Mano ei saa puoluetta hallintaansa

Mano yrittää epätoivosesti saada Suomen Kansa Ensin puoluetta hallintaansa, mutta aivan turhaa. Pelottavinta on, että Mano jopa luulee jo nyt olevansa kyseisen puolueen puheenjohtaja. Mano yrittää sumuttaa öyhötyspuolueen kannattajia itsensä taakse. Vaikka SKE ei ole enää aikoihin ollu Manon hallinnassa, on se puolue ihan surkea räpellys. Ei tule ikinä pääsemään eduskuntaan!
7159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

SKE:stä tuli puolue joulukuussa 2018, jolloin Manon puolueenpuheenjohtajuus alkoi, Huhtikuussa 2019 valittiin puolueelle uudet puheenjohtajat ja muu hallitus. Mano ei asettunut edes ehdokkaaksi eikä häntä näin ollen voitu valita jatkamaan. Manon puheenjohtajuus puolueessa kesti vain nelisen kuukautta.

Marraskuun 2019 puoluekokouksen aikana Mano ei enää ollut edes puolueen jäsen eikä hänellä näin ollen ollut mahdollisuutta puolueen mihinkään toimielimeen.

Manolla ei siis ole minkäänlaista asemaa eikä sananvaltaa puolueessa.

Äänestä
  • Mutta Suomessa Mano on on sanonut olevansa todistetusti pomo nyt ja aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta Suomessa Mano on on sanonut olevansa todistetusti pomo nyt ja aina.

    Manon harhat vaikuttavat sen verran vakavilta, että ammattiapu on tarpeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Manon harhat vaikuttavat sen verran vakavilta, että ammattiapu on tarpeen.

    Mano, tänään tuomarin kuultavana. Huomenna lääkärin.

    Äänestä

Ihan käsittämätön tuo Mano. Puhuu sabotääreistä ja puolueen tuhoajista. Eikö hän tajua, että hän on juuri se, mistä hän puhuu. Ei todellakaan ole enää SKE:n jäsenkään. Manohan on saanu aikapäivää sitten potkutkin ja Riikka äänestettiin uudeksi pj:ksi. Ihan käsittämätön sabotööri tuo meidän Mano!

Äänestä

Manolla on ehdollinen vankeusrangaistus koeajalla, joka päättyy vuoden lopussa. Jos sitä ennen nostetaan Manoa vastaan syytteitä, niin Mano voi hyvinkin päästä vankilaan.

Äänestä

Eikö Donetskin Yleisradion pääjohtaja Janus Putkonen voisi kaveriaan auttaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mano yrittää epätoivosesti saada Suomen Kansa Ensin puoluetta hallintaansa, mutta aivan turhaa. Pelottavinta on, että Mano jopa luulee jo nyt olevansa kyseisen puolueen puheenjohtaja. Mano yrittää sumuttaa öyhötyspuolueen kannattajia itsensä taakse. Vaikka SKE ei ole enää aikoihin ollu Manon hallinnassa, on se puolue ihan surkea räpellys. Ei tule ikinä pääsemään eduskuntaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu