Nasalla on Kelly veljekset, molemmat astronautteja.
Joukossa on kolmas Kelly, mutta ei tietoa onko sukua.
Yksi Kelly vietti vuoden ISS:llä ja kirjoitti kirjan, johon mahtui koko elämäkerta.
Kelly on vesimies.
Kelly aloittaa siitä kun näki lapsena unen, että joku kertoi sille, että hän tulee lähtemään avaruuteen. Enneuni.
Tässä vaiheessa astronautismista unelmoivat voivat perua aikeensa tulla sellaiseksi, ellei olette nähneet enneunia.
Kelly on outo, koska ei ollut koskaan lapsena hyvä koulussa vaan päinvastoin.
Mutta havahtui yhden kirjan jälkeen teininä, mitä tahtoo.
Muu seikka Kellyn elämässä, että molemmat vanhemmat olivat poliiseja, myös äiti.
Kelly pyrkii laivastoon, josta spesialisoituu hävittäjälentäjäksi, josta spesialisoituu astronautiksi. Pitkä tie, mutta Kelly on erityislahjakas, hän näet tuntee elämänsä paremmaksi siellä, missä on vaikea kunnes tulee valituksi sinne, minne pyrkikin.
Vuosi avaruudessa on yksi pisimmistä aikoista avaruudessa.
Hän kuvaa tätä aikaa ja nykyistä perheelämänsä rehellisesti, suoraan, yksinkertaisesti, mikä oletan tulevan juuri sotilasuran pitkästä valikoidusta opiskelusta.
Ainakin ne jotka aiemmin suunnittelivat austronautin uraa, voivat jo tässä vaiheessa kun lukivat kirjan perua aikeensa tulla sellaisiksi.
Esimerkiksi Kelly on erittäin lahjakas sietämään lentokoneen G-painovoiman.
Kelly ei ole välkky, koska tekstikin vaikuttaa jopa tyhmältä, mutta ehkä NASA ei haekaan älykkäitä. Avaruudessa tällä hetkellä tarvitaan toisia ominaisuuksia kuten sietokyky,
Ja kun lukee astronautin päiväohjelman, niin tulee se viimeinen vaihe kieltäytyä astronautin ammatista ajoissa. ÄLÄ PYRI!!!
Ei riitä, että Kellyn perhe hajosi, Kelly sairastui eturauhaissyöpään, Kelly on koko ajan vaarassa kuolla onnettomuuteen, joita avaruushistoriassa on lukemattomia. Mutta Kelly on onnen Vesimies horoskoopissa, luonnollinen astronautti, niin hän selviää. Kuka ei ole Vesimies, mutta onneton liejussa rämpiä kuten minä - sen tajusin, niin hänen ei pidä neljännen kerran ruveta lentäjäksikään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.