Noja-tuoli (4)

Kaunista ja lämmintä aamua näin uuden ketjun alkajaiseksi.
Puolivuotta ja toisenlaisen sää varmaan ympäröi meidät, mukava sekin;)
Kaikki ei talvesta tykkää, minulle sekin on vaihtelua antava ja kai siitä siksikin pidän, kun talvenlapsi olen.
Nyt kuitenkin vietämme mitä ihaninta kesäaikaa ja ei varmaan kenelläkään vilu ole;)

Sain eilen raparperinvarsia ja nyt on kahdeksan litraa hyvää mehua pitkäksi aikaa, tosin puolet annan tyttären nautittavaksi.
Aika savotta tuokin, mutta tehtyä tuli;)
Toivossa vielä puna ja mustaherukat ja kaikki muu säilöntä, mutta nyt ei vielä niiden aika ole, onneksi, ei tällä helteellä jaksa paljon urakoida.

Ramoona kertoili noita merielämyksiä ja kyllähän tällä säällä on ihana niistä nauttia, veden äärellä ei koskaan niin tukalaksi ilma mene, mitä täällä kaupungin katujen ympäröimässä elämässä.

Paloma kirjastaan kertoili, hienoa, että on taitajia moneen lähtöön, kirjojen tekeminen on kärsivällisen ihmisen aikaan saannoksia.
Se että osaa pukea tapahtumat ja aiheet siihen muotoon, että ne sytyttävät lukijan mielenkiinnon, onkin jo lahja sinänsä, onnea vaan eteenpäinkin;)

Taidetta monessa muotoa osaavia on Noja-tuolin kirjoittajissa, maalausta moni harrastaa ja tulokset puhuu puolestaan ja kirjailijan kykyjä löytyy monelta, Ramoonan kyky kertoa asioista mielenkiintoisesti on huomattu. taiteilijan sielun omaat sinäkin.
Makriinan asiallinen ja huumoripitoinen viesti on aina mukava lukea;)
Kehumiseksi ei kukaan varmaan ota, kun ne kiitokset minulta lähtee;)

Nuo vanhat perennat niin kauniita olisi, mutta pionitkin niin pienen hetken iloa antaa ja tukeakin tarvitsevat ettei maata myöten taitu, on niin painava se kukka.
Muistan kukkapenkin mitä joku vuosi sitten hoitelin, oli harjaneilikka, mikä kauan jaksoi kukkia ja hyvä oli myös leviämään.
Myös liljakukkaiset ja iiriksetkin melko kauan iloa antoivat, kun kukinta jatkui uusien kukkien avulla.
Lyhyeksi käy kesä ja samoin kukkien ikä, mutta otetaan siitä irti, mikä on mahdollista.
Tuota vanhaksi tulemistakaan ei voi estää, mutta siitäkin voi nauttia, jos kunto pitää edes kohtalaisesti.
Hyväksytään väsyminen ja pienet kolotuksetkin ja ilolla tätä elämäämme ruokkikaamme;)

Tervetuloa nyt tähän uuteen ketjuun, päästään hieman nopeammin lukemaan viestejä, minulla ainakin kestää iäisyyden tämän vanhan koneeni kanssa ja kärsivällisyys on koetuksella.
Mukavaa kesän jatkumista kaikille, kirjoittajille kuin lukijoille, huomasin heitä paljon olevankin;)

247

1763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomenta kauniiseen aamuun!
      Tässä ollaan jo hyvissä asemissa päivää kohti menossa, kun on saatu voimia Haijasintin ehtymättömästä tarmosta.
      Ikä alkaa tehdä tehtävänsä minulle. Mökkielämä ei enää ole tärkeä eikä välttämätön. Asun huushollissa, jossa on oma piha-alue, joten pääsen kyllä tonkimaan multaa kaupunkioloissakin, jos se vielä kiinnostaisi. Kaukaa viisaana istutuin kuitenkin pelkkiä perennoja pihan täyteen, kun aikoinani 70-luivulla tähän muutimme. Samoilla sijoillaan kasvit ovat edelleenkin, ja iloni on ylimmillään nyt, kun pioneissa on kukat.
      Yhteen kukkapenkkiin on ilmestynyt sotkuinen kohta, jossa ilmiselvästi jotkut luontokappaleet ovat ottaneet yhteen. Kasvien varret on katkenneet ja myllääntyneet. Keväällä näin kaksi citykania rhodon alla, olisikohan joku haukka iskenyt! En kaneja kaipaa, rusakoita on ollut täällä aina.
      Palstalla on moneen kertaan kirjoitettu taiteen harrastamisesta, joten sain lopulta tartunnan minäkin, ja kaivoin piirustustelineen ja pastellit esiin. Tuossa ne ovat, ostin eilen jo paperiakin. Ans nyt kattoo, saanko mitään aikaan. Siitä hyvä, että pihalle ei näe kukaan, joten voin harrastaa itsekseni. Pastellitöitä ei voi sisätiloissa harrastaa.
      Helteinen päivä on tulossa. Taivas on harmahtava, eilen se oli sininen ja kirkas, mutta nyt helle himmentää jo taivaankin.
      Hyvää päivänjatkoa, muistakaa juoda vettä!

      Mkr.

    • Anonyymi

      Hyvää iltapäivää! Talvella pitäisi sanoa jo hyvää iltaa, tässä vaiheessa päivää, mutta tämä kesän valoisuus ja kauneus sekoittaa illan myöhemmin alkavaksi.

      Sadetta odotellaan, mutta ei vielä muutamaan päivään ainakaan, siksi vesiletkun kanssa menen kastelemaan, mutta vasta yhdeksän jälkeen, silloin paremmin kosteus pysyy maassa.

      Ruskeutta olen saanut iholleni, vaikka en varsinaisesti ole aurinkoa ottanut, ihan puhastellessa ulkona vaan, olen aina helposti päivettynyt.

      Makriina kertoi pionien siellä olevan jo kukassa! Minulla ei aivan vielä, mutta pilkottaa jo nupuista lupausta mitä kauneimmista kukista ja tuoksuista!
      Seisovat ryhdikkäänä tarhassa, laitoin, kun olivat pieniä jalallisen renkaan joka kasvin ympärille. se tukee, raskaitakin kukkaterttuja.

      Kaunista iltaa, nautitaan lämmöstä ja varjosta,
      Neeasa

      • Ilta-auringon hieman painuessa on jo viilennyt sisälläkin. Ruskettuneita olivat saarelaisetkin, niin terveen ja hyvinvoivan näköisiä ! Valkoiset hampaat kummallakin vaan loisti nauraessa,...nuorimmaiseni tyttö lähtikin juuri tulevan aviomiehensä kanssa, oli ihan liikuttavaa tulla kutsutuksi todistamaan vihkimistä 😊)).
        Isompaa joukkoa kuin 2 todistaja ei saa koronan vuoksi olla siviilivihkimisessä nyt, mutta kyllähän se riittää. Näenhän vastaaotolla sitten sukuakin, ihan tuli vedet silmiin äitimuorilla.
        Vihkimisen jälkeen menevät kesälomille, saareen kai, mutta se on vasta ensikuun puolenvälin jälkeen.

        Tillilihaa keittelin vasikasta tänään, tiesin sen olevan tyttären lempiruokaa, joten mukavaa oli nähdä kuinka heille maistui helteestä huolimatta, ja onni loisti kun katsoivat toisiaan nauraen.

        Vielä hörppäsen jälkiruoka kahviani,nyt omassa rauhassani ja toivottelen hyvää jatkoa ja puutarhaintoa Noja-tuolilaisille.

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Ilta-auringon hieman painuessa on jo viilennyt sisälläkin. Ruskettuneita olivat saarelaisetkin, niin terveen ja hyvinvoivan näköisiä ! Valkoiset hampaat kummallakin vaan loisti nauraessa,...nuorimmaiseni tyttö lähtikin juuri tulevan aviomiehensä kanssa, oli ihan liikuttavaa tulla kutsutuksi todistamaan vihkimistä 😊)).

        Sinunko tytär menee naimisiin ? Ei taida ihan nuori morsian olla enää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinunko tytär menee naimisiin ? Ei taida ihan nuori morsian olla enää.

        Ei ihan nuori ei nuorimmaiseni enää ole, 1964 syntynyt, leskeksi jäänyt jokunen vuosi sitten. Onnellista on äitinä nähdä, hyvän kumppanin nyt rinnallaan ❤️

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Ei ihan nuori ei nuorimmaiseni enää ole, 1964 syntynyt, leskeksi jäänyt jokunen vuosi sitten. Onnellista on äitinä nähdä, hyvän kumppanin nyt rinnallaan ❤️

        Eronnut oli eli elävän leski. Muistisi taitaa pettää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eronnut oli eli elävän leski. Muistisi taitaa pettää.

        Kumma kyllä kun en osaa avoliitosta lähtemistä pitää minään avioerona, siksi kai se ei kovin suurta vaikutusta tehnytkään minuun, 3 tytön isä oli toki.

      • sini.s kirjoitti:

        Kumma kyllä kun en osaa avoliitosta lähtemistä pitää minään avioerona, siksi kai se ei kovin suurta vaikutusta tehnytkään minuun, 3 tytön isä oli toki.

        PS.
        Hassuja sanontoja tuollaiset "elävän leski"! Tyttöjen isähän on ollut kuollena jo vuosia!

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Kumma kyllä kun en osaa avoliitosta lähtemistä pitää minään avioerona, siksi kai se ei kovin suurta vaikutusta tehnytkään minuun, 3 tytön isä oli toki.

        Onko sinulla taulukko jokaisesta palstalaisesta? Merkitset muistiin sukulaissuhteet, elävät ja kuolleet?
        Kuinka tarkkaan pitää täällä sukunsa asiat selvittää, että olisi sopiva joukkoon?
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla taulukko jokaisesta palstalaisesta? Merkitset muistiin sukulaissuhteet, elävät ja kuolleet?
        Kuinka tarkkaan pitää täällä sukunsa asiat selvittää, että olisi sopiva joukkoon?
        Mkr.

        Tämän kirjoitin kylläkin sen anonyymin innoittamana, joka epäili sini-sirkun muistin pettämistä. Hän tuntui tietävän paremmin s-s:n suvun perheasiat kuin s-s itse.
        Mkr.

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Ilta-auringon hieman painuessa on jo viilennyt sisälläkin. Ruskettuneita olivat saarelaisetkin, niin terveen ja hyvinvoivan näköisiä ! Valkoiset hampaat kummallakin vaan loisti nauraessa,...nuorimmaiseni tyttö lähtikin juuri tulevan aviomiehensä kanssa, oli ihan liikuttavaa tulla kutsutuksi todistamaan vihkimistä 😊)).
        Isompaa joukkoa kuin 2 todistaja ei saa koronan vuoksi olla siviilivihkimisessä nyt, mutta kyllähän se riittää. Näenhän vastaaotolla sitten sukuakin, ihan tuli vedet silmiin äitimuorilla.
        Vihkimisen jälkeen menevät kesälomille, saareen kai, mutta se on vasta ensikuun puolenvälin jälkeen.

        Tillilihaa keittelin vasikasta tänään, tiesin sen olevan tyttären lempiruokaa, joten mukavaa oli nähdä kuinka heille maistui helteestä huolimatta, ja onni loisti kun katsoivat toisiaan nauraen.

        Vielä hörppäsen jälkiruoka kahviani,nyt omassa rauhassani ja toivottelen hyvää jatkoa ja puutarhaintoa Noja-tuolilaisille.

        Onneksi olkoon tyttären hääjuhlan vuoksi. Korona varmasti karsii häähumua, mutta ainahan se silti on herkistävä tilaisuus.

        Mkr.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olkoon tyttären hääjuhlan vuoksi. Korona varmasti karsii häähumua, mutta ainahan se silti on herkistävä tilaisuus.

        Mkr.

        Huh hellettä, kuuntelin radiosta ja lehdestäkin luin, että huonelämmön ylittäessä 25 astetta, voi jotain seuraamuksia tulla kehoon, kai lähinnä aivoihin.
        28,62 näyttää mittari nyt minun kotona ja nyt sitten sen tiliin menee kaikki virheet ja höpertäminen;)
        Hieman liikaa on tuo lämpö minulle, päässä huimaa ja jalat heittää, mutta tänään vesille pääsen, tyttären mökillä piipahdan yhden illan, hänen lomansa loppuu.
        Saa nähdä pääsenkö veneeseen?
        Jospa talviturkin saisin pois pudotettua, kohta uusi turkki on tulollaan;)

        Neeassa tuolla mainitsi, että illat alkaa hämärtyä, niin tapahtuu, mutta odotuksissa vielä vaikka mitä ja sitten ne elokuun lempeät kuutamot ja sadon korjuut.
        Satoa ei ole korjata, mutta torilla käynti auttaa paikallisia viljelijöitä ja heidän sadon hyödyntämisiin.
        Nykyään saa kaupasta kaikkea valmiina, mutta koko elämänsä pihistäen, on juurtunut niin vahvasti tuo sadon talteen laittaminen, se ei tunnu edes vaikealta.
        Nautin pakkasen täytenä ollessa ja oman käden aikaansaannoksista, vaikkakaan ei omaa satoa olekaan.

        Ihanaa aivan, että tyttäresi on kumppanin löytänyt, onnea vaan elämäänsä.
        Kyllä siinä äidinkin sydän onnesta osan saa ja tytär tai lapsi äidille on lapsi aina, vaikka ikääkin on kertynyt.
        Muistan lämmöllä oman äitini, kuin isänikin huolen pidon mieltä lämmittäneen, kun huolta kaikista tarpeistani kantoivat.
        Sitä samaa pyrin omalta osaltani jatkamaan.

        Makriina ihan oikeasti kyseli tuota sukuselvityksen tekemistä, varmaan minun perhe on monella täälläkin tiedossa, mutta ei mitään ole piiloteltavaakaan, mutta en jaksa itse lukua pitää kenenkään jälkeläisistä ja niinpä uskon (toivon) ettei minunkaan elämäni niin paljon ketään kiinnostaisi, että siitä kirjaa kukaan pitäisi.
        Mitään salattavaakaan tuskin löytyy;)

        Nyt tuli puhelinsoitto, että kyyti on tulossa ja pääsen yrittämään veneeseen pääsyä.
        Koettakaa varjopaikkaa etsiä, ja verhoja ikkunoiden eteen vetää, vielä kehottivat päiväaikaan ikkunat kiinni pitämään ja vasta illan tullen kaikki mahdolliset reiät aukoa.
        Vettä ja hieman suolaista sekaan, eiköhän selvitä, kivaa päivää teille jokaiselle.

      • SkillaN kirjoitti:

        Täyttyi mulle kasiviisi
        luonnollista...aika riensi
        eletystä muistin pilkkeet
        joista kerään jatkon toiveet.
        Lyhenevät askeleeni
        pienenevät tavoitteeni.
        ...
        Näin kävi. Ei mikään juhlimisen väärtti, sitä en halunnut ja
        korona tähän "auttoi." Muutama synttäristäni muistuttanut
        tuttavapiiristäni ilmoitti. Sain yhden reilun " osanoton:)) "Se onkin
        enempi paikallaan, kun näistä vuosista on kysymys.
        Eipä tässä mitään kummallisempaa, matkani jatkuu, eikä
        ole suurempaa valittamista. Muistan nuoruudestani, kuinka
        ukkelit ja mummot puhuivat vaivoistaan ja sitten hoksasivat sanomaan:
        "ken vaivojansa valittaa, hän on vaivojensa vanki." Sitä olisi
        hyvä noudatella:)
        Olen viimeaikoina kirjoitellut laiskanlaisesti. Se voi jatkua, olen
        ajatellut tekemisiäni ja aioin keskittyä harrastuksiini. Katson
        ikäni oikeuttavan jo itsekkäisiin ratkaisuihinkin. Saatan kuitenkin
        joskus pistätyä täälläkin.
        Kiitos Skillanille pitkästä uurastuksesta Kahvipirtissä ja täällä,
        niin myös toisille kirjoittajille nimiä luettelematta.
        Hyvää jatkoa, kesäkin jatkuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olkoon tyttären hääjuhlan vuoksi. Korona varmasti karsii häähumua, mutta ainahan se silti on herkistävä tilaisuus.

        Mkr.

        Kyllä kaikkien perheasiat pitää selvittää vähintäänkin nuijasodan alkupäivistä lähtien, tietysti mieluimmin jo Jeesuksen ajoilta.
        Kuitenkin palstalla mainitulle nuorelle parille toivotan onnea ja menestystä.

    • Sini-sirkulle onnitteluni tyttären hääjuhlan vuoksi. On suuri onni äidille nähdä ja tietää että tytär on saanut vierelleen mieluisen kumppanin ja kaksin aina kaunihimpi. Pieniä nämä tämän kesän perhejuhlat ovat nyt pakon sanelemana olleet mutta jospa tämäkin olisi sitten ohi joskus.
      Meitä on korona koetellut kovemmin täällä ja vaikka omassa perheessä ei ole tapahtunut sairastumisia niin melkein jokainen tuntee jonkun jolla on ollut korona ja tervehtynyt tai sitten ei. Syksymmällä, ennen vaaleja saamme sitten koronakomission tuomion siitä onko asiat hoidettu hyvin vai huonosti, pääepideomologimme Tegnell ja päämisisterimme on saaneet huutia ja mielipidegalluupissa heidän suosionsa laskee, mutta mitään muuta ei voi olla odotettavissa kun tilanne on mikä on. Minä en menisi tuomitsemaan heidän päätöksiään, koska se on vaikea paikka tasapainotella taloudellisen tilanteen, työttömyyden, konkurssien ja epidemian kanssa ja lopputulosta emme tiedä. Mieheni on sitä mieltä että korona levisi nopeammin ja laajemmin täällä koska ruotsalaiset ovat luonnostaan sosiaalisempaa väkeä kuin suomalaiset, paitsi ehkä aivan etelärannikolla (Uudellamaalla ja Helsinki ympäristöineen) niin suomalaisten luonnollinen ja normaali oman reviirin tarve ja muiden reviirien kunnioittaminen on suojellut teitä.
      ***
      Heräsin aikaiseen kuumaan aamuun ja aloin miettimään olisiko aika roudata kaikki sisäkukat nyt kesälomalle vanhan omenapuun alle. Pidän lähes kaikkia sisäkukkia noin kuukauden tai pari ulkona kesäaikaan ja useammat kasvit pitävät siitä.

      • Anonyymi

        Kun joku perheenjäsen järjestää elämänsä uudelleen, voi äitivanha vain toivottaa onnea ja lujaa uskoa tulevaan elämään. Onni jää, jos on jäädäkseen, sitä ei voi väkisin pidätellä.
        Itselleni tuli murhe jälkikasvin avioliiton romahtamisesta, uusi rakkaus iski ja vei liiton kiville.
        Ei se hyvältä tuntunut, mutta en puuttunut mitenkään, eihän vuosikymmenien pituista liittoa katkota helpolla. joten mitäpä minulla olisi ollut sanottavaa!
        Vielä kurjempaa oli, kun uusi liitto ei sitten kestänyt, minkä olisin voinut kyllä ennustaa, ja ennustikin, melkein päivälleen. Jälkikasvu oli sitten koditon, joten onneksi mahtui tänne lapsuudenkotiinsa. Mutta tavaraa on liian kanssa. Tässä on ollut sovittelemista ja omien kamppeiden inventoimista nyt 1,5 vuotta, ja aina vaan työtä sillä rintamalla riittäisi.
        Onneksi ikä tuo tyyneyttä. En enää kanna mitten murheita, ja omianikin yritän laimentaa. Kun terveys ja eläke riittävät kohtuulliseen elämiseen, niin tyynesti vain eteenpäin. Terveisiä Ynnämuulle, saman virstanpylvään minäkin jo olen ohittanut, mutta eihän se tuntunut oikein miltään.
        Helteistä on elämä näinä päivinä. Huushollia pitäisi kohentaa nyt, kun aurinko on talon takana vielä. Huoneissa ei ole niin läkähdyttävää.
        Huoh, hihat siis heilumaan!

        Makriina

      • Anonyymi

        Sini-Sirkku. tässä, oikein hyvää huomenta ja ensimmäiseksi iloiset onnittelut ynnämuulle saavutetusta virtanpylväästä🌷Eipä se miehen iäksi olekaan mikään turhahanpäiväinen saavutus, jatkoja vain toivotan 😊))

        Samoin heltyneet kiitokset tulevien häiden onnitteluista, iloinen olen saadessani kunnian tulla valituksi toiseksi todistajaksi. Onnellisia aikoja kyyhkyläisille 👩‍❤️‍👨
        Kovin on nyt lämmintä sisämaassa, ei minulla ole kuin 25° sisätiloissa, riittävästi sekin toki. Tänään onkin syytä taas huomioida kuumuus, tuulettaminen loppuu nyt, ja vain pieni rakonen keittiön ikkunassa saa jäädä.

        Eipä onnistunut kirjautuminen tänään, liekö päivityksiä meneillään, mutta
        Leppoisaa päivää varjon raikkaudessa toivotan! heippa

      • Anonyymi

        Ruotsissa asuu paljon muita kulttuureja, joissa asutaan tiiviisti ja sukupolvet samassa huushollissa, ei ymmärretä ohjeita eikä niiden noudattaminen muutenkaan ole niin väliksi. Suomesta muuttaneiden kuolleisuus on korkea myös, ne 60 luvulla sinne lähteneet ovat vanhoja ja sairaita kuluttavan työn takia. Vanhojen karanteenia ei suosittu vaan altistettiin vaikka tiedettiin heille tauti tappavaksi. Lieneekö tarkoituskin . Ei siellä sen sosiaalisempia olla, tyhmempiä kylläkin. Jokainen fiksu vanha voi olla omalla harkinnallaan karanteenissa, mikään pakko ei eläkeläisen ollut lähteä sielläkään tungoksiin. Jos on hyvät suhteet läheisiin, kyllä ne hoitui ilman lähikontaktejakin ja eikö ne nuoret läheiset sen vertaa välittäneet että olisivat käyneet kaupassa ? Oikeaa sosiaalisuutta on turvata henki ja terveys, muu tulee myöhemmin kun on sen aika. Ei olisi uskonut, että noin vauras maa asettaa talouden ihmishenkien edelle.

      • Anonyymi

        Älähän nyt selittele hölmöyksiä!

        Rajoitusten puutehan Ruotsissa aiheutti 5000 ihmisen menehtymisen, kun meillä kuolleiden luku jäi 300.
        Koko Uusimaa tartuntoineen oli harvinaisessa poikkeustilassa, suojellakseen muuta väestöä! Kyllä saamme täällä kiittää järkiperäistä pandemian hallintaa.
        Nyt Ruotsissa politiikot pitävät muuta maailmaa hulluina, kun eivät jaksa kantaa välinpitämättömyytensä seurauksista.

        "Jokainen fiksu vanha voi olla omalla harkinnallaan"

        Kyllähän täällä heti asetettiin yli 70-vuotiaat, fiksut ja vähemmän fiksut, vapaaehtoiseen karanteeniin. Oma harkinta, on ollut avainsana, ei poliisi eikä virkavalta. Jos joku virhe on tehty niin se on ollut kansanterveyslaitoksen ylenmääräinen luottamus ihmisten omaan terveeseen järkeen ja harkintakykyyn. Oletettiin että ruotsalainen tajuaa itsekin, ilmanpakotteita, että on meneteltävä suositusten mukaan. Suurin osa niin on tehnytkin. Poikkeuksena oli suurkaupunkien bilettävä nuoriso ja paljon matkustavat jotka toivat koronan tänne (vaikkakin on nyt todettu että Taalainmaassa oli koronatapaus jo vuodenvaihteessa) ja tietyn kansanosan vastuuttomuus kun on pakko käydä krouveissa ja nyt terasseilla, uimarannoilla ja huvittelemassa.
        Suurin virhe on ollut mielestäni (saa olla eri mieltä, mutta kiitos ei tarvi loukata nimittelyillä) kuntien ja hoivafirmojen haluttomuus satsata hoitohenkilöiden työtilanteeseen ja suojavarusteisiin. Kysymys on tietenkin rahasta.

      • Anonyymi

        "Mieheni on sitä mieltä että korona levisi nopeammin ja laajemmin täällä koska ruotsalaiset ovat luonnostaan sosiaalisempaa väkeä kuin suomalaiset, paitsi ehkä aivan etelärannikolla (Uudellamaalla ja Helsinki ympäristöineen) niin suomalaisten luonnollinen ja normaali oman reviirin tarve ja muiden reviirien kunnioittaminen on suojellut teitä."

        Tuo nyt on teidän Ruotsalaisten mielipide.

        Itse asun Helsingissä ja omat kokemukseni ovat ihan toista eli kyllä maalla on sosiaalisempaa väkeä.

        Tuo ei ole ruotsalaisten mielipide, vaan parin Ruotsissa asuvan suomalaisen. Typerää eri kansallisuuksien sosiaalisuutta arvostella vailla mitään fakta pohjaa. Taitaa olla hakusessa mainitulla sanan ”sosiaalisuus” merkityskin. Ei se tarkoita tunkemista jonnekkin terassille tai kaljakapakkaan. Suomen erot sosiaalisuudessa on kyllä niinpäin, että maalla tunnetaan naapurit ja kyläläiset, autetaan ja käydään vieraisillakin toistensa kodeissa.

        Suomalaiset ovat tunnettuja maailmalla juuri siitä että he pitävät välimatkaa toisiinsa ja eivät tunge iholle. Minä kyllä tarkoitin "sosiaalisuudella" sosiaalista elämäntyyliä, johon kuuluu ulkona syöminen, kaupoissa ja ostareissa kulkeminen, joukkokulkuneuvojen käyttäminen, teatterissa, oopperassa, elokuvissa, konserteissa käynnit elikkä elämänmuoto jossa joutuu ja haluaa olla lähellä muita ihmisiä.
        Sinä puhut maaseudun ihmisten yhteisöllisyydestä, joka on varmastikin luokkaa suurempi kuin kaupunkilaisten.,
        Ja hetkinen, kukaan ketään ole arvostellut. Ainoastaan VERRANNUT. Voit myös pitää omanasi nuo toisten älykkystasoa kuvaavat epiteetit. Ei ne kuulu tänne seesteiselle AIKUISTEN keskustelufoorumille,
        Ja sitten vielä yksi asia: tämä on monen mielipide täällä. Monen ruotsalaisen ja myös ainakin yhden suomalaisen, kuten mieheni.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minkäs takia Suomessa on oopperatalot, teatterit, ravintolat , museot ja muut, jos niissä ei käydä. Niissä käy toisilleen tuntematonta väkeä yksin tai pienellä porukalla. Ei Suomi ole takapajula, täällä on kansainvälisesti korkea kulttuurielämä. Mutta se ei vielä ole sosiaalisuutta. Kyllä se niin on, että siellä Ruotsissa voidaan huonommin, eristytään omiin poteroihin etnisesti ja nähdään muut vihollisina.

        Älä nyt oopperaa ja teatteria ym. tähän sotke.
        Karanteenin aikana ne ovat olleet suljettuina.
        Suomalaiset ovat tottuneet erilaisiin ohjeisiin ja noudattavat niitä. Luotamme esivaltaan. Ihmetellä täytyy, että muunmaalaiset eivät omaa hyväänsä ymmärrä, vaan vastustavat karanteenia. Vapaaehtoistahan se on täälläkin ollut, ei ole ketään pidätetty liiasta tungeksimisesta. Hyvin on pärjätty eristyksissäkin.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Suomalaiset ovat tunnettuja maailmalla juuri siitä että he pitävät välimatkaa toisiinsa ja eivät tunge iholle. Minä kyllä tarkoitin "sosiaalisuudella" sosiaalista elämäntyyliä, johon kuuluu ulkona syöminen, kaupoissa ja ostareissa kulkeminen, joukkokulkuneuvojen käyttäminen, teatterissa, oopperassa, elokuvissa, konserteissa käynnit elikkä elämänmuoto jossa joutuu ja haluaa olla lähellä muita ihmisiä.
        Sinä puhut maaseudun ihmisten yhteisöllisyydestä, joka on varmastikin luokkaa suurempi kuin kaupunkilaisten.,
        Ja hetkinen, kukaan ketään ole arvostellut. Ainoastaan VERRANNUT. Voit myös pitää omanasi nuo toisten älykkystasoa kuvaavat epiteetit. Ei ne kuulu tänne seesteiselle AIKUISTEN keskustelufoorumille,
        Ja sitten vielä yksi asia: tämä on monen mielipide täällä. Monen ruotsalaisen ja myös ainakin yhden suomalaisen, kuten mieheni.

        Leväperäistä touhua jo alunalkaen hurrien touhu koronassa.
        Nyt on paskat housuissa, ja selitetään sosiaalisuudella, kun olisi tarvittu järjestystä ja kuppiloiden sulkua.
        Olisi jäänyt skeidan puhuminen vähemmälle, ja moni ikäihminen olisi hengissä.

      • """Syksymmällä, ennen vaaleja saamme sitten koronakomission tuomion siitä onko asiat hoidettu hyvin vai huonosti,"""

        Tarkemmin sanottuna juuri ennen vuoden 2022 vaaleja. Siis vasta reilun kahden vuoden päästä.
        Soiko yhtään hälyytyskellot päässä, että miksi juuri/vasta ennen seuraavia vaaleja? Minkähän puolueen edustajia siinä komissiossa on?

      • Paloma01 kirjoitti:

        Suomalaiset ovat tunnettuja maailmalla juuri siitä että he pitävät välimatkaa toisiinsa ja eivät tunge iholle. Minä kyllä tarkoitin "sosiaalisuudella" sosiaalista elämäntyyliä, johon kuuluu ulkona syöminen, kaupoissa ja ostareissa kulkeminen, joukkokulkuneuvojen käyttäminen, teatterissa, oopperassa, elokuvissa, konserteissa käynnit elikkä elämänmuoto jossa joutuu ja haluaa olla lähellä muita ihmisiä.
        Sinä puhut maaseudun ihmisten yhteisöllisyydestä, joka on varmastikin luokkaa suurempi kuin kaupunkilaisten.,
        Ja hetkinen, kukaan ketään ole arvostellut. Ainoastaan VERRANNUT. Voit myös pitää omanasi nuo toisten älykkystasoa kuvaavat epiteetit. Ei ne kuulu tänne seesteiselle AIKUISTEN keskustelufoorumille,
        Ja sitten vielä yksi asia: tämä on monen mielipide täällä. Monen ruotsalaisen ja myös ainakin yhden suomalaisen, kuten mieheni.

        """Suomalaiset ovat tunnettuja maailmalla juuri siitä että he pitävät välimatkaa toisiinsa ja eivät tunge iholle."""
        Eikös suomalaiset ole tunnettuja siitäkin, että kulkevat puukko taskussa, juovat Koskenkorvaa, kiroilevat ja tappelevat ...

        Mistähän se sitten johtunee, että Ruotsissa suomalaissyntyiset käyttäytyvät niin eri tavalla kuin Suomen suomalaiset, koska täällä heidän keskuudessaan on koronakuolemia suunnilleen saman verran kuin Suomessa asuvissa yhteensä vaikka meitä on niin paljon vähemmän täällä?
        Kysy siltä mieheltäsi.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Sekö Tellukkakin jo 80 vuotta täytti, onnittelut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekö Tellukkakin jo 80 vuotta täytti, onnittelut!

        :)
        Sitä mukaa kun Paloma täyttää vuosia niin Tellukakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älähän nyt selittele hölmöyksiä!

        Rajoitusten puutehan Ruotsissa aiheutti 5000 ihmisen menehtymisen, kun meillä kuolleiden luku jäi 300.
        Koko Uusimaa tartuntoineen oli harvinaisessa poikkeustilassa, suojellakseen muuta väestöä! Kyllä saamme täällä kiittää järkiperäistä pandemian hallintaa.
        Nyt Ruotsissa politiikot pitävät muuta maailmaa hulluina, kun eivät jaksa kantaa välinpitämättömyytensä seurauksista.

        Ei se virus mihinkään häviä vaikka kuinka paikkoja suljettaisiin. Se tulee takaisin. Odotelkaa rauhassa. Ja rauhoittukaa, pliis!

        https://www.uusisuomi.fi/uutiset/harvard-professori-puolustaa-ruotsin-koronalinjaa-se-on-itse-asiassa-ollut-fiksumpi-kuin-monien-muiden-maiden/867d617a-1198-48ab-b118-c7d1683db4de?fbclid=IwAR2VC4t72Cl7zd4QVwTYWG4kBaqYRwCdaZU5JA_hY3EnuXSbPbwNJnnj1ew

    • Huomenta niemeltä@

      Istun kahviterassilla. Rastas räkättää ja lokki kirkuu järvellä. Harakankin ääni hetki sitten.

      Herätessäni yhdeksän korvilla katselin vielä sut tyyntä järvenpintaa, nyt tuulee ko vilvoittavasti. Lie aika soutaa kstiskalle.

      Rakas esikoiseni lähti eilen kohti Helsinkiä, ikävähän se heti tuli. Kuopus saapuu huomenna.
      On luvannut kesän aikana tehdä joitakin työprojekteja, joten ostimme esikoisen kanssa hänelle maalauskeloja ja jatkovarren keloille.

      Minä sain kaipaamani räystäiden puhdistusvarren. Se voipi olla tämän päivän käytetyin väline.

      Täällä ei kuumuus haittaa, o n sopivasti varjopaikkoja. Ylinen ihanan vilpoinen.

      Maailman huolista emme juurikaan kanna. Oli mahtava dilen todeta kuinka Kajaanin kaupungilla oli pitkästä aikaa elämää. Terassit täynnä ja kauppatorilla vilskettä. Kävimme pojan kanssa syömässä Gastrobar3.ssa ja jos poikkeatte tänne, kannattaa käydä siellä esim. lounaalla. Hyvä hinta/laatusuhde. Sijainti keskeinen. Vanha historiallinen rakennus, laaja.terassialue rantapuistossa Kajaanin linnaa vastapäätä,

      Kivaa päivää kaikille 😊

      • Anonyymi

        Istun ulkohyyskässä ja aipodilla näpytän. Tuuli huuhtoo mukavasti p....ttä. Meitin mökillä ei kukaan heti joudu remonttihommiin vaan vietetään lepoa ja rentoudutaan ja virkistytään. Kyllä nuo keski ikäset lapset joutuu tarpeeksi raatamaan omissa ansiotöissään ja on niillä omatkin talot ja perheet hoidettavana.

        Eikö katkea?

        Kelamaalari kelaa, meillä on käytetty telaa maalatessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Istun ulkohyyskässä ja aipodilla näpytän. Tuuli huuhtoo mukavasti p....ttä. Meitin mökillä ei kukaan heti joudu remonttihommiin vaan vietetään lepoa ja rentoudutaan ja virkistytään. Kyllä nuo keski ikäset lapset joutuu tarpeeksi raatamaan omissa ansiotöissään ja on niillä omatkin talot ja perheet hoidettavana.

        Elämän kiertokulkuun kuuluu se (minun mielestäni), että lapset auttaa vanhempiaan.
        Niin tein minäkin ja nyt niin tekevät nyt omat lapseni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän kiertokulkuun kuuluu se (minun mielestäni), että lapset auttaa vanhempiaan.
        Niin tein minäkin ja nyt niin tekevät nyt omat lapseni.

        "Elämän kiertokulkuun kuuluu se (minun mielestäni), että lapset auttaa vanhempiaan.
        Niin tein minäkin ja nyt niin tekevät nyt omat lapseni."

        Kaikkien lapset eivät ole edes lähelläkään, joten vaikea se avunanto on silloin, muuta kuin rahallisesti. Sekin taitaa olla nykyisin vaikeaa, jos oman perheen elämiseen menee jo kaikki varat.

        Itse asuin kaukana vanhemmistani ja omat lapseni vielä kauempana minusta, joten en odota heiltä mitään apuja, koska eläkkeeni riittää perusterveydenhuoltoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän kiertokulkuun kuuluu se (minun mielestäni), että lapset auttaa vanhempiaan.
        Niin tein minäkin ja nyt niin tekevät nyt omat lapseni.

        Minä en ole antanut heidän liiaksi auttaa, kun vielä itsekin pystyn itseäni hoitamaan,

        pystyn valitsemaan sinä päivänä tarvitsemani ruokien raaka-aineet kaupassa,
        pystyn tuomaan ne keittiööni ja jalostamaan siellä juuri niiksi herkuiksi, mitkä sinä päivänä tarvitsen.

        He ovat silti auttaneet kutsumalla metsälenkille tai kalliolounaalle. yms.

        Onnea Ynnämuulle minultakin! M-e.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Istun ulkohyyskässä ja aipodilla näpytän. Tuuli huuhtoo mukavasti p....ttä. Meitin mökillä ei kukaan heti joudu remonttihommiin vaan vietetään lepoa ja rentoudutaan ja virkistytään. Kyllä nuo keski ikäset lapset joutuu tarpeeksi raatamaan omissa ansiotöissään ja on niillä omatkin talot ja perheet hoidettavana.

        Lapseni saivat kasvatuksessaan hyvän esimerkin yhteisen hyvän eteen tekemisestä, olinhan eronnut ja yksinhuoltaja.

        Jos työssäkäyvä keski-ikäinen perheellinen jälkeläisesi ei ehdi lomillaan perintömökkiään kunnostamaan ja teitä iäkkäitä vanhempiaan auttamaan taitaa se olla itsekeskeisen kasvatuksen tulos?

        Mutta mikäpä hänessä. Huuhdo vain pers...äsi läpivetohuusissa, itsekeskeisyytesi keräämät kärpäset ympärilläsi ; )

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Elämän kiertokulkuun kuuluu se (minun mielestäni), että lapset auttaa vanhempiaan.
        Niin tein minäkin ja nyt niin tekevät nyt omat lapseni."

        Kaikkien lapset eivät ole edes lähelläkään, joten vaikea se avunanto on silloin, muuta kuin rahallisesti. Sekin taitaa olla nykyisin vaikeaa, jos oman perheen elämiseen menee jo kaikki varat.

        Itse asuin kaukana vanhemmistani ja omat lapseni vielä kauempana minusta, joten en odota heiltä mitään apuja, koska eläkkeeni riittää perusterveydenhuoltoon.

        Suomessa asuvat jälkeläiseni, mutta eri paikkakunnilla ja aina ovat löytäneet lomillaan aikaa tavata äitiään.

        Samoin kumppanini lapset isäänsä.

        Rahalla ei voi laskea sitä hyvää oloa, mitä jälkeläiset tuovat tullessaan viettämään aikaansa enemmän tai vähemmän puuhastelun parissa. Ei minun jälkipolvi makoile ja odota valmista suuhun. Yhdessä touhuillaan ja se on sitä laatuaikaa molemmin puolin.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Noinhan se menee , mökit on sellaisa työleirejä ja mikäs sen mukavampaa laatuaikaa kuin yhdessä puuhailu. Vaikka rännejä puhdistaen .

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Lapseni saivat kasvatuksessaan hyvän esimerkin yhteisen hyvän eteen tekemisestä, olinhan eronnut ja yksinhuoltaja.

        Jos työssäkäyvä keski-ikäinen perheellinen jälkeläisesi ei ehdi lomillaan perintömökkiään kunnostamaan ja teitä iäkkäitä vanhempiaan auttamaan taitaa se olla itsekeskeisen kasvatuksen tulos?

        Mutta mikäpä hänessä. Huuhdo vain pers...äsi läpivetohuusissa, itsekeskeisyytesi keräämät kärpäset ympärilläsi ; )

        Turha kehuskella miten yksinhuoltajana kasvatit lapset, jotka nyt passaa ja palvelee sinua. Heillä ei ole omia perheitä, aikaa tuntuu riittävän. Hyvä kasvatuksen tulos on sekin, että lapset huolehtivat omista perheistään hyvin eikä omia vanhempiaankaan unohda. Laatuaikaa voi viettää muutenkin, ettei kenenkään tarvii raataa ja rehkiä ja rehkiä jossain korven työleirillä. Kun kerta itse jaksat ja osaat tehdä kaikki raskaat miesten työt, mihin sinä palvelijoita edes tarviit ?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Lapseni saivat kasvatuksessaan hyvän esimerkin yhteisen hyvän eteen tekemisestä, olinhan eronnut ja yksinhuoltaja.

        Jos työssäkäyvä keski-ikäinen perheellinen jälkeläisesi ei ehdi lomillaan perintömökkiään kunnostamaan ja teitä iäkkäitä vanhempiaan auttamaan taitaa se olla itsekeskeisen kasvatuksen tulos?

        Mutta mikäpä hänessä. Huuhdo vain pers...äsi läpivetohuusissa, itsekeskeisyytesi keräämät kärpäset ympärilläsi ; )

        Saiko se Kuopus pahankin trauman lapsena, kun naapurin kiukkuinen susikoira iski hampaansa sen takamuksiin?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Suomessa asuvat jälkeläiseni, mutta eri paikkakunnilla ja aina ovat löytäneet lomillaan aikaa tavata äitiään.

        Samoin kumppanini lapset isäänsä.

        Rahalla ei voi laskea sitä hyvää oloa, mitä jälkeläiset tuovat tullessaan viettämään aikaansa enemmän tai vähemmän puuhastelun parissa. Ei minun jälkipolvi makoile ja odota valmista suuhun. Yhdessä touhuillaan ja se on sitä laatuaikaa molemmin puolin.

        Onko ainut tapa tavata ja viettää laatuaikaa tyhjentämällä huussin alusia ja rännejä ? Kyllä minuakin käydään usein tapaamassa, mutta vielä enemmän minä käyn lasten perheissä ja yhdessä käydään matkoillakin. Nyt kun karantteenit peruttiin, voi jatkaa lähes normaalisti ja aion mummoilla ihan kunnolla. Hemmotella ja olla hemmoteltavana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea Ynnämuulle minultakin! M-e.

        Samaa mieltä, että liian nuorena ei pidä alkaa autettavaksi,
        siinä tulee pitkäksi aika. Tekeminen itse on kivempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole antanut heidän liiaksi auttaa, kun vielä itsekin pystyn itseäni hoitamaan,

        pystyn valitsemaan sinä päivänä tarvitsemani ruokien raaka-aineet kaupassa,
        pystyn tuomaan ne keittiööni ja jalostamaan siellä juuri niiksi herkuiksi, mitkä sinä päivänä tarvitsen.

        He ovat silti auttaneet kutsumalla metsälenkille tai kalliolounaalle. yms.

        Kalliolounas kuulostaa kivalta. Millainen juttu se mahtaa olla
        ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saiko se Kuopus pahankin trauman lapsena, kun naapurin kiukkuinen susikoira iski hampaansa sen takamuksiin?

        Ei kuopus sen suurempia traumoja saanut, mutta saatanan suuret arvet jäivät perseeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalliolounas kuulostaa kivalta. Millainen juttu se mahtaa olla
        ?

        Eräs liike myy valmiita lounaspaketteja erikoisen vitamiinirikkaine salaatteineen ja muine tillbehöreineen, tyttäreni oli hakenut meille kaikille sellaiset ja sitten metsäiselle kalliolle saavuttuamme lenkkimme aikana, haimme sopivan paikan ja ryhdyimme aterioimaan. Se oli ihana yhteinen ateria.

        Edellinen 7:48 oli vastaus viestiin 19:48.
        .
        .
        Hups ja hups!
        .
        .

        Nyt ylihyppimistä riittää täällä.

        Ikäviä viestejä en ikinä lue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen 7:48 oli vastaus viestiin 19:48.
        .
        .
        Hups ja hups!
        .
        .

        Nyt ylihyppimistä riittää täällä.

        Ikäviä viestejä en ikinä lue.

        Kun herään aamulla klo 6, avaan heti makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja parvekkeen ikkunat, tai siis yhden parvekelaseistakin, kolmen pisteen tuutelus on tehokas.

        "Näin viilennät kotisi ilman ilmastointia – tehokas ristiveto toimii myös kerrostalossa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen 7:48 oli vastaus viestiin 19:48.
        .
        .
        Hups ja hups!
        .
        .

        Nyt ylihyppimistä riittää täällä.

        Ikäviä viestejä en ikinä lue.

        Kyllä jokainen ilman j a t k u v a a ohjeistusta M-e, ymmärtää mihin vastaukset kuuluvat. Tuntuu niin lapsellisen turhilta nuo välihuomautukset, myös ikäviin viesteihin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen 7:48 oli vastaus viestiin 19:48.
        .
        .
        Hups ja hups!
        .
        .

        Nyt ylihyppimistä riittää täällä.

        Ikäviä viestejä en ikinä lue.

        Mistä tiedät, että viesti on ikävä, jos et sitä lue ? Siitäkö, että se on jonkun mielestäsi ikävän ihmisen kirjoittama ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että viesti on ikävä, jos et sitä lue ? Siitäkö, että se on jonkun mielestäsi ikävän ihmisen kirjoittama ?

        Anonyyminähän ne ikävät kirjoitetaan, kuten tämäkin mielipide.

    • Anonyymi

      Parhaimmat onnittelut ynnämuulle! Kaikki vanhenee, ja aika on siitä hyvä, että se on tasapuolinen kaikille. "Tallella ikä eletty", sanotaan.

      Olen lähdössä kampaajalle, koska koronan vuoksi en ole käynyt varmaan puoleenvuoteen! Ponnarilla vain pitänyt, nyt se onkin niin pitkä, että mietin, leikkautanko ollenkaan! Kiva on pitempikin, mutta vaikeampi hoitaa.

      Kuuma tuntuu tästäkin päivästä tulevan, uimaan on pian myös päästävä!

      Hyvää hellepäivää, mutta ei polteta itseämme, muuten, sunnuntaina jo viilenee.
      Neeasa

    • Anonyymi

      Onnittelut ynnämuulle minunkin puolestani. Ja kiva että hurskainen ilmoitti itsestään. Niin moni on kaivannut.
      Kesätapahtumista tuntuu riittävän nojatuolilaisille. On niitä täälläkin ollut..))
      Enempi kyllä ihan lähipiirin kesken. Vielä en ole päässyt niin pitkälle, että kutsuisin vaikka naapureita päiväkahville. Ilmojen puolesta olisi kelvannut.

      Kumppani on ollut tässä kaihileikkauksen jäljiltä. Oli puhe maalle lähdöstä, mutta se siirtyi nyt kun sain oman kaihileikkaukseni ensi viikolle. Päädyin yksityispuolelle kun en malta odotella. Silmät ovat kuulemma hyvät leikata, toistensa kaltaiset ja molemmat silmät voidaan operoida samanaikaisesti. 'Aikaisempi silmälääkärini pelotteli vuosikaudet glaukoomalla, mutta tämä sanoi, että sitä ei ole. Silmänpaineeni vain ovat luonnostaan normaalia korkeammat. Helpotus sekin.

      Helteestä en piittaisi ja leikkauksen vuoksi en pääse edes uimaan, mitä olen kovasti odottanut. Pyöräilykin täytyy ilmeisesti unohtaa. Sen verran olen kuullut tarinoita pyöräilyn vaaroista ja kyllähän niitä itsekin osaa ounastella jos/kun pyöräilee vilkkaassa liikenteessä.
      Metsälenkit ovat kyllä uuvuttavia, päivällä ei voi ajatellakaan niille lähtevänsä ja kyllä voimille ottavat aamulenkitkin. Selkä niitä kuitenkin kaipaa kun en muuta ole sen hyväksi tehnyt.
      Ensi viikolla on kai sitten käänne säätyypissä luvassa ja myös sitä tervetullutta sadetta.
      Hyvää (helle)kesän jatkoa kaikille.
      demeter1

      • Anonyymi

        Eikös siinä ole aina riskinsä, jos samaan aikaan operoi molemmat silmät?
        Meinaan, jos jotain menee vikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös siinä ole aina riskinsä, jos samaan aikaan operoi molemmat silmät?
        Meinaan, jos jotain menee vikaan.

        Onhan varalle vielä se kolmas varasilmä ahterikantissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan varalle vielä se kolmas varasilmä ahterikantissa!

        Se on paremmin selfien ottoon suunnattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan varalle vielä se kolmas varasilmä ahterikantissa!

        Kiitos osanotosta, Anonyymit 20.08 ja 20.48. Kyllähän se tietty vähän jännittää kahden silmän samanaikainen operointi, mutta kun ei itse ole alan asiantuntija on pakko luottaa toisten osaamiseen.
        Niin, ja onhan se varasilmä tosiaan olemassa..)) Sijannista voidaan olla eri mieltä, Idän viisaat kertovat, että kolmas silmä on otsassa, mutta miten kenelläkin..))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on paremmin selfien ottoon suunnattu.

        Heh, että silmien tuntemusta on enemmänkin..))
        allekirjoitus jäi tuosta edellisestä puuttumaan eli sama kuin tässä,
        demeter1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, että silmien tuntemusta on enemmänkin..))
        allekirjoitus jäi tuosta edellisestä puuttumaan eli sama kuin tässä,
        demeter1

        Minulla käsiteltiin molemmat silmät samanaikaisesti. Kaihia tosin oli vähän, että sen takia ei olisi vielä tarvinnut operoida, mutta halusin silmälaseista eroon. (turhamainen minä).
        Yksityisellä minäkin tuolla Hesperian puiston kulmilla. ;))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla käsiteltiin molemmat silmät samanaikaisesti. Kaihia tosin oli vähän, että sen takia ei olisi vielä tarvinnut operoida, mutta halusin silmälaseista eroon. (turhamainen minä).
        Yksityisellä minäkin tuolla Hesperian puiston kulmilla. ;))

        Silmälasit on vanhalle pukevat, hyvin valitut kehykset ikääkuin nostaa piirteitä. Myös tummat silmänaluset , silmäpussit ja rypyt jää kivasti rillien taakse. Voi olla eri kehyksiä juhlaan ja arkeen. Lasit supjaakin silmiä. Hankkisin vaikken tarviiskaan.
        Leikkaus on aina riski, toipuminen on hidasta.

        Kiitos viesteistänne Anonyymit 11.24 ja 11.35. Aina hyvä kuulla muiden kokemuksista.
        Leikkaava kirurgi kyseli kyllä minultakin tavoitteistani, mutta en minä nyt mitään isoja osannut vaatia, kunhan sumeus vain vähenisi silmistä, se riittäisi minulle.

        Silmälaseihin en vielä osannut ottaa kantaa mutta lohdutti tietysti se tieto, että mahdollisesti voi valita siinäkin: käyttääkö vai ei. Sen näkee tietysti sitten.
        Vaikka en pidä itseäni erityisen turhamaisena nuo Anonyymi 11.35 mainitsemat seikat tulivat minunkin mieleeni. Laseilla voi peittää ja suojata..))

        Tämänkin prosessin aikana jaksaa taas ihmetellä tätä aikaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia myös meille ikääntyneille: varaosia saa ja osaajia löytyy..))
        Mikä meidän on eläessä, valmiissa maailmassa..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Minulla oli vain lukulasit ja toiset lasit tv:n katseluun ja näistä halusin päästä pois.

        Ei ollut kiva, kun meni ruokakauppaan ja huomasi, että lukulasit jäi kotiin. :))

        Rypyt silmien ympärillä saa näkyä. Sehän osoittaa vaan sitä, että ihminen on paljon hymyillyt ja nauranut. :)

        anonyymi 11.24

        En osaa (vielä) kuvitellakaan tilannetta, ettei tarvitsisi tihrustella kaiken maailman käyttöohjeita, pienellä värilliselle pohjalle painettuja, mutta ehkä se aika sitten koittaa..))

        Mielenkiintoinen asenne ryppyihin, Anonyymi 13.10..)) Ja lisäksi vielä tosi...

    • Anonyymi

      Lämmintä on ja järvellä käyttöä, onneksi se ei kulu.
      Tuli nähtyä kaikki läheisetkin pitkästä aikaa, pienintä myöten.
      Lumpeetkin jo aukeaa.
      Väliin tulee mieleen, että kuinka huonompikuntoiset ikäihmiset oikein pärjäävät.
      Mulla on tuot tuuletin, se autaa mukavasti, kun hetkittäin pidän sitä päällä sisällä ollessani.
      Kaikenmoista askaretta on tullut tehtyä, tosin raskaimmat saa odottaa viileämpää keliä.
      Kasteluhommaakin riittää.
      Eilen jo yritin lähettää viestiä, ei tullut mitään.
      Pojantyttärenmies tätä katsoi ja tuumasi, että on heikko nettiyhteys.
      Kirjautuminenkaan ei onnistunut.

      Eliaana

    • Anonyymi

      Hellettä oli kohta aamusta alkaen, 27 astetta varjossa!
      Minullakin on kaihi silmistä leikattu muutama vuosi sitten. leikattii yksi kerrallaan.
      Mutta jos on läheinen auttaja, joka jaksaa hoitaa, silloin varmaan molemmat silmät on hyvä leikata.
      Onnea vain demeter leikkaukseen! Paljon niitä leikataan, enkä ole kuullut , että olisi huonosti leikkaus mennyt.
      Tietenkin se jälkihoito on tarkkaa, niinkuin kaikissa leikkauksissa.
      Varsinkin, ettei sitä hiero unissaan, kun se alkaa parantumaan, niin usein silloin sitä syyttää, mutta sitä estämään onkin ne muoviset kuvut, jotka silmän päälle tulee.
      Silloin ei kyllä näe mitään! Siinä se apu olisi hyvä!

      Aamulla haravoin tuosta lähipuistikosta käpyjä, laitoin kärryihin ja työnsin pesutupaan. Siellä ne on padan alla lämmittäneet padallisen vettä, voi pestä jotain
      päiväpeittoja y.m.
      Oli hyvä varjo ja pieni tuulenhenkäys, kuumaa ei ollenkaan!
      Päiväkahvi kutsuu, on jo kaattu kuppeihin, tullaan,
      hyvää, kaunista päivää kaikille,
      Neeasa

      • Kiitos kannustuksesta, Neeasa. Noin minäkin olen ymmärtänyt, että vaikka itse leikkaus olisi läpihuutojuttu, sen jälkeen alkaa se ikävin osuus.

        Tuttuni, jolla tosin on glaukoomaan liittyvä leikkaus, pelkää juuri tuota leikkauksen jälkeistä aikaa, ikääntyneenä, kankeasormisena, ehkä vähän hajamielisenäkin.
        Aika paljon annetaan vastuuta potilaalle itselleen kun ottaa lukuun, että silmäoperaatioihin joudutaan yleensä ikääntyneenä.
        Mutta ihan kuin sanot, en minäkään ole kuullut, että leikkaus olisi kenenkään kohdalla täysin epäonnistunut.
        Ja joku tuolla aikaisemmin kirjoitti, ettei ole syytä heittäytyä avuttomaksi ennen aikojaan..))

      • Neeasalla mukava kesäidylli, käpyjä pyykkipadan alle ja pyykkärille on kahvit keitetty. Mikähän siinä on, että miehen keittämä kahvi maistuu ihan erityisen hyvältä. 😊

        Purjehduspäiviä on vietetty 12-vuotiaan kanssa, vietiin juuri kotiinsa , poika onkin pian lähdössä urheiluleirille. Nuorten ryhmäharrastukset ovat alkaneet nyt pyöriä turvatoimin . Huomenna lähdetään vielä kahden teinin kanssa päiväpurjehdukselle, kun on sopivasti tuulta, auringolta pitää suojautua erityisen hyvin, koska vesi heijastaa säteilyä.

        Laitan muutaman päivän reissun ajaksi kasvien ruukkuihin vesisiltoja, puuvillapunoksen toinen pää vesisankoon ja toinen pää kukkien ja tomaatintaimien juurelle , vein myös ruukkuja paahteesta varjoon. Olivathan nuo runsaat kaksi päivää pärjänneet, mutta janoisia olivat.

        Minulla on ahomansikkaa siellä täällä pihalla, pääsi jo lapsenlapsi pujottamaan pari heinällistä. Viljeltyjä mansikoitakin näyttää olevan myynnissä 34 eurolla 5 kg laatikko, pitänee illemmalla käydä katsomassa, joko tutulla viljelmällä myydään.

        Alkava kaihi on minullakin toisessa silmässä, muttei vielä kypsä eikä haittaa. Minulla on lievä likinäköisyys, pärjään ilman laseja kotipuuhissa, autoillessa ne ovat tarpeen. Nuorempana käytin paljon piilolinssejä, liikuntaharrastuksissa koin rillit hankaliksi ja oli turhamaisuuttakin - eikä voinut lähteä mihinkään ilman kevyttä silmämeikkiä. Nyt on laseja juhlaan ja arkeen, aurinkolaseja vahvuuksilla. Näen lukea ja tehdä tarkkaa työtä paljain silmin, se on likinäköisyyden palkinto. Aika usein on rillit hukassa, mutta ei se mittään!

        Kahviaika alkaa olla meilläkin, itse joudun nyt keittämään. Jäätelöä 🍦kuluu paljon, muuta en kahvin kanssa tai jälkkäriksi helteellä kaipaa. Jääkaappikylmä vesimeloni 🍉maistuu myös ja vie janoa. Varjonpuoleisella terassilla tätä näpytän kännykällä, tuuli kahisuttaa oksia ja räkättirastaan poikaset metelöivät lentoharjoituksissaan. Suloisia suvipäiviä 🦋

      • Ramoona kirjoitti:

        Neeasalla mukava kesäidylli, käpyjä pyykkipadan alle ja pyykkärille on kahvit keitetty. Mikähän siinä on, että miehen keittämä kahvi maistuu ihan erityisen hyvältä. 😊

        Purjehduspäiviä on vietetty 12-vuotiaan kanssa, vietiin juuri kotiinsa , poika onkin pian lähdössä urheiluleirille. Nuorten ryhmäharrastukset ovat alkaneet nyt pyöriä turvatoimin . Huomenna lähdetään vielä kahden teinin kanssa päiväpurjehdukselle, kun on sopivasti tuulta, auringolta pitää suojautua erityisen hyvin, koska vesi heijastaa säteilyä.

        Laitan muutaman päivän reissun ajaksi kasvien ruukkuihin vesisiltoja, puuvillapunoksen toinen pää vesisankoon ja toinen pää kukkien ja tomaatintaimien juurelle , vein myös ruukkuja paahteesta varjoon. Olivathan nuo runsaat kaksi päivää pärjänneet, mutta janoisia olivat.

        Minulla on ahomansikkaa siellä täällä pihalla, pääsi jo lapsenlapsi pujottamaan pari heinällistä. Viljeltyjä mansikoitakin näyttää olevan myynnissä 34 eurolla 5 kg laatikko, pitänee illemmalla käydä katsomassa, joko tutulla viljelmällä myydään.

        Alkava kaihi on minullakin toisessa silmässä, muttei vielä kypsä eikä haittaa. Minulla on lievä likinäköisyys, pärjään ilman laseja kotipuuhissa, autoillessa ne ovat tarpeen. Nuorempana käytin paljon piilolinssejä, liikuntaharrastuksissa koin rillit hankaliksi ja oli turhamaisuuttakin - eikä voinut lähteä mihinkään ilman kevyttä silmämeikkiä. Nyt on laseja juhlaan ja arkeen, aurinkolaseja vahvuuksilla. Näen lukea ja tehdä tarkkaa työtä paljain silmin, se on likinäköisyyden palkinto. Aika usein on rillit hukassa, mutta ei se mittään!

        Kahviaika alkaa olla meilläkin, itse joudun nyt keittämään. Jäätelöä 🍦kuluu paljon, muuta en kahvin kanssa tai jälkkäriksi helteellä kaipaa. Jääkaappikylmä vesimeloni 🍉maistuu myös ja vie janoa. Varjonpuoleisella terassilla tätä näpytän kännykällä, tuuli kahisuttaa oksia ja räkättirastaan poikaset metelöivät lentoharjoituksissaan. Suloisia suvipäiviä 🦋

        Iltapäivää Noja-tuoliryhmän viileyteen :) Kahvitaukoa pitäessäni, kaipasin tuttuun seuraan, ja vihdoinkin toimii Firefox tässäkin. On se sitten kiusallista, kun ei tajua missä vika piilee, mutta päivitykset vilkaisin ja oli viimeisinkin voimassa.

        Niinpä siirryin Safariin, vaikka sen oudoista ryhmittelyistä ei mitään meinaa löytääkään. Skillankin on vissiin mökkireissullaan nyt uimaveden äärellä, ehkä on kalastamassakin onkivavan kanssa !
        Ensimmäiseksihän aina haen aamutervehdystä kun avaan osiomme,,...tässä hain jo toisen mukillisen kahvia ja 💦 puolet kylmää vettä, Amerikan Siirin lailla 😊))

        Kahlaillut olen jo minäkin merivedessä, mutta en uinut, uimapukua kun en tykkää pitää vaatteiden alla. Klobbenilla ei olekaan pukukoppeja missä vaihtaisi.

        Olin joskus uikkarin yläosalla ja shortseilla vaan liikkeellä, mutta se oli Lippajärvellä,..tää on kuitenkin enemmän kaupunkiympäristöä.

        Nyt on tankattu, syötykin hyvin ja selvitetty keittiöpuuhat,..perjantai iltapäivän hellään, eiku unettavan HELTEEN syleilyyn vaivun, ihka omassa nojatuolissani, z z zzz

    • Iltaa niemeltä@

      Minulla on ollut tämä mökki nyt 24-vuotta. En ole ikään ennen nähnyt sellaista myrskyn myllerrystä, joka eilen piiskasi niemeämme.

      Istuimme tuiki tietämättöminä myrskyn vaarallisuudesta pirtissä ja katselimme ikkunasta jumalaista näytelmää järvellä, aaltojen tanssia ja suihkupilviä, salamointia sekä jyrinää. Sain viestin Loisteelta, sähkökatkoksesta. Kohta alkoi kuulua moottorisahojen ääniä ja miesten huutoja mökkotieltä.

      Myrsky meni ohi noin tunnissa. Vasta tänään kun kuopus ajoi pihaan ja kertoi näkemistään kaatuneista puista, tajusin myrskyn tuhojen laajuuden vajaan sadan metrin päässä mökistäni.

      Poika pelkäsi, että onko äidille tapahtunut jotain kun hän näki tuhot. No, onneksi ei. Aaamupäivä meni pihalla ja terasseillä lojuneiden puiden oksien ja lehtien siivoamiseen.

      Lähdin ajamaan iltapäivällä kaupunkiin ja tajusin, meillä oli onnea. Myrsky sivusi tonttini.

      Nyt on kaikki hyvin, aurinko paistaa ja tuulen vire vilvoittaa, saunoin ja testasin uutta retkisuhkua, hyvin pelitti. Istun nyt ilta-auringossa. P. on kaupungissa, nuorimmat lapset luonaan. Kuopus kylpee kavereittensa kanssa.

      Toisella puolen järveä tummia pilviä ja ukkosen kuminaa.

      • Anonyymi

        Eikö se kuopus ole vakiintumisiässä. Keski ikänen mies. Äitemuorin hoivissa kylpee saunassa ja tuo kaveritkin äiteen saunaan . Eikö pitäis jo ihan oma perhe perustaa ! Ja kiinnostua nuorista naisista eikä vaan vanhaa äitimuoria passata ?

        Keski-ikä tarkoittaa ihmisen ikäkautta nuoruuden ja vanhuuden välissä. Collins Dictionaryn mukaan keski-ikä ajoittuu suurin piirtein elinvuosille 40–60. Oxford English Dictionary antaa samankaltaisen määritelmän, mutta vuosille 45–60. Lähde Wiki.

        Nämä viisi nuorta, laiturillani iltaa viettävät ovat 26 - 30 vuotiaita.

        Ihania kauniita nuoria ; )

        Kyllä yleensä nuoret ja vähän vanhemmatkin pruukaa käydä kesäisin kylässä äitimuorin luona, milloin milläkin kokoonpanolla. Se kuuluu elämään olla yhdessä, ikävuosista riippumatta, varsinkin näin kesäisin, jos on välit hyvät ja lämpimät.

        Tällä ano klo 22:25 ei taida olla ketään, kuka näin toimisi. Säälihän se on toki.

        Huomenta ja helle jatkuu.
        Olin yhden yönseudun tyttären mökillä ja totesin, että tämä kaupungin katujen tallaaminen vielä onnistuu, mutta juurakoiden yli hyppimisiin ja minulle liian korkeisiin rappusiin en enää sovellu.
        Ihana oli kyllä saunoa, olen ennenkin todennut, että puilla lämmitettävä sauna on aivan toista, kuin nämä kerrostalojen saunat, löyly niin lempeä, nautinto kerrassaan.
        Uimaankin uskalsin ja lämmintähän se vesi oli, mukavaa vaihtelua kaiken kaikkiaan, helppoakin oli, pese kädet ja istu pöytään valmiille.

        Ynnämuu on yhden etapin sivuuttanut, näillä vuosiluvuilla kun mennään on joka vuosi saavutus, onnea oikein lämpimästä toivotan .
        Kaksi ja puolivuotta on ikäeromme melkein päivälleen, että perästä tässä yritän tulla.
        Mukava olisi, ettet kokonaan meitä unohda, on vuosia jo mittavasti "yhdessä" kuljettu.
        Kinaa ei koskaan ole tullut, näin se menee, kun samansuuntaisia ajatuksia päässä pyörii.

        Kaihista olette keskustelleet, no ne leikkaukset olen sivuuttanut ja näköni on pysynyt hyvänä, näköni parani niin, että ilman lasejakin näkisin, mutta laseja kuitenkin käytän, ehkä lääkäri katsoi tarpeelliseksi arvojen tasaamiseen.
        Ryppyjä en yritä peittää, ne useinkin naurulla on saatu, mitäpä niitä piilottelemaan ja kun niitä on ympäri naamaa, ei lasit paljon auta.
        Olen ajat sitten hyväksynyt kaikki ryppyni ja puutteeni, mitäpä tosiasioita harmittelisin ja vanhuuttakaan en osaa hävetä;)

        Tuo toisten asioiden penkominen ja arvostelu ei minusta millään tapaa ole keskustelua, jokainen osaa ilkeä olla, jos ei mitään kontrollia itselleen aseta.
        Väittely asioista mihin täällä palstoilla ei mitään pysty korjaamaan, on myös aivan turhaa.
        Jokainen tekee elämästään sellaisen tai ainakin yrittää tehdä, mikä hyvältä tuntuu.

        Viestejä on niin paljon, että en jaksa kaikkiin kantaa ottaa, joten sivuutan toteamalla, että vettä saisi tulla, kastelu vie voimia, sitä tekeviltä.
        Neeassan pyykkipadan alle tulen tekeminen ja pyykinpesu muistoja mieleen nostaa, ei ikäviä ollenkaan.

        Demeterille onnea leikkaukseen, hienosti sen uskon menevän, onhan ammattitaitoisia nämä lääkärit, varovasti sitten vähän aikaa nostelematta mitään painavaa ja siitä se elämä kirkastuu.

        Ahomansikasta Ramoona mainitsit, taas tuli mieleen ne monet marjamaidot mitä sain nauttia silloin maalla vietettyjen kesien aikaan,, kun kierteli pihapiiriä oli mansikat pian nautittavina.

        Nyt kiirehdin kauppaan, kun hieman viileämpi tuo sää on, iltapäivän sitten vaan löhöilen, ei kai mitään muuta jaksakaan, älkää polttako itseänne ja kiertäkää käärme paikat, nekin vilkkaina näillä helteillä;)

        Huomenta!
        Skillankin on palautunut onnistuneelta retkeltä. Niin. . .kiitän
        ja kumarran kaikille "merkkipäiväni" huomioimisesta. Itsehän
        tyrkylle ilmoitauduin.:))
        Tarkoitukseni oli tuoda ikäni reilusti esille. Siitä voi sitten repiä
        hyvään ja huonoon mitä kasivitosesta irtoaa:)) Olen sitä
        mieltä, että yllättävän vanha olen ja vielä henki pihisee.
        Minulla ei ole ongelmia ajankäyttöni suhteen tällä erää. Siihen
        olen varaunut ehkä turhankin tosissani. Katson järkeväksi
        tehdä sitä, mikä miellyttää. Jo viimeistään kasivitosen se on tehtävä.

        Voi olla, että harvennan Noja- tuolissa loikoiluani entisestään.
        Harvoinhan minulla on enää sanottavaakin. "Yksinkertaisemmat"asiat
        sopivat paremmin. Tuskinpa maltan olla käymättä täälläkään:)

        "Työpajani" parvekkekkeella on iltapäivästä hiton kuuma. Aamulla
        ei aurinko pääse hehkuttamaan.
        Hyvää jatkoa teille itsekullekin, kesä jatkuu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä yleensä nuoret ja vähän vanhemmatkin pruukaa käydä kesäisin kylässä äitimuorin luona, milloin milläkin kokoonpanolla. Se kuuluu elämään olla yhdessä, ikävuosista riippumatta, varsinkin näin kesäisin, jos on välit hyvät ja lämpimät.

        Tällä ano klo 22:25 ei taida olla ketään, kuka näin toimisi. Säälihän se on toki.

        Huomenta ylisiltä@

        Lapsuuden ovat poikani mökillä viettäneet ja rakkaaksi paikan ikänsä tunteneet. Kesät ovat täällä lomansa viettäneet, kaveriensa kanssa iltaa istuneet ja kuten esikoinen vaimonsa kanssa juhannusaaton kanssamme juhlineet.

        Esikoisen loma on kahdessa erässä, joten saan hänet taas luokseni heinä-elokuun vaihteessa. Kuopus tulee yksin uudestaan ensiviikolla muutamaksi päiväksi maalaamaan talon ja saunamökin kulmalaudat.

        Jänskä, että myrskykokemukseni ohittui ja papseni tulo vierailulle vei koko potin.. No, kristiinalla ei todellakaan ole enää ketään, joka tulisi luokseen.

        Kaunis on aamu, kesäkuu jää kohta taakse upean lämpimänä. Heinäkuussa vanhenen taas, näin se nuoruus jää taakse, onneksi muistot kultaavat menneet.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        " No, kristiinalla ei todellakaan ole enää ketään, joka tulisi luokseen."???

        Miksi ei olisi? Tyttäreni asuu vajaa 10 km päässä, käy kauppa ostokseni, paitsi nyt on Espoon tiilitalon viileydessä järjestelemässä tavaroita "kuolinpesässä", johon vanhin tyttäreni saapuu Tanskasta autoineen koiransa kanssa, kunhan selvittää ensin, kuinka Ruotsin läpi pääsee ja onko edes laivoja Suomeen?

        Minä en ole sanallanikaan osallistunut sinun asioihisi, joten turhaa minua syytät tai arvailet, kuka luonani käy ja koska?

        Sinun syytösten vuoksi olen lopettanut tänne kirjoittelun mihinkään palstalle, joten turhaa vedät nimmarini mihinkään, sillä näkyy noita toisiakin olevan kommentoimaan kirjoituksiasi.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Huomenta ylisiltä@

        Lapsuuden ovat poikani mökillä viettäneet ja rakkaaksi paikan ikänsä tunteneet. Kesät ovat täällä lomansa viettäneet, kaveriensa kanssa iltaa istuneet ja kuten esikoinen vaimonsa kanssa juhannusaaton kanssamme juhlineet.

        Esikoisen loma on kahdessa erässä, joten saan hänet taas luokseni heinä-elokuun vaihteessa. Kuopus tulee yksin uudestaan ensiviikolla muutamaksi päiväksi maalaamaan talon ja saunamökin kulmalaudat.

        Jänskä, että myrskykokemukseni ohittui ja papseni tulo vierailulle vei koko potin.. No, kristiinalla ei todellakaan ole enää ketään, joka tulisi luokseen.

        Kaunis on aamu, kesäkuu jää kohta taakse upean lämpimänä. Heinäkuussa vanhenen taas, näin se nuoruus jää taakse, onneksi muistot kultaavat menneet.

        Eikös ne lapsesi jo aika isoja olleet kun sen mökin ostit ? Oliko se mökki jo silloin kun perheesi oli vielä koossa ? Jotenkin on sellainenkäsitys jutuistasi tullut että olisi vähän päälle 20 v se mökki sulla ollut.
        Ei tuo ole reilua kristiinan yksinäisyydestä puhua noin rumasti, kun hän äskettäin menetti miehensä traagisesti. On hänellä lapsi ja lapsenlapsia, tuntuu olevan paljon heidän kanssaan. Kertoi usein pyykin silityksestä siellä .

        Pidätkö oikein kirjaa täällä kirjoittavien perhesuhteista ja tekemisistä. Varsinkin Korpikirjailija kinnostaa sinua aivan sairaalloisen paljon.

        Hanki itsellesi elämä niin ei tarvitse muiden perheasioita kyylätä.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Keski-ikä tarkoittaa ihmisen ikäkautta nuoruuden ja vanhuuden välissä. Collins Dictionaryn mukaan keski-ikä ajoittuu suurin piirtein elinvuosille 40–60. Oxford English Dictionary antaa samankaltaisen määritelmän, mutta vuosille 45–60. Lähde Wiki.

        Nämä viisi nuorta, laiturillani iltaa viettävät ovat 26 - 30 vuotiaita.

        Ihania kauniita nuoria ; )

        Missä olivat naiset, vai poikaporukalla?
        Nuorena miehenä pitäisi takoa jatkuvasti, vaihtaen välillä kohdetta, jotta holahtaa sujuvasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne lapsesi jo aika isoja olleet kun sen mökin ostit ? Oliko se mökki jo silloin kun perheesi oli vielä koossa ? Jotenkin on sellainenkäsitys jutuistasi tullut että olisi vähän päälle 20 v se mökki sulla ollut.
        Ei tuo ole reilua kristiinan yksinäisyydestä puhua noin rumasti, kun hän äskettäin menetti miehensä traagisesti. On hänellä lapsi ja lapsenlapsia, tuntuu olevan paljon heidän kanssaan. Kertoi usein pyykin silityksestä siellä .

        Raudoittaja ukkosi kanssa muistaakseni jäi jaossa sinulle, niin olet kirjoittanut aiemmissa tilityksissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidätkö oikein kirjaa täällä kirjoittavien perhesuhteista ja tekemisistä. Varsinkin Korpikirjailija kinnostaa sinua aivan sairaalloisen paljon.

        Hanki itsellesi elämä niin ei tarvitse muiden perheasioita kyylätä.

        Itse se niitä perheasioitaan tänne tuputtaa . Puhuu kuin rouva
        Ämpäri pojastaan. My Sheridan loves only mamii🤪
        ”Ihania kauniita nuoria” siellä saunomassa tiirailee..🤪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse se niitä perheasioitaan tänne tuputtaa . Puhuu kuin rouva
        Ämpäri pojastaan. My Sheridan loves only mamii🤪
        ”Ihania kauniita nuoria” siellä saunomassa tiirailee..🤪

        Rva Ämpärillä on vääristynyt minäkuva ja vääristynyt itsetunto.
        Missä on siellä myrkkyä levittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse se niitä perheasioitaan tänne tuputtaa . Puhuu kuin rouva
        Ämpäri pojastaan. My Sheridan loves only mamii🤪
        ”Ihania kauniita nuoria” siellä saunomassa tiirailee..🤪

        Kyllä täällä yks sun toinen kertoo kauniista valkohampaisista nuoristaan. Ei tuo kai mitään kovin kummallista liene. Jokaiselle omat lapset ja lapsenlapset ovat tärkeitä ja haluaa kirjoittaa heistä iloisia ja myönteisiä asioita ilman että heti hyökätään ilkeilevillä kommenteilla kimppuun.
        Nyt on sitten jo englannin rouva Ämpärikin mainittu erään kirjoittajan esikuvaksi, voi helvata tätä ilkeyden määrää!

        Ei se ilkeyttä ole. Harvoin mielikuvitusolento on niin lähellä totuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidätkö oikein kirjaa täällä kirjoittavien perhesuhteista ja tekemisistä. Varsinkin Korpikirjailija kinnostaa sinua aivan sairaalloisen paljon.

        Hanki itsellesi elämä niin ei tarvitse muiden perheasioita kyylätä.

        Hanki sinä itsellesi se elämä, niin ei tarvitse palstalla kyylätä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raudoittaja ukkosi kanssa muistaakseni jäi jaossa sinulle, niin olet kirjoittanut aiemmissa tilityksissä.

        Tästä ja muissakin viesteistäsi tulee dementiasi alkuoireet esiin, muistisi alkaa tehdä tepposia.

        Aikasi on rientänyt milloin nopeammin milloin hitaammin sekä vuosiluvut heittävät kuperkeikkaa, kuten, että lapseni ovat keski-ikäisiä. Onhan se tietty luonnollista jos omat lapsesi lähentelee eläkeikää niin silloin voi tuntua mahdottomalta ajatus, että 72-vuotiaalla (ensi viikolla 73-vuotiaalla) on nuorempia lapsia kuin sinulla, eikä ole vielä kuuden lapselapsen mummo tai lapselapselapsen isomummo. No, yksi lapsuuden ystäväni on jo isoisoisoäiti. Sattui hänelle vahinko nuorena ja toinen vahinko sattui lapsenlapselle.

        No, tarkennan koska elämäni seuraaminen on sinulle tärkeää. Kirjoita ylös.

        Avioeroni astui voimaan kesällä vuonna 1993.

        Kesämökkini ostin keväällä 1996.

        Esikoinen syntyi v. 1983 vuoden lopulla ja kuopus joululapseni syntyi v. 1989.

        Nyt uudestaan laskemaan kuka, mitä, missä ja milloin 🤣

        Eli esikoisesi oli jo 13, kun ostit mökin. Miksi sanoit, että lapsesi viettivät lapsuutensa sillä mökillä ? Itselläs se dementia oireilee. Muistit ilkeässä mielessäsi kristiinankin perheen väärin. Olet ollut vanha synnyttäjä, ja normaali syynnytysikä on 20-30 nykyisinkin. 72-vuotiaalla on yleensä teini-ikäisiä ja parikymppisiä lapsenlapsia, ei siinä olevahinkoja kenellekkään käynyt, vaan on avioiduttu ja tehty lapset ajallaan. Työurakin on ollut selvyys hyvän päivähoitosysteemin avulla ja on oma asunto ajoissa säästetty. Saattaa itselles käydä sellainen vahinko ettet saa yhtään lapsenlasta..

        Laskehan uudestaan. Esikoinen syntyi vuoden lopulla 1983. Ostin mökin maaliskuussa 1996.

        Kerroin lapsuuden ystävästäni, joka pamahti paksuksi olin tuolöoin Ruotsissa. Ystäväni sai lapsen alta kakskymppisenä, ns. pakkoavioliitto.. Hänen viehättävän tyttären tytär pamahti paksuksi 16-vuotiaana. Näinkin sattuu. Ei sinulle eikä minulle. Mutta monille ikäisillemme sattui.

        Kristiina on kirkoittanut asioistaan yhtä avoimesti kuin minä. Pientä kaunistelua "traagisesta" miehensä kuolemasta. Niin mitä traagista siihen miehen kuolemaan liittyi? Jotain samaako kuin miehen naapurin rouvalle, joka kristiinan kertoman mukaan hukuttautui syön talvellä pihakaivoon.
        Kristiinan kertomusten mukaan olivat jo kauan eläneet miehensä kanssa eri osoitteissa. Ei edes hautajaisiin mennyt, tyttäret hoitivat järjestelyt.

        Ämpärin takana luuraat nytkin 🤣

        96-83 = 13. Siis esikoisesi on ollut 13 kun mökin ostit. Miten sen voi muuten laskea ? Mutta ehkä pidit häntä vauvana vielä 13-vuotiaana.
        Tuo on tavallista, että lapset auttavat hautajaistenärjestelyissä, voivat ottaa siitä kokonaan vastuun. Lekellä ei ehkä ole siihen voimia. Miten voit tietää, ettei hän ollut hautajaisissa ja jos tiedät, tuollaisten tiedottaminen julkisella palstalla on törkeää.

        Kauheata, millaista kirjoitusta ja solvaamista täällä saa lukea. Ei tunnu olevan sopua ollenkaan keskenänsä, eikä uskoisi, että toisiaan solvaavat kirjoittajat ovat jo elämänsä ehtoossa. Jos minusta tulee noin ikävä ihminen kanssakulkijoilleen, toivon, että pääsen pois elämäni kurjuudesta kahdeksankymmentä vuotiaana, etten alkaisi noin hirveästi solvaamaan ikäisiäni!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        96-83 = 13. Siis esikoisesi on ollut 13 kun mökin ostit. Miten sen voi muuten laskea ? Mutta ehkä pidit häntä vauvana vielä 13-vuotiaana.
        Tuo on tavallista, että lapset auttavat hautajaistenärjestelyissä, voivat ottaa siitä kokonaan vastuun. Lekellä ei ehkä ole siihen voimia. Miten voit tietää, ettei hän ollut hautajaisissa ja jos tiedät, tuollaisten tiedottaminen julkisella palstalla on törkeää.

        Laske vielä kerran ja mieti 🤣

        Kysy itseltäsi olitko miehesi hautajaisissa.?

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laske vielä kerran ja mieti 🤣

        Kysy itseltäsi olitko miehesi hautajaisissa.?

        Korppis

        Jos olisit viisas ja ymmärtäväinen, et tekisi tuollaisia kysymyksiä täällä. Taidat olla pahasuinen akka. Sääli, vaikka muuten osaat kirjoittaa mukavia kirjoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisit viisas ja ymmärtäväinen, et tekisi tuollaisia kysymyksiä täällä. Taidat olla pahasuinen akka. Sääli, vaikka muuten osaat kirjoittaa mukavia kirjoituksia.

        En toki ikinä riitaa aloita, sinä se aloitat ymmärrätkö? Nytkin simppeli.lasku ja poltit pelihoususi. No minä autan. Mieti jos esim. lapsi syntyy joulukuun 31 päivä 1980 ja naapurin lapsi 1.1.1981 onko heillä vuoden ikäero 🤣

        Aurinko porottaa, makoilen laiskana laiturilla.

        Korppis 😊

        Kyse oli siitä, että kerroit poikiesi viettäneen lapsuutensa mökillä. Ihan sama, onko 12 vai 13, kyllä lapsuudesta isoin osa sillä esikoisella meni ilman mökkiä. Muuten ihan samantekevää, mutta miksi kerrot sellaista mikä ei pidä paikkaansa ja sitten hyökkäät kun jäät kiinni ?

        En ole tuttusi, vain ohikulkija 50-palstalta. Sielläkin uusi, joka vain lukee eri palstoja, mutta tämä palsta pisti silmään, kun nìin riitainen sävy noin vanhoilta ihmisiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskehan uudestaan. Esikoinen syntyi vuoden lopulla 1983. Ostin mökin maaliskuussa 1996.

        Kerroin lapsuuden ystävästäni, joka pamahti paksuksi olin tuolöoin Ruotsissa. Ystäväni sai lapsen alta kakskymppisenä, ns. pakkoavioliitto.. Hänen viehättävän tyttären tytär pamahti paksuksi 16-vuotiaana. Näinkin sattuu. Ei sinulle eikä minulle. Mutta monille ikäisillemme sattui.

        Kristiina on kirkoittanut asioistaan yhtä avoimesti kuin minä. Pientä kaunistelua "traagisesta" miehensä kuolemasta. Niin mitä traagista siihen miehen kuolemaan liittyi? Jotain samaako kuin miehen naapurin rouvalle, joka kristiinan kertoman mukaan hukuttautui syön talvellä pihakaivoon.
        Kristiinan kertomusten mukaan olivat jo kauan eläneet miehensä kanssa eri osoitteissa. Ei edes hautajaisiin mennyt, tyttäret hoitivat järjestelyt.

        Ämpärin takana luuraat nytkin 🤣

        Vai että pamahti paksuksi ? Käytät tosi halventavaa nimitystä raskaaksi tulosta. Ei kaikki lapset niinsuunniteltuja ole , onneksi luonto järjestää yllätyksiä. Kun liian kauan aikailee, jää lapsettomaksi. Parempi varmaan niin, lapset eivät sovi itsekkäille tyypeille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyse oli siitä, että kerroit poikiesi viettäneen lapsuutensa mökillä. Ihan sama, onko 12 vai 13, kyllä lapsuudesta isoin osa sillä esikoisella meni ilman mökkiä. Muuten ihan samantekevää, mutta miksi kerrot sellaista mikä ei pidä paikkaansa ja sitten hyökkäät kun jäät kiinni ?

        Älä vaihda aihetta. Kyllä 6- ja 12-vuotiaat ovat lapsia. Kotimaan vesi-ja huvipuistot tuli koluttua ennen mökin ostoa. Talvella Kanarian kaikki saaret ja joitakin Kreikan saaria.
        Vuonna 1994 aloin etsimään kesämökkiä joka löytyi syksyllä 1995, mutta kaupanteko kesti puoli vuotta.

        Äitini kuoli kauppaa edeltäneenä päivänä ja mökistä tuli minulle rakas kun remontin jälkeen sisustin sen myymyämme lapsuuden kodin sen huonekaluilla.

        Pojat kasvoivat aikuisiksi täällä. Ihania on muistomme ja muistojen keruu jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse oli siitä, että kerroit poikiesi viettäneen lapsuutensa mökillä. Ihan sama, onko 12 vai 13, kyllä lapsuudesta isoin osa sillä esikoisella meni ilman mökkiä. Muuten ihan samantekevää, mutta miksi kerrot sellaista mikä ei pidä paikkaansa ja sitten hyökkäät kun jäät kiinni ?

        Kuulehan nyt saivartelija 16:21

        LOPETA NYT täällä Noja-tuoli rauhassa tuo pikkumaisuutesi, ihan hirvittää joutua lukemaan tuollaista saumojen syynääjää! Ei sinulla ole mitään valtuuksia tulla haastamaan täällä jatkuvaa riitaa. Olet paljastunut pahansuovaksi niin monet kerrat jo, että ihmetellä täytyy ***mikä sinua riivaa*** ?
        On kuin et käsittäisi, mitä laki sanoo,,,,, ihmiset on lapsia alaikärajaan asti, joka lienee 18 tällä hetkellä.
        Rauhoitu nyt jo ja lepää!

    • Anonyymi

      Helteistä puoltapäivää! Varmaan tulee kuumin päivä tästä, kun kohta aamupäivällä lähemmäs 30 varjossa on! Ei tuule lainkaan, ihan on seisova helle!

      Pionit täydessä kukassa, samoin liljat. Tahtoo vain liljoistakin nopeasti kukat kuihtuvan, vaikka kastellut olen parikin kertaa päivässä.

      Aivan totta, Ramoona, kyllä kahvi maistuu aina paremmalta toisen keittämänä ja oman miehen varsinkin! Ehkä hän laittaa hieman enemmän kahvinbööniä siihen!
      Muuten kerroit ahomansikoista, tuli mieleen myös meidän lapsuudenkoti, jossa
      siskoni kanssa tiesimme parhaat mansikkapaikat, oi, miten hyviä ne olivat!
      Veimme äidinkin suuhun aina muutamia!
      Myös keräsimme myyntiin saakka, koska niitä oli niin runsaasti!

      Nyt pian uimaan pitäisi päästä, uimahalli tosin on vielä kiinni!

      hyvää päivää kaikille ,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Niin teimme, ja vieläkin muistan ne paikat siellä tarkkaan. Osaisin ne löytää aivan varmasti. Meillä oli kivaa lapsina, silloin kun emme olleet työssä vanhempien kanssa, meillä oli harrastuksia..

        Olihan sisua vaativa ruuanlaitto helteellä 😎,.. Olin päättänyt tehdä keitettyä kuhaa voi ja munakastikkeella, ja vaatihan se kolme kattilaa induktioliedelle.
        Reagoinkin huh huh lämpöön, joka nousi keittiössä vaikka kauempana hellasta olinkin, mutta niin vaan pääsin syömään varhaisperunan kanssa kuhaa herkkukastikkeineen, lisukkeina keitettyä parsa ja makea paprika.

        Hienonmakuinen kala tuo kuha onkin, sitä en monestikaan saaristossa saanut, heinäkuussa kävi syöntiin kalastajan mukaan. Nythän se järvikalana on kaupoissa hyvin edustettuna, helppo valmistaakin fileoituna ja täysin ruodottomana. Äitimuori sitä joskus valmisti sunnuntaiksi, juuri voi munakastikkeella ja paljon vihreää sipulinvartta, miksei tilliäkin.
        Tässä näitä mieluisia ruokaharrastuksiani 😀)), joskin jäävuorisalaatti on listalla kevennyksenä,..

        Iltapäivän kuumin aika alkaa olla käsillä, kahvi jo maistuukin veden litkimisen jälkeen. Pala tummaa suklaata välipalaksi, saa mielen hyväksi, Mustikoistakin tein tuoremehua, ja tilkka juoksevaa hunajaa, niin hetkessä näkyy mukin pohja 😋)) tervehdys 🌲

      • sini-sirkku kirjoitti:

        Sunnuntaiaamua elellään ja sää kaunis, tosin melkein kymmenen astetta viileämpi kuin eilen, hyvä niin.
        Kyllä helle voimia kysyi, mutta nyt taitaa jo vähän sateiden tuloakin ennusteet lupaavan.
        Toivoisin kuitenkin sateita vaan yöajaksi, olen saanut kutsun parillekin mökille tulevalle viikolle, aurinkoa silloin toivoisin.
        Helsingissä asuva eläkkeellä oleva opettaja asustaa muutamia kymmeniä kilometrejä
        Joensuun tienvarressa olevaa mökkiään ja sinne kutsui, taas on veneeseen yritettävä päästä.
        Hän asui ennen paikkakunnallani ja nyt sitten kesiä viettää mökillään, sinne menemme ystävien kanssa, maailmaa parantamaan;)
        Uskon kivan tapaamisen olevan edessä.
        Toiselle mökille vähän lähemmäksi on myös ystävien luo kutsu, vuosien perinne sekin.

        Olen samaa mieltä tuosta kuhasta, samoin iso ahven maistuu.
        Eilen paistoin ahvenia , jopa ihan herkuttelusta kävi.
        Tänään laitan uuniin lohikiusauksen ja herkkusieniä myös aion valmistaa, miten sen sitten tehdessä suunnittelen;)
        Kermaa kumpaankin tarvitsen, voitte kauhistella huoletta, mutta kerman kanssa siitä saa parempaa, näin neuvotaan;)

        Nuo pionit on upeita, tuossa naapuritalon pihassa kukkivat komeina, joskus joku kukkapenkit laittoi ja nyt penkkit on muuten villiintynyt, kukaan ei hoida, mutta pionit puskevat kaiken rikkaruohon ylitse ja iloa antavat.

        Ynnämuu varmaan jotain ihanaa saa parvekkeellaan aikaan, jos inspiraatio on iskenyt silloin pitää halujaan toteuttaa.
        Mikäpä sen parempaa harrastusta onkaan, kuin saada aikaan jotain näkyvää ja todellista, missä kyvyt ja halut toteutuvat.
        Onnea vaan ja toivomus, että et ihan tykkänään meitä jätä;)

        Paljon on viestejä joilla ei oikein mitään sanottavaa, toisten pahan mielen kyllä aikaan saavat.
        En ymmärrä mistä näitä poikii, miksi Kristiina23 ja korpikirjailija vihaa pitävät, eikä nyt viimeistään sopua ja unohtamista tarvita?
        On niin paljon kiistelyä, jopa rajojen ylittäviä, miksi?
        Varmaan ei korjausta asioille tule täällä väitellen.
        Lukaisin tuolla yhtä ketjua ja ihmettelen sitäkin, miksi aina joku löytää jotakin ikävää Noja-tuolin kirjoittelusta, milloin se on kehumista tai muuta nurjaa ja jäsenkirjaa ei varmasti ole pyydetty, kaikki rauhaa rakastavat voivat ketjuun tulla.

        Eipä tässä tämän enempää tällä kertaa, jatketaan jokainen hyvillä mielin ja nautitaan nyt hieman inhimillisistä olosuhteista;)

    • Anonyymi

      Jos lapsen mieleen on jäänyt kuva kahdesta pitkästä isosta veljestä, jotka usein hymyilivät hänelle kotona ollessaan, mutta jotka sitten 19 v. tai 20 v. täytettyään joutuivat rintamalle, ja sitten naapurin poika kertoi, että ryssät yrittävät surmata heidät, niin eikö sinun mielestäsi sitä olisi saanut kertoa? Se muisto on raskas kannettava ollut aikoinaan.

      Pyydän anteeksi, en tarkoittanut loukata ketään.
      Kun kirjoitan anonyyminä, en ikinä kirjoita loukkauksia, en muutenkaan.

      • Vielä selasin viestejä ja kurkistin, kun huomasin viestin tulleen.
        En tuota viestiäsi nähnyt, mutta eihän tuossa mitään loukkaava ole, kerroit omia kokemuksia/tuntemuksia, kyllä asiallisiakin viestejä anonyymeiltä tulee.
        Älä siis harmitu, jatketaan samaan tapaan;)

      • Anonyymi

        Älä pyytele anteeksi. Et ole kirjoittanut mitään väärää etkä mitään loukkaavaa.
        Joku taitaa haluta vain lytätä hyväntahtoiset ja sopuisat kirjoittajat. Hän saa nautintoa siitä, kun huomaa, että on onnistunut satuttamaan toista.

        Sunnuntai aamun herättämiä ajatuksia. Luin tässä hieman edellisiä ihmetellen.
        Eikö tämä palstakirjoittelukin ole kuin elämässä yleensä ? Lastentarhasta kouluihin, ja vielä työelämään astuessamme, koemme joko meistä pidetään, ja sopeudumme hyvin uuteen, siellä oleviin käytännön ehtoihin.
        Silti ei kaikki ympärillämme olevat voi pitää jokaisesta piirteestämme, se nyt vielä puuttuisi, ihmiset kun ovat niin erilaisia. On piirteitä jotka voivat toisissa ärsyttää, ja ne purkaa ne estoitta alkeellisella huomauttelulla !
        Kauan täällä olleet on joutuneet siihen karaistumaan, ja ohittamaankin,...joskus onneksi naurahtamaan 😊))
        ~~~
        Ps.
        Hieno aamu taas meneillään, kahvi ja voileipä maistui, ruokakin on jo valmiina, eikä kuumuuskaan ole haittana.
        Iltapäivällä käväisen kyllä rannalla, ja varmuudeksi puen uikkarit alle, jos vaan löydän ne~🚤 💦~~~~

        Heippa, ja pidetään yllä hyvää tuulta,... keskellä ihaninta kesää !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä pyytele anteeksi. Et ole kirjoittanut mitään väärää etkä mitään loukkaavaa.
        Joku taitaa haluta vain lytätä hyväntahtoiset ja sopuisat kirjoittajat. Hän saa nautintoa siitä, kun huomaa, että on onnistunut satuttamaan toista.

        Kiitos Skillan, ei todellakaan kannata välittää k.o. ketjun ryöstäjästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Skillan, ei todellakaan kannata välittää k.o. ketjun ryöstäjästä.

        mutta miks se just Skillnilta aina ketjun haluaa ottaa.

    • Anonyymi

      Missä korppis, siellä riita. Se on nähty kolmella ikäpalstalla ennen tätä, miksi tämä olisi poikkeus . Miksi piti tulla tänne kun jo kahvipirttiin toi mukanaan palstasaastan ja nyt jo pesiytymässä Noja-tuoliinkin. Se jo lupasi pysyä pois, miksei pidä lupauksiaan vaikka tietää aiheuttavana ikävyyksiä ?

      • Anonyymi

        vastine 9: 50
        Voit olla vuorenvarma, että tämä mukava Noja-tuoliyhteisö on poikkeus ilkeilysääntöihisi !

        Katsos kun Korppiksen tarinat on olleet pelkästään mukavaa luettavaa täällä, samoin Kahvipirtissäkin.
        Kääntele nyt paskiainen miten asiat käänteletkin, aina on omassa peilissäsi se riitojen syy! Emme ole täällä johdateltavissasi.

        Miksi ?

    • Anonyymi

      Aamulla oli mukava sää pihalla, kun aurinko viipyili talon takana vielä. Pihan kasvit ovat rehevöityneet, kuihtuneet ja palaneet, ylikukkineet. Rikkaruohot metrin pituisia, joten inspis iski aamutuimaan ja lähdin siivoushommiin. Leikkasin pensasaidan omalta puoleltani, kun naapuri on istuttanut orapihlajan,, eikä leikkaa sitä kuin omalta puoleltaan, tänä vuonna ei ole leikannut kertaakaan. Ylimpiä tupsuja en ylety. Ne jäävät hänelle.
      Leikkasin muotoon vähän muitakin pensaita, sen minkä jaksoin. Oksia ja roskia nimittäin tulee niin kamalasti, että pitää muistaa varata voimia myös niiden pois viemiseen. Aurinko alkoi sitten jo porottaa niskaan, kun viimeisiä haravoin. Kiitos ja ylistys, etten leikannut enempää pusikoitani, vaikka kynnet syyhyivät.
      Lupailevat viileämpää säätä, mutta vielä meillä päin helle pukkaa päälle.

      Tähän karanteeniin on jo niin tottunut, että ihan pelkää tulevaa, kun rajoja avataan, kuten pohjoisessa. missä ihmiset yltiöpäisesti heti hyökkäävät saamaan tartuntoja Ruotsin puolelta, kun lupa annetaan. Eikö tämä karanteeni ollut alun alkaenkin vain suositus, joka kaikkialla otettiin vakavasti. Mikä nyt on muuttunut?

      Tästä kirjoittajien nokkapokasta tuli mieleeni se Koiviston ikivihreä lause, jota olen siteerannut täällä moninaisia kertoja: Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.
      Se on ohje, jonka noudattaminen ei aina ole helppoa, itsekin sen hyvin tiedän.

      Kesäterveisin Makriina

    • Huomenta korvesta@

      Yksi kiva asia on tällaisen pienen ryhmän ajatusten vaihdossa, että vastauksia lukiessa tunnistaa heti kirjoittajan kirjoitustyylistä, vaikka allekirjoitus joskus unohtuu joko tarkoituksella tai huomaamatta.

      Tuon sotaanlähtöjutun muistan joskus lukeneeni lie jonkun traagisia kokemuksia jo lapsuudessa. Mitähän tekemistä sillä kommentilla oli, jäin miettimään.

      Kuopus lähti illalla ajelemaan kohti kotiaan. Palaa keskiviikkona takaisin maalaamaan talon kulmalistoja. Hän on aterioilla kaikkiruokainen eli veljensä vastakohta ruoanlaitossa, joten minunkin tuli maisteltua punaista lihaa, hänen grillatessaan herkkuja. No, tein salaatit runsaina ja täyttävinä, pieniin wokkipannun lihaherkkupaloihin sorruin.

      Sunnuntai aamu, nukuin taas pitkään, yöllä jouduin sulkemaan ylisen ikkunan en viileyden vaan itikan takia, joka tunkeutui tilaan häiritsemään untani.

      Selkäni on vihoitellut ja syykin selvisi kun nuoret puhdistivat räystäskouruja uudella kourunpuhdistusvarrella. He huomauttivat, että maasta laitteella tehtävä puhdistusasento on epäystävällinen selälle.

      Nyt huilaan pari päivää. Eiköhän taas keskiviikkona ole rauhoittunut ja voin avustaa maalaushommissa.

      Ostin retkisuihkun nyt voi illalla käydä ennen nukkamaan menoa saunassa suihkuttelemassa kun lämmittän veden mökin keittiössä. Säästyy saunan lämmitykseltä.

      Katiska on ollut tyhjä, liekö kuumuus kun kalaa ei tule. Esikoinen osti minulle vapaongen, pitää kokeilla jahka saan kaivettua matoja syötiksi.

      Tällaista ilkeilyä ja palstan pilaamista tänään 😊

      • Hei vaan tänne, juuri ehdin iltauutisiin kun nyt on tämä mamma heittänyt talviturkkinsa lähirannalla. Kyllä on merivesikin nyt lämmintä, ihan se houkutti kastautumaan ja uimaan muiden mukana. Kaksi tuttua naisnaapuria oli valmiiksi rannalla, kun märkänä istuin Katiskan rappusille kuivattelemaan auringossa.

        Vielä kävin kerran uppeluksissa, ihanaa vaikka en kauemmaksi laituria uskaltautunutkaan 😊))

        Varjossa Katiskan pirttipenkeillä, tulikin istuttua välimatkan päässä kauan, viileänä pysyikin hyvin ja kuivattuni siirryin vielä aurinkoon erilliselle penkille. Tosi raukea olo nyt ja suolaisennälkä, rannalla herkuttelin isolla munkkipossulla suu sokerissa. nam,..
        '
        Illan filmin aion katsoa nyt, jollen nukahda väkisin,..se on ranskalainen, ja kaunis tarina ystävyydestä!
        Hauskaa illanviettoa sovussa kaikille, heippa!

      • Anonyymi

        Liha on heikko kaikenlaisille viettelyille, mutta haitannooko mittään. Suut makioiksi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liha on heikko kaikenlaisille viettelyille, mutta haitannooko mittään. Suut makioiksi!

        Huomenta viikon alkuun ja kesäkuun viimeistä edelliseen päivään, kauniina aloittaa tämäkin päivä itsensä, onneksi helle on ohi.
        Sateita on luvattu, mutta eipä kannata uskoa, niin monasti on sateet ohi menneet, mutta varmaan sijansa saa, viimeistään syksyn tullen.
        Nyt ajatukset mansikan ostossa, ehkä helle pakottaa niitä runsaasti keräämään, jos kerääjiä vaan on löytynyt.
        Joskus olen kerännyt itse, kun se on ollut mahdollista, nyt ei onnistu, toivottavasti kohtuu hinnalla saa.

        Ei haittaa mitään jos makean nälkä yllättää, siitäkin pitää nauttia.
        En tiedä mikä on tullut suklaan himooni, nyt en tykkää sitä lainkaan syödä, iän myötä kai ei sitä nautintoa tunnista;)
        Jäätelökin harvoin ostan, enemmän vaan tuohon suolaisen puoleen kallistuu makunautinnot.

        Minulla ei tuota selvän näkijän taitoa ole, en osaa tai en edes viitsi yrittää, kuka anonyyminä kirjoittaa, no eipähän synny vääriä arvailujakaan;)
        Kyllä se nuorten apu joskus hyvinkin suotavaa on, tosin vähän olen apua tarvinnut pyytää, ehkä jos mökkiä olisin pitänyt avun pyyntikin olisi ollut aiheellista.
        Olen hyvilläni, että luovuin mökkini rasitteista, vaikka ikävä sinne usein mieleen tulee.
        Pihani olisi vaatinut jatkuvaa huoltamista ja sitä en jaksaisi, ainainen mielipaha siitä olisi tullut.

        Makriina juuri noista jaksamisen rajoista puhut, kyllä ne voimia tarvitsee kaikki puuhat ulkona, sisätyöt sujuvat keveämmin, ja ne juuri jaksaa selvittää.
        Ei riitä ulkohommissa se että jotakin saa aikaan, kun jäljetkin on jaksettava raivata ja se on iso osa koko työstä.
        Pienesti työt on aloitettava, vaikka joka puolessa hoitoa huudetaankin, jos vielä paljon istutuksia, siinäpä sitten urakkaa riittää.
        Jaksamista vaan teille mökkiläisille, kuin omakotipihojen hoitajille;)
        Onhan siinä jaksamiselle kiitos, kun kaikki on kunnossa.

        Minä en nyt taaskaan ymmärtänyt tuota viestiä, kuka ketjun haluaa ryöstää?
        Jos joku haluaa tämän aloittajan ja aamunavauksen siitä vaan, kyllä aikani alkaa siltäkin osin riittää;)
        Jonkun asteista viitseliäisyyttä tämäkin tarvitsee ja kun alulle olen laittanut, yritän vetäjänä toimia, jatkuvuus sitä kaipaa.
        Minusta saa tykätä, mutta myös alistun arvosteltavaksi, ,, aikaan asti, en minä kovin korkealta tipahda ja vahvaluinen olen;)
        Oletteko muuten huomanneet, että epäluulo aiheuttaa riitaa, arvailut ei aina satu kohteeseen.

        Aloitetaan uusi viikko reippaana ja hyvillä mielin, toivotetaan heinäkuu tervetulleeksi, jospa koronakin alkaa vähetä, jos ei takapakkia noista avautumisista ala.

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Hei vaan tänne, juuri ehdin iltauutisiin kun nyt on tämä mamma heittänyt talviturkkinsa lähirannalla. Kyllä on merivesikin nyt lämmintä, ihan se houkutti kastautumaan ja uimaan muiden mukana. Kaksi tuttua naisnaapuria oli valmiiksi rannalla, kun märkänä istuin Katiskan rappusille kuivattelemaan auringossa.

        Vielä kävin kerran uppeluksissa, ihanaa vaikka en kauemmaksi laituria uskaltautunutkaan 😊))

        Varjossa Katiskan pirttipenkeillä, tulikin istuttua välimatkan päässä kauan, viileänä pysyikin hyvin ja kuivattuni siirryin vielä aurinkoon erilliselle penkille. Tosi raukea olo nyt ja suolaisennälkä, rannalla herkuttelin isolla munkkipossulla suu sokerissa. nam,..
        '
        Illan filmin aion katsoa nyt, jollen nukahda väkisin,..se on ranskalainen, ja kaunis tarina ystävyydestä!
        Hauskaa illanviettoa sovussa kaikille, heippa!

        Olen nyt utelias, mutta sinähän tiedät, ettei ole pakko vastata. :)

        Kuinka lähellä asut Lippulaivaa?

    • Huomenta minunkin puolesta@

      Mökin kunnossapito vaatii sen minkä sen omistaja on rajakseen ottanut. Esim. P.n mökillä emme itseämme rasita. Sen pihapiiri on mäntyinen kalliorinne, eikä siellä ole kukkaistutuksia vaan polkuja joilta huitelemme harjalla männynneulaset ja kuivuneet oksat polun viereen. Sitten vain nautitaan olostamme lammen rannalla olevalla laiturilla.

      Eikä minunkaan mökkini työsiirtola ole. "Ammattimiehet asialle" on esikoisen lausahdus kun jotain työtä taivastelen. Mökkihöperyys on tietyntyyppisten ihmisten elämä tapa. Niin ja työ tekijäänsä palkitsee. Iltaisin grilliherkuilla ja saunomisella, uimisella ja seurustelulla ja makeilla unilla raikkaassa kesäyössä.

      Osaan toki levätä. Eilinen oli kokonaisuudessaan lepopäivä. Tein valurautapannun kannesta ankkurin sitomalla sen pitkällä narulla kumiveneeseen. Se lensi kuin ufo heittäessäni sen veteen pitämään vene paikallaan. Makoilin tunteroisen veneessä auringon helliessä raihnaista kehoani.

      Tuo kommenttien arvuuttelu ei varmaan avaudu sellaisille, joita ilkeily ei kohtaa. Mutta itse tunnistan tekstijen toistuvuudesta johtuen kuka niiden takana on. Ns. viralliset nimimerkitkään eivät ole tae eri ihmisestä viestin takana.

      Stalkkaajallani on elämänmittainen tehtävä seurata ja tulkita lukemaansa ja mitätöidä elämääni joten mikäpä hänessä, olen hyväksynyt asian.

      Näitä lasteni lapsuuden mökkiseikkailuja voi lukea blogini osiosta Sankkoniemen tarinoita.

      Päivä alkoi puhelinsoitolla, kun kaupunkiasunnon remonttin arvioija soitti, teimme treffit huomiselle alakerran kylpyhuoneen rempan tarjouksesta. Keittiöremppa menee suoraan vakuutuksen piikkiin.

      Näin asioilla on tapana järjestyä.

      Aurinko näyttää nousseen jo korkealle, pitänee laskeutua alakertaan kahvin ja aamupuuron tekoon.

      Kivaa päivää ilon pilaajalta korvesta 😊

    • Nyt on pakko kirjoittaa, kun kerrankin muistin kirjautua. Ihan uudelta elämä tuntuu, kun ilma on normaali kesäilma, aurinkoinen ja tuuleton. Lämpömittaria en ole lukenut, mutta juuri minulle sopiva lämpötila. Tänään on tarkoitus repäistä ja mennä pojan kanssa isoon kauppakeskukseen asioimaan. Tapaan lapsenlapsenkin, ja menemme syömään, jos tarjoilupaikat ovat käytössä. Jos joutuu seisomaan viivan takana ja turvaväleissä, niin en taida innostua.
      Muutenkin olen alkanut kurkkia luolani oviaukosta maailman menoa. Huomenna on treffit kerran-kuussa-ystäväni kanssa, joka on ollut karenssissa hänkin kuukausikaupalla. Meillä on tapana syödä lounas ja käydä sitten jossakin näyttelyssä tms. Nyt on tarkoituksena tutustua Kiasman antiin.

      Viime päivinä olen keskustellut useammankin ystäväni kanssa muinaisista tavoista ja tottumuksista. Hämmästyin, kun jälkikasvu kysyi ihan tosissaan, että ommeltiinko pyyhkeet ja lakanat ennenvanhaan itse! - Eihän tuosta ajasta nyt niin hirveän kauan vielä ole, mutta niin vaan ihmisiltä katoaa tieto edellisten polvien elämästä. Siitä seuraa kaikenlaisia omituisia käsityksiä. Sain kerran kilarit, kun joku tosissaan väitti, että 100 v. sitten Suomen kansa oli lukutaidotonta ja sivistymätöntä porukkaa.

      Heissuli vain, ja hyvää viikon alkua, pois tuoleista ja luontoon nyt, kun on siihen mahdollisuus!

      • Anonyymi

        Minä olen ollut siellä luonnossa pitkälti toista viikkoa, ja nauttinut olen maaseudun rauhasta. Olen ollut talonvahtina ja eläinten ruokkijana, ihan kuin ennenvanhaan !
        Tänä aamuna tulin kotiin , ja nyt pidän taukoa aamun siivouksesta. Kummasti sitä pölyä kertyy, vaikka kukaan ei ole täällä elellyt, tyttärentytär ainoastaan pihan kukkien kastelusta pitänyt huolen.
        Lukenut olen palstaa tässä huilin aikana, hyvin olette kuumuudesta selvinneet. Niin minäkin, kun oli mahdollisuus joka päivä pulahtaa meriveteen laiturinnokasta. Koiriakin olen uittanut, niitä uitettavia on ollut 4, mutta hyvin on uimareissut menneet .Sukuakin on käynyt kiitettävästi seuraa pitämässä, miehet ovat onkineet ahvenia ja savustuspönttö on ollut kovassa käytössä. Sormin on nuo pikkuiset syöneet kalaa, hyvin on kaikille maistuneet.

        Nyt taas parin viikon ajan olen kaupunkikodissa, ja sitten taas talonvahdiksi.
        Hyviä vointeja vaan kaikille, onneksi tulee välillä vähän viileämpää, kesä se jatkuu kumminkin. km.

    • Sadetta odotellessa haimme mansikoita tilalta, emme enää itse keräämään lähde pellolle, sieltä sai ostaa myös juuri nostettuja varhaisperunoita ja sipulia. Omat perunat ovat vielä liian pieniä, tilliä, persiljaa ja salaattia omasta takaa saa jo. Olette omakotiasumisesta jutelleet, monihan väsyy puutarhan hoitoon ja ison talon siivoukseen varsinkin yksin jäätyään ja muuttaa vanhemmiten kerrostaloon. 16 vuotta sitten tämä talo valmistui , kaikki itsesuunniteltua , helppohoitoiset laadukkaat materiaalit ja käytännölliset ratkaisut. Nykyaikainen talotekniikka säästää työtä ja asumiskustannukset ovat edulliset isossakin neliömäärässä. Puutarhassa on lajien runsautta, mutta selkeinä ryhminä hoito helpottuu. Hedelmäpuiden leikkaus on työläs vaihe, mutta pari kertaa teetinne sen ammattilaisella ja opimme itse. Melko matalina ja ilmavina ne säästyvät myös kasvitaudeilta. Mies tekee raskaimmat työt, minä olen kukkavastaava ja rakastan ruohonleikkuuta. Lapset tulevat kyllä tarvittaessa apuun, matkojen aikana on tarvittu kastelijaa. Talvella lumityöt hoituvat mönkijään kiinnitetyllä auralla, eikähän täällä useina talvena ole luntakaan. Pihatöissä voi ottaa tarvittaessa myös rennommin, kaiken ei tarvitse olla niin nypittyä. Ennenkaikkea puutarhan hoito on rakas harrastus. Tämä talo on myös monen rakas mummola, paljon on talo nähnyt pikkuisten leikkiä ja kasvamista ihan vauvasta asti . Yhden oven pielissä on merkintöjä kunkin lapsenlapsen pituuskasvusta, korkeimmillaan armeijan kutsunnoissa olleen 190 cm, ensiaskeleitakin on mummolan lattioilla kokeiltu. Meidän molempien vanhemmat pärjäsivät loppuun asti ok-taloissaan, äidit lopuksi muutaman vuoden yksin avun turvin , joten kaipa mekin voimme siihen pyrkiä. Aina pitää varautua siihen ettei kaikki suju niinkuin haluaisi, mutta luotamme että apuakin saa tarvittaessa.

      Taannehtavasti luin hiukan ketjua, joten toivotan tässä onnea merkkipaalun johdosta Ynnämuulle ja toivon aktiivista miehisen näkökulman antia palstalle jatkossakin. Sinisirkun tyttären onneen voi yhtyä, lähipiirissäsi on paljon tapahtumia, joihta olemme saaneet jakaa. Lapset ovat vanhemmilleen aina lapsia, oli ikä mikä tahansa. Hauska lukea hellekauden vietostanne, hienoa että Skillankin uskalsi veneretkelle lähteä. Uiminen on vilvoittanut ihanasti veneillessä, ja kun metsälenkkeilyä ei ole voinut harrastaa, on se ollut hyvä kuntoilunkin kannalta. Veneen perästä lasketaan tikkaat , voi pulahtaa suoraan raikkaaseen veteen , matalissa poukamissa saattaa olla jo sinilevää. Korppiksen tapaan tykkään jollana toimivassa kumiveneessä lillumisesta, siinä saa läheisen kosketuksen veden pintaan, pikkukalat , vaaksiaiset ja sudenkorennot välkkyvin siivin tulevat tervehtimään , iho tuntee jokaisen hennonkin tuulenvireen. Retkisuihkukin on ahkerassa käytössä, veneen tankista makeaa vettä on kiva suihkutella suolaisessa merivedessä uinnin jälkeen.

      Ihanaa, että elämä alkaa normalisoitua raskaan koronakevään jälkeen ja voi tavata rakkaitaan , ystäviään ja syksyllä harratuspiiriäkin toivon mukaan. Mansikantuoksuiset terveiset !

    • Anonyymi

      Molemmatko jo 80v. Niin se aika rientää.

      • Anonyymi

        Jos minulta ikiä kysyt, ollaan näitä suurten ikäluokkien edustajia, seitsenkymppisiä vielä pitkään. Olen vaan aina kirjoittanut ”väärässä” ikäryhmässä, koska pidän näitä ikäryhmityksiä palstoilla keinotekoisina.

        Ramoona

        Omakotiasumisesta kirjoitit, Ramoona. Jos on kaksi osaavaa ja töihin tarttuva asujaa niin kyllä omakotitalossa pärjää pitkäänkin.
        Muutama naapuri minulla on yli 80, taisi ehdiä täyttää 90 eräs heistä. Tietysti tarvitsevat apuja ulkotöissä , mutta muuten ovat hoitaneet itsensä ja taloutensa.

        Itse asustan pitkiä aikoja yksin ja pärjään jos tyydyn vähempään vaikka tuon pihanhoidon
        kohdalla. Luonnontilaista nurmikkoa/heinikköä, paljon pensaita. Ei nyt välttämättä hivele silmää mutta välttää minulle.
        Meidänkin talo on itse suunniteltu, veljet olivat siinä apuna, kun insirööritaitoa on. Ex-appeni oli taitava kirvesmies, puutavara saatiin omasta metsästä - siis hänen..))
        Yli 40 vuotta vanhaan taloon on tietysti tehty kaikki mahdolliset peruskorjaukset: lisäesitys, ulkovuoraus, katto, vesijohdot ja viimeksi vierärin sukitus.
        Perinteisiä keittiö- ja kylppäriremontteja en ole tehnyt, huvittaa oikeastaan, että keittiökaappini ovat 70-luvulta ja kylppärissä on silloin suosiossa ollut muovitapetti..))

        No. Kaikki eivät ole sisustajia ja varmasti monilla on esteettistä silmää enemmän ja se saa kiinnostumaan sisustamisesta ja muunkin kauneuden tuottamisesta. Itsekin osaan sitä kyllä ihailla, mutta en tuottaa..))

        Kiitos sinulle Ramoona ja tietysti myös monille muille, jotka ovat kuvanneet omaa elämäänsä. Paljon kuvauksista saa virikettä ja oppia ja ennen muuta tiettyä levollisuutta, mitä tasapainoisesta tekstistä aina välittyy.

        Jo jyrähti ukkonen tullessaan etelärannikolle, ja nyt sade jo raikastaa luontoa 😀))
        Kertakaikkisen ihanaa näiden helteiden jälkeen. Anytaisin sataa pari päivää koko maassa, niin kaipaa luonto ja viljelykset vettä, ja kyllä teidän puutarannekin kaunistuu silmissä,..ihan voin muistaa mökillä, miten raikasta oli tassutella nurmikolla paljain varpain sateella.
        Vantaan kasteluvesi kun oli kytkettynä palstoille, ei tarvinnut koskaan säästää, vettä, mutta vakikodin pihat Lippiksellä oli joskus pulassa.

        Oi miten yltyy tuo ropina, tanssii ne pisarat puiden lehdilläkin hauskasti :)

        Niin kivaa onkin lukea vapaata, ja ympäristöstäänkin kertovaa tekstiä, Ramoonan puutarhasta on ihan oma ihastuttava mielikuva, ja nyt vielä demeterkin kuvailee rakasta kotiaan. Elävää ja kaikkein ymmärrettävintä osallistumista minusta, olen vaeltanut Varkaudessakin rannalle Skillan'in kanssa, isunut ajatuksessa penkeilläkin matkan varrella. Korpikirjoittajan laiturisohvaa ja polkujen valukoristeita ihailin jo 60 lukiessani 😍))

        Nyt alkoi "Takaisin kotiin,"..heippa ja iloitaan kirjoittamisesta! t. sini-sirkku

    • Anonyymi

      Jo sade tuli tännekin, oikein pimeni sisällä, että valot täytyi laittaa. Kuuntelin, että koska jyrähtää, mutta ei, sade on nyt jo melkein loppunut.

      Raikkaaksi ja hyväntuoksuiseksi tuli ilma ja mikä parasta, nyt ei tarvi kastella!

      Kiva lukea kaikkien viestejä! Makriinakin oikein repäisee ja lähtee ostoksille ja
      sukulaistaamiseen samalla. Yhdessä onkin mukava kulkea ja on makutuomari vielä paikalla!

      Hyvää illanjatkoa,
      Neeasa

      • Huomenta ja nyt sadesäähän, taivas tasaisen harmaa, voi olla, että päivä meneekin sateen tanssiessa, hyvä niin, mustikat suurenevat ja puolukka samoin.
        Marjasadosta ennustetaan hyvää, jopa lakkojen osalta.
        Kohta kaikki kynnelle kykenevät vaan metsiin ja marjoja meille avuttomillekin keräämään, ostamme niin kauan, kun eurot riittää;)

        En tiedä tuliko edellisestä viestistäni jotenkin ymmärrys, että omakotitalo ja muut hoitoa vaativat pihat olisin tuominnut, en toki.
        Mitä ihanin asia, jos voimat riittäisi elämän loppuun asua siellä missä viihtyy.
        Sama ajatus myös mökeistä, jokainen toimii oman ajatuksensa mukaan, minä voisin rehellisesti sanoa, että mökkini oli työsiirtola.
        Hyvillä mielin työni siellä tein, sanon kuten poikani sanoi, kun epäilin hänen jaksamistaan työssään, tämä on harrastus ja työ, kyllä sen jaksaa, näin se oli myös kohdallani;)

        Makriina kulttuurin pariin on hakeutumassa, oudolta varmaan tuntuu lähteä kiertelemään kohteita, jotka jo melkein unohduksiin jäivät.
        Tuo nuorison tietämättömyys jo meidän iän alkuajoista on todellista, siinä olisi tehtävä kenttää meille vanhuksille valottaa asioita sieltä tiukkuudenkin ajoilta, aina ei asiat näinkään hyvin olleet, työtä on tämä vanheneva joukko tehnyt asioiden tähän malliin saadakseen.
        Taaskaan en tarkoita, etteikö nykytyöikäiset töitä tee ja elämää rakenna, mutta juuret olisi jokaisen hyvä tietää, ehkä elämän arvo näin punnittaisiin.

        Kyllä se järvessä käynti virkisti silloin helteen kovimmillaan ollessa, mutta lyhyt vaikutus vaan oli, no nyt sääkin viileni huomattavasti ja tehojen pitäisi palautua;)
        Saapa nähdä miten huominen mökkitapaaminen onnistuu, jos sade vaan jatkuu.
        Minua ei vesisade haittaa, onhan katto mökillä pään päällä, mutta on otettava huomioon muiden mukaan lähtijöiden mielipide.

        Kissamummo nauttii koirien kanssa maalaiselämästä, mutta mukava varmaan piipahtaa omassa kodissakin.
        Kalaonnea vaan miehille, että savustuspönttö käyttöä saa ja makoisia tuotoksia saatte nauttia, on se ahven niin makoisa kala, että jos aikaa riittää niin ruotiminen ei haittaa.

        Ramoona mansikoiden makuun jo päässyt, voi olla että lyhyeksi jää mansikan myynti, se helle kypsytti yhtä aikaa suuremman määrän.
        En ole torilla edes kyselemässä hintoja käynyt, pitää loppuviikolla käydä ja ehkä pari laatikollista ostaakin.
        Kaupassa oli 7 euroa litra, aika hintavaa on, jos vähän halvemmalla onnistuisi saamaan torilta.

        Demeter kertoilit vanhan talon remonteista, kyllä sitä remonttia kaipaa kerrostalo asuntokin, minulla olisi tapettien vaihto mielessä, pari vuotta sitten keittiön kuntoon sain,
        kaikki remontin tuomat harmit mielessä, olen yrittänyt asiaa siirtää.
        Kodinkoneetkin alkaa vaihtokunnossa olemaan useammat ja sekin euroja tarvitsee, no tuo tapetointi ei hirveitä maksa, jos vielä löydän hyvä remontin tekijän.
        Huonekalustoni vaatii verhoilua, uusimistakin olen ajatellut, mutta olen niin tykästynyt tähän nykyiseen, että ei ole tullut mieleistä vastaan mihin vaihtaisin.
        Verhoilu rahalla jo saisin uuden kaluston, nuoret ei ehkä perintönä näitä halua;)
        Kaikkea huolta sitä itselleen kehittelee;)

        Niin niitä mielikuvia näistä viesteistä syntyy, kuten sini-sirkku maalailit;)

        Neeassa ihasteli luonnon raikkautta sateen jälkeen, nyt minä myös sitä tuoksua tuoksuttelen. ei kuumuuskaan enää haittaa.
        Olisi varmaan jotain sadeilma töitä aloitettava, keittiön kaappeja taidan ruveta siivoamaan, ja taidanpa "keittää" käyttösyömävälineet, ovat tummuneet rumiksi.
        Kälyni aika usein tämän homman tekee, pulverivedessä kiehauttaa ja huuhtoo hyvin, minä matkin häntä, ruostumaton teräs on kysymyksessä.

        Seurailen tuota pilvien seilaamista ja toivon jo siirtyvän itään, jotta huomenna olisi kaunista taas.

      • Juu Neeasa, Makriina on uskomaton ! Aina skarppina ja "valmiina uusiin haasteisiin"..))
        Yltäisipä samaan kun se aika tulee - jos tulee..))

        Eikä meissä muissakaan moittimista ole, eihän ?..)) Omien voimiemme ja - luontomme mukaisesti tässä yritellään.

        Yöllä alkoi vesisade täällä ja sitä taitaa riittää koko päivälle. Mutta odotettu ja toivottuhan se on...
        Hyvää päivää vain kaikille !,

      • demeter1 kirjoitti:

        Juu Neeasa, Makriina on uskomaton ! Aina skarppina ja "valmiina uusiin haasteisiin"..))

        Kivasti täällä huikataan toisillemme, hymyä se saakin aikaan. Että minua nukuttaa tämä sadesää, en muista milloin niin makea unentarve yllätti uutisia kuunnellessa. Taisi ollakin jo kolmannet uutiset, joten ihmekös tuo!

        Nousin vikkelästi tv-tuolin sylistä, sammutin tv:n ja kahvikannuani tiristäen hörppäsin lisäpiristystä ! mutta ei, uneliaisuus on ilmeisesti säästä johtuvaa, moi moi,..

        Älä nyt demeter minua kovin skarppina mainosta, kyllä minä etupäässä vedän lonkkaa sohvalla.
        Eilen olin kamalan aktiivinen ja jouduin oppaaksi rollaattoria työntävälle ikäihmiselle, joka ei löytänyt ostoskeskuksessa hissiä. En löytänyt minäkään, ja oli kyllä sellaista hanhenmarssia paikasta paikkaan, että meinasi usko mennä. Kyselin monelta tiskiltä apua, kun oletin sentään, että henkilökuntiin kuuluvat tietävät kulkuväylät, mutta harhaanjohtajia olivat. Liukuportaita kyllä löytyy, mutta ikääntynyt ihminen ei uskaltatautunut niihin, eikä ihme. Ei muistanut, miten oli paikalle tullut, siksi harhailimme ympäri kuin Jerusalemin suutarit.
        Siinä se skarppius. Ulos päästiin lopuksi, pääsin kotiin hyvissä voimissa, toivottavasti opastettavanikin, poloinen.
        Nyt sataa kuin saavista. Kulttuuripläjäykseni siirtyi viikolla. Kotona nyt vaan, sateen ropinassa. Pihassani on kotoisa maalaisruusupensas, satoine nuppuineen. Jos nuput kastuvat, ne eivät aukea, vaan liimautuvat kiinni. IKINÄ en ole nähnyt sitä täydessä loistossa, vaan nuput hapantuvat joka vuosi juuri sopivassa sateessa ja putoilevat. Nyyh. Joku harva avautuu, joten tiedän, että se on vaaleanpunainen, kerrottu ruusu. Sanovat sitä Valamon ruusuksi. Lienevätkö oikeassa.
        Sataa sataa ropisee, pompeli pom, sanoi Nalle Puh.

        Taitaapi olla Mustialanruusu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaapi olla Mustialanruusu.

        Oikeassa olet. Niinhän olen kuullutkin, Valamon ruusua vain on myös tarjottu. Hatara muisti!
        Mkr.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt demeter minua kovin skarppina mainosta, kyllä minä etupäässä vedän lonkkaa sohvalla.
        Eilen olin kamalan aktiivinen ja jouduin oppaaksi rollaattoria työntävälle ikäihmiselle, joka ei löytänyt ostoskeskuksessa hissiä. En löytänyt minäkään, ja oli kyllä sellaista hanhenmarssia paikasta paikkaan, että meinasi usko mennä. Kyselin monelta tiskiltä apua, kun oletin sentään, että henkilökuntiin kuuluvat tietävät kulkuväylät, mutta harhaanjohtajia olivat. Liukuportaita kyllä löytyy, mutta ikääntynyt ihminen ei uskaltatautunut niihin, eikä ihme. Ei muistanut, miten oli paikalle tullut, siksi harhailimme ympäri kuin Jerusalemin suutarit.
        Siinä se skarppius. Ulos päästiin lopuksi, pääsin kotiin hyvissä voimissa, toivottavasti opastettavanikin, poloinen.
        Nyt sataa kuin saavista. Kulttuuripläjäykseni siirtyi viikolla. Kotona nyt vaan, sateen ropinassa. Pihassani on kotoisa maalaisruusupensas, satoine nuppuineen. Jos nuput kastuvat, ne eivät aukea, vaan liimautuvat kiinni. IKINÄ en ole nähnyt sitä täydessä loistossa, vaan nuput hapantuvat joka vuosi juuri sopivassa sateessa ja putoilevat. Nyyh. Joku harva avautuu, joten tiedän, että se on vaaleanpunainen, kerrottu ruusu. Sanovat sitä Valamon ruusuksi. Lienevätkö oikeassa.
        Sataa sataa ropisee, pompeli pom, sanoi Nalle Puh.

        Mkr.

        Ihan arkipäivää ovat nuo seikkailut isoissa marketeissa nuoremmillekin, Makriina, kuten sekin, että kysyvä eksyy tieltä - kun kukaan ei tiedä eikä osaa opastaa..))
        Itse olen aina välttänyt suuria kauppakeskuksia ja muutakin suurta, kun se pieni on niin kaunista...))
        Joskus kävin jossakin tilaisuudessa Isossa Omenassa ja olin kyllä otettu siitä väljyydestä, siisteydestä ja yleensä siitä tunnelmassa mikä siellä vallitsi. Niin, että taitaa taas olla se oma asenne, mikä on vialla, kun niitä marketteja välttelee...Kasvua ikä kaikki..))

      • sini.s kirjoitti:

        Kivasti täällä huikataan toisillemme, hymyä se saakin aikaan. Että minua nukuttaa tämä sadesää, en muista milloin niin makea unentarve yllätti uutisia kuunnellessa. Taisi ollakin jo kolmannet uutiset, joten ihmekös tuo!

        Nousin vikkelästi tv-tuolin sylistä, sammutin tv:n ja kahvikannuani tiristäen hörppäsin lisäpiristystä ! mutta ei, uneliaisuus on ilmeisesti säästä johtuvaa, moi moi,..

        Hyvä kun sanoit, sini-sirkku, että unettaa. Minulla meni eilinen päivä torkahtelun takia ihan ketuille...
        Pitäisi varmasti saada nuo yöunet pitemmiksi, opetella vaikka lypsämään sitä unta, kuten Makriina hauskasti ilmaisi, kun pakkaa herätä muutaman tunnin yöunen jälkeen "virkeänä".

        Ihan tuttua, yöunen riittämättömyys ikääntyneillä - siis nykynormeilla mitaten - ainakin omat tuttuni sen vahvistavat...

      • SkillaN kirjoitti:

        Huomenta ja nyt sadesäähän, taivas tasaisen harmaa, voi olla, että päivä meneekin sateen tanssiessa, hyvä niin, mustikat suurenevat ja puolukka samoin.
        Marjasadosta ennustetaan hyvää, jopa lakkojen osalta.
        Kohta kaikki kynnelle kykenevät vaan metsiin ja marjoja meille avuttomillekin keräämään, ostamme niin kauan, kun eurot riittää;)

        En tiedä tuliko edellisestä viestistäni jotenkin ymmärrys, että omakotitalo ja muut hoitoa vaativat pihat olisin tuominnut, en toki.
        Mitä ihanin asia, jos voimat riittäisi elämän loppuun asua siellä missä viihtyy.
        Sama ajatus myös mökeistä, jokainen toimii oman ajatuksensa mukaan, minä voisin rehellisesti sanoa, että mökkini oli työsiirtola.
        Hyvillä mielin työni siellä tein, sanon kuten poikani sanoi, kun epäilin hänen jaksamistaan työssään, tämä on harrastus ja työ, kyllä sen jaksaa, näin se oli myös kohdallani;)

        Makriina kulttuurin pariin on hakeutumassa, oudolta varmaan tuntuu lähteä kiertelemään kohteita, jotka jo melkein unohduksiin jäivät.
        Tuo nuorison tietämättömyys jo meidän iän alkuajoista on todellista, siinä olisi tehtävä kenttää meille vanhuksille valottaa asioita sieltä tiukkuudenkin ajoilta, aina ei asiat näinkään hyvin olleet, työtä on tämä vanheneva joukko tehnyt asioiden tähän malliin saadakseen.
        Taaskaan en tarkoita, etteikö nykytyöikäiset töitä tee ja elämää rakenna, mutta juuret olisi jokaisen hyvä tietää, ehkä elämän arvo näin punnittaisiin.

        Kyllä se järvessä käynti virkisti silloin helteen kovimmillaan ollessa, mutta lyhyt vaikutus vaan oli, no nyt sääkin viileni huomattavasti ja tehojen pitäisi palautua;)
        Saapa nähdä miten huominen mökkitapaaminen onnistuu, jos sade vaan jatkuu.
        Minua ei vesisade haittaa, onhan katto mökillä pään päällä, mutta on otettava huomioon muiden mukaan lähtijöiden mielipide.

        Kissamummo nauttii koirien kanssa maalaiselämästä, mutta mukava varmaan piipahtaa omassa kodissakin.
        Kalaonnea vaan miehille, että savustuspönttö käyttöä saa ja makoisia tuotoksia saatte nauttia, on se ahven niin makoisa kala, että jos aikaa riittää niin ruotiminen ei haittaa.

        Ramoona mansikoiden makuun jo päässyt, voi olla että lyhyeksi jää mansikan myynti, se helle kypsytti yhtä aikaa suuremman määrän.
        En ole torilla edes kyselemässä hintoja käynyt, pitää loppuviikolla käydä ja ehkä pari laatikollista ostaakin.
        Kaupassa oli 7 euroa litra, aika hintavaa on, jos vähän halvemmalla onnistuisi saamaan torilta.

        Demeter kertoilit vanhan talon remonteista, kyllä sitä remonttia kaipaa kerrostalo asuntokin, minulla olisi tapettien vaihto mielessä, pari vuotta sitten keittiön kuntoon sain,
        kaikki remontin tuomat harmit mielessä, olen yrittänyt asiaa siirtää.
        Kodinkoneetkin alkaa vaihtokunnossa olemaan useammat ja sekin euroja tarvitsee, no tuo tapetointi ei hirveitä maksa, jos vielä löydän hyvä remontin tekijän.
        Huonekalustoni vaatii verhoilua, uusimistakin olen ajatellut, mutta olen niin tykästynyt tähän nykyiseen, että ei ole tullut mieleistä vastaan mihin vaihtaisin.
        Verhoilu rahalla jo saisin uuden kaluston, nuoret ei ehkä perintönä näitä halua;)
        Kaikkea huolta sitä itselleen kehittelee;)

        Niin niitä mielikuvia näistä viesteistä syntyy, kuten sini-sirkku maalailit;)

        Neeassa ihasteli luonnon raikkautta sateen jälkeen, nyt minä myös sitä tuoksua tuoksuttelen. ei kuumuuskaan enää haittaa.
        Olisi varmaan jotain sadeilma töitä aloitettava, keittiön kaappeja taidan ruveta siivoamaan, ja taidanpa "keittää" käyttösyömävälineet, ovat tummuneet rumiksi.
        Kälyni aika usein tämän homman tekee, pulverivedessä kiehauttaa ja huuhtoo hyvin, minä matkin häntä, ruostumaton teräs on kysymyksessä.

        Seurailen tuota pilvien seilaamista ja toivon jo siirtyvän itään, jotta huomenna olisi kaunista taas.

        SkillaN muistutti hyvästä marjasadosta, mitä on ennustettu. Sitä minäkin odotan innolla. Paikat on tiedossa ja katsastettu kukinnan aikaan, mutta toivottavasti oma kunto kestää tulevat sessiot.
        Ikävä vain kuulla, että ulkomaisten poimijoitten puute tietää sitä, että marjaa jää metsiin.
        Niillä marjamailla missä olen itse kulkenut on aina ollut vierastyövoimaa poimimassa ja aina on riittänyt marjoja meille kaikille. Ja tietysti on hyvä tietää, että vierastyövoima saa täällä marjastamalla kohennusta omiin oloihinsa. Hyvän jakamista, missä kaikki voittavat.

        Kiva, että SkillaN saa kokea myös mökkeilyn ihanuutta. Kutsuttuna vieraana se taitaa parasta ollakin..)) Meidän tutut ovat kauppaamassa saarimökkiään, kun nuoret eivät ole siitä riittävän kiinnostuneita. Pitäisi olla niin varustettu, että sitä voi käyttää kakkoskotina, sanotaan. Ellei ole sähköä eikä vettä mökki jää helposti käsiin, vaikka olisi muuten hoidettu ja hyvänä pidetty. Surullistahan se on, mutta aika on nyt tällainen.

        Tuosta mistä Makriina ja SkillaN puhuivat, "entisaikojen" kuvaamisesta lapsille ja lapsenlapsille, pitäisi aina itseään muistuttaa. Sitä, perinteen siirtämistä, pidetään ainakin juhlapuheissa, meidän ikäpolven tärkeämpänä tehtävänä, etenkin kun tiedetään miten vähän tämä aika tarjoaa jatkuvuuden kokemuksia lapsille ja nuorille.

        Vitsi, että olen kirjoittanut paljon, liikaa varmasti..)) Kai tässä huominen leikkaus huolettaa sen verran, että tulee juttua, kun uloskaan ei voi mennä..))

        Ei nuoret halua sitoutua työleiriin, mitä mökkeily mukavuuksia vailla olevassa ja ainaista korjaamista vaativassa mökissä merkitsee. Lämpimät aurinkopäivät on harvinaisia Suomen kesässä, jolloin mökillä vois viihtyä, saahan mökin vuokrata jos sellanen loma ketään enää kiinnostaa.

        Noin minäkin olen asian ymmärtänyt, että mukavuus ennen kaikkea..)) Anonyymi 13.08.

        Eikä siinä mitään, mutta kun se tuntuu tarttuneen meikäläiseenkin. Maalla tuntuu ulkohuussiin menokin työläältä (etenkin kun sisällä on vesiklosetti) jopa kesäaikaan. Tai ei nyt sentään. Kyllä me sinne huussiin kipitämme, myös oli 80-vuotiaat veljet, lämpöistuin ja kompostikäymälä. Kyllä pitäisi riittää...
        Ja niitä pikkuremppoja ovat tehneet sisätöissä ikänsä olleet ihan mielensä virkistykseksi.
        Siis toistaiseksi, mutta tilanne voi tietysti näillä vuosin muuttua hetkessä.
        Se vaihe on tekeville ja osaaville todella vaikea, kun tietää, mitä pitäisi/osaisi tehdä, mutta voimat eivät enää riitä. Sitä turhautumista on moni läheinen joutunut todistamaan...

        Etenkään miehet eivät kovin hyvin tunnu sopeutuvan tuollaiseen tilanteeseen. Että joutuu miettimään miten saisi aikansa kulumaan...

    • Sataa näin on, en tykkää yhtään, pelkäänpä, että rakastamani helteet ovat ohi. Ennusteista päätellessä vettä tulee, ainakin pari viikkoa.

      No, jospa torstai olisi sateeton kun poika tulee maalaamaan talon nurkkapuita.

      Luonto saa vettä, no liika ei luonnollekaan ole hyväksi saati ukkosmyrskyt. Uuno jätti jälkeensä pahaa jälkeä. Huomiseksi luvattu uusia ukkosmyrskypuuskia.

      Mieluiten minä ulkona söisin ja rannalla pulikoisin kuin mökissä sisällä päiviä istuisin.

      Valitusta ja kiukuttelua korvesta 😩

      • Anonyymi

        Sateella järven vesi tuntuu lämpimältä. Mikäpä estää innokasta uimasta sateellakin, kastuuhan siinä joka tapauksessa. Ukonilmalla toki ei.
        Minä olen kaupunkikodissani, ja ihan tyytyväisenä, kun sauna ja kylppäri ovat saman katon alla, ja pihaa paljon vähemmän kuin mökillä, joka on entinen torpan paikka.
        Kyllä ehtisin nääntyä tälläkin pihalla, jos intoni riittäisi kuoputtamiseen ja vaalimiseen.
        Mutta nykyisin minua jo ikä suojelee.
        Ota tämä sade luojan suomana lepohetkenä!

        Mkr.

    • "Vain tuoksua mintun ja ruusun..."
      Ruusut ovat alkaneet kukintansa. Minun pihassani oli jo ennestään ruusupuskia, keltaista ja vaaleanpunaista pensasruusua, kun muutimme tähän taloon 7 vuotta sitten. Kukkapenkeissä oli punaisen joka sorttia j minä olen vielä lisännyt köynnösruusulla ja istuttamalla kaikki äitienpäivä yms ruusut ulos.
      Ryytimaahani istutin mintun.
      Keltainen kesäkurpitsa on jo tuottanut ensi sadon ja nyt odottelen muiden lajikkeiden valmistumista. Pölyttäminen on ollut heikohkjoa ja olen itse yrittänyt auttaa tupsuttamalla siitepölyä topseilla poikakukista tyttökukkiin; hankalaa vain että ne ole aina auki samaan aikaan.
      Poikani valmistumistilaisuuden siirsimme sitten kuitenkin siihen kun hänellä on todistus ja diplomi kädessä ja nyt ne sitten on ja valmistelemme pienimuotoista perhelounasta/puutarhajuhlaa ja skoolaamme shampanjalla ja syömme kolumbialaisia empandoseja eli rasvassa keitettyjä maissikuoreen tehtyjä pikku pirogeja tyttäreni terassilla, nyt lauantaina vasta.
      Puutarhanhoidon ja juhlatilaisuuden valmistelemisien lisäksi päiväni ovat kuluneet käännökseni oikolukemiseen ja kieliasun tarkistamiseen; sen on tehnyt poikani joka onkin tehnyt suuren työn ja poiminut pois kaikki svenglishmini ja sanat jotka olivat puoliksi unohtuneet. Marginaaliin hän oli kirjoittanut myös kysymyksiä ja ehdotuksia ja kyseenalaistanut sanavalintojani ja oikaissut syntaksia. Nyt olen puhtaaksikirjoitusvaiheessa ja on todella luksusta kun on kustannustoimittaja omasta takaa ja vielä live-in.
      (laitan pienen näytteen profiiliini)
      Onneksi helteet hellittivät, ainakin hetkeksi tältä kertaa.Avasimme ruokailuhuoneen liukuovet selkoselälleen ja nyt minulla on jokinäköala tuoliltani.
      Hyvää alkuviikkoa!

      • Anonyymi

        Mintun istuttaisin todella kauas muista kasveista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mintun istuttaisin todella kauas muista kasveista.

        Minkä takia?

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minkä takia?

        Mintun juuristo leviää pitkälle/kauas ja näin vie muilta kasveilta elintilaa/ravintoa.

        Sitten sen tuhoaminen on työlästä hommaa, kun on valtauksensa tehnyt ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mintun juuristo leviää pitkälle/kauas ja näin vie muilta kasveilta elintilaa/ravintoa.

        Sitten sen tuhoaminen on työlästä hommaa, kun on valtauksensa tehnyt ;)

        Kiitos tiedosta!
        Se on nyt kuitenkin kasvimaan laidassa, rosmariinin ja lehtisalaatin vieressä. Tilaa sille on levitä aika paljon.
        Oregano on minulla kasvanut valtavaksi pehkoksi ja timjami talvehtii myös oreganon tapaan. Persilja ja korianteri ovat ruohosipulin vieressä, välissä tilliä.
        Söimme juuri lounaan, uuniomelettia jossa oli kinkkusiivuja ja päällä keltaista kurpitsaa omasta kasvihuoneesta. Salaatti oli oman pihan heinistä: lehtisalaattia, pinaattia ja mangoldia.
        Neuvopa vielä miten pääsen eroon pienistä mustista muurahaisista jotka yrittävät valloittaa keittiöni. :)

        Niillä saattaa olla talon rakenteissa pesä. Me emme päässeet niistä eroon kuin hyönteisammattimiehen ruiskuttaessa torjunta-ainetta lattialistojen ja kylpyhuoneen seinien ja katon vierustoihin. '

        Samaa ainetta käytetään Lastenklinikallakin tarvittaessa, parin tunnin tuuletus ja elämä jatkui ilman mustia murkkuja. Pesä löytyikin kylppärin seinäeristeistä, katon valaistuaukosta niitä vyöryi lattialle.
        Ne on saattaneet asua satoja vuosia ennen ihmistä hiekkaisilla mailla, eikä nekään talvesta tykkää, sisälle rakentavat oman pesän kun tassut palelee ! Joten uustulokkaita me ihmiset ollaan!

        Muurahainen kuivuu terveessä talossa vuorokauden sisällä hengiltä. Taloon muurahaiset eivät tule, ellei siellä ole niille ruokaa.

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Niillä saattaa olla talon rakenteissa pesä. Me emme päässeet niistä eroon kuin hyönteisammattimiehen ruiskuttaessa torjunta-ainetta lattialistojen ja kylpyhuoneen seinien ja katon vierustoihin. '

        Samaa ainetta käytetään Lastenklinikallakin tarvittaessa, parin tunnin tuuletus ja elämä jatkui ilman mustia murkkuja. Pesä löytyikin kylppärin seinäeristeistä, katon valaistuaukosta niitä vyöryi lattialle.
        Ne on saattaneet asua satoja vuosia ennen ihmistä hiekkaisilla mailla, eikä nekään talvesta tykkää, sisälle rakentavat oman pesän kun tassut palelee ! Joten uustulokkaita me ihmiset ollaan!

        Lastenklinikalla ? Olit ilmeisesti siellä siivoojana.

    • Rankkasade huuhtoo juuri etelärannikkoa, mutta laariin sataa : metsä kasvaa kohisten, raakileet pullistuvat, kulottuneet nurmikot virkistyvät. Minäkin tutkin pensasruusujani, tuo Mustiala oli jo avaamassa nuppujaan, mutta taitavat mennä nyt pilalle. Samantapainen monikerrannainen ja sitruunalta vienosti tuoksuva Tornionjokilaakson ruusu on kestävämpi, pienempikukkainen tosin. Valamon helakanpunainen yksinkertainen ruusu auringonkeltaisin keskushetein ei ole sateesta moksiskaan, kukkii viikkokausia. Monenlaisia jaloruusuja olen kokeillut vaihtelevalla menestyksellä ja saan äitienpäiväruusutkin yleensä yhden uuden kerran kukkimaan. Keltainen upea Peace on kestänyt pian kymmenen vuotta mutta uskollisin on ollut punainen ryhmäruusu Europeana, joka nyt availee ensimmäisiä kukkiaan ja kukkii pitkälle syksyyn. Myös maanpeiteruusut ovat kestäviä, mutta niiden aika on myöhemmin. Köynnösruusu Flammentanz vajan seinustalla on jo kukassa myös, nautti ilmiselväsi hellejaksosta.

      Joidenkin yrttien kanssa saa olla varuillaan, mihin istuttaa. Yksi tilanryöstäjä on mäkimeirami eli oregano, joka on myös hyvä pölyttäjämagneetti ja saa meillä parin omenapuun alla rehottaa mielin määrin, pitää heinän poissa puiden juurilta. Perustin pienen yrttimaan lastenlasten hiekkalaatikon kehikkoon, kun hiekkaleikeistä kasvettiin ulos. Se on tehty lehtikuusesta, terassin ylijäämälaudoista. Lehtikuusi kestää ilman kyllästysaineita, on siis turvallinen niin ihmistaimille kuin kasvikunnalle. Asetin kehikkoon sopivankorkuisia mustia muovilaatikoita, porasin reiät pohjiin ja täytin mullalla, johon olin sekoittanut laatikosta hiekkaa. Monet yrtit pitävät laihasta maasta. Näin omissa laatikoissaan mikään laji ei pääse valtaamaan toiselta tilaa. Minttua on montaa sorttia, minulla se ei taida olla aggressiivisimmasta päästä, mutta hyvin tuottoisaa se on. Keitän muutaman pienen purkin minttuhyytelöä pääsiäistä varten, pohjaksi voi laittaa omenamehua tai siideriä. Basilika on varsinainen pestoyrtti, mutta teen myös myös monen yrtin pestoa, jolla on aina menekkiä eri ruokien kanssa ja vaikka pastakastikkeena.

      Luin Paloman englanninkielisen näytteen, työtapasi vaikuttaa muutenkin kunnianhimoiselta. Menestystä edelleenkin projektillesi !

      • Hyvää iltaa!

        Aamuinen unisuus häipyi puolen tunnin torkun jälkeen, ja erinomainen päivä tästä tulikin. Tein elämäni lihamurekkeen vaihteeksi, kalaa kun olen suosinut potkään.
        Olinkin tilannut possunlihaa ja se osottautui mehukkakksi ja maukkaaksi. Tein sen ranskalaisella sipulikeitolla, korppujauholla ja smetanalla tuoresipuleineen. Varhaisperunan kanssa maukasta kuin mikä !

        Muuten sain tuplasti tilaamani ruuat, kauhuissani oven avatessani oli illalla uusi K-kaupan kuski tuomassa pahvilaatikollisia ruokia !! Huh, kerooin saaneeni jo lähetyksen, mutta sisään oli jo laatikot kantanut, ja todettava oli. Sama tilaus oli tuplattu 😂))

        Voihan Eetu,..äkkiä vie nämä kylmäautoosi takaisin, en huoli, eikä ole menekkiäkään,...no, sillähän siitä selvittiin.

        Sateessa kävelin nauttien, lähes koko päivän satoi sopivasti ja tuoksui ihanalle,..miten onkaan helppo hengittää happirikkaassa ilmassa.

        Nyt kuuntelen iltauutiset tiskatessani, saan keittiöni taas somaksi 🦋

        Hyviä vointeja vaan kaikille !

    • Vettä, vettä ja vettä, linnut eivät laula. Vesipuroina ja lätäköinä koko pihapiiri. Selkää särkee ja tympii. Vain sorsaperhe oli uskaltautunut kaislikkoon aterioimaan. Ei oravia ei muitakaan eläinkunnan edustajia liikkeellä.

      Luonto ja eläimet kiittää vai mistäpä tuon tietää kiittävätkö.

      Nukuin yli kaksi tuntia iltapaiväunosia otettuani kipulääkkeet ja syötyäni päivällisen savulohta, muusia ja sitruunakastiketta.

      Äskeen palasin after eight ostoksilta. Tympii 😩

      No, ei elämä aina ole hilipatihippaata.

      • Anonyymi

        Huomenta, myrskyn kokeneena täälläkin, ukkosta en kuullut, ehkä siksi, että tuulen ääni vei voiton.
        Tuhoja teki, mutta minulle ei vaikeuksia minkään suhteen tullut.
        Mökkireissu sitten peruttiin, on venematkan päässä tämä mökki, kai pelkäsivät tuulen tänäänkin puhaltelevan.
        Sovittiin tapaaminen minun luona, ehkä, jos ei suunnitelmat muutu.
        Minusta niin inhottavaa emännälle joka oli tavarat rahdannut vaikean matkan päähän meidän kestitsemiseen, hänellä vielä aurinkopaneelit epäkunnossa, minne ruokia nyt säilöökään, voi hitsi;###

        Sadetta on ollut toisillakin ja sen tuottamaa harmia, mutta ajatellaanpa niitä hyviä puolia, marjat ja muu sato kasvaa ja näin hinnatkaan ei nouse taivaisiin, kun tarjontaa enemmän saadaan ja helle ei uuvuta.
        Tuo raha se vaan tulee joka aikaisesti mieleen, sitä on aina saanut tarkasti käyttää;)

        Ramoonalla taitoa kasvattaa kaikkea mahdollista ja niin helpolta kuulostaakin, no tiedän että hommansa puutarhasta tulee, sen verran sitä olen saanut minä myös kokea.
        Hyvällä suunnitelulla nämä hommat helpottuu, senkin tiedän.
        Noita yrttejä minäkin yritin kasvatella, mutta taitoa, ehkä ei haluakaan ollut noin monitaitoisesti niitä laittaa, mistä Ramoona kerroit.
        Olisi se ruokapöytää rikastuttanut , rakuunaa muistan käyttäneeni, ranskalaista vielä, hienomman mukaan ja se kasvoi hyvin levisikin, taisi minulla olla tuota minttuakin ja se villiintyi luvattoman runsaasti, kunnes lopetin yrttien kasvatuksen.

        Olen aiemmin jo todennut tuon Makriinan kyvyn ja humoristisen viestittelyn,, itseironia kukaan mahtuu ja minusta se olisi hyvä kaikille malliksi ottaa, pitää osata hymyillä myös itselleen;)
        Meilläkin on valmistumassa suuri Prisma, tuskin edes menen niitä tiloja katsomaan, matkan päässäkin on ja minulle ei tarvittavaa ostamista löydy, kaiken saan tuosta "pienestä" K-kaupan marketista;)
        Myös taito olisi osata "hypätä" yli ei mieluisten viestien osalta, kantaa ottamalla jatkumo on varmaa.
        Joskus vaan ei malta loikata, vaan ansaan menee;)

        Huussi oli ulkona mökillä meilläkin ja vasta remontin tehdessäni ostin kompostoivan vessan, sen tyhjentäminen oli sitten jäykälle keholleni aika moinen ponnistus.
        Nuorissa on niitäkin jotka mökillä viihtyvät ja kyllä se erilaista luonnetta vaatii, jos jaksaa sitä työsiirtola tyyliin pitää, mutta tässä taas tullaan siihen, että erilaisuus kukoistakoon ja valinnan vapaus.
        Tuo tekemättä oleminen on kyllä minunkin suurin vaiva, aina pitää jotain puuhaa olla, tekemällä etsiä ajan kulua ja löytyyhän sitä melkein tyhjästä.
        Eilen kerroin nuo ruokailuvälineet "keittäväni" ja sen tein, yllätyin miten tumman veden niistä sainkaan tulemaan, nyt sitten kirkkaina puhdistetussa laatikossa odottavat pöytään laittoa.
        Samantapaisia mietteitä on edelleen, puhdistan perusteellisesti kaapit, yhden kerrallaan ja näin saan jotain aikaan ja hyvän mielenkin.

        Juhlia kesään myös mahtuu monella ja nyt jo hieman isommalla porukalla on lupa juhlia, minullakin on muutamat juhlat tiedossa.
        Maalikuun juhlia 85-vuotisen ystävän lykätyistä juhlista vietämme parin viikon perästä, ja tyttärentytön pojan valmistumista myös elokuussa, kunhan nyt armeijanleipiin ensin menee, kuudes päivä se hetki koittaa.
        Vapaaehtoisena astuu tähän kouluun ja rajavartiossa osuutensa suorittaa, sen jälkeen sitten suunnitelmat selviää jatkosta.
        Vielä elokuun loppuun täyttää yhden vuoden sukumme pienin, pojantyttären tytär.

        Sain asennettua äänikirjan kuuntelun puhelimeen, nyt vaan löytäisin kivoja kuunneltavia, kestääkö korvani nuo laitteet, kuuloni on kyllä hyvä, mutta vaikuttaako nämä kuuntelut jotain harmia kuulon suhteen?
        Sää näyttää kirkastuvan ainakin vähäksi aikaa, jospa kuivana torille pääsisin, olisi vähän tutkailtava noita mansikoiden osti mahdollisuuksia, teettekö samoin;)
        Anonyymiksi muutuin,, mutta skillan olen, jos joku ei arvaa;)

        En todellakaan olisi Skillan'iksiarvannut, niin erilainen olit mielestäni! Hirmuista kaappien siivoiluakin, tuli ihan Monica mieleen joka aina pesi ne juhlapyhiksi 🤣 )) Minun kaappini ei edes muutamassa vuodessa kaipaa pesua,..paitsi roskakaapin pohja.

        Olisinko sitten niin ( joka kerta järjestävä ) ettei kaaosta ole syntynyt 👀 tai suurpiirteisempi pikkujutuissa?
        Yks pieni romukaappi saa minulla olla, jonne voi kerätä hauskoja lahjakasseja, ylijäämä kangaspaloja, ja ompelutarpeita. Alahyllyllä vielä multa ja sorapussit.

        Nuo ruostumaton teräsvälineet, en minä ymmärrä miten ne voisivat tummua, yhtä kirkkaita ne minulla on kuin alkuaan ? Puukauhoja ja paistinlastoja rakastan hangata vitipuhtaiksi, silloin kun into on päällä!
        Taikakahvimukini oli kyllä keitettävä, kahvia kun jää seisomaan niin pinttyy ne pohjasta minulla.

        Hurjan voimakkaasti huojutteli eilinen tuuli pihapuita ja mäntyjä oksineen täällä, arvelinkin sen tekevän yön aikana tuhojaan! Sähköttä on hankalaa selvitä maatalouden varsinkin, kun vesiä ei voi nostaa käsipelillä ainakaan lypsytiloilla. No, varautuneet ovat omilla agrekaateilla, mutta kyllä maakaapelointi alkaa olla välttämätöntä, kun tästä pahenee !
        Luonto näyttää kunnioitusta herättävät voimansa, muovaa ja hioo kallioitakin uskomattoman monella tavalla !

        Hellivää heinäkuuta silti ihanine kesäsateineen !

        Kaksi ukkoa keskusteli:
        -tunnetkos Rähmäahon Kuunoa?
        -Mikä sen nimi on?
        -Kenen?

    • Heräsin yöllä puoli kahden maissa, myrsky oli voimakkaimmillaan. Yritin mennä ulos kuvaamaan myrskyn voimia, mutta tuuli painoi ovea kiinni, kai ilmoittaen, älä tule liian vaarallista.

      Kuvasin videoita lasikuistilta ja kiersin ikkunasta toiseen tarkistamassa, että pihapiiri on kunnossa. Valvoin kunnes tuuli alkoi tyyntyä noin puoli neljän maissa ja nukahdin uudestaan.

      Aamulla ekana pihan tarkistus, onneksi ei mitään isompaa, kahviterassin pöytä oli kaatunut ja pehmusteiden säilytyslaatikon kansi lentänyt nurmikolle. No, siellä ei ollut kuin vanhoja hörtsyläverhoja aikaisemmista laituriviritelmistäni. Vene oli täyttynyt vedellä joten koska voimani eivät riittäneet sen ylemmäksi rantakiville vetämistä, otin airot ja muun irtaimen veneestö laiturille ja sidoin vahvistusköyden veneestä koivuun, että kestää veden painon. Kuopus tulee tänään ja nostaa veneen ylemmäksi.

      Aurinko yrittää pilkistää pilvien takaa, vielä lie urakkaa päästä hymyilemään koko naamallaan.

      Pisti miettimään ristiriidat koti- ja mökkitöiden välillä. Mökkikö työsiirtola? Kotiko ripsuamisen työlaitos?
      En enää siivoa sisätiloja viikottain. Mökillä ehkä kerran kuussa imuroin ja pyyhkäisen pölyt ja lattian kostealla. Kotona en lainkaan nyt kun asun täällä mökillä.

      Sinisirkun tavoin harrastan ns. "jatkuvaa siivousta" eli teen työn ja siivoan jälkeni, pitää paikat hyvässä kunnossa. Lattiaharja ja kihveli nurkasta jos tulee matoille roskia ulkoa.

      Jos vielä joku kirjoittaa, että luonto kiittää, saa haistaa huilut. Kaatuneita puita maan- ja rautateille, talojen ja mökkien päälle. Sähköt pois tuhansilta. No, nyt ei liene enää pakkasissa niitä hamstrattuja viime vuotisia marjoja 😊

      Kuopus ilmoitti juuri, että junavuoro Kuopiosta korpeen peruttu, bussikuljetuksella korvataan.

      Moniko eläin tai lintu nauttii, miten ne marjamaat, kaatuneiden puiden seassa oman henkensä kaupalla. Tulvia ja vesivahinkoja. Joo...luinto kiittää ketä kiittää..pah.

      Sopivat kesäkelit aurinkoineen ja vilpoisine kesäsateineen näyttää jääneen kullattuun lapseeteemme vaikka oli niitä myrskyjä ennenkin. Äitini kertoi kuinka heidän lapsuuskotinsa ladon katto lähti myrskyssä lentoon.

      Ihana aurinko yrittää lohduttaa kitisiää korvesta 🌞

      • Anonyymi

        Eikös se kuopus ajele omalla autollaan ?

      • Anonyymi

        Mukavaa korppis, kun kirjoitat realistisesti noista fiiliksistäsi ja sateen pieksemästä ympäristöstä.
        (Ketju olikin jo vähän tylsää luettavaa kukkeine ruusunterälehtineen ;)

      • Anonyymi

        Minulle on jäänyt mieleen vuosia sitten tapahtuneen myrskyn aikana käyty puhelu. Ystäväni soitti sukulaiselleen myrskyn silmään ja kysyi, miten siellä selvitään. Serkku kertoi tilanteen ja huusi sitten yhtäkkiä: "Tuuli vie autotallin!" Se oli joku kevytrakenteinen suoja pihan nurkalta, ja tuuli pyöritti sitä ikkunan ohi - onneksi sentään ilman autoa. . Hetken kuluttua sukulainen huusi vielä lujempaa: "Nyt se tulee takaisin!"
        Tarina ei kerro, missä kunnossa talli oli myrskyn laannuttua. Auto taisi selvitä naarmuitta.

        Soitin eilen kesäpaikalle Savoon ja kysyin, miten siellä voidaan. Hyvin kuulemma, myrsky meni ohi jälkiä jättämättä.
        Tulihan sitä vettä tässä meilläkin ihan kunnolla, ruoho varmasti vihertyy takaisin. Se oli jo auringossa karrelle kärähtänyt.

        Tervehdys Makriinalta, Luulin kirjautuneeni. - Erreys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se kuopus ajele omalla autollaan ?

        Mopolla ajeleevat noissa maisemissa kuin Eino Poutiainen aikoinaan, viedessään unohdetun kansan sanomaa .

    • Anonyymi

      Yökyöpeli vielä kirjoittaa. Olen samaa mieltä erään kirjoittajan kanssa korppiksen realistisesta kuvauksesta mökiltään; ei kaikki mene kuin Strömsöössä. Täällä usein on kaikki kuin ruusutarhassa, ei mitään riitasointuja, vaan iloista ja hyvin herkullista arkea. On niin hirmu herkullisia ja kalliita? ruokia jollain kultamurusella
      Elämä on....

      • Anonyymi

        Elä on... Kuulostaa tutulta sanonnalta. Nyt siis joku kaipaa riitasointuja, pahaa halpaa ruokaa ja nokkospuskia ruusujen tilalle, Ihan kuin joku olis kateellinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Elä on... Kuulostaa tutulta sanonnalta. Nyt siis joku kaipaa riitasointuja, pahaa halpaa ruokaa ja nokkospuskia ruusujen tilalle, Ihan kuin joku olis kateellinen.

        Huomenta nyt kauniina alkavaan päivään, myrskyt on ohi ja tuhoja korjataan.
        Paljon huonoa jälkeä tämä myrsky taas saikin aikaan, mutta minkäs teet, näin on mentävä, yksi asia johon ei mahdeta mitään, vaikka viisauttakin maailmassa on.
        En usko että kukaan näitä myrskyjä ja tuhoja kaipaa, mutta vesi on tarpeen luonnolle kuin ihmisillekin, kuivaa jo oli ja metsäpalot suurena uhkana.

        Olipa hauska sattuma tuo mistä kerroit Makriina, jossain elokuvassa noin voisi tapahtua;)
        Mitähän kova sade teki mansikoille, niitä nyt seuraavaksi yritän saada pakkaseen, tykkään talvisin rasian silloin tällöin nautiskella kohmeisia marjoja.

        En välttämättä ristiriidoiksi koe noita työleiri nimittelyjä. kyllä se eläminen vaatii kunnossa pitoa, olipa kotona tai mökillä.
        En minäkään kotia siivonnut, kun kesät mökillä vietin, mutta olipa sitten pölyä kertynyt asumattomaan kotiinkin.
        Jokainen tekee oman halunsa ja tapojensa mukaan, minä kappeja siivoan ja lusikoita keitän.
        Lusikkani on Hacmanin tuotteita, vanhoja nämä arkikäytössä olevat ovat ja voi olla että tiskikoneeni ei hyvin pese, joka tapauksessa kirkkaammaksi sain.
        Harvemmin käytössä olevat ovat kirkkaita laatikoissaan.
        Kaappien sisältö samoin harvoin käytettävien astioiden vuoksi pölyttyvät ja niitä kai aivan turhaa sitten pesen.
        Yritän minäkin jälkiä korjata, mutta kai sitten aikamoinen sottapytty olen , kun aina aihetta siivoamiseen;)
        Kerran viikkoon imuri laulaa kotona ja niin teki mökilläkin, tämäpä tästä aiheesta, pitää todeta, että jokainen tehköön tapojensa mukaan, kai se sallitaan?

        Sini-sirkku, minä siivoilen kotiani, ei käy apuvoimia ja ehkä tuntuu siltä, että en muuta teekään, hitaasti ja vaivaloisesti kiipeilen kaappien hyllyjä läpi ja se tapahtuu monen päivän osalle, vähän kerrallaan, joten puhetta liian kanssa tuostakin asiasta.
        Meillä on tapana kertoilla niistä puuhista, mitä itsekukin tekee ja minulle on monta asiaa selventynyt näiden kertomisten lukemisessa.
        Kukapa mittaa ne turhat työt ja askeleet joita itsekukin tekee elämässään, olisi kai hyvä jos ei olisi kuin yhdet astiat ja kaappejakin vain tarpeen mukaan, mutta olen kai sellainen hamsteri ollut, että tavaraa joka kaappiin löytyy joskus niitä on läpi käytävä.
        Vanhojen tapojen mukaan vierasvara on oltava;) vaikka vieraita ei juurikaan käy.
        Ehkä tämä tästäkin puheenaiheesta riittää;)DDD

        Eilen en torille päässyt alkoi sataa, jospa nyt yrittäisin, ainakin taivas on se kauniin sininen, lämpöä riittävästi.
        Nyt olisi hyvä ilma mökkivierailulle, mutta mistäpä näitä säitä arvaisi, , ne tulevat miten tulevat, näihin on sopeuduttava.

    • Anonyymi

      Huomenta! Oli hyvä nukkua, kun helle on takana ja voi käpertyä peitteen alle unia näkemään.
      Tänä viikonloppuna mökillämme on vilskettä. Samalla alueella sijaitsee myös tyttären mökki, ja he joutuvat nyt lomallaan pitämään silmällä viikonlopuksi pelmahtavia nuoria miehiä, joilla ei mökkikokemusta juuri ole. Minun mökkiini asettuu 5 parikymppistä poikaa, ja tyttärelle tulee yövieraaksi kaksi retkellä olevaa kaveria juuri samaan aikaan. On vilskettä mäellä, kun siellä pyyhältää 7 kaveria lomatunnelmissa!
      Toivotaan, että säät suosivat lomalaisia.
      Minä olen kaupungissa hyvillä mielin. Napsin pihassa eilen takkuun menneitä kukanvarsia. Mieluiten panisin matalaksi koko pihan, niin sade on rusikoinut kasveja, etteivät ne enää toivu. Joukossa kuitenkin on vielä kasvussa olevia perennoja, joita on suojeltava. Nyt sitten joudun möyrimään puutarhasaksien kanssa pionien ja sen vihoviimeisen vuohenputken kimpussa. Raparperi on kasvanut kamalasti, mietin, viitsinkö ruveta tekemään niistä mitään. Kokemus vähän muistuttaa, että en koskaan muista ottaa pakkasesta käyttöön syksyn satoa, sinne ne tahtovat jäädä yliaikaisiksi.
      Pihahommat odottavat tänään taas. Ikä vie veronsa, en jaksa puuhata kovinkaan pitkään, sillä selkä huomauttelee hyvin nopeasti väärästä asennosta.

      Hyvää päivänjatkoa! - Mkr. -

      • Oli ilo lukea Skillan'in nauravaa tekstiä kommenteistani, missä ihmettelin kaappisiivouksia 😊)) Saattaa olla kun en tunnistanut kirjoittajaa, toi se mieleeni tosiaan viikko ennen isompia pyhiä Monican, jonka aloite oli hurja kaappien pesu 🤣))

        Uutena tulokkaana jäi ihmettelemään jonkin asian tärkeyttä, missä ei itse nähnyt tarvetta, mutta hauskoja muistoja ne silti on.

        Eilen oli harvinaisen mukava iltapäivä, kun pojallani oli niin paljon aikaa jutella kanssani. Kesävieraansa oli saaresta lähteneet, vaimokin omaa äitiään viemässä kesämökilleen.
        Polttopuiden teko on ajakohtaista, mutta oli kysyttävä neuvoa kaveriksi pyrkivästä. En hamstraa niitä Face kavereiksi pyrkiviä, kummasti niitä riittää.
        Vuoroin juttelimme valottaen asioita omasta elämästämme, mikä aina on luottamuksen osoitus. Sanoinkin, että pitkään annoitkin aikaasi, jolloin havahtui nauraen jatkamaan pinontekoa. Mahdollisesti vielä ensi viikonkin viihtyy hyvää tekevässä saaristomiljössä.

        Tasaisen utuista poutasäätä on täällä, mutta lämmintä ja tuuletonta,...jossakin muistikuvassa,.. luvattiinkohan ukkosta säätiedoissa eteläsuomeen, pitäneekin ennen lähtöä tarkistaa.

        Luonto sateesta kiittää, ja niin minäkin !

      • Anonyymi
        sini.s kirjoitti:

        Oli ilo lukea Skillan'in nauravaa tekstiä kommenteistani, missä ihmettelin kaappisiivouksia 😊)) Saattaa olla kun en tunnistanut kirjoittajaa, toi se mieleeni tosiaan viikko ennen isompia pyhiä Monican, jonka aloite oli hurja kaappien pesu 🤣))

        Selittelyn makua, kun vi^^uillaan verhotusti.

        Missä Monica muuten luuraa? Ei ole aikoihin ollut mukana palstoilla.
        Muistan, että hän kerran järjesti painonpudotustalkoot, johon osallistuin toivorikkaana. Pari kiloa putosikin, mutta voi sentään - vain väliaikaisesti.
        Terveisiä Monicalle.

    • Anonyymi

      Hieman on viilennyt täällä, tuntuu oikein mukavalta, jaksaa paremmin työskennellä ulkonakin ja sisällä.
      Myrsky jätti onneksi tämän paikan rauhaan, hieman tuuli, tietysti sadetta olisi tarvinnut enemmän, mutta ei sitä säätä voi määrätä!

      Ihmettelen sellaista asiaa, että miksi ei tehdä kunnollisia kiristämättömiä puuvillasukkia? Kerran ostin yhdet, joita mainostettii kiristämättöminä, olihan se suu, mutta koko nilkan osuus oli kiristävä!
      Ei ole hyvä pitää, jos vähänkin on suonikohjuihin taipumusta, ja kyllähän melkein kaikilla kaheksakymppisillä niitä jossain määrin on!

      Nyt ylös, ulos ja lenkille, sanoi Tarvajärvi ennen, taitaa postikin jo olla tullut,
      tulee lukemista, vaikka se viekin joskus niinkuin turhaan aikaa!

      Valkoapilaa on nurmikolla, mennään hyvää tuoksua kokemaan,

      Neeasa

      • Valkoapilasta tuli mieleeni, että meidän mökillä oli nurmikon valkoapila yleensä niin täynnä pörriäisiä, että kukat oli ajettava alas, kun lapset juoksivat paljain jaloin. Missä ovat pörriäiset näinä aikoina! On todella oikea aika puolustaa niitä ihan tv-mainoksin. Ilman kasvien pölyttäjiä maailma kuolee ravinnon puutteeseen.

    • Anonyymi

      Etelärannikko sai kunnon vesikylvyn, tuuli oli navakkaa, muttei sentään myrskylukemissa. Kasvit nuokkuvat vesilastissa, raskaimmin kukkivia vahvistin ylimääräisillä teräsverkkoaitauksilla. Nyt on hehkuttamieni ruusujen vastapainoksi pihapiirissä puista katkeilleita risuja, joita keräilin aamupuuhikseni. Ihanan raikas tuoksu on , pihajasmikkeen kukissa hiukan turhankin makea.

      Mökkielämä taitaa olla nousemassa uuteen kukoistukseen kirjoituksistannekin päätellen, kun nuoret ja heidän kaverinsa ovat kiinnostuneita. Tämä on ilmeisesti ainakin osittain koronan matkustusrajoitusten ansiota, toivottavasti jää elämään jatkossakin. Miehen perikunnan vaatimaton mökki on ollut vähällä käytöllä, pitkänpuoleinen matka ja merelliset maisemat ovat sen mökin vetoa verottaneet, jokaisen elämä on painottunut eteläiseen Suomeen. Siellä ei ole onneksi pihatöitä, senkun lakaisee välillä kalliota, paikka on sellaisenaan karun komea. Appivanhempien eläessä siellä lasten kanssa vietettiin kesäisiä viikkoja, uiminen , saunominen, metsänhoito, marjastus ja kalastus riitti hyvin ohjelmaksi. Lähirannoilla ja -saarissa on miehen serkusten mökkejä, seuraa löytyi aina. Meidän nuorilla perheillä on harrastuksena patikointi ja maastopyöräily. Nämä vievät heitä eri kansallis- ja luonnonpuistoihin, tänä keväänä ja kesänä niissä on ollut suorastaan tungosta. Nyt on toinen porukka menossa tuonne Pirkanmaalle naapuripitäjän Ruoveden Helvetinjärven kansallispuistoon patikoimaan, myös Torisevan rotkojärvien luontopolulle. Näin on mukavaa tehdä tuttavuutta isiensä synnyinseutuun ja voivat viettää aikaa mökillä. Kalliolle ja männikköön voi pystyttää telttoja, jos on isosti porukkaa. Minun synnyinseutuni alueella on Pohjois-Konneveden kansallispuisto, sielläkin on jälkikasvu vaeltanut ja kanootilla seikkaillut. Mustikkaan aiomme mökille mennä ja mieli tekee jo sauvusaunaankin. Kurun erämaihin metsähallitus toi jostain kumman syystä karhuja aikanaan, eivätkä ne pitäjänrajoja kunnioita, Jätöksiä ja jälkiä on metsissä nähty, muttei lähikontaktiin jouduttu.

      Kohta kun nurmikko kuivahtaa, ryhdyn mielipuuhaani . Nyt tosiaan valkoapila kukkii kauniisti, jätän leikatessa pyörylöitä sinne tänne, saavat siementää. Saa vaan olla varovainen, ettei amppareiden päälle astu jos paljain jaloin tepastelee.

      Keskikesän terveiset jokaiselle ja hyviä maalaussäitä Kainuuseen !

      Ramoona

    • Anonyymi

      Vielä hijattain minä sain kivoja, kiristämättömiä puuvillasukkia, mutta nyt viimeksi kun kävin, myyjä sanoi, että tehdas on lopettanut tuotannon!
      Ei tiennyt syytä!

    • Anonyymi

      Jos on suonikohjuja, kannattaa vetää hyvät tukisukat aaamulla ensi töiksi jalkaan. Kesäkuumalla pidän 30 denierin lentopolvisukkia, ei ne kiristä suistaankaan liikaa ja vähän peittääkin rumia suonia.

    • No, jopas nyt, lueskelin ketjua ja palstaa ja ajattelin, että kylläpäs nyt vanhat rouvat ovat nokkautuvalla tuulella.

      Työstä😊

      Paskahuusi on tyhjennettävä mökillä yleensä lomakauden alussa varhain keväällä. Sitten saakin koko kesän istua riulla intujen laulua kuunnellen.

      Aterimien keittämiset taas ovat ns. otohommia.
      eli ajankulua, puuhastelua.

      Eli ei kai näistä ite kunkin tekemisistä, töiden tärkeydestä tai joutavuudesta kannata hernehiä nenuloihin vedellä.

      Siivoaako itse vai käykö siivooja on jokaisen ajan käytön tai terveydentilan sanelema valinta.

      Kun paskassa jaksaa niin kasvaa tai jotain tällaista tuumasi vanha kansa.

      Nyt on minun mittäni täys isommissa mökkitöissä. Mökin ja saunamökin kulmalaudat saivat saman värin kuin ikkuna-ja ovenpielet.

      Istuimme kahvilla kun kuopus tuumasi.. Äiti sinun pitää lisätä multaa pottupeltoon. Muistin, että niinpä, entivanhaan potut mullattiin jossain vaiheessa. Ei tämä nykynuoriso ihan maatöistä tietämätöntä ole. No, multaa oli ja poika lisasi sitä potun varsien ympärille. Pitää vielä kuokalla nostella lisää.

      Mitäs se sinisirkku nyt vouhkaa takaidin riviin ja venäläistä silliä tekemään uusien pottujen kyytipojaksi. Skillaan voi pistää picnikpöytään kiiltävät aterimet ja koko loppu porukka pöydän ympärille omenapuun alle ruokailemaan. Laitetaan valkoisia apiloita pieniin kippoihin ja iloitaan yhdessä kun aurinko paistaa. Minä voin tiskata astiat.

      • No eihän Noja-tuolissa ole koskaan mutakylpyyn ryvettynytkään, vaan nyymien kanssa sanaillessa tuolla. Pysyisivät vaan aisoissaan täälläkin turhia utelemassa.

        Piti ihan rannalle lähteä raikastumaan ystävän kanssa, ja olin takuuvarma etten kuuna kullan valkeana ala käyttää muuta kuin Facea ja Twitteriä enään!

        Peeveli kun tämä onkin ainoa, missä voi pidempään ilman kuvia sepustaa, joten en ala tunkemaan Twitteriin Trumpin seurassa sen suurempia.
        Kivasti Korppis otat ja komennat hieman, ansaitsen kyllä vähän kurinpalautustakin.

        Se silli sai kyllä veden kielelle,... slurps

        Kiitos!

      • Anonyymi

        Alan toistaa itseäni, mutta en voi muutakaan. Siis mukavaa on lukea kommenttejasi korppis. Realistisia ja humoristisia vailla tiukkapipoisuutta :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alan toistaa itseäni, mutta en voi muutakaan. Siis mukavaa on lukea kommenttejasi korppis. Realistisia ja humoristisia vailla tiukkapipoisuutta :)

        Voi ristus...

    • Huomenta sievästi tulevasta sateesta, ikävän harmaa taivas, mutta eipä surra, kesään kuuluu paisteet ja sateet, elämähän vaihtelua kaipaa;)
      Torille siten eilen sain itseni vietyä ja mansikan hintakin selvisi, 30 euroa viisi kiloa ja luulen ettei paljonkaan halpene.
      Kyselin miten myrsky ja sade tuhojaan teki, ei pahemmin mansikalle, mutta vadelmat kärsi.
      Tämän kaltaista se on luonnon armoilla eläminen, mutta sehän on monta kertaa koettu.

      Tuota korpikirjailijan mainintaa nenuun ottamisesta en allekirjoita, toin vain oman näkemykseni vastauksena ja se ei kehenkään loukkaantumista pitänyt osoittaa.
      Tulkitsemme viestejä niin monella erilaisella tavalla, että aina sattuu väärin ymmärryksiä.
      Tuo puun alle istahtaminen olisi ihan kiva toteuttaa, aikomiseksi se jää, mutta hyvällä mielikuvituksella sekin toimii;)

      Ramoona taas tapansa mukaan toi esille monia mukavia ajatuksia ja mökkeilyn ihanuuksia.
      Perintömökeillä on oma viehätyksensä, pelkkä ajatus siitä, että siellä on viihtyneet vanhemmat ja muu suku, mieltä lämmittää.
      Meillä täällä kotimaassa on paljon ihmeteltävää ja nähtävää, tuo Konnevesi luonto kohdekin melkoisen lähellä oli maalla elellessä, mutta jäi tarkemmin tutustuminen silti.
      Siellä myös laivamatkailun mahdollisuus ja katseltavaa riittää.
      Nyt nähtävyydet typistyy tuohon katuliikenteeseen, autot ja koiran kuljettajat koirineen siinä seurantaan joutuu;)
      Jospa tuo korona antaisi periksi ja ryhmämatkoja taas pääsisi tekemään.

      Muistan minä myös Monican, murre ketjunkin muistaakseni aloitti.
      Näin se taival kulkeutuu, aika aikaa kutakin ja sitten itseään tähdellisenäkin pitävät poistuvat, kuka mistäkin syystä ja unohdus koittaa;)
      Makriina koeta vaan ponnistella niiden kukkapenkkien kanssa, hyvä syy pitää itseään liikkeellä.
      Siellä se nuorten elämä mökillä ei häiriötä paljon varmaan tuota, vaikka äänekkäämpikin olisi, toista tuossa kadulla elämöiminen autojen ja rikkonaisten pakoputkien meteli aiheuttaa ja kaasutetaan niin että talot tärisee.
      Kai se kuuluu nuoruuteen ja huomion saamiseen, tuon huomion saaminen joskus palstallakin ilmenee ja vielä tämän ikäisilläkin;)

      Kesän tuoksuja Neeassa tuoksuttelee, muistan tuon valkoapilan minä myös mökilläni ja samoin kuin Ramoona jätimme siementämään osan kukista.

      Ostinpa tilisillipurkin minäkin ja aion tänään siiklien seurana niitä popsia, salaatin teen lisukkeeksi ja kukkakaali voisulan kanssa herkuttelua lisää;)

      Nyt ihmeellinen ilmiö ja tervetullutkin tuonne taivaalle ilmestyi, aurinko, näin ne säät vaihtelee ja taas lupailee paistetta sateen väliin, siitä iloitsen aina on mukavampi aurinkoisella säällä , mielialakin heti muuttuu;)
      Iloa viikonlopun alkuun!

      • Anonyymi

        Tänään on minullakin perjantai, jota toivon muillekin Noja-tuolissa istuville. Ynnämuu hän se taluttaa pölynimuria aina näin viikonlopuksi, minä mietin, viitsinkö omaani häiritä, se on komerossaan niin tyytyväisenä ja unessa. Annan sen olla.
        Pihahommissa jatkuu pensaiden leikkaaminen. Ovat vain pusikot kasvaneet niin korkeiksi, tai minä kutistunut, että korkeammille kohdille tarvitsen pitemmän puutarhurin apua.
        Entä ne silput! Auta armias, kun niitä kertyy piha puolilleen kaikki voimat on koottava, etten rupea mouruamaan niistä. Harava vaan käteen.
        Mökiltä ei ole kantautunut hätähuutoja, kai siellä hyvin selvitään, vaikka minua kyllä huvittaisi tietää, kuinka pojanpoika onnistuu isännän tehtävissä noin kylmiltään.
        Sini-sirkulla on mieli maassa, Terveisiä hänelle ja taas muistutan Koiviston filosofiasta: Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.
        Se on niiiiin hyvä ohje.

        Mkr.

      • "Tuo puun alle istahtaminen olisi ihan kiva toteuttaa, aikomiseksi se jää, mutta hyvällä mielikuvituksella sekin toimii;)"

        Kirjoitit skilan, aikomukseksipa joo, mutta ei onneksi mielikuvituksissamme. Istummehan nytkin olemattomissa nojatuoleissa. Voisimme istua ulkona puupenkeillä omenapuun alla ja juoda tänään minun synttärikaffeet.

        Niin eka kertaa muistini varrelta vietän syntymäpäivääni makoillen ylisillä. Vettä sataa ja ...no, joo jääkön sanomatta., tai olkoon, tympii.

        Olen kai loppuun palanut kaikkien töiden ja huolieni keskellä, onneksi kumppanini on parantunut ja pääsee pian matkustamaan Hollantiin. Menen perässä joskus kun räntää alkaa pirspomaan ikkunoihin. Ensin pidän lomaa ja ajattelin lähteä lomamatkalle ensin ajelisin Nurmekseen ystävättäreni luokse, hän jo toivoi aamulla, että tulisin heti 😊. Jos sieltä jatkaisin Joensuuhun pikku veljeä tapaamaan. Huristelisin alas Kotkaan siskon tykö ja paluumatkalla kävisin iso veljeä tervehtimässä Tampereen suunnalla.

        Voipi hovissa muuttua, mutta näin olen alustavasti suunnitellut, niin jos selkä antaa myöten.

        Jospa tuo sää selkeäisi.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        "Tuo puun alle istahtaminen olisi ihan kiva toteuttaa, aikomiseksi se jää, mutta hyvällä mielikuvituksella sekin toimii;)"

        Kirjoitit skilan, aikomukseksipa joo, mutta ei onneksi mielikuvituksissamme. Istummehan nytkin olemattomissa nojatuoleissa. Voisimme istua ulkona puupenkeillä omenapuun alla ja juoda tänään minun synttärikaffeet.

        Niin eka kertaa muistini varrelta vietän syntymäpäivääni makoillen ylisillä. Vettä sataa ja ...no, joo jääkön sanomatta., tai olkoon, tympii.

        Olen kai loppuun palanut kaikkien töiden ja huolieni keskellä, onneksi kumppanini on parantunut ja pääsee pian matkustamaan Hollantiin. Menen perässä joskus kun räntää alkaa pirspomaan ikkunoihin. Ensin pidän lomaa ja ajattelin lähteä lomamatkalle ensin ajelisin Nurmekseen ystävättäreni luokse, hän jo toivoi aamulla, että tulisin heti 😊. Jos sieltä jatkaisin Joensuuhun pikku veljeä tapaamaan. Huristelisin alas Kotkaan siskon tykö ja paluumatkalla kävisin iso veljeä tervehtimässä Tampereen suunnalla.

        Voipi hovissa muuttua, mutta näin olen alustavasti suunnitellut, niin jos selkä antaa myöten.

        Jospa tuo sää selkeäisi.

        Onko johtotähti keulalla tiennäyttäjänä vai idän ihme?

    • Anonyymi

      Iltatervehdys, nyt vasta pääsin tuolta ulkohommista sisälle, mieheni jo kutsui vihreälle teelle, se onkin hyvä iltajuoma!

      Meilläkin orapihlaja-aita leikattiin, tuli kivan näköiseksi! Saimme vähän apua siihen hommaan. Kuinka Makriina jaksat, vai olitko apuna pojallesi, joka leikkasi.

      Marjapuskien alustat ovat merkillisiä paikkoja, siellä viihtyy niin hyvin kaikki maailman rikkaruohot ! Nyt annoin niille lähtökäskyn, oli kaunis ilta, että aivan ilokseen niitä perkasi, ensin leikkasin ja sitten haravoin kärryihin ja pois kompostiin.

      Muuten, näin päivällä marjapuskien lehdellä muutaman leppäkertun, jätin ne etsimään, olisiko kirvoja!
      Hyvää keskikesän iltaa kaikille,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Samoin Sinulle Neea !
        🦋🌸

    • Huomenta, lauantaihan se taas on, aika rientää, ikää karttuu kaikille samaa vauhtia.
      Puhelinsoittajat usein uskovat, kun ikäni sanon, jos tarjoavat kaiken nimisiä pillereitä, mutta on niitä sinnikkäitäkin, jotka väittävät, että kyllä nämä pillerit tarvitsee vanhakin, joskus sitten sorrun ja tilaan.
      En väitä etteikö vitamiinit olisi tarpeen myös minun ikäisille, mutta itselleni en ole parannusta mihinkään huomannut tuleen, ehkä jos en olisi näitä vähäisäkään nauttinut, eloni olisi kehnompaa.

      Puutarha ja muut puuhat vie kirjoittajilta halut tai ajan kirjoitteluun, kovin harvakseen viestejä tippuu.
      Minä taidan joutilain olla, kun joka aamu tähän koneen ääreen tie kulkee;)
      Muistanhan toki ajan minäkin, jolloin ei päivän tunnit meinanneet kaikkeen riittää, onneksi nyt on toisin.
      Nuo puutarhan jätteiden risujen ja muun roskan hävittäminen on hankalaa, polttaminenkaan ei kaikissa paikoin onnistu.
      Muistan mökillä ison kuusen tuoreiden oksien polttaminen oli mittava urakka, mutta kyllä siitä selvisin, kostea sää ei pelkoa tulen leviämisestä ollut.
      Sain apua silloin naapurilta, joka puun kaatoi ja pieni polttopuiksi kaikki mahdolliset oksatkin.
      Nyt jäisi tuokin tekemättä, niin on kymmenen vuotta kuntoa kuluttanut;)

      Makriina aivan oikein siteerasi Koivistoa, paras tapa on kiertää nuo harmilliset viestit, aina vaan ei malta olla jotain kommentoimatta, kun kysymysmerkkinä viestejä ihmettelee.
      Ainahan joku ajatus joka viestistä tulee ja huomaa pienenkin "kenkkuilun", mutta viisasta olisi olla osallistumatta.
      Miksipä pitäisikään, jokainen voi tänne arvelunsa kirjoittaa, tuleeko ymmärretyksi onkin toinen juttu

      Hyvä että nyt lopetat nuo remontin tekemiset ja kesän ilot nautinnoksi käännät korpikirjailija.
      Tuo selkä osaa olla riesa kun pahaksi äityy, senkin voin kokemuksesta kertoa, kaikkea kai on ehtinyt tähän ikään kokemaankin., vaikka melkoisen helpolla olen päässyt.
      Kalavehkeet veneeseen ja kohoa vahtimaan, siellä ne suunnitelmat tulevaisuutta kohden syntyvät.
      Minulle pientä tuskaa tuottaa näiden päivien aikaan saannokset, kun mitään tarvetta ei mistään ole, niin tekemisen puute siitä meinaa syntyä.
      Neulominenkin olisi mielekkäämpää, jos olisi kohde tarpeellisuudesta, joulu aikanaan tulee, voi ainakin lahjoittaa jonnekin.

      Leppäkertut onkin hyvä lääke kirvojen hävittämiseen ja onhan se niin kaunis katsellakin, tulee aina mieleen se loru lapsuudesta, lennä, lennä leppäkerttu, ison kiven juureen,,,, toinen etanasta, etana , etana näytä sarves onko huomenna pouta ja uskoa riitti, kun etana sarvet nosti.

      Nyt päivän touhuihin ja illalla sitten sauna, viikon kohokohta;)
      Sain muuten kurkkusalaatin tehtyä ja nyt purkit jääkaapin ylähyllyllä valmiina talven nautinnoksi ja aterian lisukkeeksi.
      Maanantaina sitten mansikoiden laitto päivä, jos hengissä olen.
      Oikein mukavaa viikonlopun alkua teille kaikille Noja-tuolissa viihtyville.

    • Anonyymi

      Saunapäivähän se tänään on. Olen ehtinyt jo odotellakin. Täytyy
      kuitenkin aloittaa pölyimurin taluttamisella. Se ei ole harrastus,
      vaan välttämätöntä huushollityötä.
      Olen lukenut Nojatuolin viestit ja muutakin kasikymppisten sarjassa.
      Ei kovin hyvältä näytä, jahtaus näyttää olevan kovasti käynnissä. Ei
      uskoisi, että kasikymppiset. . .tuskinpa ovatkaan. Anonyyminä
      houkuttee mätkimään mitä tahansa, ilman itsekontrollia.
      Joopa. . . alan keskittymään omiin hommiini. Hyvää päivän jatkoa!
      terv. ynnämuu

      • Anonyymi

        Jossain luin ohjeen ja se jäi mieleeni: kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä. ole oma itsesi äläkä pelkää olla hellä...
        Maailmassa ihmisiä on paljon, ja kaikki erilaisia.

        Vietämme heinäkuun 4:ttä päivää 2020, ykai isosiskoni täyttäisi tänään vuosia, mutta hän on jo edesmennyt.
        En ole vähään aikaan käynyt täällä, niin paljon on nyt kaikkea tapahtunut.
        Tällaisia mietteitä tänään, kahvinlaitto odottaa. - Hyvää päivää kaikille!
        Voikaa hyvin! Miaelina.

    • Anonyymi

      Aamunkoitossa taas heräsin ihan liian lyhyen unen jälkeen. Marmatan siitä. koska koko päivä menee pilalle väsymyksessä.
      Skillan on tehnyt kurkkusäilykkeitä. Toiset ne vaan jaksaa. Minulle raparperitkin tuottavat ahdistusta, kuten jo aikaisemminkin mainitsin. Onko minulla jo niin vanhuksen asenne, että mihinkään en suostu taipumaan enää. Korona on vienyt viimeisenkin innostuksen maailman menoon osallistumisesta. Pihan hoitokin tuntuu työltä.
      Ikävä, että perheessä ei enää ole autoa. Eilen tv:ssä kerrottiin puutarhapäivistä, joiden aikana voi tutustua puutarhoihin. Olisi mielenkiintoista käydä niissä. Nyt se jää, harmi.
      Olen ollut ilman astianpesukonetta jo viikkoja. Eilen sitten tuotiin uusi, väärää kokoa, eikä olisi viety vanhaa pois. Pistin lähetyksen takaisin ja tyydyn osaani. Fairia on vielä pullossa. Ensi viikolla uusi yritys.
      Mustialan ruusupensaassa kukkii aika moni ruusu, vaikka niin kauhea sade sitä runteli viikon alussa. Syksyllä se on leikattava alas, se kasvaa kauheaa vauhtia ja levittäytyy muiden perennojen päälle.
      Hyvää viikonloppua nojatuolilaisille, kyllä tässä vielä elämä alkaa hymyillä minullekin, jos uskoa ja toivoa riittää.

      Mkr.

    • Huomentapäivää. En kyllä ollut uskoa silmiäni, kun silmäni avasin pari aamua sitten ja huomasin, että minä näen: lähelle ja kauas ! Kaihileikkaus onnistui yli odotusten.
      Hiukan hienosäätöä tarvitaan vielä syvätarkkuuden kanssa, mutta periaatteessa pärjään jopa ilman silmälaseja.
      Onhan tässä nyt ihmettä kerrakseen, että vielä tässä iässä saa kohennusta oloonsa, että kaikki ei olekaan pelkkää rappion kirjaamista.
      Ja ihan haltioitunut voi taas olla tuosta kaikesta osaamisesta mitä meillä on ja vielä kaikkien tavoitettavissa. Kallis reissuhan tuo oli, yksityispuolella, mutta hintansa väärti. Leikkaus kesti 10 minuuttia per silmä ja sen jälkeen sai istua lepohuoneessa tarkkailtavana ja palveltavana. Jälkitarkastus elokuun puolella.
      Koko reissu oli kyllä elämys tuon koronaeristyksen jälkeen. Sai ihailla pääkaupunkimme kauneutta: rakennuksia, puistoja, hillittyä menoa, aamutuimaan...

      Kovin hiljaista on nyt nojatuolitasanteella, kuten SkillaN totesi ja arveli väen olevan kesäpuuhissaan. Näin se meilläkin, vaikka omat puuhani eivät ole niinkään mainittavia. Kunhan ulkoilen, kestitsen väkeä ja toimitan pieniä askareitani.

      Olen ottanut tavakseni lenkkeillä varhain aamulla. Liikenne on hiljaista, metsässä ei ole ketään (!), aamut ovat olleet poutaisia ja mukavan viileitä.

      Sen verran olen lukenut viestejä, että Sini-sirkun mielen pahoittuminen pisti silmään. Kirjoitinkin hänen omaan ketjuunsa viestin, että se ei lähtenyt liikkeelle vaan katosi.
      Toivottavasti hän on jo muuttanut mieltään lähtönsä osalta ja pysyy mukana valoisine viesteineen. Kyllä kaiken kritiikin vastapainoksi tarvitaan niitä, jotka eivät lannistu vaan välittävät myötämieltä ja hyvää tahtoa muille.

      Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille.
      demeter1

    • Anonyymi

      Itseluottamus ja optimistinen elämänasenne vie eteenpäin Makriinaakin ja meitä kaikkia!
      Kova sade saapui äsken, ehdin kyllä aamusella jo ulkona puutarhaa kierrellä,
      nyt ei ole menoista, paras ottaa yksi laatikko esiin, jota olen kauan aikonut,
      selvittelen sen, toivottavasti maltan laittaa pois mahdollisimman paljon!

      Hyvää päivänjatkoa,
      Neeasa
      J.k. Kiitos anonyymille terveisistä !

      • Makriinalle piti minunkin vastaamani kun ovat kovin tuttuja minullekin nuo "marmatuksen" aiheet. Huonosti nukuttu yö, ei siinä muuta tarvita, niin elo näyttäytyy eri valossa kuin "normaalitilanteessa", jos sellaista nyt on, korona-aikana.

        Pienikin vastoinkäyminen tuntuu isolta, kun elämä on typistynyt ahtaammaksi ja omat toimintamahdollisuudet kaventuneet. Ei tämä mukavaa ole ja kyllähän jo puhutaan, että tämä aika lujille ottaa muillakin kuin meillä, ikääntyneillä.

        Nyt kun minullakin on autokyytiä tarjolla tuntuu menevän vähän paremmin. Ei tarvitse kärvistellä erilaisten kuljetuspulmien kanssa eikä tilata ruokatavaraa kahdeksi viikoksi kun pääsee kauppaan itse, tarpeen mukaan.

        Ja kun voi järjestää pihatapaamisia, ei ehdi ihan erakoitua...

        Toivotaan, ettei meille tule takapakkia koronan kanssa vaan saamme vähitellen palata koronaa edeltävään aikaan....

    • Anonyymi

      Kiva kuulla demeter, että leikkaus sujui hyvin! Onneks olkoon!
      Minullakin lääkäri sanoi, etten tarvi silmälaseja lainkaan, koska näen yhtä hyvin ilmankin.
      Mutta lähilasit minulla täytyy olla, en pientä textiä muuten näe.
      Joku kertoi, että voi tulla myöhemmin jälkikaihi, no se on sitten sen ajan asia.

      Sade näyttää loppuvan, nyt päivällisen laittoon, mars!

      Tavataan jälleen virtualisesti ainakin, kaikki mukaan!
      Neeasa

    • Sepustukseni ei lähtenytkään, vai ilmaantuukohan kohta omia aikojaan ja juttuni on sitten tuplana. Tässä sadepäivän kuluksi on aikaa kirjoitella uusikin viesti. Vierailukulttuuri onkin nyt piristynyt, kun ihmiset ovat paremmin tavattavissa ulkomaan kesälomamatkojen peruunnuttua ja on muutenkin kiva tavata ystäviä ja sukua karanteenin jälkeen. Kummityttömme kävi eilen näyttämässä puolivuotiastaan, valloittava kahden alaetuhampaan hymy ja iloinen jokeltelu, mikä hurmaava pojanpallero !

      Pistäydyimme viikolla sukuloimassa Turussa, aina pitää myös tarkistaa, miltä Forum Marinumissa näyttää ja käydä katsastamassa komean Turun Taidemuseon anti. Vierailevista näyttelyistä pidin Satu Rautiaisen töistä, erikoisia ja vaikuttavia tilakuvauksia eri tekniikoilla. Yhdestä tuli mieleen Sinisirkun profiilikuvissa nähtyjä kuvia, erivärisiä lintuja ja maljoja sinisellä taustalla, punaisia pilkkuja. Se loi samanlaisen tunnelman kuin monet Sinisirkun työt : eloisa, iloinen, mukaan kuvaan kutsuva. Pitääkin taas museokorttia käyttää tauon jälkeen ahkerasti hyväksi kotimaan reissuilla. Virroille mennessä käydään taas Mäntän Serlachiusten palatseissa. Gustafissa on mielenkiintoisia monimuotonäyttelyitä puunjalostuksesta, suvun ja muidenkin kiinnostavien ihmisten historiasta. Göstassa on upea ja kattava pysyvä näyttely ja mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyitä. Alueella on myös linjakas uusi rakennus modernille taiteelle, ja komea ainutlaatuisella arkkitehtuurilla tehty puusilta johtaa saareen, jossa viime kesänä oli johonkin projektiin kuuluvia sikoja.

      Aamulla sain virkistävän yllätyksen, kun hain mansikoita torilta ylläni mekko, jossa on vyötäisillä taakse solmittavat nauhat. Rusetin silmukka tarttui kojun nurkkaputkeen liikauttaen sitä ja sain katon kankaan kuopasta vedet niskaani. Viikolla pakastin jo 10 litran erän tilalta haettuja priimamarjoja, hinta 34 euroa. Nyt ostin vain pari kuuden euron rasiaa , teen huomisille kahvivieraille kesäbravuurini Brita-kakun. En ilmeisesti enempää pakasta mansikoita, on niin paljon omankin puutarhan marjoja tulossa.

      Erityisterveiset Sinisirkulle, aloin jo kirjoittaa toiseen ketjuun houkutellakseni pian takaisin, mutta olet onneksi päässyt asian yli. Mukavaa Demeter, että leikkaus meni niin hyvin. Kaipa se on lähivuosina ajankohtaista minullekin. Yksityisellä ystäväni ovat yleensä käyneet, julkisella puolella kaihia odotellaan pitkään "kypsyväksi".

      • Serlachius-Mänttä on ollut meilläkin agendalla monta vuotta. Jospa tänä kesänä onnistuisi vierailu. Kiitos muistutuksesta Ramoona..))
        Kyllä tässä karanteenissa on ollut ikävää juuri tuo, että kaikenainen taideharrastus on ollut jumissa. Kun tietää, miten paljon sen avulla voi avartaa ja juhlistaa omaa arkeaan.

      • demeter1 kirjoitti:

        Serlachius-Mänttä on ollut meilläkin agendalla monta vuotta. Jospa tänä kesänä onnistuisi vierailu. Kiitos muistutuksesta Ramoona..))
        Kyllä tässä karanteenissa on ollut ikävää juuri tuo, että kaikenainen taideharrastus on ollut jumissa. Kun tietää, miten paljon sen avulla voi avartaa ja juhlistaa omaa arkeaan.

        Kyllä kannattaa mennä. Aikaa pitää varata, käydä myös Taavetin saaressa.
        Pekilossa, jossa on nykytaidetta.
        Yksi vuosi eläkeläiset pääsi ilmatteksi. En kauheasti ymmärrä nykytaidetta, mutta se virkattu poliisiauto oli mielestän ihan loistava oivallus.
        Myös puistotaidettea on.

      • Eliaana kirjoitti:

        Hyvä tietää, Eliaana. En minäkään mikään taiteen tuntija ole, mutta se ei estä nauttimasta ja ihailemasta näkemäänsä. Täytyy nyt tosiaan saada pontta tuohon hankkeeseen jo Ramoonan ja sinun kuvausten pohjalta..))

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista kuulla, että kaihileikkauksista toivutaan noin hyvin. Minulle silmälääkäri on puhunut jo vuosia kaihistani, mutta sanoo aina, ettei se ole edennyt siihen pisteeseen, että tarvitsisi leikata. Näköni ilmeisesti on siirtymässä miinuksen puolelle, koska tuntuu siltä, että nyt näen ilman laseja saman kuin plus-lasieni kanssa, joskus terävämminkin.
      Mutta en jaksa lukea. Se on aika tylsää, koska lukeminen kannattaa aina, sanoi Donnerkin. - Oppiipa meikä sitten katsomaan mitä lukee ja jättää roskalehdet ja huonot kirjat lukematta.
      Taivaalla pihan yläpuolella vilahtelee valkoinen lintu, jolla on mustat siivenkärjet. Pojan mielestä se on haukka. Minä en ole sitä nähnyt kuin vilaukselta, ja siksi ajattelenkin, että se ei ole lokki. Lokki lekottelee. Sen ehtii kyllä nähdä.
      Pihan perennapenkissä oli eräänä aamuna selvät jäljet kamppailusta, ikään kuin ilmasta olisi joku saanut saaliin kukkapuskasta. Siksikin mietimme, voisiko joku haukka asustella lähimaastossa. Lintukirjan mukaan suohaukka on valkoinen, siivenkärjet mustat, mutta esiintyykö se Etelä-Suomessa? Pöllöjä täällä ainakin on, ja tavallisempia haukkoja. Keväällä näin kaksi citykania, joiden toivon päätyneen haukkojen paistiksi. Niin ilkimys nyt olen! Tähän asti on vielä kaneilta säästytty.
      Hei taas, terveisiä teille kaikille, jotka olette minua tervehtineet!
      Mkr.

      • Anonyymi

        Miaelina tässä:

        Aamulla, kun olin sulkemassa tuuletuksen jälkeen parvekkeen lasia, Makriinankin mainitsema city-kani mennä viipotti talon taakse, kyllä niitä aina silloin tällöin täällä näkee.

        Eilen meillä pidettiin pihapäivä, kitkettiin yhdessä rikkaruohoja yms häiritseviä kasveja, haravoitiinkin, kottikärryillä kuljetettiin kitketyt yms jätehuoneeseen biojätteisiin...
        Oli mukavaa tavata tuttuja ihmisiä, kyllähän me yritimme, jos mahdollista, niitä turvavälejäkin aina välillä ajatella.

        Tänään onkin ollut rento olo, kun ei ole pakollista menoa eikä minkään asiankaan hoitamista.

        "Elämä on
        arkipäivän retkissä
        ja pienissä onnen hetkissä."

        Hyvää illanjatkoa teille kaikille! 🦜🐄🦆🐦👩‍👧‍👧🏃‍♀️🗣🦶

        Onpa pikki taapertajia Miaelina laittanut,..jalkapohjankinlopuksi ja vaikka mitä!

        Illan viimeisenä palaan tuttuun ja antoisaan Noja-tuoli yhteisöön, jonka puitteissa olen alun alkaen viihtynyt.

        Yksinomaan en siihen osaa jättäytyä, koko palstaolo aikanani olen seilannut minua kiinnostavien, koko 80 palstan kirjoittelijoiden parissa.
        Sellaisena kun olen, en mihinkään karsinaan ole voinutkaan elämässäni sopeutua!
        Ihanaa kokea taas tämän hyvä ilmapiiri kanssanne, heippa 😊))

      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        Pikku taapertajiahan tässä ollaan, se oli juuri oikea havainto, Sinisirkku.

        Kellon ollessa jo kohta 19, toivottelen makoisia löylyjä niihin meneville ja
        kaikille tunnelmallista rauhaisaa lauantai-iltaa! Voidaan hyvin!
        Hyviä, palauttavia unia sitten, kun sen aika on! t. Miaelina.

        Samoin, kiitos Miaelina!

    • Anonyymi

      Noja-tuolissa oli äske 1111 kävijää, muta olisi kiva, jos kävijät ruksaisivat tuon, mistä pitää. Harmi on vain se, että ei inhokkiaan voi klikat.

      • Anonyymi

        Pilvisenä tämä viides heinäkuuta alkaa, mutta kesää elellään vielä pitkälti.
        Olen paininut tämän koneen kanssa tämän aamua, aloitustakin yritin, pitkän viestin kirjoitin, vaan eipä suostunut lähtemään.
        Voisi epäillä vaikka jonkun ilkeilevän, mutta siihen en kuitenkaan usko, kuka viitsi vaivaa nähdä, koneeni on syyllinen.

        Kurkkasin sinis. ketjuun ja siellä odotti ryöppy niskaani, jo pioni nimimerkistä lähtien ole ärsytystä herättänyt, no olen sen tiennytkin, mutta pahoiksi mielin sain taas tämän todeta.
        Voin anteeksi pyynnön esitän, mutta mitäpä se auttaa, kun punainen vaate joillekin olen, olisiko aika jo uskoa ja lopettaa nämä viesteillä kiusaaminen.
        Kuitenkin tämä on tapa aikaa kuluttaa ja tavata viestien parissa mukavia kirjoittajia ja lukijoitakin aika paljon, ei kaikki varmaam ärsytystä tunne;)

        En jatka nyt tästä, jospa lähtisi tämä viimein, nyt tuntuu taas sujuvan, kuinka kauan se nähdään.
        Voikaa hyvin , syökää mansikoita ja nauttikaa elostanne. toivoo skillan

        Eipä noista ilkeilijöistä kannata välittää. Liekö heillä känkkäränkkäpäivä silloin, kun omaa pahaa oloaan täällä purkavat milloin kenenkin niskaan.
        Pitkästä aikaa olen yksin (kissa tietysti seurana) tällä mäellä.
        Vilskettä ja touhua on riittänyt.
        Uimassa viihdytty niin ihmiset, kuin koiratkin. Kissa ei veteen mene, laiturilla kyllä istuskelee. Kun olen vesillä, usein odottelee siinä.
        Pilvipoutaa nyt, tuule ei yhtään.
        Itselläni on operaattorin vaihto meneillään. Pojantyttärenmies sitä hoitelee.
        Näytti niitä lukuja, niin minun tässä nykyisessä, joka usein takkuaa on 2-3 ja pojantyttärellä 50, joten ero melkoinen nettiyhteydessä.
        Ostin mansikoita ropposen viikolla ja olivat todella makeita, aina ei ole yhtä hyviä ollut.
        Toissapäivänä syötiin viimeiset lusikalliset viime vuoden puolukkasadosta. Näyttää kukkia mäellä olevan, että toivoa saada uutta satoa tänä vuonna.
        Pitänee lähteä ulos touhuilemaan.
        Ulpukat, lumpeet ja keltakurjenmiekatkin jo kukkivat. Kaunis on tämä pallomme, niiltä osin, mitä ihminen ei ole pilannut.
        Tuli tuo pilaaminen siitä mieleen, kun oli kuvia ja kirjoituksia lehdissä noista aluejätepisteistä, miten niihin ja niiden viereen on jätetty paljon niihin kuulumatonta tavaraa. Surullista.
        Mutta iloitkaamme kesästä ja nähkäämme pienetkin iloiset asiat.

    • Eilen minulla oli kesän ensimmäinen psykoterapiaistunto. Hain kasan koivun latvuksia, joita P.n kuopus oli katkonut kaupunkikotimme koivusta.

      Oli varmaan hauska näky kun tungin ne autoni takakonttiin ja ajoin marketin pihaan. Latvuksia pilkisti ulos takaoven välistä.. No mökillä vedin oksat heti laiturille ja aloin mieluisan urakan, vastojen teon.

      Aurinko kannusti minua vinkkaamalla silmää tummien pilvien harmaan harson läpi. Tuulikin yllättävän lempeä joten hyönteisistäkään ei ollut haittaa työssäni.

      Nautin, olin hyvällä tuulella. Sain tehtyä 7. vastaa joista kuusi vein varaston narulle kuivumaan lehdettömien aikojen saunomisiin. Kylmähän siinä kuitenkin tuli joten laitoin saunan tulille.

      Autuaallisen ihana oli löylytellä kuumassa saunassa tuoreella koivuvastalla, hakata kipeää selkää ja hyttysten kutiavia puremia sekä lämmitellä kehoa niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

      Onnen huumassa hoitoainetta ottaessani otinkin vahingossa shamppoota, niinpä hiukset tuli pestyä kahteen kertaan.

      Pulahdin veteen sorsanpoikien sekkaan,

      Nyt taitaisi taas olla aika laskeutua alas aamiaisen tekoon.

      Hyvää lepopäivää.

      • Anonyymi

        Jopa se onnen huuma tulee oudosta asiasta, kun ihte ihtiään piiskaa risuilla.

    • Anonyymi

      Vihtoja tein minäkin männä viikolla maaseudun rauhassa. Toin kotiinkin pari, ja olihan se täällä kaupungin sähkösaunassakin nautinnollista vihtoa kaikki hiet huitsin nevadaan.
      Täällä meillä päin vasta on vihta, siitä kun monesti kiistellään, kumpi on oikea sana!

      No, aasinsilta seuraavaan aiheeseen, ihmettelen sitä jatkuvaa mollausta täällä, vaikka kaikki kanssakulkijana täällä ollaan. Sopu sijaa antaa, vanha mutta pätevä lause kiukuttelijoille!

      Seuraava aiheeni on ihmetellä erilaisia menetelmiä terveyskeskuksissa. Olin nyt eka kertaa täällä uuden kaupunkini terveystarkastuksissa, ja ihmettelin kun ei lääkärin soittoaikaa ilmoitettu tuloksista. Aikani odottelin soittoa terv.keskuksesta, ja kun ei sitä soittoa alkanut kuulumaan, menin netin omakantaan, ja siellähän jo oli kaikki vastaustulokset. Kaikki arvot olivat kohdillaan, siispä mitä sitä turhia soittoja soittelemaan. Opinpa minäkin taas uutta, Turussa aina lääkäri soitti, vaikkei mitään hälyyttävää ollut. Siispä, oppia ikä kaikki! Näillä aatoksin: km.

      • Anonyymi

        Aikoinaan meillä oli kolmen perheen kimppasauna, paikka kun oli perikuntien yhteinen alue. Sain niin tarpeekseni koivunlehdistä, joita oli kattoa myöten saunassa, kun sitä lähti lämmittämään. Minä en vastaa ikinä halunnut käyttää, eikä miehenikään, sillä se siivous jäi useimmiten minulle, nuorimmalle miniälle. Vaikka tilanne on nyt muuttunut, omat saunat kaikilla jäljellä olevilla, uusi polvikin jo keski-iässä. silti en vastaa ole kaivannut, eikä kaikeksi onneksi muukaan porukka.

        Mkr.

      • Oma kanta on tärkeä. Uusitutan reseptit ja seuraan terveystietojen päivittymistä siellä.

        P.lle kävi niin, että hän ei ollut tietoinen sairaakareissulla saamastaan lääkereseptistä. Kirjauduimme hänen oma kantaan ja siellähän se lääkeresepti oli.

        Vihta ja vasta jakaa Suomen kahtia vastaa käytetään Itä Suomessa ja vihtaa Länsi Suomessa.

        Vihtaa tai vitsaa käytetään täällä Kainuussa koivuherran kurinpitovälineenä. No, anonyymi ihmetteli vastalla pieksämistä omituisena onnen huumana. No, suomalaisten yhteinen onnen huumaahan kuuluvat erilaiset saunarituaalit. Lasken itseni perinteitä rakastavaksi suomalaiseksi, jolle itsensä tuoreella vastalla "pieksäminen" on yksi monista kesän huippu hetkistä..

        Odottelen tuulen tyyntyvän ja auringon palaavan niemelleni. Koleaksi ja sateiseksi muuttui hellekelit.

        Iloisen asia koin tänäkin aamuna, söin eka oman amppelin mansikan. Lisää on tulossa. Oli tosi mehevän makuinen 🍓

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Oma kanta on tärkeä. Uusitutan reseptit ja seuraan terveystietojen päivittymistä siellä.

        P.lle kävi niin, että hän ei ollut tietoinen sairaakareissulla saamastaan lääkereseptistä. Kirjauduimme hänen oma kantaan ja siellähän se lääkeresepti oli.

        Vihta ja vasta jakaa Suomen kahtia vastaa käytetään Itä Suomessa ja vihtaa Länsi Suomessa.

        Vihtaa tai vitsaa käytetään täällä Kainuussa koivuherran kurinpitovälineenä. No, anonyymi ihmetteli vastalla pieksämistä omituisena onnen huumana. No, suomalaisten yhteinen onnen huumaahan kuuluvat erilaiset saunarituaalit. Lasken itseni perinteitä rakastavaksi suomalaiseksi, jolle itsensä tuoreella vastalla "pieksäminen" on yksi monista kesän huippu hetkistä..

        Odottelen tuulen tyyntyvän ja auringon palaavan niemelleni. Koleaksi ja sateiseksi muuttui hellekelit.

        Iloisen asia koin tänäkin aamuna, söin eka oman amppelin mansikan. Lisää on tulossa. Oli tosi mehevän makuinen 🍓

        Rivitaloyhtiön puut kuuluu yhtiölle, onko vuokraisäntäsi P saanut yhtiöltä luvan repiä koivujen latvukset ? Koivuthan menee siinä pilalle . Yleensä oksat vihtoja varten otetaan kaadetuista koivuista ja rungot ja isot oksat käytetään polttopuuksi.

      • Anonyymi

        Todella tuo nykyinen oma Kanta, ja viimeisin vielä Maisa, on tosiaan aikaa säästävä terveydenhoito henkilökunnalle. Hyvä asiahan se on, joskin ilman intern. joutuvat netittömät itse soittamaan.

        Kotoisia keittiöhommia harrastelin minäkin mielissäni äsken, ladellessani aineksia paistopussiin,..siinä saa koko aterian samalla, kun aromitkaan ei karkaa. Samalla energian kulutuksella koko hoito 😋))
        Riisit ja vihanneslajit pohjalle vaan nesteineen ja sipuleineen, broilerit pinnalle ja pari tl. voita kasan kukkuraksi. Murensin liemikuutionkin riisin sekaan, joten eiköhän taas pärjätä.
        Eilen sorruin ai jai sentään! ostamaan pari wienerleipää kotiin,. Harvinaista minulle heräteostokset, ja vielä menin poimimaan pienen perunalastupussinkin kärryyni, suolaisen tarpeeseen,..

        Muuten on Ihanaa liikkua ihmisten ilmoilla, joskin turvaväliä on pidettävä. Eilen tuli mieleen ystävälleni, jääköhän tämä meille nyt loppuiän ajaksi, vain villatakin hihaa hän silitti erotessa. Hyvä jo edes näinkin

        Jaa'a, ne saunavihdat ja niiden tuoksu !, ob´nhan se tuttua puuhaa maalla, rekkani oli joskus 80 vihtaa kuivumassa vintin orsilla.

        Tyhjentänyt kun olin jo edellisten sukupolvien haurastuneet "pälssit ja parsellit", anopin hellyttävän pienikokoisen käsinommellun hääpuvun,.. laitoin sen toki nätisti isoon matkakirstuun. Samoin 3 sukupolven rippiraamatut ne kait, vanhanaikaisine präntteineen 😙 ja siellähän ne vieläkin on tallella.

        Hyttynen inisi yöllä korvani lähellä, huitaisin puoliunissani, jolloin se hiljeni, mutta taisi tankata kädestäni kutinasta päätellen. Eka hyttynen olikin 4 vuoteen kerrostalossa, ush inisijät,..

        Tänään on ihan leppoisa kotipäivä, ei menoa minnekään,..pihalla ehkä käyn ruokailun jälkeen ihailemassa, ehkä huvimajan ikkunapelargonioita, ja mitä onkaan vanhan natisevan puukeinun ympärillä, se nähdään ! heippa

        t,sini-sirkku

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rivitaloyhtiön puut kuuluu yhtiölle, onko vuokraisäntäsi P saanut yhtiöltä luvan repiä koivujen latvukset ? Koivuthan menee siinä pilalle . Yleensä oksat vihtoja varten otetaan kaadetuista koivuista ja rungot ja isot oksat käytetään polttopuuksi.

        Siinäpä sinulle miettimisen aihetta, miksi rivitalon peltikaton lipan alla kasvavan koivun latvukset pitää aika ajoin leikata 🤣

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Siinäpä sinulle miettimisen aihetta, miksi rivitalon peltikaton lipan alla kasvavan koivun latvukset pitää aika ajoin leikata 🤣

        Kuka hullu kasvattaa koivuja lipan alla ? Juuret menee perustuksiin ja seinän vieressä oleva kasvusto mädättää talon.

    • Minäkin näin kesällä teen vihdan usein saunaan.
      Talvisin en vihdo, koska kerrostalon saunassa se ei oikein onnistu. Ei ehdi siivota, kun jo löylyvuoro vaihtuu.
      Otan oksia sähkölinjojen alta, kun ei siinä voi muutenkaan puut kasvaa.
      Pääsääntöisesti otan koivua, mutta sekaan laitan lepän, pihlajan, pajun ja haavan oksan, siis yhden kutakin.

      • Esikoinen teki joskus vuosia sitten lehtiartikkelin erilaisista saunavastoista. Leppä, koivu, kataja jne.

        Koivu lie kuitenkin tuoksultaan eniten suomalaiseen makuun vaikka muutkin puiden oksat tuntuvat iholla miellyttäviltä..

        Sellainen tuoksupussukka käy kaupunkisaunoihin. antaa hyvän tuoksun.

        Eilinen kylpeminen oli siistä hommaa. Ei irronneita lehtiä juuri lainkaan. Vastan käsittely ennen kylpemistä on tehtävä oikeaoppisesti. Itse suihkutan aina kylmää vettä tuoreille vastoille ja jätän kylpemisen jälkeen kylmään veteen odottamaan toista kertaa.

        Kuivatut vastat kuumaan veteen.

        No, tällaista tuli mieleen tässä illan korvilla. Aurinko paistaa, mutta tuuli on navakkaa 😊.

    • Anonyymi

      Nyt oli hieno aamu herätä laineiden liplatukseen ja juoda aamukahvit
      laiturilla. Lupasivat kovaa myräkkää tänne täksi päiväksi mutta kauppareissu pitää kuitenkin tehdä joten parasta sonnustautua siihen. Ottaisko kunnon öljykangas housutkin päälle takin lisäksi, on tuo aallokko kuitenkin melko kovaa jo tässä vaiheessa.
      Tuttu reitti ja tottuneet merenkävijät ruotelissa ja hytin sisällä sentään pysyy kuivana.

      Kerron iltapäivällä ostosten tulokset.

      Nyt matkaan.

    • Anonyymi

      Niinpä, maikkarissa jo alkuviikosta lupailivat myrskyjä laajemminkin. Myöhemmin selvisi, että enemmänkin Itä-Suomea koskevat.
      Olin ruohoa leikkaamassa, kun täällä alkoi satamaan ennen puoltapäivää. Mansikatkin ehdin poimia maasta pois ennen sadetta.
      Kauppareissu tuli eilen tehtyä. Vaikuttaa pitkäaikaiselta sateelta. No, ei haittaa, illalla saunaan.

      • Anonyymi

        Näyttää nuo pahimmat tuulet osuvan tuonne Viron keskipaikkeille 20m/s puuskissa. Se on jo kovaa haipakkaa maa-alueilla! Eipä ole muutenkaan mitään asiaa sinne joten mukavampi oleskella kotivesillä ja mailla niin ei satu haavereita..

    • Anonyymi

      Päivän paras uutinen.
      Suomalaiset lomailevat suurin joukoin kotimaassa. Hotellit melkein täynnä. Hotellit, joissa suomalaiset nyt ovat useampia päiviä yhteenmenoon kuin mitä ulkomaalaiset normaalisti olisivat. Loistavaa, kun ei kanneta rahojamme ulkomaille. Suomessa pyörät pyörivät.

      • Anonyymi

        Suomessa ne tosiaan pyörivät eivätkä narise kuten joissain maissa kuuluu tekevän. Suomalaisella sisulla sitä näköjään pärjää oli sitten koronat tai muut myrskyt ja sateet.
        Turhat narinat ja niuhotukset pois ja akat kuriin ja opettelemaan kirjoitusta !

        HYVÄ SUOMI!!

        JATKAKAAMME SAMOISSA MERKEISSÄ ETEENPÄINKIN !!

    • Anonyymi

      Kauppareissu Tallinnaan vie oman aikansa.

      • Anonyymi

        Kyllä Suomessa kauppoja on. Ei tarvitse mennä Tallinnaan.

    • Anonyymi

      Tänään tv1:stä dokumenttiohjelma Martta Salmela-Järvisestä.
      Tarmokas nainen, mutta omituista, että puolisot niin Eino kuin Toivokin olivat juopposekaisia miehiä.

      • Anonyymi

        Juu, Martta olisi halunnut mennä mukaan sisällissotaan, sinne vallankumouksentekijöiden puolelle. Häneltä kysyttiin onko miehenne sodassa. Hän vastasi, että on. Sitten häneltä kysyttiin onko lapsia. Hän vastasi, että on; kolme. Sen jälkeen hänelle vastattiin, että menkää sitten kotiin hoitamaan lapsia.

        Hän taisi elää aika vanhaksi. Muistan Martan jostakin 50- ja 60-luvuilta. Toimi vielä silloin kansanedustajana. Ei yhtään tykännyt, kun Tanner valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi. Tai mitäpä se hänelle kuului, kun toimi muistaakseni sdp:tä vasemmalla olevassa puolueessa.

        Ei se mikään vallankumous ollut. Selvä vallankaappausyritys. Ryhtymällä tappamaan ihmisiä, yritettiin ottaa valta itselle kansanvaltuuskunnan nimissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän taisi elää aika vanhaksi. Muistan Martan jostakin 50- ja 60-luvuilta. Toimi vielä silloin kansanedustajana. Ei yhtään tykännyt, kun Tanner valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi. Tai mitäpä se hänelle kuului, kun toimi muistaakseni sdp:tä vasemmalla olevassa puolueessa.

        Kyllä, iäkkääksi eli. Oli kuollessaan 95 vuotias.
        Katsoin googlesta.

    • Anonyymi

      Tässä nyt on palattu muistelemaan dokumenttien valossa itsenäisyytemme alkuaikoja.

      Nyt vain on sellaisiakin hirtorian tuntijoita, jotka mainitsevat, että sukupolvien yhteisin voimin maatamme rakennetaan paremmaksi elää ja olla - todeten samalla historian tuntemukseensa viitaten, että näin on ollut aiemminkin.

      Valitettavasti näin ei ole ollut, kun katsotaan mitä tapahtui itsenäisyytemme alussa. Vasemmisto, joka silloin tarkoitti samaa kuin sosialidemokraatit, ryhtyi veriseen, lievästi sanottuna kapinaan.

      • Anonyymi

        Päin persettä silloisilla demareilla meni, mutta nyt pääsee kuitenkin lomailemaan jopa Pänussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päin persettä silloisilla demareilla meni, mutta nyt pääsee kuitenkin lomailemaan jopa Pänussa.

        Niin, millainen verilöyly olisi ollutkaan, jos punaiset olisivat voittaneet? Aseveli Stalin uhosi, että kaikki suojeluskuntalaiset tapetaan.

    • Anonyymi

      No näin, saisivat demarit pyytää anteeksi silloista aseisiintarttumista.
      Muistaakseni marraskuussa 1917 oikin jo vasemmisto ja oikeisto Suomessa sopineet kuinka tästä mennään eteenpäin.

      • Anonyymi

        Niipä, O.W. Kuusinenkaan ei kannattanut marraskuussa vallankumousta. Yleislakko lopetettiin 19.11.1917. Myöhemmin muutti mielensä ja oli aktiivinen kommunisti pitkään Neuvostoliiton leivissä.

    • Anonyymi

      Tanner ei ottanut finanssiministerin salkkua punaisten kansanvaltuuskunnassa.
      Tiedä häntä sitten miten oli mukana punaisten toiminnassa. Kerrotaan hänen olleen kuitenkin mukana punakaartien muonittamisessa.
      Sellaistakin puhutaan, että hän piileskeli kartanossaan sodan loppuun. Tämäkin epäilyttää, koska kerrotaan hänen olleen ainakin 23.3. -18 punakaartin yleisesikunnan kokouksessa.

      • Anonyymi

        Täytyypä odotella, koska nykyinen pääministeri pyytää anteeksi vuoden 1918 demarien tekemät kolttoset kansaa kohtaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyypä odotella, koska nykyinen pääministeri pyytää anteeksi vuoden 1918 demarien tekemät kolttoset kansaa kohtaan!

        Mikael Junger, sdp:n puoluesihteerinä myönsi, että sdp teki tuolloin virheen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikael Junger, sdp:n puoluesihteerinä myönsi, että sdp teki tuolloin virheen.

        Eikös Jungeri saanut potkut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Jungeri saanut potkut?

        En muista miten siinä kävi. Sen muistan, että häntä moitittiin, kun ei kiertänyt kentällä.

      • Anonyymi

        Mahdatteko unohtaa, että Suomessa oli tsaarin joukko-osastoja ympäri maan ilman tehtäviä ja huoltoa. Heitä ei haluttu pitää itsenäisessä Suomessa, ja ensimmäiset yhteenotot olivatkin tsaarin armeijan kanssa, koska sitä yritettiin karkottaa Venäjälle. Sitten armeija siirtyi punaisten puolelle ja sisällissota kiihtyi.

        Juu, sisällissota alkoi, kun punaiset vetivät punaisen lyhdyn Paasitorniin Helsingissä. Samoihin aikoihin valkoiset ryhtyivät riisumaan venäläisiä joukkoja aseista Pohjanmaalla. Tsaari oli kukistettu Venäjällä jo alkuvuodesta 1917. Bolseviikit tekivät vallankumouksen ns. lokakuun vallankumouksen vuonna 1917 Venäjällä. Venäjän bolseviikit toimittivat Suomen punaisille heti sisällissodan alkaessa sotilaallisia joukkoja, aseita ja ruokaa. Kuljetukset hoidetiin pääasiassa rautateitse. Matruuseja tuli laivoilla.

    • Anonyymi

      Kohta tulee, tänä syksynä, Tarton rauhasta kuluneeksi 100 vuotta. Siellä venäläiset ehdottivat ensimmäiseksi rauhankirjan kohdaksi Suomen tunnustamista itsenäiseksi.

      Tämä oli farssi, venäläiset eivät muka muistaneet, että he olivat tunnustaneet Suomen itsenäiseksi jo noin 2,5 vuotta sitten. No, tämä ei mennyt läpi. Niinpä Neuvosto-Venäjä sitten tunnusti olleensa sodassa Suomen laillista hallitusta vastaan. Venäläisten tänne jäänyt sotatarpeisto luovutettiin sotasaaliina korvauksetta Suomelle.

      • Anonyymi

        Kyllä vain. Noita rauhanneuvotteluja käytiin jo pitkin kesää.
        Tanneri siellä veti omaa episodiaan. Kun suomalaisten keskuudessa oli erimielisyyksiä tavoitteista, Tanner neuvotteli salaa venäläisten kanssa, jotka sitten pääsivät perille suomalaisten erimielisyyksistä ja osasivat asennoitua sen mukaan. Maanpetoksella Tanneria uhkailtiin. Näin kerrotaan.

    • Anonyymi

      Tarton rauhaa pidettiin pitkään "häpeärauhana".
      Tämä johtui siitä, että Repolan ja Porajärven asukkaat halusivat Suomeen, mutta he eivät päässeet, koska Suomi piti Petsamoa tärkeämpänä. Tarton rauhaa edeltäneinä Heimosotien aikana suomalaiset olivat hyvässä yhteistyössä Porajärven ja Repolan väen kanssa.

    • Anonyymi

      Noihin heimosotiin suomalaisista osallistuivat vain vapaaehtoiset. Maan hallituksella ei ollut varaa laittaa niihin sotaväkeä, koska jatkuvasti oli vaarana, että vallankumous itsenäisessä Suomessa puhkeaa uudelleen.
      Heimosotien tarkoitushan oli saada myös Itä-Karjala Suomen alueeseen - siis saada siihen myös suomenheimoon kuuluvat lähialueet. Siihen tavoitteeseen pyrittiin mahtipontisesti Suursuomi-teeman alla.

      • Anonyymi

        Aivan, jos sosialidemokraatit eivät olisi alkaneet tammikuussa 1918 rettelöimään, vaan olisivat ryhtyneet yhdessä maan laillisen hallituksen kanssa häätämään vänäläisiä joukkoja pois Suomesta, olisi Suomen heimo saatu kokonaisuudessaan Suomen alueeseen, näin uskon.

        Sanos muuta! Olis saatu kalevalaiset alueet sinne minne kuuluisivatkin - eli Suomeen.
        Lönrotin keräämä Kalevala on suomalaisten Raamattu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1736
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1357
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      5
      1262
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1240
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1225
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1126
    7. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      1101
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1085
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      1014
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      924
    Aihe