Kepun kannalta on traagista, että nyt myös Kulmunin saamat valmennuspalvelut laskuineen tulivat "yllättäen ja pyytämättä".
Säälittävää on, kun nuori ihminen joutuu liian aikaisin liian vaativiin tehtäviin.
Perusvika on kepun herraonnen katoamisessa UKK:n Vladimirovin päätöksiin kepun kellokkaasta 40 vuotta sitten. Nuorisosäätiönkin kouluttamat kaaderit ovat käytössä ja viimeiset oppilaat eivät liene poliittisesti kelvollisia edes kepussa.
Yllättäen ja pyytämättä - jälleen
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Taas kerran nuo samat sanat "yllättäen ja pyytämättä", joista tiedetäänkin jo ennestään totuus!
Ja näillä Sipilän suosiman Tekirin supervalmennuksilla haettiin Kulmunille valmennusta myös esittää pääministerille epäluottamusta!
Kehenkäs keskustalaiseen meillä vielä oikeasti pitäisi olla luottamusta?!
Keskustapuolueen puheenjohtajaanko vai Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaanko? Vai hallituksen kaatamisella uhkailevaan ministeriinkö? - Anonyymi
Onko Kulmunilla kaksi korvaa vai kolme tissiä?
Kulmunin "kupru" on rahallisesti mitätön, verrattuna Sipilän "pakolaisille esittämään kutsun hintaan joka on miljardeja € /vuosi ja piikki on edelleen avoin.
- Anonyymi
Koko maan kannalta on onnetonta, että kepulla ei löydy asiansa osaavia johtajia. Liepeisiin pesiytyvät KMS-hämärämiehet sekä sipilän ja bernerin kaltaiset puliveivarit, joilla on kokonaan oma agenda, vaikka esiintyvät yleisen edun kyltin suojassa.
Johtamisen katastrofaalinen pettäminen on kohtalokasta kepulle ja nopeuttaa rakennemuutoksen tuottamaa vääjäämätöntä katoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko maan kannalta on onnetonta, että kepulla ei löydy asiansa osaavia johtajia. Liepeisiin pesiytyvät KMS-hämärämiehet sekä sipilän ja bernerin kaltaiset puliveivarit, joilla on kokonaan oma agenda, vaikka esiintyvät yleisen edun kyltin suojassa.
Johtamisen katastrofaalinen pettäminen on kohtalokasta kepulle ja nopeuttaa rakennemuutoksen tuottamaa vääjäämätöntä katoa.Onhan niilla Olavi AlaPissilä.
- Anonyymi
Ei ole virheitä, joita voidaan hyväksyä väittämällä niiden olevan pienempiarvoisia kuin toiset. Sttenhän tuollaiset toimii ohjenuorana kansalaisille, että minkätasoisista virheistä ei tuomiota saa.
https://yle.fi/uutiset/3-11414062
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a1165ee9-55cb-4df8-b99a-9c8d9f4012ee
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7418203e-6ebe-4769-8f33-9ca731bf08dd
Olisiko tässä keskusta "löysässä hirressä", jos vielä kehtaisivat Kulmunin valita puheenjohtajaksi. Sen verta ryvettynyt kepulaiseen tyyiin, että ei tämä unohdu puheenjohtajakisan loppumetreillä ja varmasti poliisitutkintakin selviää. Kävi niin tai näin, Kulmunin ei olisi kannattanut epäluotettavilta pyrkyrisediltä ottaa ohjeita. Kun menee herrojen kanssa "marjaan", näin siinä sitten käy!
- Anonyymi
Kulmunin koulutusjutuissa on ilmenneyt lisää epäselvyyksiä.
Osa koulutuslaskusta on kertynyt jo ennen sopimuksen solmimista tms. - Anonyymi
Huomattava osa kansanedustajista ja minitereistä on käynyt vastaavaa koulutusta. Vain Kulmuni nostettiin esille?
- Anonyymi
Nyt ei ole edes samasta koulutuksesta kysymys, jota valyioneuvosto tarjoaa ministereille.
Ministerien koulutusta ei hankinta Tekir OY:ltä eikä siis Kulmunin henkilökohtainen koulutus kuulunut tähän samaan koulutukseen.
Höpöhöpö, kyllä Kulmunin olisi pitänyt tietää tai ainakin kepulaisten olisi pitänyt tietää, että henkilökohtaista koulutusta ei voi valtiolta laskuttaa, vai vaatiiko tällaisen ymmärtäminen korkeampaa älykkyyttä, jota kepusta ei sitten löytynyt?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ab9ea29c-67bb-418c-a80f-946bc28c911f
https://www.kaleva.fi/ministereille-on-tarjolla-myos-valtioneuvoston-ilm/2582011
Valtioneuvoston viestintäosasto tarjoaa ministereille valmennusta esiintymiseen, jos ministeri kokee tarvitsevansa sitä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a031dbb4-9a7b-413a-8a6e-3781f6db464f Anonyymi kirjoitti:
Nyt ei ole edes samasta koulutuksesta kysymys, jota valyioneuvosto tarjoaa ministereille.
Ministerien koulutusta ei hankinta Tekir OY:ltä eikä siis Kulmunin henkilökohtainen koulutus kuulunut tähän samaan koulutukseen.
Höpöhöpö, kyllä Kulmunin olisi pitänyt tietää tai ainakin kepulaisten olisi pitänyt tietää, että henkilökohtaista koulutusta ei voi valtiolta laskuttaa, vai vaatiiko tällaisen ymmärtäminen korkeampaa älykkyyttä, jota kepusta ei sitten löytynyt?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ab9ea29c-67bb-418c-a80f-946bc28c911f
https://www.kaleva.fi/ministereille-on-tarjolla-myos-valtioneuvoston-ilm/2582011
Valtioneuvoston viestintäosasto tarjoaa ministereille valmennusta esiintymiseen, jos ministeri kokee tarvitsevansa sitä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a031dbb4-9a7b-413a-8a6e-3781f6db464fHallituksen ministerien avustajat/neuvonantajat vaikuttavat olevan todellisia älynjättiläisiä eli puoluepolitiikan perusteella palkattuja broilereitta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60824
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla220618- 43558
- 53544
- 76533
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82493Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490