Ei ole vielä vuottakaan siitä kun Sieppi kirjoitti blogissaan:
"Samalla kun Kallion oveni sulkeutuu, sulkeutuu myös oveni ainakin joksikin aikaa kaikkiin yksityiselämääni kohdistuviin asioihini. Olen huomannut, että parisuhde tai sinkkuus on määritellyt minua julkisuudessa jo niin pitkään, että se on vienyt osan minuudestani."
Ja mitä tapahtui?
En muista nähneeni yhtäkään lehtijuttua jossa olisi pähkäilty siepin siviilisäätyä tai seurustelusuhteita. Sen sijaan tämä tyrkky itse on toistuvasti päivityksessään vuoroin hehkuttanut sinkkuelämänsä ihanuutta, vuoroin itkenyt yksinäisyyttään. Ainakin sivulauseessa hän muistaa aina mainita asiasta. Ja kun Iltalehden perinteisessä juhannusjutussakaan ei kiinnostuttu Siepin miesasioista, neiti itse teki todella läpinäkyvän postauksen juhannuksestaan ja juhannusheiloistaan.
Vanha sananlasku sanoo, että siitä puhe mistä puute. Siepin puute on ainakin tullut harvinaisen selväksi. Miehestä olisi tarve ja ennen kaikkea sellaisesta, joka pujottaisi sormuksen sormeen. Ja mahdollisimman äkkiä ,sillä parasta ennen päivämäärä alkaa uhkaavasti lähestyä.
Sitä odotellessa Siepin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä, mistä johtuu,
että mies toisensa jälkeen ottaa ja lähtee ja perustaa perheen toisen kanssa, vaikka ainakin ulkonäköpuolella kaiken pitäisi olla kunnossa.
Ehkä se vika on jossain muualla?
Epätoivoinen Sieppi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sieppi on yksinäinen ja varmasti se kalvaa häntä. Miestä vaan ei löydy kun vaikuttaa tyhmältä, rinnat roikkuvat ja kiloja on kertynyt. Ruokapöytä on usein kuvissa esillä samoin kun joku Balinmatka, joilla yrittää kätkeä yksinäisyyden ja antaa kuvaa, että mukavaa on ja hyvin menee. Vähän kyllä säälittää tämä tapaus kun ei osaa lopettaa pintaelämäänsä ja hankkia perhettä. Sieppi on nyt varmaan jo vierottunut töistä niin pitkälle, ettei mikään työ maistuisi. Tosin selittää, että instaan itsensä kuvaaminen on oikea työ ja niin onkin mutta se ei toimi enään montaa vuotta jos ei jotain uutta keksi. Säänöllinen uhriutuminen tuo aina näkyvyyttä lehdissä ja jollain clikkauksilla varmaan tehdään jotain rahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057