Täysin käsittämätöntä, että kunta tekee silmänkääntötempun vesilaitoksella. En voi mitenkään hyväksyä, että Kihniön veronmaksajat maksavat mokailut kerta toisensa jälkeen. Kuka tämän hullutuksen voisi katkaista. Kuntavaalitkin onneksi tulee ensi vuonna!!
Vesilaitos
Anonyymi
9964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No maksakaa vain serkkujenne tietämättömyys ja tyhmyys. Siellä on kaikki
toiminnot valjastettu kunnan maksettavaksi. Lämpiääkö hyvin hakkeella ylihintaisella??
Meillä ei käytetä enää vettä!
Pitäs vaan löytyä paremmin veroja maksavia työtätekeviä ihmisiä, mutta kaupungistuminen on yleismaailmallinen ilmiö. Nuoret lähtee opiskelemaan ja jäävät sinne tiellensä ja kalliit investoinnit jäävät yhä harvemman joukon maksettavaksi. Tottakai siinä maksut silloin nousevat.
Hei laittakaa valtakunnan lehtiin ilmoitus et kihniö hakee parempia veronmaksajia
ja ohjatkaa töihin niihin paikallisiin yrityksiin.
Paikallisten lahkolaisten jälkipolvi on paikallisten yrityksien työntekijöitä ja muut eivät ole tervetulleita joten ei niitä verojakaan maksa kuin samannäköiset vähäsen.
Kyllä noissa vesilaskuissa on ihmeteltävää, kahteen kertaan maksetaan jätevesimaksutkin kun kunta ei anna viemäreitä.
Kihniöläiset ovat elämänsä rakentaneet väädyydelle ja juonittelulle. Edun saajat
ovat olleet kaikenmaailman yrittäjät joille on rakennettu hallit ja annettu velat
anteeksi. Joten maksakaa ja hakekaa velkaa sieltä yrittäjäpankista.
Niin ja sitten vielä kaiken maailman thaimaalaiset marjanpotkijat tulevat tänne ja syövät meidän kaikki marjat ja noukkivat kaikki naiset ja työpaikat!! Se kaikki on pelkkää huudavaa väädyyttä!!
Niin ja vielä piti sanoa, että hakisivat velkaa sieltä yrittäjäpankista ja antaisivat sen sitten anteeksi!!