Hallitukselle keino tehostaa työvoimaa !

Hallitus pystyy kehittämään alhaisen palkkatason työvoimaa kurssittamalla.
Kurssittaminen voi tapahtua tietyin ehdoin. Ensin ihmisen on tehtävä työtä
vuosi ja ansaittava tietty määrä, että on oikeutettu saamaan kurssitukea.
Tämä on aikuisille sama, kuin toisen asteen koulutus.

Vuoden työ ja saa 1000 tai 1500 euroa viikossa tukea edellyttää, että on
suorittanut minkä tahansa kurssin ei nykyiseen ammattiin sidonnaisen. Näin
voi kouluttautua uuteen ammattiin. Kurssiviikkoja voi kerätä useampia ja
näin voi opiskella ansioita menettämättä ja näin myös tuetaan korkeamman
tieto taidon saavuttamista alhaisen palkkatason ihmisille. Kurssi aika ei ole
millään tavalla sidonnainen ansaittuihin kurssiviikkoihin. Eli henkilö voi
olla, vaikka puoli vuotta kurssilla mikäli kykenee elättämään itsensä.
Minimissään on käytävä ne kurssiviikot miltä osin on saamassa tukea.
Pitempii kursseihin Kela voisi myöntää myös tukea.

Ahaisen palkkatason työntekijöillä ei ole niin suurta vastuuta yriyksissä, että
heitä ei voitaisi korvata jotenkin työnantajan puolelta määrä-ajaksi. Toisin
tämä on sovittava työnantajan kanssa hyvissä ajoin.

Varsinkin vasemmistopuolueet pitäisi olla kiinnostunut tällaisesta aiheesta !
Ei oppi ojaan kaada. Nykypäivän työt vaativat enemmän ja enemmän koulutusta.

0

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        183
        1279
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        138
        893
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        824
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        748
      5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        49
        690
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        248
        594
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        311
        580
      8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        579
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        52
        552
      10. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        7
        550
      Aihe