Onko Kepuleilla pelkoja, että Persujen suosio lähtee nousuun, kun koronakupla puhkeaa? Yskäisin aamuteet ruudulle, kun näin Kepuleiden mässäilyn 9 vuotta vanhalla tapahtumalla ja totta helvetissä valheellisesti muotoiluna. Jostain syystä täytyy aina tuoda Persut esille tavalla tai toisella ja mahd. negatiivisesti.
Eli oliko vuoden 2011, siis n. 9 vuotta sitten sitten tapahtunut, tapahtuma "vastuunpakoilua", vai kenties kokemista vastuulliseksi kieltäytyä toimista, jotka on omaa politiikkaa, ideologiaa ja järkeä vastaan ja joilla huononnetaan Suomen asemaa ja hyvinvointia? Ja mikä järki on mässäillä noin vanhalla tapahtumalla, ja yleensä mikä järki on nostaa lehtijutussa esille yleensäkään Persut? No valtataistelun vuoksi tietenkin. Sillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin jatkaa sitä, mitä on tähänkin asti jatkettu, eli valheiden levittämistä Suomen kansalle, jotta kansa uskoisi olevan tarpeellista uskoa Persujen olevan sellainen, mitä kepulit siitä haluaa uskotella. Hävettävää, että aikuiset ihmiset, jotka antaa kaikenlaisia nättejä lupauksia, että äänestäisimme heitä, alentuu kuitenkin tällaiseen.
Kepu tekee sitä, mitä parhaiten osaa.
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eköhän persut ole ajan lapsi vain.
Joka nyt alkaa tulemaan sinne muutaman % tuntumaan. - Anonyymi
Persut putoaa ensi vaaleissa sinne pienpuolueiden joukkoon sillä populistipuolueiden toiminta esimerkiksi koronakriisin aikana on ollut luokatonta onneksi meillä on Sannan johtama naisjoukko toiminut todella hyvin kauhistuttaa ajatuskin että Hakkarainen ja Huhtasaari olisivat ministereinä ja toimisivat kuten aatetoveri Bolsunaro.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794