Mikä tai mitä mieli on

Kenneth Wapnickin viisautta ACIM -säätiön uutiskirjeessä:

Mitä merkitystä on sillä, omistaako terveen vai sairaan mielen - parannetun vai ei-parannetun mielen

Yksi Kurssin opiskelijoiden pääongelma on siinä, etteivät he tiedä mikä mieli on. Eivät myöskään aivotutkijat tiedä miten mieli liittyy aivoihin – eivät ainakaan Ihmeiden Oppikurssin näkökulmasta katsottuna. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, melkein aina silloin kun ihmiset kirjoittavat mielestä, he puhuvat jostakin aivojen näkymättömästä toiminnosta. He toteavat, että aivot ovat fyysinen elin, mutta mieli on sellaista aivojen toimintaa, jota ei voi mitata millään mittavälineellä. Ihmeiden Oppikurssi ei näe asiaa lainkaan tällä tavalla. Ongelma meidän kannaltamme on siinä, että mieli ei ole lainkaan olemassa aika/paikka tilassa. Mieli on luonteeltaan ajasta riippumaton ja ei-paikallinen. Ei-paikallinen on kvanttifysiikan käyttämä termi, mikä tarkoittaa sitä, ettei mieltä voi paikallistaa mihinkään tiettyyn paikkaan. Minulta kysytään usein ”Missä mieli on”, mikä näyttäisi olevan aivan tavallinen kysymys, mutta siihen ei ole vastausta, koska kysymys ”missä” edellyttää paikan olemassaoloa. Aika/avaruus syntyi projektiona väärä-mielisestä ajatuksesta, joka ei kuitenkaan koskaan ole jättänyt alkulähdettään. Tämän projektion mieleen palauttaminen ei toimi, sillä se mikä näyttää olevan ulkopuolella, on edelleen sisimmässä.

Mielestä puhuminen aiheuttaa hämmennystä, sillä emme tiedä, miten sen tekisimme. Kurssissa kerrotaan meille, että ”Jumala ei ymmärrä sanoja, sillä sanat ovat erillisen mielen tekemiä, jonka tarkoituksena on pitää erilliset mielet erillisyyden illuusiossa” (M-21.1:7). Sanat on tehty pitämään meidät erillään omasta mielestämme. Mielellä ei ole sanoja. Sanomme Jeesuksen olevan mielessä, mutta mitään Jeesusta ei mielessä ei ole. Ei siis ole mitään tiettyä nimeltä mainittua persoonaa. Puhumme koko ajan Pyhästä Hengestä opettajana, mutta todellisuudessa tätäkään persoonaa ei ole mielessä. Mieli on abstrakti ja ei-määritelty (non-specific). Harjoituksessa 161 todetaan, että ”täydellinen abstraktio on mielen luonnollinen tila” (OT.Osa I.161.2:1). Koska mieli on ei-määritelty, sen takia määriteltyjen aivojen on vaikea puhua siitä.

Silloin kun sanat eivät riitä, voimme käyttää vertauskuvia, metaforia. Eräs usein käyttämäni metafora on lasten nukketeatteri. Lapsi ajattelee, että nuket ovat oikeasti eläviä, mutta aikuiset ymmärtävät, että se mitä näyttämöllä tapahtuu, ei tapahdu kenellekään henkilölle. Nuket ovat kokonaan uskon asia, puusta tai muovista tehtyjä, joille on puettu vaatteet päälle ja näkymättömissä oleva nukkien liikuttelija saa nuket kävelemään, puhumaan, kaatuilemaan, hyökkäämään, joutumaan hyökkäysten kohteeksi, jne. Pikkulapset eivät tiedä tätä ja he järkyttyvät siitä, jos oma suosikkinukke esimerkiksi loukkaantuu. Aikuiset eivät tästä järkyty, koska he tietävät eron näkymättämissä olevan nuken ohjaajan ja nuken välillä.

Nukkien ohjaajana on mieli ja nuket ovat maailmaa. Luvussa 23, ”Kaaoksen lait” on eräs vaikeasti työstettävä tekstin kohta. Itse asiassa se on ainoa tekstinkohta, jossa on hyvin vähän mitään hyvää kerrottavaa. Useimpien lukujen alkuosa on egon kuvausta; loppuosan ollessa Pyhän Hengen onnellista asian oikaisua. Näin ei ole luvussa ”Kaaoksen lait”. Luvun alku sisältää kaaoksen viisi lakia, jotka on kuvattu vaikeasti vastaanotettavalla tavalla yksityiskohtaisesti kuvaten ja luku jättää meidät tähän helvettiin. Sen jälkeen, kun nämä viisi kaaoksen lakia on kuvattu ikävän yksityiskohtaisesti kuvatessaan egon ajattelujärjestelmää, Jeesus jatkaa puhetta. Saatamme ajatella, että tämän pahemmaksi ei kuvaus voi enää mennä. Mutta toisin käy: Jeesus kysyy: ”Voitko maalata luurangolle hehkeät huulet… voitko hyväillä ja hemmotella sitä ja tehdä siitä elävän?” (T-23.II.18:8).

Luuranko edustaa kehoa, mutta Jeesus ei tietenkään käy sellaisen naisen kimppuun, joka laittaa punaa huuliinsa. Kysymyksessä on pelkästään symboli. Kuitenkin me teemme sellaisista asioista eläviä, jotka oikeasti ovat elottomia. Ajattelemme, että nuket puhuvat. Sitä tapahtuu vain ”hämärän rajamailla”, ei maailmassa, missä nuket eivät puhu. On monia tekstikohtia kaikissa kolmessa kirjassa – tekstissä, oppilaan työkirjassa ja opettajan käsikirjassa – joissa todetaan, että keho ei tee mitään, silmät eivät näe, korvat eivät kuule, aivot eivät ajattele. Kehot eivät ole syntyneet, kehot eivät kuole, kehot eivät sairastu, kehot eivät parane. Kehot eivät hyökkää, eivätkä tee päätöksiä. Kehot yksinkertaisesti vain seuraavat sitä. mitä mieli käskee niitä tekemään. (Kts. esim. T-19.IV-C5; T-28.V.4, VI.2.).

Tietokone on toinen käyttökelpoinen metafora. Tietokone ei voi tehdä mitään ilman ohjelmoijan kirjoittamaa ohjelmaa. Ohjelmoijat eivät kuitenkaan istu samassa huoneessa meidän kanssamme, eivätkä he myöskään istu tietokoneen sisällä. He ovat näkymättömiä, mutta se mitä he kirjoittavat, määrää tietokoneen tekemiset. Jos he kirjoittavat ohjelmaan, että 2 2=7, ni