Hyvä niin, uutisen perusteella lakiluonnos näyttää ihan hyvältä, pitänee vielä lukea se kokonaisuudessaan läpi. Soteuudistuksen mukana näköjään yhteiskunnan järjestämien taksikuljetusten kilpailutus tulee muuttumaan.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006537393.html
Sinänsä näyttää siltä että täälläkin usein esitetty väite uber-yrittäjien veronkierrosta ei pidä paikkaansa.
"Verohallinto pyrki syksyllä 2019 selvittämään taksialalla esiintyvää harmaata taloutta ja liikennepalvelulain vaikutuksia harmaan talouden tilaan ja torjuntaan. Verohallinto havaitsi, että taksialan yritysten maksamien arvonlisäverojen nettokertymä on laskenut useita vuosia peräkkäin
ja lasku voimistui liikennepalvelulain voimaantulon jälkeen. Arvonlisäverokertymän laskua selitti Verohallinnon arvion mukaan muun muassa taksiautojen hankintojen kasvu, alihankintaostojen kasvu sekä polttoaineiden hintojen nousu, eikä arvonlisäverotuksen muutoksia voida arvioida harmaan talouden aiheuttamaksi. Myöskään alustatalouden toimijoihin kohdistuvassa
selvityksessä ei havaittu laajamittaista tulonsalausta muuten kuin poikkeustapauksissa"
Eli näyttäisivät olevan rehellisempiä kuin perinteiset.
Taksamittareista ei näköjään ole tulossa pakollisia
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
lainaus siis hallituksen esityksestä, ei lehtijutusta.
- Anonyymi
Mistä päättelet että ovat rehellisempiä kuin perinteiset, jos jutussa sanotaan että laajamittaista tulonsalausta ei havaittu kuin poikkeustapauksissa.
Perinteisistä ei puhuttu mitään.- Anonyymi
Kyllä niistäkin puhuttiin.
- Anonyymi
Itse Uber kuskina en oikein tiedä miten voisin veroja kiertää. Voin tietysti kysyä asiakkaalta lyödäänkö puhelin sovellus kiinni ja pääset kympin halvemmalla? No ei niillä asiakkailla käteistä ole kuitenkaan. Eikä maksa vaivaa. Kun tästä Uber kuskien veron kierrosta niin paljon puhutaan kertokaa ihmeessä miten tämä tehdään?
Kilometrit ja tulot on uberin puolelta kyllä laskettu ja nämä toimitetaan verottajalle. Taksissa käteisellä maksajia kuitenkin on eikä kaikki kuittia halua kun vaan vähän hidastelee kuitti koneen kansaa sopivasti.
- Anonyymi
Tässäkin on hyvä esimerkki mikä on tapahtunut monella muullakin alalla.
Kansainväliset yritykset tulevat suomeen jättävät verot maksamatta ja vievät mahdollisimman paljon veroparatiiseihin.
Itsekkin ajatttelin uber hommaa kelasta fyrkkaa ja uber/yngosta sitten käyttörahat.
Eipä ole ihme suomen kyykkääminen kun liian harva maksaa veroja.- Anonyymi
varsinkaan vanhan ajan taksari.
- Anonyymi
Peräaukkoon työntää kassakoneet, Google laskee tarkkaan metrit oikealla sovelluksella?
- Anonyymi
Ei se laskee, mutta kuski saa maksaa siitä virhestä, ei välittäjä, gps-llä on aukkoja.
- Anonyymi
jopa taksiliitto sanoo nyt ettei ole ajanyt pakollista taksamittaria käyttöön.
- Anonyymi
Jopa taksiliitto on ajat sitten todennut, että taksamittari ei ole välttämätön, mutta joku järjestelmä jolla taksin tulot saadaan luotettavasti todennettua, tarvitaan. Sitä vastaan tuskin kellään rehellisellä yrittäjällä on mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa taksiliitto on ajat sitten todennut, että taksamittari ei ole välttämätön, mutta joku järjestelmä jolla taksin tulot saadaan luotettavasti todennettua, tarvitaan. Sitä vastaan tuskin kellään rehellisellä yrittäjällä on mitään.
Mitä hyötyä tästä oikeasti olisi? Epärehellinen kuski jättää sen viimeisen yes painikkeen painamatta aina kun asiakas ei kuittia halua.
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa, mittarit tulee ja paljon muuta, villien kitkemiseksi pois kartalta.🙉
- Anonyymi
Taksamittari on pakollinen vain jos matkan hinta perustuu ajon aikaiseen ajan ja matkan mittaamiseen.
- Anonyymi
Kiinteähintaisia kyytejä varten pitää olla myös joku järjstelmä johon ne tallentuvat verottajaa varten.
- Anonyymi
Tarkoittanee myös että lähitulevaisuudessa data menee suoraan taksamittareista ja muista laitteista suoraan verottajalle. Toivottavasti hillitsee alalla jo vuosikausia rehottanutta harmaata taloutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanee myös että lähitulevaisuudessa data menee suoraan taksamittareista ja muista laitteista suoraan verottajalle. Toivottavasti hillitsee alalla jo vuosikausia rehottanutta harmaata taloutta.
Ei tule tapahtumaan. Verottajalla on parempaakin tekemistä kuin seurata taksien kyytikohtaisia tietoja. Joku kuukausitasolla kerätty koostettu data sen sijaan on kohtuullista ja paikallaan. Ja nehän asiallisesti toimivat taksiyrittäjät tai tarkemmin yrittäjän tilitoimisto toimittaa verottajalle jo nykyisin.
Taksiajojen data tulee tietysti olla uudistuksen myötä siten kerättyä, ettei tietoihin voi päästä käsiksi vilpillisessä mielessä, vaan esim. verottajan halutessa tarkastaa tietyn taksin ajotulot kun siihen on aihetta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6768189Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342418Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672405- 1471942
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi341548Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201320Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511266Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.831090Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65871Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7850