Presidentin vaali saa tälläkin kertaa suhteettoman paljon julkisuutta. Demarinaiset Alho ja Jaakonsaari ovat oikealla linjalla siinä, että presidentin valtaoikeuksia pitäisia supistaa ja Kimmo Kiljunen sen jälkeen siinä, että seremoniallisen presidentin voisi valita eduskunta. Mutta ennen näiden järkevien toiveiden toteutumista käydään ainakin yksi presidentinvaali vuonna 2006. Siinä voikin olla sitten sisällä mahdollisuus historialliseen käänteeseen Suomen politiikassa. Ja siinä on ehkä tämänkertaisen vaalin tärkein merkitys.
Tuo odottamani käänne tarkoittaa poliittisten leirien polarisoitumista nykyistä selkeämmin oikeistoon ja vasemmistoon. Konsensuksesta ehkä aletaan vähitellen päästä irti. Vaali on vedenjakajana sen vuoksi, että nyt ensi kertaa näyttävästi loppumetreille asti nähdään Kokoomuksen ja SDP:n politiikan mittelö. Tämä ennakoi tulee. Kehitys alkoi jo viime kunnallisvaaleista ja jatkuu nyt presidentinvaalissa. Keskusta jää tässä pelissä sivustakatsojaksi ja sen poliittinen merkitys alkaa vähitellen rapistua, mikä onkin enemmän kuin toivottavaa.
Keskusta jouduttaa omaa näivettymistään asettamalla Matti Vanhasen ehdokkaaksi. Hän on erittäin epäsoipiva presidenttiehdokas jo senkin vuoksi, että hänestä oikein loistaa kaikenlainen vastentahtoisuus pyrkiä liian vastuullisille paikoille. Vanhanen on kuin vahingossa nyt uransa huipulla. Ilman Jäätteenmäen valehtelua ja poispotkimista tämä vahinko olisi jäänyt näkemättä. Matti Vanhasen urasta politiikan huipulla tulee lyhyt, sillä myös Keskusta tulee vaihtamaan pian puheenjohtajansa, jonka aikana puolueen tappiokierre alkoi.
Tilanteeseen sopivin presidenttiehdokas Keskustalle olisi Paavo Väyrynen. Hän ei jätä ketään kylmäksi ja änkyräkeput varmasti innostuvat, kun saataisiin Vanhasta sanavalmiimpi ja vikkelämpi peruskepu, väyrystelyn mestarismies taas kerran kehiin. Väyrysellä olisi Vanhasta huomattavasti selkeämpi sanoma ja vaaliteemat. Hänellä on mysö pitkä poliittinen ura takanaan ja kokemusta ulkopolitiikasta, mitä Vanhasella ei ole. Kisasta tulisi kertakaikkisen mielenkiintoinen, jos mukana olisi kolmikko Halonen, Niinistö ja Väyrynen. Patella voisi olla peteja haastaakin Niinistö, mitä Vanhasella ei ole. Änkyräkepujen lisäksi Väyrynen keräisi myös takuuvarmasti kommunistimielisten ääniä, vaikka Siimes kehottaisi kuinka äänestämään Halosta. Väyrynen herättäisi henkiin myös vahvan EU-vastaisuuden, millä tekisi eroa muihin pääehdokkaisiin ja saisi sen kautta myös ääniä.
Mutta Keskusta ei uskalla riskeerata. Se valitsee hiljaisen pudotuksen sen sijaan, että valitsisi värikkään Paten haastaamaan ja riitelemään. Keskustassakin on alettu jo uskoa siihen, että Väyrynen on jo poliittinen ruumis kuten Jäätteenmäkikin.
Kokoomuksen ja demareiden tilanne on parempi. Näiden puolueiden puheenjohtajat eivät tule olemaan ehdokkaina ja voivat niin ollen keskittyä voimakkaan sivustatuen antamiseen puolueen ehdokkaalle. Keskusta taas sitoo mahdollisuuksien valitsemalla puheenjohtajansa ehdokkaaksi. Toivotaan siis, että Keskusta myös valitsee Vanhasen, sillä se jouduttaisi puolueen alamäkeä tuntuvasti.
Porvariyhteistyön osalta Keskusta meni nyt pahasti Kokoomuksen virittämään ansaan. Keskustassa luultiin, että sopimus toimii Keskustan hyväksi, mutta Katainen oli ovelampi. Hän varmsti sopimusta tehdessä tiesi, että Niinistö lähtee ehdokkaaksi. Ja Katainen osaa todennäköisyyslaskentaa sen verran, että hän varmasti myös tietää, että Niinistö lyö Vanhasen vaalin ensimmäisellä kierroksella. Saatte nähdä, että ensi vuoden alussa gallupit osoittavat jo selvästi kahden pääehdokkaan hajurakoa Vanhaseen.
Keskustan politiikka on Vanhasen kaudella joutunut tuuliajolle. Vanhanen on osoittautunut poukkoilevaksi ja päättämättömäksi. Hänessä itsessään on paljon porvarimielisyyttä, mutta hän toisaalta tietää, että puolue on täysin riippuvainen punamultayhteistyöstä ja sen etupolitiikka on vasemmistolaista laadultaan. Jäätteenmäki oli luontevampi puheenjohtaja, hän oli riittävän vasemmistolainen ajamaan vasemmistolaista politiikkaa. Esko Aho sijoittui näiden kahden väliin, mutta ymmärsi Vanhasta terävämmin punamultayhteistyön välttämättömyyden.
Tuo odottamani käänne tarkoittaa poliittisten leirien polarisoitumista nykyistä selkeämmin oikeistoon ja vasemmistoon. Konsensuksesta ehkä aletaan vähitellen päästä irti. Vaali on vedenjakajana sen vuoksi, että nyt ensi kertaa näyttävästi loppumetreille asti nähdään Kokoomuksen ja SDP:n politiikan mittelö. Tämä ennakoi tulee. Kehitys alkoi jo viime kunnallisvaaleista ja jatkuu nyt presidentinvaalissa. Keskusta jää tässä pelissä sivustakatsojaksi ja sen poliittinen merkitys alkaa vähitellen rapistua, mikä onkin enemmän kuin toivottavaa.
Keskusta jouduttaa omaa näivettymistään asettamalla Matti Vanhasen ehdokkaaksi. Hän on erittäin epäsoipiva presidenttiehdokas jo senkin vuoksi, että hänestä oikein loistaa kaikenlainen vastentahtoisuus pyrkiä liian vastuullisille paikoille. Vanhanen on kuin vahingossa nyt uransa huipulla. Ilman Jäätteenmäen valehtelua ja poispotkimista tämä vahinko olisi jäänyt näkemättä. Matti Vanhasen urasta politiikan huipulla tulee lyhyt, sillä myös Keskusta tulee vaihtamaan pian puheenjohtajansa, jonka aikana puolueen tappiokierre alkoi.
Tilanteeseen sopivin presidenttiehdokas Keskustalle olisi Paavo Väyrynen. Hän ei jätä ketään kylmäksi ja änkyräkeput varmasti innostuvat, kun saataisiin Vanhasta sanavalmiimpi ja vikkelämpi peruskepu, väyrystelyn mestarismies taas kerran kehiin. Väyrysellä olisi Vanhasta huomattavasti selkeämpi sanoma ja vaaliteemat. Hänellä on mysö pitkä poliittinen ura takanaan ja kokemusta ulkopolitiikasta, mitä Vanhasella ei ole. Kisasta tulisi kertakaikkisen mielenkiintoinen, jos mukana olisi kolmikko Halonen, Niinistö ja Väyrynen. Patella voisi olla peteja haastaakin Niinistö, mitä Vanhasella ei ole. Änkyräkepujen lisäksi Väyrynen keräisi myös takuuvarmasti kommunistimielisten ääniä, vaikka Siimes kehottaisi kuinka äänestämään Halosta. Väyrynen herättäisi henkiin myös vahvan EU-vastaisuuden, millä tekisi eroa muihin pääehdokkaisiin ja saisi sen kautta myös ääniä.
Mutta Keskusta ei uskalla riskeerata. Se valitsee hiljaisen pudotuksen sen sijaan, että valitsisi värikkään Paten haastaamaan ja riitelemään. Keskustassakin on alettu jo uskoa siihen, että Väyrynen on jo poliittinen ruumis kuten Jäätteenmäkikin.
Kokoomuksen ja demareiden tilanne on parempi. Näiden puolueiden puheenjohtajat eivät tule olemaan ehdokkaina ja voivat niin ollen keskittyä voimakkaan sivustatuen antamiseen puolueen ehdokkaalle. Keskusta taas sitoo mahdollisuuksien valitsemalla puheenjohtajansa ehdokkaaksi. Toivotaan siis, että Keskusta myös valitsee Vanhasen, sillä se jouduttaisi puolueen alamäkeä tuntuvasti.
Porvariyhteistyön osalta Keskusta meni nyt pahasti Kokoomuksen virittämään ansaan. Keskustassa luultiin, että sopimus toimii Keskustan hyväksi, mutta Katainen oli ovelampi. Hän varmsti sopimusta tehdessä tiesi, että Niinistö lähtee ehdokkaaksi. Ja Katainen osaa todennäköisyyslaskentaa sen verran, että hän varmasti myös tietää, että Niinistö lyö Vanhasen vaalin ensimmäisellä kierroksella. Saatte nähdä, että ensi vuoden alussa gallupit osoittavat jo selvästi kahden pääehdokkaan hajurakoa Vanhaseen.
Keskustan politiikka on Vanhasen kaudella joutunut tuuliajolle. Vanhanen on osoittautunut poukkoilevaksi ja päättämättömäksi. Hänessä itsessään on paljon porvarimielisyyttä, mutta hän toisaalta tietää, että puolue on täysin riippuvainen punamultayhteistyöstä ja sen etupolitiikka on vasemmistolaista laadultaan. Jäätteenmäki oli luontevampi puheenjohtaja, hän oli riittävän vasemmistolainen ajamaan vasemmistolaista politiikkaa. Esko Aho sijoittui näiden kahden väliin, mutta ymmärsi Vanhasta terävämmin punamultayhteistyön välttämättömyyden.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Paljonko merkitsee äänestyskäyttäytymisessä mielestäsi se, mitä mieltä ehdokkaat ovat NATO-jäsenyydestä?
Nouseeko se kuinka tärkeäksi teemaksi vaalitenteissä?
Natokanta on periaatteessa tärkein esiin nouseva asia. Tämän vuoksi Natokysymyksen pitäisi olla yksi tärkeimmistä, ellei peräti tärkein asia presidenttiä valittaessa.
Mutta teoria ja käytäntö ovat tässä eri asioita. Ehdokkaiksi on asettumassa poliitikkoja, jotka kieltäytyvät ottamasta asiaan kantaa puolesta tai vastaan. Heidän mielipiteensä on se, että tämä optio on syytä pitää koko ajan auki, mutta että liittyminen ei ole ihan ajankohtainen. Keskustelusta tulee tällöin varsin väritön ja kysymystä ikään kuin ulkoapäin tarkasteleva, neutraali. Juuri Nato-kysymyksen takia ehdokkaaksi olisi pitänyt saada joku selvästi Nato-liittymistä puoltava poliitikko. Tällainen olisi luonnollisesti Risto EJ Penttilä. Mutta kuka hänet asettaa, kun suurten puolueiden paikat on jo varattu. Penttilällä ei tietysti olisi mitään mahdollisuuksia presidentiksi, mutta hän toisi pakostakin särmää juuri tähän keskusteluun ja voisi pakottaa muut ehdokkaat konkreettisempiin kannanottoihin. Vaalitenteissä pitäisi olla vastaavasti toisella puolen joku sellainen pirullinen kyselijä kuin Leif Salmen, joka ei tyydy ympäripyöreisiin vastauksiin, vaan kostaa sellaiset tulkitsemalla vastaajan höpinöitä mieleisellään tavalla.
Veikkaukseni on siis se, että Natokysymys ei nouse niin tärkeäksi teemaksi kuin sen pitäisi nousta. EU-politiikka nousee toiseksi tärkeäksi teemaksi ja siinä ehdokkaiden välillä eroja jo syntyykin, kun Niinistö on jo valmiiksi lähtenyt kritisoimaan nykyhallituksen harjoittamaa passiivista EU-politiikkaa. Tässä kohdin Ninistö todennäköisesti pääsee jurnuttamaan Vanhasta oikein olan takaa.
Jos palaa vielä tuohon Nato-asiaan, niin muut ehdokkaat voisivat siinä pistää Niinistön nimenomaan tiukalle, sillä hänen kannattajissaan on varmasti eniten niitä, jotka näkevät Natoon liittymisen tarpeellisena.
" Vaalitenteissä pitäisi olla vastaavasti toisella puolen joku sellainen pirullinen kyselijä kuin Leif Salmen,"
*****
Tai ei sen tarvitsisi olla Lefa.
Riittäisi joku muukin sellainen, joka ei suostuisi vaihtamaan kysymyksen aihetta, jos ei vielä toisellakaan kysymisellä saisi vastausta.
Olisi hyvä, jos Nato-jäsenyydetä päästäisiin analyyttiseen etujen ja haittojen arviointiin, koska pelkästään tunnepohjainen "liittoutumattomuus"-keskustelu on jo kaluttu puhki.
Kansat kaipaavat johtajia. Jossain ihaillaan kuninkaallisia, meillä valitaan presidenttejä. Kansa tarvitsee symbolisen johtajan, johon isänmaa henkilöityy. Suora kansanvaali on siis riittinä tärkeä toimitus kansalaisille, vaikka presidentin poliittinen valta ei enää juuri ole muiden valtioiden kuninkaiden valtaa kummoisempi edustustehtävä.
Tulevasta vaalista tulee kiinnostava siitä syystä, että edellisten vaalien polarisaatioilmiö ilmeisesti vahvistuu, eli kansalaiset "pelaavat kaksaria" jo vaalin ensimmäisellä kierroksella.
Halonen tulee saamaan hyvin paljon ääniä, koska hän on istuvana presidenttinä tuttu ja turvallinen, mutta ei saane enemmistöä.
Toisen loppukierrokselle pääsevän ehdokkaan kohdalla toteutuu sama kuin viimeksi Ahon kohdalla, kun hänen äänimääränsä ylitti aivan huikeasti kepun puoluekannatuksen. Ahoa äänestettiin siis varmuuden vuoksi, koska hänet koettiin jo 1. kierroksella silloin vielä aika tuntemattoman vasemmistoehdokkaan vaihtoehdoksi.
Nyt tulemme kansanhuvina näkemään jo 1. kierroksella kaksintaistelun Halosen ja Niinistön välillä, jotka tulevat jättämään kaikki muut ehdokkaat hyvin kauas taakseen juuri siksi, etteivät kansalaiset presidenttiä valitessaan välitä paljoakaan puolueiden ohjeista, vaan veikkaavat mahdollista voittajaa.
Toinen kierros sitten ratkaisee ja siinä punnitaan keskustan lupaus puolueiden yhteistyöstä. Keskustan kannattaa jo nyt alkaa varata halleja Niinistön vaalitilaisuuksia varten, sillä Niinistö tarvitsee maaseutukierrosten tukea saadakseen 2. kierroksella enemmistön äänet.
Jos Niinistö on fiksu - ja miksei olisi - hän suuntaa vaalikampnajansa kärjen jo ensimmäisellä kierrokselle maaseutuäänestäjiin päin. Näin Niinistön kannattaa tehdä siksi, että kepulaisäänestäjillä on heti mielessä se, jota äänestetään sitten toisella kierroksella.
Niinistöllä ja Vanhasella on tässä kuitenkin yksi pieni pulma. Kun nyt ollaan sovittu jonkinlaisesta yhteistyöstä, se rajoittaa kumpaakin kovin voimakkaasti kampanjoimasta toista vastaan. Niinistö ei voi hyökätä liian rajusti, ettei suututa kepuäänestäjiä. Tämä hiukan heikentää Niinistön mahdollisuuksia, jos keppulit pysyvät uskollisina Vanhaselle. Silloin ei ole välttämättä selvää, nouseeko Niinistö ohi Vanhasen. Etelän kaupunkilaisäänestäjät kyllä valitsevat Niinistön ennen Vanhasta, mutta riittääkö se. Halosen taktiikka on saada nämä herrat toistensa kurkkuun. Se ei kyllä onnistu helposti, kun Vanhanen on niin flegmaattinen. Siksi tässä kaivattaisiinkin Väyrystä.
Minusta tuntuu, että sekä Niinistö että Vanhanen ovat sen verran fiksuja, että poitävät keskustelut presidentin valtaoikeuksien puitteissa, eli ulkopolitiikassa eli Suomen ulkopoliittisissa tavoitteissa ja niihin tähtäävissä strategioissa.
Pinnalle noussevat silloin Suomen rooli EU:ssa, EU:n puolustuspolitiikka, Suomen kahdenväliset suhteet suurvaltoihin sekä yhteistyöhön Itämeren ympärillä pohjoinen ulottuvuus, ennen muuta suhteet Venäjään ja USAan, tätä kautta myös NATO jäsenyyteen.
Halonen heittää kehiin globalisaation ja kehitysmaiden tasa-arvokysymykset, mitkä Niinistö taklaa sillä, että markkinatalous synnyttää hyvinvointia luontevammin kuin kehitysapujen korottaminen.
Kehitysapu ja muut tulonsiirrothan ovat ikään kuin verensiirtoja, jolloin normaali tilanne on se, että letkut pitäisi sada irti potilaista eikä niin, että letkuja pitkin pumpataan enemmän ja enemmän verta, kuten Halosen vasemmistolinjaus vanhakantaisesti edellyttäisi.
Ennustan, että Niinistö saa jo 1. kierroksella tuplasti ääniä suhteessa Vanhaseen, koska omilla aivoillaan ajattelevat keskustalaiset (heitäkin on) kokevat Niinistöllä olevan paremmat mahdollisuudet 2. kierroksella Halosta vastaan.