Maakunnat, joiden on tarkoitus aloittaa 2023, saavat sote -menoihin valtiolta yleiskatteellista rahaa. Siirtyvät sote-palvelujen ja pelastustoimen kustannukset ovat 19,05 miljardia euroa. Siirrettävät valtionosuudet ovat 6,45 miljardia euroa ja siirrettävät verotulot 12,66 miljardia euroa.
Maakuntavaltuustot päättävät itse mihin rahat käytetään. Arvioitu palvelutarpeen kasvu luvataan ottaa huomioon lähes täysimääräisesti. Kustannusten jälkikäteistarkistus tehdään koko maan tasolla.
Näin sote-uudistus etenee;
Hallitus lähetti lakiuudistuksen lausuntokierrokselle 15. kesäkuuta. Lausuntokierros kestää 25. syyskuuta saakka.
Hallitus antaa noin 1200-sivuisen lakiesityksen eduskunnalle joulukuussa.
Mikäli lakiesitys etenee eduskunnassa ilman viivytyksiä, niin maakuntavaalit järjestetään alkuvuonna 2022.
Sote -maakuntien valtuustot aloittaisivat toimintansa maaliskuussa 2022.
Maakunnat aloittaisivat 1.1.2023. Niiden tehtäviin kuuluisivat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ja tuottaminen sekä pelastustoimen järjestäminen.
Palvelujen järjestämisestä vastaavat 21 sote -maakuntaa ja Helsinki.
Kunnilla on paras tieto siitä, kuinka alueen sote-palvelut tulisi hoitaa.
siinä vaiheessa, kun uusi maakunta rakentaa omaa palveluverkostoaan ja -järjestelmäänsä alueen kunnat voisivat keskustella ja sopia yhdessä sote-palveluiden järjestämismallista.
– Olisi hyvä, että luotettaisiin siihen, että alueilla on parempi tieto kuin keskushallinnolla.
Joissain tapauksissa joitain palveluja voitaisiin siirtää maakunnilta kunnille ja joissain päinvastoin.
Keskustan ajamat maakunnat tulee
5
<50
Vastaukset
>>Kunnilla on paras tieto siitä, kuinka alueen sote-palvelut tulisi hoitaa.
siinä vaiheessa, kun uusi maakunta rakentaa omaa palveluverkostoaan ja -järjestelmäänsä alueen kunnat voisivat keskustella ja sopia yhdessä sote-palveluiden järjestämismallista.<<
Tuostahan kokoomus haaveilee, mutta onneksi se jää vain haaveeksi, kun SDP:n, keskustan, vasemmistoliiton, vihreän liiton ja RKP:n punavihreä hallitus pistää sote-uudistuksen maaliin maakuntapohjalta.- Anonyymi
Lue: Kunnilla on paras tieto siitä...
Kyllä se paikallistuntemus on parempaa kuin kaupunkisissien. Oli sitten kokoomuslaisia tai muita.
- Anonyymi
Sipilän hallitukselle Rinteen kassa neuvottelevat (lue: kiristämät) hallitusohjelmat ovat ne kepulaiset maakuntahallinnon virkapaikat kuolevan puolueen jäsenille, jotka tulevat köydyttämään maamme.
- Anonyymi
Sote-maakuntiin ehdotettu kansalliskielilautakunnat ja saamen lautakunta.
Sote-maakunnista kahdeksan olisi kaksikielisiä, Pohjanmaalla enemmistökieli ruotsi ja lopuissa enemmistökieli olisi suomi.
Ruotsinkielisten 1970/1980-lukujen taitteesta juhlapuheissa viljelemä Suomen "kaksikielisyys" ei pohjaudu perustuslakiin, joten myöskään sote-maakunnat eivät voi olla "kaksikielisiä". Perustuslaissa mainitaan kaksi kansalliskieltä. Sillä ei alunperinkään ole tarkoitettu kaksikielisyyttä.
KP:n vaatimat kansalliskielilautakunnat saanevat liki tuomarin oikeudet.
Kannanotoilla ja sanktioilla tuskin lisätään ruotsinkielisten määrää eikä ruotsinkielisen hoitohenkilökunnan määrää. Ruotsinkielisen henkilöstön määrä ei myöskään kasva ehdotetuilla kielilisillä.
Sote-lakien valmistelun yhteydessä on valmisteltu laki kielilain muuttamisesta. Siis lisätään ruotsihöttöä, lisätään ruotsinkielistä hallintopönötystä ja lisätään lakiin virheelliseen perustuslain tulkintaan perustuva "kaksikielisyys".
Ruotsinkielisen väestön määrä on 4,78 %, noin 265.000 henkeä. Näistä vähintään puolet puhuu myös suomea sujuvasti. Kaksikielisyysnäytelmän ylläpidon arvioidaan lisäävän rahoitustarvetta 35 % (kaksikielisyyskerroin 0,35). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sote-maakuntiin ehdotettu kansalliskielilautakunnat ja saamen lautakunta.
Sote-maakunnista kahdeksan olisi kaksikielisiä, Pohjanmaalla enemmistökieli ruotsi ja lopuissa enemmistökieli olisi suomi.
Ruotsinkielisten 1970/1980-lukujen taitteesta juhlapuheissa viljelemä Suomen "kaksikielisyys" ei pohjaudu perustuslakiin, joten myöskään sote-maakunnat eivät voi olla "kaksikielisiä". Perustuslaissa mainitaan kaksi kansalliskieltä. Sillä ei alunperinkään ole tarkoitettu kaksikielisyyttä.
KP:n vaatimat kansalliskielilautakunnat saanevat liki tuomarin oikeudet.
Kannanotoilla ja sanktioilla tuskin lisätään ruotsinkielisten määrää eikä ruotsinkielisen hoitohenkilökunnan määrää. Ruotsinkielisen henkilöstön määrä ei myöskään kasva ehdotetuilla kielilisillä.
Sote-lakien valmistelun yhteydessä on valmisteltu laki kielilain muuttamisesta. Siis lisätään ruotsihöttöä, lisätään ruotsinkielistä hallintopönötystä ja lisätään lakiin virheelliseen perustuslain tulkintaan perustuva "kaksikielisyys".
Ruotsinkielisen väestön määrä on 4,78 %, noin 265.000 henkeä. Näistä vähintään puolet puhuu myös suomea sujuvasti. Kaksikielisyysnäytelmän ylläpidon arvioidaan lisäävän rahoitustarvetta 35 % (kaksikielisyyskerroin 0,35).Rahasta ei ole väliä, kunhan saadaan runsaasti hallintoa ja virkapaikkoja lisää. RKP lähti varmistamaan itselleen läänityksiä ja rahaa lisää 35 %.
Rahoitusvajetta paikataan poistamalla verotuksen invalidivähennys.
Fantastista!
Taas löytyi yksi yhteiskunnan heikompiosaisten ryhmä, joka pistetään rahoittamaan kansalliskielilautakuntien kahvit ja wienerit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6768189Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342418Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672405- 1471942
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi341548Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201320Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511266Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.831090Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65871Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7850