Ratikka saa sähköallergiset muuttamaan

Anonyymi

Onko tutkittu paljonko tampereella asuu sähköallergisia jotka saavat oireita ratikan ympärillä pyörivistä magneetti kentistä?
Lisäksi ratikan pyörissä hioutuva kivipöly aiheuttaa astmaatikoille lähtöpassit keskustasta.
Meluherkät eivät saa nukuttua ainaisen pyöräkitinän vuoksi.
Lisäksi liikuntavammaiset eivät uskalla liikkua keskustassa koska äänetön ratikka silpoo uhrinsa veriseksi tunnistamattomaksi lihamöykyksi.
Onnea vaan uudelle joukkoliikenne välineelle.

108

341

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitoimme asunnon myyntiin kun oireita alkoi tulla ratikkatestien alettua. Ihoni alkoi hilseillä ja jatkuvat päänsäryt alkoivat. Absolutisti mieheni alkoi ryyppäämään ja polttamaan kaiket päivät. Kaiken tämän lisäksi pojalle puhkesi astma ilmeisesti siitä kivipölystä.

    • Anonyymi

      Sähköallergiaa ei ole olemassa, joten aloittaja puhuu pa**aa.

      • Anonyymi

        Noo, itse asiassa on.

        Ketju menee jotenkin näin: ensin herkistytään homeille, sitten kemikaaleille ja lopuksi sähkökentille. Itse olen jo lähellä sähköyliherkkyyttä.

        Sinnittely huonossa sisäilmassa johtaa lopulta sähkökenttien yliherkkyyteen.

        Homeet (=lue myrkyt) tuhoaa ihmisen säätelyjärjestelmät ja aineenvaihdunnan. Lopulta sähkökenttäkin vaikuttaa ihmiseen. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse altistuin työlle heti kun amiksen jälkeen ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Aina kun kuulen sanan "työ", minua alkaa huimata, ja siihen auttaa vain keskikaljan juonti. Asun hervannassa muiden kaltaisteni luusereiden kanssa vuokralla.

        Olen juonut keskikaljaa päivittäin jo 70-lubulta asti, tämä jos mikä on työksi laskettavaa. Palkan minulle on aina maksanut kela.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen juonut keskikaljaa päivittäin jo 70-lubulta asti, tämä jos mikä on työksi laskettavaa. Palkan minulle on aina maksanut kela.

        Kylmä keskikalja on näin helteilläkin hyvä juoma kun muistaa juoda koko päivän.

      • Anonyymi

        Kyllä sähköallergia on todellisuutta. Eläkkeelle jäätyäni aloin roikkua netissä, aina kun menen tietokoneen ääreen vasenta kättä alkaa pistellä. GSM tukiaseman lähistöllä alkaa samat oireet, samoin sähköradan. Videoita pystyy netistä seuraamaan, kun silloin hyvin vähän täytyy koskettaa hiirtä ja näppäimistöä. Myös radioista parhaimman Selenan kotimaan malli aiheuttaa samoja oireita. Pistely lakkasi kun pääsin n.30 km:n päähän kaupungista, ei edes vilkkukatkaiseen koskeminen aiheuttanut mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse altistuin työlle heti kun amiksen jälkeen ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Aina kun kuulen sanan "työ", minua alkaa huimata, ja siihen auttaa vain keskikaljan juonti. Asun hervannassa muiden kaltaisteni luusereiden kanssa vuokralla.

        Keskiketterä on kyllä hyvää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo, itse asiassa on.

        Ketju menee jotenkin näin: ensin herkistytään homeille, sitten kemikaaleille ja lopuksi sähkökentille. Itse olen jo lähellä sähköyliherkkyyttä.

        Sinnittely huonossa sisäilmassa johtaa lopulta sähkökenttien yliherkkyyteen.

        Homeet (=lue myrkyt) tuhoaa ihmisen säätelyjärjestelmät ja aineenvaihdunnan. Lopulta sähkökenttäkin vaikuttaa ihmiseen. Valitettavasti.

        Mitenkä aiot selviytyä, kun sähköautokanta alkaa kasvaa?

    • Anonyymi

      Jännästi laitoit, että meluherkät kärsivät jatkuvasta ratikan aiheuttamasta kirskunasta ja kuitenkin , että se on niin äänetön, että sen alle jää, kun ei kuule sen tulevan.
      Ratikoita löytyy ympäri maailmaa. Jo vuosisatoja on ollut. Onko oleemassa niiden alle silpoutuneiden ihmisten hautausmaa?
      Sähköallergikot kokevat eniten kärsivänsä kännyköiden tukiasemista. Niitä on ympäri kaupuunkia.

      • Anonyymi

        Torta po torta.
        Kun kännyköiden tukiasemien lisäksi tulee Porat niin sähköallergikot kiemurtelevat maassa tuskissaan ratikan ohittaessa heidät.
        MOT

      • Anonyymi

        Katsos ratikan pyöristä lähtee kaarteissa kirskuvaa ääntä, ei radan suorilla osuuksilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsos ratikan pyöristä lähtee kaarteissa kirskuvaa ääntä, ei radan suorilla osuuksilla

        Ei kiskoille tarvitse soraa.
        Autot ne nasta- ja tavallisilla renkaillaan jauhavat asfalttia ja niitä renkaitaan pölyksi, jota autottomien täytyy hengittää.
        Hulevesien kautta automyrkyt päätyvät vesistöihin ja luontoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiskoille tarvitse soraa.
        Autot ne nasta- ja tavallisilla renkaillaan jauhavat asfalttia ja niitä renkaitaan pölyksi, jota autottomien täytyy hengittää.
        Hulevesien kautta automyrkyt päätyvät vesistöihin ja luontoon.

        Kiskoilla käytetään hiekoitusta talvella kitkan parantamiseksi.
        Koska talvella on ilmanlaatu muutenkin huono astmaatikot joutuvat ratikan vuoksi olemaan kotona päiväsaikaan.
        Kiskot kirskuvat kaarteissa. Ihmiset on jopa kuuroutuneet maailmalla moisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiskoille tarvitse soraa.
        Autot ne nasta- ja tavallisilla renkaillaan jauhavat asfalttia ja niitä renkaitaan pölyksi, jota autottomien täytyy hengittää.
        Hulevesien kautta automyrkyt päätyvät vesistöihin ja luontoon.

        Mihin luulet hiekan menevän myös kun autotietä hiekotetaan.
        Kiskoilla jauhautunut pöly on niin hienoa että se kulkeutuu verenkiertoon aiheuttaen syöpää. Auton renkaat voidaan tehdä kumista jolloin se on terveellistä ympäristölle sillä se palaa luontoon.

      • Anonyymi

        Ei siinä ehdi looginen olemaan kun pitää trollata päivästä toiseen.

      • Anonyymi

        Ei ole hautausmaata, koska ratikan alle jääneestä ihmisestä ei jää juuri mitään jäljelle. Sen pyyhkii nenäliinaan ja lähettää kirjekuoressa omaisille

    • Anonyymi

      Onko ratikka susi jo syntyessään? Paljonko maksaisi jos nyt purettaisiin kiskot ja paalattaisiin ratikka(t)?

      • Anonyymi

        Kuinka Helsingissä on voitu edes elää, kun siellä on ollut ratikka jo kai vuosisadan ajan?
        Onko se kuollut kaupunki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka Helsingissä on voitu edes elää, kun siellä on ollut ratikka jo kai vuosisadan ajan?
        Onko se kuollut kaupunki?

        Miksi Turku ponnekkaasti suunnitelee ratikkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Turku ponnekkaasti suunnitelee ratikkaa?

        Ratikka ja juna on tehokkaimmat tavat siirtää isompia joukkoja tiehään asutuilla alueilla. Sen takia näitä ei rakenneta mihinkään syrjässä oleville omakotitaloalueille. Jos samat joukot siirrettäisiin busseilla käyttäen samaa aikaa, mukaanlukien odotusajat, busseja seisoisi Epilästä Kalevaan katkeamattomana jonona. Yhteen ratikkaan mahtuu noin viiden bussin matkustajat, mutta kuljettajia tarvitaan vain yksi. Ratikkaan mennään sisään ja ulos kaikista ovista, mutta bussissa ei, joten pysäkillä menee aikaa enemmän saman määrän sisäänottoon ja poisjättämiseen. Suuntaus on maailmalla sama. Raideliikennettä lisätään tiheillä asuinalueilla, syrjäseudut hoidetaan busseilla.
        Muutaman vuoden kuluttua edes Helsingin keskustaan ei pääse juuri millään bussilla. Kun raidejokeri valmistuu, bussilinjoista suurin osa muuttuu syöttöliikenteeksi lähimmälle raidejokeri, metro tai juna-asemalle. Sähköbussien määrä lisääntyy, ja dieselpierut vähenee, mitä lähempänä bussilinja kulkee ydinkeskustaa.

    • Anonyymi

      Olen asunut kymmeniä vuosia näköyhteydessä spåran kiskoihin ja ajolankaan. Kun kiskoilla on liikennettä, tulee positiivinen olo: ajolangassa on virtaa, kuskit on kondiksessa, kaupunki elää ja kaikki on ok. Ja tietty, spårassa on kiva matkustaa!

      Tampereella ei vielä osata arvostaa omaa hienoa raitiotietä. Mutta se aika ei onneksi ole enää kaukana.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä osataan arvostaa, vain muutama elämäntapatyötön meuhkaa tällä palstalla tehden uuden aloituksen joka päivä. Ei sellaisten kuormastasyöjien mielipiteisiin oikeastaan kannattaisi ottaa edes kantaa, koska niiden äo on yhtä matala kuin vuokrayksiön sisälämpötila helmikuussa.

      • Anonyymi

        Kävin joitain vuosia sitten Vacouverissa Kanadassa, siellä oli mainio trolleybussiliikenne, oli juuri ostettu uudet rollikat vanhojen bussien tilalle. Alueella asuu reilu 600 000 ihmistä kaupungissa ja ympäristökunnat mukaan lukien yli 2 miljoonaa.

    • Anonyymi

      Tampere suuruuden hulluudessaan osti kaikkein isoimmat ja painavimmat ratikat. Eli kivipöly jauhautuu hienommaksi kuin helsigin ratikoissa ja pöly leviää laajemmalle alueelle.
      Olisiko aika perustaa tampereelle oma ratikkasairaala johon tuodaan orvot lapset ja silpoutuneet ihmisparat.
      Aamulehti hoi!
      Nyt kaikki keksimään jännää nimeä ratikkasairaalalle.

    • Anonyymi

      Ei mua ratikka sinänsä...., mutta tämä ihmismassojen siietely ja asuinalueiden tiivistäminen ihmismassoja varten ja kaupungin jatkuva kasvattaminen kuullostavat ankealta pakkokeinopullalta.
      Tulevat sukupolvet ovat jo nyt työnsä aloitusvaiheessa matalapalkkaisia ja velkaantuneita. Mahdolliisesti työttömiä.
      Jotenkin tuntuu, ettei kaikki osat näissä tulevaisuudensuunnitteluoperaatioissa oikein natsaa yksiin.

      • Anonyymi

        Totuus on karumpi kun arvaatkaan. Valitettavasti minulla ei oikeutta kertoa asiaa.

    • Anonyymi

      Tampereen kokoisessa pikkukaupungissa on joukkoliikenne täysin turhaa ja veronmaksajien rahojen kaivoon kaatamista.
      Katsokaa kuvia New Yorkista. Montako ratikkaa näette kuvissa?. Ja liikenne toimii ja kauppa kannattaa.
      Kiskot rullalle ja myydään Soinille.

      • Anonyymi

        Metropoliahan Tampereesta suunnitellaan.
        Mikä se käytännössä nykyaikana lieneekään.
        Teollisuuden, työpaikkojen, kaupan ja monien palveluiden muodot, joiden varaan muinaiset metropolit ovat rakentuneet, ovat jo aikoja sitten muuttuneet digitalisaation ja verkkokaupan myötä.
        Aisioiden imettelyllä riittää kyllä koko ajan töitä, kun ei oikein kuitenkaan ymmärrä.

      • Anonyymi

        New Yorkissa on päädytty metroon. Linjoja on 36, asemia 472. Metron rakentaminen on paljon kalliimpaa kuin ratikan. New York on pinta-alaltaan lähes kaksi kertaa Tampereen kokoinen, joten linjojen ja asemien määrä on ihan perusteltuakin.

      • Anonyymi

        Nykissä on tiheä metro ja bussiliikenne.Miten meinasit autottomien kulkevan esim. töihin,koululaisten kouluun? Potkukelkalla vai?Rutise mitä rutiset,liikenne alkaa reilun vuoden päästä.Muuta Takahikiälle jos pelottaa.

      • Anonyymi

        New Yorkia katson vain pakosta ja silloinkin silmiä siristäen vain toisella silmällä sormien välistä .
        Heti käännän pääni pois kun mahdollista.

    • Anonyymi

      Tulevaisuus uskovaiset eivät ymmärrä että perustuotanto täytyy säilyä ja teollisuus.
      Viherdigiuskovainenkaan ei saa vatsaansa täyteen virtuaalipitzzasta.
      Olisihan se kiva kun näppäimistöä näpyttelemällä maailma toimisi ja sossu maksaisi asumisen mutta joidenkin on edelleen tehtävä oikeaa työtä.
      Halpatavaran teko on toki siirretty kiinaan mutta turhaan vihreät hipit siitä tuntevat ylpeyttä.
      Saasteet kun ei tunnusta rajoja.

      • Anonyymi

        Mitä on oikea työ ja mikä on väärää työtä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on oikea työ ja mikä on väärää työtä?

        Oikeaa työtä on sellainen tuottava palkkatyö, josta maksetaan tes:n mukaista palkkaa, ja työn lopputulos on joku tuote tai palvelu, josta on ihmisille jotain hyötyä. Väärää työtä taas on sellainen työ, josta maksetaan palkan sijasta työttömyyskorvausta ja ylläpitokorvausta, tai työ on keksitty vain siksi, että saataisiin työttömyystilastot kauniimmiksi, koska kaunis työttömyystilasto antaa mielikuvan siitä, että poliitikoiden sopimat työllisyystoimet on olleet oikeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on oikea työ ja mikä on väärää työtä?

        Väärästä työstä maksetaan väärää rahaa

    • Anonyymi

      New Yorkissa on toki metro. Ja helsingissä pora ja metro. Ja kauhet liikenneruuhkat.
      Nykissä on koulutetut liikennesuunnittelijat ja tampereella liikennesuunnittelijat jotka ovat saaneet virkansa puoluekirjan perusteella.
      Pora tappaa ja saastuttaa, autioittaa keskustan ja lopulta hipit ja narkkarit asuttavat keskustaa.
      Asuntojen arvo tulee romahtamaan keskustassa vuosikymmenen aikana.

    • Anonyymi

      Koko maapallo on iso magneettikenttä ja sellaisen ympäröimä, ilman sitä täällä ei voisi elää, Auringon säteily poistaisi ihmiset maan pinnalta, samoin eläimet ja kasvillisuudenkin. Magneettikenttä näkyy revontulina.

      • Anonyymi

        Maapallon magneettikenttään on ihmiset tottuneet Aatamin ajoista.
        Ratikan sähkökenttä värähtelee eri taajuudella microbiofgragin vuoksi.
        Sahköallergiset joutuvat turvautumaan taksiin,
        (Diesel) tai muuttamaan kokonaan pois johtojen läheisyydestä.

        Voisiko ratikan johdot päällystää jollain antimagneettisella aineella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallon magneettikenttään on ihmiset tottuneet Aatamin ajoista.
        Ratikan sähkökenttä värähtelee eri taajuudella microbiofgragin vuoksi.
        Sahköallergiset joutuvat turvautumaan taksiin,
        (Diesel) tai muuttamaan kokonaan pois johtojen läheisyydestä.

        Millä taajuudella tasasähkö värähtelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä taajuudella tasasähkö värähtelee?

        Etkö ole koskaan kuullut tasasähkön värähtelystä.
        Oletpas tyhmä tollo.
        Opetatko alaa jossain koulussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole koskaan kuullut tasasähkön värähtelystä.
        Oletpas tyhmä tollo.
        Opetatko alaa jossain koulussa?

        Edellinen kirjoittaja halusi kiinnittää huomiota siihen, että ratikka kulkee tasasähköllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen kirjoittaja halusi kiinnittää huomiota siihen, että ratikka kulkee tasasähköllä.

        Ratikan ja langan välinen liitos kipinöi ja aiheuttaa vuosittain 30 hengen kuoleman.
        Kipinöinti luo voimakkaita sähköpurkauksia ja plasma-aaltoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen kirjoittaja halusi kiinnittää huomiota siihen, että ratikka kulkee tasasähköllä.

        Entäs noi radioaallot , kodinkoneiden ja kännyköiden säteilyt? Katu- ja mainosvalojen, autojen akkujen säteilyt?
        Tekokuituisten vaatteiden ja huonekalujen staattiset sähkövaraukset?
        Kuivina pakkaspäivinä kuljen joskus rätinä ympärilläni. Mihin tahansa kosken iskee takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratikan ja langan välinen liitos kipinöi ja aiheuttaa vuosittain 30 hengen kuoleman.
        Kipinöinti luo voimakkaita sähköpurkauksia ja plasma-aaltoja.

        Vai aiheuttaa ratikan virranottimen kipinöinti 30 ihmisen kuoleman vuosittain? Kerro lisää näitä mielikuvitusjuttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratikan ja langan välinen liitos kipinöi ja aiheuttaa vuosittain 30 hengen kuoleman.
        Kipinöinti luo voimakkaita sähköpurkauksia ja plasma-aaltoja.

        Kipinöinti synnyttää kyllä otsonia, mutta ei niin paljon, että sitä pystyis haistamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai aiheuttaa ratikan virranottimen kipinöinti 30 ihmisen kuoleman vuosittain? Kerro lisää näitä mielikuvitusjuttuja.

        Ei ole mielikuvitusjuttuja. Kaverini sairastui syöpään joka aiheutui tästä kipinöinnistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kipinöinti synnyttää kyllä otsonia, mutta ei niin paljon, että sitä pystyis haistamaan.

        Tämäkin vielä kaiken muun lisäksi! Otsoni on todella vaarallista! Miettikää ratikan vieressä asuvia jotka altistuvat lisääntyneelle otsonille joka päivä. Sääliksi käy heitä ja terveyttään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratikan ja langan välinen liitos kipinöi ja aiheuttaa vuosittain 30 hengen kuoleman.
        Kipinöinti luo voimakkaita sähköpurkauksia ja plasma-aaltoja.

        Yksi vaihtoehto voisi olla että ratikka saisi sähkönsä pitkästä jatkoroikasta, jonka kuljettaja vaihtaisi aina pysäkillä seuraavaan jatkoroikkaan. Tällöin kipinöinti loppuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkin vielä kaiken muun lisäksi! Otsoni on todella vaarallista! Miettikää ratikan vieressä asuvia jotka altistuvat lisääntyneelle otsonille joka päivä. Sääliksi käy heitä ja terveyttään.

        Otsoni on todellakin myrkyllistä, mutta sitä ei synny ratikan virroittimen kipinöinnistä niin paljon, että siitä olisi haittaa. Otsoni kyllä haisee sitten, kun sitä on terveydelle haitallinen määrä hengitysilmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mielikuvitusjuttuja. Kaverini sairastui syöpään joka aiheutui tästä kipinöinnistä.

        niin varmaan juu. Siitä on varmaan lääkärinlausuntokin olemassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mielikuvitusjuttuja. Kaverini sairastui syöpään joka aiheutui tästä kipinöinnistä.

        Mun yks kaveri on kuollut söhkösyöpään jo kaksi kertaa. Ja taas sillä on se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin varmaan juu. Siitä on varmaan lääkärinlausuntokin olemassa?

        Kysyin kaverilta, niin on lääkärinlausunto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin kaverilta, niin on lääkärinlausunto.

        Se kaveri ei sitten kuollutkaan?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kaveri ei sitten kuollutkaan?!

        Minähän kirjoitin, että se sairastui syöpään. En ole kuolemasta puhunut mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minähän kirjoitin, että se sairastui syöpään. En ole kuolemasta puhunut mitään.

        Mikä sen diagnoosi tarkkaan ottaen on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole koskaan kuullut tasasähkön värähtelystä.
        Oletpas tyhmä tollo.
        Opetatko alaa jossain koulussa?

        No en ole kuullut. Kerro enemmän, kun näyt tietävän. Värähteleekö paristokin?

    • Anonyymi

      Mitä enemmän sähkö ympärillä sitä enemmän sähköallergiset kärsii.
      Raitiotien suuri volttimäärä kerää yhteen kaikkien ympärillään olevien virtalähteiden virrat ja buustaa niitä.
      Esimerkiksi helsingissä raitiovaunun kuljettajien kuolemat on tavallisia.
      Tämän vuoksi siellä erilliset lipunmyyjän pisteet poistettiin aikoinaan.

      • Anonyymi

        Pahin tilanne tulee yleensä mutkissa kun ratikka kiihdyttää ja vierellä sattuu olemaan sähköauto kiihdyttämässä. Yleensä tämä aiheuttaa ylivarauksen virtapiireissä tuhoisin seurauksin. Ihmiset kärsivät tästä ylivarauksesta erilaisin oirein mm.masennus,mielisairaus ja kuolema.

    • Anonyymi

      Ihmisillä on ihan omissa pikku kodeissaan sähköä aika lailla esim sähkökiuasta varten. Raitiotiellä on toki myös sähköä, mutta se ei todellakaan ole samaa, millä sähköveturit vetävät tukkipuuta pitkin valtakunnan ratoja. Jos kykenee matkustamaan sähköjunalla tai istumaan sähkösaunassa, raitiovaunussa ei pitäisi tulla minkäänlaista ongelmaa.

    • Anonyymi

      Junan sijaan voi käyttää nopeaa ja edullista Onnibussia joka pysyy myös aikataulussaan.
      Ratikan kyytiin yritetään pakottaa.
      Kaupunkin pitäisi jakaa taksiseteleitä sähköallergiasta kärsiville.
      Myös raitiovaunun silpomat pitäisi saada kolmen miljonan euron kerta korvaus vaihtoehdottomasta julkisesta liikenteestä.

    • Anonyymi

      Mutta kuitenkin. Sähköallergiaa ei ole olemassa. Kysymys on vain hermostollisista oireista, joita henkilölle tulee, kun joku sanoo sanan "sähkö".

      • Anonyymi

        Sitä mieltä.
        Joskus ukkosilmalla ilma on niin täynnä sähköä, että hiukset saattavat nousta pystyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä mieltä.
        Joskus ukkosilmalla ilma on niin täynnä sähköä, että hiukset saattavat nousta pystyyn.

        Sama tapahtuu meillä kun ratikka ajaa ohitse. Ilma väreilee ja hiukset nousee ilmaan. Jotain jännitettä on silloin ilmassa.

      • Anonyymi

        Wikipediassa puhutaan radiotaajuisesta sähkömagneettisesta säteilystä sähköherkkyyden aiheuttajana. Ratikan tasasähkö ja kodin taloussähkö eivät ole radiotaajuista säteilyä.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Sähköherkkyys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtuu meillä kun ratikka ajaa ohitse. Ilma väreilee ja hiukset nousee ilmaan. Jotain jännitettä on silloin ilmassa.

        Tämä yksi kirjoittelee puutaheinää vain saadakseen aikaan keskustelua. Huomionkipeä ja yksinäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtuu meillä kun ratikka ajaa ohitse. Ilma väreilee ja hiukset nousee ilmaan. Jotain jännitettä on silloin ilmassa.

        Onhan niissä ajojohdoissa jännite kaiken aikaa eikä vaan silloin, kun ratikka ajaa ohitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan niissä ajojohdoissa jännite kaiken aikaa eikä vaan silloin, kun ratikka ajaa ohitse.

        Silloin kun ratikka menee ohitse ja ajolanka kipinöi niin tulee suuritaajuista häiriötä ja paljon.

    • Anonyymi

      Ratikan johtojen ympärillä on jatkuva magneettivuo.
      Sen saattaa nähdä jopa paljaalla silmällä oikeissa olosuhteissa.
      Linnut eivät tee pesäänsä raitiotien sähkötolppiin koska vaistoavat vaaran.
      Ihminen huomaa liiallisen säteilyn vasta kun on kehittynyt pitkälle edistynyt syöpä.
      Sähkösaunoihin kuolee paljon ihmisiä.
      Samoin ratikkakuskit kärsivät magneettivuosta joka vaurioittaa aivoja.
      Oletteko koskaan nähneet fiksua ratikkakuskia?
      Siinäpä se. Todiste nro 1.

      • Anonyymi

        Olisipa Tamperelaiset olleet yhtä fiksuja kuin linnut!

    • Anonyymi

      Kuulin eräältä apulaispormestarilta että sähköallergisia varten osa vuoroista kulkee luonnollisen maalämmön (näin kuulin) vaikutuksesta, mutta ulkonäöllisestä syystä katolla on kuitenkin antennit mutta niistä ei aiheudu magneettisia tai vastaavia otsoni häiriöitä. Kuljettajia on vannotettu säilyttämään salaisuus että mitkä vuorot on valittu jotta aidot sähköallergiset eivät leimautuisi raitiovaunulla matkustaessaan.

    • Anonyymi

      Täällä nauretaan sähköallergisille, varmasti samat vihervasurit jotka nauravat myös vanhuksille ja vammaisille.
      Sähköallergiaan on myös kallis lääke mutta Kela ei sitä korvaa koska rahat menee Hervannan kiskoihin jotta vasurit pääsisivät nopeasti keskustaan riehumaan ja juomaan hassista.

      • Anonyymi

        Sähköallergikoille hyvä lääke on MMJ ja tuhat iskua selkänahkaan. Veikkaan, että allergia unohtuu nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköallergikoille hyvä lääke on MMJ ja tuhat iskua selkänahkaan. Veikkaan, että allergia unohtuu nopeasti.

        Sähköallergikko voi ihan omilla rahoillaan ostaa ohutta kuparilankaa ja valmistaa/valmistuttaa siitä itselleen pipan. Tarvittaessa voi tehdä paidan ja kalsaritkin.

        Kun nämä vaatekappaleet kytkee toisiinsa ja perässä vedettävään maadoituskaapeliin, ei pääse sähkösäteily hyökkäämään millään.

    • Anonyymi

      Nyt kaupungin hallitus on havahtunut pora ongelmaan.
      Suunnitelmissa on että ihmisen aivot tuhoava sähköjärjestelmä vaihdetaan ympäristöystävälliseen dieseliin.
      Johdotukset on jo valmiina! Johdon sijalle putki jolla pora saa löpönsä.
      Kyllä tavallinen ihminen voi vaikuttaa ympäristöönsä kun vain jaksaa osallistua sitkeesti.
      Luonto kiittää!

    • Anonyymi

      Biodiesel!
      Sitä syö vihreäkin leivän päällä.

    • Anonyymi

      Kyllä on voimakas sähköallergia. Ei ole ratikan kaikkiin ajolankoihin vielä edes kytketty jännitettä, ja silti joku oireilee.

      • Anonyymi

        Kuten itse kirjoitit kaikkiin ei ole kytketty. Sähköä indusoituu muihinkin johtoihin vaikka vain osa verkosta olisi kytketty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten itse kirjoitit kaikkiin ei ole kytketty. Sähköä indusoituu muihinkin johtoihin vaikka vain osa verkosta olisi kytketty.

        Sinä ja sinun indusointisi. Nauran sinun höpötyksillesi. Tasasähkö nyt vaan ei indusoidu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ja sinun indusointisi. Nauran sinun höpötyksillesi. Tasasähkö nyt vaan ei indusoidu.

        Tasasähkön päälle moduloituu järkyttäviä piikkejä kun ajolanka säkenöi. Sinun ei kannattaisi kirjoitella mitään jos tietämys tuolla tasolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasasähkön päälle moduloituu järkyttäviä piikkejä kun ajolanka säkenöi. Sinun ei kannattaisi kirjoitella mitään jos tietämys tuolla tasolla.

        "Induktiolaturit tyypillisesti käyttävät induktiosilmukkaa muuttuvan sähkömagneettisen kentän luomiseen. Kentän vahvistamiseksi yhden silmukan sijaan käytetään käämiä. Tähän ensiokäämiin johdetaan vaihtovirtaa, jolloin käämin ympärille muodostuu muuttuva magneettikenttä. Kun ladattavan laitteen toisiokäämi asetetaan ensiokäämin muodostamaan magneettikenttään, toisiokäämin johtimeen indusoituu muuttuva sähkövirta."
        Lähde: Wikipedia.

      • Anonyymi

        Keskoset nyt oireilee milloin mistäkin. Eniten oireita aiheuttaa kun ehdottaa niille ammatin opiskelemista ja töihin menemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasasähkön päälle moduloituu järkyttäviä piikkejä kun ajolanka säkenöi. Sinun ei kannattaisi kirjoitella mitään jos tietämys tuolla tasolla.

        Minä taas luulen, että aivosi eivät kovin säkenöi, ja sinun tietämyksesi rajoittuu kissan turkista saatavaan hankaussähköön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas luulen, että aivosi eivät kovin säkenöi, ja sinun tietämyksesi rajoittuu kissan turkista saatavaan hankaussähköön.

        Montako kissaa tarvittaisiin jotta ratikkaa voisi ajaa KissaSähköllä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasasähkön päälle moduloituu järkyttäviä piikkejä kun ajolanka säkenöi. Sinun ei kannattaisi kirjoitella mitään jos tietämys tuolla tasolla.

        Nämä piikit rikkovat ratikan herkän elektroniikan monta kertaa tunnissa. Kalliiksi tulee eikä montaa pysäkinväliä päästä.

    • Anonyymi

      Täällä esiintyy sähköalan ammattilaisena joku koulupudokas joka ei ymmärrä sähköaltistuksista tuon taivaallista.
      Kaikkialla missä sähkö kulkee, kulkee myös magneettivuo. Tutkat, mikroaaltouunit, puhelin tolpat lähettävät mikroaaltoja joista ainoa suojautumiskeino on Faradin häkki.
      Raitiovaunuihin ei asennetä sellaista koska ihmiset ei osaa vaatia sellaista. Tämän vuoksi tampereella sairastuu tulevina vuosina noin 30 tuhatta raitiovaunun käyttäjää. Toiset parantumattomasti. Dieselbussin päästöt on pieni terveysongelma tähän verrattuna ja vielä halpa ja sillä pääsee joka paikkaan tampereella.

      • Anonyymi

        Asiapuhetta! Yhdellä sähköallergikkolla paloi käsi säteilystä kun piti taskulamppua kädessä.
        Asia pitää ottaa vakavasti ja kehittää ratikkaan ja sähkölankoihin suojaukset.

      • Anonyymi

        Jälleen kerran muistutan, että raitiovaunun ajojohdossa on 750 voltin tasajännite. Tutki sieltä pudokkailta kielletystä kirjasta, minkälaisen magneettivuon se aiheuttaa.
        Ja magneettivuon ja mikroaaltojen sekoittaminen samaan lauseeseen saa minun hymyilemään vinosti. Haluaisin myös korjata, että se on Faradayn häkki.

        Tasasähkön päälle moduloituu järkyttäviä piikkejä kun ajolanka säkenöi. Sinun ei kannattaisi kirjoitella mitään jos tietämys tuolla tasolla.!

      • Anonyymi

        Olet muuten täysin oikeassa, mutta uhrien määrissä olet väärässä. Sairastuneita tulee olemaan noin 30000 joka vuosi, eikä heistä toivu kukaan. Koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasasähkön päälle moduloituu järkyttäviä piikkejä kun ajolanka säkenöi. Sinun ei kannattaisi kirjoitella mitään jos tietämys tuolla tasolla.!

        Sinun moduloitumiset on mielikuvitusjuttuja. Ei kannattaisi tosiaan kirjoitella, jos tietämystä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiapuhetta! Yhdellä sähköallergikkolla paloi käsi säteilystä kun piti taskulamppua kädessä.
        Asia pitää ottaa vakavasti ja kehittää ratikkaan ja sähkölankoihin suojaukset.

        Joku toivoi raitiotiematkustajille joukkoliikennepukua, yleisen siisteyden nimissä. Soveltuuko idea jatkokehittelyyn sähköaltistuksen näkökulmasta?

      • Anonyymi

        Raitiovaunuihin ei asenneta Faradayn häkkiä, koska vaunu jo itsessään on sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kerran muistutan, että raitiovaunun ajojohdossa on 750 voltin tasajännite. Tutki sieltä pudokkailta kielletystä kirjasta, minkälaisen magneettivuon se aiheuttaa.
        Ja magneettivuon ja mikroaaltojen sekoittaminen samaan lauseeseen saa minun hymyilemään vinosti. Haluaisin myös korjata, että se on Faradayn häkki.

        Kiukaassa taas on on 400 voltin vaihtojännite ja saunassa ollaan alasti, ilman mitään suojaa. Höyry levittää magneettivuon ympäri saunaa.

    • Anonyymi

      Amisopettaja taas pätee sähkötietämyksellään.
      Säälin oppilaitasi.
      Faradayn häkki suojelisi myös kolaritilanteessa matkustajia maadottamalla tippuneen ajolangan.
      Sivullisia se ei tietenkään suojaa ja sadekelillä ajolangan tippuessa saattaa keskustassa kuolla jopa 100 vihreää ihmisistä puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Helsingissä raitiovaunukuskit oireilevat jatkuvasti sähköallergia altistuksen vuoksi.
      Epilepsia kohtauksia sattuu tämän tästä.
      Tampereen kaupunginhallitus heräsi tähän ongelmaan liian myöhään. Nyt heillä on verta käsissään ja asiakirjat on hävinneet taivaan tuuliin.
      Olen kuullut että kaupunginvaltuustossa on kadonnut ihmisiä uudelleen käsiteltäviksi.
      Miksi tällainen salaliitto kaupunkilaisia vastaan?
      Halutaanko vihreät ja muut köyhät ennenaikaiseen hautaan.??
      Miksi Lyly peittelee paholaisen merkkiä vasemmassa otsalohkossaan???

      • Anonyymi

        Toi on kummallista mielikuvituksen tuotetta. Jos ratikan sähköjärjestelmä aiheuttaisi vakavia sairauksia tai kuolemantapauksia, niin ne olisi kielletty jo ajat päivät sitten. Laitatko linkkiä sellaisiin tutkimuksiin, missä tuota on tutkittu. Ratikoita on Euroopassa jotain yli sadassa kaupungissa, joten tilastoa pitäisi löytyä.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Euroopan_raitioteistä

      • Anonyymi

        Seuraavaksi tuo omatekoinen professori Pelle Peloton voikin miettiä sitä asiaa, että miksi ajojohtimia on vain yksi? Kaikkihan tietävät, että virtapiiri sulkeutuu vasta, kun paluujohdin on kytketty. No, paluujohtimenahan toimii maassa olevat kiskot. Ajatelkaa, niissä kiskoissa on 750 voltin jännite. Niiden päällähän voi vaikka paistaa kananmunia. Mutta älkää vahingossakaan astuko ratakiskon päälle.

        Taas meni väärin, kiskot ovat nolla potentiaalissa. 0! Tajuatko?

        Samalla periaatteella junan kiskoissa on 25 000 voltin jännite, mutta en ole ikinä kuullut, että joku olisi saanut sähköiskun junan kiskosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas meni väärin, kiskot ovat nolla potentiaalissa. 0! Tajuatko?

        Potenssisi on nolla. 0. Tajuatko!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potenssisi on nolla. 0. Tajuatko!

        Tajuan! Naisilla ei ole potenssia! Tajuatko 0 tämän vai pitääkö nollata sun pää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi on kummallista mielikuvituksen tuotetta. Jos ratikan sähköjärjestelmä aiheuttaisi vakavia sairauksia tai kuolemantapauksia, niin ne olisi kielletty jo ajat päivät sitten. Laitatko linkkiä sellaisiin tutkimuksiin, missä tuota on tutkittu. Ratikoita on Euroopassa jotain yli sadassa kaupungissa, joten tilastoa pitäisi löytyä.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Euroopan_raitioteistä

        Helsingissä ratikoiden on todettu pehmentävän aivoja. Suuri joukko on jo taantunut vihreiksi ja suvakeiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas meni väärin, kiskot ovat nolla potentiaalissa. 0! Tajuatko?

        ...mutta virtaa kulkee kumminkin.

    • Anonyymi

      Tampereen kaupungin valtuustossa on joku salaliitto jonka takia ihmiset halutaan keskittää radan varrelle. Tulee mieleen keskitysleirit joihin junat vei juutalaisia.
      Sitten kun kiskot rakennetaan Tarastejärven polttolaitokselle avatuu kaupunginjohdon pirullellinen suunnitelma.
      Leima vaan otsaan ja matka kohti puhdistuslaitosta.
      Miksei ihmiset tee mitään?
      Alistuvat kuin lampaat radanvarsi asukkaiksi.

      • Anonyymi

        Jyvät eroitetaan akanoista. Seuraava puhdistus osuu maaseudun taajamiin. Vihreyttä lisää on mottomme.

      • Anonyymi

        Työssäkäyvät muuttavat sinne, mihin haluavat. Kelan etuuksilla loisivat muuttavat sinne, mihin käsketään, vaikka sillan alle.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8084
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2336
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2286
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1868
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1393
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1252
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1244
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      938
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      862
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      802
    Aihe