Päivänvaloon nurkan takaiset, mitä vyörytetään maksettavaksi?

Kaupungin puolivillaisena häärävä henkilöstö,tehän näette aitiopaikalta vuosikymmenten aikana muotoutuneen mallin? Valtasukujen panttivankeina olemme kaikki , missä vakaus tulee siittä, että ajansaatossa omaksuttu kuuliaisuus "kokenein kukko kiekaisee kolmesti "- niin asia kuin asia on taputeltu. Pyhäjärvellä pidetään kynsin hamapain kiinni tyypeistä, joille on kehkeytynyt kyseenlaistamattoman tuen myötä sellaista röyhkeyttä, joka hipoo "harmaata taloutta" eli kun annetaan vapaat kädet , piireissä ei kysellä mitä varten-kysymyksiä, vaan veroeuroja järkätään ja silmäkulman varjossa tarpeen tullen suojaavaa henkilötukea.
Pyhäjärven kaupungin julkisyhteisön linjan voi syvällä rintaäänellä nimetä näennäis- demokratiassa linjaksi, jota toteuttaa näköjään ansiokkaasti touhutekninen ja hommahallinto.
Helteestä huolimatta kylmän väreet puistattaa tilannekuva. Tikkalanmäen johtokeskus tulevaisuussuunnitelmineen on johtamassa meidät matkalle, mistä ei paluuta. Kyllä arjen toivon sammuttaminen oikeesti hirvittää kuntalaisia.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ihan niin, taitaa olla ja onkin, pärstäkertoimella kiveen hakattu nukkehallinto hanskassa? Jo nyt vois kirjoittaa ylös, missä rahareviirit ovat, juts paikallisesti rankgin-rajattuna.

Äänestä
  • Miten on mahdollista, että rahaa ohjaillaan johonkin isoon halliin?
    Käyttö moiselle, ehkä kerran vuodessa.
    Entä lumitilanne, joka näyttää heikolta, vuosi vuodelta.
    Miksi kuntalaisten vero-euroja riistetään satunnaisesti, hyvin syöneiden kekkereihin?
    Talous kuralla kunnassa.
    Jokainen "pulju" velkavankeudessa.
    Terveydenhuolto heikossa hapessa.
    Tiet tekemättä, kaupat kuolee ja yksityisyrittäjät tukahdutetaan, tyylillä jos toisella. Mihin menet Pyhäjärvi?

    Äänestä

Joka aamuinen aamuitku ei yllättänyt yhtään! Samaa katkeraa vuodatusta joka hvetin päivä, 365 kertaa vuodessa! Katkeraa kun itse ei pääse vaikuttamaan mihinkään,enää! Ei ole mitään valtasukuja, on vain demokraattisesti valitut luottamushenkilöt! Ne päättää joihin kansa luottaa, ja jos joku saa melkein joka vaaleissa eniten ääniä niin siihen vasta luotetaankin, ja syystä!

Äänestä
  • Joka aamuinen itkutiedottaja tiedottaa asiakirjoittajista, jotka kirjoittavat kunnan asioista siten, että sen kohtaannon kaupunkikuvassa ymmärtää.
    Sinä et lukeudu heihin, olet pimiössä.
    Olet elämässä oletuskuplassa, etkä edes uskalla ajatella totuutta, et huomioi miten pääkaduilla sokea taluttaa toista sokeaa, kuuro kuuntelee mykkää, kurjistuminen on tätäpäivää.

    Olet kalkittuna kaavoihisi kangistunut, et hoksaa miten, rajatut piirit, tietyt tahot kokevat velvollisuudekseen hurrata valepukuisille keisareille ? Olet siis itsesi mielestä yksi nettivaltuutettu, me muut olemme kuntalaisia ja veronmaksajia!
    Vaalivalitusta sinä aina käyt, me sen sijaan käytämme oikeutamme antaa palautetta ja todella, olematta tyhmiä, välitämme vielä heikompiosaisista!
    Jokaisen, jolle on annetty järki ja arviointikykyä, eli joka ymmärtää mihin näin typerästi keskittäen päädymme, niin ehkä heidänkin pitäisi todella itkeä tämän kaupungin tuhoamista näennäisessä tasavertaisuudessa.

    Äänestä

  • Emme ole pyrkineet vaikuttamaan, emmekä ole olleet vaikuttamassa. Lopeta tuo heikko ällitällisi uikutus.
    Näkymät, senverran laajat, että tavalliset kuntalaiset ymmärtää, mitä tulee koettua, mitä nähtyä.
    Mielipiteissämme, ei ole kiinnostusta sinun kepu/sdp politisointiin.
    Mielipiteitä saa jokainen esittää, se valta sinulta on pois ja tulee olemaan.
    Niele kalkki, tai ole nielemättä.

    Äänestä

Varsin osuvaa tekstiä kaupungin "katon alla" tapahtuvasta eurokaupasta. Olemme kuntalaisina velvolliset osallistumaan jos minkäkin syyn johdosta , valitun tumputtajajärjestelmän myötä, halusimme tai emme, niin iloisina veronmaksajina joudumme tukemaan tehottomuutta.

Äänestä
  • Monikkomuoto hyväksytään vaikka teikäläisiä on vain muutama! Jos teitä olisi reilusti enemmän pääsisitte jopa päättämään asioista! Nyt teidän rooli on valittaa ja itkeä jokaisesta päätöksestä! Ei ole muuta mahdollisuutta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikkomuoto hyväksytään vaikka teikäläisiä on vain muutama! Jos teitä olisi reilusti enemmän pääsisitte jopa päättämään asioista! Nyt teidän rooli on valittaa ja itkeä jokaisesta päätöksestä! Ei ole muuta mahdollisuutta!

    Hyi sinua, kuinka sinä lanseeraat oman tyylisi yliolkaisesti muiden kannettavaksi. No sehän on tuttua tavaraa tuutista, vai mitä?
    Ei ole sinussa sen vertaa miestä, ei naista, että vastaisit omista lapsuksistasi,, kuten lain venyttämisestä oman edun takia "ei muuta mahdollisuutta"- tavalla..MUISTAMME kyllä, älä epäile.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monikkomuoto hyväksytään vaikka teikäläisiä on vain muutama! Jos teitä olisi reilusti enemmän pääsisitte jopa päättämään asioista! Nyt teidän rooli on valittaa ja itkeä jokaisesta päätöksestä! Ei ole muuta mahdollisuutta!

    Stop! Älä sekoita meitä sinun tai jonkun muun kyläpolitiikkaan.
    Näemme asiat, kuten ne näkyy ja mille tolalle saatettu.
    Totuuden torvet soiden, hämmennys on merkittävä, koko kunnan alueella.
    Pönttöhatut joutaa naftaliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stop! Älä sekoita meitä sinun tai jonkun muun kyläpolitiikkaan.
    Näemme asiat, kuten ne näkyy ja mille tolalle saatettu.
    Totuuden torvet soiden, hämmennys on merkittävä, koko kunnan alueella.
    Pönttöhatut joutaa naftaliin.

    Pro Pyhäjärvi on kuollut ja kuopattu! Onneksi! Muutama vielä kitisee!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pro Pyhäjärvi on kuollut ja kuopattu! Onneksi! Muutama vielä kitisee!

    Ruotasilta ei tule ääniä kepuherrojen sökörinkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pro Pyhäjärvi on kuollut ja kuopattu! Onneksi! Muutama vielä kitisee!

    Voi olla, en tiedä, ja tuon väittämän sinäkin oletat. Jos niin on, hyvien asioiden puolesta ja parissa toimineille pro- olkoon kevyet mullat.

    Josta taas puheen /oletan) ollen, oletus on käypää sanahelinää sisäänpääsylle mukaan "kaikkein pyhimpään" .
    Tosin on rehellisenä, totuuden nimessä sanottava, että se on yhtä kuin sinut hyväksytään mukaan Pyhäjärvellä ryhmään "kaikkein pahimpaan".
    Sinne, sinne "kaikkein pahimpaan" pyhäjärvisten äänestäjien tuella olettajat, kälättäjät ja kyttyräniskat nielaistaan. Aiheellinen kysymys, ovatko julkisen tehtävän valitut meidän veronmakajien asialla vai XXXXX- ryhmän asilla?

    On sulla tuo sana hallussa, /oletan) ollen, oletus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sulla tuo sana hallussa, /oletan) ollen, oletus!

    Pyhäjärven keskustalaisten pyhätapa,jos ei ole varmaa tietoa,niin oletus menee totuudesta.Etenkin,jos ei muuta mahdollisuutta ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sulla tuo sana hallussa, /oletan) ollen, oletus!

    Nihilisti löytää sanottavaa toisten sanasta, sanojen taivutuksista, on siinä ihmisellä virkaa ja sarkaa. Ethän väsy vahtiessasi?

    No, oli kuinka vaan sana taipunut, niin sen myötä sinun on kätevä otti kiertää itse muutoin tekstissä olevat muut tarkoitukset, vaikka varmasti halutessasi ymmärrät?

    Oletan, sillä ethän sinä muuten vipoja ja virheitä osaisi havaita kirjoitustyyleistä?

    Äänestä

Pyhäjärven kunnan yhteisten asioiden kukkarolle on pesiytynyt parasiittijohtoryhmä.

Äänestä

Psykopaati Akka aloitti taas aamun. Kannattaisiko hankkia elämä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaupungin puolivillaisena häärävä henkilöstö,tehän näette aitiopaikalta vuosikymmenten aikana muotoutuneen mallin? Valtasukujen panttivankeina olemme kaikki , missä vakaus tulee siittä, että ajansaatossa omaksuttu kuuliaisuus "kokenein kukko kiekaisee kolmesti "- niin asia kuin asia on taputeltu. Pyhäjärvellä pidetään kynsin hamapain kiinni tyypeistä, joille on kehkeytynyt kyseenlaistamattoman tuen myötä sellaista röyhkeyttä, joka hipoo "harmaata taloutta" eli kun annetaan vapaat kädet , piireissä ei kysellä mitä varten-kysymyksiä, vaan veroeuroja järkätään ja silmäkulman varjossa tarpeen tullen suojaavaa henkilötukea.
Pyhäjärven kaupungin julkisyhteisön linjan voi syvällä rintaäänellä nimetä näennäis- demokratiassa linjaksi, jota toteuttaa näköjään ansiokkaasti touhutekninen ja hommahallinto.
Helteestä huolimatta kylmän väreet puistattaa tilannekuva. Tikkalanmäen johtokeskus tulevaisuussuunnitelmineen on johtamassa meidät matkalle, mistä ei paluuta. Kyllä arjen toivon sammuttaminen oikeesti hirvittää kuntalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu