Kun nyt kaikki jauhavat että se miksi Afrikan maat ovat köyhiä johtuu ainoastaan kolonialismista ja rasismista niin tein pienen vertailun: Suomi 1800-luvulla oli maa jossa pieni Ruotsinkielinen ylimystö ja papisto hallitsivat ja yli 60%väestä oli mäkitupalaisia, torppareita, renkejä ja loisia eli vuokraviljelijöitä ja ruokapalkalla raatavia. Suomi oli Venäjän alusmaa...nyt yksi maailman rikkaimmista Bkk noin 50.000usd
Haiti-maailman ensimmäinen mustien hallitsema tasavalta, jo 1800 luvun alkupuolelta. Hyvä Karibian ilmasto ja meriyhteydet...nykyään pohjoisen pallonpuoliskon köyhin valtio Bkk noin 1000 usd, ja murha ja raiskaustilastot maailman huippua, kaikki infrastruktuurit lahoavat käsiin ja länsimaat pumppaavat avustuksi jotta kaikki eivät kuolisi nälkään.
Liberia-Afrikan ensimmäinen mustien oma, hallitsema valtio, jo 1800- luvun puolivälistä...hyvä ilmasto maatalouteen, timantteja ja jalometalleja, kumia jne...ja tulos: sisällissotia, yksi maailman köyhimmistä maista, terveydenhuolto järkyttävällä tasolla, infrastruktuurit perseestä. Bkk myös noin 1000 usd.
Miksi Suomi on 150 vuoden aikana onnistunut nousemaan kylmästä ja köyhästä muutaman rikkaan suvun hallitsemasta Ja Venäjän alusmaasta rikkaaksi hyvinvointivaltioksi, kun taas Haiti ja Liberia, joissa mustat ovat sen saman 150 v. saaneet hoitaa omia asioitaan, ovat onnistuneet ainoastaan tuhoamaan maansa täydellisesti vaikka heidän tilanteensa oli lähtökohtaisesti paljon parempi?
No niin, Guppa ja TheRat, kun se ei ole länsimaiden riistokapitalismi ja rasismi, eikä myöskään paljon huonommat luonnonolot, niin mikäköhän voisi olla syy? Voisiko se olla ( vaikka sitä ei saisikaan ääneen sanoa) kansan keskimääräinen älykkyysaste?
Onko kansojen välillä älykkyyseroja?
36
89
Vastaukset
- Anonyymi
Tiedotan.
Kyllä rotujen välillä on tehty useitakin älykkyystutkimuksia. Vimeisimmän mukaan Itä-aasialaiset olivat älykkäimpiä, sitten valkoiset ihmiset, sitten etelä-aasialaiset, sitten latinalaisamerikkalaiset ja viimeisenä oli mustaihoiset ihmiset.- Anonyymi
Tuo on aivan totta.
- Anonyymi
ciccero kirjoitti:
Intiassa taitaa olla enemmän insinöörejä ja it-alan osaajia kuin Eu:ssa yhteensä.
Tai he lähes kaikki ovat muuttaaneet jo Yhdysvaltoihin!
Nimittäin jo noin kolmannes USA:n lääkäreistä on intialaistaustaisia! Ja sama osuus on mm. NASA:n ja Intelin henkilöstöstä.
Mikä on härski tilanne! Köyhä maa kouluttaa kalliisti huippuosaajia ja he valmistuessaan menevätkin hyödyttämään rikasta maata.
Toisaalta pitää muistuttaa, että noin neljännes Intian asukkaista on luku- ja kirjotustaidonta!
- Anonyymi
Niinpä...voisiko joku osoittaa edes jokin tasoisen korkean teknologian, tai edes mekaanisen laitteen joka on suunniteltu, saati sitten valmistettu, Afrikassa? Eräänkin Suomalaisen kehitysyhteistyöprojektissa työskennelleen miehen mukaan -Suomalaiset asentavat Afrikkalaiskylään vesipumpun jotta juomavesi olisi turvallista, antavat kylän kyvykkäimmille ja viisaimmille miehille varaosat, työkalut ja koulutuksen kuinka huoltaa pumppu.
Tulos: Kun menivät vuoden päästä katsomaan, pumppu oli tukossa ja ruostunut umpeen, ja kyläläiset hakivat vetensä saastuneesta joesta jossa myös peseytyivät, pesivät pyykkinsä ja johon tekivät myös tarpeensa...- Anonyymi
Namibiassa suomalaiset menivät paikalliseen kylään, johon naiset ja lapset raahasivat erilaisilla astioilla veden. Suomalaiset kaivoivat kaivon ja tekivät kiveämällä siihen portaat, koska mitään teknistä ratkaisua ei voinut tarjota / lahjoittaa edes kylän älykkäimmille. Toiseen kaivoon tarvikkeet jätettiin kylän miehille, jotka olivat mukana ensimmäisen kaivon valmistamisesta, jotta kylä voisi omin voimin rakentaa toisen vastaavan kaivon. Kyläpäällikkö oli iloinen. Suomalaiset poistuivat alueelta muutaman kuukauden päästä ja kävivät katsomassa kyläläisten aikaansaannosta. Tullessaan kylään päällikkö juoksi miehiä vastaan ja ihmetteli milloin he tulisivat tekemään toisen kaivon.
- Anonyymi
Voi alkaa taas totuus kiihottamaan, joten parempi niin, että kaikki ihmiset ovat yhtä älykkäitä tai tyhmiä.
Vaikeat olosuhteet nostavat ihmispopulaation älykkyyttä. Sillai ne suomalaistenkin älykkyyttä perustelee. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole pahemmin Nobeleita saaneet, minkä arvellaan johtuvan siitä, että meidät tasapäistetään ja nerous ei pääse oikein kukkimaan. Siihen ei ole oikeita olosuhteita. Koulussa oliskin hyvä huomioida fiksuimpien tarpeet ja niillä pitäs ehkä olla omat koulunsa.- Anonyymi
Artturi Ilmari Virtanen on saanut vuonna 1945 kemian Nobelin kehittämästään rehusta! Jostain kumman syystä tämä tieto poistettu täältä, ilmeisesti suvakin mielestä kertoo selvästä valkoisesta ylivallasta.?
- Anonyymi
Matti Vanhanen heitti Atte-isänsä härsksiti bussin alle, kun Atte ilmoitti afrikkalaisten muita alemmasta alykkyysosamäärästä. Vaikka Atte Vanhanen oli asiantuntija ja puhui tieteellistä faktaa! Matile oma imago ja etu oli tärkeämpää kuin vanha isä? Tuollaisia nilkkejä nämä näennäisdemokratiamme poliitikot ovat...
- Anonyymi
Nobeleiden määrässä per väkiluku eräs ryhmä on ylivoimainen. Juutalaiset ovat täysin eri levelillä kuin muut. En tiedä miksi näin on.
- Anonyymi
Väitetään että paljolti johtuu siitä että Juutalaiset ovat aina arvostaneet opiskelua, ja esim. Amerikkaan 1800- ja 1900- luvun alussa muuttaneet Juutalaisperheet pistivät kaikki omaisuuden likoon jotta ainakin lahjaimmasta lapsesta tulisi lääkäri, lakimies tai vastaavaa..
Tosin myös Nobelin saaneista juutalaisista taitavat kaikki olla ns. Ashkenazi Juutalaisia eli Eurooppalaista alkuperää. Suurin osa ainakin Arabimaista lähtöisin olevista Juutalaisista ovat keskivertosuomalaista tyhmempiä.
Ps. Olen asunut yli puolet elämästäni Israelissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitetään että paljolti johtuu siitä että Juutalaiset ovat aina arvostaneet opiskelua, ja esim. Amerikkaan 1800- ja 1900- luvun alussa muuttaneet Juutalaisperheet pistivät kaikki omaisuuden likoon jotta ainakin lahjaimmasta lapsesta tulisi lääkäri, lakimies tai vastaavaa..
Tosin myös Nobelin saaneista juutalaisista taitavat kaikki olla ns. Ashkenazi Juutalaisia eli Eurooppalaista alkuperää. Suurin osa ainakin Arabimaista lähtöisin olevista Juutalaisista ovat keskivertosuomalaista tyhmempiä.
Ps. Olen asunut yli puolet elämästäni IsraelissaKyse ei ole vain arvostuksesta vaan ennemminkin pakosta!
Nimittäin Euroopassa aina 1900-luvulle asti monissa maissa juutalaisilta oli kielletty maanomistus. Ja heitä ei päästetty ammattikiltoihin. Teollisuutta ei vielä ollut.
Joten ainoiksi ammateiksi jäi kaupanteko ja rahanlainaus eli pankkitoiminta. Myöhemmin tietysti korkeamman koulutuksen suomat ammatit. - Anonyymi
Koska Jumala on antanut sille kansalle erityistä älykkyyttä selviytyä ainaisista vihollisista. Muutenkin se kansa on Jumalan silmäterä. Sillä kansalla läpi historian on ollut vihollisia ympärillään ja on vieläkin. Selviytyminen tällaisessa vihamielisessä maailmassa vaatii jotain sellaista jota muilla ei ole.
- Anonyymi
Suoraan kysymykseen suora vastaus: on! Afrikan kansoissakin on eroja, mutta heikoimpia älykkyydeltään ovat mm somalit. Ääneenhän tätä faktaa ei jostain kumman syystä saisi sanoa, mutta näin se vaan on.
- Anonyymi
Husu on somaali älykkö, kun pääsyt kunnanvaltuutetuksi Helsinkiin. Hehhee nauretaan taas ainakin tovi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Husu on somaali älykkö, kun pääsyt kunnanvaltuutetuksi Helsinkiin. Hehhee nauretaan taas ainakin tovi.
Mielestäni on hyvin tuhoisaa kaikin puolin jos ihminen valitaan vastuulliseen tehtävään vain ihonvärinsä takia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Husu on somaali älykkö, kun pääsyt kunnanvaltuutetuksi Helsinkiin. Hehhee nauretaan taas ainakin tovi.
Onhan Mariini päässyt jopa pääministeriksi, vaikka ei ole penaalin terävin kynä opiskelumenestyksen perusteella. Tai voihan vaikka kansanedustajien älykkyyttä vertailla. Osa taitaa olla erittäin älykkäitä ja osa käyrän toista laitaa.
Tervetuloa kaikki 1930-luvulle :) Tehdään 2030-luvusta jälleen uusi 1930-luku! Rotuopeilla on tehty maailmasta niin paljon parempi. Suunnaton määrä onnea ja hyvinvointia kaikille, myös valkoisille. Lähdetään tälle tielle taas ennen kuin meillä menee liian hyvin.
- Anonyymi
Pannaan vieläkin kovempi tarjous, mitäs jos siirrytäänkin suoraan 600-luvulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pannaan vieläkin kovempi tarjous, mitäs jos siirrytäänkin suoraan 600-luvulle.
Sinnehän meitä on viemässä vihervassarit kera heidän muslimiystäviensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinnehän meitä on viemässä vihervassarit kera heidän muslimiystäviensä.
Niinpä! Islamin perustaja "profeetta" Muhammad vaikutti juuri 600-luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pannaan vieläkin kovempi tarjous, mitäs jos siirrytäänkin suoraan 600-luvulle.
Sinnepäinhän olemme matkalla kiihtyvää vauhtia. Siis 600-luvulle.
Miten kävi Zimbabwen, mustien hallinto tuhosi koko valtion.Todellinen nero tämä Mugambe tai mikälieneen. Saman suuntainen kehitys on meneillään Etelä- Afrikkassa, kohta ruinataan YK :lta apua ihan kaikkeen elämiseen.
- Anonyymi
"Onko kansojen välillä älykkyyseroja"
Rotujen välillä on merkittäviä eroja: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S016028960200137X- Anonyymi
Mamutus laskee suomalaisten älykkyyttä tämän mukaan. Joten se on kuin kusisi omiin muroihin.
- Anonyymi
Mielenkiintoisin juttu koko asiassa on se, että kun joku rotu tai muu ryhmä voidaan leimata vähempiälyisiksi, voidaan niille sitten tehdä oikeastaan mitä vain. Rotujen älykkyyseroilla vain pumpataan omaa heikkoa itsetuntoa tai yritetään oikeuttaa jotain ikävää, kuten polttopullojen heittäminen vastaanottokeskuksiin.
Ihminen on siitä jännä, että ihan mikä vain käy. Siis aivan mikä vain. Osaan asioista pitää vähän totutella ja yleensä tarvitaan joku logiikka, miksi kidutetaan joku hengiltä, mutta kaikki onnistuu. Niin uskomatonta ja käsittämätöntä juttua ei ole, etteikö se saataisi tapahtumaan. Hyvä alku on sanoa, että nuo on vähempiarvoisia. Sitten pikku hiljaa voidaankin jo perustaa niitä keskitysleirejä.
Roomalaisetkin perustelivat germaanien ryöstelyä sillä, että vain barbaareja sivistettiin. Miekoilla tapettiin satoja tuhansia, ehkä yli miljoona ja otettiin valtava määrä orjia. Haittaako? Ei, ne oli vain barbaareja.- Anonyymi
No muslimithan ovat mestareita kategorisoimaan kaikki muut, kuten kristityt ja juutalaiset, vääräuskoisiksi ja siten vähempiarvoisiksi " kufireiksi" . Näinpä niiltä vääräuskoisilta voikin sitten leikata Allahin nimessä kaulat poikki.
- Anonyymi
Joo, uuneja jo lämmitelläänkin.
- Anonyymi
Voi vinde mitä älyvapaata saivartelua!Miksi kaikki muut paitsi muslimit on muslimien toimesta leimattu väärä uskoisiksi, alempiarvoisiksi ihmisiksi jotka tarpeen vaatiessa on hyvä hävittää, nehän on vain vääräuskoisia!?
- Anonyymi
"kun joku rotu tai muu ryhmä voidaan leimata vähempiälyisiksi"
Tässä asiassa ei ole kysessä leimaaminen, vaan tieteellisesti tutkittu fakta. Mitään asiaa/seikkaa ei ole mahdollista korjata tai parantaa tietämättä ja ymmärtämättä siihen liittyviä/vaikuttavia faktoja.
Those who cannot remember the past are condemned to repeat it.
-Jorge Agustín Nicolás Ruiz de Santayana y Borrás
Those who fail to learn from history are condemned to repeat it
-Winston Churchill - Anonyymi
Toimii myös toisin päin.
Ashkenazi-juutalaiset ovat älykkäintä kansaa - ja vainottuja muhamettilaisten ja eri koulukuntien sosialistien toimesta.
Kurdit ovat älykkäimpien kansojen joukossa - ja vainottuja arabien ja turkkilaisten ja iranilaisten toimesta.
- Anonyymi
Hyvin helppo ja yksinkertainen keino arvioida asiaa on kuunnella vaikkapa metrossa kun joukko somalinuoria " keskustelevat ":))))) ei todellakaan jätä mitään arvailun varaa!
- Anonyymi
Eli esim kantasuomalaisissa ei ole matalan älykkyyden omaavia, tai jos on, niin ovatko he silti älykkäämpiä kuin ”mustat afrikkalaiset”
- Anonyymi
Täytyy olla eroja, katsotaan vaikka lähi-itäläisiä. Israelista tulee paljon esim. lääketieteen alueen keksintöjä ja osaamista. Naapurivaltioissa tilanne päinvastainen, pyllistellään monta kertaa päivässä Mekkaan päin, mutta yhteiskunta ei kehity.
- Anonyymi
Mustat lähimpänä apinaa... Samanlaiset törröhuulet ja älykkyys on mitä on.
- Anonyymi
Itsekin olen joskus miettinyt samaa...jos katsot jostain Kongosta tai muualta sademetsien Afrikasta kotoisin olevia paikallisia, ja vuorigorilloita samalta alueelta niin yhdennäköisyys on silmiinpistävää. Katsokaa vaikka Robert Mugabea ja gorillan kuvaa rinnakkain...
Voiko olla sattumaa vai jotain muuta? Toisaalta, jos laitetaan Mugabe vierekkäin jonkun pitkän vaalean Hollantilaisen kanssa niin ero on paljon suurempi kuin Mugaben ja gorillan välillä
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä983437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071870Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471697- 961557
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111516Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21390Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat391166Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3491003Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden277992