitä tarjotaan. Koen kuitenkin, että minua on pidetty täysin pimennossa siitä, millaisia hoitosuunnitelmia varalleni on kaavailtu. Olen nimittäin naiiviuttani kuvitellut, että tällaisia suunnitelmia olisi ollut rakenteilla. Eihän sellaisia ole ollut. Vasta vuoden hoitojakson jälkeen sain lähetteet jatkotutkimuksiin, kun Kela niitä vaatii, vaikka kerroin hoitopaikassa heti, että mielenterveysongelmat ovat alkaneet jo nuoruusiällä. Olen sitoutunut, ja koen että omassa tilanteessani on ihan perusteltua hieman jo syyttääkin lääkäreitä ongelmistani.
Kunnan tarjoamat mielenterveyspalvelut ei vakuuta. Varsinkaan, kun vuoden aikana lääkäri on vaihtunut jo viisi kertaa. Eivätkö psykiatriaan perehtyneet lääkärit ymmärrä, että hoitosuhteiden onnistumisen kannalta olisi ensisijaisen tärkeää pitää sama työpaikka hiukan pidempään? Parin kuukauden pätkissä työskentelemisestä ei ole yksikölle kuin haittaa. Puhumattakaan diagnosoinnin vaikeudesta kun potilastaan ehtii tavata vain kerran tai pari ennen kun taas vaihdetaan työpaikaa.
- Anonyymi
Täällä on yksi joka otti itsestään kopin ja alkoi elää. Tapahtui ns. aikuistuminen, tosin aika myöhäisessä vaiheessa.
Muutos tapahtui vasta kun tajusin lopettaa lääkitykset, elämänlaatu parani kertarysäyksellä.
Sain kyllä apuakin, se on pakko myöntää.
Kauan sitten minulle sattui sellainen tapaus kun oli jo monet lääkkeet kokeiltu ja sitten yhden " lääke-ekspertti "-lääkärin piti määrätä hyvä lääkitys.
Se ei tainnut olla kovinkaan hyvä koska kahdella lääkkeellä oli ilmeisesti yhteisvaikutus joka oli vakavampi.
Puolen vuoden ajan minulla oli jatkuvasti flunssaa ja keuhkoputkentulehduksia ym.
Tilanne eskaloitui siihen että yhtäkkiä nousi korkea kuume ja iho meni ihan punaiseksi.
Ei muuta kuin vauhdilla päivystykseen jossa jo sitten tajukin meni jossain vaiheessa, kuume oli 41:n asteen hujakoilla.
Taisi olla kyseessä joku neuroleptioireyhtymä, onko sen nimi agranulosytoosi, en muista.
Muistan kun flunssaisena kävin yleislääkäreiden luona niin yleensä kysyivät niistä psyykelääkkeistä että syötkö näitä samaan aikaan.
Hölmönä vastasin että syön, enhän voinut tietää etteivät ilmeisesti sopineet yhteen. Mutta yksikään niistä lääkäreistä ei ikinä sanonut mitään kun olin vastannut myöntävästi. En tosin tiedä oliko heilläkään tietoa noista lääkkeistä.
No kuitenkin kun sitten olin sairaalassa niin ne lääkkeet lopetettiin saman tien.
Myöhemmin olen toista niistä käyttänyt ennenkuin selvisi että se olikin sama kuin silloin vuosia sitten, nimi oli vaihtunut.
Minun lääkehuuruisesta elämästä on jo niin kauan ettei enää nykyään lääkäreillä ole edes tietoa minun historiastani. Ja jos kaiken puhuisin niin ei minua varmaan edes uskottaisi.
Tavallaan olisi todella mielenkiintoista saada luettavaksi kaikki tekstit sieltä vuosien varrelta mutta jos hankkisin kaikki paperit niin ne pitäisi kuljettaa kotiin jollain jakeluauton kokoisella vehkeellä.
Että sellaista historiaa, ja onneksi se on enää historiaa.- Anonyymi
Hiukan vaiettuja asioita on se että psykiatriassa joku diagnoosin omaava ihminen purkaa lääkityksensä ja toteaakin että voi paljon paremmin kuin psykiatrian tavoilla hoitaa. Tai saa isoja harmeja, jotka voi jopa vaarantaa hengen tai ainakin vähentää elämänlaatua merkittävästi.
Niihin voisi psykiatri kuitata "no mutta kaikissa lääkkeissähän on haittansa".
Mutta joo kiitos tarinan kertomisesta, ja kiva että sait apuakin lääkkeistä, et vaan haittaa ja selvisit harmeistasi. Ei ole vain mustaa ja valkoista, voi olla että voi olla sekä hyötyä että harmia lääkkeistä. Joskus niin että alussa hyötyä, myöhemmin harmia.
Joillakin on jopa alettu epäilemään alkuperäistä diagnoosia jos lääkkeet lopettaessa alkaakin voimaan paremmin. Tai sitten se karu totuus on vaan se, että lääkkeet huonontaa joidenkin oloa, merkittävästikin. Ei siinä mistään vääristä diagnooseista ole.
- Anonyymi
Psykiatrian puolella on kuin uskontoon verrattavissa oleva hurmos ja usko psyykenlääkkeiden ja muiden biologisten hoitokeinojen parantavaan voimaan, missä erilaisin tavoin sorkitaan aivoja (sähkö, lääkkeet jne), siitä huolimatta että edes hoitokeinojen varsinaista vaikutusmekanismia ei tunneta kunnolla. (Vihje: kemiallinen epätasapaino selitys ei siedä hirveän hyvää tieteellistä tarkastelua ja esim. neuroplastisuutta saa lisättyä monin PALJON terveellisemmin ja turvallisimmin keinoin).
Myöskään pitkäaikaiskäytön harmeja ei jakseta niin tutkia (kuten ei niiden päällekkäin määräystäkään juuri ole tutkittu) eikä kovin vahvaa tutkimusnäyttöä ole puoltamaan jatkuvaa lääkkeiden käyttämistä vuositolkulla ylläpitolääkityksenä. On tutkimusnäyttöä joka osoittaa jopa että potilaat altistuvat lääkkeiden takia mahdollisesti relapseille (esim. neurolepteissä "supersensitivity psychosis" - ilmiö) tai on mahdollista että esim. masennuslääkkeissä pitkäaikaiskäyttö saattaa hermosolujen reseptoreissa tapahtuneiden muutoksien takia johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin. Puhumattakaan kehon mukautumisesta lääkkeisiin mikä tekee lopettaessa vieroitusoireita, jotka altistaa ihmisen yhä uudelle ja uudelle lääkinnälle, jos ne väärintulkitaan.
Vieroitusta ei ole juuri tutkittu myöskään ja tutkimusnäyttöä valuu vuosikymmeniä myöhemmin jossa todetaan että vieroitusoireet voi olla vaikeitakin esim. masislääkkeiden kohdalla.
Silti katsotaan oikeutetuksi ja järkeväksi lääkitä ihmisiä vuosia ja vuosia korjaillen vähän lääkityksiä välillä yhdeksi ja toiseksi. (kuinkakohan paljon lääkevaihdosten vaikutuksia aivoissa on tutkittu?).
Ihmisillä on lähes taianomaisia odotuksia psyykenlääkkeistä ja niiden parantavasta vaikutuksesta, toimintakyvyn kohenemisesta yleiseen elämänlaadun kohoamiseen ja mielialan parantumiseen. Plasebolla on vahva voima, mitä muuta voi sanoa :D Toki en kiistä että jotain levotonta ihmistä voi "downeri" auttaa, tai vastakkaisessa tilassa piristävä lääke, mutta onko se terveellistä tai edes kovin turvallista? Toki voi olla kokemuksia joissa erilaisia häiriöitä potevat kokevat hyötyä lääkkeistään.
On siis hienoa, jos jotkut saa apua oireisiinsa lääkkeistä, mutta lääkkeisiin jatkuva tukeutuminen voi johtaa hiljalleen kasvaviin harmeihin.- Anonyymi
Itse asiassa lääkkeiden vieroitusoireita on "tutkittu". Relapsitutkimuksistahan nuo kaikki hypoteesit mielisairauksista aivokemiallisina epätasapainotiloina oikeastaan saivat alkunsa. Hyvin vähän on tutkimuksia, joissa tutkitaan potilaita, jotka eivät ole aikaisemmin syöneet saman ryhmän lääkkeitä. Lääketutkimuksiin rekrytoitavat koehenkilöt eivät mitenkään ole edustava joukko hoidettavista potilaista ja he kärsivät järjestäen lääkityksestä johtuvista vieroitusoireista. Esimerkiksi Cohen & Recalt . 2019 tutkivat psyykelääkkeisiin liittyvien vieroistusoireiden vaikutusta tuloksiin ja havaitsivat, että lähes 80 % masennuslääkkeisiin liittyvistä, lähes 60 % neurolepteihin liittyvistä ja noin 85 % stimulantteihin liittyvistä tutkimuksista vieroittivat potilaat edelliseltä lääkitykseltä alle kahdessa viikossa. Lisäksi suurimmassa osassa ei kiinnitetty lainkaan huomiota siihen, että vieroitusoireet voisivat vaikuttaa tutkimusten tuloksiin.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30923288/
Yhtä hyvin voitaisiin satunnaistaa heroiiniriippuvaiset heroiinille ja plasebolle ja tutkia, kummalla on enemmän psyykkisiä ongelmia. Ja luonnollisesti oletetaan, että on mahdollista sokkouttaa tällainen tutkimus, koska kuka nyt erottaa inaktiivisen plasebon heroiinista, niinpä niin. Koko lääketieteellinen tutkimus on todellakin täynnä tarkoitushakuisia tulkintoja tarkoitushakuisista tutkimuksista, joiden ainoa tavoite on tuottaa rahoittajan haluamia tuloksia.
- Anonyymi
Monesti ihmiset jotka eivät ole ikinä psyykelääkkeitä käyttäneet eivätkä tiedä niistä mitään, lankeavat puoltaviin puheisiin kun kerrotaan kuinka paljon niistä on hyötyä.
Tottakai siinä tulee usko että voivat ollakin avuksi.
Mua hirvittää myös se miten lapsillekin syötetään noita lääkkeitä ja sekin johtuu usein vanhempien tietämättömyydestä.
Puhutaan että työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen on lisääntynyt huomattavasti, nimenomaan esim. masennuksen takia.
Lääkkeitä pitkään käyttäneenä en yhtään ihmettele miten juuri ne lääkkeet vaikuttavat työkykyyn ja -kuntoon.
Muistan hyvin kun nuorena aloin lääkkeitä käyttää ja miten alamäki lähti etenemään.
Sillä tavalla ei ihmisiä ainakaan paranneta työkykyisiksi vaan juurikin ajetaan ennenaikaiselle eläkkeelle.
On todella harmillista nähdä kuinka sitä edelleen ihmisille tapahtuu.- Anonyymi
älykäs seleviää tilanteesta mihin viisas ei ess joudu. paa säkin valot päälle niin lamppu syttyy päässä. mitä vatvot kaiket päivät samaa asiaa sairas mikä sairas ei se vatvomisesta muuksi muutu !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
älykäs seleviää tilanteesta mihin viisas ei ess joudu. paa säkin valot päälle niin lamppu syttyy päässä. mitä vatvot kaiket päivät samaa asiaa sairas mikä sairas ei se vatvomisesta muuksi muutu !
Onneks olkoon sullekin. Tolla asenteella itselläsi on kaikki vielä edessäpäin.
Luuletko olevasi kovastikin viisas, ehkä nyt, ja kannattaa toivoa että pysytkin.
Muista myös maksaa sähkölaskusi niin pysyy lamppu päällä.
- Anonyymi
Olisit vaan iloinen että olet elossa. Tollasta lässytystä jaksa kuunnella. Se jolla on rahaa päättää niiden elämästä joilla ei ole niin paljon rahaa. Paitsi trolleja ei voi kontrolloida millään. Love to be troll. :)
- Anonyymi
Lue kiinalainen lääketiede Elina Hytönen.Mene akupunktion sieltä sain itse avun.
- Anonyymi
"Ahdistaa niin jumalattoman paljon. "
Olantspiini voi kyllä auttaa nukkumaan, mutta siitä tulee niin paljon haittavaikutuksia, etten suosittele syömään sitä. Itselleni ei tule oireita pienellä määrällä Ketipinoria, joka auttaa vähän uneen.
Mulla olantsapiinista tuli järjetön levottomuus ja ahdistus, minkä lääkäri pisti sairauden piikkiin. Mutta tiedän, että levottomuus ja ahdistus alkoi tasan samana päivänä kun olantsapiini aloitettiin. Nyt yritän päästä siitä eroon (mutta oon jo jäänyt koukkuun ja tulee vieroitusoireita).- Anonyymi
Tässä ketjussa on vahvaa kokemus/ asiantuntijoita.
Annan neuvon,,, kun olette noin viisaita, niin !
Lopettakaa hulluus lääkkeet.
Aika alkaa normi ihmisiksi.
Älä ota julkiHULLUISTA mallia.
T. Hämmästys
- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu aloitus.
"Ei minulle terapiaa ole tarjottu. Minulla on takanani erittäin vaikea, turvaton, alkoholismin ja väkivallan varjostama lapsuus. Myöhemmällä iällä väkivaltainen, liian ptkään kestänyt parisuhde, sekä muita traumaattisia ihmissuhteita sekä tapahtumia."
Siinähän se.
"Julkiselta puolelta on lähes mahdoton saada oikeaa apua. Minut on tyyliin kirjattu toivottamaksi tapaukseksi."
On mahdollista, että tämä on myös eräänlainen piilotarkoitus, ollut koko ajan. Ei varmasti kenenkään yksittäisen lääkärin tai muunkaan tietoinen tavoite, toki. Mutta se, että ihmisistä syntyy auttamisjärjestelmän käsissä RAATOJA, palvelee laajempaa yhteiskuntaa. Ikävä kyllä. Se on eräänlainen projektiivinen identifikaatio: ihmiset sijoittavat itsessään olevat pahat ja torjuttavat asiat toisiin, valittuihin. Nämä ihmiset diagnosoidaan ja lääkitään pöhköiksi. Heistä saadaan täten sekä identiteettiä että hermoston ja muun fysiologian toimintaa muokkaamalla SEN KUVAN KALTAISIA jonka toiset näkevät / haluavat nähdä heissä - ja torjua itsessään. Kun torjutut asiat ovat näin ruumiillistuneet tiettyyn, ulkopuolisena nähtyyn ihmisryhmään, niitä ei voi olla itsessä. Ja tätä ihmisryhmää voidaan sitten kohdella miten halutaan: auttaa, ymmärtää, torjua, syrjiä... hehän ovat niitä, jotka eivät voi ymmärtää omaa parastaan.
Toivottavasti aloittaja on saanut apua... Matka jatkuu.:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802