Vappusatanen olikin satatonnia Vapulle!

Eli köyhät eläkeläiset menettivät sen Antti Rinteen pyhästi lupaaman vappusatasen, koska koronan vuoksi pitikin antaa satatonnia mm. Vapulle, Jutalle, Huonolle äidille ym. yrittäjille, joilla ei oikeasti ollut elämässään mitään hätää taloudellisesti - yleensä päinvastoin.

Moni näistä avunsaaneista eivät yrityksissään olleet edes palkannut ketään tai ainakaan montaa henkilöä. Oliko kukaan heidän mahdollisista työntekijöistään jäämässä koronan vuoksi työttömäksi tai lomautetuksi. Esim. Vapun firma pärjäsi koronan vuoksi paremmin kuin ennen.

On tosi outoa, suorastaan hämmästyttävää, että tuollaiset todella rikkaat ihmiset ovat kehdanneet edes hakea avustusta veronmaksajien rahoista, kun varmasti tajusivat, että kaikki nämä ylimääräiset avustukset ja velanotto on taas pienituloisilta pois - ja niinhän siinä taas kävi - pienituloisimmat eläkeläiset jäivät ilman Antin lupaamaa 100 euron korotusta kuukausieläkkeeseen.

Mitähän mieltä Antti on tästä tilanteesta. Menikö sadat tonnit oikeille ihmisille?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Just näin, miten kehtasivat?

Toki pienituloiset eläkeläiset vähän ovat saaneet lisää eläkettä, mutta onhan se aikamoista, että veronmaksajien rahoja on jaettu rikkaille ihmisille, jotka eivät tiedä mitään siitä, millaista on mennä esim. ruokakauppaan 5-10 euron kanssa ja laskeskella, mitä on vara tänään ostaa.

Moni vanhus on ollut tilanteessa, että ruokaa ja lääkkeitä on pitänyt jättää ostamatta rahapulan vuoksi. Onko kukaan näistä "korona-avustusta" saaneista yrittäjistä kokenut sellaista?

Varmasti monilla äänestäjillä meni lopullisesti luotto demareihin, joten jatkossa he kai äänestävät persuja, kun edelleen luulevat heidän olevan pienen ihmisen puolella, mutta kun eivät ole, niin tulevaisuudessa pienituloisilta leikataan lisää. Opiskelijatkin ovat kovilla jo nyt, kuinka lie säästökuurien jälkeen.

Äänestä

Se olikin aprillisatanen eikä vappusatanen.

Poliitikot tietävät, että voivat vetää kansaa nenästä niin paljon kuin suinkin kehtaavat, ilman seurauksia, rangaistuksia ja poliitikon työn menettämisen pelkoa. He ovat rakennelleet sellaiset esteet politiikkaan pääsemiseksi, että uusia kavereita sinne ei pääse, jolleivät ole sisäpiirin jäseniä jo ennestään. Poliitikot myös tietävät, että kansalla ei ole paljon valinnanvaraa kansanedustajissa, ministereissä sun muissa poliitikoissa.
Niinpä samat vanhat pierut pyörivät politiikassa vaikka miten huonosti olisi mennyt. Eroavat suurimman skandaalin ajaksi mutta seuraavissa vaaleissa pullahtavat taas esiin kuin se paskapökäle, mikä ei suostu huuhtoutumaan vessanpytystä alas viemäriin...

Äänestä

Hirvittää tulevat säästöt, mitä joudutaan koronakulujen vuoksi tekemään vielä pitkään. Jo ennen koronaakin oli monilla taloudellinen tilanne huono aiemman hallituksen virheellisten toimien vuoksi. Siis SSS-porukan.

Avustukset olisi pitänyt suunnata yrityksiin, jotka joutuivat lomauttamaan työntekijöitään eikä millekään yksinyrittäjille, paitsi tietenkin hierojille, kampaajille tms, jotka olivat vaarassa joutua konkkaan asiakaspulan vuoksi. Tietty ravintolat olivat myös lirissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eli köyhät eläkeläiset menettivät sen Antti Rinteen pyhästi lupaaman vappusatasen, koska koronan vuoksi pitikin antaa satatonnia mm. Vapulle, Jutalle, Huonolle äidille ym. yrittäjille, joilla ei oikeasti ollut elämässään mitään hätää taloudellisesti - yleensä päinvastoin.

Moni näistä avunsaaneista eivät yrityksissään olleet edes palkannut ketään tai ainakaan montaa henkilöä. Oliko kukaan heidän mahdollisista työntekijöistään jäämässä koronan vuoksi työttömäksi tai lomautetuksi. Esim. Vapun firma pärjäsi koronan vuoksi paremmin kuin ennen.

On tosi outoa, suorastaan hämmästyttävää, että tuollaiset todella rikkaat ihmiset ovat kehdanneet edes hakea avustusta veronmaksajien rahoista, kun varmasti tajusivat, että kaikki nämä ylimääräiset avustukset ja velanotto on taas pienituloisilta pois - ja niinhän siinä taas kävi - pienituloisimmat eläkeläiset jäivät ilman Antin lupaamaa 100 euron korotusta kuukausieläkkeeseen.

Mitähän mieltä Antti on tästä tilanteesta. Menikö sadat tonnit oikeille ihmisille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu