Pieksämäellä keskitytään kaikkeen epäoleellisuuteen. Nyt hullutellaan tapahtumapuiston tarpeella, Ei ymmärretä että kylämme infrastruktuuri ei puolla sen rakentamista. Muutwmia syitä, meillä ei ollut, kunnon hotelleja, ravintoloita, tai mitään muitakaan vetovoimatekijöitä. Lähellä on kolme maakuntakeskusta, joiden kansss emme pysty kilpailemaan. Pienet intiimit tapahtumat sopivat tänne. Harmi, että kesän ykköstapahtuma, bluesit siirtyivät Vääksyyn. Toivottavasti Vesileppis saa FHRA:n kanssa aikaa sopimiksen jonka turvin nämä tapahtumapuistohömpötykset täällä saadaan vaimennettua. Ja se muraalikin saadaan, kun muutetaan kylän nimi Muraalimäeksi
Tapahtumapuisto Huuhamaa
63
379
Vastaukset
- Anonyymi
Tapahtumapuisto noin keskellä kaupunkia jossa on asuintaloja ja vanhainkoti 100-metrin päässä tapahtumapuiston potentiaaliselta melualueelta, ei ole parasta mahdollista suunnittelua. Kaikilla tapahtumilla on pakollinen hiljaisuus järjestyslain mukaan viimeistään klo 22:00 olipa mikä vuodenaika tahansa. Ulkokonsertit ja juonnetut tapahtumat joissa käytetään äänenvahvistimia ovat aina kiellettyjä yleisen hiljaisuuden aikana. https://www.facebook.com/pieksamaki/posts/10157676797068436?comment_id=10157677135318436
- Anonyymi
Huuhamaa on paras paikka, Huuhamaa on iloinen, Huuhamaassa vietät vaikka Huuhaa päivä iloisen. Sellainen on Huuhamaa, tule tänne HUUTAMAAN !!!
- Anonyymi
Tapahtumapuistosta on ollut ennenkin puhetta täällä. Tosin niissä keskusteluissa on puhuttu ihan eri luokan puistosta ja se olisi sijoitettu alueelle jossa ei ole asuintaloja lähistöllä ja alue riittäisi moninkertaisiin vierasmääriin. https://keskustelu.suomi24.fi/t/14616113/onko-pieksamaki-kaunis-kaupunki
- Anonyymi
Ainakin hiekanpään rannalta mattopesulan suuntaan menevä tie kuhise hyttysiä, koska rantatien penkereen takana vesi seisoo lätäkköinä ja hyttyset lisääntyvät näissä lammikoissa. Ei siinä paljonkaan tapahtumiin ehdi keskittyä kun pitää jatkuvasti huitoa miljoonia verenhimoisia siipisatiaisia pois.
- Anonyymi
...ja vanhan jätevesipuhdistamon ympärillä haisee vuosikymmenien paskat.
- Anonyymi
Luutarhassa ei kukaan enää valita. Sarppavaenaa.
- Anonyymi
Kunnostaa pitäisi rappeutuvat kadut, puistot ja tori. Keskuskadun julkisivu näyttää 10 vuoden sisällä aavekaupungilta. Veturitori tuottaa kaupungille tappiota 10 000 euroa joka kuukausi. Torin piti olla tapahtumilla ennakkoon varattu vuosiksi. Elinkeinotoimi on epäkunnossa.
- Anonyymi
Pieksämäellä on paljon vetovoimatekijöitä jotka tuo paikkakunnalle väkeä. Näin Pieksämäkikin on kasvukeskus.
- Anonyymi
Kyllä. Puistoissa on tapahtumia. Pullo kiertää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Puistoissa on tapahtumia. Pullo kiertää.
Katukuva surkea kun vertaa muiden pienten kaupunkien katukuvaa, Pieksämäellä pelkät suorat ja leveät kadu kuin Venäjällä. Häyrisentieltäkin kaatoivat kaikki koivut pois, näyttää todella kurjalle ja autiolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Puistoissa on tapahtumia. Pullo kiertää.
Kiertää hiertää ukko- ja akkarallit. Vetovoimaa on paljon, mutta suunta on poispäin ja hyvin kasvaa ja rehottaa joka paikka valtoimenaan kasveja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katukuva surkea kun vertaa muiden pienten kaupunkien katukuvaa, Pieksämäellä pelkät suorat ja leveät kadu kuin Venäjällä. Häyrisentieltäkin kaatoivat kaikki koivut pois, näyttää todella kurjalle ja autiolle.
Puut kaadetaan keskustan kaduilta pois ja torin valopylväisiin ei tänä kesänä saatu edes roikkuvia kukkia kuten aikaisempina vuosina.
Siinä sitä vetovoimaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puut kaadetaan keskustan kaduilta pois ja torin valopylväisiin ei tänä kesänä saatu edes roikkuvia kukkia kuten aikaisempina vuosina.
Siinä sitä vetovoimaa!Dynaamisen vetovoiman äänet käskee muraaleja seiniä peittämään, ohitusteihin telinemainokset ja paljon suuria suunnitelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puut kaadetaan keskustan kaduilta pois ja torin valopylväisiin ei tänä kesänä saatu edes roikkuvia kukkia kuten aikaisempina vuosina.
Siinä sitä vetovoimaa!Et sitten ole sattunut näkemään kaupungin keskustassa isoja kukka asetelmia, katsele muuallekin kuin taivaalle. Kaupunki on saanut siistimmin ilmeen ja rannan jalankulku-pyörätie ei ole enää ryteilikkö vaan järkikin näkyy. Kunhan vielä saadaan valmiiksi. Puistokaupunki ei tarkoita sitä että puuta ja puskaa kasvaa valtoimenaan ryteikkönä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten ole sattunut näkemään kaupungin keskustassa isoja kukka asetelmia, katsele muuallekin kuin taivaalle. Kaupunki on saanut siistimmin ilmeen ja rannan jalankulku-pyörätie ei ole enää ryteilikkö vaan järkikin näkyy. Kunhan vielä saadaan valmiiksi. Puistokaupunki ei tarkoita sitä että puuta ja puskaa kasvaa valtoimenaan ryteikkönä.
Mitähän sillä taivaalla on?

Kukan siemenet on kylvetty viime kesänä, odotellaan toki nuo nousee tänä kesänä.

Vielä on pitkä matka puistokaupungiksi, ei riitä että puskat raivataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukan siemenet on kylvetty viime kesänä, odotellaan toki nuo nousee tänä kesänä.
Ne ovat ostettu latva edellä maahan säästösyistä. Ei tarvitse lannoittaa ja kastella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puut kaadetaan keskustan kaduilta pois ja torin valopylväisiin ei tänä kesänä saatu edes roikkuvia kukkia kuten aikaisempina vuosina.
Siinä sitä vetovoimaa!Aseman raitti.. Ja entinen S marketin kävely katu täysin pimeenä. Eipä paljon näytä houkuttavalta kulkea asemalta torille.
- Anonyymi
Aurinko päivällä, kuu ja tähdet yöllä. Yöllä ja päivällä huomattava ero. Synkän kaupunkikuvan vaikutelman vaikutus korostuu koronakriisin aikakautena. Hillittyä, eleganttia ja toivoa antavaa kaupunkikuvaa, pienimuotoisia tapahtumia ja katutaidetta tarvitaan tänä kesänä kaupunkilaisille.
- Anonyymi
Katutaide on kielletty retrokeskustassa!
Terveisin:
Museovirasto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katutaide on kielletty retrokeskustassa!
Terveisin:
MuseovirastoKatutaide on muutakin kuin muraali ja museovirasto ei ole kieltänyt, vaan asioiden valmistelun osaaminen ja äly, kun loppuu, mieli mustenee. Keskuskatu on täynnä näyteikkunoita johon voi taidetta laittaa esille. Kaupungilla olisi veturitori, jota voisi hyödyntää huomattavasti enemmän. Taidetta on myös musiikki esim. soiva kaupunki. Taide voi olla osallistuttavaa.
Terveisin!
”Mielensä pahoittaja” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katutaide on muutakin kuin muraali ja museovirasto ei ole kieltänyt, vaan asioiden valmistelun osaaminen ja äly, kun loppuu, mieli mustenee. Keskuskatu on täynnä näyteikkunoita johon voi taidetta laittaa esille. Kaupungilla olisi veturitori, jota voisi hyödyntää huomattavasti enemmän. Taidetta on myös musiikki esim. soiva kaupunki. Taide voi olla osallistuttavaa.
Terveisin!
”Mielensä pahoittaja”Eipä ole näkynyt muraalia.
Estetty mikä estetty! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole näkynyt muraalia.
Estetty mikä estetty!Pitää vaihtaa vetäjiä, joilla on korvat ja kokemusta yhteisten asioiden valmistelusta. Muraali tulee, koska sitä ei ole estetty ja kaupunkilaisetkin pääsee vaikuttamaan julkiseen kaupunkitilaan. Pitää järjestää kilpailu ja museoviranomaiset mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää vaihtaa vetäjiä, joilla on korvat ja kokemusta yhteisten asioiden valmistelusta. Muraali tulee, koska sitä ei ole estetty ja kaupunkilaisetkin pääsee vaikuttamaan julkiseen kaupunkitilaan. Pitää järjestää kilpailu ja museoviranomaiset mukaan.
Juntat oli 70-80 lukua.
- Anonyymi
Kaupunkitilan piristäjät tyrmätään maalaiskuntalaisuuteen.
- Anonyymi
Missään nimessä kaupungin verorahoja ei pidä tuhlata mihinkään kaupunkikuvan piristämään eikä tänne tarvitse mitään turistirysiä ideoida, näin on ihan hyvä kuten nyt on. Antaa elämän viedä ja ajan kulua itsekseen.

Näin puhuu mummo jolla toinen jalka jo haudassa.. Kaupunki kaipaa uusia ideoita ja kehittämistä. Kaikki ei odota kuolemaa vielä pitkään aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin puhuu mummo jolla toinen jalka jo haudassa.. Kaupunki kaipaa uusia ideoita ja kehittämistä. Kaikki ei odota kuolemaa vielä pitkään aikaan.
Elinkeinotonttu, kaavoittajapukki ja kultamunia muniva kana niin saadaan aikuisten puuhapuiston paikka pertinkujan kaavaan. Kirjoitetaan Korvatunturille viisaalle pukille jouluna, jotta miljoonat ensikesäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missään nimessä kaupungin verorahoja ei pidä tuhlata mihinkään kaupunkikuvan piristämään eikä tänne tarvitse mitään turistirysiä ideoida, näin on ihan hyvä kuten nyt on. Antaa elämän viedä ja ajan kulua itsekseen.
Ilman muuta se hiekanpään huvipuisto pitää purkaa!
Kaupungin rahoja ei pidä laittaa viihdehömppään. Ensin on tehtävä töitä ja vasta sitten jos aikaa jää, on viihteen paikka! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta se hiekanpään huvipuisto pitää purkaa!
Kaupungin rahoja ei pidä laittaa viihdehömppään. Ensin on tehtävä töitä ja vasta sitten jos aikaa jää, on viihteen paikka!Hevosrattailla ajellaan raveissa viihdehömppää ja kaupungin työt saa odottaa.
- Anonyymi
Sellanen olisi kiva, jossa olisi vahanukkeja kaupungin kansainvälisistä tähdistä, sitten siellä vois olla dinosauruksia ja vesiliukumäkiä. Sitten kilometrin korkuinen näkötorni, jonka voisi tehdä reservinupseerit ja pikkulotat eli lotkat. Ja eläintarha, jonka nimi voisi olla Matalasaari, sen voisi rakentaa leijonat. Huvipuisto nimeltään Kaaknmäki, siellä hienoin laite olisi Sylvikekkoskaruselli Sitten saunamaailma jossa yleinen sauna yleisille naisille ja miehille , turkkilainen pitsasauna vaaleille naisille, infrapunanenäsauna juopoille ja tietenkni kiukaaton sauna kunnallispoliitikoille, siellä hiki otetaan riehumalla. Rahoitus hankkeisiin on vahvalla pohjalla. Piispa Leo van Hurskaat yhtyeineen on luvannut laulaa punkkia elinkeinotoimen järjestämässä hyväntekeväisyys konsertissa. Hän huutokaupaa myös itse tekemänsä villasukat. Tuotot menee Pirttimäen Pakolaisputkimiesten hyväksi.
- Anonyymi
Ei turisteja houkuta uudet leikkipuistot rantaleikkivälineet pelikentät tai pumpingrata, niitä on joka kaupungissa. Ne on palveluja omille asukkaille. Siis miksi edes yritetään houkutella turisteja, kun ei ole mitään, millä houkutella. Keskitytään oman väen hyvinvointiin ja yritetään siten hidastaa väkipakoa. Suomi on niin täyteen puukattu tapahtumia, ettei mukaan mahdu meidän resursseillamme. On parasta vai uskotella, että Pieksämäki tunnetaan jenkkiautotapahtumasta, Sylvi Kekkosesta tai jostakin muusta., kysykääpä kun menette isolle kirkol.e. Missäs Mansikkakarnevaalit, Oopperajuhlat, Jatsit tai Ruisrock pidetään aika moni tietää
- Anonyymi
Mitenkä kuvittelet noiden paikkakuntien saaneen suuret tunnetut tapahtumat?
Olisiko paikallisten järjestäjien toimesta?
Pieksämnäellä on jo yksi suuri tapahtuma, ja lisääkin voidaan saada kunhan ollaan kekseliäitä ja tehdään järjestelmällistä työtä sen eteen.
- Anonyymi
Ei muutaman tunnin kestävää juttua voi edes kutsua suurtapahtumaksi. Ja meiltä on niin lyhyt matka maakuntakeskuksiin, että niihin on helppo mennä. Tuollaiset kirppikset, iltatorit, kesäteatterit, autojen letkajenkat ja pienimuotoiset pippalot sopivat hyvin pikkukyläämme. Eläkeläisille voisi suunnata tarjontaa enemmän koska niitähän täällä suurimmaksi osaksi on.
- Anonyymi
Onko Pieksämäen keskustan ilme teidän mielestä houkutteleva?
Muualla pienissäkin kaupungeissa, kunnissa rakennetaan ja kohennetaan keskustan yleisilmettä, rakennetaan liikenteen jakajia, hidasteita, kävelykatu ja yms.
Juuri viime viikolla eräs keskustan yrittäjä sanoi että hän katsoo sinä kuinka ohi kiitää vain auto toisensa perään, käveleviä ihmisiä ei juurikaan näy ja se on Pieksämäen keskustan ongelma, jos keskusta olisi enemmän kävelyä ja pyöräilyä suosiva niin joskus voisi kävelijä tai pyöräilijä piipahtaa vaikka hetken mielijohteesta liikkeisiin ja ostaa jotain..nyt ohi kiitää vain autot.
Keskustan liikenteelle ja yleisilmeelle täytyisi tehdä täysremontti, täysin radikaali muutos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Pieksämäen keskustan ilme teidän mielestä houkutteleva?
Muualla pienissäkin kaupungeissa, kunnissa rakennetaan ja kohennetaan keskustan yleisilmettä, rakennetaan liikenteen jakajia, hidasteita, kävelykatu ja yms.
Juuri viime viikolla eräs keskustan yrittäjä sanoi että hän katsoo sinä kuinka ohi kiitää vain auto toisensa perään, käveleviä ihmisiä ei juurikaan näy ja se on Pieksämäen keskustan ongelma, jos keskusta olisi enemmän kävelyä ja pyöräilyä suosiva niin joskus voisi kävelijä tai pyöräilijä piipahtaa vaikka hetken mielijohteesta liikkeisiin ja ostaa jotain..nyt ohi kiitää vain autot.
Keskustan liikenteelle ja yleisilmeelle täytyisi tehdä täysremontti, täysin radikaali muutos.Keskustassa on jalkakäytäviä ja pyöräteitä jokaisen kadun laidoilla ja useimmin vieläpä molemmin puolin katua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustassa on jalkakäytäviä ja pyöräteitä jokaisen kadun laidoilla ja useimmin vieläpä molemmin puolin katua.
Arrrgghh...Ei ollut kyse siitä onko Pieksämäellä jalkakäytävä ja pyöräteitä.
Tässä taas nähtiin mikä on älykkyys taso Pieksämäellä, ei ihme että kaupunki ei kehity. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arrrgghh...Ei ollut kyse siitä onko Pieksämäellä jalkakäytävä ja pyöräteitä.
Tässä taas nähtiin mikä on älykkyys taso Pieksämäellä, ei ihme että kaupunki ei kehity.Autoliikennettä ei voi lopettaa muutaman yrittäjän vuoksi. Ei niitä asiakkaita ole tulossa sinne putiikkiin jalankaan, jos mei kerta autollakaan nyt tulla.
Sitä paitsi suuriin marketteihin Citymarket, Lidl, Prisma tulee suurin osa asiakkaista yksityisautolla.
Ei autoilun tarkoituksellinen kieltäminen tai vaikeuttaminen lisää myyntiä. Yrittäjällä on myös vastuu firmansa tuotteiden ja palvelujen mainonnasta ja sijainnista liikenteellisesti parhaalla paikalla. Ei ole kaupungin asia pakottaa liikennettä firman etuovelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arrrgghh...Ei ollut kyse siitä onko Pieksämäellä jalkakäytävä ja pyöräteitä.
Tässä taas nähtiin mikä on älykkyys taso Pieksämäellä, ei ihme että kaupunki ei kehity.Ja mitenkähän tuollainen kävelykeskusta ja bulevardiajattelu mahtaisi toimia talvella?
On ihan eri asia miettiä kuinka keskusta muutettaiisin kävelykeskustaksi näin kesäpäivinä, mutta talven pakkasissa ja räntäsateissa ei kukaan haluaisi kävellä pitkiä matkoja kauppoihin. Silloin hyvä kauppa on se jonka lähelle pääsee autolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitenkähän tuollainen kävelykeskusta ja bulevardiajattelu mahtaisi toimia talvella?
On ihan eri asia miettiä kuinka keskusta muutettaiisin kävelykeskustaksi näin kesäpäivinä, mutta talven pakkasissa ja räntäsateissa ei kukaan haluaisi kävellä pitkiä matkoja kauppoihin. Silloin hyvä kauppa on se jonka lähelle pääsee autolla.Kuinkas nuo kävelykadut ja Bulevardit toimii talvella muissa Suomen kaupungeissa? Voi helvata tätä ajattelua Pieksämäellä😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitenkähän tuollainen kävelykeskusta ja bulevardiajattelu mahtaisi toimia talvella?
On ihan eri asia miettiä kuinka keskusta muutettaiisin kävelykeskustaksi näin kesäpäivinä, mutta talven pakkasissa ja räntäsateissa ei kukaan haluaisi kävellä pitkiä matkoja kauppoihin. Silloin hyvä kauppa on se jonka lähelle pääsee autolla....kauppojen parkkipaikat totta kai käytössä, eihän aivan torin ympärillä ole edes ruokakauppoja!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkas nuo kävelykadut ja Bulevardit toimii talvella muissa Suomen kaupungeissa? Voi helvata tätä ajattelua Pieksämäellä😂
Kaikki kaupat kadonneet torinlaidalta sen jälkeen kuin torikadun pätkä osuuspankin kulmalta Kelalle asti muutettiin kävelykaduksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkas nuo kävelykadut ja Bulevardit toimii talvella muissa Suomen kaupungeissa? Voi helvata tätä ajattelua Pieksämäellä😂
Suurissa kaupungeissa on enemmän katuja joita voidaan muuttaa kävelykäyttöön. Pienessä kaupungissa vain muutama katu keskustan läpi ja pienempi asukasmäärä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurissa kaupungeissa on enemmän katuja joita voidaan muuttaa kävelykäyttöön. Pienessä kaupungissa vain muutama katu keskustan läpi ja pienempi asukasmäärä.
Pieksämäellä voi ylä-ristiltä kulkea vapaasti keskustaan ilman saastemaskeja naamalla. Suurkaupungit tyhjentää keskustansa kaupunkisuunnittelulla. Suurkaupunkeja vaivaa pienhiukkaset ja saasteet. Suunnittelun lähtökohdat Pieksämäen kokoisessa taajamassa ovat kaukana meluista, saasteisista ja pienhiukkasten vaivaamista metropoleista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoliikennettä ei voi lopettaa muutaman yrittäjän vuoksi. Ei niitä asiakkaita ole tulossa sinne putiikkiin jalankaan, jos mei kerta autollakaan nyt tulla.
Sitä paitsi suuriin marketteihin Citymarket, Lidl, Prisma tulee suurin osa asiakkaista yksityisautolla.
Ei autoilun tarkoituksellinen kieltäminen tai vaikeuttaminen lisää myyntiä. Yrittäjällä on myös vastuu firmansa tuotteiden ja palvelujen mainonnasta ja sijainnista liikenteellisesti parhaalla paikalla. Ei ole kaupungin asia pakottaa liikennettä firman etuovelle.Aaarrg voi luoja ota jo minut pois täältä!
Kuka on väittänytkään että autoilla ajo pitäisi marketteihin ja muihin kauppoihin kieltää?
- Anonyymi
Suurkaupunkeja ei ole koko Suomessa lähin suurkaupunki on 6 miljoonan asukkaan Pietari. Suomessa ilman laatu on hyvä, Pieksäkeläisistä ilmeisesti Helsinki on suurkaupunki.
- Anonyymi
On se Suomen mittakaavassa suurkaupunki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se Suomen mittakaavassa suurkaupunki.
Helsinki ei määritä Pieksämäkeä mitenkään. Helsinki on Itä-Meren rannikko kaupungeista keskikastia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinki ei määritä Pieksämäkeä mitenkään. Helsinki on Itä-Meren rannikko kaupungeista keskikastia.
"Itä-meren rannikkokaupungeista keskikastia" ??
Mainitsikin että SUOMEN MITTAKAAVASSA HELSINKI ON SUURKAUPUNKI!!
Laita jo se pullo kiinni kun oot niin kännissä ettet ymmärrä!
- Anonyymi
Sylvi Kekkosen 120 vuotisjuhlaa vietetään Pieksämäellä. Toivottavasti paikalle tulevat kaikki Sylvin ikätoverit. Tanssittajia riittää, sillä tiettävästi paikalle saapuvat myös Larin Kyösti, Väinämöinen ja Mannerheim yhtyeineen. Puhvetissa Marskin Ryyppy, osta kolme, älä maksa yhtään.
- Anonyymi
Onko totta, että Pieksämäellä hälytysajoneuvojen sireenit huutavat: Huuhaa- Huuhaa-Huuhaa
- Anonyymi
Kysy sitä heiltä itseltään:
Etelä-Savon Pelastuslaitos
Osoite: Jääkärinkatu 16, 50100 Mikkeli
Puh.: 020 1334408
- Anonyymi
Eikös ne huuda Puupäät-Puupäät-Puupäät
- Anonyymi
13 astetta ulkolämpötila ja vettä sataa.
- Anonyymi
Kesäteatteri,hattaraa!
- Anonyymi
Nykyään kaikki on netissä. Voisi lähettää teatteria nettiin Heikinlammen lavalta!
- Anonyymi
Onko torikatu ekovaate todi enää??
- Anonyymi
Nyt kun Diakinkin toiminta Pieksämäellä loppuu niin Keskuskadun nimi pitää muuttaa Konkurssikylän kaduksi.
- Anonyymi
Kaikki rakennukset joutaa sitten purkaa Keskuskadun varrelta muttei greentrailia kun tarviin pilikkitoukkia.
- Anonyymi
Kyllä meillä on onnettomat virkamiehet, mutta luottamushenkilöt vieläkin " viksumpia ".
- Anonyymi
Niin kuin on kirjoitettu , parin vuoden kuluttua kun koronarahat on syöty ja juotu alkaa kurjistuminen joka on vertaansa vailla Pieksussa. Pakokauhu on valtaisa muihin lähikaupunkeihin, koulutustoimi tulee rajusti supistumaan. työttömyys räjähtää aivan atmosfäärisiin lukemiin. Katsotaanpa toteutuuko ,mutta pahoin pelkään näin käyvän.
- Anonyymi
Hyvinvointikeskus tänne pitäisi perustaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788