Mikä ajaa sinut itsemurhaan?

Joskus mietin asiaa vakavasti. Köyhyys oli syy numero yksi. Toimettomuus, armoton rahattomuus, syvä masennus. Mietin itsemurhaa aamusta iltaan joskus kuukausi putkeen ja aika-ajoin yhteensä vuosia ja vuosia.

Syy miksi edelleen tässä olen on aika typerä, mutta tässä sitä ollaan. Nykyisin elämä on parempaa kuin se on koskaan ollut, mutta en menisi sanomaan, että taistelu on ollut sen väärtiä. Nykyisin sentään elämällä on joku suunta ja en ole pulassa, jos vaikka telkkari hajoaa.

Paska elämäntilanne, kaverit ei kuuntele, vanhemmat ei ymmärrä ja antavat rangaistuksia koska mielentilani, olen itsekäs koska haluan tappaa itseni, en koe itseäni tärkeäksi enkä tule koskaan olemaankaan koska en tule tekemään mitään maailmaa mullistavaa, en löydä motivaatiota tehdä asioita jonka takia makaan sängyssä vaikka en haluaisikaan, mistään en saa iloa paitsi katsomalla idolieni videoita, joita en nyt voi tehdä koska multa otettiin puhelin pois koska sen takia olen kuulemma masentunut. Elämässä ei ole järkeä eikä ole mitään syytä jatkaa.

Itse mietin itsemurhaa vuosia ja vuosia. Ehkä tulee yllätyksenä, mutta en kumminkaan tappanut itseäni. Kaikki lapsuuden ongelmat, nuoruuden ongelmat, keskenjääneet opinnot, työttömyys, rahattomuus, päämäärättömyys, turhautuminen, hyvien ystävien ja kumppanin puuttuminen, vaikea masennus ja ahdistus.

Oikeasti taistelin kaiken kanssa kymmeniä vuosia ja se söi kaiken sisältä. Elämä oli ja on vain taistelua. Ihan tarpeetonta taistelua. Nykyisin sattumien summana minulla menee paremmin, mutta silti taistelua jokainen vuosi on. Ehkä maailman typerimmistä syistä olen edelleen täällä, mutta vuosi vuodelta elämä on vähän parempaa. Ehdin kyllä kuolla vanhuuteen ennen kuin saan edes suurimman osan ongelmista ratkaistua. Hyvien ihmisten kanssa hyvissä olosuhteissa kaikki sujuu paremmin. Aikuisena tuo on vaikeampaa ja vaikeampaa. Nuo asiat on olemassa lapsena tai ei ole.

Elämä, tai siis ihmiset, toimii niin, että hankalista asemista on hankala päästä ylös. Hyvistä asemista on helppo edetä ylöspäin. Ei kukaan ole auttamassa ketään, vain ottamassa lisää itselleen. Sen takia lapset, joille on jaettu huonot kortit usein tippuvat edelleen alaspäin. Aikuisina ovat vielä vähemmän sympaattisia ja saavat vain tuomitsemista ja väheksyntää.

Joskus kierteen voi katkaista. Tuo on se mitä ehdotan niille, jotka ehkä vielä haluavat elää. Oikeanlainen työ on aivan valtavan tärkeää. Joku hyvä läheinen ihminen on ihan yhtä tärkeä. Niitä hyviä ihmisiä on todella harvassa, hyviä töitä on vähän helpompi saada. Työn hankkiminen on ainakin vähän paremmin omissa käsissä.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta elämä ei automaattisesti vain parane. Kaikki riippuu millaisia ongelmia on ja miten ne voisi ratkaista. Mitä kauemmin on ongelmia ollut ja mitä pahempia ne on, sitä kauemmin niiden ratkaisuun menee. Tuo voi oikeasti tarkoittaa kymmeniä vuosia, ehkä oma elinaika ei edes riitä. Haluan painottaa oikeiden ihmisten ja oikeiden olosuhteiden merkitystä. Yksin on vaikeaa.

Ei enää mikään kun olen karaistunut.

.......

Hiustenlähtö.

Yksinäisyys. Tarkoituksettomuus. Kun elämässään epäonnistuu liian monta kertaa, ja putoaa ns. normaalista elämästä pois, jossain vaiheessa ei vaan jaksa enää taistella. Elämä on raakaa. Kun kerran tippuu yhteiskunnan rattailta pois, varsinkin kun se tapahtuu jo heti alkumetreillä, on muita samanikäisiä äärettömän vaikea saada enää kiinni. Pitäisi olla tutkinto, työkokemusta, verkostoja, riittävän sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut jne. jotta pärjää. Psykiatrinen hoitohistoria tuo elinikäisen leiman ihmiselle, homma vaikeutuu entisestään. Ihminen eristäytyy. Epäonnistumisesta tulee kokonaisvaltainen kierre, joka syö ihmisen itsetunnon ja itsekunnioituksen. Itsestä huolehtiminen alkaa tuntua täysin turhalta. Kaikki tuntuu murenevan käsiin, sekin mitä joskus menneisyydessä luuli olevansa tai osaavansa, katoaa kuin pölynä tuuleen. Tulevaisuus näyttäytyy vain jatkumona entiseen, kärsimyksenä. Yksinäinen ja pimenevä tulevaisuus pelottaa enemmän kuin kuolema. Häpeästä irti pääseminen houkuttelee. Tuntuu ettei ole kertakaikkiaan mitään menetettävää. Itsemurha houkuttelee, vetää puoleensa, tarjoaa nopeaa helpotusta. Yhteiskunta pääsisi yhdestä elätistään eroon, suku mustasta lampaastaan.

Sydämeni on nykyään niin kylmä ja kova, etten kykene rakastamaan. En pysty olemaan positiivinen tai reipas. Elämä on mennyt aivan toisenlaisesti kuin lapsena haaveilin. Elämä meni pilalle. Mutta kuitenkin, uskon että kerran koittaa päivä, kun kaikki laitetaan järjestykseen. Jeesus Kristus, kaikki mitä mulla on, on viimeisenä seisova multien päällä. Hän sanoo viimeisen sanan.

"Näet pimeyden, näet ahdistuksen.
Herra, armahda, muualta rauhaa en saa".
-Anna-Mari Kaskinen

Pakotettu yksinäisyys; loppumaton epäonnen kierre, johon en voi vaikuttaa; umpikuja, josta en koskaan pääse pois; jopa omat sisarukseni eivät puhu minulle sanaakaan; kuollut sisältäpäin; elämäni tärkeimmät ihmiset ovat joko kuolleina tai lähestyvät kuolemaa...

Siis yksinkertaisesti se, että en vaan tee yhtään mitään tällä elämällä tämän maan päällä. Ja se, että maailma on vaan parempi paikka ilman minua.

Masennus ja ahdistus. Ei vaan pysty enää. Oon ihan loppu.

Itsemurha tuskin onnistuu. Vähintään yhdeksän kymmenestä jää yritykseksi. Seurauksena saattaa olla esimerkiksi aivovamma, neurologinen vaurio, esimerkiksi näkö- kuulo- koordinaatio- kognitio- tai ajattelu-puutos. Tilanne ei varmaan tällöin ole parempi kuin aiemmin.

Parempi varmasti on antaa itsensä vammautua tai kuolla jos muuta vaihtoehtoa ei ole, esimerkiksi asunnottomana ulkona, mutta tällöinkin vammaisena syy on yhteiskunnan, ei ihmisen oman tyhmyyden. Elämä on umpikujassa, kuitenkaan et ole vielä neurologisesti vammainen, tai jos olet se ei ole tosiasiallisesti itse aiheuttamasi tilanne.
Kumpi on siis pahempi tilanne itse aiheutettu vammaisuus vai yhteiskunnan aiheuttama. Tyhmyys vai katkeruus.

Oon vaikea-asteisesti masentunut. Tämän lisäksi paniikkihäiriö ja ahdistus ja somaattisia sairauksia. Sairaudet aiheuttaa mm. pahoinvointia, jatkuvia tulehdustiloja, pyörrytystä, vatsa jatkuvasti sekaisin, kiputiloja.
Massiiviset ulosottovelat. Ainoa läheinen isä joka asuu satojen kilometrien päässä. Pari kaveria on, yksi ystävä joka myös niin sairas ettei juurikaan nähdä. Välillä en pysty päiviin käymään kuin roskalaatikolla asti. Mut pahoinpideltiin nuorena siten että se on vaikuttanut negatiivisesti mun ulkonäköön ja koen olevani erittäin ruma. Oon 35 enkä oo oikeastaan mitään saanut aikaiseksi mun elämässä. Pelkään ettei tilanne muutu paremmaksi.

Itsemurhaan ajaa aina se, että päättää tehdä itsemurhan. Jos jättää sen päätöksen tekemättä, voi jonain päivänä havahtua ajatukseen "...tu miten tyhmä olin, kun meinasin tehdä sen ja menettää kaiken tämän minkä olen saanut". Kärsimys on osa elämää, mutta erot on siinä, miten sen kärsimyksen hallitsee ja kuinka pahasti sulkee silmänsä niiltä asioilta, joista saa apua. Kärsimystä voi aina lieventää siedettäväksi, vaikkei sitä pystyisikään poistamaan heti kokonaan. Keksi keinoja sietokyvyn kasvattamiseksi, vaikka hammasta purren. Sitten kiität itseäsi, ettet valinnut häviäjän tietä.

Onnea yritykselle!

Ai, täällä on sääntöjen vastaista sanoa, että mielenterveyspalvelut vievät elämänhalun?

Mikä ihmeen masennuspalsta tämä edes on? Masentuneiden ja itsemurhaa harkitsevien vaientamispalsta?

Loputtomalta tuntuva yksinäisyys. Täysin tarpeeton muiden, paitsi vanhempien elämässä.

Tuhoisa helikopterionnettomuus Alpeilla: viisi kuollut, yksi taistelee hengestään

Poliisi epäilee autoilijan ajaneen tahallaan jalankulkijoiden yli Kirkkonummella

Onnea matkaan!

Kaikki. Ikää 55 v ja koko yhteisikunta romahtanut, Maa on tuhon oma. Ottakaa viinaa ja bentsoja ja kuolo kutsuu,

Talous. Vararikko. Häätö päällä. Ei mahdollisuuttakaan selvitä. Työkyvyttömyys jota ei virallisesti tunnusteta.
En vain tiedä miten. Kammoan vettä ja pelkään korkeita paikkoja.

Rakkaan luonnon nopea tuhoutuminen (upeat linnut, ikimetsät, suot, luonnonniityt ja valtameret), ihmiskunnan liikasikiäminen ja typeryys, työelämän toivottomuus ("kehitetty" pähkähulluksi). Aikeissa päättää päivät.

Yksinäisyys
Lapsen menettäminen Lastensuojelun huostaan. Pohjaton suru ja huoli ja ikävä
Katkeruus.. poikaa ei päästetä kotiharjoitteluun vaikka asiani tulivat kuntoon puoli vuotta sitten.
Uskon ettei perheeni halua nähdä minun kärsivän näin paljon ja ehkä ovat kuolemastani osaksi myös helpottuneita.
Lapseni on ainut minkä vuoksi olen elänyt ja ponnistellut, kun olen oman elämäni vaihtoehtoiset ovet sulkenut lopullisesti omalla toiminnallani nuorena ja tyhmänä.
En pysty vaikka haluaisin olla pojan elämässä, kun harvoin siihen hetkeksi saisin luvan. Tämä on kamalaa.
Ei kannata ikinä pyytää apua Lastensuojelulta. Mistä tahansa muualta. Vaikka olisit kuinka varma että lapsella on turvattu tulevaisuus.. Niin turvattua kuin elämä voi yllätyksineen olla niin he vie lapset varmuuden vuoksi. Eli "varmuuden vuoksi" riittää perusteeksi viedä lapset pois kodistaan. Ja sen jälkeen perusteet huostan jatkumiselle on sellaisia ettei tiedä itkeäkö vai nauraa siis ettei voi tajuta onko todellista.

Liian paljon omia "vastauksia" ollakseen aito tilanne.
Sanoisin: Liika nettiriippuvuus johtaa vääjäämättä naurettavaksi joutumiseen.

Kun luet tämän satavarmasti ja poistat sen jälkeen; sanon uudelleen: Roikut jo ristillä xx.

Paska työnantaja, joka alentaa palkan eikä arvosta yhtään. olematon suhde kaveripohjalla ja oma masennus kaikesta tästä. Oma lapsi ainoa joka pitää vielä hengissä, muuten hyppäisin heti...

Sairaudet, yksinäisyys, masennus, jatkuva ahdistus, talousongelmat, jatkuva unettomuus, hiustenlähtö, näkö heikko, osteoporoosi, jatkuvat kivut, erilainen ulkonäkö, kotiin eristäytyminen,ym. Ei huonommin voi enää mennä.

Naisen puute, läheisten kuolemat, mielenterveys ja päihdeongelmat, jatkuva yksinäisyyden kokemus vaikka olisin ihmistenkin seurassa.

Ahdistunut Mies