Menin ihan vaan ostamaan jotain jodia sisältävää tuotetta. Pahasti änkyttävä nuorimies Farmaseutti ilmoitti; ettei meillä myydä jodia kuin radioaktiivisen laskeuman vuoksi. Jouduin pyytämään hänen sanomaan uudestaan, en saa selvää puheestasi. Hänellä oli Hervannan Apteekin henkilökunnan vaatetus olin kassalla kysyäkseni mistä etsin. Ai, no, käyn kysymästä tuolta HYVÄN MIELEN APTEEKKI. HERVANTA. Duon kiinteistössä siis molemmat. Hyvin palveltiin ja sain mitä hain. Mulle on oikean puolen kilpirauhanen kasvanut. >>>Jodia saadaan pääasiassa jodioidusta suolasta, maitotuotteista, kalasta ja kananmunasta. Jodi vaikuttaa muun muassa kilpirauhasen toimintaan. Jodin määrä, kuten myös kilpirauhasen toiminta voidaan selvittää helposti laboratoriokokeella.<<< Olen toistakymmentä vuotta ollut maitoproteiini allerginen kala on liian kallista ja lohi ja silakka lähettää terveisiä vielä seuraavana päivänä. Kyse on siitä ettei hän edes kysynyt millaista tai miksi. Hyvä syy hakea Apteekin tuotos muualta. Eipä nyt helpolla lääkäriä saa joten syksymmällä sitten. Miten silti mitä nuorukainen tekee mahdollisella Farmaseuttin tutkinollaa eiköhä siihen riitäisi kylti emme palvele, millään tavalla.
Palveleva Hervannan Apteeki
Anonyymi
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525