Matti Putkonen vierellään.
Halla.aho puhui vakuuttavasti naisten asemasta
44
165
Vastaukset
- Anonyymi
Putkonen se tietää miten naisia kohdellaan. Ja anteeksi ei tarvi pyytää sanoo Jussi.
- Anonyymi
Mallia otetaan Donald Drumpista (Yhdysvaltain presidetti).
- Anonyymi
Mielenkiinnosta kysyn millä mandaatilla Putkonen oikein toimii puolueessa?
"Vuonna 2014 ilmestyneessä Peruspomo-kirjassaan Timo Soini mainitsee lähimmiksi miehikseen Putkosen sekä entisen kansanedustaja Raimo Vistbackan ja Soinin avustajana toimineen mainosyrittäjä Jukka Jusulan. Tätä piiriä kutsuttiin puolueen ”hoviksi”. Vuonna 2017, Soinin lähdettyä perussuomalaisista, Putkonen jäi kuitenkin puolueeseen.
Putkonen pyrki eduskuntaan kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Hän sai ääniä 1 620 eikä tullut valituksi."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Putkonen- Anonyymi
Miksi Matti oli vierellä, vaikka Jussilla oli takaportti auki??
- Anonyymi
Putkosella on persupuolueessa arvostettu raiskaustuomio. Suuri ja komea sulka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Matti oli vierellä, vaikka Jussilla oli takaportti auki??
Jussi olisi ollut vakuuttavampi, jos vierellä olisi seisoneet oma ja jalkavaimo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Matti oli vierellä, vaikka Jussilla oli takaportti auki??
Jari Lindström oli saattaa Suomen välimiesoikeuteen panemalla nimensä "heikkona hetkenä" viralliseen suostumukseen – PS:n Putkonen kehotti allekirjoittamaan
"Lindström pitää perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkosen toimintaa painostuksena. Tapahtuma-aikana he olivat vielä samassa puolueessa.
Työministeri Jari Lindström (sin.) oli saattaa Suomen välimiesoikeuteen oikeusministeriaikanaan laittamalla nimensä paperiin, jonka sisältöä hän ei täysin käsittänyt.
Vastapuolena Suomen valtiolla olisi ollut niin sanottujen Kouri-kauppojen bulvaanina toiminut liikemies Peter Fryckman. Lindström antoi Fryckmanille huhtikuun lopulla 2017 viralliseen muotoon kirjoitetun suostumuksen, että Kouri-kauppojen veroseuraamuksia koskevat erimielisyydet voidaan ratkaista välimiesoikeudessa.
Lindström kertoo STT:lle tehneensä suostumuksen antamisessa virheen ja pitää erehdystään ikävänä ja turhana. Osaansa kuviossa näytteli Lindströmin mukaan perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkonen. He olivat vielä tuohon aikaan samassa puolueessa.
"Erityisavustajaani painostettiin puoluetoimistolta erittäin paljon tässä asiassa. Aika usein Putkonen tästä puhui, että asialle voisi tehdä jotain. Kun painostus kohdistui avustajaani, niin minulle tuli heikko hetki, että menköön. Tosiaan se oli kyllä virhearviointi", Lindström sanoo STT:lle."
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.379340 - Anonyymi

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.379340Jussi aloitti naisten aseman parantamisen puolueessaan putsaamalla ps puoluehallituksesta naiset pihalle, Hankamäen linjauksia noudattaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi aloitti naisten aseman parantamisen puolueessaan putsaamalla ps puoluehallituksesta naiset pihalle, Hankamäen linjauksia noudattaen.
Moniko nainen voisi Perussuomalaisissa nousta johtoon tulevaisuudessakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moniko nainen voisi Perussuomalaisissa nousta johtoon tulevaisuudessakaan?
Kuka suojelee naisia persuilta??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka suojelee naisia persuilta??
Suloisen katkeria kommentteja tässä ketjussa. Ilo lukea kun tietää mistä se johtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putkosella on persupuolueessa arvostettu raiskaustuomio. Suuri ja komea sulka.
Ei ole vaan demareissa 80 luvulla. Matista tuli persu vasta 2010, sitä aikaisemmat jutut olisi kuulunut demareiden tuomita. Tuomio tuli vasta KO:sta äänin 3-2. Ei kukaan ole ikuisesti edustuskelvoton yhden kiistanalaisen tuomion takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suloisen katkeria kommentteja tässä ketjussa. Ilo lukea kun tietää mistä se johtuu.
Hyvin kelpasi Putkonen tuomionsa jälkeen SAK:n demarien riveihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suloisen katkeria kommentteja tässä ketjussa. Ilo lukea kun tietää mistä se johtuu.
Ei se ainakaan persuista johdu. Kaikki on valhemedian, vihervasemmiston vainoa ja jahtaamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kelpasi Putkonen tuomionsa jälkeen SAK:n demarien riveihin.
Niin hyvin, että potkittiin ulos. Persuihin toivitettiin tervetulleeksi.
- Anonyymi
Pientä piruilua vain, ei pidä ottaa liian tosissaan.
- Anonyymi
Putkonen täytyy olla vierellä. Jos joku kysyy liian vaikeita, Putkonen ottaa mikrofonin pois.
- Anonyymi
Miksi se Halla-aho otti sen jalkavaivoihin? Onko se oikea vaimo siis pihtari?
Kuka tietää?- Anonyymi
Siis jalkavaimon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis jalkavaimon.
En tiedä muusta, mutta jotain kai kertoo Halla-ahosta sekin, että kun juttu paljastui, Halla-aho politisoi senkin.
Hän vihjasi, että paljastus oli ajoitettu tarkoituksellisesti niin, että se vahingoittaisi Halla-ahon vaalikampanjaa.
Siinäpä vasta miesten mies tuo Halla-aho. Asia on sikäli hankala, että vaikka se osoittaakin Halla-ahon luikkimaisuuden monellakin tapaa, sen esiintuominen voi aiheuttaa myös syyttömille osapuolille mieliharmia. Etenkin lapsille, naisillehan ei persuissa juuri kunniaa anneta muutenkaan, mutta ei-persuna voisin ajatella heidänkin tunteitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä muusta, mutta jotain kai kertoo Halla-ahosta sekin, että kun juttu paljastui, Halla-aho politisoi senkin.
Hän vihjasi, että paljastus oli ajoitettu tarkoituksellisesti niin, että se vahingoittaisi Halla-ahon vaalikampanjaa.
Siinäpä vasta miesten mies tuo Halla-aho. Asia on sikäli hankala, että vaikka se osoittaakin Halla-ahon luikkimaisuuden monellakin tapaa, sen esiintuominen voi aiheuttaa myös syyttömille osapuolille mieliharmia. Etenkin lapsille, naisillehan ei persuissa juuri kunniaa anneta muutenkaan, mutta ei-persuna voisin ajatella heidänkin tunteitaan.Varsinainen vastuunkantaja.
- Anonyymi
Valheita, harhaanjohdatuksia, salailua, virheiden sarjatehtailua, kiukuttelua, vainoamista, yhteistyökyvyttömyyttä, aateorjuutta, sekä valtavia taloudellisia tappioita ja yhteiskunnan rapautumista.
Tässäpä politiikan tämänhetkinen ilme, josta vastaa vihervasemmisto ja ihan yksin. Ja tällaista perseilyä kannattaa enemmistö suomalaisesta laiskasta vaalikarjasta. Loppuuko meiltä Suomesta älykkyys ja maalaisjärki ihan tyystin? Uutta normaalia on elimiensä räplääminen ja kuolaaminen? Miksi vihervasuri, miksi?- Anonyymi
Valheita, harhaanjohdatuksia, salailua, virheiden sarjatehtailua, kiukuttelua, vainoamista, yhteistyökyvyttömyyttä, aateorjuutta, sekä valtavia taloudellisia tappioita ja yhteiskunnan rapautumista.
Tässäpä politiikan tämänhetkinen ilme, josta vastaa suurelta osin persut. Ja tällaista perseilyä kannattaa persuja äänestävä laiskasta vaalikarjasta. Loppuuko meiltä Suomesta älykkyys ja maalaisjärki ihan tyystin? Uutta normaalia on elimiensä räplääminen ja kuolaaminen? Miksi perssulit, miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheita, harhaanjohdatuksia, salailua, virheiden sarjatehtailua, kiukuttelua, vainoamista, yhteistyökyvyttömyyttä, aateorjuutta, sekä valtavia taloudellisia tappioita ja yhteiskunnan rapautumista.
Tässäpä politiikan tämänhetkinen ilme, josta vastaa suurelta osin persut. Ja tällaista perseilyä kannattaa persuja äänestävä laiskasta vaalikarjasta. Loppuuko meiltä Suomesta älykkyys ja maalaisjärki ihan tyystin? Uutta normaalia on elimiensä räplääminen ja kuolaaminen? Miksi perssulit, miksi?Toivottavasti äänestäjät eivät ole niin kaheleita, että antavat persujen kusettaa itseään vielä neljännen kerran?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti äänestäjät eivät ole niin kaheleita, että antavat persujen kusettaa itseään vielä neljännen kerran?
Ei ole äänestäjien vika jos päättäjät munivat ja oppositio menestyy vaikka sen neljännenkin kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole äänestäjien vika jos päättäjät munivat ja oppositio menestyy vaikka sen neljännenkin kerran.
Alaspäinhän se on näkynyt menneen jo pitkää niin persujen kuin kokoomuksenkin kannatus. Melkoinen saavutus, että jopa oppositiossa vailla vastuuta ja töitä persut ovat onnistuneet löhötessäänkin vailla huolia munimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alaspäinhän se on näkynyt menneen jo pitkää niin persujen kuin kokoomuksenkin kannatus. Melkoinen saavutus, että jopa oppositiossa vailla vastuuta ja töitä persut ovat onnistuneet löhötessäänkin vailla huolia munimaan.
Tarkoitin eduskuntavaaleja en galluppeja. Munimisella väärää politiikkaa, en hölmöjä möläytyksiä tyyliin Turtiainen. Kyllä vaaleissa täytyy olla ehdolla myös toisinajattelioita, en halua itäsaksalaista monipuoluesysteemiä jossa kaikilla puolueilla on oltava samat arvot. Ei kokoomus ole mikään todellinen oppositiopuolue.
- Anonyymi
Erittäin hyvin valittu neuvonantaja kuten valitsee Trupmkin.
- Anonyymi
Ulkonäkö vasureita ärsyttää vai mikä Perussuumalaisen suuntaan antavassa miehessä?
- Anonyymi
Kyllä se raiskaustuomio on, joka Putkosessa ärsyttää. Ja Halla-ahossa vaimon pettäminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se raiskaustuomio on, joka Putkosessa ärsyttää. Ja Halla-ahossa vaimon pettäminen.
Onko kotomaassamme vielä joku natsi jota ei olla imurotitu perssuihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kotomaassamme vielä joku natsi jota ei olla imurotitu perssuihin?
No oletko laskenut, kuinka monen natsin persusta olet imuttanut? Päättele siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se raiskaustuomio on, joka Putkosessa ärsyttää. Ja Halla-ahossa vaimon pettäminen.
Ei ne asiat sinua ärsytä, vaan kiihottaa. Vai yritätkö väittää, ettet ole kiihottuneessa mielentilassa? No luepa kommenttisi... ja sitten katso peiliin. Jäniksen kokoinen kiimavaahto leuan alla.
- Anonyymi
Tähänkö se sipiläisten leikkaukset mt-huollosta johti? Avohoitopotilaiksi oman onnensa nojaan joutuneet löysivät vertaistukimölinää Persujen palstalta? Voi voi...
- Anonyymi
Persujen paheneva natsikiima on todella häkellyttävää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen paheneva natsikiima on todella häkellyttävää.
....sanoo vasemmalta esiin möyrivä vertaistukimölisijävaltuutettu.
- Anonyymi
Oikea mies oli viereen valittu. Matti on oikein suosittu naistenmies. Tavallisen kansan blayboy.
- Anonyymi
Jussi ja Matti on Suomen järki miehet ja
priimaa jälkee tulee. - Anonyymi
Suomessa miesten asema on hyvin heikko.
Naisilla on persuissa parhaat vaikutusmahdollisuudet. Se on vapaa ja itsenäinen puolue, joka toimii rehtien suomalaisten miesten ja naisten vapauden ja vapaan yritteliäisyyden ja ajattelun puolesta.
Vasemmistolaisuus on orjuuttavaa, jota sanotaan toveruudeksi, toveria ei jätetä eli toveri valvoo toveria, toisin sanoen säkkipäät marssivat taistohon ja diktaattorit sanenee, mitä ja miten tehdään ja kestapo toimii. - Anonyymi
Luonnossakin vahvin uros saa ottaa kenet haluaa, ihminenkin on osa luontoa sanotaan mitä sanotaan.
- Anonyymi
Persupuolue on tällä hetkellä jo mätänemistilassa. Loiskiehunta ps-lahkon sisällä täydessä vauhdissa.
- Anonyymi
Olisitko siis valmis antamaan oman tyttäresi raiskattavaksi? Eipä sillä, eihän sinulla ole edes puolisoa, niin ei ole jälkikasvusta pelkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisitko siis valmis antamaan oman tyttäresi raiskattavaksi? Eipä sillä, eihän sinulla ole edes puolisoa, niin ei ole jälkikasvusta pelkoa.
En tosiaankaan, en antaisi tyttäreni menevän yhdenkään perussuomalaisen lähellekään.
- Anonyymi
Putkonen jos kuka tuntee miltä tuntuu naisen lämpö vieressä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794