Mikä tai mitä mieli on

Kenneth Wapnickin viisautta ACIM -säätiön uutiskirjeessä:

Mitä merkitystä on sillä, omistaako terveen vai sairaan mielen - parannetun vai ei-parannetun mielen

Yksi Kurssin opiskelijoiden pääongelma on siinä, etteivät he tiedä mikä mieli on. Eivät myöskään aivotutkijat tiedä miten mieli liittyy aivoihin – eivät ainakaan Ihmeiden Oppikurssin näkökulmasta katsottuna. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, melkein aina silloin kun ihmiset kirjoittavat mielestä, he puhuvat jostakin aivojen näkymättömästä toiminnosta. He toteavat, että aivot ovat fyysinen elin, mutta mieli on sellaista aivojen toimintaa, jota ei voi mitata millään mittavälineellä. Ihmeiden Oppikurssi ei näe asiaa lainkaan tällä tavalla. Ongelma meidän kannaltamme on siinä, että mieli ei ole lainkaan olemassa aika/paikka tilassa. Mieli on luonteeltaan ajasta riippumaton ja ei-paikallinen. Ei-paikallinen on kvanttifysiikan käyttämä termi, mikä tarkoittaa sitä, ettei mieltä voi paikallistaa mihinkään tiettyyn paikkaan. Minulta kysytään usein ”Missä mieli on”, mikä näyttäisi olevan aivan tavallinen kysymys, mutta siihen ei ole vastausta, koska kysymys ”missä” edellyttää paikan olemassaoloa. Aika/avaruus syntyi projektiona väärä-mielisestä ajatuksesta, joka ei kuitenkaan koskaan ole jättänyt alkulähdettään. Tämän projektion mieleen palauttaminen ei toimi, sillä se mikä näyttää olevan ulkopuolella, on edelleen sisimmässä.

Mielestä puhuminen aiheuttaa hämmennystä, sillä emme tiedä, miten sen tekisimme. Kurssissa kerrotaan meille, että ”Jumala ei ymmärrä sanoja, sillä sanat ovat erillisen mielen tekemiä, jonka tarkoituksena on pitää erilliset mielet erillisyyden illuusiossa” (M-21.1:7). Sanat on tehty pitämään meidät erillään omasta mielestämme. Mielellä ei ole sanoja. Sanomme Jeesuksen olevan mielessä, mutta mitään Jeesusta ei mielessä ei ole. Ei siis ole mitään tiettyä nimeltä mainittua persoonaa. Puhumme koko ajan Pyhästä Hengestä opettajana, mutta todellisuudessa tätäkään persoonaa ei ole mielessä. Mieli on abstrakti ja ei-määritelty (non-specific). Harjoituksessa 161 todetaan, että ”täydellinen abstraktio on mielen luonnollinen tila” (OT.Osa I.161.2:1). Koska mieli on ei-määritelty, sen takia määriteltyjen aivojen on vaikea puhua siitä.

Silloin kun sanat eivät riitä, voimme käyttää vertauskuvia, metaforia. Eräs usein käyttämäni metafora on lasten nukketeatteri. Lapsi ajattelee, että nuket ovat oikeasti eläviä, mutta aikuiset ymmärtävät, että se mitä näyttämöllä tapahtuu, ei tapahdu kenellekään henkilölle. Nuket ovat kokonaan uskon asia, puusta tai muovista tehtyjä, joille on puettu vaatteet päälle ja näkymättömissä oleva nukkien liikuttelija saa nuket kävelemään, puhumaan, kaatuilemaan, hyökkäämään, joutumaan hyökkäysten kohteeksi, jne. Pikkulapset eivät tiedä tätä ja he järkyttyvät siitä, jos oma suosikkinukke esimerkiksi loukkaantuu. Aikuiset eivät tästä järkyty, koska he tietävät eron näkymättämissä olevan nuken ohjaajan ja nuken välillä.

Nukkien ohjaajana on mieli ja nuket ovat maailmaa. Luvussa 23, ”Kaaoksen lait” on eräs vaikeasti työstettävä tekstin kohta. Itse asiassa se on ainoa tekstinkohta, jossa on hyvin vähän mitään hyvää kerrottavaa. Useimpien lukujen alkuosa on egon kuvausta; loppuosan ollessa Pyhän Hengen onnellista asian oikaisua. Näin ei ole luvussa ”Kaaoksen lait”. Luvun alku sisältää kaaoksen viisi lakia, jotka on kuvattu vaikeasti vastaanotettavalla tavalla yksityiskohtaisesti kuvaten ja luku jättää meidät tähän helvettiin. Sen jälkeen, kun nämä viisi kaaoksen lakia on kuvattu ikävän yksityiskohtaisesti kuvatessaan egon ajattelujärjestelmää, Jeesus jatkaa puhetta. Saatamme ajatella, että tämän pahemmaksi ei kuvaus voi enää mennä. Mutta toisin käy: Jeesus kysyy: ”Voitko maalata luurangolle hehkeät huulet… voitko hyväillä ja hemmotella sitä ja tehdä siitä elävän?” (T-23.II.18:8).

Luuranko edustaa kehoa, mutta Jeesus ei tietenkään käy sellaisen naisen kimppuun, joka laittaa punaa huuliinsa. Kysymyksessä on pelkästään symboli. Kuitenkin me teemme sellaisista asioista eläviä, jotka oikeasti ovat elottomia. Ajattelemme, että nuket puhuvat. Sitä tapahtuu vain ”hämärän rajamailla”, ei maailmassa, missä nuket eivät puhu. On monia tekstikohtia kaikissa kolmessa kirjassa – tekstissä, oppilaan työkirjassa ja opettajan käsikirjassa – joissa todetaan, että keho ei tee mitään, silmät eivät näe, korvat eivät kuule, aivot eivät ajattele. Kehot eivät ole syntyneet, kehot eivät kuole, kehot eivät sairastu, kehot eivät parane. Kehot eivät hyökkää, eivätkä tee päätöksiä. Kehot yksinkertaisesti vain seuraavat sitä. mitä mieli käskee niitä tekemään. (Kts. esim. T-19.IV-C5; T-28.V.4, VI.2.).

Tietokone on toinen käyttökelpoinen metafora. Tietokone ei voi tehdä mitään ilman ohjelmoijan kirjoittamaa ohjelmaa. Ohjelmoijat eivät kuitenkaan istu samassa huoneessa meidän kanssamme, eivätkä he myöskään istu tietokoneen sisällä. He ovat näkymättömiä, mutta se mitä he kirjoittavat, määrää tietokoneen tekemiset. Jos he kirjoittavat ohjelmaan, että 2 2=7, ni

1

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos he kirjoittavat ohjelmaan, että 2 2=7, niin aina silloin kun näppäilet 2 2 saat tulokseksi 7. Jos he jostakin kieroutuneesta syystä kirjoittaisivat ohjelmaan, jossa joka kerta kun näppäilet kirjaimen A, niin ruudulle ilmestyy E. Asiaa ei auta, vaikka kuinka monta kertaa yrittäisit. Näin sinun tietokoneesi on käsketty tekemään. Tämä tapahtuu aina siihen saakka, kunnes ohjelmaa muutetaan. Muutoin et koko aikana todellakaan tarvitse ohjelmoijaa.

      Vastaavasti et löydä rauhaa tässä maailmassa, et yksilönä etkä kollektiivisella tasolla, jos syyllisyydestä tehtyä ohjelmaa ei muuteta. Mitään ei tapahdu, ennen kuin pääset takaisin mieleesi ja kun soitat kyseisen ohjelman ohjelmoijalle. Ellet pääse takaisin mieleesi ja valitse uutta ohjelmoijaa nykyisen mielenvikaisen ohjelmoijan tilalle, jatkat A:n näppäilemistä ja saat E:n. Jatkamme ajatteluamme, jonka mukaan olemme rakastavia ystävällisiä ja myötätuntoisia, kun todellisuudessa olemme vihaisia ja arvostelevia.

      Tätä Jeesus tarkoittaa Opettajan käsikirjassa, missä on toinen vaikeasti ymmärrettävä kohta, kun Hän sanoo, että se ei näytä ihmisten mielestä olevan samalla tavalla hyökkäämistä ja vihaa, kun esittää vihamielisen kysymyksen (T-27.IV). Kysymys on juuri siksi vihamielinen, koska se sisältyy ohjelmointiimme, emme yksinkertaisesti vain tiedä sitä. Ajattelemme olevamme rehellisiä, tiedonhaluisia, ystävällisiä ja myötätuntoisesti sympaattisia. Kuitenkin aina kun näemme jonkun toisen kehon olevat erillinen meistä, me sanomme, että erilaisuus on todellista. Tätä kutsutaan Rukouksen laulu pamfletissa ”tuhoavaksi anteeksiannoksi” ja ”erilaisuutta lisääväksi parantamiseksi”. Tämä on parantumattoman mielen tunnusmerkki. Luulemme, että meillä on jotakin sellaista, jota jollakin toisella ei ole ja vaikka meillä saattaa todella olla tiedossamme se, mitä toiselta ihmiseltä puuttuu, tämä tieto ei kuitenkaan ole parantava asia. Ainoa parantava asia on oman esimerkin avulla opettaminen: Ainoa mielekäs olla avuksi parantajana, on toimia esimerkkinä sellaisesta ihmisestä, jonka oma suunta (merkitystensä ja päätöstensä suhteen) on muuttunut siten, ettei enää hän itse usko minkäänlaisiin painajaisiin (T-9.V.7:4).

      Tämä on parantuneen parantajan - parantunut mieli. Mielet, jotka eivät itse ole parantuneet ajattelevat, että parantavia asioita ovat heidän viisautensa, heidän kätensä, se miten he rukoilevat ja heidät erityiset taitonsa. Tämä on hyökkäävää, sillä se vahvistaa juuri sitä ajattelujärjestelmää, joka on ongelman lähde. Tämä on syytä vielä toistaa: ”Ainoa merkityksellinen parantajan tapa olla avuksi, on toimia esimerkkinä sellaisesta, jonka oma suunta on muuttunut siten, ettei hän enää usko minkäänlaisiin painajaisiin.

      Painajaisten ytimessä, niin kuin kaikissa ilmiömaailman kokemuksissa, on usko, että Jumalasta eroaminen on todellista ja että erillisyys ja erilaistuminen ovat todellisuutta. Tämä tekee minusta sinuun verrattuna erilaisen. Jos olet sairas, minä olen asiantuntija, joka voi parantaa sinut. Jollakin muodon tasolla tämä saattaa pitää paikkansa, enkä kehota sinua pidättäytymään avun antamisesta. Sinun ei kuitenkaan pidä ajatella, että se on parantamista. Älä hetkeäkään ajattele, että se veisi sinut kotiin, tai että se tekisi tyhjäksi sinun syyllisyytesi ja mikä tärkeintä: älä ajattele, että se tekisi tyhjäksi sinun uskosi syyllisyyteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2173
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1484
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe