Keskustalla on nyt paljon tehtävää ettei maa vajoa pimeyteen josta, 1 esimerkki, nyt juuri viimeisessa lisätalousarviossa oli kehitysapuun varattu 208 miljoonaa euroa lisää, miljardin päälle. Rinteen hallitus nosti heti alkuun kehitysapua 100 miljoonalla eurolla. Ei meillä ole tälläisiin varaa -yksinkertaisesti.
Finerin 430 miljoonaa puhuttaa. mutta mikä on poliittista potaskaa ja mikä on oikeudenmukaista?
Tarja Halonen Hesarissa 14.6.2020, s. A8; "Tämä on etsikkoaikaa. Nyt meillä on mahdollisuus puhua niiden asisoiden puolesta, joita pidämme tärkeinä."
#430-liike on poliittinen liike, joka puhuu sanoin, jotka on kirjoitettu vasemmistopuolueiden ohjelmiin. Voiko sitä pitää faktana ja oikeudenmukaisena koko kansaa ajatellen? Onko se vain pienryhmän ajattelua, joka saa paljon palstatilaa, mitä kohkaajat helposti saavat, palstatilaa ja samoinajattelevien vahvistusta. Jos lukee vain Demokraattia, johon demokraatti kirjoittaa, niin sitä kohta luulee totuudeksi.
Esimerkiksi ympäristöihmiset jaksavat kohkata ja koko aihe nousi viime vaalien pääteemaksi, vaikka se ei ole olleenkaan olennainen kysymys Suomen hyvinvoinnin kannalta. Suomen hyvinvointi ei pelastu sillä, että vaikka vuonna 2021 saadaan maa hiilineutaraaliksi. Suomen hiilineutraalius ei poistaa maailman lämpenemistä ja yhtä vähän se pelastaa Suomen hyvinvoinnin. Se on faktaa.
Palataan 430 miljoonaan. Valtio tarvitsee verotuloja. Siitä on hyvinvointi kiinni. Lisää rahaa tulee maahan ainoastaan vientituloina tai lainanottona. No EU-tukea tulee, mutta myös menee. Lainanotto ei toimi, koska ne pitää maksaa takaisin. Nyt on otettu mijardeja lisää lainaa. Ne pitää maksaa takaisin. Maksetaanko ne nyt vai eletään helppoa ja siirretään vastuuttomasti lasku meidän lapsille. Oletko vastuullinen vai vastuuton? Tarvitaan vietituloja. Muu on nollasummapeliä, josta #430 miljoonaa kohkaa. Nollasummapeliä.
Vientituloja tulee ainoastaan, jos yritykset ovat kilpailukykyisiä ja saavat tilauksia. Silloin myös yritykset saattavat palkata työntekijöitä lisää Suomeen. Kun ihminen on töissä, hän maksaa veroja. Kannattava yritys ei mene konkurssiin ja voi tarjota työpaikkoja. Kannattava yritys maksaa myös veroja. Yrittäjän palkka on osinko. Osinko ei ole kirosana, Se on yrittäjän ja sijoittajan palkka. Suuri osa kansasta on sijoittanut osakkeisiin. Heidän siitä saama osinko ei ole kirosana vaan palkka sijoittamisen riskin kantamisesta. Osingoista maksetaan pääsääntöisesti veroa. Valtio tarvitsee verotuloja, että se voi ylläpitää hyvinvointia. Se kaikki perustuu, ei lainanottoon, ei nollasummapeliin, vaan vientituloihin ja yritysten halukkuuteen perustaa työpaikkoja Suomeen. Se on faktaa.
Onko verotus oikeudenmukaista? Pienituloiset eivät maksa veroja ollenkaan. He saavat jopa Kelasta rahaa, joka on peräsin suurituloisilta. Suurituloiset maksavat veroja jopa 50% tuloista. Kulutusverot tulevat päälle. Jos arvonlisävero on 24%, niin pienituloinen maksaa sitä 1000 euron kulutuksesta 240 euroa. Suurituloinen voi käyttää jopa 10.000 euroa kulutukseen ja maksaa siitä 2.400 euroa. Verotus hoitaa homman. Verotus ei voi olla liian ankara, koska silloin aletaan kiertämään veroja. Suomen verokanta on huipussaan. Kansa kiertää veroja hakemalla kaljaa Virosta ja ostamalla kuutamourakoita kavereilta. Se on veronkiertoa.
Ei ole oikeudenmukaista, että ammattiliitot eivät maksa veroja osinkotuloista. Kaikkien pitäisi maksaa. SAK:n liitot kuittaavat suuria summia verotta pörssiyhtiö Kojamon maksamista osingoista. Se ei ole oikein.
Ammattiyhdistyksen jäsenmaksun verovähennysoikeus ei ole oikein. Se tekee vuodessa valtion kassaan 200 miljoonan euron loven, jonka kaikki, eläkeläiset, opiskelijat, pienituloiset ja kaikki joutuvat paikkaamaan. Se on väärin, koska Suomessa on vapaa liittymisoikeus. Nyt kaikki pakotetaan maksamaan ammattiyhditysjäsenmaksua. Sillä tavalla kaikki tukevat lakkoilua, mistä ei ainakaan ole hyötyä yhteiskunnalle. Perkele!
Oikeudenmukaisuus ei ole yhden puolueen mietelause. Se on paljon laajempi käsite. Kohkaajat kohkaavat. Puolueettomat asiantuntijat ovat paljon objektiivisempia ja luotettavampia. Korona-aikaan osattiin luottaa asiantuntijoihin. Onneksi olkoon.
Tätä kyytiä Suomi pian anarkistien hallitsema
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hiilineutraalius on suurta bisnestä ja hallitus aivan oikein, kepu valtionvarainministerin salkkua hoitavana, älyää investoida uusiutuvaan ja innovoivaan. Niistä syntyvät myös uudet työpaikat.
- Anonyymi
Helsingin hiilen poltto lopettaa, ei ole mitään mahdollisuuksia. Voidaan aina heitellä 10- 15 vuotta eteenpäin että lopetetaan, se täys mahdottomuus.
Korona on tältä erää menneen talven lumia ja sen hoidosta kiitos pääministerille.
Mutta nyt politiikka on palannut politiikkaan ja täytyy todeta että ei hyvältä näytä! Roikkuuko Keskusta hallituksessa vain aluepolitiikan takia koko Sipilän hienon perinnön tuhoten?
Kehitysapu on pääsääntöisesti tukea korruptoituneille diktaatuureille jotka aika usein ovat vielä "Pahan Valtakunnan" aikaansaannoksia.
Mitä energiapolitiikkaan tulee ratkaisu on yksinkertainen. Lisää ydinvoimaa. Miksi muuten vihreillä on itsestäänselvä läänitys ympäristöministeriöön?- Anonyymi
Antti Rinne kehui Tv:ssä itseään miten oli ohjeistanut Sanna Marinia sen hoidossa.
Anonyymi kirjoitti:
Antti Rinne kehui Tv:ssä itseään miten oli ohjeistanut Sanna Marinia sen hoidossa.
Meillä aina huudetaan julkista sektoria rahoittamaan milloin mitäkin.
Miksi urheiluseurat, museot,oopperat ja kirjastot eivät voisi toimia "asiakas maksaa" periaatteella? Kyseessä eivät ole ihmisen välttämättömät perustarpeet.
Heikki Pursiaisen mainiossa kirjassa "Paska Suomi" aiheesta lisää.
- Anonyymi
Sipilä kehui kuinka oli ohjeistanut Kulmunia ja nyt Vanhasta.
- Anonyymi
Korona alkaa olla jo voitettu kiitos Sannan. Nyt hallitus voi keskittyä taas Sipilän onnettoman "perinnön" purkamisessa minkä hallitus on jo kiitettävästi purkanutkin jo.
- Anonyymi
Täällä uusiutuvan ammattilainen ? kerro melle mikä uusiutuva on, esim enimillään sähköä kuluu 15000 MW tuotetaan n 10000 MW. Sama liikenne ja lämmitys polttoaneissa mitä uusiutuvaa siihen ? Sähköautoista turha edes mainita 3 miljoonan kalustoon. Nämä uusiutuvat pelkkää haihattelua, kuin aikanaan jehovien maailman loppu !
- Anonyymi
Missähän se otsikon anarkismi piileskelee?
- Anonyymi
Vasemmistossä, myös huumeosato vihreissä.
- Anonyymi
Myös anarkisti näkyy näkyy pesityneen keskustan palstalle, ettei saisi olla mitään uudistuksia, eikä tehdä työtä, kommunisti nuoren tasolla ukko kertoo.
- Anonyymi
Punavihreät raiskaa maan.
- Anonyymi
Mihin vielä Suomi päätyy, hesassa kohta nekkeri enemmistö, punavihreät työntää rahamme maailman pelastamiseen.
- Anonyymi
Kehityasapu vapaaehtoiseksi, saa punavihreät hoitaakseen maksut, ja AY-liike, kun sitä vaativat.
- Anonyymi
Jokainen avustakoon omilla rahoillaan vaikka koko maailman, mutta ei veronmaksajien kustannuksella.
Leipäjonot kasvaa mutta hallitusta ei kiinnosta pätkänvertaa suomalaiset köyhät,kansan kahtiajako lienee tavoitteena.- Anonyymi
Omaa heikkoutta leipäjonot, kun ei olla itsestä huolehdittu, sitten itketään kerjuulla.
- Anonyymi
Punikit kuin lapset, pitää syöttäjä olla kun eivät itse saa edes ruokaansa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565010Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202285- 1031464
- 911405
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231376Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1851283Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681105Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly81020Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2671005- 72987