olen tällä hetkellä yliopistossa, mutta suunnittelen siirtymistä muualle. Mielessä on käynyt pelkkä koulutusalan vaihto (nyt opiskelen kauppatieteitä) tai sitten peräti vaihto ammattikorkeaan. Tuntuu, että näin teoriapohjainen ala on minulle yksinkertaisesti liikaa. Olen epäilemättä tyhmempi, laiskempi tai/ja saamattomampi kuin muut täällä, mutta alan todella saada tarpeekseni. Yleensä suunta onkin toisin päin, eli olenko ihan sekaisin, kun edes suunnittelen opiskelupaikan vaihtamista näin päin? Onko kohtalotovereita? Olen miettinyt peräti amistakin, mutta sehän vasta hullua olisi! Vai...? Arvostan asiallisia mielipiteitä, ja toivon sellaisia saavani.
Olenko ihan hullu?
väsynyt
203587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hullu taidan minäkin olla. Itse opiskelen tosin "vain" AMK:ssa, mutta seuraavaksi siirrokseni olen miettinyt oppisopimuskoulutusta... Valmistun pian, mutta homma ei kuitenkaan tunnu kovin "omalta", enkä jaksaisi enää istua vuosikausia koulun penkillä. Saa nyt nähdä mihin päädyn, muut saavat kuitenkin ajatella mitä tykkäävät. Tee säkin rohkeasti niinkuin susta hyvältä tuntuu.
Yleensäkin ihmiset tuntuu ajattelevan liikaa mitä muut ajattelee. Toiset pitää ottaa huomioon mutta sitä on turhaa miettiä mitä muut ajattelee sinusta. Teet minkä parhaaksesi näet. Yliopistotutkinto itsessään ei ole vielä mitään.
Sulta puuttuu motivaatio.
Motivaatiota ei ole ollut aikoihin, eikä sitä ole näkyvissä. En yksinkertaisesti välitä tippaakaan nykyisestä alastani, enkä halua tehdä tällaisia töitä loppuelämääni. Sikäli kuin näillä arvosanoilla mistään töitä saisin.
Jos saan sanoa mielipiteen, niin jos se ei sua kiinnosta, niin turhaanhan sä oot siellä, ei kannata opiskella ammattia, josta ei tykkää. Semmonen hyvä vinkki, että elä lopeta siellä ennenkuin saat uuden opiskelupaikan. Hae tän kevään yhteishaussa, käy pääsykokeissa ja jos tärppää niin vaihda sitte koulua. Jos ei tärppää niin voithan opiskella siellä vielä ens vuodenki ja koittaa seuraavana keväänä uudestaan.
Niin, se syy, miten olen näinkin kauan täällä ollut, on ollut lähinnä sukulaisten painostus. ja nyt vasta tullut mieleen, että jos niitä oikeasti kiinnostaa minun hyvinvointini, niin antavat minun silloin myöskin tehdä jotain sellaista, mistä tulen onnelliseksi. Vaikka huuto siitä saattaa tulla, mieluummin sekin kuin tällainen elämä. Harmittaa vain, että meni kolme vuotta (ja sen ajan opintotukikuukaudet) että tämän tajusin.
Neuvoisin sinua kuitenkin vielä miettimään, kun olet noinkin kauan jo opiskellut. Mieti, johtuuko kyllästymisesi todellakin väärästä opinahjosta, vaiko jostakin muusta. Elämässä tulee eteen kausia (ainakin minulla), jolloin mikään ei kiinnosta. Olen käynyt AMK:n ja nyt väännän gradua yliopistosta. Täytyy sanoa, että AMK ei sopinut minulle. Siellä opiskelijoita valvotaan kuin pikkulapsia (ainakin terveysalalla). Aina on oltava paikalla, poissaoloista seuraa ylimääräisiä kirjallisia tehtävä jne. En halua mollata AMK:ta yleensä, enkä kadu suorittamaani tutkintoa, mutta yliopisto-opiskelu sopii minulle paremmin. Mieti siis vielä tarkkaan mitä teet, ettet joudu ojasta allikkoon. Menestystä valitsemallasi tiellä!
No, se että mä olen täällä kolme vuotta ollut, ei niinkään näy opintosuorituksissa, jotka ovat suorastaan hävettäviä. Mietin toki, mutta on käynyt myös mielessä se, että mä saatan olla sellainen ihminen, joka tarvitsee kuria ja pikkulapsen kohtelua, että saa yleensä mitään tehtyä. Lukio meni siinäkin suhteessa hiton paljon paremmin, piti tehdä niin tein. Täällä ei ole kukaan potkimassa eteenpäin, ja tässä sitä sitten ollaan. Itse en näköjään saa tehtyä mitään, kun ei asiatkaan hirveästi kiinnosta. Mutta kiitos mielipiteestä, pitää miettiä asioita. :)
Se on yleensä juuri niin, että kiltit tytöt ja pojat pärjää hyvin lukiossa, jossa menestyy, kun tekee vain mitä käsketään. Kun oman ajattelun aika sitten jatko-opinnoissa alkaa, niin tulee vaikeuksia, kun on totuttu tekemään vaan kaikki käsketty ja hukattu omatoimisuus ja ajattelu, jota esim. yliopisto-opinnot kuitenkin edellyttää.
Ja kai sekin on totuus, että kaikista ei yksinkertaisesti ole opiskelemaan yliopistoissa juuri teoreettisuuden takia. Eikä pidäkään olla. Eikä siinä ole mitään hävettävää, jos ei teoriapitoisesta opetuksesta pidä. Päinvastoin luulen mä.
Teoreettisuutta ei akateemisissa opinnoissa yksinkertaisesti pääse pakoon. Kauppatiede on tässä mielessä jopa kevyempi kuin monet muut yliopistotasoiset opinnot. Jos teoreettisuus siis liikaa, niin käytännöllisempään oppiin vaan.
Ei helvetti! Mitäs menit sinne jos et viihdy? Ei paljon nolompaa vois olla kuin vaihtaa yo:sta amikseen!!! Mieti nyt vähän! Tätä se teettää kun lukiossa ei lapsille anneta opinto-ohjausta riittävästi. Otat itseäsi niskasta kiinni ja luet KTM:n paperit, tai myöhemmin (kun järkeä tulee lisää, jos tulee) kadut!!
Jos et lopeta kiroilua ja räyhäämistä, joudut nurkkaan häpeämään. Voi näitä nykyajan lapsia.
Mulla on ihan samanlainen tilanne kuin sulla. Olen opiskelut luonnontieteellisessä kohta vuoden. En ole saanut tehtyä oikein mitään koko keväänä, motivaatio on lopussa. Kukaan ei potki perseelle. Minusta ei taida olla yliopisto-opiskelijaksi.
Vaihda vain. Kyllä ne opintoviikot säilyvät. Tulet sitten takaisin mikäli saat uuden innostuksen.
Et olisi ainot keskeyttäjä. Sellaista näkee, että jotkut ovat lukeneet todella paljon pääsykoekirjoja. Kompensoineet sillä lahjakkuuden puutteen. Sitten ei jaksetakaan komppensoida viittä vuotta. Varsinkin siinä toisesta, ainakin kolmannesta vuodesta eteenpäin kun opiskelu käy hankalammaksi. Jotkuthan ovat ongelmissa jo peruskurssejen kanssa. Ja ne ovat joitain poikkeuksia lukuunottamatta helppoja.
Samaa kompensointia olisi koko työelämäkin.
Amk:ta suosittelen tavallisen amiksen sijaan. Siellä ihmiset ovat kuitenkin aikuisia. Ne kypsimmät tavallisen amiksen opiskelijoistahan menevät amk:hon. Suurta lahjakkuutta eivät kumpikaan koulu vaadi. Itse en kestäisi 16- vuotiaiden amisten seuraa.
Mietin itse aikoinaan oikiksen ensimmäisen vuoden jälkeen vakavasti koulutusalan vaihtamista. Kyse oli silkasta väsymyksestä ja siitä, että "putken pää" häämötti niiiiiiiin kaukana. Ystäväni kannustivat jatkamaan. Jatkoin sinnikkäästi loppuun asti ja nyt olen iloinen, etten luovuttanut. Opiskelussa on pakkopulllaa ja aikoja, jolloin se ei lainkaan huvita. Niin on joka työssäkin; tuskin kukaan saa jatkuvasti "potkua" opinnoista saati työstä. Jos olet aikoinaan tosissasi halunnut opiskelemaan alaasi, niin palaa ajatuksissasi vanhaan: haluatko luopua niistä toiveista, joita sinulla silloin oli ? Keksitkö jotakin enemmän kiinnostavaa ? Jos keksit, niin hyppää pois "putkesta" ja vaihda. Jos et, niin jatka opintojasi. Älä luovuta liian helposti. Se tuntuu olevan trendi nykyään niin opinnoissa kuin avioliitoissakin. Sisua !
Oletko harkinnut meneväsi muutamaksi kuukaudeksi ns. hanttihommiin? Maailma on niin erilainen siellä, että ehkä opinnot alkavatkin taas houkuttaa. Tai sitten eivät...
Et ole todellakaan... Minullakin on vastaavia suunnitelmia, tosin ala on hieman eri...tai oikeastaan ajattelin hakea melko samaa alaa, mutta haluan vaan enemmän käytäntöä...Aina voi palata jos mieli muuttuu...Jos et vaihda kadut ja jos vaihdat, voikin olla niin että olet tehnyt elämäsi parhaan päätöksen tai sitten et...mutta se Riski kannattaa ottaa... Koska palata voit...Itselläni on myös varavaihtoehtona amis...ja kyllä siellä voi olla vanhempiakin... barsinkin jos alalta löytyy myös lukiopohjainen vaihtoehto...joka yleensä on sitten vain se 2 vuotta... Sekin voi tuoda uutta potkua:) Ja 2 vuotta on lyhyt aika...
Uskon että ainakin vuoden tauko ko opinnoista tai alan vaihto on se oikea ratkaisu... Ja toivon että näin on myös omalla kohdallani...Tsemppiä ja rohkeutta...Meitä on siis muitakin hulluja;)
Vaihdetaanko paikkoja? olen tradenomi ja koettanut kaksi kertaa päästä lukemaan kauppatieteitä, mutta tuloksetta. Nyt olen töissä "sihteeritasoisessa" työssä ja haaveilen jostain paremmasta niin palkan kuin arvonimenkin muodossa. Alan olla jo "vanhakin" kilpailemaan nykyisten ylioppilaiden kanssa samoista opiskelupaikoista, kun heillä tuntuu kaikilla olevan hyvät paperit (johtuneeko sitten yo-tutkinnon hajauttamisesta) tähdätä akateemiseen koulutukseen. Valmistuttuasi olet varmasti tyytyväinen siihen, että sinulla on akateeminen tutkinto, sillä mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa verrata itseään toisiin: miten muilla menee verrattuna minuun? Luokkakokous on hyvä esimerkki siitä. Pitäisin sinuna ehkä välivuoden, jos kerran opinnot eivät motivoi. Amk on säännöllisempää ja turvallisempaa opiskella: tunneilla on poissaolokiintiö toisin kuin yliopistossa ja saat aika suurella todennäköisyydellä joka kurssista kiitettävän. Mutta älä tee niin kuin eräs tuttavaperheen tytär yo-päivänään kysyttäessä mihin aikoo opiskelemaan: katon nyt pääsenkö kauppatieteitä opiskelemaan, vaikken oikein sitä ehkä haluaisikaan. Ja hän pääsi opiskelemaan, eikä ole valittanut, kun on tajunnut mikä maaginen sana akateemisuus näyttää olevan. Sorry katkeran suloisista sanoista, nyt viikonloppua viettämään :)
Mä jotenkin en usko, et akateemisuus on työelämässä jotenkin niin maagista. Ehkä se on joissakin sosiaalisissa piireissä, mut työelämässä ratkaisee työkokemus ja persoonallisuus. Ja ammattikorkeissa saa tietääkseni hyvät yhteydet työelämään ja usein harjoittelupaikasta tulee tuleva työpaikka. Akateemiset voivat jäädä liikaa kiinni kirjoihinsa... Vai mitä muut ovat mieltä?
Täällä yksi FM haikailee ihan toisenlaisen työn pariin. Kehitysvammaisia olen ohjannut ja sille alalle haluaisin pätevöityä, sillä se tuntuu omalta jutulta. Kyllä työvoimatoimistossa, Kelassa ja työpaikoissa ollaan huuli pyöreänä kun kerron tästä. Pitävät koulutuksellisena takapakkina. Tohtorin tutkinto vaan pitäisi muka tehdä. Paras kuunnella omaa sydäntä tässäkin asiassa.