Taas se soittaa ja pyytää mukaansa reissuun. Pakko lähteä kun ei muutakaan ole siihen aikaan. En vain siedä sitä hänen riemuiluaan, itse kun olen heterokin. Olen miettinyt että pitäisi hommata parisuhde että pääsisi hänestä eroon. Hankala tyyppi kun lahjoo koko ajan ja on antelias, mutta en niin välitä hänen seurastaan koska meillä on erilaiset arvot, ja hän on valmis käyttämään oikeastaan mitä tahansa huumeitakin ja on niin tehnytkin, tosin on tärkeässä työssä. Lisäksi hänen kanssaa pitäisi koko ajan olla samaa mieltä ja hän puhuu koko ajan suunnilleen samoista lapsellisista asioista kuin viimeiset 20 vuotta. Hän ei ilmeisesti halua että mikään muuttuisi vaan että olisimme hautaan asti kavereita, sellaisia homoiksi kaikkien luulemia narsistikavereita jotka vihaavat toisiaan, mutta olosuhteiden pakosta joutuvat pitämään suhteesta hyvää huolta. Itse olen aina ollut liian kiltti ja kohteliaskin. Siitäkään ei tule kuin paskaa ja pilkkaa niskaan. Jos hänen kanssaa ei ole samaa mieltä niin hän saa silmittömän vihakohtauksen ja on selvää että menee koko päivä pilalle. En halua että päivä menee pilalle, vaan haluan että asiat ovat mukavasti, siksi sanon vain että joo ja joo. Tavallaan kaveri ei halua että toinen muuttuisi mitenkään tai menisi eteenpäin elämässä... Silti lähden aika usein mukaan jos hän soittaa.
Tänäkin kesänä pitää idiootin kanssa lähteä reissuun
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ehkä todellisuudessa syytänkin häntä siitä etten itse pääse elämässä eteenpäin parisuhderintamalla... Viha häntä kohtaan tulee aina uudestaan esiin, koska hän tarrautuu minuun jatkuvasti ja vie siten huomioni ja aikani asioihin jotka eivät ainakaan varmuudella vie elämässä eteenpäin, vaan ainoastaan alaspäin, ja siihen että toistetaan aina samaa uudestaan. Jostain syystä hän näyttää olevan oikein tyytyväinen siihen. Kun tästä vain voisi jotenkin irrota -ajattelen usein. Oma kohteliaisuus on yksi tukeva syy. Haluan olla myös hyvä kaveri. Hän saa helposti raivokohtauksia ja yrittää niillä päästä ihon alle ja saada tilanteen hallintaan. Hakee minut kyytiin ja sitten raivoaa minulle. Joko lahjoo tai raivoaa. Onneksi tuloillaan leuhotuksen on lopettanut. Usein kuitenkin ajattelen että hän tarkoittaa vain hyvää. Niin on niin hankala tapaus ja ystävyyssuhde. Osittain sairaaksi mennyt tämä suhde jo vuosia sitten. Välillä tätä suhdetta ajatellessa raivostuttaa, ahdistaa ja vatsaa vääntää. Silti on lähdettävä mukaan kun hän soittaa, koska ihminen tarvitsee sosiaalisuuttakin.
- Anonyymi
Uskon ajattelevani rationaalisesti ja sille on paljon perusteita ja tapauksia menneisyydestä että miksi sanoisin häntä idiootiksi. Varmoja perusteita tilanteista kun hän raivoaa olevansa oikeassa mutta tarkistan asian ja hän olikin väärässä, minkä tiesin. Useita tapauksia kun asiat menee mönkään ja onnettomuuteen kun hän itsevarmana väittää että tehdään näin. Itse olisin tiennyt paremmin. Silti hän ei opi, itsevarmuus ei ainakaan vähene. Hän saa helposti raivokohtauksen ja se on hänelle jonkilainen yleisavain kaikkiin tilanteisiin, joka hänelle itselleen kertoo että hän on oikeassa. Psykopaattisia piirteitä löytyy myös hälyttävän paljon. Mutta miten ihminen voikin olla niin sekainen paketti erilaisia persoonia? Hän on myös väittänyt että minulla olisi ikäänkuin monta eri persoonaa. Huumorimielessä on myös kertonut minusta kavereilleen tarinoita, jotka ovat saaneet minut aivan sairaaseen valoon. Sitten on vielä kertonut minulle niistä kerroista ja nauranut kertoessaan hullun lailla. Tässä menee kaikki voimat tämän suhteen käsittämiseen ja sen arvoituksen käsittämiseen että minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä ja miksi ja mihin se johtaa (ei mihinkään). Ja miksi siitä ei pääse irtoamaan.
- Anonyymi
Tästä kaikesta seuraa sellaista, että olen seuraavan kerran tavatessamme entistä kohteliaampi ja ystävällisempi koska ajattelen tehneeni hänelle vääryttä ajattelemalla ja kirjoittamalla hänestä tällä tavalla pahaa. Se ruokkii hankalaa tilannetta. Saatan jopa helpommin antaa hänen päättää asioista. Saatan jopa antaa kohdella itseäni huonosti. Näistä ajatuksista seuraa että koen olevani epäaito ja ajattelen että olen ehkä kiero ystävä. Etten ansaitse hänenlaistaan kaveria...
Kaverin tehtävä on tukea toista kaveria siinä tilanteessa missä hän on. Elämässä eteenpäin pyrkiminen on tehtävä itse, mutta kaveri ei saa sitä estää.
- Anonyymi
Jos käsittää oman kuolevaisuutensa, niin kyllähän se voi tykyttää takaraivossa, jos kaverit on lapsellisia möliseviä idiootteja, poikamiehiä, jotka ajattelee lähinnä päihteiden käyttöä ja vetävät sinua siihen mukaan jatkuvasti ja nauravat epäonnistumisillesi. Jos hyvää seuraa ei ole niin miksi olisi väärin olla yksin? Elämä on sekavaa kun seuraa idiootteja ja heidän vinkeitään, jotka eivät johda mihinkään, paitsi siihen että jäät pelleksi kuten he, mikä sopii heille, koska he eivät muuta halua/osaa tavoitella. Heillä ei ole mitään käsitystä hyvästä elämästä vaikka he väittävät niin koska eivät mitään tiedä koska ovat idiootteja!
- Anonyymi
Jos käsittää oman kuolevaisuutensa niin varmaan haluaa elää täysillä, eikä pitää itseään särkyvänä koriste-esineenä. Oletko miettinyt tältä kantilta?
Anna jokaisen elää, kuten haluaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos käsittää oman kuolevaisuutensa niin varmaan haluaa elää täysillä, eikä pitää itseään särkyvänä koriste-esineenä. Oletko miettinyt tältä kantilta?
Anna jokaisen elää, kuten haluaa.Monilla meistä on erilaisia "standardeja" sille mitä pitävät hyvänä elämänä tai täysillä elämisenä. Eihän hurjapäisinkäin täysillä eläjä kuitenkaan itseään vahingoita, jos ymmärtää tekonsa itsensä vahingoittamiseksi, esim. ei hänkään juo vaikka bensaa, tai ammu naulapyssyllä itseään jalkaan vain "elääkseen täysillä". Jonkun mielestä alkoholin käyttö voi olla lapsellista. Alkoholin vaikutuksen alaisena saa käyttäytyä kuin tyhmä lapsi ja tehdä ja aiheuttaa ongelmia itselleen ja muille. Jos olo on hyvä ilman alkoholiakin, niin alkoholin juomisen voi siinä tapauksessa käsittää vahingollisena hölmöläisen hommana. En tässä väitä että niin olisi, mutta näin voi olla jonkun kohdalla. Jos rehellisesti punnitsee mielessään minkä verran tässä on hyvää oloa ja minkä verran huonoa oloa, niin voi saavuttaa elämässään jotain mitä todella haluaa tehdä, mistä tulee todella hyvä olo paljon pienemmillä haittavaikutuksilla, mutta moni ei tee niin. Jos näkee "täysillä elämisen" onttona joka suuntaan repeilynä tuuliviirin lailla, niin miksi lähtisi sellaiseen? Tai jos sitä on jo kokeillut ja nyt haluaa kokeilla muuta, koska ei halua tuhlata elämäänsä täysillä elämisen tavoitteluun? Huom. ei ollut tarkoitus ärsyttää tässä viestin lopussa, mutta selvästi näistä asioista voi ja saa olla monia eri käsityksiä. Kuten sanoit niin yritän antaa jokaisen elää kuten haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monilla meistä on erilaisia "standardeja" sille mitä pitävät hyvänä elämänä tai täysillä elämisenä. Eihän hurjapäisinkäin täysillä eläjä kuitenkaan itseään vahingoita, jos ymmärtää tekonsa itsensä vahingoittamiseksi, esim. ei hänkään juo vaikka bensaa, tai ammu naulapyssyllä itseään jalkaan vain "elääkseen täysillä". Jonkun mielestä alkoholin käyttö voi olla lapsellista. Alkoholin vaikutuksen alaisena saa käyttäytyä kuin tyhmä lapsi ja tehdä ja aiheuttaa ongelmia itselleen ja muille. Jos olo on hyvä ilman alkoholiakin, niin alkoholin juomisen voi siinä tapauksessa käsittää vahingollisena hölmöläisen hommana. En tässä väitä että niin olisi, mutta näin voi olla jonkun kohdalla. Jos rehellisesti punnitsee mielessään minkä verran tässä on hyvää oloa ja minkä verran huonoa oloa, niin voi saavuttaa elämässään jotain mitä todella haluaa tehdä, mistä tulee todella hyvä olo paljon pienemmillä haittavaikutuksilla, mutta moni ei tee niin. Jos näkee "täysillä elämisen" onttona joka suuntaan repeilynä tuuliviirin lailla, niin miksi lähtisi sellaiseen? Tai jos sitä on jo kokeillut ja nyt haluaa kokeilla muuta, koska ei halua tuhlata elämäänsä täysillä elämisen tavoitteluun? Huom. ei ollut tarkoitus ärsyttää tässä viestin lopussa, mutta selvästi näistä asioista voi ja saa olla monia eri käsityksiä. Kuten sanoit niin yritän antaa jokaisen elää kuten haluaa.
Ensin olet ymmärtävinäsi, että on olemassa erilaisia ”standardeja” ja sitten moralistit mikä on _sinun mielestäsi_ hyvä tapa elää.
Kuten sanoin, anna jokaisen elää kuten haluaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822