Alajuoksulla valmistaudutaan juhannukseen

Kurpitsat ja squashit kukkivat, mutta en enää tiedä mikä niistä on mikä. Olen istuttanut suoraan multasäkkeihin butternutsquasheja (suomalaiselta nimeltään myskikurpitsa, vaikka se nimi mielestäni viittaa paremminkin muskottikurpitsaan, koska butternutissa ei ole "myskin" makua eikä tuoksua, pikemmin pähkinäinen, lempeä maku ja aromi), spagettikurpitsoja, kesäkurpitsaa, pesusienikurkkua ja avomaankurkkua. Noin puolet taimista kuolivat toukokuussa, kun lämmitin jonka olimme asettaneet kasvihuoneeseen ei ollut tarpeeksi tehokas ja paljonvettä sisältävät curcumislajikkeet ovat erityisen hallanarkoja samoin kuin tomaattikin)
No, jos pölytys onnistuu, niin hedelmästähän kasvin tunnistan sitten!
Tomaattini ovat täynnä pieniä raakileita. Mangold antaa jo satoa ja salaatti ja yrtit rehottavat.
Kasvimaalla herne on itänyt ja kasvaa vartta, sipulit ja porkkanat kasvavat, pinaattikin loppujen lopuksi iti vaikka heikostai ja uutuus palsternakka on itänyt ja alkaa olla kohta harvennuskunnossa. Mansikka kukkii kahdessa pikkuruisessa mansikkapläntissäni.
Juhannusruusu kukkii täysiään, mutta pioniin ei tule kuin yksi ainoa kukka. Olisikohan jo aika uusia koko kukka.
***
Juhannus on tulossa ja kokoonnumme grillailemaan ja tapaamaan toisiamme tyttären luo. Pojat saavat polskutella altaassa, jonne on aina tullut naapurintyttöjä myös heille seuraksi, samanikäisiä ja koulukavereita. Me istuskellaan turvallisen välimatkan päässä toisistamme ja syömme ja otamme kai jonkun lasin valkkaria tai jotain. Näin ohjeen raparperi-mansikka sangriaan, voisin viedä sellaista mukanani ja sitten minua on pyydetty tuomaan alkuruoka. Olin ajatellut savulohi-tuorejuustorullia tai savulohi-avokadoterriniä. Netti on täynnä ohjeita, mutta olisiko teillä jollakin ihanaa alkuruokaohjetta, hyväksi koettua ja joka ei olisi kauhean monimutkaista tehdä?

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinullahan on monipuolisest viljelmät, kurkkuja ja montaa lajia kurpitsojakin ! Minulla on vain pari kesäkurpitsaa, nekin valmiina taimina ostettuja. Muutaman tomaatintaimen sain itse aikaisin kasvatetuksi, ovatkin jo pienillä raakileilla kasvihuoneessa( pieni varaston päätyyn lisätty pikkuruutuinen nätti lasiosa) muutaman paprikan seurassa. Ensimmäiset lehtisalaatit on kasvihuoneesta jo poimittu, ulkona minulla on enää pari kasvatuslaatikkoa pikkuvihanneksille ja yrteille sekä muutama lyhyt penkki perunaa. Puutarhajyrsimenkin myimme pois tarpeettomana, kasvimaan tilalla on nyt kokeeksi kaksi uutuuspensasta hunajamarjaa ja kaksi uustta makeakirsikkapuuta. Hunajamarja on soikea , sininen, makea ja hyvin aikainen, pitäisi kypsyä jo kesäkuun lopulla. Muutenkin hedelmäpuut ovat enemmän erikoisalaamme, olemme saaneet mesetymään esimerkiksi virolaista kantaa olevan Aven, jossa on isot tummat luumut, ja keltaluumuisen virolaisen Vilmittaren. Tomaatin kukkaterttuja kannattaa täristää hellävaroen , auttaa pölytystä varsinkin kasvihuoneessa. Mahtaisiko auttaa kurpitsoihinkin.

      Juhannuksen vietto on meillä vielä hiukan auki. Ilmeisesti menemme vanhaan tapaan vesille ja kiinnitämme veneen tyttären appivanhempien saarimökin laituriin joksikin aikaa , tapaisimme siellä myös tyttären perhettä. Emme ole kenenkään vaivoina, koska yövymme veneessä ja voimme jatkaa seilausta sään ja mielen mukaan. Suositut satamat ovat täynnä ja meluisia juhnnuksena, pysytellään väljemmillä vesillä ja ankkuroidaan jonnekin saaren suojaan.
      Vene-eväät ovat yksinkertaisia ja säilyviä, pieni jääkaappi ja liesi tosin paatissa on.

      Itse laitan aika usein alkupaloiksi kylmäsavulohitahnalla päällystettyjä saaristolaisleipäviipaleita , saatan leikata niistä kuvioita ja juhlavuutta saa mätikoristelulla. Ilman mätiäkin on tosi hyvää, voi laittaa tahnan etukäteen kylmään ja päällystää leivät vasta ennen tarjoilua. Myös palttoonnapit eli pienet ruisleipäkupit sopivat hyvin pohjaksi.
      Ohjeita löytyy monelaisia, tässä yksi minulle mieleinen versio. Sopii viemisiksikin, helppo kuljettaa rasiassa täyte ja pohjat erikseen.

      https://www.kodinkuvalehti.fi/reseptit/kastikkeet-tahnat-ja-marinadit/kylmasavulohitahna-saaristolaisleivalla

      • Anonyymi

        Näyttääpä olevan venekunnan muonitus kohdillaan, mutta kun on juhannus kysymyksessä, niin pitää silloinkin muistaa noudattaa hyvän merimiestavan mukaisia sääntöjä. Jos on tullut Virosta hankittua muutakin kuin näitä"meseytyneitä" Avenia, kuten esim. Viru Valgeeta, niin on hyvin tärkeätä jo satamasta lähdettäessä kaikkien vyöttää itsensä pelastusliiveihin, mukaanlukien aluksen päällikkö. Matkalla saarimökkiin kannattaa varmistaa veneen trallien alla olevan POHJATAPIN pitävyys silloin tällöin, varsinkin jos äyskäri on unohtunut rannalle, ja veneen tyhjentämiseen jouduttaisiin käyttämään sinkkistä septiämpäriä. Sitten kun on könytty saarimökistä takaisin veneeseen yöpymään jollakin tavoin, mikäli vene yleensäkään on enään lähistöllä eikä tuuliajolla,niin seurueen virkein vielä nuijii pohjatappia varmuudeksi.

      • Kiitos Ramoona alkupalaohjeista. Ei ollut saaristolaisleipää meidän kaupoissa mutta ostin tummaa ruotsalaista leipää joka sisältää maltaita ja kavringia ja tein ohjeen mukaan muuten. Olen ristinyt ruokalajin Skärgårdstoast från Ålands hav :) Katsotaan miten porukat tykkää. Toast Skagen on suosittu alkuruoka meilläpäinja tää on ikään kuin variantti siitä timmalla leivällä. Toast Waldemar sen nimi voisi olla myös; Waldemarin pensionaatin mukaan Tjockare än vatten-sarjasta .
        Tein myös avokaado savulohiterriinin ja laiton sen hyytymään . Iltapäivällä ajelemme tyttären luo.
        Ilma on morsian, kukilla kruunattu pää.
        Hyvää Juhannusta!

      • Paloma01 kirjoitti:

        Kiitos Ramoona alkupalaohjeista. Ei ollut saaristolaisleipää meidän kaupoissa mutta ostin tummaa ruotsalaista leipää joka sisältää maltaita ja kavringia ja tein ohjeen mukaan muuten. Olen ristinyt ruokalajin Skärgårdstoast från Ålands hav :) Katsotaan miten porukat tykkää. Toast Skagen on suosittu alkuruoka meilläpäinja tää on ikään kuin variantti siitä timmalla leivällä. Toast Waldemar sen nimi voisi olla myös; Waldemarin pensionaatin mukaan Tjockare än vatten-sarjasta .
        Tein myös avokaado savulohiterriinin ja laiton sen hyytymään . Iltapäivällä ajelemme tyttären luo.
        Ilma on morsian, kukilla kruunattu pää.
        Hyvää Juhannusta!

        Tein noita leipiä ohjeen mukaan ja olivat kovasti suosittuja. Jopa pienempi poika joka ei tykkää kalasta, söi 4 kpl. ;)

    • Anonyymi

      Voi Herra Jumala...
      Jo on mielenkiintoista...

      • Anonyymi

        Puutarha on hyvä harrastus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puutarha on hyvä harrastus!

        No jaa, muutama kuukausi vuodessa tuora voi harrastaa, mutta sopii hyvin erakoille :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        No jaa, muutama kuukausi vuodessa tuora voi harrastaa, mutta sopii hyvin erakoille :)

        Eipä täällä alajuoksulla, Pohjolan porteilla oikein monta kuukautta vuodesta voi tällaista harrastaa. Kasvihuone hieman pidentää sesonkia. Koronan aikaan sopii hyvin sosiaalisen eristäytymisen harjoitteluksi.
        :))
        Erakon kutsumusta minulla ei kai ole.

    • Puutarhanhoidon terapeuttinen vaikutus on tiedetty kautta aikojen. Kiinalaiset ja kaikki kaukoidän kansat sen ovat tienneet aina. Antiikin filosofit suosittelivat puutarhanhoitoa terapiana.
      Mikään sen mielenkiintoisempaa kuin kokeilla uusia lajikkeita, tutkia niiden ominaisuuksia ja sopivuutta maaperään, kasvuvyöhykkeitä ...

      • Minäkin ajattelin aikoinaan kasvattaa kaiken itse?
        Oli kasvihuone,oli sokerimaissia ja kaikenmaailman papuja ja herneitä.

        Oli perunaakin puoli peltoa,mutta satoa ei tullut perunasta.Aloin ihmettelemään,että minne noi perunanmukulat ja lopussa isotkin perunat katoavat?
        Varas selvisi,kun bulmastiffi Topi tappoi vesirotan kaivamastaan onkalosta.
        Yksi rotta oli mennyt katiskaani ja tietty kuollut.
        Senjälkeen olen ostanut perunani kaupasta,koska kulutuskin on pienentynyt ja kasvihuone
        lahosi.

    • Anonyymi

      Eräänä vuonna tein suurn homman ja kuokin ryytimaan istutin porkkanat ja muut, joka penkin päässä lappu tikun nenässä kertomassa, mitä on kylvetty. Kastelin ja kitkin. Sitten tulivat kesävireet parhaimapaan kesäaikaan, ja kasvimaan hoito jäi tekemättä. Nokkonen oli vallannut ryytimaani, niin että ei kasvuja enää näkynyt, kun ehdin puutarhaani. Sinne jäivät. En ruvennut enää repimään nokosia. Mutta syksyllä oli mitä ihanimmat porkkanat penkissä, kun kaadoin nokk.osten varret kompostiin. Tosi maukkaita. Mutta koska nokkonen niin hyvin oli ryytimaani vallannut, en enää mitään yrittänytkään kylvää. Sitä paitsi ryytimaan päälle rakennettiin pihasauna pari kesää sitten. Hävisivät nokkosetkin!
      Kaupasta saa vihanneksia hiukka vähemmällä vaivalla. :)

      Mkr.

      • Kun tutustuin Legoon sillä oli iso kasvimaa ja mansikkaa ja hedelmäpuita suurella puutarhatontillaan Tukoholman lähellä. Kun muutimme kimppaan sanoin että minun mökkini pihassa kasvaa lupiinia ja nokkosta, pari marjapensasta oli laittanut ja istuttanut omenapuut ja minulle riittää se. Jos haluaa kasvimaan niin itse saa kitkeä. Tää mummo istuu ja blogaa parhaaseen toukotöiden aikaan. Niinhän se sitten menikin, paitsi että laittelen mielelläni siemeniä maahan ja kastelen ahkerasti ja minusta on mukavaa nähdä miten siemenet itää ja ne kasvaa ja kaunistuu hoidossani; siinä se terapeuttinen vaikutus kai onkin: näet työsi tuloksen ja onhan kasvit sinänsäkin kauniita .
        Muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä että kaupastahan sitä saa...eikä maksa liikaa. Olemme molemmat harrastelijoita, mutta minä olen vasta opettelemassa.

      • (Lähes) samat kokemukset ryytimaan hoidosta kuin Makriinalla. Taisi olla edellisvuosi kun olin saanut tutun kasvihuoneelta komean persiljaryppään ja istuttanut sen maahan. Seuraavana aamuna rusakko teki siitä selvää.
        Viime keväänä ostin paljon siemeniä, punajuurta, porkkanaa, salaattia. Eivät oikein menestyneet minun maassani, minun hoidossani. Timjami näyttäisi olevan monivuotinen, koska näkyy "kukoistavan" maalla. Niin että hävettää tämä oma laiskuuteni ja saamattomuuteni.
        Kiva silti lukea, että muilla menee paremmin..)) Ja uskon täysin tuohon puutarhanhoidon terapeuttiseen vaikutukseen. On siitä kokemustakin muutaman vuoden takaa.

        Nokkonen menestyy meilläkin. Sen ravintoarvo on tunnetusti melkoinen. Sitä on helppo kuivata, ryöpätä ja pakastaa...

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        (Lähes) samat kokemukset ryytimaan hoidosta kuin Makriinalla. Taisi olla edellisvuosi kun olin saanut tutun kasvihuoneelta komean persiljaryppään ja istuttanut sen maahan. Seuraavana aamuna rusakko teki siitä selvää.
        Viime keväänä ostin paljon siemeniä, punajuurta, porkkanaa, salaattia. Eivät oikein menestyneet minun maassani, minun hoidossani. Timjami näyttäisi olevan monivuotinen, koska näkyy "kukoistavan" maalla. Niin että hävettää tämä oma laiskuuteni ja saamattomuuteni.
        Kiva silti lukea, että muilla menee paremmin..)) Ja uskon täysin tuohon puutarhanhoidon terapeuttiseen vaikutukseen. On siitä kokemustakin muutaman vuoden takaa.

        Nokkonen menestyy meilläkin. Sen ravintoarvo on tunnetusti melkoinen. Sitä on helppo kuivata, ryöpätä ja pakastaa...

        Tuosta tulikin mieleeni takavuosien kesäkurpitsayritelmäni. Taimissa oli niin somat kukat. Ja hups, eräänä aamuna poissa. Jokunen pieni kurpitsan alku oli lehtien turvissa myöhemmin, mutta sitten nekin katosivat. Tyhmä minä kaupunkilainen en tajunnut, että mökin ympärillä loikkii jäniksiä. Totta kai ne kävivät syömässä, ensin kukat, ja lopulta ne raakileet. Ymmärsin seuraavana vuonna panna vihreän rautalankakehikon kasvien ympärille, niin että taisin sitten saada kesäkurpitsan tai pari, kovan työn tuloksena, kun ne sinä vuonna olivat lähes ilmaisia K.kaupassa.
        Nyt tyydyn osaani, en enää kuvittelekaan kasvattavani mitään. Kaupan ruukuissakin olevat yrtit onnistun tappamaan vikkelästi.
        Ainoa kasvini on rabarperi, joka sekin kaipaisi mehevämpää multaa. Ovat varret kovin ohuet, mutta jänikselle eivät kelpaa, siitä hyvät.

        Rabarperi menestyy minullakin, nokkosen lisäksi..)) Ramoona kirjoitti jossakin tuosta mansikan lisäämisestä rabarperipiirakkaan. Olikin erinomainen lisä. Jatkoon..))

        Kyllä mekin aidattiin ryytimaa, mutta talven lumet tekivät aidastakin selvää.
        Sen kerran kun viljelin kesäkurpitsaa sato oli niin runsas, että oltiin helisemässä sen kanssa. Kaupan kiinteä ja sopivankokoinen kesäkurpitsa on minun mieleeni. Viimeksi laitettiin bataatin kanssa samaan keitokseen.

        Kesäkurpitsa on kyllä monimuotoinen kasvis. Sitä voi lisätä lähes mihin tahansa ruokaan, Ja olen lisännytkin, keittoihin ja laatikoihin.
        Ahkerat tekevät raparperista ja omenasta hilloa, Se on hyvää liharuuan lisukkeena.

        Onko se rabarberi vai raparperi vaiko raparberi vai rabarperi ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko se rabarberi vai raparperi vaiko raparberi vai rabarperi ?

        Minulle se on suomeksi raparperi, ruotsiksi rabarber, englanniksi rhubarb ja espanjaksi ruibarbo.
        Mutta saa käyttää sekamuotojakin, niinkauan kuin tiedän mistä on kysymys :)

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minulle se on suomeksi raparperi, ruotsiksi rabarber, englanniksi rhubarb ja espanjaksi ruibarbo.
        Mutta saa käyttää sekamuotojakin, niinkauan kuin tiedän mistä on kysymys :)

        Nykyinen nuoriso suomessa ei nykyään eroita tätä ns. på svenska rabarbergeriä kannabiksestä ,joten he pössyyttelevät sitten jompaa kumpaa, tai sitten molempia, tietämättä edes kumpi on tehokkaampaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesäkurpitsa on kyllä monimuotoinen kasvis. Sitä voi lisätä lähes mihin tahansa ruokaan, Ja olen lisännytkin, keittoihin ja laatikoihin.
        Ahkerat tekevät raparperista ja omenasta hilloa, Se on hyvää liharuuan lisukkeena.

        Mkr.

        Halloween kesäkurpitsaa ei voita mikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halloween kesäkurpitsaa ei voita mikään.

        Pitää paikkansa, jopa pohjoisen suomuuraimet häviävät sille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen nuoriso suomessa ei nykyään eroita tätä ns. på svenska rabarbergeriä kannabiksestä ,joten he pössyyttelevät sitten jompaa kumpaa, tai sitten molempia, tietämättä edes kumpi on tehokkaampaa.

        Arvelisin tämän på svenska sgrabbarbergerin olevan höpöheinää tujumpaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halloween kesäkurpitsaa ei voita mikään.

        Kesäkurpitsa on munakoison halpis versio.

    • Anonyymi

      Voisitko ystävällisesti olla antamasta ohjeita, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei tuolla
      Noja-Tuoliketjussa.

      • Anonyymi

        Tulossa onkin aivan uusi Sähkötuoli-palsta, jossa sana on vapaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Terno Hedman Oy

      Onko kokemuksia tästä yrityksestä?
      Tampere
      31
      3568
    2. Mä koin helpompana

      Kun emme nähneet. Vaikka ensimmäinen ero repi sydäntä. Pakotat mut tuntemaan tunteita joita en saisi ja tiedät miten syv
      Ikävä
      17
      2635
    3. Pettymys faneille? Lisätietoa Katri Helena vierailusta Vain elämää -ohjelmassa: "Nytten..."

      Katri Helena - tuo sinivalkoinen suomalainen ääni ja laulajalegenda - on tällä kaudella mukana yllätysvieraana Vain eläm
      Vain elämää
      20
      2320
    4. Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan

      Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan Jopa konservatiivisen uutiskanava Fox Newsin kommen
      Maailman menoa
      196
      2116
    5. Mahtava huomata

      Sinusta nainen että pystyt suodattamaan palstalla paljon asioita. Olet täysin minun tyyppiä. Kahdestaan unohdettaisiin k
      Ikävä
      31
      1965
    6. Tappelen mielelläni palstalla

      Itseäni älyllisesti päätä lyhyempien kanssa, ei nukuta ja telkkarissa ei ole mitään. Riidellään vaan.
      Ikävä
      50
      1631
    7. Mitä ajattelet tästä kaikesta

      Palstailusta ylipäätään ja se miten asiat menee?
      Ikävä
      34
      1595
    8. Parkanolainen tappoi Tampereella Hämeenkadulla

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ampumiskahakasta-ruovedella-vuosien-vankeustuomio-rivitalon-pihalle-ilmestyi-hauliko
      Parkano
      21
      1564
    9. Peltotien ammuskelu

      Mitähän välien selvittelyä siellä käytiin?
      Jämsä
      54
      1473
    10. Luovutitko jo nainen?

      En ole itse päässyt vielä kunnolla edes alkuun. Oikeasti sä oot hyvä nainen ja hyvällä asenteella varustettu. Tykkään ja
      Ikävä
      58
      1343
    Aihe